Retkeily – Endorfiinikoukussa

June 2, 2021June 2, 2021

Miten aloittaa riippumattoretkeily? Mitä varusteita siihen tarvitaan?

Seuraan Facebookissa eri retkeilyryhmiä ja niissä toistuu samat kysymykset useita kertoja. Tässä postauksessa vastaan pariin ryhmissä usein esitettyyn kysymykseen: miten riippumattoretkeilyn voi aloittaa ja mitä varusteita siihen tarvitaan?

Riippumattoretkeily soveltuu luonnollisesti sellaiseen maastoon, jossa on puita. Esimerkiksi käsivarren erämaahan täytyisi valita majoitteeksi teltta tai muu maahan laitettava majoite riippumaton sijaan. Riippumatossa leiriytymistä koskee samat säännöt kuin muutakin leiriytymistä. Riippumaton saa laittaa sellaisiin paikkoihin, joissa leiriytyminen on sallittu. Älä leiriydy sellaiseen paikkaan, missä se ei ole sallittua.

Riippumattoretkeilyn aloittaminen ja siihen tarvittava varustemäärä tuli itselleni pienenä yllätyksenä. Ei riittänytkään pelkän riippumaton hankkiminen, vaan aloittaminen vaati aika paljon perehtymistä ja varustehankintoja. Valikoimaa ja vaihtoehtoja on runsaasti ja sitä sekoittaa vielä ihmisten erilaiset mieltymykset ja suositukset. Minä voin suositella vain sellaisia välineita ja varusteita, joita olen kokeillut, joten suhtaudu näihinkin tietyllä varauksella. Kokeilemalla oppii ja löytää itselleen sopivat varusteet ja tavat toimia.

Hyvä tapa aloittaa uusi harrastus on vuokrata välineitä ja näin testata onko riippumattoretkeily edes ollenkaan oma juttu. Varusteita vuokraa esimerkiksi RetkiRent ja Partioaitan 365-klubijäsenyys mahdollistaa varusteiden vuokraamisen. Googlaamalla löytää lisää vaihtoehtoja (riippumatto + vuokraus).

Kuva on helatorstaiviikonlopun purjehdus- ja riippumattoretkeltä. Otin veneestä viltin lämmittämään kylmää yötä. Näköalat oli parhaat mahdolliset. Muutenkin näiden kahden asian yhdistäminen on parasta mitä tiedän.

Mitä varusteita riippumattoretkeily vaatii?

Riippumatto
Minun riippumattoni on on Amazonas Ultra light ja Ramilla on DD Hammock Frontline. Molemmat ovat oikein passeleita ja pakettiin kuuluu integroitu hyttysverkko. Ramin riippumattovalintaan vaikutti hänen pituus ja paino, iso mies kun on. Itselläni oli enemmän valinnanvaraa.

Narut ja karabiinit
Riippumaton mukana ei välttämättä tule narua sen kiinnittämiseen. Minulla on käytössä Whoopie Slings -narut, joiden avulla riippumatto on helppo kiinnittää puuhun ja säätää sen etäisyyttä puusta. Kannattaa hommata myös ekstranarua, koska sitä tarvitsee usein kaikenlaiseen säätämiseen. Karabiineilla kiinnitetään riippumatto naruun ja naru puunhalaajaan. Näitä tarvitaan neljä kappaletta.

Puunhalaajat
Puunhalaajien tarkoitus on suojata puun kuorta ohuen narun/köyden tekemiltä painaumilta.

Tarppi ja kiilat
Tarppi suojaa riippumattoa sateelta ja tuulelta. Sen kiinnittämiseen tarvitaan kiiloja ja mahdollisesti ylimääräisiä naruja harjanaruksi ja kulmiin säätövaraksi. 3 x 3 metrin tarppi riittää hyvin suojaamaan sateelta.

Aluspeitto
Aluspeitto tulee riippumaton ulkopuolelle lämmittämään. Sen funktio on sama kuin makuualusta teltassa. Aluspeitto blokkaa kylmää. Tämän merkitys korostuu tietysti kylmällä säällä. Itselläni on kesäkeleihin sopiva aluspeitto (Lesovik Otul Lite) sekä vähän viileämmille keleille suunniteltu (DD Hammock Underblanket).

Jos ei kerrota kenellekään, niin voin paljastaa, että edelliseltä melontareissulta minulla oli jäänyt pakkaamatta mukaan se pussi, jossa on kaikki narut, karabiinit, puunhalaajat ja kiilat. Väkersin sitten hiukan kyseenalaisesti riippumaton puuhun onnekkaasti mukana olleella köydellä. Ihan hyvä, että olen opetellut tekemään paalusolmun ja pari muuta solmua, että tämä onnistui. Ja onneksi köydestä ei jäänyt puuhun jälkiä.

Muita varusteita

Ehkäpä olet retkeillyt jo sen verran, että tiedät mitä muita varusteita retkeily vaatii, mutta listaanpa nekin.

Makuupussi
Riippumatossa ei tarkene nukkua ilman makuupussia kuin ehkä hellekelillä. Olen nukkunut kaikilla reissuilla kesät talvet Rab Ascent W700 -untuvamakuupussilla, jonka comfort-lämpötila on -2°C. Lämimällä kelillä vain avaan pussin ja kylmällä kelillä vedän korvia myöten kiinni. Tykkään untuvasta, koska se on niin miellyttävä ja hengittävä materiaali verrattuna kuitupusseihin, joissa on helposti vähän nihkeät tunnelmat.

Rinkka
Retkeilyvarusteet täytyy aina kantaa jotenkin perille.

Ruokailuun tarvittavat välineet: keitin, vesipullo, ruokailuvälineet
Minulla on Primus Lite + -kaasukeitin, joka on nopea ja helppo keitin. Jos haluat valmistaa ruokaa alusta loppuun, kattilat ja pannut täytyy ostaa erikseen. Itse harrastan vain veden keittämistä, jolla valmistan valmiin tai puolivalmiin ruuan sitten lautasella/pussissa.

