Vaatimukset juoksuvaatteille

Mainos: 2XU – olen saanut postauksessa esiintyvät vaatteet ilmaiseksi
Olen 2XU ambassador

 

Harrastan monipuolisesti eri urheilulajeja. Jokaisessa lajissa on omat erityispiirteensä ja vaatimuksensa, myös varusteiden ja pukeutumisen suhteen. Minulle on ehtinyt kertyä aikamoinen määrä varusteita eri lajeihin. Harrastan aktiivisesti pyöräilyä (maasto ja maantie), juoksua (polku ja asfaltti), kuntosalia, uintia (avovesi ja allas) ja satunnaisesti joogaa.

Olen testannut monenlaisia varusteita ja olen myös kokeillut monenlaisia omia virityksiä. Jokaisen uuden lajin kohdalla olen ollut hiukan ärsyyntynyt siitä, että taasko pitäisi hommata uusia varusteita.

Aloitin aikanaan juoksuharrastuksen ikivanhoissa tuulihousuissa ja ties kuinka monta vuotta vanhoissa lenkkareissa. Talvisin lenkille lähtiessä vedin toisen takin verkkatakin päälle, pitkät kalsarit tuulihousujen alle, villakaulaliina kaulaan ja hölskyvä villapipo päähän. Muistan, että minun ja siskojeni mielestä välineurheilu oli naurettavaa hienostelua.

Nykyään olen välineurheilija pahimmasta päästä.

Talvipyöräilyä aloittelin aikanaan samalla periaatteella. Vedin vain kerrosta toisen päälle. Voin kertoa, että kankeissa toppahousuissa ja toppakengissä ei ollut kiva pyöräillä.

Vähitellen rupesin satsaamaan lajiin sopiviin varusteisiin. Aluksi pihistelin ja yritin löytää mahdollisimman halpoja ratkaisuja, jotka eivät sitten käytössä kestäneetkään tai osoittautuivat muuten huonoiksi valinnoiksi. Olisi ollut järkevämpää ostaa heti kerralla se laadukkaampi lajia varten suunniteltu tuote, niin olisin säästynyt useammalta halvemmalta roskiin päätyneeltä viritysratkaisulta, vaikka kertasatsaus olisikin ollut suurempi.

Olen ehtinyt testata monenlaisia varusteita eri merkeiltä ja näin olen vähitellen löytänyt parhaat varusteet eri lajeihin. Ajattelin nyt aloittaa postaussarjan, jossa jaan minun varustelempparini ja kerron kriteerini kunkin lajin varusteille. Aloitan juoksuvaatteista.

Tuotetiedot kuvien vaatteista: takki & trikoot

Parhaat juoksuvaatteet ja kriteerit hyville varusteille

Kuten kerroin, aloitin juoksuharrastuksen lepattavissa tuulihousuissa ja linttaan poljetuissa lenkkareissa. Elämäni ensimmäinen urheilullinen tavoite oli juosta puolimaraton. Tavoitteen saavuttamiseksi juoksin joka viikko 3-5 juoksulenkkiä. Treenit kestivät useamman kuukauden. Vähitellen kahisevat tuulihousun lahkeet alkoivat ärsyttää ja ostin elämäni ensimmäiset juoksutrikoot ja samalla satsasin myös hyviin lenkkareihin. Juoksukilometrien kertyessä ja lajiin syventyessä olen ehtinyt kokeilla usean merkin varusteita niin vaatteiden kuin lenkkareiden osalta.

Nyt urheiluvaatekaapissani on juoksuvarusteita sadekelille, kesäkelille, talveksi. Löytyy lenkkareita nopeaan juoksuun, pitkälle lenkille, vetoihin ja fiilistelyyn. Ja polkujuoksukengät on vielä erikseen. Lenkkareista löydät postaukset täältä ja täältä.

Löysin 2XU-brändin viisi-kuusi vuotta sitten. Tuohon aikaan merkiltä myynnissä taisi olla vain trikoita. Ostin itselleni äksätrikoot ja niistä tuli välittömästi mun lempparit. Maksoin trikoista mun mittapuulla puoli omaisuutta, mutta käytin niitä jokaisen euron edestä. En tiennyt tuolloin mitä tarkoittaa kompressio. Tiesin vain sen, että trikoot tuntuivat hyvältä päällä ja treenin aikana ei tarvinnut miettiä vaatteita lainkaan. Moni varmasti tietää sen fiiliksen, kun trikoot valuu kesken lenkin ja niitä joutuu kiskomaan ylös.

