Posted on

Oliko teillä hyvä loma?

Minulta on kysytty loman jälkeen kymmeniä kertoja: Oliko teillä hyvä loma? Meidän lomamme oli meille täydellinen. Emme tehneet lomalla juuri mitään. Aamulla heräsimme sitten kun uni loppui, söimme aamupalat majatalomme edustalla, jonka jälkeen rasvasimme toistemme selät aurinkovoiteilla ja löntystelimme kaupan kautta rantaan. Rannalla olimme niin kauan kun jaksoimme olla auringossa, jonka jälkeen kävelimme kaupan kautta takaisin huoneeseen laittamaan ruokaa. Ruoan jälkeen kävimme vähän käveleskelemässä ja hakemassa iltaruokaa. Illat vietimme huoneessa lukien, jutellen, musiikkia kuunnellen heinäsirkkojen sirityksen ja meren aaltojen kuohun kuuluessa taustalla. Loman jälkeen oli levännyt olo ja puhkuin intoa palata arjen pariin.

*Madara-aurinkovoide saatu testiin

Karpathos on pieni ja kaunis saari, jossa ei ollut kauheasti maisemia ihmeempää nähtävää. Säät olivat parhaat mahdolliset ja taisimme olla turistikauden ensimmäinen saapumiserä. Kylä oli vielä hiljainen ja ihmiset hyväntuulisia ja ilahtuneita turisteista. Viime vuoden Kreikan reissulla oli ihan sama juttu. Tuosta edelliskevään reissusta jäi molemmille niin hyvät muistot, että halusimme lähteä Kreikkaan uudestaan.

Mä tykkään Kreikasta, koska siellä näkee luonnon lisäksi paljon eläimiä. Vuohet laiduntaa vapaasti, samoin kanat. Kissoja on joka paikassa. Tähän aikaan vuodesta Kreikassa meri on lämmintä ja sää näin suomalaiselle aivan täydellisen lämmin.

Ainoa huono puoli oli hintataso. Ruokakaupassa ihmettelimme ruoan hintoja. Yksi nuudelipussi maksoi 2 euroa, tonnikalapurkki 3 euroa jne. Hinnat olivat paljon Suomen hintoja korkeammat. Toista se on Espanjassa, siellä kaikki on niin halpaa.

Reissuilla tulee ihmeteltyä asioita. Miksi katujen ja talojen annetaan ränsistyä? Miksi kierrätys on aivan vierasta? Miksi ihmiset roskaavat luontoon? Itsellä teki pahaa se muovipullojen määrä, joita ehdimme viikon aikana kuluttaa.

Se siitä, nyt katsotaan, miltä siellä näytti.

Harvoin kenenkään lomakuvissa näkee sitä nurjaa puolta. Mietin siellä pitäisikö ottaa kuvasarja kaikesta siitä, mistä tulee paha mieli ja aiheuttaa ihmetystä. En tainnut ottaa muita kuin tämän kuvan.

Lomalla mukana olleet kosmetiikkavälineet. Kaikki tuotteet olen saanut hammasharjaa myöten, mutta kaikkia käytän päivittäin ja olen todennut erittäin hyviksi.

Kiitos kysymästä, meillä oli ihana loma.

Posted on

Olemisen vaikeus

Nyt on loma puolessa välissä ja alan vasta nyt rentoutumaan. Arkeni on aika hektistä. Pää on aina täynnä listoja asioista, joita täytyy muistaa. Kalenteri piippaa muistutuksia, sähköpostilaatikko turpoaa hetkessä, whatsappiin kilahtelee viestejä jatkuvasti, kaikki muut someilmoitukset olen laittanut pois päältä jo aikoja sitten. Silloin kun olin todella stressaantunut koin jokaisen viestiäänen sähköiskuna. Hermostuin jokaisesta viestiäänestä. Saatoin kirota ääneen kun puhelin soi, koska en kestänyt sitä, että jouduin olemaan tavoitettavissa. Tuosta ajasta minulle jäi tapa, että pidän puhelinta lähes aina äänettömällä. Ei kaikkeen tarvitse reagoida heti. Ei oikeastaan mihinkään.

