Ruokailu purjehdusreissuilla

*Mainos: Thermos

Minulla ja äidilläni on yhteinen harrastus. Olen varannut joka kesä kalenteristani jonkinlaisen kolon, että olen päässyt äitini kanssa purjehtimaan. Tyttärieni ollessa pieniä, lähdin joka kesä vähintään viikoksi äitini mukaan merelle. Äidin vene saattoi olla missä tahansa Suomen rannikkoa, joten hyppäsin tyttöjeni kanssa veneen kyytiin sieltä, missä se kulloinkin oli.

Vuosien aikana meille on äidin kanssa muodostunut tiettyjä toimintatapoja, jotka ovat jääneet käytäntöön, vaikka lapset ovat kasvaneet jo teineiksi, eivätkä he enää edes lähde pidemmille purjehdusreissuille mukaan.

Lasten ollessa alle kouluikäisiä, purjehdimme pitkiä päivämatkoja ja niiden onnistuminen vaati tiettyä suunnitelmallisuutta. Saatoimme helposti purjehtia kahdeksan tuntia yhtä mittaa. Valmistelimme edellisenä iltana aamiaistarpeet niin pitkälle kuin mahdollista, että pääsisimme aamulla mahdollisimman nopeasti liikkeelle ja suunnittelimme kaksi eri lounasvaihtoehtoa: kovalle kelille ja helpolle kelille.

Irrotimme veneen laiturista auringonnousun aikaan, että ehtisimme purjehtia monta tuntia ennen kuin pienet merikarhut heräsivät kajuutassaan. Keitimme pannukahvit termariin ja söimme aamiaisen vasta kun vene oli jo liikkeellä, purjeet nostettu ja reitti navigoitu. Nämä aamiaiset maistuivat erityisen hyvältä. Meriaamiaiset mitä mahtavimmilta näköalapaikoilta.

Myös lapsille on jäänyt näistä aamuista hyvät muistot, vaikka he eivät päässeet todistamaan upeita auringonnousuja. Heistä oli aina jännittävää, sillä he eivät koskaan tienneet mistä seuraavana aamuna heräävät. He pukivat innoissaan pelastusliivit päälle ja tulivat silmät sirrillään istumalaatikkoon ihmettelemään, missä olemme ja mihin olemme menossa.

Aamuvarhaiset lähdöt ovat myös itselleni jääneet mieleen. Niissä on jotain aivan erityistä taikaa. Tuntuu aina yhtä etuoikeutetulta, kun saa herätä luonnon kanssa samaan aikaan.

Kovassa merenkäynnissä ei voi valmistaa ruokaa

Pitkien purjehduspäivien ruokailut täytyy miettiä aina huolellisesti ja niitä täytyy osata ennakoida. Jokainen pienten lasten vanhempi tietää, mikä katastrofi on käsillä, jos päiväunirytmi menee sekaisin tai lapselle ehtii tulla nälkäkiukku. Olemme myös huomanneet, että myös meidät isommat purjehtijat täytyy pitää ravittuna ja virkeänä, koska muuten ote saattaa herpaantua ja tulee ärtyneeksi.

Kovassa merenkäynnissä ruoanlaitto on melkoisen haastavaa, vaikka veneen lieden saa keinumaan aaltojen tahtiin. Minä en edelleenkään pysty viettämään pitkiä aikoja kajuutassa aallokkoisessa kelissä. Minun täytyy ihan todella paljon keskittyä, etten ala voimaan pahoin. Kovin vaativien ruokien laittaminen ei siis tule kyseeseen kesken matka ja ruokaa täytyy saada. Aallokkoisina ja kovatuulisina päivinä saatoimme tyytyä nopeisiin puurolounaisiin ja vasta maihin päästyämme laitoimme kunnollisen ruoan.

Olemme syöneet edellisen päivän jämiä kylmänä suoraan kattilasta, kuivaa leipää ilman päällyksiä, pelkkää kananmunaa, banaania… Mutta mikään ei voita kunnollista ruokaa. Melkein aina ruoan jälkeen toteamme äidin kanssa yhteen ääneen, että olipa ihana syödä! Nälkäisenä mistään ei tule mitään, etenkään merellä.

Nykyään tämäkin on helpompaa. Hyvän ja tukevan ruoan voi valmistaa ruokatermariin ja sen voi nauttia vaikka minkälaisessa myräkässä. Merellä kaikki maistuu aivan erityisen hyvältä ja hyvin ravittuna maailma on aivan erityisen kaunis paikka.

Thermoksen ruokatermarissa ruoka pysyy todella pitkään lämpimänä. Ruokatermaria voi myös hyödyntää kylmäsäilytykseen, jos tällaiselle on myös tarvetta. Ruokatermos helpottaa purjehduksilla elämää valtavasti, kun ei tarvitse myräkässä alkaa tonkia kaappeja ja ruveta valmistamaan ruokaa. Voi vain avata termarin ja nauttii aiemmin valmistetun aterian. Termokseen voi valmistaa aamupuuron, keittoja, pastaa, laittaa tuorepuuron tekeytymään, smoothieta tai siellä voi säilöä kuuman päivän varalle vaikkapa pakastemarjoja.

