Posted on

Osa-aikaäiti

Neljä ja puoli vuotta sitten elämäni muuttui täysin. Silloin tuli avioero lasteni isästä. Tuohon asti olin asunut valtaosan elämästäni muiden ihmisten ympäröimänä.

16-vuotiaana kokeilin yksin asumista vieraalla paikkakunnalla, mutta palasin alle puolen vuoden kuluttua maitojunalla kotiin. Äidiksi tulon jälkeen en ollut viettänyt kertaakaan yötä yksin kotona.

Eron myötä minusta tuli viikko-viikko-vanhempi. Aluksi pakotin itseni olemaan yksin ja sietämään tyhjää ja vajavaista oloa. Lapsettomien viikkojen hiljainen koti tuntui kummalliselta. Tyhjät huoneet huusivat tyhjyyttään. Se hiljaisuus oli suorastaan piinaavaa.

Kipuilua ja yksinoloa

Opettelin olemaan yksin. Minun oli pakko kohdata totuus ja kaikki ne kipeät tunteet. Piti uskaltaa kohdata itseni. Vaikka tiesin eron olleen ainoa oikea ratkaisu, kaikki tuntui jotenkin väärältä. Olisin halunnut olla koko ajan lasteni lähellä, mutta tietenkin halusin, että lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaan. Surin menetettyä ydinperhettä ja unelmaa ikuisesti kestävästä parisuhteesta. En voi enää koskaan saada ydinperhettä, eikä lapset.

Eron jälkeen meni pitkään ennen kuin totuin edes jotenkin siihen, että olen vain joka toinen viikko lasteni kanssa. Oli hetkiä kun nautin vapaudesta, mutta enimmäkseen oloni oli ahdistava. Ikävöin lapsiani. Muistan toistelleeni, että on epäluonnollista joutua ikävöimään omia lapsiaan.

Olen aina äiti. Ei äitiyttä voi laittaa pois päältä lapsettomina viikkoina. Äitinä oleminen on minun tärkein tehtäväni. Lapset ovat minulla koko ajan mielessä. Vaikka lapset olisivat isällään, huolehdin siitä huolimatta heidän asioistaan.

Minulla on yhä usein sellainen olo, että olen väärässä paikassa, tai että minun pitäisi olla vähintään kahdessa paikassa samaan aikaan. Aina lasten lähdettyä kelaan mennyttä viikkoa ja pyörittelen asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin. Aina on parannettavaa.

Uusperheestä ei saa ydinperhettä

Lapsettomina viikkoina minulla on vapaus suunnitella aikatauluni millaisiksi haluan. Lapsellisille viikoille en halua suunnitella mitään ylimääräisiä iltamenoja. Minusta se tuntuu väärältä, vaikka tiedän, että ydinperheissä toinen vanhempi saattaa olla paljonkin pois kotoa lasten luota. Mutta minä saan olla vain puolet vuodesta lasten kanssa! En todellakaan halua käyttää tuota aikaa omiin menoihini.

Ei tätä kaikkea oikein pysty ymmärtämään, ellei elä samanlaisessa elämäntilanteessa. Jokainen perhe on erilainen. Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa olla perhe. Olen saanut raivostuttavan paljon erilaisia vinkkejä ja ohjeita siitä, miten perhe-elämä pitäisi järjestää tai miten asiat kuuluisi hoitaa. Vain me tiedämme, mikä on meille ja meidän perheelle parasta.

Uusperheessä ei toimi samat jutut kuin ydinperheessä. Uusperheen asetelma on aivan toinen, siihen kuuluu aina muitakin kuin meidän perhe. Rinnalla kulkee entinen puoliso ja hänen elämänsä.

Kaiken kipuilun jälkeen minusta on tullut vahvempi ja rohkeampi. Nyt uskallan tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka ovat minulle ja meille hyviä, vaikka niitä joku perheen ulkopuolinen ihmettelisi. Onnellisuus ei tule siitä, että toimii muiden odotusten mukaan. Olen onnellinen silloin, kun minulla on sydämessä hyvä ja levollinen olo.

Posted on

Viikonlopun parhaat

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Hektinen viikko alkaa olla taputeltu. Lapset lähtivät jokin aika sitten isälleen ja talo hiljeni. Väsyttää niin paljon, ettei meinaa enää ajatus kulkea. Tämä viikko oli melkoinen rypistys – koulu alkoi sillä viikolla, jolloin lapset olivat meillä. Selvisin kuitenkin mielestäni ihan hyvin. Ehdin peräti treenatakin yhteensä neljä tuntia, kevyesti mutta kuitenkin. Muistin käydä yhden lapsen arviointikeskustelussa ja sain ennen viikonloppua tehtyä kaikki koulutehtävät, että viikonlopulle jäisi aikaa levolle ja yhdessäololle. Kodinhoito on tosin jäänyt vähän puolitiehen. Sen sijaan olen yrittänyt käyttää siitä säästyvän energian perheen kanssa hengailuun. Uskoisin, että arki löytää vielä sopivat uomat ja väsymys hälvenee, kunhan löydän sopivat rutiinit.

Viikonlopun parhaat jutut oli karkkipäivä, tortillojen syöminen, luistelu, huonejärjsetyksen vaihtaminen tyttöjen huoneesta, dippivihannekset, saunajuomat ja uusi tv-sarja, jota katsoimme pienimmän tytön kanssa hänen treenien jälkeen odotellessa keskimmäisen treenien loppumista.

Nyt unille, että jaksan huomenna rimpuilla 12-tuntisen koulupäivän alusta loppuun.

*Meidän vaatteet saatu: Yvette (meidän takit nämä, housut nämä, ja nämä. Normaalihintaisista tuotteista saat -20 % alennusta koodilla ELINA20.