Puukko, tulentekovälineet, otsavalo, pieni pyyhe, hygieniavälineet
Retkelle kannattaa aina ottaa mukaan puukko ja tulentekovälineet. Vaikka laitamme ruokaa pääsääntöisesti keittimellä, niin joskus on kiva tehdä tulet ihan sen takia, että sen ääressä on kiva lämmitellä.
Syksyllä illat ovat pimeitä ja silloin kulkemiseen tarvitaan otsavalo. Jos ei vaella pimeällä, niin joskus täytyy päästä vessaan keskellä yötä tai etsiä rinkasta jotakin tavaraa/säätää leiriä tai jotain muuta.
Minulla on retkillä mukana pieni retkipyyhe, joka on mittaluokkaa käsipyyhe. Retkipyyhe on jotain sellaista materiaalia, joka kuivuu todella nopeasti.
Hygieniavälineisiin kuuluu henkilökohtaisen hygienian lisäksi särkylääkkeet, desinfiointiaine ja haavanhoitovälineitä.

Video riippumattoleirin pystyttämisestä

Jos riippumattoleirin pystyttäminen ei ole vielä tuttua, olen tehnyt tästä Instagramin kohokohtiin videokokonaisuuden. Näillä videoilla kerron tarkemmin riippumattovälineistä ja siitä, miten leiri pystytetään. En ota itseäni kovin vakavasti, joten älä sinäkään. 😀

November 3, 2020November 3, 2020

Kotakönkäältä Suomunruoktuun

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaaraan
Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan
Muorravaarakasta Luirojärvelle
Luirojärveltä Kotakönkäälle

Tänä aamuna emme pitäneet mitään kiirettä, koska tiedossa oli vain lyhyt matka. Saimme aamupalaseuraksi mukavan tyypin, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia retkeilystä, varusteista ja elämästä. Hän lähti kevyen reppunsa kanssa aloittelemaan reissua puiston ytimeen, kun taas me suuntasimme kohti reissun loppua edelleen melko painavien rinkkojemme kanssa.

Kipeä jalka oli yhtäkkiä merkittävästi parempana. Puukko oli poistunut kantapään alta ja jalka oli enää aristava. Aiempina päivinä jalkaa varoessa olin onnistunut saamaan toisen jalan kipeäksi ja kropan muut lihakset jumiin, joten edellispäivänä päätin, että yritän kävellä mahdollisimman normaalisti, ettei ongelma lähtisi kiertämään kropassa.

Kuljemme vaelluksillamme valtaosan matkoista poluilla, mutta tällä kertaa osa päivän reitistä täytyi mennä kompassisuunnalla. Olemme vuosien mittaan kehittyneet hurjasti suunnistajina. Vaikka harvemmin täytyy ihan tosissaan suunnistamalla suunnistaa, kun etenemme polkuja pitkin, mutta aina täytyy kuitenkin tietää missä olemme ja mihin ilmansuuntaan olemme matkalla. Vaeltaessa suunnistustaito on tärkeää, jopa elintärkeää.

Tykkään aina kulkea kartta kädessä ja seurata jatkuvasti etenemistämme kartalta. Kartan seuraaminen tekee etenemisestä mielekkäämpää, kun tiedän tarkalleen missä olemme ja paljonko matkaa on vielä jäljellä.

Joka reissulla pitää ottaa vähintään yksi tällainen kuva. 😀

Päivän suunnistuspätkälle tultuamme, halusin ottaa suunnistusvastuun ja ohjata meidät metsän läpi seuraavan polun alkuun. Suunnistaminen Lapissa on jännittävää, koska meillä ei ole gps-paikanninta eikä kännykässä ole ollenkaan kuuluvuutta. Nautin tästä jännityksestä. Itsevarmoin askelin kerroin Ramille, mihin suuntaan täytyy mennä ja seurailin tarkkana kartasta maaston muotoja. Hassua oli, että täsmälleen meidän kurssille osui toinen vaeltaja. Hän ihmetteli yhtä lailla, miten osuimmekin vastakkain, vaikka siinä kohtaa ei ollut minkäänlaista polkua.

Pidimme lounastauon aika lähellä Suomunruoktua joen varressa olevalla tulipaikalla. Saavuimme hyväntuulisina Suomunruoktuun jo kolmen tunnin vaelluksen jälkeen. Meillä oli koko pitkä ilta aikaa hengata. Ilta oli jälleen kaunis ja aurinkoinen. Leiripaikka löytyi tuvan takaa läheltä tulipaikkaa. Illan hämärtyessä laitoimme tulet häätämään lämpimän illan houkuttelemia hyttysiä ja myöhemmin lämmittämään iltaamme. Viimeinen ilta maastossa tuntui haikealta, mutta samalla kepeältä. Aina reissun lopussa on vähän kaksijakoiset fiilikset – tavallaan on kiva mennä pois, toisaalta haluaisi jäädä.

Reitti: Kotaköngäs–Suomunruoktu
Matka: 9,7 kilometriä
Matka vaelluksen alusta: 73,3 kilometriä

October 30, 2020November 13, 2020

Luirojärveltä Kotakönkäälle

*Sisältää mainoslinkin

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaaraan
Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan
Muorravaarakasta Luirojärvelle

Menin illalla jännittynein mielin nukkumaan edellisenä päivänä kipeytyneen jalkani kanssa. Jalka tuli uniin ja heräilin yöllä kuulostelemaan tuntemuksia. Heräsin tai kuvittelin herääväni siihen, kun kantapää osui riippumaton reunaan ja se teki kipeää. Varpaita myös palelsi yöllä villasukista huolimatta.

Aamulla nappasin heti herättyäni maksimiannoksen särkylääkettä ja kipu hälvenikin sillä melko tehokkaasti. Aamu oli harmaa ja sumuinen, ja siksi jotenkin erityisen kaunis. Kun luonto on ruskan väreissä, niin harmaalla säällä nuo värit oikein loistavat. Sumussa on aina jotain taikaa. Harmittelin aamulla, kun en edellisenä mielettömän kauniina iltana ottanut ainuttakaan valokuvaa Luirojärveltä. Tänään järven toista rantaa ei erottunut, saati tuntureita sen takana.

Luirojärvi sumuisena aamuna – tuntureita ei näy.

Aamulla päätimme lähteä yrittämään Kotakönkäälle, jonne matkaa olisi arviomme mukaan noin 17 kilometriä. Minua edessä oleva matka jännitti, mutta sovimme, että pidämme paljon taukoja ja muutamme tarvittaessa suunnitelmaa.

Lähdimme leppoisasti matkaan. Mieli oli jotenkin tosi hyvä kivuista ja epävarmuudesta huolimatta. Pysähtelimme kuvaamaan ja pidimme taukoja normaalia useammin. Reitti oli kaunis ja ruskan värit oikein leimusivat.