Meidän yhteisillä lomilla minulla on ollut tapana pitää joko totaalista somepaastoa tai osittaista. Teneriffan reissulla pidin puhelimesta nettiyhteyden lähes koko loman ajan pois päältä. Kun pääsin ensimmäistä kertaa wi-fin ääreen huomasin selvästi eron olossani. Minua ahdisti. Sydämen syke nousi ja hermostuin. Some kiva ja kepeä silloin kun itsellä on elämässä asiat tasapainossa ja itsetunto on hyvä. Silloin kun oma elämä on huteralla pohjalla, saattaa herkemmin verrata itseään muihin ja kokea olonsa entistäkin surkeammaksi.

Sain kirjan Otavalta ja tykkäsin siitä hurjasti. Ihana kirja! Suosittelen. Romantiikkaa, elämänviisautta ja ennalta-arvaamaton tarina.

Päätin jo kauan sitten, että some ja blogi ei taluta minua, vaan elän itseäni ja läheisiäni varten. Tätä olen jälleen lomallani pohtinut. Voisin luoda kuvien kautta lomastani juuri niin ihanan ja kiehtovan kuvan kuin haluaisin. Lomamme on ollut juuri täydellinen meille, mutta emme ole suorittaneet yhtään. Emme ole tehneet juuri mitään. Olemme rentoutuneet totaalisesti. Olemme eleskelleet verkkaisesti luonnollisessa rytmissä, eli nälkä on ollut se suurin aikatauluttaja. Huomaan aina lomillakin ajattelevani, että nyt pitäisi jotenkin kauheasti kuvata ympärillä olevaa kauneutta, pitäisi kokea asioita, joista voisi sitten kertoa. Mutta miksi? Tarvitsen lomalta kaikista eniten lepoa. Olin lomalle lähtiessä aika väsynyt, joten miksi minun pitäisi täällä yhtäkkiä sinkoilla, sännätä ja suorittaa?

Sain aurinkovoiteen testiin. Madaran 30 luonnonmukainen aurinkovoide. Toimii!

Nyt on keskiviikko ja vasta tänään minusta on tuntunut siltä, että olen päästänyt irti arjesta. Vasta nyt alkaa päässä pyöriä muutakin kuin arkiset muistettavat asiat. Nyt alkaa tuntua siltä, että on kiva ottaa valokuvia ja kirjoittaa. Tästä tiedän, että olen rentoutunut riittävästi. Rakastan valokuvaamista ja kirjoittamista, mutta kumpikaan näistä ei suju, ellen ole levännyt riittävästi. Luovat jutut syntyvät tylsyydestä.

Loman ensimmäisinä päivinä tuntui lähinnä rikolliselta maata rannalla ja lukea kirjaa. Ensimmäinen päivä oli muuten pilvinen enkä laittanut aurinkovoidetta. Virhe. Selkä punoittaa vieläkin. En ole koskaan aiemmin palanut.

Nyt jatkan rentoutumista. Neljä päivää lomaa jäljellä.

Posted on

Greetings from Karpathos

Terveisiä Karpathokselta. Saavuimme tänne jo aamukymmeneltä. Heräsimme siis keskellä yötä tekemään matkaa. Perillä iski ihana kostea lämpö vasten kasvoja. Lentokenttä oli vitsikkään pieni. Siellä oli yksi ainoa laukkuhihna ja vessasta puuttui istuinrengas – reisijumpaksi meni.

Karpathos vaikuttaa kauniilta tuppukylältä. Emme ole ehtineet tehdä vielä kovin syvällistä tuttavuutta tähän saareen. Tämän päivän vietimme kirjaa lukien ja vuoroin torkkuen. Kävin jopa uimassa Välimeressä.

Sain reissulukemiseksi Otavalta kirjoja. Aloitin rannalla lukemaan kirjaa, jonka nimi on Valo jonka kadotimme (Jill Santopolo). Olen lukenut alle puoleen väliin ja kirja vaikuttaa ihanalta!

Olisin halunnut liittää postaukseen useamman kuvan, mutta majapaikkamme nettiyhteys ei kykene siihen. Minäkin väsyin yrittämiseen. Kirjoittelen toisena päivänä pidemmästi. Haluaisin kirjoittaa jotakin laihduttamisesta tämän päivän teeman mukaan. Tänään on älä laihduta -päivä.

Nyt unille ja huomenna kohti uusia seikkailuja.