Saan arpoa tätä postausta kommentoivien kesken yhden 710 ml Thermos Food Jar -ruokatermoksen (sama kuin kuvissa yllä). Jätä kommentin yhteydessä toimiva sähköpostiosoitteesi. Kommentoi, missä tilanteessa sinä käyttäisit ruokatermosta. Arvonta päättyy 11.9.2019. Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan säännöt.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Arvonta suoritettu 14.9.2019
Arvoin voittajan uudestaan 23.9.2019, koska ensimmäinen voittaja ei vastannut viestiini.

Meriterapiaa

Mun mieli on viistellyt koko kesän alamaissa. Tässä on ollut vähän kaikenlaista, josta en halua puhua julkisesti. Välillä on ollut vaikea selviytyä arjesta. Olen ollut ihan kamalan väsynyt, enkä ole jaksanut tehdä mitään. Passiivinen elämäntyyli saa minut voimaan entistä huonommin. Minut on luotu liikkumaan. Liikunta kohottaa mielialaa, tarvitsen sitä selviytyäkseni.

Odotan ensi viikon Levi Extreme Triathlonia. On ihana lähteä Lappiin hikoilemaan huolet ja murheet pois mun kropasta ja olemaan omien ajatusteni kanssa. Suorituksesta tulee pitkä, siinä ehtii ajatella yhtä sun toista.

Tällä hetkellä tuntuu, että ajatukset on kertynyt päässä yhdeksi isoksi möykyksi, enkä ota siitä selvää. Ajattelin hakata tuon möykyn Levin maisemissa pieniksi paloiksi ja jättää ne palat sinne Lappiin.

Tänä viikonloppuna lähden äitini kanssa merelle lepäilemään. Vietin kaksi viikkoa sitten viikonlopun äidin merellä. Se teki tosi hyvää! Katsokaa itse.

Hyvää viikonloppua! Muistakaa levätä!

Miten arkeenpaluu tapahtuu?

Loman loppu häämöttää. Tämä loma on ollut aivan mieletön! Loma on pitänyt sisällään sopivasti aktiivista tekemistä ja lepoa. Tällä hetkellä vähän jopa hävettää näin yletön lomailu, mutta sitäkin enemmän olen onnellinen, että sain kokea näin mahtavan kesän.

Arkeenpaluu on ihan nurkan takana. Lapsilla alkoi tällä viikolla koulu. Lasten harrastukset ovat jo pyörineet jonkin aikaa. Vain minun arkeni kelluu vielä hetken seisahtuneessa seesteisyydessä. Rehellisesti sanottuna nyt rupeaa riittämään. Kaipaan rutiineja, ryhtiä, rytmiä ja jopa kiirettä. Olen ottanut kesän niin löysin rantein, että koitti se päivä, jolloin odotan innolla arkea ja kiirettä.

Ennen kun arki todella alkaa, saan viettää vielä yhden lomaviikon esikoiseni kanssa Mallorcalla. Eikä arkea tarvitse kauaa kestää, kun pääsen vaeltamaan rakkaan mieheni kanssa. Meidän yhteiset vaellusreissut ovat vuoden odotetuimpia reissuja. Tällä kertaa meillä on tiedossa peräti kymmenen päivän vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Akut on täynnä ja olen motivoitunut, mutta silti minua jännittää saanko käynnistettyä itseni taas täyteen vauhtiin ja mikä se täysi vauhti tällä kertaa on. Jälkikäteen ihmettelen, miten kummassa suoriuduin keväästä kaikkien niiden haasteiden jälkeen niin hyvin. Syksystä on näillä näkymin tulossa helpompi ainakin koulun osalta.

Olen ottanut kesän rennosti myös valokuvaamisen ja bloggaamisen suhteen, mutta tässä poimintoja kesän parhaista hetkistä.

Purjehdusreissu viiden lapsen kanssa Espoo – Tammisaari

Viikonlopun metsäretki Nuuksiossa

Real Training Camp -treenit

Tallinna-päivä

Koko perheen juhannusretki

Jooga merenrannalla

Purjehdusreissu äidin ja veljen kanssa

Oulu


Vaikka Oulun reissu tapahtui äärimmäisen surullisissa merkeissä, silti reissu oli täynnä tärkeitä kohtaamisia ja jälleennäkemisiä.

HesaCup

Finntriathlon Joroinen

Hellekelin treenit

Ja vielä yksi purjehdusreissu

Pohjois-Karjalan reissu

Ja näiden lisäksi hetket äänikirjojen parissa, ystävien kanssa vietetyt lämpimät kesäillat, keskustelut, yksin valvotut yöt, lasten kanssa vietetyt päivät, siskon miehen valmistama illallinen, sohvalla lötköttely ja tv-sarjojen katselu.

Ihana kesä, vai mitä?

Neljä täydellistä purjehduspäivää

Palasin tänään purjehdusreissulta. Ennen satamasta poistumista pesin ja harjasin merituulen takuttamat hiukset puhtaiksi ja iholta aurinkorasvan ja suolaveden tahman. Niin kiitollinen ja onnellinen olo, etten oikein saa kunnolla puettua sanoiksi.