Aluksi jalka ei ollut lainkaan kipeä, mutta Buranan vaikutus alkoi vähitellen hiipua ja kipu palasi sen mukana. Otin seuraavan kipulääkeannoksen kuuden tunnin päästä ja kipu ehti yltyä tuossa välissä melko kovaksi.

Pidimme lounastauon tunturin laella, koska ihmeeksemme silloin ei tuullut yhtään. Yleensä tuntureilla tuulee, mutta nyt oli aivan hiljaista ja tyyntä. Näimme kaukaa, miten sadepilvet tulivat kohti ja taivaalle ilmestyi sateenkaari. Saimme muutaman pisaran niskaamme, muttei enempää.

Mun rinkka: Jack Wolfskin Denali 85 (miesten malli).

Tunturilta laskeuduimme ensin kosteikkoalueelle ja sieltä kangasmetsään. Reitti kulki kohti Padagovan tulipaikkaa. Aloin olla jo todella kipeä ja väsynyt. En voinut kipeän jalkani vuoksi kävellä polulla, koska juuret ja kivet tekivät todella kipeää. Kävelin polun vieressä varvikossa. Tuntui kuin olisin kävellyt sumussa tai puoliunessa. Kipu sai pään vähän sekaisin. Padagovalla pidettiin juoma- ja neuvottelutauko. Pohdimme, pistäisimmekö leirin siihen, vai kävelisimmekö vielä viimeiset pari kilometriä loppuun asti. Rami ehdotti rommihömpsyä ja ihmettelin, miten noin hyvä idea ei ollut tullut aiemmin edes mieleen. Hörppäsin kunnon siivun, joka nousi välittömästi päähän. Sen voimin jaksoin painella ikuisuudelta tuntuvan matkan Kotakönkään laavulle asti.

En voinut kipeän jalkani vuoksi kävellä polulla, koska juuret ja kivet tekivät todella kipeää. Kävelin polun vieressä varvikossa.

Viimeinen kilometri Kotakönkäälle kulki vaivalloista kivikkoa ja tuntui, ettemme tule koskaan perille, vaikka nuotion haju tuli jo nenään. Saapuessamme Kotakönkään laavulle kello oli jo yli kuusi. Pitkä päivä oli taas tullut taivallettua.

Pienen lepohetken jälkeen leiri täytyi pystyttää, koska ilta oli jälleen kovaa vauhtia pimenemässä. Iltaruualla olin tietysti nälkäisenä jo syönyt oman valmispussiruokani, kun Rami vasta keitteli vettä. Ramin ruokapussi oli pilaantunut. Selvitimme asiaa retken jälkeen ja ilmeni, että joskus hyvin harvoin voi käydä niin, että pussiin tulee reikä, jota silmillä ei voi havaita ja tällöin ruoka pilaantuu. Retkiruokavalmistajan reklamaatioprosessi hoidettiin todella esimerkillisesti. Aion jatkossakin syödä Summit to Eat -ruokia, tästä ei jäänyt mitään kammoa. Pilaantunut ruoka maistui kemialliselta eikä sitä voinut syödä. Olin tilanteesta järkyttynyt, kun kuvittelin omalle kohdalle tuota kohtaloa, että jäisin ilman lämmintä ruokaa. 😀 Rami ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Söi vähän jotain pientä. Minä jatkoin tilanteen kauhistelua, johon Rami alkoi kyllästyä. “Usko jo, mä oon ihan ok.” Onneksi ruokaa oli sen verran yli, että asia ei tuottanut ongelmaa. Opin tästä kuitenkin sen, että jatkossa otan ainakin yhden ylimääräisen annoksen mukaan. Koskaan ei voi tietää, jos sattuu jotakin.

Reitti: Luirojärvi–Kotaköngäs
Matka: 18 kilometriä
Matka yhteensä: 63,60 kilometriä

October 21, 2020October 22, 2020

Muorravaarakasta Luirojärvelle

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaara
Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan

Aamu Muorravaarakassa avautui harmaana ja koleana, kuten sääennuste oli luvannut. Yö oli ollut lämmin ja Rami oli kerrankin nukkunut hyvät yöunet eikä hän ollut palellut lainkaan. Minä nukuin hyvin, kuten aina ja minulla oli yöllä suorastaan liian lämmin.

Aamutoimien aikana tiputteli vähän vesipisaroita. Meidän suunnitelmanamme oli kivuta tuntureiden yli Luirojärvelle. Harmaa sää harmitti, koska pilvisellä säällä maisemat jäävät näkemättä. Heti leirin purkamisen jälkeen pääsimme ylittämään Muorravaarakanjoen. En pidä ylityksistä ja aamulla ne tuntuvat vielä asteen verran kirpsakammilta.

Joen ylityksen jälkeen lähdimme kulkemaan Lumikurun suuntaan. Heti liikkeelle lähdettyämme taivas kirkastui ja aurinko tuli näkyviin kuin tilauksesta. Kipusimme Lumikurua ylös asti, josta laskettelimme Pälkkimäojalle ja sieltä kuljimme Luirojärven suuntaan. Viime kerralla ihastuin Lumikurun vehreisiin maisemiin eivätkä ne jättäneet tälläkään kertaa kylmäksi, vaikka tällä kertaa kuljimme sen toiseen suuntaan. Tunturille kiipeäminen oli raskasta, mutta kaiken sen vaivan arvoista. Näkymät olivat jälleen niin mielettömät. Pysähtelin jatkuvasti ja käännyin ihastelemaan maisemaa.

Tuntureilta alas tiputellessa vasen jalka kipeytyi vähitellen. Pidimme lounastauon Pälkkimäojan varressa. Pälkkimäojan laavulle asti käveleminen oli vielä siedettävää, mutta siitä Luirojärvelle, viimeiset neljä–viisi kilometriä oli täyttä tuskaa. Viimeiset pari kilometriä kuljin kyyneleet silmissä ja vuorotellen kiroillen. Ärsytti katsoa edellä kulkevan Ramin kevyttä ja kivutonta askelta, kun itsellä tuntui kantapään alla olevan puukko pystyssä. Teki mieli heitellä Ramia pikkukivillä, mutta sen sijaan käyttäydyin kuin aikuinen nainen eli kiukuttelin kuin pikkulapsi.

Päivän vaellukselle tuli pituutta ja kestoa (viisi tuntia), varsinkin kun minun loppumatkan vauhti oli mallia etana. Luirojärvelle päästyämme otimme hetken huilin tuvan portailla ja pähkäilimme leiripaikkaa. Olimme etukäteen ajatelleet, että menisimme järven toiselle rannalle tulipaikan läheisyyteen, mutta mua ei kiinnostanut a) kävellä enää metriäkään, b) joen ylitys eikä c) toinen ilta ja aamu ilman huussia. Luirojärven tuvan takana olevan tulipaikan vieressä ei ollut teltan telttaa, joten päätimme pistää leirimme siihen.