Posted on

#millionhoursofjoy & kutsu lapsiperheiden liikuntatapahtumaan

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Muistatteko kun kerroin meidän perheen osallistuvan Reiman lanseeraamaan #millionhoursofjoy-kampanjaan? Kampanjan tarkoituksena on haastaa kaikki maailman lapset liikkumaan miljoona tuntia enemmän loppuvuoden aikana. Kaikki haasteeseen osallistuvat ovat samalla mukana kilpailussa, jonka pääpalkintona voi voittaa koko perheen talvilomamatkan Lappiin. Lue kilpailuohjeet täältä.

Päätimme järjestää yhdessä Reiman ja Taitoliikuntakeskuksen kanssa perheliikuntapäivän, jonne haluan kutsua teidät mukaan.

Kutsun teidät viettämään minun ja tyttärieni kanssa aktiivista perheliikuntapäivää Taitoliikuntakeskukseen Helsinkiin. Tapahtuma järjestetään lauantaina 25.11. klo 11-12. Luvassa on ohjattua liikuntaa lapsille. Tapahtuma on maksuton. Mukaan mahtuu kymmenen ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta vanhempineen. Ilmoittautumiset sähköpostiini endorfiinikoukussa@gmail.com. Kerro ilmoittautuessa lapsen ikä. Tapahtumassa tarjotaan pientä välipalaa. Varsinaista ikärajaa tapahtumaan ei ole, mutta olisi hyvä, jos lapsi on sen ikäinen, että malttaa kuunnella ohjeet ja osaa noudattaa niitä ilman vanhemman apua.

Miten meidän #millionhoursofjoy-projekti on edennyt?

Meidän lapset saivat ReimaGo-sensorit käyttöönsä. Tämä pieni musta nappula on motivoinut aivan yllättävällä tavalla tyttöjäni liikkumaan. Yhtäkkiä sain useamman kerran kuulla ilahduttavan kysymyksen “äiti, voinko mä mennä ulos”.

Olen useampaan kertaan kirjoitellut, miten lasten motivoiminen liikkumaan on välillä haastavaa. Kännykät imisivät kaiken käytettävissä olevan ajan, jos niin vain sallisi tapahtuvan. Toinen haaste lasten liikuttamisessa on raha. Lasten harrastuksiin saisi helposti upotettua parikin tonnia kuukaudessa, jos haluaisi ulkoistaa kaiken lasten liikkumisen. Eipä ole tässä osoitteessa sellaisia rahoja näkynyt. Kolmas haaste on oma viitseliäisyys ja ajankäyttö.

Lasten ja aikuistenkin liikkumattomuus on minusta todella huolestuttavaa, niin kuin myös se, että lapset ja aikuiset ovat koko ajan epäterveellisempiä. Minua ei kenenkään ulkomuoto kiinnosta, mutta terveydestä olen huolissani. Jos arjessa ei ole minkäänlaista arkiliikuntaa, pitäisi huolestua. Jos lapsi käy autolla kuljetettuna kahtena päivänä viikossa harrastamassa liikuntaa tunnin kerrallaan, se ei riitä. Liikuntaa tulisi olla joka päivä. Tässä kohtaa myös perheen vanhemmat voisivat tutkiskella omia liikkumistottumuksiaan. Mielestäni askelia mittaavat kellot ovat omiaan suhteuttamaan todellista liikkumismäärää. Jos tällaista kelloa ei ole, niin useimpiin puhelimiin saa sovelluksen, jonka avulla näitä samoja asioita voi mitata. Liikkumista ei tarvitse jatkuvasti olla mittailemassa, mutta jo lyhyt kokeilujakso näyttää suuntaa tarvitseeko liikuntaa lisätä vai onko sitä jo riittävästi.

Lapsiperheen arki on kiireistä. Vanhemmilla on omien töiden lisäksi toivottavasti myös harrastuksia ja joillakin saattaa olla kaiken päälle vielä luottamustoimia (itse olen yhden joukkueen rahastonhoitaja, musiikkiluokan rahastonhoitajan tehtävistä pääsin vähän aikaa sitten eroon). Lapsilla on kouluvelvollisuuksien lisäksi harrastus tai useampi harrastus. Vanhempien vastuulla on ruokahuollon, pyykinpesun ja kodin ylläpidon lisäksi huolehdittava, että lapsi pääsee harrastuksiinsa turvallisesti oikeaan aikaan ja että mukana on oikeanlaiset varusteet. Kyllä te tiedätte mitä tämä rumba on luettelemattakin, vai tiedättekö?

Ymmärrän siis varsin hyvin, että lasten liikuttaminen on iso haaste, jos lapsi ei itse ole erityisen innostunut liikkumaan omatoimisesti. Tämä saattaa vaatia arkirutiinien muuttamista ja omalla kohdallani lasten liikuttaminen vaatii aivan erityisiä ponnisteluja, johon ei aina kaikkien muiden velvollisuuksien jälkeen veny. Silti se on tärkeää. Ja erityisen tärkeää olisi tehdä kaikki tämä niin, että kaikilla on hauskaa.

Me olemme yrittäneet lisätä arkiliikuntaa ihan vain hyötyliikkumalla ja tekemällä asioita yhdessä. Pyrin siihen, että jokainen perheemme jäsen ulkoilee joka päivä edes vähän, myös minä. Käymme kävellen kaupassa, teemme pieniä retkiä lähimaastoon, menemme joka paikkaan julkisilla ja kävelemme siirtymät. Ohut lompakko pakottaa olemaan luova. Meillä ei ole autoa käytössä, joten lapset kulkevat harrastuksiinsa pyörällä, kävellen tai bussilla. Pieni urhea kuopukseni kulkee yksin selloinensa keskustaan soittotunnille. Myöhäisimpiin treeneihin saatan tyttöjä bussilla.