Posted on

Elinan kesäseikkailut, osat 1 ja 2

Osa 1: Junaseikkailu

Viime kesänä lähdin tyttöjeni kanssa Himokselle mökkeilemään. Olimme varanneet junaliput anivarhaiseen junaan, että ehtisimme perille hyvissä ajoin. Jämän juna-asemalta oli useamman kymmenen kilometrin matka mökille, joten siskon mies oli jättänyt meille auton juna-aseman parkkipaikalle ja avaimet konnarin koppiin Helsinkiin töihin lähtiessään. Meidän piti saapua juna-asemalle noin kymmenen aikaan aamulla. Jämsän juna-aseman kohdalla olin tyttöjeni ja kamojen kanssa junan ovella, mutta ovi ei useista napin painalluksista huolimatta avautunut ja juna jatkoi matkaansa seuraavalle. Lapset meinasivat mennä paniikkiin ja tihrustivat itkua. Minä ajattelin, että onneksi olemme lomalla eikä haittaa, vaikka tähän tuhrautuu aikaa. Otetaan tämä seikkailuna. Kaikki selviää kyllä. Etsimme käsiimme konduktöörin, joka pahoitteli sattunutta tilannetta, selvitti meille sopivan jatkoyhteyden Jyväskylästä ja antoi vielä vouchereita ravintolavaunuun. Esimerkillistä asiakaspalvelua.

Jyväskylässä meille ilmestyi uusi jännitysmomentti, nimittäin Jämsän asema on kylmäasema ja konduktööri, jolle autonavain oli jätetty, oli luvannut olla asemalla noin kahteentoista saakka. Meidän junamme oli lähdössä Jyväskylästä vasta tuolloin. Etsimme asemalta saman konduktöörin käsiimme ja kysyimme voisimmeko saada asemalla olevaa henkilöä mitenkään kiinni. Kylmäasemalla ei ole mitään kiinteää puhelinta, joten emme saaneet sinne yhteyttä. Huonolta näytti.

Hyppäsimme junaan, josta pääsimme tällä kertaa Jämsän asemalla pois. Kiiruhdimme asemarakennukselle ja portaita kiivetessäni ovi avautui ja sieltä astui ulos mies. Kysyin, että onko sinulla tietoa autonavaimista, jotka on jätetty tänne. “Joo, olin juuri lähdössä juhannuksen viettoon ja seuraavan kerran tänne olisi päässyt vasta viikon päästä, tulitte ihan viimehetkellä.” Voi helpotuksen määrää! Tuulettelin oikein isoon ääneen lasten kanssa ennen kun hyppäsimme autoon ja hurautimme mökille.

Olipahan seikkailu, jonka varmasti muistaa pitkään. Konduktööri kommentoi, että “mukava olla avuksi, kun ette huuda ja raivoa”. En usko, että huutamalla ja ilkeydellä pärjää tässä elämässä kovinkaan pitkälle, vaikka välillä tulee monenlaisia tunteenpurkauksia. Kiva oli myös saada ystävällistä, ymmärtäväistä ja avuliasta palvelua! Niin metsä vastaa…?

