Rakastuin syyspurjehduksella Södeskärin majakkasaareen

Olin viime viikon lopulla kolmen päivän syyspurjehduksella. Syyspurjehduksissa on aivan oma tunnelmansa, kun illat pimenevät aikaisin. Tällä reissulla pääsin käymään kolmella minulle uudella saarella.

Ensimmäisen yön vietimme Tallholmenin sympaattisella ja kauniilla saarella, jossa on itsepalvelusauna. En ollut aiemmin käynyt Tallholmenissa ja tykästyin paikkaan. Tapasimme siellä myös saarella asustavan minkin, joka oli tehnyt omia kapeita polkuja saaren maastoon.

Toisena päivänä purjehdimme ensin Söderskärin majakkasaarelle, jonka jälkeen kävimme Kaunissaaressa, mutta siellä oli niin ärsyttävä meininki, että moottoroimme pilkkopimeässä Malkasaareen yöksi. Kaunissaari on nimensä mukaisesti todella kaunis, mutta sinne jostakin syystä aina sattuu kännääviä ja mekastavia veneilijöitä. Itse tykkään purjehdusreissuista eniten juuri siksi, kun pääsen luontoon rauhoittumaan. En oikein käsitä sitä, miksi venesatamassa pitää huudattaa musiikkia niin kovalla, että koko saari raikaa. En myöskään käsitä samaa toimintaa metsässä.

Varjot Tallholmenin itsepalvelusaunan seinässä.

Tällaisiin vene kiinnitetään Södeskärissä.

Upea Söderskär

Rakastuin Söderskärin majakkasaareen, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Tuonne saarelle ei saa mennä ihan milloin huvittaa, vaan maihinnousu on sallittua lintujen pesimisajan päätyttyä, vasta elokuun 15. päivän jälkeen. Södeskär sijaitsee Porvoon ulkosaaristossa. Södeskärissä ei ole rakennettuja laitureita eikä poijuja, vaan rantautuminen tapahtuu luomuna kallioon peräankkurin turvin. Tämän vuoksi majakkasaarelle rantautuminen onnistuu vain sopivalla ja oikean suuntaisella tuulella.

Majakat ovat jostakin syystä aina kiehtoneet minua, vaikka en ole vielä kovin monella majakkasaarella päässyt vierailemaan. Kokkolan edustalla oleva Tankar on jäänyt mieleen upeana paikkana. Myös kallioluodot ovat mielestäni jännittäviä ja kauniita. Söderskär oli sekoitus näitä molempia. Olen aina haaveillut siitä, että pääsisin viettämään joskus ainakin yhden yön yksin majakkasaarella tai luodolla. Mielessäni tämä kokemus kuulostaa romanttiselta ja jännittävältä. Haluaisin tietää, miltä se tuntuisi.

Kävelin saarta ympäri, otin valokuvia ja huokailin ihastuksesta. Kuvittelin olevani Myrskyluodon Maija ja mietin, miltä kaikki ne hurjat sääolot tuntuisivat saarella, jos olisin siellä syysmyrskyllä yksin lasten kanssa. Tuo kirja kannattaa lukea (Anni Blomqvist, Myrskyluodon Maija).

Sisko ja hänen poikaystävänsä

Rantautuminen säkkipimeässä

Majakkasaarelta purjehdimme lyhyen matkan päähän Kaunissaareen, jossa olimme aikoneet yöpyä. Rantauduimme juuri hetki ennen pastellinsävyistä auringonlaskua. Heti köysien kiinnittämisen jälkeen nappasin kameran ja juoksin rantaan kuvaamaan auringonlaskua. En ehtinyt riisua edes pelastusliivejä pois.

Upeaa auringonlaskua varjosti kauhea huonon musiikin jytke, joten päätimme ehdottaa äidille, että vaihtaisimme maisemaa. Äiti oli heti messissä, vaikka päivänvalo väheni kovaa kyytiä. Päätimme mennä Malkasaareen, jossa en ollut aiemmin käynyt.

Onneksi olimme syöneet juuri ennen rantautumista, joten jaksaisimme keskittyä pimeässä navigoimiseen seuraavien 5 meripeninkulman ajan.

Ilta pimeni koko ajan ja kohta olikin jo säkkipimeää. Otsavalon kajo tuntui häviävän pimeyteen ja auttoi vain havaitsemaan merimerkkien heijastimet pimeyden keskellä.

Istuin koko matkan veneen keulassa tähystämässä merimerkkejä. Äiti huusi istumalaatikosta: “Seuraavaksi pohjoinen, itä, vihreä, portti, vihreä…” Ja minä tähystin. Pimeässä täytyi keskittyä ihan tosissaan tähystämään myös muuta veneliikennettä ja huusin havaintoni aina kapteenille. Tuntui kuin olisin ollut lapsi jälleen, niin jännittävää ja hauskaa se oli.

Rantautuminen pimeässä oli myös jännittävää, mutta se sujui hienosti. Rantauduttuamme lähdimme otsavalot päässämme saaren nuotiopaikalle paistamaan lättyjä. Malkasaaressa ei ole puuhuoltoa, joten polttopuut piti kerätä maasta. Onneksi siellä oli paljon kaatuneita ja lahonneita puita, joita sahasimme ja pilkoimme kirveellä pienemmiksi.

Nuotiohommat venyivät melkein puoleen yöhön, kunnes kömmimme seikkailuista onnellisina makuupusseihimme nukkumaan.

Auringonlasku Kaunissaaressa.

