Suunto-lempparini

*Olen Suunnon brändilähettiläs ja olen saanut kellot ilmaiseksi

Ei mene viikkoakaan, etteikö joku kysyisi minulta jotakin Suunnon kelloista. Välillä tuntuu kuin olisin päivystävä Suunto-tuki ystäville, läheisille, tutuille, seuraajille ja blogin lukijoille. Otan luottamuksen osoituksena sen, että minulta kysytään neuvoa teknisiin pulmiin, vinkkejä kellon ominaisuuksien käyttöön ja mielipidettä kellon valintaan. Kaikkea en ole ehtinyt näinä ambassador-vuosina oppia, vaikka paljon kelloista tiedänkin. Välillä tulee tilanteita, jolloin en todellakaan tiedä vastausta, mutta apu löytyy aina Suunnon asiakastuesta tai Suunnon verkkosivuilta.

Suunto 3 Fitness -kellon lanseeraamisen jälkeen mun inbox räjähti kaikkien niiden kyselyiden määrästä. Tuli paljon kysymyksiä kellon ominaisuuksista ja kyseltiin minkälaiseen käyttöön tämä uutuus soveltuu.

Tässä postauksessa kerron minkä Suunnon kellon valitsen ranteeseeni mihinkin tilanteeseen ja mitä ominaisuuksia kussakin mallissa arvostan. Minulla on useampi Suunnon kello, mutta käytän aktiivisesti kolmea urheiluun tarkoitettua mallia, jotka nyt esittelen. En osaa laittaa kelloja paremmuusjärjestykseen, koska jokainen on paras jossakin tietyssä jutussa.

Suunto Spartan Ultra

Spartan Ultra on ollut kaikista kovimmalla käytöllä. Sain kellon noin parisen vuotta sitten ja tykästyin kelloon heti, vaikka moni parjasikin sen puuttuvia ominaisuuksia. Minulle kellossa oli alusta pitäen kaikki oleellinen, joskin myöhemmin tulleet päivitykset ovat tehneet kellosta entistäkin paremman. Ainoa asia, joka minua oikeasti harmitti aluksi, oli sykevyön patterin nopea kuluminen. Tämäkin ongelma on saatu jollakin mystisellä tavalla korjattua.

Suunto Spartan Ultra on Spartan-tuoteperheen eliittisarjaa. Tämä kello mittaa sykkeen sykevyöllä ja matkaa kellon sisäänrakennetulla GPS:llä. Kellotaulun lasi kestää lähes mitä tahansa ja akku kestää 18 tuntia treeniä tiheimmällä tallennusvälillä.  Kellon ominaisuudet taipuvat kestävyysurheiluun ja patikointiin ja kaikkeen siltä väliltä. Kellon ominaisuudet kelpaavat myös vaativalle käyttäjälle, joka haluaa nähdä kellosta korkeuden, matkan, vauhdin ja tarvitsee tiedon myrskyn tulosta.

Plussat
+ Akun kesto
+ Soveltuu myös retkeilyyn (kompassi, korkeuden mittaus, myrskyvaroitin)
+ Sykevyö antaa luotettavaa sykedataa
+ Kellotaulu ei naarmuunnu
+ Kello pysyy puhtaana, vaikka onkin valkoinen

Miinukset
– Kello on aika iso (=korkea) verrattuna Sport Wrist HR -malliin
– Sykevyö on käyttötavaraa ja niitä joutuu ostamaan välillä uusia
– Sykevyön patteri loppuu aina väärällä hetkellä

Milloin käytän: Juoksu, pyöräily, uinti

Suunto Spartan Sport Wrist HR Gold Edition

Kellon nimi on pitkä ja vaikea, mutta kutsutaan tätä mallia nyt tuttavallisemmin Wrist HR:ksi. Tämä malli on samaa perhettä edellisen Ultran kanssa, joskin tämä on muotoilultaan prameampi ja rannekkeen nivelien ansiosta istuu ranteeseen mukavammin. Suurin ero näiden kahden kellon välillä on se, että tämä mittaa sykkeen ranteesta ja on ominaisuuksiltaan aavistuksen riisutumpi.

Wrist HR -kellon pakkaus ei sisällä sykevyötä, mutta sykevyön voi ostaa lisätarvikkeena ja siten kello soveltuu monipuolisemmin myös niihin lajeihin, joihin rannesykemittaus ei sovellu. Wrist HR:ssä ei ole myrskyanturia ja akun kesto on Ultraa heikompi.

Plussat
+ Kello on kaunis
+ Istuu ranteeseen hyvin
+ Rannesykemittaus on helppo, ei tarvitse muistaa sykevyötä

Miinukset
– Rannesykemittaus ei sovellu vaikkapa uimiseen
– Akku ei kestä loputtomiin (Ultran kanssa olen tottunut liian hyvälle)

Milloin käytän? Salitreeni & arki ja lisäksi sykevyön kanssa samoihin tarkoituksiin kuin Ultraakin

Suunto 3 Fitness

Tämä uusin tulokas: Suunto 3 Fitness on herättänyt eniten kiinnostusta. Suunto 3 Fitness -kello onkin ihan erilaisiin käyttötarkoituksiin suunniteltu kuin Spartan-sarjalaiset. Fitness 3 -kello on tarkoitettu ihmiselle, joka liikkuu voidakseen hyvin. Kello mittaa sykkeen ranteesta, jonka perusteella kello analysoi unta (perustuu Firstbeat-teknologiaan) ja unen laatua. Myös valveilla ollessa kello lukee sykevälivaihteluitasi ja kertoo sen perusteella oletko aktiivinen, passiivinen vai stressaantunut. Sykevälivaihteluiden perusteella kello arvioi myös voimavarojesi riittävyyttä. Kello mittaa sykkeen ranteesta, mutta matkan mittaamiseen tarvitset puhelimen, joka on synkronoitu kellon kanssa. Kello on ihanan kevyt, siro ja kaunis.

Plussat
+ Kellon muotoilu ja koko
+ Unenlaadun mittaus koukuttaa
+ Sykevyön liittäminen onnistuu

Miinukset
– Kellossa ei ole GPS:ää
– Tämä kello ei vie treenidataa Movescountiin vaan Suunto Appiin
– Aktiivisessa käytössä (24/7 seuranta + bluetooth-yhteys + treenit) akku kestää vain muutaman päivän

Yhteiset plussat

+ Muotoilu
+ Kännykän + kellon synkronointi
+ Ajastin
+ Älä häiritse -tila
+ Unen seuranta
+ Movescount-palvelu
+ Kellotaulun näkymän ja värin voi muokata mieleisekseen
+ Askeleiden mittaaminen
+ Kello kertoo palautumisajan

Milloin käytän? Arki & unen seuranta

Mitä jäi kertomatta? Kysy, niin yritän vastata!

Lue myös nämä postaukset:

Kellon ominaisuuksien käyttäminen arjessa: Päivä älykellon kanssa
Suunto Spartan käyttäjäkokemuksia

Päivä älykellon kanssa

*Mainos: Zalando

Mulla on aina Suunto kädessä, kuten olette varmasti huomanneet. Nykyisin rannettani koristaa joku omistamistani Suunto Spartan-malliston kelloista. Useimmiten arkena ranteeseen valikoituu kultaisilla yksityiskohdilla varustettu Suunto Spartan Sport Wrist HR Gold Edition, sillä se näyttää kivalta myös arkivaatteiden kanssa eikä haittaa, jos sykevyö unohtuu kotiin, koska kello mittaa sykkeen ranteesta. Tämä kello on kaikin puolin näppärä. Kello mittaa tosiaan sykkeen ranteesta, mittaa arkiaktiivisuutta, unta, palautumista ja toimii myös älykellona ja arjen apurina. Olen niin tottunut kelloon ja siihen, ettei puhelinta tarvitse kaivaa laukusta nähdäkseen minkälaisia ilmoituksia puhelimeen tulee tai kuka soittaa.