Kompression hyödyistä on kiistelty, enkä minäkään osaa ottaa asiaan kantaa. Minä vain tykkään siitä, miltä 2XU:n kompressiotrikoot tuntuvat päällä. Jokin siinä on, että valitsen aina lenkille 2XU:t. Näissä trikoissa minulla on itsevarmempi olo ja peppu näyttää paremmalta. 😀 Parasta on tietysti se, että nämä istuvat päälle kuin toinen nahka, nimensä mukaisesti: 2XU = two times you.

Juoksussa kriittisin varuste lenkkareiden jälkeen on trikoot. Okei, urheiluliivit ovat myös olennainen vaate, mutta siitä sitten kokonaan omassa postauksessa. Käytän muissakin lajeissa trikoita, myös 2XU:n trikoita, mutta vaikkapa salitreenissä trikoille on ihan toisenlaiset kriteerit kuin juoksussa.

Ensin kirjoitin, että juoksutakin ominaisuuksien suhteen en ole niin vaativa, mutta heti tajusin, että olenpas. Juoksutakin täytyy olla kevyt ja hengittävä. Sadekelin takin täytyy pitää vettä, mutta silti olla riittävän kevyt ja hengittävä. Helman täytyy olla riittävän pitkä. Sykemittarin täytyy mahtua hihansuusta, eikä hiha saa jättää rannetta paljaaksi. Huppu on plussaa, mutta ei ole pakollinen. Takissa olisi hyvä olla edes yksi tasku, johon mahtuu avaimet ja pankkikortti. Heijastimista tulee myös plussaa. En meinaa koskaan muistaa kiinnittää heijastimia erikseen.

Näillä keleillä laitan takin alle ohuen pitkähihaisen teknisen paidan, kylmemmällä säällä puen tietysti paksumman. Kuvassa olevalla takilla saattaa pärjätä ihan talvipakkasille asti, jos välissä on oikeanlainen paita. Säiden kylmetessä puen päähän pannan tai pipon, käteen ohuet hanskat ja kaulaan ohuen kaulurin. Talvikelillä laitan nilkkojen suojaksi vielä säärystimet.

Vinkki juoksupukeutumiseen: Katso lämpöasteet ja lisää siihen +10°C ja pukeudu tuon lämpöasteen mukaan.

Postauksen kuvissa minulla on vain 2XU:n vaatteet, mutta kriteerit täyttäviä vaatteita löytyy toki muiltakin merkeiltä (tosin parempia juoksutrikoita en ole vielä löytänyt).

Kuvat: Nana Heikkilä

Triathlonin pikamatka suoritettu!

Tänään oli päivä, jolloin minusta tuli triathlonisti, jos pikamatkan suorittanutta voi sellaiseksi kutsua.

Päivä oli kerrassaan jännittävä. Aamulla heräilimme kaikessa rauhassa meidän idyllisestä järvenrantamökistämme upeaan auringonpaisteeseen. Laittelin kisavarusteet oikeisiin pussukoihin, jonka jälkeen menimme aamiaiselle.

Kisapaikalle päästyämme jännitys alkoi hiipimään. Hain Velo & Oxygenilta edellisenä päivänä huoltoon jättämäni pyörän. Onneksi vein sen huoltoon, koska kampi olisi kuulemma saattanut irrota reitillä. Velon Mika on kyllä sellainen velho pyörien kanssa, että tiesin pyörän olevan nyt kunnossa ja uskaltaisin hyvillä mielin lähteä kisaamaan ainakin pyörän kunnon puolesta.

Kävimme Martinan kanssa kokeilemassa huollettuja pyöriämme. Pyöräilimme pienet lämmöt ja otimme muutaman tiukemman vedon. Sain tällä kropan heräämään tähän päivään ja hiukan varmuutta omaa suoritusta ajatellen. Edellisenä iltana olimme käyneet Valvatus-järvellä uimassa 400 metrin kisaradan läpi pariin otteeseen. Kellotin molemmat vedot. Ensimmäisellä kerralla uin reitin vapaata, toisella rintaa. Rintauinti meni minuutin nopeammin. Päätin, että uin kisassa rintaa.

Jätimme pyörät kisa-alueelle ja palasimme vielä mökille syömään ja lepäämään hetkeksi. Mökillä en oikein osannut rauhoittua, vaan puuhastelin kaikenlaista.

Kisa-alueelle ajaessa Martina soitti motivaatiosoittolistaa ja jännitys alkoi kutkuttaa vatsanpohjassa. Aviciin Heart Upon My Sleeve -biisin soidessa pidättelin liikutuksen kyyneleitä.

Kisapaikalla meitä oli vastassa Anna, joka tuli rauhoittelemaan mua, antamaan vielä viimehetken ohjeita. Anna letitti minulle vielä kisaletitkin. Martina ja Anna olisivat halunneet tulla katsomaan uinnin lähtöä, mutta tiet olivat uintialueen lähistöltä pyöräilyosuuden vuoksi suljettu. Jouduin lähtemään sinne ihan omin nokkineni. Rullailin pyörällä läpysyköissä uinnin lähtöön ja katsastamaan pyörän.