Ripustimme riipparit puihin ja kiistelimme siitä, kumpi hakee polttopuut. Rami pääsi asialle, koska minä vetosin jalkakipuun. Ilta viileni taas nopeasti ja pimeni samaa vauhtia. Istuimme nuotion lämmössä ja söimme tukevat iltaruuat. Jalka oli levossakin todella kipeä, kuuma ja suorastaan tulehtuneen oloinen. Nappasin maksimiannoksen buranaa, joka vei kivun pois ja toivoin parasta aamua ajatellen. Nukkumaan mennessämme emme vielä tienneet seuraavan päivän reittiä. Päätimme katsoa aamulla, miltä mun jalka tuntuu ja miettiä sen mukaan. Vaihtoehtoina olisi Tuiskukuru tai Kotaköngäs.

Reitti: Muorravaarakka–Luirojärvi
Matka: 17,10 kilometriä
Matka yhteensä: 45,60 kilometriä

October 1, 2020November 13, 2020

Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan

*Sisältää mainoslinkkejä

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaara

Riippumatossa yöpyminen on siitä jännää, että nukkumismukavuus on paljon siitä kiinni, miten riippumaton on kiinnittänyt. Reissun edetessä opin koko ajan vain paremmin katsomaan sopivan puiden etäisyyden ja minulle mieleisen “asetuksen” riippumatolle. Tykkään, että riippumatto on jokseenkin vaakatasossa, mutta kuitenkin jalkopää hiukan pääpuolta ylempänä, ettei yöllä valuisi jalkopäähän.

Jyrkkävaarassa nukuttu yö meni vähän levottomissa merkeissä, koska riippumatto oli vähän liian löysällä ja asento ei sen vuoksi ollut paras mahdollinen. Yö oli myös kylmempi kuin edellinen, mutta onneksi aamu oli aurinkoinen.

Makuupussini: Rab Ascent 700 W

Tuttujen aamutoimien jälkeen pääsimme lähtemään matkaan noin puoli kahdeltatoista aikoihin. Päivän reittimme kulki koko matkan Muorravaarakanjoen vartta. Alkumatkasta reitillä oli upeaa vanhaa kangasmetsää, josta olin aivan haltioissani. Hengitin sydämeen saakka sitä ihanaa metsän tuoksua ja yritin tallettaa mieleen lapsuudesta tuttua havupuiden huminaa. Päivän matka oli lopulta melko pitkä, lähes 17 kilometriä, jonka kulkemiseen meni reilut viisi tuntia. Vaikka maasto oli helppokulkuista, niin se kävi pidemmän päälle raskaaksi ja maisemat alkoivat alun kangasmetsäihastelun jälkeen tuntua tylsältä.

Ennen Muorravaarakkaa bongasin polun varresta huikeat mustikka-apajat ja oli pakko pysähtyä poimimaan marjat aamupuuroon. Muorravaarakassa oli paljon vaeltajia. Telttoja oli kuin festareilla ja joka puolella paljon ihmisiä. Tiesimme, että joen vartta kun kävelisi vielä vähän matkaa tuvasta etelään päin, niin siellä on yksi katettu tulipaikka. Tulipaikalla ei ollut ketään, joten laitoimme leirin heti tulipaikan läheisyyteen. Ilta oli uskomattoman kaunis ja aurinkoinen.

DD Hammocks Tarppi, DD Hammocks whoopie slingit ja DD Hammocks puunhalaajat, DD Hammocks Underquilt

Jyrkkävaara–Muorravaarakka 16,88 kilometriä
Matka yhteensä: 28,50 kilometriä

September 28, 2020November 13, 2020

Aittajärveltä Jyrkkävaaraan

*Sisältää mainoslinkkejä

Ensimmäisen päivän kertomus

Heräsin aamulla todella hyvin nukutun yön jälkeen jo kahdeksalta ihanan aurinkoiseen aamuun. Katselin riippumatosta ympärilleni ja ihastelin maisemaa. Mun teki mieli nousta ylös, mutta jäin kuitenkin haaveilemaan riippariin ja nukahdin uudestaan. Heräsimme lopulta kymmenen aikoihin laittelemaan aamupalaa. Oli ihana olo riippumatossa nukutun yön jälkeen, kun mihinkään ei kolottanut.

Kömmin tukka pystyssä laavulle aamupalahommiin, kun samaan aikaan työkaveri puolisoineen olivat jo reippaina rinkat selässä lähdössä vaeltamaan. Aamutoimissa menee aina oma aikansa ja nyt, kun ensimmäisiä kertoja purki ja pystytti riippumattoleiriä, niin emme turhaan kiirehtineet. Tosin kiire ei muutenkaan kuulu sanavarastoomme lomalla. Teemme aina asiat juuri siihen tahtiin, kun sopivalta tuntuu.

Rami oli laatinut meille reitistä jonkinlaisen hahmotelman etukäteen, mutta mitään kovin yksityiskohtaista suunnitelmaa meillä ei ollut. Reitti täsmentyi sitä mukaa, kun matka eteni. Ensimmäisenä päivänä meillä oli tarkoitus lähteä ensin Aittajärveltä kohti Itää ja siitä Suomujoen ja Muorravaarakanjoen yhtymäkohdassa suuntaisimme Muorravaarakanjoen suuntaisesti kohti etelää. Sovimme, että päivän aikana päätämme, menemmekö yöksi tulipaikalle joen varteen vai koukkaisimmeko Jyrkkävaaran tuvan ympäristöön. Emme olleet koskaan aiemmin käyneet tuolla suunnalla ja jotenkin Jyrkkävaara tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta, niin päätimme mennä sinne.

Ensimmäinen vaelluspäivä on aina vähän totuttelua ja sitä se oli tälläkin kertaa. Mun jätti-iso rinkka painoi enemmän kuin koskaan aiemmin. Rinkalle tuli painoa noin 23 kiloa. Aikaisemmilla reissuilla Rami on kantanut rinkassaan teltan ja minun on tarvinnut kantaa vain omat varusteeni. Nyt kannoin omat riippumattovälineeni, joista tuli painoa yhteensä noin kolme kiloa. Tämän lisäksi pakkailin vähän huolettomasti, joten rinkassa oli muutamia ylimääräisiä vaatekappaleita ja herkkuja yli tarpeiden. Pienistä puroista kertyy yllättävästi lisäpainoa.