Alla olevissa kuvissa näkyy myös muita Suunnon kelloja kuin tämä mainitsemani, mutta kirjoitan kuvan alle mikä malli on kyseessä.

Jos harkitset älykellon ostamista, käy ihmeessä tutustumassa Zalandon älykello-oppaaseen, sieltä löytyy suomalaisten merkkien Suunnon ja Polarin lisäksi vielä monia muita vaihtoehtoja. Zalandon sivuilta löytyy varmasti kello jokaiseen makuun ja tarpeeseen. Melkein tekee mieli pistää itsekin tilausta menemään, eihän noista suurin osa näytä edes älykellolta.

Olen tehnyt aiemmin postauksia sykemittareista ja niiden toiminnoista treenatessa, tässä tulee postaus hiukan toisesta näkökulmasta. Tässä postauksessa kerron minkälainen rooli älykellollani on ihan tavallisena arkipäivänä.

Tavallinen torstai Suunnon kanssa

Klo 6.30 herätyskello soi, painan torkkua. Nukun nautiskellen vielä 9 minuuttia, jonka jälkeen nousen ylös. Heti noustuani Suunto toivottaa minulle hyvät huomenet ja kertoo miten yö tuli nukuttua. Vajaat kahdeksan tuntia, josta 1,5 tuntia syvää unta. Oikein hyvä.

Klo 7:00 Kello menee pois älä häiritse -tilasta, jolloin puhelimeen tulevat ilmoitukset tuntuu värähdyksinä ranteessa. Mulla on puhelin ja Suunto klo 22-07 aikavälin sellaisessa tilassa, että viesteistä, puheluista tai muistakaan some-ilmoituksista ei tule häiritsevää tärähdystä tai ääntä.

Klo 7:30 Rupean tekemään kouluhommia kotona ennen klo 13 alkavaa päivän ainoaa luentoa. Keskittymistä vaativien hommien ajaksi laitan puhelimen ja kellon välillä olevan bluetooth-yhteyden pois päältä, ettei värähdykset keskeytä tekemistä ja vie huomiota muualle.

Klo 10:30 Päätän tehdä päivän treenin alta pois kotona, koska koko päiväksi on luvattu lumimyrskyä, joten ulkoilut ei ehkä houkutele. Teen napakan 25 minuutin kotitreenin. Ensin tein Nanan blogista löytyvän 12 minuutin sykettä nostattavan treenin ja perään vielä toisen kotitreenin.

Suunto Spartan Sport Wrist HR Gold Edition

Klo 11:00 Menen suihkuun ja alan valmistautumaan koululle lähtöön. Katson bussiaikataulut ja laitan applikaation hälyttämään 15 minuuttia ennen lähtöä. Pidän puhelinta aina äänettömällä, joten kellon värähtely ilmoittaa tulevista puheluista, kalenterimerkinnöistä, viesteistä ja muista ilmoituksista. Kellon näytöltä näen onko asia sellainen, että täytyy heti reagoida ilman, että puhelinta tarvitsee kaivaa esille. Tämä on kätevää myös koulussa tunneilla, että huomaa reagoida, jos lapsilla on tärkeää asiaa.

Klo 12:15 kello ilmoittaa, että bussin lähtöön on 15 minuuttia aikaa. Kauhon nopeasti lautasen tyhjäksi ja heitän vielä tietokoneen reppuun ja lähden pysäkille.

Klo 12:55 Bussi jumittaa liikennekaaoksessa ihan koulun nurkilla, näyttää siltä, että myöhästyn muutaman minuutin koulusta. Samassa kellon näytölle ilmestyy Hesarin uutinen lumikaaoksesta.

Klo 13:00 Juoksen pysäkiltä koululle ja saavun lumisena luokkaan, jossa on alkamassa uuden projektin toimeksiantotilaisuus. Laitan jälleen bluetooth-yhteyden pois päältä, koska Instagram-ilmoituksia tulee vähän turhan tiiviiseen tahtiin, enkä usko lasten tarvitsevan minua seuraavaan kolmeen-neljään tuntiin.

Klo 16:42 Kello tärähtää. Näytöllä lukee: “Juuri nyt auringonlasku.” Jos olisi kirkkaampi päivä, niin vielä ehtisi napata kameran kainaloon ja sännätä merenrantaan nappaamaan auringonlaskun sävyt muistikortille.

Klo 17:00 Saavun kotiin. Päivän aktiivisuustaso on ollut tänään hiukan heikkoa aamuisesta treenistä huolimatta. Kellossa on vasta vähän yli 5 000 askelta. Olen asettanut tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Tämä tavoite tulee usein ihan itsekseen täyteen, mutta tällaisina päivinä, jolloin ei tule lähdettyä salille (3 km kävely suuntaansa) tai ei tarvitse käydä kaupassa, vaatii pikkuisen tsemppausta, että kello tärähtää tavoitteen saavuttamisen merkiksi. En todellakaan orjaile kelloa, koska yleensä ihan oma olo kertoo, että olisi hyvä liikkua tai haukata happea. Arkiaktiivisuudella on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta todella suuri merkitys ja se on myös merkittävä osa omaa liikkumistani. Mulla käveltyä päivässä keskimäärin 8 kilometriä, eli hiukan enemmän kuin tuo 10 000 askeleen tavoite.

Suunto Spartan Ultra

Klo 18:00 Alan valmistamaan ruokaa. Laitan riisit keittymään ja laitan kellosta ajastimen päälle, että muistan varmasti ottaa ne ajoissa pois liedeltä. Minä ja ruoanlaitto – kaikki on mahdollista, siksi on parempi turvautua apuvälineisiin.

Suunto Spartan Sport Wrist HR Gold Edition

Klo 20:00 Istun saunassa, kun kellon näytöllä lukee “äiti soittaa”. Huikkaan lapsille, että vastaisivat puhelimeen ja sanovat hänelle, että mulla ei ollut tärkeää asiaa ja että soitan myöhemmin. Olin yrittänyt soittaa hänelle aiemmin päivällä. Hetkeä myöhemmin kello ilmoittaa jokaisen arkipäivän hälytyksestä sen merkiksi, että on aika kerätä perheen puhelimet pois ja rauhoittaa loppuilta siihen, että seuraavan päivän jutut saadaan laitettua valmiiksi ja iltatoimet suoritettua. Ehkä lukeakin vähän.

Klo 21:00 Peittelen lapset unille ja siirryn itse vielä hetkeksi koneelle blogin pariin. Kellon näyttöön syttyy vähän väliä valo. Perheen whatsapp-ryhmässä on menossa taas joku todella hauska keskustelu, eli ei ole kiire lasten vierestä mihinkään.

Klo 22:00 Kello menee jälleen älä häiritse -tilaan ja kömmin miehen kainaloon odottelemaan unta.

Mikä kello on eniten sun mieleen Zalandon älykellovalikoimasta?

