Uusi laji haltuun?
Kesällä on hyvää aikaa opetella uusia lajeja, koska melkein kaikkea voi tehdä ulkona todella edullisesti. Viime viikolla mieheni huomasi, että Espoon kaupungilta voi varata tenniskentän […]
Kesällä on hyvää aikaa opetella uusia lajeja, koska melkein kaikkea voi tehdä ulkona todella edullisesti. Viime viikolla mieheni huomasi, että Espoon kaupungilta voi varata tenniskentän […]
Osa 1: Junaseikkailu Viime kesänä lähdin tyttöjeni kanssa Himokselle mökkeilemään. Olimme varanneet junaliput anivarhaiseen junaan, että ehtisimme perille hyvissä ajoin. Jämän juna-asemalta oli useamman kymmenen […]
Juoksin tänä maanantaina ensimmäisen lenkin sitten maaliskuun lopun. Väliin toki mahtuu yksi Bodom Night, yksi juoksukoululaisille vedetty vetotreeni ja Jukolan viesti. Siinä on kaikki juoksut […]
Viime lauantaina juhlittiin upean parin rakkautta. Juhlat olivat kauniit kaikkinensa. Pääsin Ramin isän tanssitettavaksi ja illan tummuessa mammatkin tamppasivat lattiaa hikikarpalot otsalla. Kiitos ihanista kesähäistä […]
Olen viime vuosina yrittänyt keksiä lapsilleni mielekästä tekemistä, jotka eivät maksaisi ihan hirveästi. Eron jälkeen piti opetella tulemaan toimeen vain omilla tuloilla ja siinä menikin […]
Ajattelin vielä kolme vuotta sitten, että koko perheen yhteinen telttaretki on sula mahdottomuus. Vielä kaksi vuotta sitten ajattelin, että emme ikinä saa hommattua kaikkia tarvittavia […]
Lähdimme juhannuksen viettoon heti työpäivän päätyttyä. Nuuksioon päästyämme ihmettelimme, kun Haukkalammen parkkipaikka oli poikkeuksellisen autio. Olimme varautuneet tungokseen. Kävelimme hitain mutta varmoin askelin aiemmin valitsemallemme […]
*Reissun maksoi Evoke Natural Goods, varusteet sponsoroi: Suunto, Salomon & Petzl Tästä postauksesta voi käydä lukemassa tunnelmat ennen omaa suoritustani. Olin koko yön seurannut tulospalvelusta muiden suorituksia. […]
Eilen pakkasimme kaikkien viiden rinkat ääriään myöten täyteen ja suuntasimme Nuuksion metsään viettämään juhannusta. “Menemmekö me sinne Antti Holma-Saarijärvelle”, kysyi esikoinen virnistäen. “Joo, sinne lähelle […]
KOMMENTIT