Elämäntapojen opettaminen lähtee vanhemmista. Esimerkillä on valtavan suuri voima. Jätä auto parkkiin ja kävelkää kauppaan. Menkää yhdessä kävelylle ja ihmettelemään syksyistä luontoa. Arki on väsyttävää ja kiire jyskyttää lähes aina takaraivossa. Unohda kiire. Tee tilaa terveydelle, liikkumiselle ja lapsillesi. Lastesi kanssa kiireettömästi vietettyä aikaa et tule koskaan katumaan. Yhdessä vietetyistä hetkistä tulee hyvä mieli. Niissä hetkissä on aikaa kuunnella lasten kuulumiset ja olla aidosti läsnä. Lisäksi olemme huomanneet, että silloin kun kaikki ovat liikkuneet, levänneet riittävästi ja syöneet hyvin, porukka on paljon hyväntuulisempaa. Terveelliset elämäntavat antavat lisää voimavaroja, näin mä olen kokenut.

*Lasten takit saatu Reimalta

Posted on

#millionhoursofjoy

*Yhteistyössä Reima

Tänään lanseerattiin kampanja, johon lähdin mukaan täydellä sydämellä. Nimittäin Reima otti asiakseen kannustaa perheitä liikkumaan enemmän. Ja nimenomaan ilon kautta, ei hampaat irvessä ja pakottaen. Tavoitteena on kerätä vähintään miljoona tuntia liikuntaa loppuvuoden aikana 15 maassa eri puolilla maapalloa. Kampanjassa on mukana Visit Finland ja haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan jokaisesta maasta yhdelle perheelle elämysmatka Rukalle maaliskuussa 2018. Kampanjaan voi osallistua myös koulut, päiväkotiryhmät, joukkueet ja kerhot. Näiden kesken arvotaan 1000 eurolla liikuntavälineitä toiminnan tukemiseksi.

Kuten moni varmasti tietää, jokaisen lapsen pitäisi liikkua aktiivisesti vähintään tunnin päivässä ja alle kouluikäisten liikuntamäärä tulisi olle kolme tuntia päivässä. Lasten kehitys ja kasvu tarvitsee liikuntaa, mutta liikuntaa tarvitsee myös aikuinen. Olen pitkään ollut huolissani lasten liikkumisesta, sillä kännykät vievät nykyään ison osan ajasta ja mielenkiinnosta. Taistelen viikottain asiasta lasteni kanssa. Heillä ovat toki omat harrastuksensa, mutta liikuntaharrastuksia ei ole joka päivä eikä tunti-pari ohjattua liikuntaharrastusta viikossa riitä mihinkään, jos viisi muuta arkipäivää menee kotona niska kyttyrällä kännykän kanssa. Olen myös pohtinut sitä, miksi lasten ja aikuisten liikkuminen on eriytetty. Aikuiset liikkuvat keskenään poissa lasten silmistä ja lapset puolestaan kuljetetaan omiin harrastuksiinsa liikkumaan keskenään.

Te blogini lukijoina tiedätte, että liikun lähes joka päivä. Olen tässä asiassa ns. hyvä esimerkki, mutta liikunnallinen elämäntapa ei imeydy äidinmaidossa ja se saattaa jopa tuoda lapsille paineita. Olen kuullut lasteni suusta, että “äiti, miksi sun pitää olla niin fitness”. Olin aikalailla järkyttynyt tämän kuullessani ja keskustelimme tuon jälkeen asiasta. Sosiaalinen media ja sen luoma mielikuva tuo paineita, myös omille lapsilleni. Ja vaikka omatkin lapseni näkevät tietenkin mitä elämä on henkilöbrändini takana, silti brändi näyttäytyy heillekin voimakkaasti. Jos ei omina havaintoina somen kautta, niin heidän kavereidensa tekemien havaintojen ja kommenttien kautta. Mediakasvatus ja itsensä hyväksyminen on myös aihe, josta täytyisi lasten kanssa puhua paljon suoremmin ja avoimemmin, mutta siitä joskus toisella kertaa.

Avioeron jälkeen moni asia muuttui. Minulla ei enää ollut autoa käytössä ja kuukautulot olivat huomattavasti pienemmät kuin ennen, mutta olivat menot monilta osin samat kuin ennenkin tai joiltakin osin jopa suuremmat. Kipuilin pitkään sitä, miten voin koskaan tarjota lapsilleni riittävän hyvää elämää, kun kuukausibudjetistani ei riitä ylimääräistä mihinkään “hauskaan”. Ei ollut enää rahaa leffareissuihin, ulkona syömisiin, puhumattakaan kalliista harrastuksista. En ole luovuttajatyyppiä ja päätin, että teen elämästä näillä pelimerkeillä niin hyvää kuin mahdollista. Tein melko ison elämäntapamuutoksen rahankäytön suhteen. Loppui heräteostostelut ja vaateshoppailu. Oli pakko keskittyä siihen, että saa rahat riittämään ja silti ottaa ilon elämästä.

Elämäämme astui eron myötä yhdessä tekeminen ja läsnäolo. Ei ollut enää mahdollista ostaa lapsia tyytyväiseksi, vaan piti yrittää käyttää mahdollisimman paljon mielikuvitusta ja keksiä tekemistä, joka ei maksa (ainakaan paljoa). Yhdessä ulkoilu ja puuhaaminen ei maksa mitään ja se tuo ihan valtavasti onnellisuutta! Oivalsin suuria ensimmäisenä eron jälkeisenä vuotena. Kävelimme lasten kanssa yhdessä ruokakauppaan ja kuljimme joka paikkaan joko bussilla, pyörällä tai kävellen. Kauppareissulla tuli keskusteltua päivän kuulumiset ja mielen päällä olevat huolet läpi. Samalla tuli ulkoiltua ja liikuttua, tehtyä yhdessä asioita ja oltua läsnä. Tajusin, miten järjettömän suuri merkitys on läsnäololla. Se tekee onnelliseksi! Se on niin tärkeää! Siinä sivussa lapsistani tuli varsin näppäriä kauppa-apureita. He osaavat vertailla hintoja, pakkaavat kauppakassit siten, että raskaat tulevat pohjalle ja kevyet päälle. Ottavat omatoimisesti reput selkään ja kantavat osan ostoksista kotiin ja kotona kassit tyhjennetään yhdessä kaappeihin ja ruokaa laitetaan yhdessä. Niukan rahatilanteen sanelemana meistä tuli vihdoinkin tiimi ja opettelimme tekemään asioita aidosti yhdessä.