*Artikkelikuvan kello on Suunto Spartan Trainen Wrist HR (ei ole mun)

Ensikertalainen Jukolan viestissä

*Reissun maksoi Evoke Natural Goods, varusteet sponsoroi: Suunto, Salomon & Petzl

Tästä postauksesta voi käydä lukemassa tunnelmat ennen omaa suoritustani. Olin koko yön seurannut tulospalvelusta muiden suorituksia. Jokainen joukkueemme jäsen suoriutui yli odotusten, joka aiheutti sen, että otin itselleni ylimääräisiä paineita. Pelkäsin, että minä olen joukkueesta se, joka epäonnistuu.

Tiesin, että minun olisi pitänyt nukkua ennen suoritustani, mutta en pystynyt. Syödä sentään pystyin, joka olikin sitten lopulta ehkä huono veto, koska aamuviideltä syöty kanakeitto ei tykännyt pysyä sisälläni. Tai sitten se oli jännitys, joka laittoi aineenvaihduntaan turbovaihteen.

Tunnelma meidän teltassa oli ihana. Jokainen lähetettiin kannustavin sanoin metsään ja osuudeltaan saapuva toivotettiin hurrauksin tervetulleeksi.

Vihdoinkin oman vuoroni koittaessa seisoin lähtöalueella aivan nollat taulussa. Normaalisti vastaavassa tilanteessa olisin käynyt jonkinlaista mielikuvaharjoittelua, mutta tällä kertaa siihen ei oikein ollut mahdollisuutta, koska olin Jukolassa ensimmäistä kertaa. Kyselin vähän kanssasuunnistajilta neuvoa miten tilanteessa täytyy toimia, kun lähtö siirtyikin yhteislähtöön.

Siirryimme massana omien karttojemme viereen ja odotimme lupaa ottaa kartta käteen. Lupa tuli. Seuraavaksi odotimme lähtölupaa, jonka jälkeen kartan sai avata.

Lähtölaukaus kuului ja porukka ampaisi matkaan. Ampaisin itsekin juoksuun ja yritin päästä samaa vauhtia juoksevien matkaan. Samalla taittelin tuota valtavan kokoista karttaa auki ja yritin epätoivoisesti vilkuilla sitä ja löytää kartalta K-pistettä. Katsoin montako rastia on kaiken kaikkiaan, 21. Samalla huomasin, että koko massa juoksee yhtensä letkana, joten päättelin, että massa juoksee yhdessä K-pisteelle. Päätin, että viimeistään siinä etsin kartalta sijaintini. Minua oli jännittänyt eniten se, etten löydä lähtöpaikalta kolmiolle (K-piste). K-piste oli onneksi ensikertalaiselle helpossa paikassa, eli lammen rannassa, sijainti oli helppo paikantaa, koska kartalla oli vain kolme lampea.

Ensimmäinen rasti oli lähellä. Otin suunnan ja valitsin suunnan perusteella oikean letkan, jonka perään lähdin juoksemaan. Tähän letkaan sattui suunnistajatyttö, joka kertoi lukevansa minun blogia. 🙂 Rasti löytyi helposti, taas suunta ja menoksi. Hoin itselleni niitä asioita, joita olin muille sanonut rohkaisuna ennen metsään lähtöä. “Ota aina suunta. Lue maaston muotoja. Luota omiin taitoihin. Valitse helppokulkuinen reitti, jos on valinnanvaraa.”

Heti ensimmäiseltä rastilta lähdin peesaamaan vaaleanruskeapaitaista hollantilaista miestä, jonka vauhti näytti minulle sopivalta. Ohitin hänet ja hän otti minut kiinni, meni ohi… ja taas sama alusta. Olisikohan ollut jo toinen vai kolmas rasti, kun huomasin, että taas olemme lähdössä samaan suuntaan. Mies taisi kysyä minulta alkuvaiheen rastivälillä koodia ja sanoin “Yep…. I think so… I hope so…” 😀 Kerroin olevani ensimmäistä kertaa Jukolassa ja niin oli hänkin. Myös hän oli aloittanut suunnistuksen tänä keväänä ja harrastanut aiemmin polkujuoksua.

Lähtiessämme rastille, joka oli käytännössä kartan ihan toisessa päässä, sovimme että lähdemme etsimään rastia yhdessä ja varmistimme sijaintimme toisiltamme. Teimme reittivalinnan yhdessä. Päätimme mieluummin juosta pitkän pätkän tietä pitkin kuin metsää, että saisimme vähän vauhtia touhuun.

Rastilla kysyimme taas toisiltamme, mikä sinun seuraava rasti on. Ai taas sama, lähdetään. Minulla meni suunnan ottamiseen aina kauemmin aikaa kuin hollantilaisella, mutta juoksin aina miehen kiinni. Metsässä letkan perässä ei päässyt oikein kunnolla juoksemaan, joten valitsimme aina kun mahdollista sellaisen reitin, jossa pystyi päästelemään.

Metsässä huudeltiin koodeja ja minä vastailin niihin itsevarmana. Meneekö tämä letka 169:lle, kysyttiin. Vastasin itsevarmasti “joo”. Itse en yllättäen ollutkaan koodien huutelija, vaikka Henriikkakin oli etukäteen sitä mieltä, että olisin. Suunnan perusteella pystyi helposti päättelemään oman letkan ilman erillistä kyselyä.

Oman radan loppuvaiheessa, rastia 18 hakiessamme, tuli herpaantuminen. Kumpikin luotti vähän liikaa toiseen ja yhtäkkiä emme kumpikaan tienneet missä olemme. Lähellä ei ollut muita suunnistajia ja jonkin aikaa metsässä poukkoiltuamme näimme tien, jolle menimme paikantamaan sijaintiamme. Kohta juoksimme paikkaan, jossa oli kartta-alueen reunan/kielletyn alueen merkiksi laitettu nauha. Luulimme paikantaneen sijaintimme ja painelimme oletettuun suuntaan, josta rasti pitäisi löytyä. Ei löytynyt ja kohta tuli taas eteen tie. Hmm. Olimme menneet yhden “korttelin” liian pitkälle. Tähän törttöilyyn meni n. 15 minuuttia aikaa.

Loput rastit olivat todella helpoissa paikoissa ja painoimmekin urku auki loppuun asti. Tai mun urun pillit meni tukkoon ennen maaliviivaa, enää ei löytynyt irtiottokykyä ja nilkat tuntuivat pyörivän säärien jatkona kovasta muljuamisesta.

Henriikka ja Lari huusivat radan reunassa, että ota tuo mies kiinni, tarkoittaen hollantilaista. “En mä, oon juossut tuon kaverin kanssa koko matkan.” 🙂 Mä huutelin puolestaan heille, onko Veera jo tullut. Oletin, että Veera pinkoo 3 kilometriä pidemmän radan mua nopeammin.

Maalialueella Jesse taltioi ensimmäiset fiilikset kameralle ja sen jälkeen menin kiittämään hollantilaista seurasta. Kohta olimmekin koko joukkue Hillaa lukuun ottamatta kasassa fiilistelemässä kokemaamme. Hilla oli jo lähtenyt perheensä kanssa jatkamaan matkaansa. Purimme nauraen ja pulputtaen kaikkea kokemaamme, kunnes vilu alkoi hiipiä puseroon ja täytyi lähteä purkamaan telttaa.

Jälkilöylyt jäi vähän lyhyeksi väsymyksen ja pitkän kotimatkan vuoksi. Ajelimme mökille suihkuun ja hiukan lepäämään ennen kotimatkaa. Karonkkaa odotellessa…

Tässä vielä meidän joukkueen osuudet: matka, osuusaika ja sijoitus viestissä.

