Vuoden ensimmäinen yö metsässä

Meillä ei ole autoa, joten retkelle lähteminen vaatii aina erityisiä järjestelyitä. Ikävä luontoon on ollut kova eikä lähiluonto tunnu poistavan tuota ikävää. Saimme Ramin äidiltä autoa lainaan ja suuntasimme eräällä viikolla oikein kahteen kertaan luontoon vähän lataamaan. Ensin kävimme arkipäivänä työpäivän jälkeen ja viikonloppuna yöksi.

Luonto on ihmeellinen parantaja, vaikkei olisi erityisiä huolia tai murheita, luonnossa olo kevenee. Tuolloinkin lähdimme heti työpäivän päätteeksi ajamaan kohti Nuuksiota. Työviikon viimeisenä askareena haastattelin erästä suomalaista suuruutta. Olin jännittänyt haastattelua. Haastattelu meni hyvin, mutta keho jäi siitä ylikierroksille, lisäksi seuraavan viikon pitkä to do -lista pyöri kovasti mielessä.

Automatkan aikana minulle tuli matkapahoinvointia. Ihmeellistä. En muista vuosiin kärsineeni pahoinvoinnista. Luovutin, laitoin silmäni kiinni ja nukahdin. Heräsin pienten torkkujen jälkeen Haukkalammen parkkipaikalle johtavalla tiellä. Olo oli vieläkin vähän kireä enkä oikein ollut edes innoissani lähdössä metsään. Sää vastasi mielialaa: harmaa.

Nostimme rinkat selkään ja lähdimme kävelemään kohti leiripaikkaa. Kävelimme kaikessa rauhassa. Aluksi pulputin Ramille kaikki mielen päällä painaneet asiat ja sen jälkeen pystyin keskittymään läsnäoloon. Metsässä käveleminen on minulle meditaatiota. Huomaan, että metsässä osaan avata aistit ja olla vain siinä hetkessä. Kuuntelin lintujen kuorolaulantaa, puiden huminaa tulessa, nuuhkin auringossa paahtuneiden havunneulasten tuoksua ja paikoitellen märkää maata. Aurinkokin ilmestyi näkyviin. Leiripaikkaa lähestyessä haistoin nuotion tuoksun. Matka leiripaikalle on lyhyt, mutta jo tuossa ajassa tunsin kehossani, miten hyvää se minulle teki. Syke laski, huolet eivät enää tavoittaneet ja tilalle tuli suorastaan onnellinen olo.

Oli ihana viettää iltaa luonnossa oman rakkaan kanssa. Kerrankin oli aikaa jutella aivan rauhassa ilman häiriötekijöitä. Yksi metsässä vietetty yö tuntuu kuin olisi ollut viikonlopun poissa kotoa.

Meriterapiaa

Mun mieli on viistellyt koko kesän alamaissa. Tässä on ollut vähän kaikenlaista, josta en halua puhua julkisesti. Välillä on ollut vaikea selviytyä arjesta. Olen ollut ihan kamalan väsynyt, enkä ole jaksanut tehdä mitään. Passiivinen elämäntyyli saa minut voimaan entistä huonommin. Minut on luotu liikkumaan. Liikunta kohottaa mielialaa, tarvitsen sitä selviytyäkseni.

Odotan ensi viikon Levi Extreme Triathlonia. On ihana lähteä Lappiin hikoilemaan huolet ja murheet pois mun kropasta ja olemaan omien ajatusteni kanssa. Suorituksesta tulee pitkä, siinä ehtii ajatella yhtä sun toista.

Tällä hetkellä tuntuu, että ajatukset on kertynyt päässä yhdeksi isoksi möykyksi, enkä ota siitä selvää. Ajattelin hakata tuon möykyn Levin maisemissa pieniksi paloiksi ja jättää ne palat sinne Lappiin.

Tänä viikonloppuna lähden äitini kanssa merelle lepäilemään. Vietin kaksi viikkoa sitten viikonlopun äidin merellä. Se teki tosi hyvää! Katsokaa itse.

Hyvää viikonloppua! Muistakaa levätä!