Katsastuksessa en tiennyt yhtään mitä mun olisi pitänyt tehdä. Vaikutin varmasti ihan hoopolta. 😀

Tulin paikalle sen verran viimetinkaan, että uinnin lämmittelyaikaa oli enää 10 minuuttia jäljellä. Kaivoin pussukasta uimalakin ja lasit ja painelin veteen. Verkkasin viisi minuuttia ja nousin kuivalle maalle muiden uitettujen koirien kanssa heiluttelemaan käsiäni.

Ennen minun lähtöä lähti miesten ja naisten kilpasarjat, viimeisenä oli meidän lähtöryhmän vuoro. Asetuin lähdössä ihan vasempaan reunaan. Uin heti hiukan vasempaan laitaan, että saisin uida mahdollisimman rauhassa. Pelkäsin, että saan jalasta tai kädestä tai joku ui minun päälle. Olin kuullut ihan riittävästi kauhutarinoita triathlonin uinnissa sattuneista jutuista enkä halunnut itse päätyä kertomaan mitään ikävää tarinaa.

Rintauintipäätöksestäni huolimatta uin ensimmäiselle poijulle vapaata. Hosuin ja uin ihan liian kuluttavasti, ei tietoakaan liu’usta tai tekniikasta. Poijun käännöksen jälkeen vaihdoin rintauintiin. Jännitys ja hätäily nostatti sykettä ja tunsin jaloissa orastavaa maitohappoa. Päätin toisen poijun jälkeen vaihtaa jälleen vapaauintiin. Uin ihan tosissani ja luulin uineeni kovempaa kuin eilisessä verryttelyssä. Rantaan päästyäni petyin kellon näyttämään aikaan: lähes kahdeksan ja puoli miuuttia, kun edellisenä päivänä olin uinut saman reitin kovempaa, vaikka uin silloin ihan rennosti.

En jäänyt harmittelemaan uintiaikaa, vaan siirryin ajatuksissani jo seuraavaan suoritukseen. Vaihdoin rauhassa pyöräilykengät jalkaan ja pistin potan päähän. Päätin jättää aurinkolasit laittamatta, koska aurinko ei enää paistanut.

Pyörän päällä hoin mielessäni Annan ohjetta: “pyöräile ensimmäiset kolme kilometriä ihan rauhassa, sen jälkeen voit lähteä päästelemään”. Näin tein. Jalat tuntuivat hyvältä ja pyöräileminen ihanalta. Muistin myös Annan kehotuksen, että kannattaa muistaa juoda pyörän päällä.

Pyöräillessä rakastin sitä vauhtia ja sitä, miten helpolta pyöräily tuntui. Tämän mä osaan. Tätä mä olen tehnyt. J0ku mies numerolla 101 aina välillä ohitti ja minä taas seuraavaksi hänet, kunnes tajusimme ottaa toisista peesihyödyn irti. Pikamatkalla peesaaminen on sallittu. Muistinpa pyöräillessä myös sen, että kampi suorana on turha kilpailla, vaan ketjujen pitää olla  kireänä koko ajan. Näin tein. 🙂

Pyöräily meni nopeasti ja seuraavaksi olisi tiedossa juoksu. Jostakin syystä pelkäsin juoksua eniten. Olen juossut viime aikoina todella vähän ja treenannut muutenkin vähän mitä sattuu ja milloin sattuu.

Lenkkarit jalkaan ja menoksi. Eihän se hyvältä tuntunut. Reitin alku oli mäkistä ja juoksu tuntui todella tahmealta. Nyt puolestaan muistin Martinan sanat: “se tuntuu pahalta, mutta painat vaan niin kovaa kuin pystyt”.

Vasta kolmen kilometrin kohdalla jalat rupesivat tuntumaan omilta ja reitti oli jo loppupuolella. Kolmen kilsan kohdalla juomapisteellä harkitsin hetken bajamajaa, mutta päätin mennä loppuun vaikka mikä olisi. Onneksi ei tarvinnut siivota mitään housuista maaliviivan jälkeen. 😀

Juoksun loppuaika oli 27 minuuttia. Ei mikään kehuttava tulos, mutta saa kuitenkin olla ihan tyytyväinen. Koko triathlonin suoritukseen saa näillä harjoitteluilla olla ihan tyytyväinen. Olin peräti oman ikäsarjan naisista kuudes. Loppuaika oli 1:18:48.