Kävely tuntui raskaalta ja kuten ensimmäiseen vaelluspäivään kuuluu ja mieli laukkasi joka suuntaan. Välillä olin aivan riemuissani, onnellinen ja helpottunut siitä, että viimein olen metsässä ja saan levätä. Toisena hetkenä mietin, jäikö jokin työjuttu kuitenkin hoitamatta. Aluksi menee aina pari päivää, että pääsee arjesta irti ja pystyy olemaan täysin läsnä.

Jack Wolfskin Denali 85

DD Hammocks Tarppi, DD Hammocks whoopie slingit ja DD Hammocks puunhalaajat, DD Hammocks Underquilt

Reitti Jyrkkävaaraan vaati tosiaan joen ylityksen. Rami oli tapansa mukaan selvittänyt etukäteen parhaan ylityspaikan. Itse aloin siinä ylityshetkellä kyseenalaistamaan, onko tämä nyt varmasti paras mahdollinen kohta ylittää. En erityisemmin pidä kahlaamisesta jääkylmässä vedessä ja siksi olin aivan varma, että ylitys olisi kannattanut tehdä kapeammasta joen kohdasta. Jupisin mennessäni, mutta silti kiltisti kahlasin, koska tiesin, että Rami ei jätä asioita puolitiehen vaan on oikeasti selvittänyt asian perusteellisesti. Kahden joen risteyskohta oli leveä ja piti kahlata useampaan kertaan ennen kuin viimein olimme Muorravaarakkajoen toisella puolella.

Saavuimme Jyrkkävaaraan noin neljän tunnin vaeltamisen jälkeen. Jyrkkävaara on hieno paikka. Tupa on lammen rannalla ja lammen toisella puolella on nimensä mukaisesti seinämänä nouseva jyrkkä vaara. Laitoimme leirimme ihan lammen rantaan tulipaikan viereen. Jyrkkävaaraan saapuessamme siellä ei ollut ketään muita. Päivä oli iltaan saakka upean aurinkoinen ja ilta-aurinko värjäsi vaaran rinteellä olevien puiden latvat keltaisiksi.

Ilta hujahti tutuissa rutiineissa: leirin pystytys, poimin marjat aamupuuroon, kirjoittelin päiväkirjaa, iltaruuan laitto, tulilla lämmittelyä ja jutustelua, seuraavan päivän reitin suunnittelua ja lopulta kömmimme riippumattoihimme nukkumaan.

Päivän reitti: Aittajärvi–Jyrkkävaara
Matka: 11,60 kilometriä

Ps. Keitimme lammen veden ennen käyttöä. Ei kannata ottaa juomavettä lammesta.

September 23, 2020November 13, 2020

Jälleen kerran Urho Kekkosen kansallispuistoon

*Sisältää mainoslinkin

Tänä vuonna jokavuotinen syysvaelluksemme suuntautui jälleen Urho Kekkosen kansallispuistoon, vaikka viime vuonna puhelimme, että seuraavalla kerralla menisimme johonkin toiseen kansallispuistoon. Tämä oli jo kuudes reissumme noihin maisemiin.

Urho Kekkosen kansallispuisto on ihana paikka. Yhdestä puistosta löytyy monenlaista maisemaa ja sopukkaa – on tunturimaisemaa, kivikkoa, suota, joenvartta, järviä ja upeaa vanhaa kangasmetsää. Se, miksi me päädymme aina uudestaan ja uudestaan Kekkospuistoon, johtuu siitä, että autottomina tuonne on helppo päästä julkisilla kulkuvälineillä. Helppojen yhteyksien lisäksi tänä vuonna valintaan vaikutti majoitteet: Päätimme tänä vuonna majoittua kesällä hankkimissamme riippumatoissa. Tuttu puisto mahdollisti reittisuunnittelun paremmin myös tästä näkökulmasta. Tiesimme ennalta hyvät paikat, joissa voi yöpyä riippumatoissa. Riippumattomajoitus ei nimittäin ihan kaikkialla Lapissa onnistu.

Tänä vuonna reissuun lähtö oli minulle harvinaisen hektinen. Lähtöä edeltävänä päivänä oli keskimmäisen tyttäreni rippijuhlat, joiden valmistelut veivät kaiken vapaa-ajan reissua edeltävällä viikolla. Lisäksi töissä oli todella kiireinen viikko juuri tuolloin. Onneksi vaellusreissuille pakkaaminen on tuttua. Suurin osa varusteista oli jo tietysti jo olemassa, ruuat oli ostettu hyvissä ajoin ja reissua ennen piti vain kerran käydä rinkan sisältö ajatuksella läpi. Ainoa viime hetken hankinta oli uusi aluspeitto riippumattoon. Tätä pähkäilin ihan viimeiseen asti, kun mietin ottaisinko ohuemman aluspeiton ja talvimakuupussin. Päätin kuitenkin ostaa DD Hammockin underblanketin (comfort -5°C), koska tiesin, että tulen tarvitsemaan sitä myöhemminkin.

Tyttären rippijuhlat päättyivät lauantaina alkuillasta, jonka jälkeen kävin rinkan sisällön läpi aivan umpiväsyneenä. Päätin ottaa mukaani Jack Wolfskinilta saamani uuden jätti-ison 85-litraisen rinkan, ettei tavaroita tarvitsisi pelata joka kerta tetriksenä 60-litran rinkkaan. Mua nauratti rinkan koko, nimittäin tuntui, että mahtuisin rinkan sisään itsekin. Tavarat humpsahtivat sujuvasti isoon rinkkaan, sinne saattoi livahtaa vahingossa vähän liikaakin tavaraa, koska tilaa oli. Amatöörin moka.

Vaelluskengät: Lowa Renegade

Sunnuntaiaamuna suuntasimme lentäen kohti Ivaloa, siitä lentokenttäkuljetuksella Saariselälle, mistä ostimme kaasut keittimiin ja kävimme syömässä tukevat lounaat. Iltapäivällä puoli neljän aikaa hyppäsimme tilattuun taksiin, joka kyyditsi meidät lähtöpaikkaan Aittajärvelle. Taksimatkalla vettä satoi kaatamalla ja ulkona oli melko kolea sää, mutta mieli oli kepeä. Vihdoinkin olimme Lapissa! Nyt saa rentoutua ja nauttia luonnosta.