Aamulla Malkasaari näytti aivan erilaiselta kuin yöllä. Kyseessä oli sympaattinen pieni saari, jossa oli joskus kaiketi ollut kartano keskellä saarta. Talon perustusten päälle oli rakennettu nuotiopaikka. Taloa ympäröi myös hieno kiviaita.

Paluumatkan purjehdus oli aivan täydellinen. Tuulta oli reippaasti, puuskissa yli 10 metriä sekunnissa. Purjehdimme isopurje kakkosreivissä mukavassa aallokossa. Purjehtiminen ja veneily on aina kivaa, myös moottorilla, mutta eniten tykkään kunnon purjehduskeleistä, jolloin aallot pärskyvät kannelle ja perää pitäessä joutuu keskittymään.

Ruokailu purjehdusreissuilla

*Mainos: Thermos

Minulla ja äidilläni on yhteinen harrastus. Olen varannut joka kesä kalenteristani jonkinlaisen kolon, että olen päässyt äitini kanssa purjehtimaan. Tyttärieni ollessa pieniä, lähdin joka kesä vähintään viikoksi äitini mukaan merelle. Äidin vene saattoi olla missä tahansa Suomen rannikkoa, joten hyppäsin tyttöjeni kanssa veneen kyytiin sieltä, missä se kulloinkin oli.

Vuosien aikana meille on äidin kanssa muodostunut tiettyjä toimintatapoja, jotka ovat jääneet käytäntöön, vaikka lapset ovat kasvaneet jo teineiksi, eivätkä he enää edes lähde pidemmille purjehdusreissuille mukaan.

Lasten ollessa alle kouluikäisiä, purjehdimme pitkiä päivämatkoja ja niiden onnistuminen vaati tiettyä suunnitelmallisuutta. Saatoimme helposti purjehtia kahdeksan tuntia yhtä mittaa. Valmistelimme edellisenä iltana aamiaistarpeet niin pitkälle kuin mahdollista, että pääsisimme aamulla mahdollisimman nopeasti liikkeelle ja suunnittelimme kaksi eri lounasvaihtoehtoa: kovalle kelille ja helpolle kelille.

Irrotimme veneen laiturista auringonnousun aikaan, että ehtisimme purjehtia monta tuntia ennen kuin pienet merikarhut heräsivät kajuutassaan. Keitimme pannukahvit termariin ja söimme aamiaisen vasta kun vene oli jo liikkeellä, purjeet nostettu ja reitti navigoitu. Nämä aamiaiset maistuivat erityisen hyvältä. Meriaamiaiset mitä mahtavimmilta näköalapaikoilta.

Myös lapsille on jäänyt näistä aamuista hyvät muistot, vaikka he eivät päässeet todistamaan upeita auringonnousuja. Heistä oli aina jännittävää, sillä he eivät koskaan tienneet mistä seuraavana aamuna heräävät. He pukivat innoissaan pelastusliivit päälle ja tulivat silmät sirrillään istumalaatikkoon ihmettelemään, missä olemme ja mihin olemme menossa.

Aamuvarhaiset lähdöt ovat myös itselleni jääneet mieleen. Niissä on jotain aivan erityistä taikaa. Tuntuu aina yhtä etuoikeutetulta, kun saa herätä luonnon kanssa samaan aikaan.

Kovassa merenkäynnissä ei voi valmistaa ruokaa

Pitkien purjehduspäivien ruokailut täytyy miettiä aina huolellisesti ja niitä täytyy osata ennakoida. Jokainen pienten lasten vanhempi tietää, mikä katastrofi on käsillä, jos päiväunirytmi menee sekaisin tai lapselle ehtii tulla nälkäkiukku. Olemme myös huomanneet, että myös meidät isommat purjehtijat täytyy pitää ravittuna ja virkeänä, koska muuten ote saattaa herpaantua ja tulee ärtyneeksi.

Kovassa merenkäynnissä ruoanlaitto on melkoisen haastavaa, vaikka veneen lieden saa keinumaan aaltojen tahtiin. Minä en edelleenkään pysty viettämään pitkiä aikoja kajuutassa aallokkoisessa kelissä. Minun täytyy ihan todella paljon keskittyä, etten ala voimaan pahoin. Kovin vaativien ruokien laittaminen ei siis tule kyseeseen kesken matka ja ruokaa täytyy saada. Aallokkoisina ja kovatuulisina päivinä saatoimme tyytyä nopeisiin puurolounaisiin ja vasta maihin päästyämme laitoimme kunnollisen ruoan.

Olemme syöneet edellisen päivän jämiä kylmänä suoraan kattilasta, kuivaa leipää ilman päällyksiä, pelkkää kananmunaa, banaania… Mutta mikään ei voita kunnollista ruokaa. Melkein aina ruoan jälkeen toteamme äidin kanssa yhteen ääneen, että olipa ihana syödä! Nälkäisenä mistään ei tule mitään, etenkään merellä.

Nykyään tämäkin on helpompaa. Hyvän ja tukevan ruoan voi valmistaa ruokatermariin ja sen voi nauttia vaikka minkälaisessa myräkässä. Merellä kaikki maistuu aivan erityisen hyvältä ja hyvin ravittuna maailma on aivan erityisen kaunis paikka.

Thermoksen ruokatermarissa ruoka pysyy todella pitkään lämpimänä. Ruokatermaria voi myös hyödyntää kylmäsäilytykseen, jos tällaiselle on myös tarvetta. Ruokatermos helpottaa purjehduksilla elämää valtavasti, kun ei tarvitse myräkässä alkaa tonkia kaappeja ja ruveta valmistamaan ruokaa. Voi vain avata termarin ja nauttii aiemmin valmistetun aterian. Termokseen voi valmistaa aamupuuron, keittoja, pastaa, laittaa tuorepuuron tekeytymään, smoothieta tai siellä voi säilöä kuuman päivän varalle vaikkapa pakastemarjoja.