  1. Hilla Stenlund / 12,8 km / 1:55:07 / 798
  2. Lari Salama / 14,3 km / 2:21:47 /838
  3. Jesse Väänänen / 12,4 km / 1:35:36 / 622
  4. Henriikka Simojoki / 7,7 km / 1:44:27 / 738
  5. Marinella Himari / 7,9 km / 2:17:51 /957
  6. Elina Hovinen / 10,9 km / 2:11:18 / 961
  7. Veera Malmivaara / 13,9 km / 2:39:20 / 976

Reissu oli ikimuistoinen kaikkinensa. Ihan mahtava jengi! Voin luvata, että tämä Jukolan viesti ei jää ainoaksi.

Ennen omaa vuoroa…

*Yhteistyössä Evoke Natural Goods, Suunto, Salomon & Petzl

Vuorokausi takaperin olin vielä matkalla Jukolan viestistä kotiin aivan umpiväsyneenä, mutta todella onnellisena. Jukolan viesti kokemuksena menee kyllä elämäni top 10 aivan heittämällä. Aivan mielettömän hieno kokemus kaikkinensa. Olen koko päivän yrittänyt pureskella kaikkea kokemaani, enkä tiedä saanko vieläkään asioita kerrottua niin kuin ne koin.

Reissu Joensuu-Jukolaan oli aivan mieletön. Meidän joukkue oli muutoksista ja pienistä haasteista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, aivan täydellinen. Lopullinen joukkueemme oli Jukolan viestin juoksujärjestyksessä seuraavanlainen: Hilla Stenlund, Lari Salama, Jesse Väänänen (kuvaaja), Henriikka Simojoki, Marinella Himari, minä ja Veera Malmivaara. Ensimmäisen yön yövyimme Vaarinkallion huvilalla ja toisen yön puolestaan Jukolan viestin kisa-alueella Evoke-teltassa.

Otto Rönkä haastattelee meitä Yle Urheilun juttuun

Kisapäivän aamuun heräsimme kymmenen aikoihin. Tankkasimme reilusti aamiaista samalla jutustellen hyväntuulisesti. Ennen kisa-alueelle siirtymistä teimme kukin hiukan töitä ja letitimme toistemme hiukset tiimileteille. Matkalla kisa-alueelle kävimme vielä pitsalla. Syödessämme kertasimme karttamerkit ja säännöt. Mielessämme pyöri monta kysymystä ja odotimme kuumeisesti, että pääsisimme kuulemaan Hillalta vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Hilla yöpyi perheineen teltassa Jukolan telttakylässä.

Ensikertalaiset

Päästyämme kisakeskukseen jännitys alkoi nousta. Kisa-alueen tunnelma oli aivan ainutlaatuinen. Paikalla oli tuhansia ihmisiä. Heti ensimmäisenä haimme meidän kisanumerot ja sen jälkeen siirryimme mediakeskukseen Yle Urheilun haastateltavaksi. Edessä oli vielä monta asiaa, jotka täytyi hoitaa. Mutta ensimmäisenä halusimme kysellä Hillalta kaikki ne kysymykset. Saimme tyhjentävät vastaukset ja vakuuttelut, että homma hoituu. Sen jälkeen täytyi hakea emitit (eli leimauslaitteet) Suunnistajan Kaupalta, selvittää telttapaikan numero, syödä, etsiä telttapaikka, kantaa tavarat telttapaikalle ja pystyttää teltta. Vaikka olimme varanneet tähän kaikkeen aikaa neljä tuntia, silti tuli kiire katsomaan Jukolan viestin lähtöä.

Hillan ohjeita kuuntelemassa

Jukolan viestin lähtö oli elämys. Ilta oli kaunis ja aurinko alkoi painua mailleen. Tunnelma sähköistyi ja ensimmäiselle etapille lähtevät juoksijat verryttelivät. Kameramiehet asettuivat kuvaustorniin ja Ylen kuvausauto odotti tiellä lähtölaukausta. Presidenttikin kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan. Lähtöalueen reunustat pursusi silmänkantamattomiin ihmisiä. Yritimme löytää sopivan paikan, josta näkisimme edes jotakin. Turhaan. Jesse kiipesi kuvaajien torniin ja Veera Larinsa olkapäille. Nella pitkänä näki jotakin ja me muut tyydyimme aistimaan tunnelmaa ja katsomaan ohi säntäävien suunnistajien päälakia ja otsavalojen kajastusta.

Lähdön jälkeen tuntui että nukahdan pystyyn. Stressaaminen ja jännittäminen oli vienyt minusta kaikki mehut. Päätinkin, että kömmin makuupussiini lepäämään niin pitkään kuin vain mahdollista. Makuupussiin päästyäni uni ei tullutkaan, vaan aloitimme vimmatusti päivittämään Jukolan viestin tulospalvelun sivua ja seurasimme Hillan etenemistä. Kohta Lari alkoi valmistautua omaan vuoroonsa. Larin suorituksen aikana onnistuin nukkumaan tunnin ja herätin vihdoinkin hetkeksi nukahtaneen Veeran ilmoittamalla, että Lari on päässyt maaliin. En malttanut nukkua. Painoin tulossivun refresh-nappulaa satoja kertoja. Luovutin nukkumisen suhteen Henriikan vuoron lähestyessä. Lähdin saattamaan jännittävää naista alueelle ja samalla katsoin miten hommat lähtöalueella menee rauhoittaakseni omaa jännitystä.

Yritettiin bongata Hillaa screeniltä.

Jokainen vuorollaan tuli metsästä teltalle endorfiini- ja onnellisuusryöpyissään kertomaan omia fiiliksiään suunnistuksesta. En oikein osannut suhteuttaa tarinoita mihinkään. Vakuuttelin jokaiselle omalle etapilleen lähtijälle, että kaikki menee hienosti. Oman vuoroni lähestyessä olin varma, että minä olen se, joka pilaa koko joukkueen suorituksen. Lähtökarsinassa seistessäni tuijottelin tyhjyyteen ja olin varma, etten selviydy omasta osuudestani.

Tulospalvelu kertoi mieletöntä tarinaa – meidän joukkue suoriutui aivan yli odotusten. Jokainen pisti omaa parastaan ja ylikin! Jessen suoritusta ihmettelimme kaikki haavi auki. Vain tunti ja 35 minuuttia, kun kaveri kävi pinkomassa 12,3 kilometrin reitiltä 27 rastia maastosta. Harjoittelumuotona tuolla entisellä maastohiihtäjällä oli juosta meidän suunnistustreenien rastit kamerakaluston kanssa.

Jesse. Kamera ja kuvaaja ei toiminut enää tässä vaiheessa päivää hyvässä yhteistyössä. Tarkennuspiste on puskassa, vaikka pitäisi olla Jessessä.

Ennen Nellan vuoroa kävin naisen kanssa syömässä aamupalaksi kanakeittoa ja pullaa. 😀 Mielenkiintoinen kokemus, jonka jälkeen jouduin piipahtamaan bajamajassa vähän turhan monta kertaa. Tässä välissä nukuin toisen arviolta tunnin pituisen pätkän.