Purjehdin kahdestaan äitini kanssa neljä vuorokautta Suomenlahdella. Säät olivat aivan mielettömät. En ole koskaan kokenut merellä tällaisia säitä, että pelkissä bikineissä voi purjehtia, vaikka tuulee. Maissa säät ehkä tuntuvat toistavan samaa kaavaa, mutta merellä tuulet ja niiden suunnat tuovat hommaan uusia ulottuvuuksia.

Merellä ei ole kahta samanlaista päivää. Erään tuulisen päivän jälkeen lähdimme ylittämään Porkkalanselkää. Tuulet olivat jättäneet jälkeensä aallot, joita vastaan yritimme heikossa tuulessa kamppailla. Onneksi aallokko rauhoittui ja päivä päättyi ehkä elämäni upeimpaan auringonlaskuun.

Purjehtiessa pää on hyvällä tavalla tyhjä. Samaan aikaan on kuitenkin aivan läsnä ja kaikki aistit auki. Iholla tuntuu, kun tuuli nousee. Tuulenpuuskan kohinan kuulee ja jokaisen poikkeavan äänen rekisteröi heti. Tuulenpuuska tuntuu peräsimessä ja vene lähtee halkomaan aallokkoa vauhdikkaammin. Myös vauhdin muutoksen kuulee meren kohinasta. Ympäristöään tarkkailee jatkuvasti tähystellen – näimme tälläkin reissulla hylkeen ja monta kaunista purjevenettä, joita ihastelimme. Puhumattakaan siitä kauneudesta, joka meitä ympäröi.

Parasta on ne päivät, jolloin purjehtii auringonnoususta auringonlaskuun ja viettää koko pitkän päivän ihmetellen ympäröivää luontoa. Illalla viimeiseksi saa ihmetellä, kuinka punaisena hehkuva aurinko painuu horisontin taakse. Isossa maailmassa ihminen on pieni murheinensa.

Parhaita juttuja tällä reissulla: hauskat kohtaamiset ja keskustelut satamissa, karttuneet purjehdustaidot ja lisääntynyt varmuus omaan tekemiseen, yhdessäolo äidin kanssa ja saariston rauha! Kyllä minusta vielä kapteeni tulee!

Vietimme reissun ensimmäisen yön kotisatamassa kovan tuulen vuoksi. Täysikuu.

Päivä 1: Espoo – Elisaari

Idyllinen Elisaari lampaineen.

Päivän päätteeksi pulahdin veneen perästä uimaan.

Päivä 2: Elisaari – Bågaskär – Stora Svartö

Päivä 3: Stora Svartö – Lauttasaari – Käärmesaari – Pihlajasaari

Keskiviikkoiltana poimimme Lauttasaaresta kyytiin mun kaksi ystävää. Vietimme illan Käärmesaaressa ja palautimme naiset takaisin Lauttasaareen ja jatkoimme äidin kanssa vielä yöksi Pihlajasaareen.

Viimeisenä päivänä purjehdimme, tai ajoimme, vain Pihlajasaaresta Suomenlinnaan, josta minä hyppäsin lautalla Helsinkiin ja kotiin. Samalla lautalla tuli äidille uusi miehistön jäsen. Näin se mamman kesä menee, veneessä.

Ensi kesänä mun täytyy täydentää Suomen rannikolta ne puuttuvat pätkät, joita en ole vielä päässyt purjehtimaan. Saaristomeri on lähes kokonaan vielä kokematta, eli Suomen kauneimmat paikat merellä sekä Loviisasta Suomen ja Venäjän rajalle.

Purjeveneen kapteenin vaatimukset gastin näkökulmasta

Minulta on pyydetty postauksia purjehtimisesta. Minulta on kysytty miten aloittaa purjehtiminen? Mitä purjehtiminen vaatii?

En ole oikea ihminen vastaamaan näihin kysymyksiin, mutta koitan nyt parhaani mukaan kuvailla, mitä purjehtiminen minun näkökulmastani vaatii.

Olen gasti, eli miehistön jäsen. En ole koskaan kipparoinut venettä, vaan olen aina purjehtinut joko äitini tai isäni kipparoimassa veneessä. Olen toki purjehdustaitoinen, olenhan lähes kaikkina elämäni kesinä viettänyt jonkun pituisen jakson merellä.

Haaveilen omasta veneestä ja sen kipparoinnista, mutta se on vielä toistaiseksi jäänyt haaveeksi ja minulle on riittänyt se, että olen saanut harjoitella purjehtimista äitini kipparoimassa veneessä.

Arvostan jokaista veneen kapteenia suuresti ja erityisesti naiskapteeneja, sillä niitä ei edelleenkään juurikaan satamissa näe. Olen erityisen ylpeä äidistäni, joka on yli kaksi vuosikymmentä kipparoinut omaa venettään ja purjehtinut yksin Suomen ja Ruotsin rannikkoa ristiin rastiin.

Purjeveneen omistaminen vaatii muutakin kuin purjehdustaitoa

Purjeveneen omistajan elämä vaatii omistautumista lajiin, niin ajallisesti kuin taloudellisesti. Purjehtiminen on nimittäin paljon muutakin kuin niitä auvoisia ja onnellisia hetkiä nautiskellen purjehduksesta kevyessä sivutuulessa.