Saan arpoa tätä postausta kommentoivien kesken yhden 710 ml Thermos Food Jar -ruokatermoksen (sama kuin kuvissa yllä). Jätä kommentin yhteydessä toimiva sähköpostiosoitteesi. Kommentoi, missä tilanteessa sinä käyttäisit ruokatermosta. Arvonta päättyy 11.9.2019. Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan säännöt.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Arvonta suoritettu 14.9.2019
Arvoin voittajan uudestaan 23.9.2019, koska ensimmäinen voittaja ei vastannut viestiini.

Meriterapiaa

Mun mieli on viistellyt koko kesän alamaissa. Tässä on ollut vähän kaikenlaista, josta en halua puhua julkisesti. Välillä on ollut vaikea selviytyä arjesta. Olen ollut ihan kamalan väsynyt, enkä ole jaksanut tehdä mitään. Passiivinen elämäntyyli saa minut voimaan entistä huonommin. Minut on luotu liikkumaan. Liikunta kohottaa mielialaa, tarvitsen sitä selviytyäkseni.

Odotan ensi viikon Levi Extreme Triathlonia. On ihana lähteä Lappiin hikoilemaan huolet ja murheet pois mun kropasta ja olemaan omien ajatusteni kanssa. Suorituksesta tulee pitkä, siinä ehtii ajatella yhtä sun toista.

Tällä hetkellä tuntuu, että ajatukset on kertynyt päässä yhdeksi isoksi möykyksi, enkä ota siitä selvää. Ajattelin hakata tuon möykyn Levin maisemissa pieniksi paloiksi ja jättää ne palat sinne Lappiin.

Tänä viikonloppuna lähden äitini kanssa merelle lepäilemään. Vietin kaksi viikkoa sitten viikonlopun äidin merellä. Se teki tosi hyvää! Katsokaa itse.

Hyvää viikonloppua! Muistakaa levätä!

Neljä täydellistä purjehduspäivää

Palasin tänään purjehdusreissulta. Ennen satamasta poistumista pesin ja harjasin merituulen takuttamat hiukset puhtaiksi ja iholta aurinkorasvan ja suolaveden tahman. Niin kiitollinen ja onnellinen olo, etten oikein saa kunnolla puettua sanoiksi.

Purjehdin kahdestaan äitini kanssa neljä vuorokautta Suomenlahdella. Säät olivat aivan mielettömät. En ole koskaan kokenut merellä tällaisia säitä, että pelkissä bikineissä voi purjehtia, vaikka tuulee. Maissa säät ehkä tuntuvat toistavan samaa kaavaa, mutta merellä tuulet ja niiden suunnat tuovat hommaan uusia ulottuvuuksia.

Merellä ei ole kahta samanlaista päivää. Erään tuulisen päivän jälkeen lähdimme ylittämään Porkkalanselkää. Tuulet olivat jättäneet jälkeensä aallot, joita vastaan yritimme heikossa tuulessa kamppailla. Onneksi aallokko rauhoittui ja päivä päättyi ehkä elämäni upeimpaan auringonlaskuun.

Purjehtiessa pää on hyvällä tavalla tyhjä. Samaan aikaan on kuitenkin aivan läsnä ja kaikki aistit auki. Iholla tuntuu, kun tuuli nousee. Tuulenpuuskan kohinan kuulee ja jokaisen poikkeavan äänen rekisteröi heti. Tuulenpuuska tuntuu peräsimessä ja vene lähtee halkomaan aallokkoa vauhdikkaammin. Myös vauhdin muutoksen kuulee meren kohinasta. Ympäristöään tarkkailee jatkuvasti tähystellen – näimme tälläkin reissulla hylkeen ja monta kaunista purjevenettä, joita ihastelimme. Puhumattakaan siitä kauneudesta, joka meitä ympäröi.

Parasta on ne päivät, jolloin purjehtii auringonnoususta auringonlaskuun ja viettää koko pitkän päivän ihmetellen ympäröivää luontoa. Illalla viimeiseksi saa ihmetellä, kuinka punaisena hehkuva aurinko painuu horisontin taakse. Isossa maailmassa ihminen on pieni murheinensa.

Parhaita juttuja tällä reissulla: hauskat kohtaamiset ja keskustelut satamissa, karttuneet purjehdustaidot ja lisääntynyt varmuus omaan tekemiseen, yhdessäolo äidin kanssa ja saariston rauha! Kyllä minusta vielä kapteeni tulee!

Vietimme reissun ensimmäisen yön kotisatamassa kovan tuulen vuoksi. Täysikuu.

Päivä 1: Espoo – Elisaari

Idyllinen Elisaari lampaineen.

Päivän päätteeksi pulahdin veneen perästä uimaan.

Päivä 2: Elisaari – Bågaskär – Stora Svartö

Päivä 3: Stora Svartö – Lauttasaari – Käärmesaari – Pihlajasaari

Keskiviikkoiltana poimimme Lauttasaaresta kyytiin mun kaksi ystävää. Vietimme illan Käärmesaaressa ja palautimme naiset takaisin Lauttasaareen ja jatkoimme äidin kanssa vielä yöksi Pihlajasaareen.

Viimeisenä päivänä purjehdimme, tai ajoimme, vain Pihlajasaaresta Suomenlinnaan, josta minä hyppäsin lautalla Helsinkiin ja kotiin. Samalla lautalla tuli äidille uusi miehistön jäsen. Näin se mamman kesä menee, veneessä.