Kun puhutaan lasten liikkumisesta, vanhempien olisi hyvä tarkastella samalla myös omia toimintatapojaan. Jos itse selaa jatkuvasti kännykkäänsä ja on olevinaan niin tärkeä, että on jatkuvasti oltava tavoitettavissa, minkälaisen esimerkin annat lapsillesi? Haluatko oikeasti olla tavoitettavissa muille kuin niille kaikista tärkeimmille? Juuri siinä hetkessä, työajan päätyttyä? (Tämän yritän itsekin muistaa, sillä en tosiaankaan ole tässä mikään esimerkkitapaus.)

Tässä #millionhoursofjoy -kampanjassa haastetaan kaikki perheet osallistumaan talkoisiin ja liikkumaan enemmän. Otan tämän haasteen tosissani. Olen jutellut tyttärieni kanssa siitä, millä tavoin me aktivoidumme liikkumisen kanssa. Nimittäin viime aikoina olen joutunut käymään melko pitkälliset neuvottelut ennen kun saan tytöt kanssani uimaan, retkelle, lenkille, ulkoilemaan… Minun haasteenani tässä on löytää meille kaikille yhteiset ja mieleiset tavat liikkua. Aiomme laatia yhteiset, kaikille sopivat tavoitteet ja säännöt ja lähteä toteuttamaan niitä. Toivoisin, että tyttäreni haastaisivat minut opettelemaan heidän lajejaan ja tekemään asioita, joista he ovat kiinnostuneita. Kerron näistä myöhemmin lisää ja kerron miten projekti meidän osalta etenee.

Nyt minä haastan teidät kaikki liikkumaan enemmän, te kaikki perheelliset ja sinut, vaikka sinulla ei olisikaan lapsia. Itse haluaisin muistuttaa kaikkia siitä, ettei liikkumisen pidä olla millään tavalla ikävää, vaan hauskaa. Heittäytykää rohkeasti kokeilemaan asioita vaikkapa ensimmäistä kertaa. Nauttikaa liikkumisesta ja uuden oppimisesta. Arkiaktiivisuus, läsnäolo ja hyvän olon löytäminen on kaikille yhtälailla tärkeää. Seuraavaksi kerron ohjeet, miten voit osallistua tähän.

Kampanja-aika: 21.8.-31.12.2017
Mukana olevat maat: Suomi, Eesti, Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia, Saksa, Itävalta, Puola, Tsekki, Sveitsi, USA, Kanada, Venäjä ja Kiina. Osallistua voi kolmella eri tavalla:

  1. Ilmoita lapsesi päivittäinen liikunta kampanjasivustolla www.reima.com/kidventure
  2. Julkaise kuva Reiman Facebook-sivulla tai Instagramissa tagilla #millionhoursofjoy
  3. ReimaGO-aktiivisuussensorin käyttäjät voivat sovelluksesta käsin määrätä liikuntatuntinsa siirrettäviksi kampanjaan automaattisesti.

Viikoittain arvotaan tuotepalkintoja ja tammikuussa 2018 arvotaan joka maassa pääpalkintona Rukan-matka. Lisäksi Reima palkitsee 1000 euron arvoisella urheiluvälinelahjoituksella yhden yhteisön joka maasta.

Näissä kuvissa minä heittäydyin elämäni ensimmäistä kertaa pelaamaan jalkapalloa kahden nuoremman tyttäreni kanssa. He harrastavat jalkapalloa. Itse olen aina vieroksunut joukkuelajeja, mutta perheen kanssa talvella pelatutut jääkiekkopelit olivat tosi hauskoja, niin päätin heittäytyä tähänkin avoimin mielin (siinä määrin kuin jalkani antoi myöden).

Millä tavoin aiot haastaa itsesi tai oman perheesi liikkumaan enemmän?

Posted on

Juhannus metsässä

Eilen pakkasimme kaikkien viiden rinkat ääriään myöten täyteen ja suuntasimme Nuuksion metsään viettämään juhannusta.

“Menemmekö me sinne Antti Holma-Saarijärvelle”, kysyi esikoinen virnistäen. “Joo, sinne lähelle mennään”, vastasi Rami nauraen.

Kävimme pari viikkoa sitten katsomassa meille sopivan rauhaisan telttapaikan. Paikka on osoittautunut hyväksi, sillä tästä on mennyt ohi vain kaksi maastopyöräilijää. Täällä on ollut yllättävän rauhallista ja hiljaista muutenkin. Vasta tunti sitten alkoi kuulumaan enemmän ääniä ja musiikkia (miksi, oi miksi?).

Kahdella vanhemmalla lapsella on kesän aikana koulutehtävänä ottaa kuvia kasvioon. Esikoisella 35 kasvia ja keskimmäisellä lähes puolet vähemmän. Täältä löytää kaikki kuusi jälälajia sekä Janne Katajan ja muut puulajit. ? Mikä olisi parempaa tekemistä täällä?

Tällä hetkellä olemme päivälevolla teltoissamme pitämässä sadetta. Päätin kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa tehdä blogipostauksen kännykällä.

Hyvää juhannusta! ?

Posted on

“Äiti, jaksatko sä oikeasti juosta koko matkan?”