Purjehduskausi alkaa keväällä loskaisessa venesatamassa sormet kohmeessa venettä kunnostaen. Kapteeni huhuilee talkooavukseen niitä, joiden tietää kesällä haluavan mukaan purjehtimaan, mutta talkooväkeä ei aina siitäkään huolimatta ilmesty paikalle. Veneen perushuoltoihin menee aikaa parista viikonlopusta useampaan viikonloppuun, riippuen onko veneessä isompaa kunnostettavaa ja kuinka tehokasta talkooväkeä on käytettävissä.

Kyljet pestään ja vahataan, moottori huolletaan ja purjeiden kunto tarkastetaan. Vene laitetaan merikelpoiseksi ja huolehditaan, että se on turvallinen. Tarkastus- ja huoltotoimenpiteiden jälkeen vene katsastetaan.

Joka kevät veneeseen täytyy vaihtaa ainakin yksi pieni osa tai huollattaa jotakin, vähintäänkin moottori. Vuosien aikana oman veneensä kiemurat oppii tuntemaan. Saatat säästää pitkän pennin, jos osaat tarkistaa moottorista perusjutut, vaihtaa öljyt ja suodattimet, huoltaa jääkaapin moottorin, tutkia potkurin, selvittää erilaisten johtojen reitityksiä ja paikantaa ongelmien syitä.

Kunnostustyöt eivät jää kauden alkuun ja loppuun, vaan kesken purjehduskauden voi tulla pieniä yllätyksiä. Joku köysi voi katketa, moottorissa ilmenee ongelmaa, veneen lämmityslaitteisto ei toimi, potkuri lakkaa pyörimästä, vesihana hyytyy, jääkaappi lakkaa viilentämästä, septitankki virtaa ylös… Mitä näitä nyt on? Kaikki on mahdollista. Satamassa tehdään usein pieniä huoltotöitä, joka on usein ihan mukavaa pientä puuhaa erityisesti kovan tuulen päivinä, jolloin merelle ei voi lähteä.

Purjehduskausi päättyy samoihin huoltorituaaleihin.

Kuinka purjehtijaksi tullaan?

Jos kapteenin ominaisuuksia luettelisin, niin hänen täytyy olla vastuuntuntoinen, harkitseva, rauhallinen ja kylmähermoinen. Kovassa kelissä vaaditaan kuitenkin nopeita päätöksiä ja päättäväisyyttä. Kapteenin sana on laki ja kapteenin käskyjä noudatetaan mukisematta. Heti.

Purjehtijan täytyy osata lukea merikarttaa ja navigoida, eli suunnitella reittejä. Reittejä suunniteltaessa täytyy olla huolellinen ja tarkistaa jokainen merimerkki ja muut reitille osuvat karttamerkit ja tarkistaa reitti vielä kertaalleen. Reitit olisi hyvä tarkistaa sekä perinteisestä paperikartasta että digitaalisista karttaplotterista. On hyvä osata tarvittaessa navigoida pelkän kartan ja kompassin avulla, jos tekniikka pettää tai veneen akku sippaa kesken matkan.

Purjehtijan täytyy ymmärtää, mitä merisäätiedot tarkoittavat. Ennen merelle lähtöä kannattaa tarkistaa sääolojen lisäksi arvioidut aallonkorkeudet ja tietysti tuulensuunnat ja arvioida tuulen vaikutus haluttuun kulkusuuntaan. Jos haluat päästä vastatuulen suuntaan, niin reitistä tulee pitkä, jos haluat tehdä matkan purjeilla. Aikatauluja on vaikea arvioida tarkasti etukäteen, purjehtiessa ei kannata pitää kiirettä ja tehdä liian tiukkoja aikatauluja.

Veneen kapteeni päättää, milloin vene jää satamaan odottamaan myrskytuulen hellittämistä tai ukkosrintaman ohittamista. Kapteeni päättää reivataanko (pienennetäänkö) purjeita ja kuinka paljon. Monta kertaa minä olisin halunnut jättää reivaamatta, mutta merellä ollessa olen kiitellyt kapteenin päätöstä. Kapteenin saappaissa painaa suuri vastuu sekä veneestä että miehistössä. Varovaisuus ole koskaan pahasta. Reivaukset voi aina purkaa, jos keli onkin helpompi, mutta täyden purjeen reivaaminen kovassa kelissä saattaa olla melkoista askartelemista.

Purjehtijan täytyy osata tehdä solmut ja kiinnittää vene niin, että se pysyy laiturissa myös myrskyssä. Vene kiinnitetään aina niin, että  kiinnitykset kestävät myös mahdollisen yöllä nousevan myrskyn tai satamaan osuvan ohittavien veneiden nostaman kovan aallokon.

Purjeista olisi hyvä ymmärtää jotakin. Mihin asentoon purjeet laitetaan vastatuuleen purjehtiessa, myötätuulessa ja sivutuulessa. Jos määränpää on vastatuulen suunnassa olisi hyvä osata laskea luovikulmat. Purjevene ei kulje vastatuuleen, vaan silloin täytyy purjehtia luovien, eli tehden siksakkia, näin matkasta tulee tietysti myös pidempi.