Ensi kesänä mun täytyy täydentää Suomen rannikolta ne puuttuvat pätkät, joita en ole vielä päässyt purjehtimaan. Saaristomeri on lähes kokonaan vielä kokematta, eli Suomen kauneimmat paikat merellä sekä Loviisasta Suomen ja Venäjän rajalle.

Purjeveneen kapteenin vaatimukset gastin näkökulmasta

Minulta on pyydetty postauksia purjehtimisesta. Minulta on kysytty miten aloittaa purjehtiminen? Mitä purjehtiminen vaatii?

En ole oikea ihminen vastaamaan näihin kysymyksiin, mutta koitan nyt parhaani mukaan kuvailla, mitä purjehtiminen minun näkökulmastani vaatii.

Olen gasti, eli miehistön jäsen. En ole koskaan kipparoinut venettä, vaan olen aina purjehtinut joko äitini tai isäni kipparoimassa veneessä. Olen toki purjehdustaitoinen, olenhan lähes kaikkina elämäni kesinä viettänyt jonkun pituisen jakson merellä.

Haaveilen omasta veneestä ja sen kipparoinnista, mutta se on vielä toistaiseksi jäänyt haaveeksi ja minulle on riittänyt se, että olen saanut harjoitella purjehtimista äitini kipparoimassa veneessä.

Arvostan jokaista veneen kapteenia suuresti ja erityisesti naiskapteeneja, sillä niitä ei edelleenkään juurikaan satamissa näe. Olen erityisen ylpeä äidistäni, joka on yli kaksi vuosikymmentä kipparoinut omaa venettään ja purjehtinut yksin Suomen ja Ruotsin rannikkoa ristiin rastiin.

Purjeveneen omistaminen vaatii muutakin kuin purjehdustaitoa

Purjeveneen omistajan elämä vaatii omistautumista lajiin, niin ajallisesti kuin taloudellisesti. Purjehtiminen on nimittäin paljon muutakin kuin niitä auvoisia ja onnellisia hetkiä nautiskellen purjehduksesta kevyessä sivutuulessa.

Purjehduskausi alkaa keväällä loskaisessa venesatamassa sormet kohmeessa venettä kunnostaen. Kapteeni huhuilee talkooavukseen niitä, joiden tietää kesällä haluavan mukaan purjehtimaan, mutta talkooväkeä ei aina siitäkään huolimatta ilmesty paikalle. Veneen perushuoltoihin menee aikaa parista viikonlopusta useampaan viikonloppuun, riippuen onko veneessä isompaa kunnostettavaa ja kuinka tehokasta talkooväkeä on käytettävissä.

Kyljet pestään ja vahataan, moottori huolletaan ja purjeiden kunto tarkastetaan. Vene laitetaan merikelpoiseksi ja huolehditaan, että se on turvallinen. Tarkastus- ja huoltotoimenpiteiden jälkeen vene katsastetaan.

Joka kevät veneeseen täytyy vaihtaa ainakin yksi pieni osa tai huollattaa jotakin, vähintäänkin moottori. Vuosien aikana oman veneensä kiemurat oppii tuntemaan. Saatat säästää pitkän pennin, jos osaat tarkistaa moottorista perusjutut, vaihtaa öljyt ja suodattimet, huoltaa jääkaapin moottorin, tutkia potkurin, selvittää erilaisten johtojen reitityksiä ja paikantaa ongelmien syitä.

Kunnostustyöt eivät jää kauden alkuun ja loppuun, vaan kesken purjehduskauden voi tulla pieniä yllätyksiä. Joku köysi voi katketa, moottorissa ilmenee ongelmaa, veneen lämmityslaitteisto ei toimi, potkuri lakkaa pyörimästä, vesihana hyytyy, jääkaappi lakkaa viilentämästä, septitankki virtaa ylös… Mitä näitä nyt on? Kaikki on mahdollista. Satamassa tehdään usein pieniä huoltotöitä, joka on usein ihan mukavaa pientä puuhaa erityisesti kovan tuulen päivinä, jolloin merelle ei voi lähteä.

Purjehduskausi päättyy samoihin huoltorituaaleihin.

Kuinka purjehtijaksi tullaan?

Jos kapteenin ominaisuuksia luettelisin, niin hänen täytyy olla vastuuntuntoinen, harkitseva, rauhallinen ja kylmähermoinen. Kovassa kelissä vaaditaan kuitenkin nopeita päätöksiä ja päättäväisyyttä. Kapteenin sana on laki ja kapteenin käskyjä noudatetaan mukisematta. Heti.

Purjehtijan täytyy osata lukea merikarttaa ja navigoida, eli suunnitella reittejä. Reittejä suunniteltaessa täytyy olla huolellinen ja tarkistaa jokainen merimerkki ja muut reitille osuvat karttamerkit ja tarkistaa reitti vielä kertaalleen. Reitit olisi hyvä tarkistaa sekä perinteisestä paperikartasta että digitaalisista karttaplotterista. On hyvä osata tarvittaessa navigoida pelkän kartan ja kompassin avulla, jos tekniikka pettää tai veneen akku sippaa kesken matkan.

Purjehtijan täytyy ymmärtää, mitä merisäätiedot tarkoittavat. Ennen merelle lähtöä kannattaa tarkistaa sääolojen lisäksi arvioidut aallonkorkeudet ja tietysti tuulensuunnat ja arvioida tuulen vaikutus haluttuun kulkusuuntaan. Jos haluat päästä vastatuulen suuntaan, niin reitistä tulee pitkä, jos haluat tehdä matkan purjeilla. Aikatauluja on vaikea arvioida tarkasti etukäteen, purjehtiessa ei kannata pitää kiirettä ja tehdä liian tiukkoja aikatauluja.