Lasten liikkuminen on asia, jota mietin viikoittain. Olen yrittänyt kannustaa omia lapsiani liikkumaan monin eri tavoin. On yritetty yhdessä lapsen kansa miettiä mikä urheilulaji tai -muoto voisi olla se kaikista mieleisin. Tuoreimpien suositusten mukaan alle kahdeksanvuotiaiden lasten pitäisi liikkua kolme tuntia päivässä. Kouluikäisten puolestaan 1-2 tuntia ikäryhmästä riippuen. Se on aika paljon liikuntaa.

Suosin arkiaktiivisuutta ja yritän parhaani mukaan kasvattaa lapsistani hyötyliikkujia. Asumme asuinalueella, jossa ei tarvita autoa. Käymme kaupassa kävellen tai pyörällä. Ruokaostokset kannetaan repuissa. Isompien ostosten kantamiseen tarvitaan useampi reppu, jolloin lapsetkin pääsevät kantamaan. Kuljemme kaikkialle pyörällä tai bussilla. Yhdeksänvuotias (meidän perheen kuopus) jaksaa ihan hyvin polkea kymmenen kilometriä yhtäsoittoa, jos mennään hänen tahtiinsa. Pääkaupunkiseudulla julkisen liikenteen käyttö on helppoa enkä näe mitään syytä miksi lapsi pitäisi opettaa siihen, että joka paikkaan hurautetaan autolla ovelta ovelle. Yhteiset pyörä- ja bussimatkat ovat olleet aika kasvattavia ja silmiä avaavia reissuja. Tulee nähtyä monennäköistä seikkailijaa ja tielläliikkujaa ja niistä herää hyviä keskusteluja ja pohdintoja. Eron jälkeen lasten kanssa nelistään uuteen arkeen totutellessa juurikin nämä hyötyliikkumalla tehdyt kauppareissut olivat niitä arjen tärkeimpiä hetkiä. Silloin on aikaa jutella ja olla läsnä. Kauppareissuun meni helposti parikin tuntia ja siinä ajassa ehdittiin käydä kaikkien mielenpäällä olevat asiat läpi.

Omat lapseni eivät ole järin innokkaita liikkujia ja heitä pitää patistella ulkoilemaan. Heille mieluisien liikkumismuotojen löytäminen on ollut haastavaa ja on poukkoiltu lajista ja harrastuksesta toiseen. Enpä minäkään ollut lapsena kiinnostunut ulkoilusta tai urheilusta, vaikka se olikin meidän perheessä normaali osa arkea. Totuin käymään talvella hiihtämässä ja luistelemassa, koska niin vain tehtiin. Kesäkaudella pelattiin porukalla pesistä ja järjestettiin pihaolympialaisia. Se oli vain sen ajan tapa olla yhdessä. Nykyään kaikilla lapsilla on jatkuvasti käden jatkeena älypuhelin. On pleikkarit, tietokoneet ja pilvipalvelut, jonne on tallennettu rajaton määrä elokuvia ja sarjoja. Enää ei ole niin luonnollista hengata ulkona ja antaa mielikuvitukselle tilaa keksiä tekemistä.

Olen patistellut tyttöjäni meidän mukaan ulkotreeneihin. Olemme käyneet yleisurheilukentällä tekemässä loikka- ja koordinaatiotreenejä, nurmikentällä potkimassa palloa ja tekemässä pururadan varrella kuntopiirijumppaa, talvisin olemme käyneet uimahallissa uimassa ja luistinradalla luistelemassa. Toivoisin antavani lapsille esimerkin siitä, että liikkuminen on normaali osa elämää. Liikkuminen on yhdessäoloa. En haluaisi tehdä liikkumisesta jotakin sellaista, joka tapahtuu laitteiden keskellä paikassa, jonne lapsilta on pääsy kielletty, vaan oman kehon käyttäminen riittää liikkumiseksi. On ollut aika antoisaa opetella lasten kanssa yhdessä esimerkiksi koordinaatioharjoitteita. “Ei äitikään osaa tätä vielä, opetellaan yhdessä.”

Kaikesta tästä yhdessä liikkumisesta huolimatta näen tärkeänä myös lasten omat liikuntaharrastukset. Lapselle tekee hyvää olla omanikäisten seurassa ja niin, että ryhmää vetää perheen ulkopuolinen aikuinen. Ryhmässä toimiminen ja auktoriteetin kunnioittaminen myös vapaa-ajalla on niitä tärkeitä taitoja, joita lasten tulisi oppia. Tästä tulisimmekin seuraavaksi aiheeseen, josta mulla riittäisi paljon asiaa, nimittäin lasten harrastusten kustannukset ja miten vähävaraisilla ei ole samat mahdollisuudet harrastaa, mutta en mene siihen nyt.

Miten tuo otsikko sitten liittyy mihinkään? Se miten tästä aiheesta nyt päädyin kirjoittamaan oli eilinen kauppareissu n. 6 kilometrin päässä olevaan ostoskeskukseen. Lähdimme kauppareissulle yhdessä pyörillä. Paluumatkalle lähdettäessä mun pyörän kumi tyhjeni enkä saanut sitä täytettyä mukana olleella käsipumpulla (maantiepyörän rengas, johon pitäisi saada aika tiukat paineet). Hetken siinä arvoimme, miten teemme, kunnes päätin, että talutan pyörää juosten. Pienimmäinen ihmetteli alkumatkasta, että meinaatko oikeasti jaksaa juosta koko matkan. Loppumatkasta sama tyyppi mietti, että montakohan kierrosta Otaniemen kenttää ympäri tämä matka olisi ollut. Pyysin arvaamaan ja hän veikkasi viittä kierrosta. 🙂

Minusta lasten tulisi nähdä aikuisten liikkuvan. Esimerkin voima. You know.

Posted on

Katso muistojasi?