Purjeveneen istumalaatikko (siis se paikka, josta venettä ohjataan) on täynnä erilaisia köysiä. Jokaisen köyden tarkoitus pitää tietää. Mistä köydestä vedetään iso purje ylös, millä kiristetään reivi, millä keulapurje nostetaan ja lasketaan, isopurjeen skuutti… Köysien pitäisi olla aina nätisti vyyhdettynä silloin kun niitä ei tarvita. Köysien vyyhteäminen on myös turvallisuusseikka, koska tiukan tilanteen tullen köysi ei saa olla missään väärässä paikassa kiinni tai jonkun alla, vaan helposti saatavilla.

Lähtöjä ja rantautumisia kannattaa harjoitella paljon ja kaikilla keleillä. Rantautumisiin ja lähtöihin vaikuttaa tietysti tuulen voimakkuus ja suunta sekä mahdollinen aallokko. Tuulen voima on yllättävän suuri. Kevyelläkin tuulella tuuli saattaa painaa venettä väärään suuntaan ja venettä ohjaavan pitäisi osata ottaa se huomioon. Kovallakin tuulella venettä on helppo pitää keula vastatuuleen, jolloin se pysyy tarvittaessa vaikka paikallaan.

Aina ennen lähtöjä ja rantautumisia tarkistetaan ihan ensiksi tuulen suunta rantautumissuuntaan nähden. Tuulen yläpuolen köysi kiinnitetään ensin ja lähtiessä irroitetaan viimeisenä.

Toivottavasti tämä avasi vähän, mitä purjehtiminen vaatii. Jäikö vielä jotakin asia askarruttamaan mieltä? Kysy toki, jos jäi, vastaan parhaan kykyni mukaan.

Valehtelenko minä somessa?

Blogeissa kiertää haaste, joissa esitetään väittämiä ja bloggaajat vastaavat niihin. Tässä minun vastaukseni.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Hah. En todellakaan. En ole tehnyt tätä koskaan. Teen lähtökohtaisesti vain sellaisia asioita, joista pidän. Olen kyllä saanut kutsuja upeisiin paikkoihin, joista olen mielellään somettanut tai tehnyt postauksia. Rakastan kaikkea kaunista, joten kivahan se on kuvata ympärillä olevaa kauneutta.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En. En sisusta enkä myöskään kuvaa kotiani blogiin tai someen. Joskus jos näytän mielestäni hyvältä, saattaa tulla mieleen, että voisi ottaa kuvan blogiin.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Jokainen seuraajani tietää, että meikittömyys ei ole mulle mikään juttu. Kuvaan videoita jättimäisissä silmäpusseissa ja ilman meikkiä, jos minulla tulee sillä hetkellä fiilis, että haluan sanoa jotakin someen. Retkille ja purjehdusreissuille en edes pakkaa meikkejä mukaan.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kyllä varmasti. Endorfiinikoukussa-brändi on minun näköinen, joten tietysti teen asioita ja valintoja, jotka sopivat minulle ja brändilleni. Pyrin kuuntelemaan arvojani ja tekemään valintoja niiden pohjalta. Haluaisin olla esimerkillinen esimerkiksi ekologisten valintojen suhteen, mutta tiedän, että minulla on vielä pitkä matka siihen, että olisin esimerkillinen. En haluaisi olla ristiriitainen missään asiassa, mutta olen hyväksynyt, että me kaikki ihmiset olemme ristiriitaisia joissakin asioissa.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

En käsittele kuviani siten, että muuttaisin ulkonäköäni. Muokkaan kuvistani valotusta, sävyjä ja kontrastia, en koskaan ota kuvista mitään pois tai lisää mitään tilalle.

Silottelen elämääni somessa.

Varmasti teen tätä jonkin verran. Jätän somen ja blogin ulkopuolelle lähes kaikki elämän haasteet. Kirjoitan vain omista oivalluksistani ja asioista, jotka liittyvät minuun. Kaikki sellainen, johon liittyy muita ihmisiä jää blogin ulkopuolelle. Esimerkiksi tällä hetkellä tuntuu typerältä kirjoittaa tällaista tyhjänpäivästä, kun elämässä on isompiakin asioita menossa.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

En varsinaisesti kadu, mutta olen tehnyt yhteistöitä, joita en enää tekisi tai tekisin toisin.

Bloggaajien elämä on glamourista.

Hah jälleen. Ei todellakaan ole. Jokainen ihminen syö ja kakkaa ja kohtaa elämässään iloja ja suruja.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

En enää. Ennen näin maailman etsimen läpi, sitten tuli totaalinen kyllästyminen ja turhautuminen koko someen ja valokuvaamiseenkin. Lakkasin tekemästä sisältöä ensisijaisesti muita ajatellen ja miettien mitä minulta odotetaan. Rupesin ottamaan kuvia vain, jos minusta tuntuu siltä. Pitkään aikaan ei huvittanut kuvaaminen edes lomalla tai reissuissa, vaikka niistä olisi saanut upeita kuvia.