Veneen kapteeni päättää, milloin vene jää satamaan odottamaan myrskytuulen hellittämistä tai ukkosrintaman ohittamista. Kapteeni päättää reivataanko (pienennetäänkö) purjeita ja kuinka paljon. Monta kertaa minä olisin halunnut jättää reivaamatta, mutta merellä ollessa olen kiitellyt kapteenin päätöstä. Kapteenin saappaissa painaa suuri vastuu sekä veneestä että miehistössä. Varovaisuus ole koskaan pahasta. Reivaukset voi aina purkaa, jos keli onkin helpompi, mutta täyden purjeen reivaaminen kovassa kelissä saattaa olla melkoista askartelemista.

Purjehtijan täytyy osata tehdä solmut ja kiinnittää vene niin, että se pysyy laiturissa myös myrskyssä. Vene kiinnitetään aina niin, että  kiinnitykset kestävät myös mahdollisen yöllä nousevan myrskyn tai satamaan osuvan ohittavien veneiden nostaman kovan aallokon.

Purjeista olisi hyvä ymmärtää jotakin. Mihin asentoon purjeet laitetaan vastatuuleen purjehtiessa, myötätuulessa ja sivutuulessa. Jos määränpää on vastatuulen suunnassa olisi hyvä osata laskea luovikulmat. Purjevene ei kulje vastatuuleen, vaan silloin täytyy purjehtia luovien, eli tehden siksakkia, näin matkasta tulee tietysti myös pidempi.

Purjeveneen istumalaatikko (siis se paikka, josta venettä ohjataan) on täynnä erilaisia köysiä. Jokaisen köyden tarkoitus pitää tietää. Mistä köydestä vedetään iso purje ylös, millä kiristetään reivi, millä keulapurje nostetaan ja lasketaan, isopurjeen skuutti… Köysien pitäisi olla aina nätisti vyyhdettynä silloin kun niitä ei tarvita. Köysien vyyhteäminen on myös turvallisuusseikka, koska tiukan tilanteen tullen köysi ei saa olla missään väärässä paikassa kiinni tai jonkun alla, vaan helposti saatavilla.

Lähtöjä ja rantautumisia kannattaa harjoitella paljon ja kaikilla keleillä. Rantautumisiin ja lähtöihin vaikuttaa tietysti tuulen voimakkuus ja suunta sekä mahdollinen aallokko. Tuulen voima on yllättävän suuri. Kevyelläkin tuulella tuuli saattaa painaa venettä väärään suuntaan ja venettä ohjaavan pitäisi osata ottaa se huomioon. Kovallakin tuulella venettä on helppo pitää keula vastatuuleen, jolloin se pysyy tarvittaessa vaikka paikallaan.

Aina ennen lähtöjä ja rantautumisia tarkistetaan ihan ensiksi tuulen suunta rantautumissuuntaan nähden. Tuulen yläpuolen köysi kiinnitetään ensin ja lähtiessä irroitetaan viimeisenä.

Toivottavasti tämä avasi vähän, mitä purjehtiminen vaatii. Jäikö vielä jotakin asia askarruttamaan mieltä? Kysy toki, jos jäi, vastaan parhaan kykyni mukaan.

Terveisiä purjehduskuplasta

Olen kolmatta päivää purjehtimassa. Piti oikein laskea. Purjehtiessa päivämäärällä tai kellonajalla ei ole kauheasti merkitystä. Päivien kulkua ohjaa fyysiset tarpeet ja säätila. Määränpään sanelee tuulen suunta. Tällä reissulla tuulet ovat olleet heikot, toisin kuin viime purjehduksella, jolloin  askartelimme kovissa tuulissa viiden lapsen kanssa.

Kevyellä tuulella purjehtiminen on joskus tylsää, mutta tällä kertaa se on ollut meditatiivista ja opettavaista. Kevyellä tuulella purjeet täytyy saada optimaaliseen asentoon, että vene saadaan edes liikkumaan. Optimaalista asentoa ja skuuttipistettä etsiessä oivaltaa, mikä toimii millekin tuulen suunnalle parhaiten. Veneen hidas lipuminen tuntuuu rentouttavalta ja rauhoittavalta, erityisesti sellaisessa säässä, joka eilen aukeni sateisen päivän jälkeen. Laitoimme moottorin päälle vasta, kun vauhti hiipui 2 solmuun. 😀

Olemme purjehtineet vain lyhyitä pätkiä vailla minkäänlaista tarkkaa reittisuunnitelmaa. Koitamme pysyä melko lähellä Espoota, koska perjantaina iltapäivällä lähden autolla kohti Oulua.

Purjehtiessa elää niin tässä purjehduskuplassa, että olen unohtanut viestitellä kotiin. En ole jaksanut seurata somea tai uutisia. Täytän vain omaan somea purjehdustunnelmilla.

Lähdimme maanantaina äidin kanssa kahdestaan matkaan. Tiistaina saimme miehistöön vielä Keniassa asuvan veljeni, jota näen ehkä kerran vuodessa. Tällä hetkellä istun Stora Herrö -saaren satamassa. Äiti ja veli häärää siihen malliin, että kohta mulle ärähdetään “joko mennään”.

Täällä on niin ihana olla.