Reittisuunnitelmamme olivat oikeastaan vain hahmotelmia ja olimme sopineet, että päätämme vasta Aittajärvellä vaellammeko ensimmäisenä päivänä lainkaan, vaan jäämmekö yöksi siihen laavun läheisyyteen. Sateinen keli helpotti päätöksentekoa. Istuimme laavuun joidenkin vaeltajien seuraksi odottelemaan sateen hellittämistä.

Sateen lakattua seurue lähti jatkamaan matkaansa ja me pystytimme leirin, jonka jälkeen laitoimme iltaruuat nuotion ääressä. Illan hämärtyessä nuotiolle käveli laavun takaa pariskunta, jonka tutun kuuloinen ääni totesi “täällähän on tuttuja”. Aluksi en siinä hämärässä erottanut kasvoja ja hämmentyneenä mietin, ketä nämä voisivat olla. Kohta välähti, että siinähän seisoi työkaverini vuosien takaa tyttöystävänsä kanssa. Mikä yhteensattuma! He lähtivät nopeasti etsimään telttapaikkaa ennen pimeäntuloa. Istuimme vielä hetken nuotion ääressä odottamassa sen hiipumista ja siirryimme iltapesujen kautta riippumattoihimme nukkumaan.

Aamulla alkaisi varsinainen vaeltaminen, suuntana Jyrkkävaara.

July 20, 2020July 21, 2020

Elämäni ensimmäinen riippumatossa nukuttu yö

*Kaupallinen yhteistyö: Addnature

Tilasimme tänä kesänä minulle ja miehelleni riippumatot ja siihen tarvittavat välineet. Ajatus riippumatossa yöpymisestä syttyi varmasti Ali Leiniön retkeilyvideoiden ansiosta. Hän yöpyy useimmiten riippumatossa ja se on näyttänyt sen verran mukavalta, että päätimme sukeltaa tähän retkeilyn uuteen ulottuvuuteen.

Aloitimme retkeilyharrastuksen viisi vuotta sitten. Tähän kesään saakka olemme aina majoittuneet teltassa, satunnaisia tuvassa nukuttuja öitä lukuun ottamatta. Meillä ei ole aiemmin käynyt mielessäkään muut vaihtoehdot, kunnes monien katkonaisesti nukuttujen telttaöiden jälkeen ajattelimme kokeilla jotain uutta.

Aluksi ajatus siitä, että lähtisin retkelle pelkkä riippumatto majoitteena, tuntui jotenkin riskialttiilta ja vaivalloiselta. Selvittelimme hiukan vaihtoehtoja, katselimme Ali Leiniön videoita, joissa hän kertoo riippumattoretkeilystä, niin riippumatto alkoi tuntua koko ajan vaan paremmalta idealta. Tilasimme kummallekin hiukan erilaiset riippumatot ja tykötarpeet, mutta aika samanlaisin ominaisuuksin. Kerron nyt minkälaisiin varusteisiin minä päädyin ja miksi.

Tein riippumattotilauksen Addnature-verkkokaupassa, josta löytyy valtavasti varusteita aktiiviseen elämäntyyliin – retkeily, uinti, melonta, kiipeily, juoksu, pyöräily, jooga… Tilasin samalla myös vedensuodattimen, uimalasit ja uimalakin ja nuorimmalle lapselle myös riippumaton (hän on ainoa, joka vielä lähtee meidän kanssa retkelle). Riippumattolähetys saapui jo muutama viikko sitten, mutta pääsin vasta viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa kokeilemaan sitä. Oon aivan myyty! Nukuin riippumatossa paljon paremmin kuin teltassa ja muutenkin riippumatossa yöpyminen oli elämys!

RIIPPUMATTOVÄLINEET

Nopealla selvittelyllä vaikutti, että tämähän on halpa tapa majoittua retkellä ja riippumattovälineet ovat kevyitä ja mahtuu pieneen tilaan, kunnes syvennyin asiaan hiukan enemmän. Kun lähtee retkelle siten, että riippumatto on ainoa majoite, pitää varusteet miettiä vähän tarkemmin. Pelkkä riippumatto on hyvä alku, mutta sen lisäksi tarvitaan muutama muu varuste.

Riippumatto, jossa on hyttysverkko tai lisäksi erillinen hyttysverkko
Riippumaton kiinnitysvälineet: puunhalaajat suojaamaan puuta ja helpottamaan kiinnittämistä, riippumattonarut kiinnittämistä ja etäisyyden säätämistä varten ja näiden lisäksi vielä karabiinit
Aluspeitto, eli underquilt
Tarppi ja sen kiinnitysvälineet

Lopulta kaikille varusteille tuli hintaa yhteensä noin 300 euroa.

Välineet vievät rinkasta enemmän tilaa kuin aiemmin, kun mun rinkassa on ollut vain makuupussi ja makuualusta, Rami on aina kantanut meidän telttaa. Nyt makuualustan tilalla on alla olevan kuvan varusteet. Painoa näille varusteille tulee yhteensä vain vähän yli kaksi kiloa.

Valitsin Amazonasin Traveller Pro ultra light -riippumaton, koska Ali Leiniöllä on saman merkkinen ja hän oli kehunut sitä. Riippumatto on todella kevyt ja pieni pakkaus (noin 600 g). Riippumatossa on valmiina hyttysverkko, jonka sai helposti viritettyä ylös. Riippumattoa valitessa kannattaa huomioida sen kantokyky ja pituus, jos olet iso ihminen, kuten mieheni. Tuo valitsemani riippumatto kestää 150 kiloa ja sen pituus on 220 cm.

Aluspeitoksi valikoitui todella kevyt (440 g) Lesovik underquilt, joka on kesälämpötiloihin suunniteltu. Joudun todennäköisesti ostamaan lämpimämmän syysvaellukselle. Viime viikonloppuna oli yölläkin niin lämmin, että tuolloin olisi pärjännyt kokonaan ilman aluspeittoa. Aluspeitto suojaa myös hyttysiltä, joten siinä mielessä se on myös kiva.

Päätin tilata itselleni yhtä suuren tarpin kuin Rami osti itselleen, eli 3 x 3 metriä. Neliön mallinen tarppi on hyvä, koska sen saa aseteltua timantin muotoon, jolloin näkyvyys riippumaton alta on parempi ja silti se suojaa riittävästi myös sateella. Tarpin pakkaus on näistä tarvikkeista suurin ja painavin, se painaa kilon. Kevyempiä varmasti löytyisi, mutta en alkanut tässä kohtaa viilaamaan grammojen päälle. Tarpin pakkauksessa oli hyvät kiinnitysnarut ja kevyet kiilat.