Kokemus oli aivan mielettömän hieno! Aion ehdottomasti tehdä tämän uudestaan, pidemmällä matkalla.

*Osallistumisoikeus saatu ilmaiseksi Finntriathlonilta
*Kisavarusteet saatu: 2XU

Kuvat: Martina Aitolehti

Triathlonkisa lähestyy

Huomenna lähden tekemään matkaa kohti Joroista. Perjantaina on edessä elämäni ensimmäinen triathlonkilpailu. Osallistun pikamatkalle, joka on vain lyhyt pyrähdys, jos vertaa puolimatkaan saati ironmaniin.

Eilen kuulin, että kilpailussa ei saa käyttää märkäpukua, sillä veden lämpötila on noussut yli sallitun rajan (22 °C). Käsittääkseni tämä on turvallisuusseikka. Märkäpuku on melko kuuma ja kehon lämpötila voi nousta liian korkeaksi.

Ilman märkäpukua uiminen silti jännittää. Avovesiuinti ilman märkäpukua on aivan erilaista. Märkäpuku kelluttaa juuri sopivasti tuoden samalla turvallisuuden tunnetta.

Tämä märkäpukuasia taitaa jännittää mua melkolailla, sillä näin viime yönä unta, että uintiosuus ei sujunut lainkaan. Käsien liikerata oli jäykkä ja puutteellinen. Kädet pyörivät vain sivulla enkä saanut vietyä kättä eteen, vaan käsi jäi unessa pyörimään sellaista ihme räpistelyä. 😀

Sain juuri hyvän idean. Taidan uida uintiosuuden rintaa, sillä uin nopeammin sillä uintityylillä  ja rintauidessa navigointi on helpompaa. No, mä mietin vielä.

Tein viikko sitten siskon miehen kanssa ensimmäisen kokonaisen triathlontreenin: uinti, pyöräily, juoksu. Uimme ensin 1800 metriä, jonka jälkeen pyöräilimme 50 kilometriä ja lopuksi juoksimme vajaat 5 kilometriä. Pikatriathlonilla matkat ovat seuraavanlaiset: uinti 400 metriä, pyöräily 20 kilometriä ja juoksu 5 kilometriä.

Kuva: Oskari Sarjakoski

Tekemämme harjoitus toi luottavaisen olon kilpailun suhteen. Selviän kilpailusta varmasti. Pelkään vain, että en osaa malttaa, vaan lähden kiskomaan hampaat irvessä, koska matkat ovat niin lyhyet.

Odotan reissua innolla. Mahtava päästä kokemaan Joroisen tunnelmaa kilpailijana, huoltajana, kannustajana ja turistina. 🙂 Lauantaina kannustan Martinaa, Annaa ja siskon miestä.

Olen koko viikon harrastanut vain hyötyliikuntaa, maannut rannalla, kuunnellut äänikirjoja ja syönyt jäätelöä. Luulis perjantaina kulkevan. Odotan, että pääsen irroittelemaan!

*Sain pikatriathlonin osallistumisoikeuden ilmaiseksi Finntriathlonilta ja kisavarusteet 2XU:lta.

Liiku silloin kun se vähiten huvittaa

Silloin kun väsyttää eikä huvita mikään, silloin pitää lähteä liikkumaan. Eilen jälleen totesin tuon. Viime viikkoina liikkumiseni on koostunut oikeastaan vain pyöräilystä ja satunnaisista uintitreeneistä. En ole uskaltanut riskeerata takareiden hyvältä vaikuttavaa toipumista tekemällä mitään raskaampaa. Himmailu on tehnyt minut laiskaksi. Sen huomaa siitä, että treenaamaan lähteminen on koko ajan vain vaikeampaa eikä treenaaminen tule edes mieleen. Tässä on kyllä ollut paljon muutakin tekemistä, mutta olin jo melkein ehtinyt unohtaa kuinka paljon energiaa ja hyvää fiilistä treenistä saa.

Eilen vedimme ylimääräisen yhteistreenin DLNjuoksutiimillä. Teimme tyttöjen kanssa tämän loikkatreenin hiukan muunnellen. Olen ollut viime päivinä tosi väsynyt. Ahkeroiminen käy voimille. Meinasin jo ehdottaa tytöille, että jätetään treeni väliin, mutta onneksi heillä ei tullut mieleenkään perua treenejä.

Hurautin eilen Eläintarhan kentälle suoraan koulusta. Siellä Marianne jo lämmitteli ja kohta myös Maru pölähti paikalle. Treenin loppupuolella saimme vielä Lauran mukaan seuraamaan viimeisiä vetoja ja keskivartalotreeniä (ja ottamaan kuvia). Ensimmäistä kertaa olimme koko jengi samaan aikaan koolla. 🙂 Meillä on tosi kiva porukka!