Nellan eteneminen näytti tulospalvelussa jälleen huimalta ja lähdin lähtöalueelle odottamaan naisen saapumista. Ilmeisesti jokin rasti (67?) oli aiheuttanut isolle osalle suunnistajista haastetta ja tämä viivästytti Nellan saapumista maalialueelle. Maali ehti mennä täpärästi kiinni ja lähtöni siirtyi yhteislähtöön. Minua ennen lähetettiin ankkurit matkaan ja meidän ankkuri oli Veera. Ehdimme Veeran kanssa hurrata Nella maaliin ja vaihtaa nopeasti fiilikset, ennen kun Veera ampaisi muiden ankkureiden kanssa matkaan. Tässä vaiheessa kävin ties monettako kertaa vessassa ja pelkäsin, että oma osuuteni menee puskassa kyykkien.

Hämmentyneenä seisoin karsinassa muiden yhteislähtöön lähtijöiden kanssa. Siirryin karttani viereen ja odottelin lupaa ottaa kartan käteeni. Kartta käteen, vielä odotellaan lähtölupaa. Olo oli todella epätodellinen…

Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Lähes kaikki kuvat: Jesse Väänänen / Snou Creative

Suvi-ilta Kolilla

Ajoimme eilen työpäivän mittaisen ajomatkan Helsingistä Itä-Suomeen Kolille. Matka hujahti nopeasti hyvässä seurassa. Saavuimme illansuussa Pielisen rannalla sijaitsevaan Vaarinkallio-huvilaan, jossa majoitumme Jukolan viestin ajan.

Henkka rupesi laittamaan ruokaa ja Tuomas teki saunavihdat. Me muut loikoilimme huvilan lattialla ja jännitimme tulevan päivän Jukola-koitosta samalla ihastellen ikkunasta avautuvaa upeaa maisemaa.

Vasta auringonlaskun lähestyessä pääsimme vihdoinkin ruokapöydän ääreen. Houkuttelin Veeran ja Larin kanssani ruoan jälkeen Pieliselle melomaan ja ottamaan valokuvia.

Vasta puolenyön jälkeen loputkin joukkueen jäsenet saapuivat mökille juuri saunan lämmettyä. Henriikka sai houkuteltua meidät  yöunille.

Maltoimme kömpiä omiin sänkyihimme vasta lähempänä kahta.

Nyt jännittää melkolailla. Alamme vähitellen siirtymään kisa-alueelle. Toivottakaa meille onnea!

Projektissa mukana olevat juoksijat/bloggaajat:

Henriikka Simojoki
Hilla Stenlund
Jesse Väänänen
Marinella Himari
Veera Malmivaara
Lari Salama

Sateiset suunnistustreenit

*Projektin kustantaa Evoke Natural Goods ja varusteet sponsoroi Suunto, Salomon ja Petzl

Viikon päästä on Jukolan viesti. Lähtölaukaus pamahtaa klo 23 ja pimeyteen ampaisee meidän joukkueen ensimmäinen juoksija monen muun otsalamppupäisen suunnistajan kanssa. Vatsanpohjasta kouraisee pelkkä ajatus. Jännittää! Uusi ja tuntematon pelottaa aina, kun ei oikein tiedä miten siellä hommat sujuu. Kuinka eri juttu on suunnistaa Jukolan viestissä kuin iltarasteilla?

Olin viime vuonna Jukolan viestissä töissä ja silloin päätin, että seuraavalla kerralla olen mukana itse juoksemassa. Siksi päätin organisoida tällaisen projektin. Koko kevään olemme harjoitelleet joukkueemme kanssa suunnistamista. Aloitimme harjoitukset kevättalvella lumisessa metsässä ja torstaina suunnistimme kesäisessä sateisessa Sipoon metsikössä. Projektin matkan varrelle on sattunut monenlaista haastetta, mutta torstain treenit osoittivat, että meillä on tosi hyvä tiimi ja tulemme suoriutumaan Jukolan viestistä hienosti, jos ei ajallisesti, niin ainakin jos onnistumista mitataan naurun ja läpänheiton määrällä.

Suunnistus on ihan mahtava laji. Suunnistaessa saa olla metsässä, juosta poluilla ja joka kerta suunnistaessa saa onnistumisen kokemuksia ja oivalluksia.

Tämä kuva kiteyttää hyvin viime torstain harjoitusten tunnelman. Nämä naiset! <3

Torstain treeneissä jokainen sai omen tähtihetkensä ja oivalluksensa. Itselläni se tuli yhdellä rastilla, kun luulimme menneemme rastin ohi, mutta olin omasta mielestäni varma, että näin ei ollut. Siinä jokainen lähti vähän eri suuntiin katselemaan ja mä päätin, että menen sinne missä rasti mun mielestä on ja siellähän se oli. Olen oppinut luottamaan itseeni. Katson karttaa ja maastoa, koitan malttaa rauhassa ajatella. Tuossa on tuo kallio, tuossa kivi, tuossa menee oja – mun on pakko olla tässä. Ei se sen vaikeampaa ole. En tuijota karttaa yksityiskohtaisesti ja etsi jokaista kiveä, vaan tulkitsen karttaa ja maastoa aika suurpiirteisesti. Itselleni tärkeintä on pysyä rauhallisena ja luottaa itseeni ja siihen että osaan. Jos menen paniikkiin ja alan epäilemään omaa sijaintiani, siitä ei tule yhtään mitään. Silloin voin olla varma, että eksyn enkä löydä yhtäkään rastia.

Viimeisimmät treenit olivat ihan täyttä kultaa. Tulimme kaikki Sipoon perukoille keskeltä kiireitämme. Olimme joutuneet pykimään Helsingin ruuhkissa aivan liian kauan ja tulimme siitä syystä jokainen hiukan myöhässä. Vettä tuli kuin aisaa, mutta heti metsänlaitaan päästyämme jokaisella oli nauru herkässä eikä yhtään harmittanut päästä metsään.

Nella oli unohtanut peukkukompassinsa kotiin eikä meinannut millään päästä tutuiksi laattakompassin kanssa. Muistan itse projektin alussa ihmetelleeni peukkukompassia, mutta nyt kun siihen on tottunut, niin se lähtee kyllä jatkossa myös vaelluksille mukaan. Niin näppärä ja helppo.

Kastuimme treeneissä pikkuhousuja myöten hiestä ja sateesta. Metsä tuoksui ihanalta eikä kastuminen haitannut yhtään. Oli lämmin ja meillä oli tosi kivaa kimpassa.

Viikon päästä katsotaan miten meidän käy. Hyvin meidän käy.

Projektissa mukana olevat blogit: Aamukahvilla, Kaukokaipuu, Hilla Stenlund, Team Salamavaara ja meigä.

Kuvat: Jesse Väänänen

 

Ihanat iltarastit

Suunnistaminen on ihanaa! Tiesittekö sen? Aloitin suunnistamisen tänä keväänä tämän meidän suunnistusprojektin myötä. Meillä on tähtäimenä kesäkuussa järjestettävä Jukolan viestin “miesten kilpailu”, eli seitsenhenkisen joukkueen viestisuunnistus. Joukkueessamme on seitsemän bloggaajaa minä mukaan lukien. Olemme harjoitelleet yhdessä noin joka toinen viikko.

Edellisillä iltarasteilla näin kokonaisia perheitä yhdessä harrastamassa suunnistusta. Sydämeni suli. Mukana oli alle kouluikäisiä emitit käsissään innoissaan etsimässä rasteja. Me olemme harrastaneet koko perheenä monenlaista liikuntaa. Olemme käyneet yhdessä uimassa, juoksemassa, pyöräilemässä, ollaan tehty kuntopiiriä ja retkeilty Nuuksion metsissä. Näiden iltarastien jälkeen minulle syttyi toivonkipinä, että suunnistuksesta voisi tulla meille koko perheen yhteinen harrastus.