Varmasti jokainen facebookia käyttävä on huomannut toiminnon, joka nostaa vanhoja vuosien takaisia muistoja? Välillä silmille tulee muistoja, jotka aiheuttaa tunnemyrskyn. Välillä päivä paranee huomattavasti ja hymy leviää kasvoille. Joinakin päivinä tulee useampi kuva useamman vuoden varrelta ja fiilikset ovat vähintäänkin sekavat.

Kesällä 2008, kahdeksan vuotta sitten!
Kesä 2009, pienin mirkku ei päässyt tälle Porvoon reissulle mukaan.

Joskus olen poistanut kuvan heti sen noustessa esille, mutta olen yrittänyt käsitellä kuvan nostattamat tunteet pois. Viimeiset vuodet ovat olleet melkoisia. Joinakin päivinä toivoisi, että tuo toiminto lakkaisi olemasta tai etten olisi niin utelias, että haluaisin aina katsoa päivän kuvan. Jossakin vaiheessa päätin suhtautua tähän kuin terapiaan. Avaan muistot ja katson mitä se nostattaa. On ihan hyvä käydä kaikki ne tilanteet ja tunteet uudestaan läpi. Enää ei tarvitse sukeltaa pimeyteen, mutta kyllä sitä vielä muistaa ne tunnelmat ja sen mitä kuva ei ulkopuoliselle kerro.

Vähitellen ikävistä muistoista jää jäljelle vain ääriviivat ja hyvien muistojen kultaiset reunat hohtavat entistäkin kiiltävämpinä. Postauksen kuvat on niitä kultaraunaisia muistoja. Tuo aika, jolloin lapset olivat pieniä, oli ihanaa aikaa. Raskasta, mutta antoisaa ja onnellista.

Mitä ajatuksia Katso muistojasi -toiminto sinussa herättää?

Posted on

Vuosikatsaus

Onnenhuuruille ei tullut täystyrmäystä, joten teen nyt vuosikatsauksen vuodesta, joka oli osaltaan vaikea, mutta pohjavire oli varsin raikas ja hyväntuulinen. Vuodessa ehti tapahtua melkoisesti. Yhtenä faktana esimerkiksi se, että olen nyt kolmannessa työpaikassa vuoden sisään. Vaikka olen nopeiden liikkeiden nainen ja solahdan helposti uusiin tilanteisiin, niin en voi väittää kaikkien näiden muutosten tuntuneen helpoilta. Jos nyt näitä vaikeampia asioita luettelee, niin yhtenä hankalana asiana on ollut eron läpikäyminen. Konkreettisten muutosten kautta – asumisjärjestelyt, lasten ikävöinti, huoli lasten sopeutumisesta, omat erilaiset tunteiden pulpahdukset. En ole erosta juurikaan täällä kirjoitellut, enkä halua asiaan tässäkään postauksessa paneutua. Pääasia on tällä hetkellä se, että asiat sujuu oikein hienosti kaikilta osin. Rakastuminen ja uusi parisuhde ei ollut vain minun tai meidän välinen asia, koska minulla sattuu olemaan kolme elämäni keskipistettä – tyttäreni. Piti hyvin harkiten ja lapsia kuunnellen edetä. Ei vain voinut tässä mielessä painaa kaasua, vaikka mieli teki. Ulkopuolisten mielestä aikataulu oli väärä, mutta niinhän se usein on. Itse kuitenkin tiesin, että vaikka järki sanoi, että nyt ei ole hyvä aika, niin tiesin ettei tätä ihmistä voi päästää menemään ohi.

Juttu meinaa lähteä ihan sivuraiteille, joten mennään nyt siihen vuosikatsaukseen, jonka teen nyt kuvien muodossa.

Tammikuu

Talvijuoksua.

Helmikuu

Aloitin työt Sykesportissa ja tein yhteistyötä pHformulan kanssa, jonka avulla mun ihon kunto muuttui pysyvästi paremmaksi.

Kävimme Turussa viikonlopun minilomalla Caribiassa. 
Pyöräilin työmatkat ja fiilistelin luontoa.
Kävin CompactFitissä kyykyllä.
Sykesport goes HCR -projekti alkoi

Maaliskuu

Juostiin lähes joka viikko tällä porukalla toukokuuhun asti.
Opettelin rinnallevetoa
Elämä tuntui yhtä ihanalta kuin tuo keväinen auringonvalo.
SuuntoSalomon-projekti kohti Vaarojen Maratonia alkoi. Oli yksi hyvä syy lisää käydä säännöllisesti Nuuksiossa.
Lapsetkin pääsivät mukaan luontoretkille. 🙂

Huhtikuu

Yhdessäolosta tuli entistäkin tärkeämpää.

Käytiin työporukalla pyörälenkillä, tämä taisi olla mun kevään ensimmäinen ja viimeinen maantiepyörälenkki. En saanut koko kesänä vietyä pyörää huoltoon. Pyöräilin cyclocrossilla koko kesän. Jos vaikka nyt veisi, että olisi ensi kesää varten kunnossa.
Vihdoinkin maltoin lähteä myös ystävien kanssa ulos enkä vain kyhjätä kotona miehen kainalossa.
Tein yhteistyötä Zero Pointin kanssa.
Aikatauluhaasteiden vuoksi salitreenit jäivät käytännössä kokonaan pois ja yritin tehdä treenin missä milloinkin pystyin ja ehdin. Eli lasten kanssa touhutessa.
Tulikin tehtyä paljon juttuja yhdessä. Nautin näistä yhteisistä tekemisistä ihan älyttömästi.