RIIPPUMATON KIINNITTÄMINEN

Jännitin riippumaton kiinnittämistä ennen ensimmäistä kiinnityskertaa. Etukäteen tuntui, että välineitä ja naruja on niin paljon, että menen niiden kanssa solmuun. Se meni kuitenkin helpommin ja nopeammin kuin olin ajatellut.

Ennen riippumaton kiinnittämistä täytyy löytää mieleinen leiripaikka. Tässä kuitenkin täytyy huomioida leiriytymiseen liittyvät säännöt. Riippumattoretkeilyssä pätee ihan samat leiriytymissäännöt kuin muulloinkin. Noudata niitä.

Riippumaton kiinnittämiseen soveltuva puu on terve ja sopivan paksu, ettei se väänny painon alla. Puille sopiva etäisyys on noin kahdeksan pitkää askelta.

Ensin kääräisin puunhalaajan molempien puiden ympärille ja laitoin niihin karabiinit valmiiksi riippumattonarua varten. Tämän jälkeen laitoin riippumattonarut puunhalaajan karabiiniin kiinni ja toisen pään karabiinilla riippumattoon kiinni (joihinkin mattoihin saa laitettua narut suoraan mattoon kiinni). Kiristin ensin jalkopään puolen matosta. Jalkopää kannattaa laittaa pääpuolta hiukan korkeammalle, ettei yöllä valu jalkpäähän. Kiristin pääpuolen ja säädin hiukan etäisyyttä ja lopuksi asettelin tarpin riippumaton päälle sateen varalle. Tarppi ei ole kuivalla kelillä välttämätön, mutta se tuo mukavasti suojaa ja leirin tuntua, jolloin tavarat saa aseteltua suojan alle.

ENSIMMÄINEN YÖ RIIPPUMATOSSA

Viime viikonlopun purjehdusreissulla pääsin viimein kokeilemaan riippumaton kiinnittämistä ja siinä yöpymistä. Reissun ensimmäisen yön nukuin veneessä. Nukun yleensä veneessä tosi hyvin, mutta tuo yö oli katkonainen. Toisena yönä saavuimme ihanaan luonnonsatamaan Stora Svartöön, joka on Porkkalan edustalla. Stora Svartö on Helsingin kaupunkin virkistysalue. Siellä ei ole sähköä, juomavettä, tai palveluita, mutta huussit ja keittokatokset löytyy. En ole koskaan ennen nähnyt tuolla telttailijoita, mutta tällä kertaa sataman läheisillä maisemakallioilla oli yksi teltta. Löysin riippumatolle sopivan paikan aamuauringon puolelta läheltä rantakallioita, huussia ja keittokatosta.

Onnellinen naama aamulla heti herättyäni.

Aamu-uinnilla leirin pakkaamisen jälkeen.

Sain leirin nopeasti pystyyn sillä aikaa, kun muut valmistivat ruokaa: äiti onki seuraavan päivän lounasahvenia ja sisko puolisoineen valmisti illan ateriaa nuotiolla. En meinannut malttaa lähteä leiriltä syömään, mutta kävin nopeasti hotkaisemassa nuotiolla paistetut kasvikset ja muut herkut naamaan ja houkuttelin muut ihastelemaan leiripaikkaani.

Loppuillan ihastelin riippumatossa maaten taivaan vaihtuvia pastellin sävyjä enkä meinannut malttaa nukkua. Uni tuli silmään samaan aikaan kun viimeinenkin valo hävisi taivaalta. Heräsin yön aikana pari kertaa ja toisella kertaa herätyskelloon, jonka olin laittanut soimaan auringonnousun aikaan. Pieneksi pettymykseksi aamu oli niin sumuinen, ettei toivomastani kauniista auringonnoususta ollut tietoakaaan. Nukuin hämmästyttävän hyvin. Mikään paikka ei puutunut ja pystyin vaihtamaan asentoa riippumatossa. Nukuin kyljellään ja selällään.

Minulla oli riippumatossa sama makuupussi, mikä minulla on aina: Rab Ascent W700 -untuvapussi. Se on parhaimmillaan melko kylmällä säällä (+2°C). Nyt oli lämmin yö ja minulla oli riippumatossa aluspeitto ja sen lisäksi paksu makuupussi. Nukuin pelkissä alushousuissa ja t-paidassa ja makuupussi kokonaan auki. Oli tosi hyvä nukkua. Ei ollut kylmä eikä kuuma. Nukuin riippumatossa yhtä hyvin kuin kotona sängyssä. Jäin ihan koukkuun. Tekee mieli lähteä heti uudelle retkelle.

May 22, 2020November 13, 2020

Vinkit lähiretkeilyyn

*Sisältää mainoslinkkejä

Olemme viime viikkoina tehneet kolme yhden yön retkeä Nuuksioon. Joka kerta saan paljon kysymyksiä retkeilystä, joten ajattelin koota tähän postaukseen vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.

Miksi noin iso rinkka?

Retken pituudesta huolimatta rinkassa ovat aina samat perusasiat: makuupussi, makuualusta, retkivaatteet, ruokailuvälineet ja muut retkeilyyn liittyvät tykötarpeet, kuten puukko, hygieniatarpeet, otsavalo, istuinalusta jne. Vain ruuan määrä vaihtelee reissun pituuden mukaan.

Teltta: Fjällräven Abisko Dome 3

Lue myös: Vaelluksen muonitus

Varusteet

Alkukevään yöt ovat olleet vielä melko viileitä. Ensimmäisellä retkellä lämpöasteet painuivat yöllä pikkuisen pakkasen puolelle. Ostimme ennen ensimmäiselle vaellukselle lähtöä sellaiset varusteet, joilla pärjää Lapin arvaamattomissa syyssäissä. Näillä samoilla varusteilla olemme pärjänneet lähes kaikki meidän retket. Talviretkellä minulla oli mukana Jack Wolfskinin talvimakuupussi.

Lue myös: Pakkaaminen 10 päivän vaellukselle

Makuupussi
Meillä molemmilla on Rabin Ascent 700 -untuvapussit, jonka extremelämpötila on -8,5°C ja comfort -2°C. Olen silti tehnyt tällä makuupussilla lähes kaikki retket, myös kesällä, mutta kesäisin pussi toimii vai peittona.