Esikoiseni on joskus ohimennen maininnut, että häntä voisi kiinnostaa suunnistus. Tytöt ovat tottuneet liikkumaan metsässä ja ilmeisesti nykyisin jopa ihan nauttivat siitä.

Meillä oli eilen jälleen #evokegoesjukola-joukkueen yhteistreenit ja minulla on tällä viikolla lapset. Lapsiviikkoina on välillä haasteita saada omat treenit tehtyä, huolehtia lasten harrastuksista, harrastusvapaina iltoina järkevistä aktiviteeteista, aikatauluista ja sujuvasta arjesta. Yritän parhaani mukaan yhdistää omat treenit ja lasten kanssa yhdessäolon aina kun se vain on mahdollista. Eilen esikoinen halusi mennä kavereidensa kanssa pelaamaan fudista ja kuopuksella oli partio. Keskimmäinen tytär lähti sitten minun ja meidän joukkueen suunnistustreeneihin.

Ilma oli mitä parhain. Meille osui kevään ensimmäinen kunnolla lämmin päivä. Iltarastit olivat tällä kertaa Leppävaaran urheilupuiston tuntumassa. Valitsimme 3,5 kilometrin radan, jota lähdimme jokainen joukkueen jäsen itsenäisesti suorittamaan. Minä ja tyttäreni parivaljakkona. Tytär toimi leimaajana ja tsempparina, minä luin karttaa. Yritin siinä samalla vähän opettaa oppimiani suunnistustaitoja tyttärelleni. Jossakin kohtaa mietin, että siinä se lapsi vain kirmaa minun rinnallani ja luottaa, että äiti löytää perille. ❤️

Ensimmäinen rasti löytyi helposti, fiilis oli katossa ja itseluottamustakin tuntui tällä kertaa löytyvän suunnistukseen. Toinen rasti ei meinannut millään löytyä, koska en ollut vielä oikein sisäistänyt kartan mittasuhteita. Virheestä otettiin opiksi ja loput rastit löytyivät huomattavasti helpommin. Tyttöni kommentoi jossakin välissä pusikossa loikkiessamme, että “tämä on hauskempaa kuin luulin”. Posket punaisina paitahihasillaan hujahti huomaamatta reilu tunti ja mittariin kertyi kilometrejä 5,5. Täydellistä! Olen ihan rakastunut lajiin. Kotiin päästyä kuopus kommentoi “minä tulen seuraavalla kerralla mukaan”.

Projektissa mukana olevat bloggaajat: Aamukahvilla-blogin Henriikka, Kaukokaipuu-blogin Nella, Team Salamavaaran Veera ja Lari, Hilla Stenlund sekä Martina Aitolehti.

Kuvat: Jesse Väänänen

Suunto Spartan käyttäjäkokemuksia

*Olen Suunnon brändilähettiläs

Vihdoinkin on aika kirjoittaa kokemuksistani Suunto Spartan -urheilukelloista. Sain kellon käyttööni viime syksynä, jolloin kello oli monen mielestä vielä raakile. Spartaniin on tullut näiden kuluneiden kuukausien aikana monta uutta päivitystä ja jokaisen päivitysten myötä kelloon on tullut lisää toimintoja. Viimeisin päivitys tuli ihan pari viikkoa sitten. Olen kuullut kelloa parjattavan, mutta itse olen ollut siihen alusta alkaen tyytyväinen, tosin päivitykset ovat välillä olleet aikaavieviä ja minua on harmittanut se kun kellon muisti tyhjenee jokaisen päivityksen yhteydessä, eli palautumisaika ja siihen mennessä tehdyt treenit pyyhkiytyvät kellon muistista. Movescountissa toki kaikki tieto säilyy.

Olen käyttänyt Suunnon sykemittareita, eli urheilukelloja siitä asti, kun sain käyttööni Suunto Ambit 2 Whiten. Rakastuin tuolloin Suuntoon korviani myöten. Silmääni miellytti kellon muotoilu, viimeistely, toiminnot – kaikki. Ambit2 palvelikin minua lähes kaksi vuotta moitteetta. Monesta muusta kellosta olen luopunut uuden tieltä, mutta tästä kellosta en ole raskinut luopua.

Moni odotti Suunnon valikoimiin Ambit 4:sta, mutta tulikin sitten kertaheitolla uusi vehje: Spartan. Tämä urheilukello on ensimmäinen Suunto, jossa on värillinen kosketusnäyttö.

Olen niin sisällä Suunto-maailmassa, että on välillä vaikeaa edes arvioida tuotteita mitenkään kovin objektiivisesti, koska minulla ei ole viimeiseen lähes neljään vuoteen ollut muun brändin urheilukelloa kuin Suuntoja. En tosin ole haikaillutkaan muiden merkkien perään, sillä olen ollut tyytyväinen. Käyttäjäkokemus kumpuaa aina käyttäjän tarpeista ja kerronkin nyt vain omista kokemuksistani. Vaikka olen hifistelijä ja rakastan uusia teknisiä vempeleitä, olen myös niin kiireinen enkä millään ehdi tutustumaan kellojen kaikkiin ominaisuuksiin. Minulle riittää perusjutut ja että ne perusjutut todella toimivat. Olen välittömästi Amer Sports Brand Storen yhteydessä olevan Suunto-huollon ovella, jos kelloon tulee minkäänlaista ongelmaa. Sieltä muuten saa kello-ongelmissa avun todella nopeasti ja palvelu on aina ensiluokkaista! Kellot on huollettu tai ongelmani on ratkaistu lähes kaikilla kerroilla odottaessa.

Yritän nyt summata kokemuksiani Suunto Spartaneista. Minulla on käytössäni Suunto Spartan Ultra sekä Suunto Spartan Sport Wrist HR. Harrastan aktiivisesti useita eri urheilulajeja ja käytän näistä jokaiselle omaa lajinomaista urheilutilaa. Harrastan lähes viikottain juoksua, pyöräilyä, uintia, kuntosalia ja suunnistusta. Juoksen polkujuoksulenkit polkujuoksu-urheilutilalla, asfalttijuoksut juoksuna ja juoksumattojuoksut vielä erillisenä urheilutilanaan. Pyöräilyihin valitsen joko maantiepyöräilyn, maastopyöräilyn tai sisäpyöräilyn. Suunnistukselle löytyy oma urheilutila, uinnille löytyy uinti altaassa tai avovesiuinti. Kuntosalitreenejäkin on erilaisia, on voimaharjoitusta tai kiertoharjoitusta. Tällä tavoin saan jokaisesta lajista parhaiten vertailutietoa ulos, kun tallennan treenit systemaattisesti aina samaa kyseisen lajin (joko itse muokkaamaani tai valmista) urheilutilaa.