Yhden yön irtiotto

*Mainos: Hotel Rantapuisto

Saimme mieheni kanssa kutsun Hotel Rantapuistoon herkuttelemaan blinibuffettiin ja rentoutumaan yhdeksi yöksi. Olin pari vuotta sitten tyttärieni kanssa samaisessa hotellissa vierailulla. Tuo vierailu oli mieleenpainuva, joten ilahduin kutsusta ja vastasin heti, että tulemme mielellämme.

Viime perjantaina lähdimme suoraan työpisteiltämme kohti Ramsinrantaa, jossa Hotel Rantapuisto sijaitsee. Sovimme miehen kanssa treffit Sörnäisten metroasemalle. Olin kotona vietetyn etäopiskeluviikon jälkeen ihan nuhjuinen. Olin opiskellut koko päivän niin ahkearasti, etten ehtinyt edes meikata saati syödä kunnolla ennen lähtöä. Kävelimme Rastilan metroasemalta hotellille. Saavuimme Ramsinrantaan juuri sinisellä hetkellä. Ehdimme rentoutua ja laittautua huoneessamme sopivasti ennen blinibuffettiin lähtöä.

Hotel Rantapuistossa on ihana tunnelma. Minua viehättää hotellin 60-luvun tyyli, se tuntuu lämpimältä ja kodikkaalta. Hotelli on ihan merenrannalla ja sitä ympäröi ihana luonto. Rantapuistossa tulee sellainen olo kuin olisi jossakin kauempana eikä kävelymatkan päässä metroasemalta.

Blinibuffet

Hotellin alakerrassa on Ravintola Rantapuisto, jossa on maaliskuun alkuun saakka blinibuffet klo 18-22. En ollut koskaan aiemmin syönyt blinejä, joten nyt oli korkea aika rastia tämäkin pois listalta kuleksimasta. Maistoin kaikkia tarjolla olleita makuja ja söimme vatsamme aivan pullolleen blinejä. Otimme blinien kanssa ravintolan suositteleman viinin (Riesling Trocken), joka oli todella hyvä viini blinien kaveriksi. Jälkiruoalle on aina ihan oma paikkansa vatsassa, jaksoimme syödä vielä raikasta hedelmäpavlovaa jälkiruoaksi.

Lyhytkin irtiotto tekee hyvää

Hotellivierailujen yksi kohokohdista on valmis kiireetön aamupala. Nautiskelimme kaikessa rauhassa aamupalahetkestä, jonka jälkeen liian pian olikin käsillä lähdön hetki.

Vatsat täysinä siirryimme huoneeseemme köllöttelemään. Ilta kului telkkaria katsellen ja toistemme seurasta nauttien. Jännä miten uusi ympäristö tekee mielelle ihmeitä. Olisimme varmasti kotonakin katselleet telkkua, mutta tuossa ympäristössä tuli oltua enemmän toisille läsnä.

Pienikin irtiotto tutuista nurkista ja rutiineista virkistää ihan älyttömästi. Viikonloppu tuntui paljon pidemmältä ja olo oli paljon rentoutuneempi viikonlopun jälkeen kuin tavallisesti. Tuossa hotellissa olisi kiva viettää joskus vaikka pari yötä, että ehtisi paremmin nauttimaan ympäröivästä luonnosta.

Luonto puhdisti mielen

Aiempien vaellusreissujen jälkeen arkeenpaluu on tuntunut ahdistavalta. Kaikki melu, kiire ja turhuus on ahdistanut ja iskenyt vasten kasvoja irvokkaana kontrastina. Nyt on aivan toinen olo. Yritän kertoa, miksi.

Olen täynnä energiaa ja sisällä kuplivaa onnellisuuden tunnetta. Metsässä ollessa pääkoppa järjestelee kaikessa hiljaisuudessa asiat omille paikoilleen ja olo kevenee. Olo kevenee, vaikkei olisi ollut raskas alunperinkään. Kummallisinta on se, että luonnossa ei ajattele juuri mitään. Aluksi saattaa miettiä joitain pinnalla olevia asioita, mutta vähitellen ajatukset vain pyyhkäisevät nopeasti ohi, eikä niihin jää viipyilemään.