Koko tämän ajan olen kuitenkin kuvannut jonkin verran, vaikka vähemmän kuin ennen. Otan kuvia kaupallisiin tarkoituksiin, mutta pyrin tekemään niistäkin omannäköisiä.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Joskus kun tulee riittävän masokistinen olo, niin saatan googlata nimeni. Luen Jodelia epäsäännöllisesti.

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

On se. Miksei olisi? Itselleni bloggaaminen ja some on tällä hetkellä pääasiallinen tulonlähteeni. Blogin tekeminen vie valtavasti aikaa ja vaatii monenlaista osaamista. Kyllä se minusta on työ siinä missä muukin.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.

En osta vaatteita muutenkaan oikein ollenkaan. En osta enkä lainaa tuotteita tai vain kuvaa varten. En myöskään ota vastaan vaatteita tai tarvikkeita, joita en käytä tai joita en tarvitse.

*Kuvissa näkyvät purjehdusvaatteet saatu Helly Hansen

Terveisiä purjehduskuplasta

Olen kolmatta päivää purjehtimassa. Piti oikein laskea. Purjehtiessa päivämäärällä tai kellonajalla ei ole kauheasti merkitystä. Päivien kulkua ohjaa fyysiset tarpeet ja säätila. Määränpään sanelee tuulen suunta. Tällä reissulla tuulet ovat olleet heikot, toisin kuin viime purjehduksella, jolloin  askartelimme kovissa tuulissa viiden lapsen kanssa.

Kevyellä tuulella purjehtiminen on joskus tylsää, mutta tällä kertaa se on ollut meditatiivista ja opettavaista. Kevyellä tuulella purjeet täytyy saada optimaaliseen asentoon, että vene saadaan edes liikkumaan. Optimaalista asentoa ja skuuttipistettä etsiessä oivaltaa, mikä toimii millekin tuulen suunnalle parhaiten. Veneen hidas lipuminen tuntuuu rentouttavalta ja rauhoittavalta, erityisesti sellaisessa säässä, joka eilen aukeni sateisen päivän jälkeen. Laitoimme moottorin päälle vasta, kun vauhti hiipui 2 solmuun. 😀

Olemme purjehtineet vain lyhyitä pätkiä vailla minkäänlaista tarkkaa reittisuunnitelmaa. Koitamme pysyä melko lähellä Espoota, koska perjantaina iltapäivällä lähden autolla kohti Oulua.

Purjehtiessa elää niin tässä purjehduskuplassa, että olen unohtanut viestitellä kotiin. En ole jaksanut seurata somea tai uutisia. Täytän vain omaan somea purjehdustunnelmilla.

Lähdimme maanantaina äidin kanssa kahdestaan matkaan. Tiistaina saimme miehistöön vielä Keniassa asuvan veljeni, jota näen ehkä kerran vuodessa. Tällä hetkellä istun Stora Herrö -saaren satamassa. Äiti ja veli häärää siihen malliin, että kohta mulle ärähdetään “joko mennään”.

Täällä on niin ihana olla.

Purjehdusasu: Helly Hansen *saatu
Sadetakki: Jack Wolfskin *saatu

Tiesittekö, että Suomenlinnan länsipuoli on noin ihana? Minä en, en ollut koskaan aiemmin käynyt siellä.

Purjehdushousut & kumpparit: Helly Hansen* | Paita: Jack Wolfskin* saatu

Ps. Unohdin ottaa mukaan adapterin, jolla saisin siirrettyä kamerasta kuvat koneelle. Kännykkäkuvilla mennään.

Purjehdusreissun miehistössä viisi lasta ja kaksi aikuista

Palasin tänään purjehdusreissulta takaisin kotiin. Tietokone oli mukana, samoin kamera, mutta kamera jäi todella vähälle käytölle eikä sopivaa aikaa blogin kirjoittamiselle löytynyt. Kuvitan postauksen kännykkäkuvilla.

Stora Svartö
Ensimmäisenä iltana seurasimme sydän syrjällään viereisen saaren maastopaloa. Palo saatiin onneksi sammutettua ja pääsimme rauhallisin mielin nukkumaan.

Olimme purjehtimassa miehistöllä, johon kuului kapteenin ja minun lisäksi viisi lasta. Minun kolme ja siskon kaksi vanhinta lasta. En tiedä mitä ajattelin, kun kuvittelin, että ehtisin reissulla kuvaamaan ja kirjoittamaan. Päivät menivät tietysti purjehtien ja muu aika lasten tarpeista huolehtimiseen ja veneen siivoamiseen ja varusteluun.

Reissu oli kiva, mutta jokseenkin haastava. Teini-ikäinen miehistö toi reissuun oman mausteensa ja kelit omansa. Ensimmäistä päivää lukuun ottamatta kelit olivat melko haasteelliset. Tuuli oli puuskainen ja kova. Tuulenpuuskat tulivat ennalta arvaamattomista suunnista ja tuntui pyörivän lähes 360°. Purjehtiminen oli arvaamattomassa tuulessa erityisen haastavaa, varsinkin kun puuskat olivat enimmillään 17 m/s.