Purjehdusasu: Helly Hansen *saatu
Sadetakki: Jack Wolfskin *saatu

Tiesittekö, että Suomenlinnan länsipuoli on noin ihana? Minä en, en ollut koskaan aiemmin käynyt siellä.

Purjehdushousut & kumpparit: Helly Hansen* | Paita: Jack Wolfskin* saatu

Ps. Unohdin ottaa mukaan adapterin, jolla saisin siirrettyä kamerasta kuvat koneelle. Kännykkäkuvilla mennään.

Purjehdusreissun miehistössä viisi lasta ja kaksi aikuista

Palasin tänään purjehdusreissulta takaisin kotiin. Tietokone oli mukana, samoin kamera, mutta kamera jäi todella vähälle käytölle eikä sopivaa aikaa blogin kirjoittamiselle löytynyt. Kuvitan postauksen kännykkäkuvilla.

Stora Svartö
Ensimmäisenä iltana seurasimme sydän syrjällään viereisen saaren maastopaloa. Palo saatiin onneksi sammutettua ja pääsimme rauhallisin mielin nukkumaan.

Olimme purjehtimassa miehistöllä, johon kuului kapteenin ja minun lisäksi viisi lasta. Minun kolme ja siskon kaksi vanhinta lasta. En tiedä mitä ajattelin, kun kuvittelin, että ehtisin reissulla kuvaamaan ja kirjoittamaan. Päivät menivät tietysti purjehtien ja muu aika lasten tarpeista huolehtimiseen ja veneen siivoamiseen ja varusteluun.

Reissu oli kiva, mutta jokseenkin haastava. Teini-ikäinen miehistö toi reissuun oman mausteensa ja kelit omansa. Ensimmäistä päivää lukuun ottamatta kelit olivat melko haasteelliset. Tuuli oli puuskainen ja kova. Tuulenpuuskat tulivat ennalta arvaamattomista suunnista ja tuntui pyörivän lähes 360°. Purjehtiminen oli arvaamattomassa tuulessa erityisen haastavaa, varsinkin kun puuskat olivat enimmillään 17 m/s.

Ketään ei kuitenkaan pelottanut. Kaikki lapset ovat tottuneet purjehtimaan monenlaisessa kelissä pitkiäkin matkoja. Heidän kommentit pitkän ja vaiherikkaan purjehduspäivän jälkeen: “se oli vain mielenkiintoista”. 😀

Ihana ja idyllinen Barösund, jonne rantauduimme kovassa tuulessa pienien haasteiden jälkeen turvallisesti.

Viimeisenä purjehduspäivänä jätimme suosiolla purjeet nostamatta, koska reittimme kulki kapeaa väylää ja pelkkä navigoiminen vaati keskittymistä oudossa paikassa.

Viimeisenä purjehduspäivänä piti pukea päälle kaikki mukana olleet vaatteet. Purjehdustakki saatu viime kesänä Helly Hansenilta.

Purjehtiminen on ihanaa. Haluan heti takaisin merelle! Onneksi heinäkuussa on yksi kokonainen viikko pyhitettynä aikuispurjehdukselle. Haluaisin saada purjehtimiseen sellaisen varmuuden, että uskaltaisin ottaa kipparivastuun. Veneen kapteenin saappaat on vastuulliset ja isot.

Purjehtiminen on haastavaa, etenkin, jos täytyy luovia (mennä vastatuuleen) kapealla väylällä. Purjehtiessa täytyy osata navigoida, huomioida sääolosuhteet, ymmärtää tuulensuunnat ja niiden vaikutus kulkusuuntaan ja purjeiden asentoon. Osaan kaiken tämän, mutta se vastuu, jos huolehtisi kokonaisesta miehistöstä yksin ja tekisi kaikki päätökset yksin, se tuntuu suurelta. Jonain päivänä vielä…

Tänäaamuna Tammisaaren vierasvenesatamassa. Tammisaari oli ihana paikka! Kannattaa mennä.

Purjehdimme ensimmäisenä päivänä Stora Svartö -saarelle, sieltä seuraavana aamuna Barösundiin ja viimeisenä purjehduspäivänä Tammisaareen. Saarissa on aina oma ihan tunnelmansa. Oli erityisen ihanaa, kun olimme ainoa vene Stora Svartössa. Tulee todella etuoikeutettu fiilis, kun pääsee tuollaisiin paikkoihin ja vielä purjehtien.

Barösundissa olin käynyt ennenkin. Se on ihana paikka Inkoossa. Tammisaari ja rantaväylä, jota pitkin menimme sinne, oli ihana. En ollut aiemmin käynyt Tammisaaressa ja ihastuin paikkaan. Lapset toivoivat, että purjehdusreissu päättyisi Hankoon, mutta onneksi tutun Hangon sijaan päädyimme Tammisaareen. Tammisaari tuntui jotenkin paljon sympaattisemmalta paikalta kuin Hanko.

Tammisaaressa on myös saariston kansallispuisto, johon täytyy ehdottomasti mennä tutustumaan toisella reissulla. Haaveilen myös melontareissusta.

Saariston lapset

Heräsimme Vallisaaressa upeaan aurinkoiseen aamuun. Laitoin kahvit tulille ja kipaisin saareen huussiin ja hammaspesulle. Aamun sää enteili helteistä päivää, mutta sitä on tämän kesän heinäkuussa turha toivoakaan. Yritimme suoriutua lähdöstä niin hiljaisesti, etteivät lapset heräisi. Veneen nokka irtosi laiturista seitsemän aikoihin. Tuuli aivan täydellisesti ja fiilistelimme hetken purjehtimista, kunnes tuuli hyytyi nollaan ja jouduimme moottoroimaan loppumatkan. Lapsetkin heräsivät ennen aikojaan, mutta saivat pyytämänsä, eli herätyksen vasta keskellä merta.