En koko kymmenen päivän aikana murehtinut, surrut tai analysoinut mitään. Kotiin palattuani asiat tuntuvat selkeämmiltä, vaikka elämäni on ihan sama kuin ennen metsään lähtöä. Olin tyytyväinen elämääni jo ennen lähtöä, mutta jotenkin kummallisesti kaikki ne pienet mieltä varjostaneet asiat tuntuivat ratkenneen.

Tapasimme vaelluksen ensimmäisenä päivänä eläkeläispariskunnan, josta mainitsin aikaisemmassa postauksessa. He tekivät minuun vaikutuksen. Heistä välittyi syvä rakkaus ja kunnioitus toisiaan kohtaan. He olivat tehneet elämässään rohkeita valintoja, jotka tekivät heistä onnellisia. He vain olivat niin aidosti sellaisia kuin olivat, ja elivät heidän näköistä elämää. Heidän seurassaan uskalsin itsekin olla ihan sellainen kuin olen.

Poluilla kaikki ovat samanarvoisia

Vaelluksella kohtasimme monenlaisia ihmisiä, joiden kanssa kävimme keskusteluita. Keskusteluaiheet vaihtelivat säästä ja vaellusvarusteista syvällisempiin ja henkilökohtaisempiin aiheisiin. Tiedän keskustelukumppaneistani vain nimen ja paikkakunnan ja ne ajatukset, joita hän niissä hetkissä halusi jakaa. Minusta tämä on ihan mahtavaa! Keskustelut käytiin vähän kuin anonyymisti, mutta kuitenkin ihmiseltä ihmiselle. Normaalisti arjessa esittäytymiseen kuuluu usein oman statuksen määrittely jollakin tavalla, mutta ei metsässä. Metsässä ei kysytä mitä teet työksesi, jonka perusteella ihminen voitaisiin helposti lokeroida. Poluilla kaikki ovat samalla viivalla.

Tasavertainen ilmapiiri tuntui hienolta. Jokainen meistä on samanarvoinen ja jokaisella meistä voi olla toiselle jotain arvokasta annettavaa iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, varallisuudesta tai mistään muustakaan riippumatta. Tämän kokemuksen ja eläkeläispariskunnan esimerkin avulla ymmärsin, että vaikka lähestyn neljääkymppiä, minulla (toivottavasti) on vielä pitkä elämä edessäni ja voin kokea vielä hienoja asioita – niin työelämässä kuin yksityiselämässä. Eläkeikään on vielä matkaa, eikä elämä siihen lopu, päinvastoin. Tuntuu kuin näiden kohtaamisten kautta olisin saanut rohkeutta lisää ja itseluottamusta pykälän paremmaksi. Jostakin syystä vaelluksen jälkeen tulevaisuudennäkymäni ovat tuntuneet valoisammilta ja selkeämmiltä.

Mä ajattelen niin, että elämässä kannattaa pitää katse koko ajan eteenpäin ja tehdä säännöllisesti asioita, jotka tuntuvat pikkuisen ikävältä ja vaikealta. Kannattaa rohkeasti tehdä asioita, jotka pelottaa ja jännittää. Mä oivalsin sen, että tulevaisuuteen ei kannata suhtautua pessimistisesti ja peläten, vaan optimistisen uteliaasti.

Tällaisia olen nyt tällä viikolla onnenhuuruissani miettinyt.

Miten sun viikko on sujunut? Onko sulla kokemuksia luonnon parantavasta voimasta?

Kiitollinen kotimaalleni

Suomi täyttää huomenna 100-vuotta. En ole kovin isänmaallinen, mutta väistämättä tällaisen suuren juhlapäivän kynnyksellä hiljentyy miettimään mitä tämä maa on minulle tarjonnut.