Oli kyllä kiva treenata ja erityisen kiva oli treenata porukalla. Tällaiset projektit saa kyllä niin paljon lisää motivaatiota ja harmittaa, kun tämä päättyy jo ihan pian. Mitä sitä seuraavaksi keksisi? Jonkun tavoitteen tarvitsisin, että jaksan kiinnostua treenaamisesta.

Kahden viikon päästä on tämän porukan koitos: Helsinki City Maratonviesti. Ja huomenna kisaan Marun kanssa City Survivorsissa. Jännittää!!

Ei harjoitella lähtöä telineistä, vaan tehdään vuorikiipeilijöitä penkin päällä. 🙂

Kuvat: Laura Kiuru 

*Mun vaatteet saatu 2XU:lta ja kengät koko tiimille sponsoroi New Balance 

Rantalentistä tammikuisessa Helsingissä

*Mainos: Tapahtuman järjesti 2XU 

Tämän viikon tiistaina sain ihanan uuden motivaatiopiikin, kun muistin mun oman sporttaajaidentiteettini. Olen ollut viime aikoina vähän hukassa tämän urheilijaminäni kanssa, koska en ole voinut tehdä oikein mitään sellaista, josta saisin kunnolla kiksejä.

Tiistaina pääsin 2XU Suomen järkkäämään aamutreenitapahtumaan Salmisaaren Biitsille, jossa pääsimme opettelemaan rantalentopalloa. Biitsillä oli 26 astetta lämmintä ja tietysti allamme oli hiekkaa.

En ole koskaan ollut mikään joukkuepelaaja. Olen aina vältellyt joukkuepelejä kaikin mahdollisin tavoin, enkä oikein osaa sanoa syytä tähän. Ehkä se on se, että en ole ollut missään lajissa luontaisesti hyvä. Aikuisena osaa suhtautua itseensä rennommin ja uskaltaa paremmin heittäytyä uusiin tilanteisiin.

Olin kokeillut lentopalloa ehkä kaksi kertaa aikaisemmin kouluaikoina, mutta rantalentopalloa en ollut koskaan kokeillut, vaikka kaverit ovat joskus houkutelleet rannalla lajin pariin. Lentopallosta mulla ei ollut kovin ruusuiset muistot.

Tiistaiaamuna meitä opetti vaatimattomasti Suomen parhaat, eli Taru Lahti-Liukkonen ja Riikka Lehtonen. Alkulämmittelyn aikana mä jo mietin, että mihin tuli lähdettyä, kun syke nousi ja hengästytti aikalailla. Hiekka oli jo itsessään melko haastava alusta, puhumattakaan, että osaisi käsitellä palloa millään tavalla.

Opettelimme sormilyöntiä, hihalyöntiä, poke-lyöntiä ja syöttöä. En ollut yllättäen kovin hyvä lukemaan peliä, mutta yksittäisien lyöntien harjoittelussa sain oivalluksia. Lyönti- ja syöttöharjoitusten jälkeen saatiin ihan pelitkin pystyyn. Pelaaminen oli hauskaa! Nauru raikasi ja kannustushuudot tsemppasivat toisia parempiin suorituksiin.

Hauskin asia tapahtumassa oli tietenkin ihmiset. Useimmissa bloggaajille suunnatuissa tapahtumissa on aina tietyt samat kasvot, mutta tässä tapahtumassa tapasin uusia ihmisiä. Uusien ihmisten tapaaminen on aina kivaa. Tuon aamun tapahtumassa oli jotenkin erityisen kiva ja hauska tunnelma. Ihan mahtava aamu! Kiitos tapahtumasta 2XU!

Kuvat: Paavo Pykäläinen

Kauden ensimmäinen avovesiuinti

Tänään, vihdoinkin, pääsin märkäpukuineni rantaan. Sain jo useampi viikko sitten 2XU:lta märkäpuvun jälleen kesälainaan, mutta vasta nyt sain korkattua avovesiuintikauden. Olen uinut vuoden alusta lähestulkoon joka viikko altaassa ja varmaankaan siksi en ole saanut itseäni yksin avoveteen treenaamaan. Avovesiuinti on aina hiukan jännempää eikä näitä treenejä kannattaisikaan tehdä yksin.

Avovesiuinnissa kannattaisi käyttää huomiopoijua, joka helpottaa näkymistä vedessä. Treenit kannattaa myös tehdä kaverin kanssa ihan jo turvallisuussyistä. Märkäpuku toki kelluttaa, mutta ei se mikään pelastusliivi ole. Avovedessä aallokko myös tuo pientä haastetta navigoimiseen ja hengittämiseen. Uimahallin vettä kylmempi vesi tuntuu alkuun vaikealta ja rauhallisen hengitysrytmin löytymiseen menee hetki.

