Palasin tänään purjehdusreissulta takaisin kotiin. Tietokone oli mukana, samoin kamera, mutta kamera jäi todella vähälle käytölle eikä sopivaa aikaa blogin kirjoittamiselle löytynyt. Kuvitan postauksen kännykkäkuvilla.
Olimme purjehtimassa miehistöllä, johon kuului kapteenin ja minun lisäksi viisi lasta. Minun kolme ja siskon kaksi vanhinta lasta. En tiedä mitä ajattelin, kun kuvittelin, että ehtisin reissulla kuvaamaan ja kirjoittamaan. Päivät menivät tietysti purjehtien ja muu aika lasten tarpeista huolehtimiseen ja veneen siivoamiseen ja varusteluun.
Reissu oli kiva, mutta jokseenkin haastava. Teini-ikäinen miehistö toi reissuun oman mausteensa ja kelit omansa. Ensimmäistä päivää lukuun ottamatta kelit olivat melko haasteelliset. Tuuli oli puuskainen ja kova. Tuulenpuuskat tulivat ennalta arvaamattomista suunnista ja tuntui pyörivän lähes 360°. Purjehtiminen oli arvaamattomassa tuulessa erityisen haastavaa, varsinkin kun puuskat olivat enimmillään 17 m/s.
Ketään ei kuitenkaan pelottanut. Kaikki lapset ovat tottuneet purjehtimaan monenlaisessa kelissä pitkiäkin matkoja. Heidän kommentit pitkän ja vaiherikkaan purjehduspäivän jälkeen: “se oli vain mielenkiintoista”. 😀
Viimeisenä purjehduspäivänä jätimme suosiolla purjeet nostamatta, koska reittimme kulki kapeaa väylää ja pelkkä navigoiminen vaati keskittymistä oudossa paikassa.
Purjehtiminen on ihanaa. Haluan heti takaisin merelle! Onneksi heinäkuussa on yksi kokonainen viikko pyhitettynä aikuispurjehdukselle. Haluaisin saada purjehtimiseen sellaisen varmuuden, että uskaltaisin ottaa kipparivastuun. Veneen kapteenin saappaat on vastuulliset ja isot.
Purjehtiminen on haastavaa, etenkin, jos täytyy luovia (mennä vastatuuleen) kapealla väylällä. Purjehtiessa täytyy osata navigoida, huomioida sääolosuhteet, ymmärtää tuulensuunnat ja niiden vaikutus kulkusuuntaan ja purjeiden asentoon. Osaan kaiken tämän, mutta se vastuu, jos huolehtisi kokonaisesta miehistöstä yksin ja tekisi kaikki päätökset yksin, se tuntuu suurelta. Jonain päivänä vielä…
Purjehdimme ensimmäisenä päivänä Stora Svartö -saarelle, sieltä seuraavana aamuna Barösundiin ja viimeisenä purjehduspäivänä Tammisaareen. Saarissa on aina oma ihan tunnelmansa. Oli erityisen ihanaa, kun olimme ainoa vene Stora Svartössa. Tulee todella etuoikeutettu fiilis, kun pääsee tuollaisiin paikkoihin ja vielä purjehtien.
Barösundissa olin käynyt ennenkin. Se on ihana paikka Inkoossa. Tammisaari ja rantaväylä, jota pitkin menimme sinne, oli ihana. En ollut aiemmin käynyt Tammisaaressa ja ihastuin paikkaan. Lapset toivoivat, että purjehdusreissu päättyisi Hankoon, mutta onneksi tutun Hangon sijaan päädyimme Tammisaareen. Tammisaari tuntui jotenkin paljon sympaattisemmalta paikalta kuin Hanko.
Tammisaaressa on myös saariston kansallispuisto, johon täytyy ehdottomasti mennä tutustumaan toisella reissulla. Haaveilen myös melontareissusta.