Useimmiten miettii asioita, jotka Suomessa on huonosti. Arjessa valitetaan toinen toisillemme, kuinka on kylmää ja pimeää. Aina sataa ja kesälläkin on niin kylmä. On korkea verotus ja kauheasti sääntöjä ja asetuksia. Ja vää vää. Mutta on meillä vaan upea maa. Mietitäänpä vähän…

Minä olen saanut Suomeltani ilmaisen koulutuksen. Olen saanut käydä lääkärissä puoli-ilmaiseksi aina kun minun tai lasten terveysasiat ovat huolettaneet. Muistan esimerkiksi sen, kun ajoin silmät itkusta sumentuneina Jorvin päivystykseen neljäkuukautisen vauvani kanssa, jonka oli menettänyt tajuntansa syliini hengityksen mentyä kurkunpääntulehduksen vuoksi tukkoon. Vastaanotossa tajuttiin tilanne heti ja vauva napattiin sylistäni saamaan lisähappea ja adrenaliinia. Olen tästä ikuisesti kiitollinen Jorvin henkilökunnalle.

Olen saanut synnyttää kolme lasta turvallisesti ja valvotusti. Minut on leikattu pariin kertaan. Olen viettänyt sairaalassa elämässäni enemmän kuin 20 yötä. Joka kerta olen saanut ensiluokkaista hoitoa.

Olen saanut äitiyspäivärahaa ja saamme edelleen joka kuukausi lapsilisää lapsistamme. Siis siitä, että olemme synnyttäneet lapset tähän maailmaan, Suomi maksaa meille siitä joka kuukausi rahaa! Elämäni kaksi työttömänä vietettyä viikkoa sain työttömyyskorvausta. Olen saanut toimeentulotukea elämän ollessa vaikeimmillaan. Minulle on maksettu asumistukea ja olen saanut opintorahaa.

Suomessa kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Se on aivan uskomatonta. Täällä on monia tahoja, jotka auttaa hädän hetkellä. Näin minä olen ainakin saanut kokea, kun elämä on potkinut päähän ja kun kusipäät ovat jättäneet omat velvollisuutensa hoitamatta.

Muun muassa näistä syistä maksan ilolla veroja. Yhteiskunnassamme on monta asiaa, joissa olisi parantamisen varaa, mutta ei nyt puhuta niistä.

Suomessa upeinta on luonto

Suomi on kertakaikkisen upea maa. Miten tämä pieni maa voikin olla näin monimuotoinen ja kaunis! Minulla on etuoikeutettu olo, koska olen päässyt näkemään tätä maata niin monelta kantilta. Olen vieraillut monissa kansallispuistoissa. Olen nähnyt Lapin ihmeellisen erämaan ja yöpynyt tähtikirkkaan taivaan alla. Olen ajanut koko pitkän Suomen halki ja ihmetellyt muuttuvia maisemia, lukuisia järviä, jokia ja lampia. Olen elänyt lapsuuteni kesät yöttömässä yössä. Olen purjehtinut Suomen rannikon Perämereltä aina Suomenlahdelle saakka. Nähnyt, kun aurinko laskee mereen ja kohta nousee taas samettisen meren ylle mielettömissä väreissä. Olen saanut ihailla revontulien tanssia taivaankannella paukkupakkasella.

Luonto tarjoaa Suomessa parastaan. Täällä on uskomattomat jokamiehenoikeudet. Saamme poimia pakkaset täyteen marjoja ja sieniä ja saamme telttailla melkein missä vain.

Jokainen saari, jokainen nuotiopaikka, kansallispuisto, kesäyön järvimaisema – jokaisessa on oma taikansa ja tunnelmansa säästä riippumatta. Täällä saa olla rauhassa, jos niin haluaa. Yksi uskomaton juttu on puhdas vesi, jota saamme nauttia suoraan hanasta. Ensimmäistä kertaa Lapissa ollessani tuntui uskomattomalta juoda raikasta vettä suoraan tunturipurosta ja kuinka hyvältä se vesi maistuukaan!

Vaikka kaamosaika on minun mielelleni vaikeaa, on tämä maa minulle todella rakas, enkä haluaisi asua missään muualla (ainakaan pysyvästi). Olen ylpeä saadessani olla juuri suomalainen.

Onnea Suomi!

Kuvia ulkoiluhaasteen ajalta

Ulkoiluhaaste on ylittänyt puolivälin. Nyt on menossa haasteen 19. päivä. Mä kyllä mietin, että jatkaisin haastetta vielä vuodenvaihteeseen saakka. Ulkoilu tekee pelkästään hyvää, enkä (onneksi) ole ottanut tästä haasteesta mitään paineita. Olen ulkoillut joka päivä jonkin verran. Välillä enemmän tietoisesti, toisinaan vain piipahtaen. Välillä sadekelillä ulkoilu on tuntunut nihkeältä, toisina päivinä olen nauttinut siitäkin.