Uimaria on todella vaikea erottaa vedestä, kun kädet vain vilahtavat pinnan yläpuolella. Varsinkin, jos on aallokkoa, uimaria on suorastaan mahdotonta nähdä. Tyttäreni otti minusta rannalta kuvia eikä niissä kuvissa näkynyt kuin musta piste ja sekin aika heikosti.

Tänään uin meressä ja uin rannan myötäisesti. Ehdin uida vain 500 metriä, kun ukkonen alkoi jyristä ja paukkua siihen malliin, etten uskaltanut enää olla vedessä. Tänään piti myös poimia mustikoita, mutta kaatosade ja lapsia pelottanut ukkosenjyrinä esti senkin.

Tänään ilmoittauduin mukaan Summer Challenge -seikkailukisaan. En edes vielä tarkalleen tiedä mihin hullutukseen itseni ja siskoni miehen lykkäsin. 😀 Tiedän sen, että kisassa pitää olla maastopyörä, karttateline, kompassi, uimapatja ja emit-leimauslaite. Kisa suoritetaan suunnistaen. Tämän lisäksi olen menossa vielä toiseen parikisaan elokuussa. Kisa on Järvestä järveen -swim & run, johon sain houkuteltua Veeran mukaan. Elokuun lopulla on myös Saariselkä MTB ja tässä kisassa rikoskumppaninani toimii Martina. Toivon kovasti, että tuo kipeä jalka kestää kaiken tämän touhottamisen. Juoksua on onneksi tiedossa aika vähän ja kaikki juoksu tapahtuu poluilla, mikä on jalalle huomattavasti lempeämpää.

Kuvat: Noin 140-senttinen tyttäreni (9-vuotias)

Valoa tunnelin päässä

Vihdoinkin lähes neljän viikon sairastaminen näyttää siltä, että loppu todellakin häämöttää. Enpä olisi voinut huonompaan saumaan tilata tällaista flunssaa. Ehkä se oli vaan nyt tarpeen, vaikka kärsivällisyyttä koeteltiin ihan urakalla. Tulipahan katsottua telkkaria, neulottua pitkästä aikaa ja urpoiltua kotona neljän päivän sisällä siihen pisteeseen saakka, että Rami sanoi mulle, että “mene ulos, mene edes seisomaan tuohon pihalle hetkeksi”. 😀 Minulle ei sovi liikkumattomuus, vaikken mikään himotreenaaja ole ollut enää ainakaan vuoteen, ehkä jopa kahteen vuoteen.

Tiistaina kävin kokeilemassa treenaamista – tuntui hyvältä!
Tänään pyöräilin töihin ja fiilistelin uutta sykemittaria. Suunto Spartan Ultraa. Tästä juttua myöhemmin. 🙂

Neljän viikon sairastaminen tarkoittaa myös neljän viikon lähes totaalista treenitaukoa. Arvaatteko jo? Ei, en silti ole perumassa Saariselkä MTB:tä, mutta tässä tilanteessa alkuperäistä suunnitelmaa on ollut pakko muuttaa. Lopullista päätöstä matkan ja etappien määrästä emme ole tehneet, mutta ainakin perjantain etappi jätetään väliin. En osaa sanoa vielä muuta. Mua harmittaa ihan hirveästi, kun suunnitelma muuttui. Tuntuu, että olen pettänyt Heidin ja yhteistyökumppanit, mutta ei sairastumiselle voi mitään (tietenkään). Terveydellä en aio leikkiä, kolmen lapsen äidin ei ole varaa hölmöillä. Ja nyt varsinkin osaa arvostaa terveyttä kun on ollut monta viikkoa sairas/puolikuntoinen.

Lauantaipäivän kisavarustus, sään mukaan täytyy valita joko pitkät tai lyhyet trikoot. (*Varusteet saatu blogin kautta, paitsi kypärä ja työkalut.)
Sunnuntaipäivän kisavarustus ja eväitä, jälleen täytyy valita sään mukaan pitkät vai lyhyet trikoot. (*Kaikki paitsi kengät ja kypärä saatu blogin kautta).

Treenitauon aikana on tullut mietittyä jälleen omaa suhdetta liikkumiseen ja mikä minua kiinnostaa ja motivoi. Tykkään tehdä monenlaisia juttuja, mutta tekemiseni vaatii jonkin punaisen langan. Tarvitsen tavoitteen jota kohti mennä että tekeminen tuntuu mielekkäältä ja sitä myöten usein myös treeneistä tulee johdonmukaisempia ja suunnitelmallisempia. Nyt syksyksi on jo yksi tavoite, se on Espoon Rantamaratonilla puolikas New Balancen tiimissä. Alunperin olin ajatellut kokonaista, mutta tällä sairastelemisella varmaan parempi tyytyä puolikkaaseen.