Toukokuu

Juoksin elämäni ensimmäisen polkujuoksukisan ja hurahdin.
Juoksutin Sykesportin seuraajia afterwork runin merkeissä.
Juoksin Sandis Trail Sprintin näiden kahden pöhköpään kanssa. Juoksun jälkeen jäi talviturkki mereen.
SuuntoSalomonin jengillä juostiin Bodom Trail.
Kevät oli näköjään yhtä juoksua. Vihdoinkin tuli HCR, jossa sain tehtyä enkkarin rikkonaisesta harjoittelusta huolimatta. Vuoden pari ekaa kuukautta takareisi esti juoksemisen.
Mäkin koitin opetella heittämään keihästä. Ei siitä mitään tullut.

Kesäkuu

Levi Wellness Club järjesti Zero Pointin kanssa meille melkoisen rääkkäyshetken Hietsussa.
Käytiin lepuuttamassa mieltä Nuuksiossa.
Treenattiin porukalla.
Kuvattiin työmatkapyöräilyvideoa Sykesportille.
Vietettiin juhannus Keuruulla leirintäalueella.
Pääsimme Vierumäelle kokonaiseksi viikonlopuksi tekemään siistejä juttuja: polkujuoksukisa, melontaa, jalkahoitoa, sup-lautailua ja tietysti hyvää ruokaa ja parasta seuraa.

Heinäkuu

Olin vajaan viikon lasten kanssa purjehtimassa itäisellä Suomenlahdella.
Vietettiin hellepäivää Nuuksiossa.
Mentiin kihloihin! ❤️
Vietettiin kesän paras viikonloppu juhlien Ramin synttäreitä ja samalla vähän kihlajaisiakin.
Kauan odotettu haave alkoi vähitellen muuttua todeksi.
Kuvattiin Sykesport-matskua.
Käytiin ottamassa tuntumaa eräelämään.
Kävin testaamaassa LIFW-treenit.

Elokuu

Kävin luonnollisen juoksutekniikan ja voimaharjoittelun kurssilla CompactFitissä.
Vietettiin tyttöjen synttärit piknikillä puistossa.
Käytiin arki-illan purjehduksella Käärmesaaressa.
Kävin SuuntoSalomon-porukan kanssa swim & run -lenkillä.
Tein ekan jakson Monnan kanssa #endorfiinikylässä-sarjaan.
Oltiin yhdessä.
Kävin juoksemassa RunFestin ja sen perään samalla viikolla Midnight Runin.
❤️

Syyskuu

❤️ ❤️ ❤️
Upea syyskuisen aamun treeni Heidin kanssa jätemäellä.
Valmistautumista Vaarojen maratonille.
Elämäni siistein reissu – viikon vaellus Käsivarren erämaa-alueella.
Citytrail-lenkki Suunnon edustajana

Lokakuu

Mieletön Vaarojen maratonin reissu Kolille!

Kaukokaipuu-blogin Nellan tekemä video reissusta

https://youtu.be/ciDm7JFjZMU

Tämä tapahtuma oli kyllä aivan mieletön kokemus!
Kävin mun nykyisen työnantajan järjestämässä tapahtumassa. 🙂
Käytiin lievittämässä lappi-ikävää.
Ulkoiltu taas porukalla.
Juoksin kauden viimeisen kisan Heidin kanssa Helsinki City Trailissa.
Kävin Hiihtoliiton hiihtohaasteen ekoissa treeneissä, mukana myös Nana.

Marraskuu

Innostuin painonnostosta.
Elämä heitti ylläreitä eteen irtisanomisen muodossa, mutta en ehtinyt vaipua epätoivoon.
Kävin kokeilemassa Pilatesta Pilates Circlessä.
Kävin testaamassa ilmajoogaa ja tässä välissä myös spinnaamassa hullun lailla Espoon Rynkebyn treeneissä.
True-haaste kesti koko marraskuun ja päättyi viimeisenä päivänä.

Joulukuu

Sit ehdinkin jo aloittaa uudet työt ja koko ajan siinä sivussa normaalia arkea ja lasten kanssa touhuiluja.
Oon haaveillut talvesta ja hiihtämisestä.
Ja vietetty vuosipäivää. ❤️

Aivan mieletön vuosi! Voiko tulla enää tästä parempaa?

Huuda hep, jos jaksoit katsoa kaikki kuvat. 😀

Posted on

Onnellinen juhannus

En ole mikään pakollisten juhlien fani. En jaksa innostua uudesta vuodesta, vapusta, juhannuksesta enkä edes joulusta. Olen vähän kapinallinen, enkä haluaisi tehdä asioita niin kuin ne kuuluisi tehdä. En muista viettäneeni aiemmin juhannusta oikein mitenkään. Tänä juhannuksena ajelimme Järvi-Suomeen Keuruulle pienelle leirintäalueelle minipieneen mökkiin. Pystytimme mökin eteen teltan. En tiedä onko minusta tullut keski-ikäinen, kun viihdyn koko ajan paremmin hiljaisuudessa, luonnossa ja askeettisissa olosuhteissa. Silloin kun kaiken ylimääräisen riisuu pois, näkee selvemmin sen mikä elämässä on tärkeää. Juhannuksestamme taisi tulla aika perinteinen suomalainen juhannus kaikkinensa, vaikken muka sellaisesta perusta. 😀


Pyydettiin tyttöjä ottamaan meistä yhteiskuva. Tässä tulos. Toisessa kuvassa taka-alalla pyllisteli keskimmäinen. 😀

Juhannuksen outfit


Kännykkäpino


Lapset kysyivät vielä illalla ennen nukkumaanmenoa “saako mennä uimaan, koska järvi näyttää niin ihanalta”. Sinne ne vielä pulahtivat, kreisit. Veden lämpötila oli +14°C.

Tytöt majoittuivat mökkiin ja me aikuiset kömmimme telttaan, jonka vedenpitävyyttä epäilimme moneen otteeseen siinä kaatosateessa telttaa pystyttäessämme. Perjantaina saimme seuraksemme siskoni perheineen. Saunoimme koko kymmenhenkisen seurueen voimin kahtena päivänä. Juoksimme kiljuen järveen, ihailimme kaunista luontoa, pelasimme sulkista, heittelimme frisbeetä, grillasimme… Mun sydän hyrisi tyytyväisyyttä. Paras juhannus tähän mennessä.