Kustaanmiekka
Äiti nauttii aamukahvia veneen kannella.

Saavuimme Porvoon edustalla sijaitsevaan Pirttisaareen jo yhdentoista aikoihin aamulla. Lapsia kiinnosti lähinnä onko saaressa sähköä kännykän lataamiseen, ei (onneksi) ole. Onko saaressa kauppaa tai kahvilaa. Ei ole sitäkään. Itse halusin päästä nimenomaan tällaisiin aitoihin paikkoihin, jotka tuntuvat siltä kuin pääsisi keskelle Suomi-elokuvaa tai historian lehtiä.

Takki: Helly Hansen (saatu)

Heti ensitöiksi suuntasimme rantaan nautiskelemaan kesän ensimmäisestä lämpimästä päivästä saaren hiekkarannan kuumiksi lämmenneille kallioille. Nautiskelin lämmöstä kalliolla ja katselin polskivia lapsia, kunnes päätin pukea märkäpuvun päälleni ja tehdä lyhyen uintitreenin. Vesi oli todella kylmää (15 °C). Jalkoja pisteli ja kasvojen laittaminen veteen hirvitti. Muutamia tunnustelevia vetoja ja kroppa alkoi hiljalleen lämpenemään ja uinti lähti sujumaan. Huomasin rannalta, että päiväunia hetki sitten nukkunut äitini istui tikkana kalliolla ja jatkuvasti tähysti minun suuntaan. Äiti on aina äiti. Välillä säikähtelin yllättävän kirkkaassa vedessä uivia kaloja ja erilaisia virtauksia vedessä. Uin reippaan kilometrin ja lähdin tulemaan rantaan. Äitikin sieltä kommentoi, että “tule jo pois sieltä, en enää jaksa vahtia kun lapsi ui”. 😀

Nautiskelimme vielä auringosta ja lämmöstä kahvikupposen äärellä, kunnes lähdimme veneeseen valmistamaan lounasta. Lounaan jälkeen oli tietenkin luvassa päivälepo. Äiti otti tässä vaiheessa jo kolmannet päiväunet. Päivälevon jälkeen oli vuorossa saarikierros. En odottanut saarelta ihmeitä edellispäivän huikean Vallisaaren jälkeen. Vaan enpä tiennyt mitä on tiedossa.

Pirttisaari oli vähintäänkin yhtä mahtava elämys. Löysimme kaksi tykkiä, joiden yhteydessä oli bunkkerit ja jännittävät vallihaudat ja maanalaiset tunnelit. Pari hienoa näköalapaikkaa ja upea luonto! Kaksi vanhinta tytärtäni olivat toisen tykin luona ensimmäisenä löytäneet sisäänkäynnin yhteen tunneliin, mutta olivat keskenään sopineet, etteivät kerro siitä meille. 😀 He eivät halunneet, että menemme tutkimaan sitä. Nuorin tyttäreni oli aina ensimmäisenä menossa tunneleihin ja huusi, että “tuokaa joku mulle valoa”. Tämä pieni rohkea tyttö löysi paluumatkalla myös neliapilan. 🙂

Hän tutkii alla olevaa tunnelia.

Iltaruoat valmistimme märistä puista tehdyllä nuotiolla. Kännykän akku oli lopussa, samoin tietokoneen eikä saarella tosiaan ollut sähköä. Myös veneen akku oli vähissä ja se oli tärkeää käyttää jääkaapin toimimiseen sekä muihin välttämättömyyksiin. Makeaa vettä ei myöskään tältä saarelta saanut täydennettyä.

Aamulla heräsimme kaikki vasta yhdeksän jälkeen. Olin nukkunut yön kuin tukki, mutta aamu valkeni ikävän ja harmillisen tutuksi tulleen päänsäryn kanssa. Yritin olla välittämättä ja rupesin valmistamaan aamiaista ja laittamaan venettä taas purjehdittavaan kuntoon. Lapset muistivat kuulleensa toisilta purjehtijoilta, että tänä aamuna toiseen päähän saarta tulee kauppalaiva. Katsoimme kelloa ja totesimme, että jos haluamme ehtiä kauppalaivalla, meidän täytyy lähteä heti. Emme edes ehtineet hampaita pestä, kun ampaisimme liikkeelle. 😀

Kauppalaivareissu oli päänsärystä huolimatta ihana. Aamuinen metsä oli kaunis ja Pörtön koululaiturin ympäristö oli kuin jostakin Suomi-filmistä. Kauppalaivassa asiointi oli myös elämys. Oli hauska seurata, miten ihmiset tulivat satamaan pienillä veneillä kauppaan, hoitivat kauppareissunsa ja poistuivat jälleen veneillään. Tietysti näin, mutta se oli jotenkin sympaattista.

Kauppalaivareissu otti melkeinpä kaksi tuntia aikaa, jonka jälkeen menimme jälleen rantaan. Tämä päivä oli jopa lämpimämpi kuin edellinen. Tällä kertaa vähän joogasin kallioilla, että saisin liikettä kroppaani ja veren kiertämään. Samalla toivoin, että burana vaikuttaa. Lopuksi lahjoin keskimmäiseni kahdella eurolla hieromaan kyynärpäillään hartoioitani. Tämä viimeisin lopulta tepsi ja vei kivut mennessään.

Kohta meri alkoi jälleen polttelemaan ja päätimme irroittaa veneen laiturista ja lähteä kohti seuraavia seikkailuja. Siitä seuraavassa postauksessa.