Olen ottanut kuvia pitkästä aikaa vähän enemmän. En niinkään mitään upeita otoksia järjestelmäkameralla, vaan enemmän sellaista arkirealismia kännykällä. En yritä näyttää itseäni nättinä tai hyvässä valossa. Olen nimittäin ollut melkoisen ryytynyt enkä koe tarpeelliseksi siloitella tätä tosiasiaa pois. Joinakin päivinä olen näyttänyt omastakin mielestä ihan kivalta ja välillä peiliin katsominen ei ole tuntunut kivalta.

Tässä tulee sekalaisia kuvia, joita olen napannut marraskuun aikana ulkoillessa. 🙂

Ulkoiluhaasteen aikana olen ehtinyt tunnustelemaan myös kehon tuntemuksia. Alkaa tuntua siltä, että kohta voin vaihtaa kävelyaskeleet juoksuksi! ?

Oletko ottanut osaa ulkoiluhaasteeseen? Minkälaisia ajatuksia ja oivalluksia olet tehnyt?

Paras tapa aloittaa uusi päivä

Ystäväni Heidi on ahkera joogaaja. Hän joogaa itse joka päivä ja vetää joogaa myös erilaisille treeniryhmille. Olen useamman kerran saanut kutsun liittyä seuraan. Eräänä kauniina elokuisena keskiviikkoaamuna päätin rikkoa aamurutiinejani ja lähteä mukaan.

Aamuni sujuvat aina melko samalla kaavalla. Herään klo 6.30, juon kahvit, teen aamupalan ja siirryn aamupalan kanssa heti koneelle tekemään töitä. Olen haaveillut monta kertaa, että muuttaisin rutiineja siten, että heräisin hiukan aiemmin ja tekisin heti aamusta jonkinlaisen ulkoilun tai herättelevän treenin. Edellisessa työpaikassa aamut starttasivat työmatkapyöräilyllä ja rakastin aamuja ja sitä, miten kroppa herää liikkeen avulla luonnon kanssa samaa tahtia. Kyllä mä vieläkin kuljen lähes kaikki matkat pyörällä, mutta enää ei ole pakottavaa tarvetta syöksyä toimistolle heti kukonlaulun aikaan. Etätyöpäivinä tulee harvoin liikuttua oikeastaan yhtään ja olo on iltapäivällä todella homeinen ja kroppa kipeä paikallaanolosta.

Jooga-aamuksi sattui mitä kaunein elokuun kirpeä aamu. Ensimmäistä kertaa tuntui, että hanskat olisi kannattanut laittaa käteen. Taivas oli kauniin sininen ja mieli unisuudesta huolimatta kirkas ja aurinkoinen.

Löysin Haukilahden rannasta naisporukan aloittelemassa joogaa ja liityin mukaan. En ole joogannut kovin ahkerasti, mutta pääsin hyvin mukaan Heidin lempeillä ja selkeillä ohjeilla. Tuntui uskomattoman ihanalta joogata ulkona. Samalla tuli seurattua taivaalla liikkuvien pilvien muodostamia kuvioita. Ajatuksilla oli tilaa lentää kauas pois. Nyt ei tarvitse ajatella mitään.

Ensin viileältä tuntuvana aamuna tuli kuitenkin nopeasti lämmin siinä joogatessa. Kroppakin tuntui olevan yllättävän vastaanottavainen joogalle aamulla. Tuntui kokonaisvaltaisesti tosi hyvältä.

Joogan jälkeen mua vain hymyilytti eikä mikään tuntunut painavan mieltä. Täydellinen startti päivään. Suosittelen kaikkia mahdollisuuksien mukaan aloittamaan aamu luonnossa ilman kännykkää ja uutisia, heräten vain luonnon ärsykkeisiin.

Kiitos Heidi, otetaan pian uusiksi!