Osa 2: Norwegian ja portti nenän edestä kiinni

Jälleen anivarhainen lähtö. Hyppään bussiin kodin vierestä jo klo 5.15. Lento lähtee klo 6.55 kohti Kemiä, vaikka Ouluun on matka. Oulun lentoasema on jostakin syystä tämän kesän kiinni. Saavun lentoasemalle melko viime tipassa, mutta kuitenkin sen verran aikaisin, että ehdin. Jonotan turvatarkastuksessa vain muutaman minuutin ja pääsen suoraan kävelemään portille 19, joka on aivan toisessa päässä terminaalia. Portille päästyäni äimistyksekseni huomaan, että portti on suljettu. En ole kuullut ainuttakaan kuulutusta lennostani eikä taululla lukenut, että koneen lastaaminen on jo päättynyt. Perääni ilmestyy ensin pariskunta ja hetken päästä vielä neljän hengen porukka ja kaikki ovat yhtä ihmeissään. Olin portilla 15 minuuttia ennen lennon lähtöä. Kohta putken päästä raahustaa mies, jolle viittilöin epätoivoisesti. Näen, että kone seisoo vielä siinä putken päässä ja pyydän, voisiko mies päästää meidät koneeseen. “Ei onnistu, paperit on tehty ja se on myöhäistä nyt.” En ala inttämään, mutta myöhästyneen pariskunnan nainen käy melko kuumana. Kysyn virkailijalta mitä vaihtoehtoja on jäljellä. “Eipä oikein mitään. Varaat seuraavan lennon, jos haluat. Rahoja ei saa takaisin eikä hyvitystä uudesta lipusta.” Voi ei! Oulussa on huomenna isän 60-vuotisjuhlat, joita en halua missata. Pyydän virkailijaa katsomaan seuraavan saman yhtiön lipun hinnan – 159 euroa. Joo, ei meikäläisen kukkarolle, joka on tyhjä kuten aina. “Finnairin lennoista sinun täytyy kysyä Finskin tiskiltä, niitä minä en voi selvittää.” No onpa ihme, muuten oletkin niin avulias ja empaattinen. Ei pahoittelua, ei ymmärtäviä sanoja, ei mitään. Ymmärrän, että säännöt ovat sääntöjä ja oma moka, kun tulin niin tiukalla aikataululla, mutta olisin silti toivonut saavani edes jonkinlaista asiakaspalvelua.

Kävelen Finnairin tiskille kysymään seuraavan lennon hintaa. 290 euroa. ? Joo ei. Löntystelin kyrpiintyneenä takaisin lähijunaan ja tunnekuohussa unohdin leimata matkakorttini. Tajusin sen tietenkin siinä vaiheessa kun vaunuun astuu lipuntarkastajat. Äkkiä ostin tärisevin käsin mobiililipun ja PELASTUIN. Lipuntarkastusmaksu tästä olisi vielä puuttunut. Ostin junasta lipun kaukojunaan. Lippu maksoi 56 euroa ja pääsen illaksi Ouluun.

Onneksi junamatka oli hauska, vaikka istumapaikkaa loppuunmyydystä junasta ei enää löytynyt. Ainoa vapaa paikka oli invapaikka, joka tarkoitti, että pitää istua lattialla. Jo Tikkurilan kohdalla nämäkin paikat täyttyivät lastenvaunuista. Loppumatka sujui mukavasti ravintolavaunussa. Ensin tein työt alta pois ja sitten keskityin seurusteluun. Uusia kohtaamisia, hauskoja keskusteluita, väittelyitä ja paljon naurua.

Kotiinpaluulennolle sentään ehdin, joskin 20 minuuttia myöhässä.

Posted on

Muutama kuva Kosilta

Palasimme reilu viikko sitten reissusta. Loma oli ihana. Minulla on maailman paras mies, jonka kanssa on kivaa niin arkena kuin lomallakin. Pitihän sitä silti vähän kinastella reissussakin, liian täydellistä ei voi olla. 😀

Nyt sitten lomakuvia.

 

Posted on

Let it blow

Tietotekniikka on ihanaa silloin kun se toimii, täällä se ei juurikaan ole toiminut. Siksi minusta ei ole kuulunut. Instagramia pyrin päivittämään joka päivä. Siihen kärsivällisyyteni riittää juuri ja juuri.

Lomalla on ihanaa. Täällä on lämmintä. Vaikka parina edeltävänä päivänä on tuullut niin paljon, että meinasin lähteä tuulen mukaan. Lämmin tuuli tuntuu ihanalta iholla. Kovassa tuulen puuskassa ilmassa leijailevat hiekanjyvät pistelevät iholla. Hiukset ovat suolavedestä tahmeat ja takkuiset. Hiekkaa on varpaiden välissä ja sitä kulkeutuu salakavalasti myös lakanoihin. Unta kellon ympäri. Liian monta erää candy crushia, kirjaakaan en meinaa jaksaa keskittyä lukemaan. Ollaan vaan, jutellaan ja katsellaan ulapalle. Heitetään tyhmää läppää ja haahuillaan päämäärättömästi kaduilla. En jaksa stressata mistään, edes siitä mitä pitäisi lomalla ehtiä tekemään. Mitään ei pidä, nyt lomaillaan. Heippa!