Makuualusta
Makuualustana meillä on Thermarestin (TRAIL LITE REGULAR) puhallettava alusta, jonka alaosa eristää kylmää. Paksummasta alustasta olen haaveillut parempien yöunien toivossa, mutta tälläkin makuualustalla nukun helposti kellon ympäri aina tasaisesti asentoa vaihtaen.

Tyyny
Naurahditko? Tyynynä toimii kevytuntuvatakki, jonka survon makuualustan säilytyspussiin. Todella toimiva ratkaisu.

Vaatteet
Mun retkeilyvaatteet ovat aina pitkälti samat: retkeilyhousut, kuoritakki, merinovillakerrasto, pipo, hanskat ja kevytuntuvatakki. Näiden lisäksi otan säästä riippuen t-paidan, trikoot, shortsit tai paksun villapaidan.

Lue myös: Pukeutuminen syysvaellukselle

Lähiretkivinkit

Olemme todenneet, että kaikista helpointa on lähteä yhden yön retkelle. Silloin valmistautuminen on nopeaa, helppoa ja vaivatonta. Lähiluontoon täytyy kuljettaa vedet mukana ja sen kantaminen käy nopeasti tosi raskaaksi. Muistan nimittäin eräänkin reissun, kun olemme menneet lasten kanssa retkelle ja olen kantanut käsissäni vesikanisteria. Huh.

Nuuksiossa Haukkalammen opastuvan seinässä on vesipiste, joka mahdollistaa myös pidemmät retket. Myös muonituksen miettiminen vaatii heti enemmän, jos retkipäiviä on useampia.

Olemme ottaneet yhden yön reissuillemme ruokatermokseen iltaruuat ja olemme tehneet aamupalaleivät joko valmiiksi tai puolivalmiiksi. Kahvit olemme keittäneet retkikeittimellä aamulla ja vettä olemme kantaneet vain noin 1,5–2 litraa/naama.

Kello Garmin Fenix 6X Pro

Telttapaikat

Moni kyselee, mihin Nuuksiossa kannattaa laittaa teltta ja missä on hyvät maisemat. Kansallispuistoissa telttaa ei voi pystyttää mihin mieli tekee, vaan telttailuun on merkityt paikat. Alla lainaus luontoon.fi-sivustolta. Samalta sivustolta löytyvät kaikki Suomen kansallispuistot ja niiden säännöt ja niiden majoituspaikat.

Maksuttomat telttailualueet sijaitsevat

Mustalammella (2 kpl),
Haukanholmassa,
Holma-Saarijärvellä (2 kpl)
Iso-Holmassa
Saarilammella
Urjalla ja
Vääräjärvellä.

Maksuttomat telttailualueet, joissa ei ole tulentekomahdollisuutta eikä kuivakäymälöitä sijaitsevat:

Valkealammella
Pöksynhaarassa
Valkialammella

Retkeilyetiketti

Jos et ole vielä kokenut retkeilijä, tutustu ensin retkeilyetikettiin ja sen kansallispuiston ohjeisiin ja sääntöihin, jonne olet menossa.

Useimmissa kansallispuistoissa on samat säännöt:

Älä roskaa. Vessapapereita tai nenäliinoja ei saa heittää maahan, vaikka ne kuinka maatuisivat.
Koirat täytyy pitää kiinni. Aina.
Tulenteko on sallittu vain merkityillä paikoilla. Älä tee avotulta metsäpalovaroituksen aikaan, edes tulentekopaikoilla, ellei kyseessä ole hormillinen tulipaikka tai keittokatos. Retkikeitintä voi käyttää, mutta sitäkin erityistä varovaisuutta noudattaen.
Leiriytyminen on sallittu vain merkityillä paikoilla.
Älä vahingoita luontoa – jätä eläimet ja kasvusto rauhaan.
Maastopyöräily on sallittu vain erikseen ilmoitetuilla reiteillä.

May 13, 2020

Vuoden ensimmäinen yö metsässä

Meillä ei ole autoa, joten retkelle lähteminen vaatii aina erityisiä järjestelyitä. Ikävä luontoon on ollut kova eikä lähiluonto tunnu poistavan tuota ikävää. Saimme Ramin äidiltä autoa lainaan ja suuntasimme eräällä viikolla oikein kahteen kertaan luontoon vähän lataamaan. Ensin kävimme arkipäivänä työpäivän jälkeen ja viikonloppuna yöksi.

Luonto on ihmeellinen parantaja, vaikkei olisi erityisiä huolia tai murheita, luonnossa olo kevenee. Tuolloinkin lähdimme heti työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nuuksiota. Työviikon viimeisenä askareena haastattelin erästä suomalaista suuruutta. Olin jännittänyt haastattelua. Haastattelu meni hyvin, mutta keho jäi siitä ylikierroksille, lisäksi seuraavan viikon pitkä to do -lista pyöri kovasti mielessä.

Automatkan aikana minulle tuli matkapahoinvointia. Ihmeellistä. En muista vuosiin kärsineeni pahoinvoinnista. Luovutin, laitoin silmäni kiinni ja nukahdin. Heräsin pienten torkkujen jälkeen Haukkalammen parkkipaikalle johtavalla tiellä. Olo oli vieläkin vähän kireä enkä oikein ollut edes innoissani lähdössä metsään. Sää vastasi mielialaa: harmaa.

Nostimme rinkat selkään ja lähdimme kävelemään kohti leiripaikkaa. Kävelimme kaikessa rauhassa. Aluksi pulputin Ramille kaikki mielen päällä painaneet asiat ja sen jälkeen pystyin keskittymään läsnäoloon. Metsässä käveleminen on minulle meditaatiota. Huomaan, että metsässä osaan avata aistit ja olla vain siinä hetkessä. Kuuntelin lintujen kuorolaulantaa, puiden huminaa tulessa, nuuhkin auringossa paahtuneiden havunneulasten tuoksua ja paikoitellen märkää maata. Aurinkokin ilmestyi näkyviin. Leiripaikkaa lähestyessä haistoin nuotion tuoksun. Matka leiripaikalle on lyhyt, mutta jo tuossa ajassa tunsin kehossani, miten hyvää se minulle teki. Syke laski, huolet eivät enää tavoittaneet ja tilalle tuli suorastaan onnellinen olo.

Oli ihana viettää iltaa luonnossa oman rakkaan kanssa. Kerrankin oli aikaa jutella aivan rauhassa ilman häiriötekijöitä. Yksi metsässä vietetty yö tuntuu kuin olisi ollut viikonlopun poissa kotoa.