Ketään ei kuitenkaan pelottanut. Kaikki lapset ovat tottuneet purjehtimaan monenlaisessa kelissä pitkiäkin matkoja. Heidän kommentit pitkän ja vaiherikkaan purjehduspäivän jälkeen: “se oli vain mielenkiintoista”. 😀

Ihana ja idyllinen Barösund, jonne rantauduimme kovassa tuulessa pienien haasteiden jälkeen turvallisesti.

Viimeisenä purjehduspäivänä jätimme suosiolla purjeet nostamatta, koska reittimme kulki kapeaa väylää ja pelkkä navigoiminen vaati keskittymistä oudossa paikassa.

Viimeisenä purjehduspäivänä piti pukea päälle kaikki mukana olleet vaatteet. Purjehdustakki saatu viime kesänä Helly Hansenilta.

Purjehtiminen on ihanaa. Haluan heti takaisin merelle! Onneksi heinäkuussa on yksi kokonainen viikko pyhitettynä aikuispurjehdukselle. Haluaisin saada purjehtimiseen sellaisen varmuuden, että uskaltaisin ottaa kipparivastuun. Veneen kapteenin saappaat on vastuulliset ja isot.

Purjehtiminen on haastavaa, etenkin, jos täytyy luovia (mennä vastatuuleen) kapealla väylällä. Purjehtiessa täytyy osata navigoida, huomioida sääolosuhteet, ymmärtää tuulensuunnat ja niiden vaikutus kulkusuuntaan ja purjeiden asentoon. Osaan kaiken tämän, mutta se vastuu, jos huolehtisi kokonaisesta miehistöstä yksin ja tekisi kaikki päätökset yksin, se tuntuu suurelta. Jonain päivänä vielä…

Tänäaamuna Tammisaaren vierasvenesatamassa. Tammisaari oli ihana paikka! Kannattaa mennä.

Purjehdimme ensimmäisenä päivänä Stora Svartö -saarelle, sieltä seuraavana aamuna Barösundiin ja viimeisenä purjehduspäivänä Tammisaareen. Saarissa on aina oma ihan tunnelmansa. Oli erityisen ihanaa, kun olimme ainoa vene Stora Svartössa. Tulee todella etuoikeutettu fiilis, kun pääsee tuollaisiin paikkoihin ja vielä purjehtien.

Barösundissa olin käynyt ennenkin. Se on ihana paikka Inkoossa. Tammisaari ja rantaväylä, jota pitkin menimme sinne, oli ihana. En ollut aiemmin käynyt Tammisaaressa ja ihastuin paikkaan. Lapset toivoivat, että purjehdusreissu päättyisi Hankoon, mutta onneksi tutun Hangon sijaan päädyimme Tammisaareen. Tammisaari tuntui jotenkin paljon sympaattisemmalta paikalta kuin Hanko.

Tammisaaressa on myös saariston kansallispuisto, johon täytyy ehdottomasti mennä tutustumaan toisella reissulla. Haaveilen myös melontareissusta.

Kesälomaviikot kuvina

Nyt on kesälomat lomailtu ja huomenna olisi edessä arkeenpaluu. Hiukan meinaa hirvittää, sillä syksy tulee olemaan jälleen tiukkaa tykitystä. Onneksi syksyn katkaisee Lapin vaellus ja joulukin tulee nopeasti. Lomien jälkeen on hyvä aina tarkastella omaa elämäänsä hiukan ulkopuolisin silmin. Mitkä asiat tuntuvat hyvältä ja tärkeältä ja mitkä taas eivät.

Loman paras juttu oli yhdessäolo lasteni kanssa. Kävimme purjehtimassa, serkkujen kanssa rannalla, kävimme Kansallismuseossa ja Luonnontieteellisessä museossa ja hengattiin yhdessä. Mulla ja meillä on ihanat fiksut ja hauskat lapset, joiden kanssa on kiva tehdä asioita yhdessä.

Purjehtimassa

Kansallismuseossa

Luonnontieteellisessä museossa

Huomenna töihin.

Saariston lapset

Heräsimme Vallisaaressa upeaan aurinkoiseen aamuun. Laitoin kahvit tulille ja kipaisin saareen huussiin ja hammaspesulle. Aamun sää enteili helteistä päivää, mutta sitä on tämän kesän heinäkuussa turha toivoakaan. Yritimme suoriutua lähdöstä niin hiljaisesti, etteivät lapset heräisi. Veneen nokka irtosi laiturista seitsemän aikoihin. Tuuli aivan täydellisesti ja fiilistelimme hetken purjehtimista, kunnes tuuli hyytyi nollaan ja jouduimme moottoroimaan loppumatkan. Lapsetkin heräsivät ennen aikojaan, mutta saivat pyytämänsä, eli herätyksen vasta keskellä merta.

Kustaanmiekka
Äiti nauttii aamukahvia veneen kannella.

