Verkkainen vetelehtiminen puhui omaa kieltään ja päivän kirkastuessa tilanne vaati enää sen, että toinen sanoisi asian vihdoinkin ääneen. Minä olen levoton ja turhaudun helposti, siksi olin lähtemisen kannalla. Kaipasin fyysistä rasitusta ja ajattelin, että umpihangessa hikoilu olisi vain kivaa. Rami on harkitsevampi ja kannatti välipäivää. Taivuin järjen ääneen (kuten aina) ja sanoin lopulta ääneen “taidamme jäädä tähän”.
Tuvan hiljalleen lämmetessä kampesin itseni ylös punkastani. Huussireissulla huomasin aamun jo sarastavan punertavana taivaanrannassa, vaikka aurinko nousisi tänään vasta muutaman tunnin päästä ensimmäisen kerran kaamoksen jälkeen. Kaunis aamu sai minuun liikettä ja ryhdyin innokkaana suorittamaan minulle uusia talvivaellusrutiineja.
Heti liikkeelle lähdettyä jännitys hellitti ja pääsin nauttimaan olostani luonnossa. Luonnossa olen onnellisimmillani, siitä ei pääse mihinkään.
Kerron tässä postauksessa, miksi olemme valinneet juuri nämä majoitteet, jotka meillä nyt on, sekä vastaan kysymykseen, jota minulle aina aika ajoin esitetään: Kumpi on parempi teltta vai riippumatto?
Postaksessa on täydellinen pakkauslista talvivaellukselle. Pakkasinko mukaan jotain turhaa? Kaipasinko jotain mitä ei ollut mukana?
Vaellukselle täytyy aina lähteä nöyrin mielin. Luonto voi tarjoilla eteen kaikkea sellaista, joka voi vaikuttaa reissun kulkuun. Alkuperäiset suunnitelmat voivat muuttua moneen kertaan. Mahdollisiin muutoksiin on syytä varautua, vaikka se kuinka harmittaisi. Ylimääräisiä riskejä ei kannata ottaa, vaikka riskien välttäminen saattaisi tuntua ylivarovaiselta nössöilyltä.
Tein pari viikkoa sitten ystäväni Marun kanssa sähköpyöräretken Rannikkoreitille. Varsinainen pyöräilyosuus starttasi Karjaan juna-asemalta, josta pyöräilimme ensimmäiseksi yöksi Tammisaareen. Sieltä seuraavana päivänä ajoimme Taalintehtaalle ja reissumme päättyi Salon juna-asemalle.
Ilma oli kolea ja tuuli tuntui purevalta. Päivän suunnitelmamme oli edelleen avoinna. Kumpikin taisi mielessään toivoa välipäivää, ja päivän venyessä kohti puoltapäivää, vihdoinkin sanoimme sen ääneen “jäämmekö vain tähän”.
Kuudes vaelluspäivä päättyi Sollumusjärven autiotuvalle. Tupa tuntui luksukselta erämaassa vaeltamisen jälkeen.
Viidennen vaelluspäivän etappi oli kevyt, mutta illalla noussut myrsky aiheutti ylimääräistä päänvaivaa.
Yhteydenotot: endorfiinikoukussa(a)gmail.com
KOMMENTIT