Keuruu oli muuten tosi sympaattinen paikka. Luonto oli siellä kaunista. Kannattaa mennä, mutta ottakaa hyttysmyrkyt mukaan.

Posted on

Ihanaihanaihana treeni!

Tänään oli ihanin treeni pitkään aikaan. Arvaako joku jo mitä ruumiinosaa tänään väännettiin? Jalkoja tietenkin. Tein mä hauiksia ja ojentajiakin, mutta jalkojen treenaamisesta sain parhaat kiksit. Mä pääsin vihdoinkin tekemään maastavetoa. Ensimmäinen 15 toiston sarja meni 50 kilolla, seuraava 60 kilolla ja viimeinen taas 50 kilolla. Olen iloinen, että sain noinkin paljon nousemaan! Edellisestä kerrasta on vähintään kolme kuukautta aikaa. Mun treeniasenne on jotenkin muuttunut. Nykyään treenaan, jos vaan mahdollista, vielä kovempaa ja haastan itseäni enemmän. Ennen helposti tuudittauduin aiempiin painoihin enkä haastanut itseäni tekemään asioita toisin ja kovempaa. En tiedä miksi tämä muutos on tapahtunut tai mitä mä tällä haen, mutta itseni haastaminen tuntuu nyt hyvältä. Vaikka en mä vielä ihmeitä voi tehdä varsinkaan yläkropalla, mutta voin mä tuon kuntoutustreenin painoja lisätä sitä mukaa, kun voima palautuu. Voiman palauttelu jatkuu vielä elokuulle, jonka jälkeen saan uuden ohjelman. Siihen asti väännetään tätä käsiohjelmaa + tänään saatua räjähtävyystreeniä (plyometriaa), jonka tarkoituksena on saada käden reaktiokyky palamaan.

Päivän treeni
12 min juoksua (2 km)
Jalkaprässi 3 x 15, 100 kg + kelkka (paljon se painaa)
Jalkojen nosto käsien varassa 3 x 15
Maastaveto 3 x 15, 50 kg, 60 kg, 50 kg
Varpailleennousut Smithissä 3 x 15, 60 kg
Yhden jalan kyykyt TRX-narujen avulla 3 x 10/jalka
Keskitetty hauiskääntö 3 x 15, 5 kg, 5 kg, 7,5 kg
Ojentajat niskan takaa seisten (en nyt saa päähän liikkeen nimeä) 3 x 15, samat painot kuin hauiksissa
Hauiskäännöt alataljalla 3 x 15, 30 kg, 25 kg, 25 kg
Ojentajat naruilla 3 x 15, 30 kg, 25 kg, 25 kg
Vatsat taljan naruilla kontallaan 3 x 15, 60 kg
Sivuvatsat penkissä – levypainon siirto puolelta toiselle ja ylös 3 x 15, 10 kg

Kesto: 1 h 5 min
Syke: keski – 140 bpm, max – 168 bpm
Kalorit: 484 kcal

Tänään kävin leikkauksen jälkitarkastuksessa lääkärillä ja sen jälkeen vielä fysioterapiassa. Leikattu käsi on lääkärin mukaan kuntoutunut ennätysnopeasti ja käden kanssa menee hyvin. Tämän hetkisen tilanteen perusteella voisi kuvitella, että kädestä tulee täysin terve, mutta varmaksi sitä ei koskaan voi luvata. Lupasin taas lääkärille, että juoksen sen kokomaratonin tänä vuonna, joten en todellakaan voi enää jänistää. Fysioterapiassa sain tosiaan plyometriaohjeet ja tsempit jatkaa punttijumppaa. Jälleen kerran hyvällä fiiliksellä lähdin Omasairaalasta. Jos teillä lukijoilla on joskus ongelmia olkapään kanssa, niin muistakaa ortopedi Vesa Savolainen ja fysioterapeutti Sami Niskanen. Ihan varmasti maan parhaita muidenkin kuin mun mielestä!

Sitten pieni varjopuolikin oli lääkärikäynnillä. Nyt tutkittiin vihdoinkin viikkoa ennen leikkausta vahingoittunut vasen olkapää. On se vaan ollut oireinen vieläkin. Rasittuu kuntoutustreeneistä enemmän kuin leikattu käsi. Käsi ei ole mitenkään älyttömän kipeä, mutta en mä ole vielä ehtinyt treenata kummallakaan kädellä täysillä, joten ehkä koko totuus ei ole vielä paljastunut. Kädessä ei välttämättä ole mitään, mutta sain lähetteen magneettitutkimukseen, jonka tarkoituksena on poissulkea SLAP-vaurion mahdollisuus. Nyt odottelen vakuutusyhtiöstä maksusitoumusta tutkimukseen, jonka jälkeen tiedän lisää. Peukut pystyyn sen puolesta, että käsi olisi terve! Uusi leikkaus ei ole se kaikista houkuttelevin ajatus juuri nyt. 

Salin jälkeen lähdin vielä moikkaamaan pääkaupunkiseudulle vihdoinkin rantautunutta äitiä ja sisaruksia puolisoineen. Menin hikikallena suoraan salilta. Ihana lämmin ilta. Istuttiin laiturilla, syötiin ja juteltiin. Näin vihdoinkin siskon koiravauvan ja oon ihan myyty! En oo koskaan erityisemmin pitänyt koirista, mutta tuo oli kyllä niin ihana!

Ja sitten hyvää yötä! Taas mä valvoin ihan liian myöhään. Huomenna olisi pakko herätä ajoissa, koska klo 8.30 tulee siivoojat ja sitä ennen pitää olla kämppä järjesteltynä ja itse pois alta. Tiukkaa!