Nyt kuitenkin lopetan jaarittelun ja painun pehkuihin, huomenna aamulla aikaisin (jo klo 05) lähtö kohti Lappia. Kuullaan. Ehkäpä jo autosta päivitän jotakin. 🙂

Uintikisa 12 asteisessa vedessä

Menisitkö? Minä menin, vaikka jännitti aivan älyttömästi. Olin käynyt samalla viikolla kokeilemassa ensimmäistä kertaa meressä uimista märkäpuvulla. Itse puku lämmitti eikä puvun peittämissä ruumiinosissa ollut lainkaan kylmä, mutta kasvojen pistäminen veteen tuntui hirveältä.

Samalla viikolla kävin toisen kerran uimassa, tuolloin 18 asteisessa järvessä. Tuo kokemus oli alun takeltelua lukuun ottamatta tosi hyvä ja rauhoitti mieltä.

Silti tuona kaatosateisena torstai-iltana Soutustadionilla oli super jännittynyt nainen. Hermoilin aivan viimeiseen saakka ja vielä vedessä lähtöviivalla ollessa mietin tulenko selviämään tästä. Varpaita pisteli kylmä vesi enkä vielä ollut laittanut edes kasvojani veteen.

Ennen starttia juttelin monen ihmisen kanssa ja mieleen jäi soimaan Velo & Oxygenin Mikan sanat “aloita puolta hitaampaa kuin olet ajatellut uida”. Lähdin uimaan hitaita vetoja samalla peläten, että hukkaan hengitysrytmin samoin kuin aiemmin samalla viikolla. Hengästyessä syke nousi ja menihän se rytmikin hetkeksi sekaisin, mutta puhaltelin hetken potkien vain jaloilla ja kohta taas lähdin uimaan eteenpäin veto kerrallaan.

Ilma oli harmaa ja vettä satoi kaatamalla, mutta onneksi meri oli suhteellisen rauhallinen, ei ollut juurikaan aaltoja.

Matka ensimmäiselle poijulle tuntui kestävän ja kestävän. Katselin ympärilleni ja näytti siltä, että olen tuon lyhyemmän matkan viimeinen maaliintulija. Seuraava poijunväli meni paljon rivakammin ja sain mielestäni vähän vauhtiakin nostettua. Navigointi oli yllättävänkin helppoa, vaikka olin pelännyt sitäkin etukäteen. Vilkuilin vain valkoisia uimalakkeja meressä ja seurasin niitä. Tuossa vaiheessa ajattelin, että selviän tästä sittenkin.

Viimeinen poijunväli olikin sitten se tervaisin osuus, kun tiesi, että loppusuora on käsillä ja maalia oli vaikea erottaa, kun siinä ei ollut mitään selkeää poijua merkkinä. Tsuumailin vain soutustadionin rakennusta ja yritin uida sitä kohti. Tulipa myös huomattua se, että jos en navigoi riittävän tiheästi, lähden vedättämään oikealle.

Pääsin kuin pääsinkin maaliin. Kovan maan haltuun ottaminen tuntui alkuun haparoivalta. Hoipertelin hiukan ja kävelin tilastointiteltalle. Kasvot olivat ihan kohmeessa ja en meinannut saada suutani toimimaan. 😀 Olin aivan tohkeissani, fiilistelin kisaa ja siitä suoriutumista jokaiselle joka vain jäi kuuntelemaan. Maaliintulon jälkeen hain yllättävänkin herkulliselta maistuvan hernekeiton ja näkkärin ja mutustelin niitä siinä sateessa odotellen Annaa vielä puolet pidemmältä matkalta maaliin.

Kokemus oli ihan huikea ja vielä siistimmän siitä teki se, että ylitin itseni. Sain luvan pitää märkäpukua vielä lainassa, joten harjoitukset jatkuu. Jäin koukkuun.

Kiitos kuvista 2XU Suomi ja kiitos myös märkäpukulainasta! Sitä on käytetty.

Ps. Mun kisastatistiikkaa voi tarkastella Movescountissa.

Avovedessä pulikoimassa

Huih. Nyt kyllä jännittää torstai! Torstaina on siis 2XU:n järjestämä Urban Swim Challenge, jossa uin 1500 metriä. Kävin tänään hakemassa2XU:lta kisaa varten lainaksi märkäpuvun ja kävin illalla testaamassa sitä.

En ole siis koskaan uinut avovedessä matkaa, jos mökkireissujen laiturin päästä tehtyjä pyrähdyksiä ei lasketa. Tänään uin elämäni ensimmäistä kertaa märkäpuvussa. Tältä pohjalta olen lähdössä siis torstain uintitapahtumaan.