Vaatteet saatu blogin kautta. Trikoot ja toppi: Yvette, paita: Reebok

Kaksi viikkoa lepoa

Tiistaina tulee täyteen kaksi viikkoa totaalista lepoa. Lepääminen on ollut melko helppoa tällä kertaa. En ole edes pahemmin kiukutellut. Onhan tässä koko vuosi mennyt treenien suhteen juuri niin päin honkia kuin vain voi, ja olen sen myötä oppinut hyväksymään, että tätä tämä nyt on.

Tällä hetkellä täydellisen lepäilyn ja keskivartalotreeneistä luistamisen takia välilevyn pullistuma muistuttelee ikävän kovaäänisesti olemassaolostaan. Olisinhan mä tietenkin voinut tässä odotellessani treenata keskivartaloa ja yläkroppaa, mutta en vain ole löytänyt minkäänlaista motivaatiosta siihen. Kävin kerran kahden viikon aikana salilla tekemässä yläkroppaa. Siinä kaikki.

Tällä hetkellä mua mietityttää kovasti, miten tätä takareisivaivaa pitäisi lähteä nyt kuntouttamaan. Kortisonipiikin jälkeen piti levätä ja kortisonin tarkoitus on viedä tulehdus pois. En ole siis rasittanut jalkoja kahteen viikkoon lainkaan ja tänä aikana leposärky ja kaikenlaiset tuntemukset on poistunut takareiden ja istuinkyhmyn alueelta. Vaikuttaa siis todella lupaavalta. Pelkään kuitenkin, että jos lähden liian innokkaasti tunnustelemaan jalan tilannetta, olen kohta taas treenikiellossa tai piikillä tai pahimmassa tapauksessa puukon alla. Täytyy kysyä viisaammilta apua. Selkääkin pitäisi oikealla tavalla osata varoa.

Tänään treenitauko on ottanut pääkopan päälle, nimittäin liikunta on mulle kaiken muun hyväksi myös mielialalääkettä. Jos elämässä tulee eteen asioita, jotka ärsyttää, surettaa, huolestuttaa tai stressaa, tämä kaikki yleensä lievenee treenaamalla. Monesti erityisesti luonnossa tehty treeni saa asiat asettumaan järkevämpiin mittasuhteisiin ja olon helpottumaan. Kroppa ei tunnu tällä hetkellä ollenkaan omalta ja turhautuneisuus alkaa pursuta joka tavalla ulos minusta.

Ensi viikolla on siis se maaginen kaksi viikkoa kulunut piikistä, nyt pitäisi vaan maltilla lähteä kokeilemaan jalkaa. Miten se tapahtuu? Onneksi mun mies toimii järjen äänenä ja kertoo vinkkejä mitä kannattaa tehdä tai jättää tekemättä. Tällä kertaa ajattelin totella, aina en nimittäin kuuntele, mutta silloin sympatiaakaan ei heru, jos kroppaa särkee. 😀

Treenitauon aikana olen ehtinyt viettää aikaa ystävien kanssa, olla luonnossa, poimia marjoja ja nauttia päiväkahveista Isosaaren kallioilla, kuten kuvista näky. Elämä on tietenkin paljon muutakin kuin se mitä somessa ja blogissa näkyy. Ihan vain pienenä muistutuksena jälleen, nimittäin mieli on juuri nyt aika apea monestakin syystä.

Nyt oman ison mieheni kainaloon, mietin läpi kaikki hyvät asiat ja ajattelin nukahtaa hymy huulilla, että uusi viikko olisi kepeä ja kiva.

 

Kahden yön telttaretkivarustelut viidelle

Ajattelin vielä kolme vuotta sitten, että koko perheen yhteinen telttaretki on sula mahdottomuus. Vielä kaksi vuotta sitten ajattelin, että emme ikinä saa hommattua kaikkia tarvittavia retkeilyvarusteita, jotta pääsisimme telttaretkelle yhdessä lasten kanssa.

Pari vuotta olen totutellut lapsia luonnossa olemiseen ja retkeilyyn. Aluksi sain käyttää kaikki mahdolliset maanittelutaidot saadakseni tytöt luontoon kanssamme. Tällä hetkellä tytöt viihtyvät luonnossa ja heistäkin huomaa selvästi sen, kuinka hyvää luonto tekee ja yhdessäolo ilman elektroniikkaa.