Suunto Spartan Sport Wrist HR

Movescount

Kaikki treenini tallentuvat Movescount-palveluun, jossa voi pitää facebookin tapaan joko avointa tai yksityistä profiilia. Tiedot siirtyvät kellosta palveluun joko lataamalla kelloa tietokoneen usb-portin kautta tai manuaalisesti puhelimen Movescount-applikaatiota käyttäen. Treenin aikana otetut kuvat voi halutessaan lisätä elävöittämään Movescount-profiilia. Palvelussa voi käydä tarkastelemassa kavereiden treenejä ja kommentoida niitä. Movescount toimii myös apuna valmennuksessa. Itse olen ainakin lähettänyt suoritettuja treenejä valmentajalle tarkasteltavaksi. Movescountissa pystyy tekemään muutoksia kellon urheilutiloihin, laatimaan reittejä ja lataamaan niitä kelloonsa tai katsoa heatmapista suosituimpia reittejä. Erityisesti reissuilla on kätevä katsoa heatmapista missä jengi tykkää kyseisessä paikassa juosta tai uida avovedessä. Niiden perusteella voi sitten lähteä samoille reiteille. Itse lähinnä tykkäisin, jos joku suunnittelisi minulle vaikkapa maastopyörälenkit tai polkujuoksureitit valmiiksi, lataisin reitin vain kellooni ja painelisin pusikkoon.

Molemmat yllä olevat kellot ovat Suunto Spartan -perheestä. Vasemmanpuoleinen on Suunto Spartan Ultra, joka mittaa sykkeen perinteisellä tavalla sykevyön kautta, lisäksi kellon akun kesto on tuplasti pidempi kuin oikeanpuoleisessa Suunto Spartan Sport Wrist HR:ssä. Nimestäkin voi varmasti päätellä, että tämä vaaleanpunainen kello mittaa sykkeen ranteesta. Kummassakin kellossa on pitkälti samat ominaisuudet. Wrist-malli mittaa päivittäistä aktiivisuutta tarkemmin.

Suunto Spartan Sport Wrist HR

Suunto Spartan

+ iso näyttö, jossa näkyy kaikki oleellinen yhdellä silmäyksellä
+ riittävästi urheilutiloja kaikkiin minun treenitarpeisiini
+ värinä
+ bluetooth-yhteys puhelimeen – näytölle ilmestyy someilmoitukset, saapuvat puhelut, viestit, jotka voi lukea kokonaisuudessana näytöltä
+ kelloon voi ladata reittejä
+ tyylikäs ulkomuoto
+ askelmittaus
+ kellotaulun voi muokata itselleen mieluisaksi (väri, analoginen/digitaalinen)

– päivitysten yhteydessä kellon muisti tyhjentyy
– kosketusnäyttö toimii huonosti kellon ollessa kastunut
– kellon näyttö likaantuu helposti
– päivittäistä aktiivivuutta/käveltyjä askeleita ei voi tarkastella jälkikäteen

Ultra

+ akku kestää yhdellä latauksella yli viikon kaikki treenit sekä päivittäisen käytön

Wrist HR

+ rannesykemittaus on todella helppoa ja toimii hyvin kuntosalitreeneissä, juoksussa ja sellaisessa treenissä, jossa rannekello ei ole tiellä
+ yllättävän tarkka sykkeenmittaus
+ kello on monipuolinen ja siihen voi ostaa lisävarusteena sykevyön, joka mahdollistaa kellon käyttämisen kaikissa lajeissa

– rannesykemittaus ei toimi uinnissa

* * *

Minkälaisia kokemuksia sulla on Spartaneista? Jäikö joku asia vielä mietityttämään? Kysy! Kommentoi! 🙂

Suunnistus vei mennessään

Tätä #evokegoesjukola-projektia suunnitellessani uumoilin, että laji voisi olla sellainen, josta tykkäisin. Ajattelin, että tästä voisi tulla todella huippu juttu, jos saisin mukaan sopivat tyypit, jotka innostuisivat suunnistamisesta. Mietin, että suunnistus saattaisi olla uusi polkujuoksu – niin itselleni kuin kaikille muillekin.

Silti jännitti, että mitä jos en opi suunnistamaan ja mitä jos tästä projektista ei tulekaan yhtään mitään. Nyt projekti on puolessavälissä ja voin tässä vaiheessa sanoa, että tämä laji on vienyt minut mennessään.

Viime tiistaina kun arki rytisi hirveällä raivolla päälle neljän päivän pääsiäislepäilyjen jälkeen pää ei meinannut kestää sitä puhelimen pimputtelua, sähköpostitulvaa ja minuuttiaikataulutettua elämää. Olin koko päivän sykkinyt paikasta toiseen ja mietin siinä suunnistusvaatteita vaihtaessani, samalla lapsiani ohjeistaen, että onko tässä itse aiheutetussa kiireessä mitään järkeä. Onko pakko olla taas ilta pois lasten luota? Jalkakin estää juoksemisen ja voi voi.

Hyppäsin kuitenkin Olarin perälle kulkevaan bussiin. Ehdin paikalle etuajassa. Istuin siinä hetken auringonpaisteessa odottelemassa joukkuekavereitani ja puhuin samalla siskon kanssa jokapäiväisen puhelun. Kohta aurinkoiset joukkuekaverini saapuivat paikalle, tällä kertaa mukana oli minun Nella ja Veera, sekä kuvaaja Jesse.

Valitsimme reitin Espoon Suunnan puheenjohtajan avustuksella, nappasimme emitit, eli leimauslaitteet matkaamme, ja painelimme metsään. Ei siinä taas kauaa tarvinnut olla metsässä kun mieli kirkastui ja kireys oli poissa. Mahtavaa oli jälleen huomata, että myös joukkuekaverini fiilistelivät upeaa auringonpaistetta ja metsässä oloa ihan ääneen.

Itse suunnistaminenkin alkaa jo sujua aika kivasti. Enää en epäröi suuntaa ottaessa enkä tipu kartalta (ainakaan enää niin totaalisesti) rastille tultua, vaan alkaa olla jo rutiinia miten sen kompassin ja kartan kanssa taas pyöritään. Nyt tuntuisi, että vähitellen uskaltaisi lisätä vauhtia maastossa, mutta jalkavaiva hidastaa vielä menoa.

Iltarasteilla hurahti pari tuntia aivan hetkessä. Lapsetkin olivat sillä välin käyneet ohjeiden mukaisesti kaupassa ja laittaneet ruuan. Kotiin päästyäni pääsin suoraan syömään ja saunomaan. Aika huippua, että tytöt ovat jo näinkin isoja, omatoimisia ja reippaita!

Tunnelmia treeneistä pääset katsomaan vielä alla olevalta videolta. 🙂

Kuvat ja video: Jesse Väänänen

Juoksun tasotestin tulokset

Postauksen lopusta löytyy Vauhtisammakko-arvonnan voittajat. Arvottavana oli kolme ilmaista osallistumista Vauhtisammakon juoksukouluun.

Kävin Heidin kanssa pari viikkoa sitten Runner’s High:n laktaattitestissä. Olen kerran ennenkin suorittanut laktaattitestin, mutta sen projektin osalta tulokset jäivät saamatta. Tiesin suurinpiirtein minkälaisesta testistä on kyse tai miten se suoritetaan. Moni luulee, että testissä täytyy juosta aivan piippuun ja tavallaan näin onkin, mutta vain lyhyen aikaa.

Aloitin vuodenvaihteessa juoksutreenit taas pitkän tauon jälkeen. Olen treenannut Vauhtisammakon Mikon minulle laatimien ohjeiden mukaan. Muutaman treenin olen joutunut jättämään väliin, enkä ole ihan kaikkia treenejä tehnyt aivan kirjaimellisesti. Suurimman osan treeneistä olen kuitenkin tehnyt ihan niin kuin ohjelmassa on lukenut.