Vihdoinkin merellä

Olen purjehtinut joka kesä siitä asti kun olin 2-vuotias. Samaa perinnettä olen jatkanut omien lasteni kanssa. Tänä kesänä olen 14. kertaa lasteni kanssa purjehdusreissulla. Useimpina kesinä olemme purjehtineet yhtäjaksoisesti viikon, viimeisinä kesinä vähän lyhyemmän pätkän. Tyttäreni ovat purjehtineet melko pitkiä matkoja ja ovatkin seilanneet lähes koko pitkän Suomen rannikon päästä päähän. Ei tosin yhtäjaksoisesti.

Tänään lähdimme Espoon Nuottaniemestä kolmen jälkeen. Ennen merelle lähtöä söimme tukevan myöhäisen lounaan Villa Pentryssä, jotta jaksaisimme purjehtia. Lounaalla keskimmäinen tyttö ilmoitti, että hän jaksaa purjehtia maksimissaan kaksi tuntia yhteenmenoon, mutta kun äiti ilmoitti, että purjehtisimme tänään Vallisaareen, tyttöä ei enää haitannut yhtään, että matkaan saattaisi mennä neljäkin tuntia.

Merelle lähdettyä pilviverho hävisi taivaalta ja tilalle tuli lämmittävä auringonpaiste. Tytöt navigoivat ja tähystivät ja välillä hävisivät kajuuttaan kännyköidensä kanssa. Saavuimme upeaan Vallisaareen puoli kuuden aikoihin. En ollut koskaan aiemmin käynyt tässä saaressa, vaikka olin kuullut paikasta paljon ylistäviä sanoja. Olin suhtautunut hehkutukseen hiukan epäileväisesti. Olenhan nähnyt elämäni aikana useita upeita saaria ja ajattelin, ettei tämä voi olla yhtään sen ihmeellisempi. Väärässä olin.

Vallisaari on kertakaikkisen upea saari. Saari on saanut olla luonnontilassa kymmeniä vuosia ja tämä onkin kuin paratiisisaari ihmeellisine kasveineen. Luonto on vehreää ja maisemat avautuvat niin Helsingin keskustan suuntaan kuin avomerellekin henkeäsalpaavina. Vallisaari avattiin viime kesänä yleisölle. Tänne pääsee yhteysaluksella Kauppatorilta. Aikuisilta lippu maksaa 8 euroa meno-paluu, lapsilta puolet tuosta. Suosittelen lämpimästi vierailemaan.

Nyt kaivaudun makuupussiini ja nukahdan muutamaksi tunniksi. Lapset toivoivat, että lähtisimme aamulla varhain purjehtimaan kohti seuraavaa aamua. He haluavat herätä siihen, että olemme jo matkalla. Tämäkin on yksi perinne. Olemme äidin kanssa usein heränneet jopa neljältä, että ehtisimme näkemään auringonnousun ja että ehtisimme purjehtimaan mahdollisimman paljon.

Rakastan tätä hommaa. Suomi on niin kaunis, Suomen saaristo on niin kaunis.

Hyvää yötä!

Saariston syleilyssä

Vietin rentouttavan viikonlopun merellä kolmen ystäväni ja äitini kanssa. Nämä ystäväni ovat olleet elämässäni jo teinivuosista saakka. Minulla on vain kourallinen ystäviä. Tuttavia ja kavereita onkin sitten pitkä liuta. Olen sosiaalinen ja avoin, mutta ihan lähelleni ja sydämeeni asti en päästä moniakaan.

Tekee todella hyvää olla sellaisessa seurassa, jossa ei tarvitse miettiä mitään. Voi luottaa, että kelpaa itsenään. Ei tarvitse miettiä omaa olemistaan, ei sanomisia, ei mitään. On vain. Ei tarvitse selittää omia taustoja tai omaa ajatusmaailmaansa. Voi sanoa mieleen pulpahtavien ajatuksien hännät ääneen ja siitä saattaa syntyä hedelmällinen keskustelu. Voi heittää urpoimmat kommentit häpeilemättä, joille voi nauraa niin holtittomasti niin, että pissat meinaa karata housuun. Välillä voi istua ihan hiljaa ja katsoa kauas laineille auringon painuessa saaren taakse. Puhua vakavia, pohtia kiperiä elämän kysymyksiä ja seuraavaksi taas pelleillä ja piereskellä.

Ruuhkavuosien keskellä ystävyyssuhteiden hoitaminen saattaa helposti unohtua, mutta kuten kaikkia ihmissuhteita, myös ystävyyssuhteita kannattaisi muistaa hoitaa. Itselleni ystävyyssuhteet on mieletön voimavara. Ystävien kanssa saa peilata omia ajatuksiaan. Ystäviltä saa rohkaistusta ja kannustusta, myötäiloa ja -surua. Oon tyytyväinen ja onnellinen, että saimme tällaisen viikonlopun järjestettyä. Nyt on taas virtaa suorittaa arkea.

Meren äärellä ja saaristojen syleilyssä kaikki sometouhotus tuntuu kaukaiselta ja turhalta. (En mä silti somesta irti pääse edes merellä, vaikka haluaisin.) Minulle nämä irtiotot ja hetkessä oleminen on varsin terveellistä vastapainoa kaikelle kiireelle ja suorittamiselle. Tällaisten viikonloppujen ansiosta osaan laittaa asiat parempaan tärkeysjärjestykseen.

Kaiken lisäksi rentouttavan viikonlopun jälkeen pää toimii terävämmin ja ajatus on paljon kirkkaampi päänsärystä huolimatta.