Kun päätimme, että vietämme juhannuksen telttaillen, aloitimme varustelun. Kun on kerran hommannut itselle kunnolliset retkeilyvarusteet, se on toisella kertaa jo paljon helpompaa. Myös kerran huolella laadittu pakkauslista toimii aina hyvänä apuna. Lapsille ei tarvitse vielä tässä vaiheessa hommata ihan yhtä laadukkaita ja monenlaista sääoloa kestävää varustelua, mutta muutama juttu täytyi heille ostaa tätä reissua varten.

Minun kuukausibudjetissani ei ole käytännössä yhtään löysää, joten hieman hirvitti, miten saadaan kaikki varustelut hommattua. Retkivarusteet tulevat vielä partioharrastuksissa ja tulevilla yhteisillä retkillä tarpeeseen, joten tähän harrastukseen ei haittaa satsata. Haluan kesän aikana tarjota lapsilleni sellaista tekemistä, jota on kiva muistella vielä kesän jälkeenkin. Ja haluan toteuttaa tämän kaiken kuitenkin siten, ettei tarvitse jouluun asti maksella visaa. Tälle reissulle meidän piti ostaa tytöille makuupussit, yksi makuualusta, yksi rinkka ja pressu lasten teltalle, eli suhteellisen vähillä hankinnoilla selvittiin.

Nuuksiossa retkeillessä on yksi pitkä miinus, jos vertaa Lapin vaelluskohteisiin, se on veden kuljettaminen. Viisihenkisen perheen reissulle painavin kuljetettava asia oli vesi. Minä kannoin mennessä yli seitsemän litraa vettä leiriin. Myös jokainen lapsista kantoi omat vetensä perille. Perille päästyä tiesi kantaneensa.

Mitä me sitten pakkasimme mukaan:

  • kaksi telttaa (toinen aikuisille, toinen lapsille)
  • viisi makuualustaa
  • viisi makuupussia
  • kaksi isoa rinkkaa ja kolme pienempää
  • retkikeitin & kaasut
  • tulentekovälineet
  • puukko
  • vessapaperia
  • vettä
  • jokaiselle oma roskapussi, johon huolehtii jokaisen oman roskansa
  • hygieniavälineet
  • kerrasto
  • collegeasu tai vastaava
  • sateenpitävä ulkoiluasu
  • puhtaat alusvaatteet ja vaihtosukat
  • uimavaatteet & pieni pyyhe
  • ruokaa (neljä lämmintä ateriaa, välipalat, aamupalat ja iltapalat)
  • retkilautanen, muki ja aterimet

Hankinnoista selvisimme alle 200 eurolla ja tähän päälle vielä ruuat ja kaasut, eli kaiken kaikkiaan reissuun meni rahaa noin 300 euroa.

Juhannus metsässä

Eilen pakkasimme kaikkien viiden rinkat ääriään myöten täyteen ja suuntasimme Nuuksion metsään viettämään juhannusta.

“Menemmekö me sinne Antti Holma-Saarijärvelle”, kysyi esikoinen virnistäen. “Joo, sinne lähelle mennään”, vastasi Rami nauraen.

Kävimme pari viikkoa sitten katsomassa meille sopivan rauhaisan telttapaikan. Paikka on osoittautunut hyväksi, sillä tästä on mennyt ohi vain kaksi maastopyöräilijää. Täällä on ollut yllättävän rauhallista ja hiljaista muutenkin. Vasta tunti sitten alkoi kuulumaan enemmän ääniä ja musiikkia (miksi, oi miksi?).

Kahdella vanhemmalla lapsella on kesän aikana koulutehtävänä ottaa kuvia kasvioon. Esikoisella 35 kasvia ja keskimmäisellä lähes puolet vähemmän. Täältä löytää kaikki kuusi jälälajia sekä Janne Katajan ja muut puulajit. ? Mikä olisi parempaa tekemistä täällä?

Tällä hetkellä olemme päivälevolla teltoissamme pitämässä sadetta. Päätin kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa tehdä blogipostauksen kännykällä.

Hyvää juhannusta! ?