Puin innolla märkäpuvun päälle. Olin kuullut, että pukeminen on jo itsessään melkoinen operaatio, mutta puku sujahti aika kivasti päälle. Rohkeana tyttönä suuntasin sitten lähimmälle uimarannalle ja tarkoituksena oli ottaa vähän tuntumaa mereen.

Kahlasin vähän matkaa syvemmälle ja varpaita alkoi pistelemään, se tuntui tosi epämiellyttävältä. Ei auttanut, kahlasin pidemmälle ja rupesin uimaan. Märkäpuku lämmitti ihanasti, mutta varpaat, sormet ja pää oli edelleen hyisen kylmän veden armoilla. Uin muutaman vedon ja tunnustelin miltä märkäpuvussa uiminen tuntuu. Puku kelluttaa kivasti ja helpottaa uimista. Pään laittaminen veden alle tuntui ikävältä ja kylmä vesi salpautti hengityksen. En meinannut saada minkäänlaista rytmiä uimiseen. Palasin aika nopeasti takaisin rantaan.

Vähän aikaa siinä hengiteltyäni huomasin, että jalat ovat jo tottuneet kylmään veteen ja lähdin vielä uudestaan kokeilemaan uimista. Kokeilin rintaa ja vapaata. Rintauinti tuntui hankalalta kelluttavan puvun takia, mutta edelleen hirvitti vapaauinti pään jäätymisen ja hengityksen salpautumisen vuoksi, mutta yritin muutamia vetoja lyhyitä pätkiä edes-takaisin.

Toisesta uintipyrähdyksestä jäi paljon parempi ja luottavaisempi fiilis, mutta silti edelleen hirvittää. Saanko kisassa minkäänlaista uintirytmiä päälle ja saanko uitua koko matkan. Pakko varmaan huomennakin käydä kokeilemassa vähän pidempi matka. Tänään olin aika poikki pyöräiltyäni päivällä 50 km ja olin käynyt vielä salillakin kaiken päälle.

Ehkä mä selviän hengissä? Saa jakaa kaikki hyvät vinkit, joita tarvitsen tulevaa torstaita varten, kiitos!

*Märkäpuku 2XU Race Wetsuit (lainassa), bikinit Speedo (saatu), uimalasit: arena Tracks (saatu)

RunFest

Eilen juoksin toista kertaa hauskassa työporukoille suunnatussa juoksutapahtumassa RunFestissa. Pääsin juoksemaan yhdessä kolmesta 2XU:n tiimissä. Meidän tiimin kapteeni oli Lauri Kalima, joka on kuulemma yhdeksi Suomen seksikkäimmiksi miehiksi ihan jenkkisivusto Buzzfeedin mukaan rankattu mies. Vai mitä sanoo naiset? 😉 Meidän tiimissä juoksi Tanja, Henriikka, Laura, Anna ja minä. Meitä kaikkia yhdistää juoksu. Ollaan törmätty jos jonkinlaisissa juoksutapahtumissa vuosien aikana. Huikeita naisia jokainen.

Ihana Tanja!

RunFestissa juostiin siis joukkueina viiteen pekkaan yhteensä puolimaraton. Yhdelle juoksijalle matkaa kertyi 4,2 kilometriä, mutta toki olisi voinut juosta vaikka koko puolimaratonin verran, jos olisi juoksuintoa riittänyt. Torstaina ei riittänyt.


Yksi juoksuidoleistani, Laura.

Meidän tiimillä oli niin hyvä meininki. Juoksimme kaikki aika rennolla otteella, mutta kuitenkin aika hyvin. Kannustimme toinen toisiamme innokkaasti ja tietysti kaikkia muitakin. Jokainen veti oman osuutensa noin 20 minuuttiin. Oma juoksuni ei oikein kulkenut edellispäivän mäkitreenien jälkeen, mutta hölköttelin rennonkovaa reissun 21 minuuttiin. Muut 2XU-tiimit vetivät ihan huikeita aikoja. Kovakuntoisia tyyppejä!


Ihana Anna!

Juoksun jälkeen työporukat jäivät vielä piknikille Meripuistoon, mutta minä hyppäsin joponi selkään ja hurautin kotiin.

Huomenna olisikin vuorossa Midnight Run, jonka ajattelin juosta samalla meiningillä, eli rennosti ja jalkojen ehdoilla. Penikka ei onneksi ole kovin kipeä juuri nyt, mutta koko kropan lihakset ovat kipeinä viikon muista treeneistä. Huh.

*Noista parempilaatuisista kuvista kuuluu kiitos Sami Vaskolalle!