Saavuimme Porvoon edustalla sijaitsevaan Pirttisaareen jo yhdentoista aikoihin aamulla. Lapsia kiinnosti lähinnä onko saaressa sähköä kännykän lataamiseen, ei (onneksi) ole. Onko saaressa kauppaa tai kahvilaa. Ei ole sitäkään. Itse halusin päästä nimenomaan tällaisiin aitoihin paikkoihin, jotka tuntuvat siltä kuin pääsisi keskelle Suomi-elokuvaa tai historian lehtiä.

Takki: Helly Hansen (saatu)

Heti ensitöiksi suuntasimme rantaan nautiskelemaan kesän ensimmäisestä lämpimästä päivästä saaren hiekkarannan kuumiksi lämmenneille kallioille. Nautiskelin lämmöstä kalliolla ja katselin polskivia lapsia, kunnes päätin pukea märkäpuvun päälleni ja tehdä lyhyen uintitreenin. Vesi oli todella kylmää (15 °C). Jalkoja pisteli ja kasvojen laittaminen veteen hirvitti. Muutamia tunnustelevia vetoja ja kroppa alkoi hiljalleen lämpenemään ja uinti lähti sujumaan. Huomasin rannalta, että päiväunia hetki sitten nukkunut äitini istui tikkana kalliolla ja jatkuvasti tähysti minun suuntaan. Äiti on aina äiti. Välillä säikähtelin yllättävän kirkkaassa vedessä uivia kaloja ja erilaisia virtauksia vedessä. Uin reippaan kilometrin ja lähdin tulemaan rantaan. Äitikin sieltä kommentoi, että “tule jo pois sieltä, en enää jaksa vahtia kun lapsi ui”. 😀

Nautiskelimme vielä auringosta ja lämmöstä kahvikupposen äärellä, kunnes lähdimme veneeseen valmistamaan lounasta. Lounaan jälkeen oli tietenkin luvassa päivälepo. Äiti otti tässä vaiheessa jo kolmannet päiväunet. Päivälevon jälkeen oli vuorossa saarikierros. En odottanut saarelta ihmeitä edellispäivän huikean Vallisaaren jälkeen. Vaan enpä tiennyt mitä on tiedossa.

Pirttisaari oli vähintäänkin yhtä mahtava elämys. Löysimme kaksi tykkiä, joiden yhteydessä oli bunkkerit ja jännittävät vallihaudat ja maanalaiset tunnelit. Pari hienoa näköalapaikkaa ja upea luonto! Kaksi vanhinta tytärtäni olivat toisen tykin luona ensimmäisenä löytäneet sisäänkäynnin yhteen tunneliin, mutta olivat keskenään sopineet, etteivät kerro siitä meille. 😀 He eivät halunneet, että menemme tutkimaan sitä. Nuorin tyttäreni oli aina ensimmäisenä menossa tunneleihin ja huusi, että “tuokaa joku mulle valoa”. Tämä pieni rohkea tyttö löysi paluumatkalla myös neliapilan. 🙂

Hän tutkii alla olevaa tunnelia.

Iltaruoat valmistimme märistä puista tehdyllä nuotiolla. Kännykän akku oli lopussa, samoin tietokoneen eikä saarella tosiaan ollut sähköä. Myös veneen akku oli vähissä ja se oli tärkeää käyttää jääkaapin toimimiseen sekä muihin välttämättömyyksiin. Makeaa vettä ei myöskään tältä saarelta saanut täydennettyä.

Aamulla heräsimme kaikki vasta yhdeksän jälkeen. Olin nukkunut yön kuin tukki, mutta aamu valkeni ikävän ja harmillisen tutuksi tulleen päänsäryn kanssa. Yritin olla välittämättä ja rupesin valmistamaan aamiaista ja laittamaan venettä taas purjehdittavaan kuntoon. Lapset muistivat kuulleensa toisilta purjehtijoilta, että tänä aamuna toiseen päähän saarta tulee kauppalaiva. Katsoimme kelloa ja totesimme, että jos haluamme ehtiä kauppalaivalla, meidän täytyy lähteä heti. Emme edes ehtineet hampaita pestä, kun ampaisimme liikkeelle. 😀

Kauppalaivareissu oli päänsärystä huolimatta ihana. Aamuinen metsä oli kaunis ja Pörtön koululaiturin ympäristö oli kuin jostakin Suomi-filmistä. Kauppalaivassa asiointi oli myös elämys. Oli hauska seurata, miten ihmiset tulivat satamaan pienillä veneillä kauppaan, hoitivat kauppareissunsa ja poistuivat jälleen veneillään. Tietysti näin, mutta se oli jotenkin sympaattista.

Kauppalaivareissu otti melkeinpä kaksi tuntia aikaa, jonka jälkeen menimme jälleen rantaan. Tämä päivä oli jopa lämpimämpi kuin edellinen. Tällä kertaa vähän joogasin kallioilla, että saisin liikettä kroppaani ja veren kiertämään. Samalla toivoin, että burana vaikuttaa. Lopuksi lahjoin keskimmäiseni kahdella eurolla hieromaan kyynärpäillään hartoioitani. Tämä viimeisin lopulta tepsi ja vei kivut mennessään.

Kohta meri alkoi jälleen polttelemaan ja päätimme irroittaa veneen laiturista ja lähteä kohti seuraavia seikkailuja. Siitä seuraavassa postauksessa.