Laktaattitesti suoritettiin siten, että ihan alkuun otettiin lepolaktaatit, eli pieni verinäyte sormenpäästä samaan tapaan kuin hemoglobiini. Verinäytteen ottamisen jälkeen lähdettiin melko verkkaiseen tahtiin juoksemaan. Aloitusvauhti oli 7:05 min/km. Kutakin vauhtia juostiin aina neljä minuuttia kerrallaan ja sen jälkeen palauteltiin kaksi minuuttia kävellen. Testi kesti osaltani kaiken kaikkiaan noin 36 minuuttia. Viimeisimmän neljän minuutin vedon juoksin 3:51 min/km-vauhtia, viimeisimmän neljän minuutin jälkeen vauhtia nostettiin vielä vauhdista hiukan ja sitä oli tarkoitus juosta ilman lepotaukoja niin pitkään kuin pystyy. Testiä meille teki Aki Nummela ja hän sanoi, että 15 sekuntiakin on hyvä. Mä pinnistelin ensin 30 sekuntia ja sen jälkeen vielä toiset puoli minuuttia ja lopetin. Tuo vauhti oli minulle kova ja olin testin suorittamisen jälkeen kaikkeni antanut, mutta jo puolen tunnin päästä jäin miettimään, että olisinkohan sittenkin pystynyt juoksemaan vielä kovempaa.

Tasotesti tulosten saatekirjeessä lukee, että tulokset ovat suuntaa antavia ja niihin vaikuttaa päivän kunto ja palautuminen. En ollut ihan parhaalla mahdollisella palautunut. Olin ollut edellisenä päivänä Martinan kanssa 30 kilometrin maastopyörälenkillä ja aamulla olin suorittanut hiukan puolitehoilla #evokemorningworkoutin. Jalat kuitenkin tuntuivat ihan vetreiltä ja olo oli jännityksestä huolimatta ihan hyvä.

Tämän testin mukaan minun puolimaratonin loppuaikani olisi jotakin 1.38–1.42 välillä! Uumoilin kyllä omien tuntemusteni pohjalta jotakin tällaista, mutta olin silti yllättynyt! Puolimaratonin ennätykseni on 1.45. Harmillista on se, että mulla on nyt pakarassa rasitusvamma (istuinkyhmy tulehtunut), jonka vuoksi joudun nyt olemaan jonkin aikaa juoksematta ja tehdä kaikenlaista korvaavaa treeniä. Olen silti luottavaisella mielellä, että saan itseni vielä ennen vuoden päätavoitetta Espoon Rantamaratonia iskuun! Pakko vielä mainita, että siskoni, joka aloitti Vauhtisammakon juoksukoulussa samaan aikaan, puolimaratonin aikaennuste on vieläkin kovempi jopa 1.35! Mutta olihan hänen lähtötasokin jo kovempi!

Testikäyristä voidaan päätellä harjoituksissa eniten käytettyjä vauhteja. Testikäyrien perusteella näyttää, että juoksu on taloudellisuuden osalta varsin hyvin tasapainossa, eikä tämän osalta olekaan suuremmin huomautettavaa. Jatkoharjoittelussa on kuitenkin hyvä huomioida laajan sykeskaalan käyttäminen PK-alueella, joten harjoittelua voi kevyiden harjoitustenkin osalta jakaa noin 115-140 sykealueelle. Näin saadaan lisää sykeskaalaa matalatehoiseen harjoitteluun ja samalla vahvistettua kestävyyspohjaa!

Vaatteet: Craft | Kengät: New Balance Zante v3

Aerobinen kynnys
Syke: 145 bpm
Vauhti: 6:05 min/km

Anaerobinen kynnys
Syke: 164 bpm
Vauhti: 4:36 min/km

Maksimaalinen suorituskyky
Syke: 180 bpm
Vauhti: 3:50 min/km

Yhteenveto

Peruskestävyyskuntoni on ihan hyvällä tasolla, mutta parannettavaa olisi vielä. Kotiläksyksi sain lisätä vielä peruskestävyystreeniä. Pitkät ja hitaat lenkit pitäisi tehdä vielä paremmin noudattaen sykealueita 125-140. Tiesinkin tämän sillä monet peruskestävyystreeniksi tarkoitetut treenit ovat livahtaneet aerobisen kynnyksen yläpuolelle eikä näin saisi tapahtua. Palauttavat treenit pitäisi myös pitää maltillisesti alle 130 sykealueella.

Vauhtikestävyyteni on hiukan paremmalla tolalla kuin peruskestävyyskuntoni, mutta tätäkin aluetta pitäisi tehdä oikeilla sykealueilla, jotta hyöty olisi suurin. Vauhtikestävyystreenini tapahtuu sykealueella 145-164 bpm.

Maksimikestävyydestä testituloksissa lukee, että maksimivauhtini kertoo irtiottokyvystä (hah, minunko muka?). Tilanne on siis varsin hyvä, kunhan hoidan ensin pohjat kunnolla ja käyn välillä poistamassa karstat kisoissa tai muissa maksimaalisissa suorituksissa. Maksimikestävyyden sykealueeni on 164-180 bpm.

Pidin muuten mielenkiinnosta testin ajan uutta Suunto Spartan Sport Wrist HR -sykemittaria, joka mittaa sykkeen ranteesta. Testin sykealueet mitattiin Runner’s High:n omilla laitteisiin kytketyillä mittareilla. Mielestäni mittari suoriutui aivan hienosti ja olen käyttänyt sitä nyt lähes kaikissa treeneissä. Olen tykännyt kyllä tästä kellosta yllättävänkin paljon, eikä vähiten ulkonäön takia. 🙂 Tästä voit käydä vilkaisemassa Suunnosta saadut sykekäyrät testistä. Olen kirjoittamassa kellosta vielä erillistä postausta.

Kello: Suunto Spartan Sport Wrist HR

Aki Nummela kommentoi testin jälkeen, että juoksutekniikkani kaipaisi vähän parantamista erityisesti kovissa vauhdeissa. Juoksuni näytti kuulemma kovissa vauhdeissa siltä kuin yrittäisin vain raivolla lisätä frekvenssiä ja sitähän se onkin. Vauhtisammakon valmennusryhmää varten juoksemani testijuoksut menivät huonosti, koska minusta tuntui, etten löydä millään rentoutta ja rytmiä juoksuun. Ei se vauhti kasva, jos lisään frekvenssiä, se saattaa pahimmassa tapauksessa hidastua. 😀 Täytyy siis kiinnittää huomiota vielä enemmän juoksutekniikkaan. Vaikka juoksutekniikkani on mennyt koko ajan eteenpäin, niin aina on työsarkaa.

Tällä hetkellä kuntoutan kipeytynyttä pakaraani fysioterapeutin avulla ja jo ensimmäisellä käynnillä huomattiin, että kuormitan oikeaa jalkaani huomattavan paljon enemmän ja vasen jalkani on selvästi heikompi. Tähän yritetään nyt löytää tasapainoa. Ihan jo kävelyvauhdissa huomattiin, että oikean jalan askeleeni on pidempi ja vasen tulee ihan siinä siivellä. Tätä tukee myös viime viikonloppuna tehty kehonkoostumusmittaus, jonka perusteella vasemman jalkani lihasmassakin on merkittävästi pienempi.

Vauhtisammakon kesäksi juoksukuntoon -juoksukouluarvonnan voittajat ovat: PikkumyyX, Tuuli W ja m4rihel3na. Voittajille on laitettu viestiä henkilökohtaisesti.

Kuvat minusta: Rami Hovinen