*Mekko Rip Curl, saatu blogin kautta

Posted on

On/off-kytkin puuttuu

Singahdin keskeltä arkea ja kiirettä lomalle. Olin lauantaiaamun lennolla niin väsynyt, että nukuin pää taakse retkahtaneena, suu auki ja kuola poskelle valuen peräti kaksi tuntia. Emme päässeet lentokoneessa vierekkäisille paikoille, mutta emme jaksaneet asiasta nurista. Rami istui minua kahdeksan riviä taempana. Matka meni hyvin ja nopeasti.

Olimme perillä Kreikassa Kosin saarella aamupäivällä ennen yhtätoista. Täällä on ihanan lämmin eikä yhtään liian kuuma. Perille päästyämme kävimme heti ensitöiksemme ruokakaupassa ostamassa ruokatarpeita ja Rami laittoi niistä meille ruokaa. Ruoan jälkeen kävelimme rantaan, josta löysimme meille sopivan rauhaisan paikan. Luin kirjaa, heittelimme kiviä yrittäen saada niitä osumaan toisen napaan, kävimme uimassa ja lötköttelimme.

Mun arki on sellaista, että pääkoppa käy jatkuvasti ylikierroksilla. Yritän muistaa kaiken ja teen koko ajan jotakin. Yritän erilaisin menetelmin muistaa tehdä kaikki mitä milloinkin pitää tehdä kotitöistä palkkatöihin ja blogitöihin ja lasten asioihin. Ennen muistin ilman kalenteria ja muistiinpanoja kaikki asiat, mutta nykyään kapasiteetti ei millään riitä kaikkeen. Olen laatinut minulle sopivat menetelmät selviytyä arjesta. Käytän Moleskine-kalenteria, siis paperikalenteria, jossa toisella sivulla on kuluvan viikon kalenteri ja toinen sivu on tyhjä muistiinpanoja varten. Muistiinpanosivu täytyy erilaisista to do -asioista. En selviäisi päivääkään ilman kalenteriani ja vielä erillistä muistivihkoa. Lomalle näistä kumpikaan ei lähtenyt mukaan. En halua muistaa mitä loman jälkeen tapahtuu.

Tästä hullunmyllystä on vaikea laskeutua lomalle ja yrittää olla tekemättä mitään. Olisin toivonut, että voisin napista painamalla kytkeä kaikki ylimääräiset ajatukset pois ja heittäytyä rentoutumaan. Ei ihan onnistunut. Kroppa tosin hoiti hommansa ihan hyvin. Eilen illalla yritin pysyä hereillä, mutta uni korjasi minut jo ennen kahdeksaa. Heräilin välillä Ramin kysymyksiin, mutta silmäluomet painuivat väkisin aina uudestaan kiinni. Yhdeksän jälkeen kävin pesemässä hampaat ja menin suosiolla peiton alle.

Heräsin aamulla virkeänä nukuttuani kellon ympäri. Tänään olen vähitellen osannut laskeutua lomamoodiin ja sammuttaa ne kaikki mieleen pulpahtavat työasiat ja muut arkiset mietteet. Tämäkin päivä on mennyt aivan löysästi. Kauppaan, rannalle, syömään, rannalle. Sain rannalla luettua loppuun Johannes Hatsolo Hattusen kirjan Elämä breikkarin silmin. Siinä on muuten kirja, joka kannattaa lukea. Motivoiva ja liikuttava tarina Johanneksen elämästä. Kirja laittoi kyllä pohtimaan omaa elämää, valintoja ja unelmia uudestaan. Olen niin kovasti vastustanut sitä hehkutusta unelmoinnista, kunnes tajusin, että jokainen itse määrittelee omat unelmansa.

Minulle loma on viimeiset reilut kaksi vuotta tarkoittanut sitä, että lomalla olen todella lomalla. Kännykästä on netti pääosin pois päältä ja työsähköposti on otettu pois päältä. Tällä lomalla pyrin samaan, sillä poikkeuksella, että tulen tänne blogiin kirjoittamaan kuulumisia. Hotellissamme piti olla hyvä wi-fi, eipä ole. Saan vaivoin blogin sivun auki ja postauksen lataamiseen menee todennäköisesti oma aikansa. Netti on niin hidas, etten jaksa odottaa facebookin feedin latautumista tai että ehtisin nähdä instagramiin tulleet uudet kuvat. En saa myöskään kamerasta kuvia siirrettyä koneelle, koska koneen kovalevy on niin täynnä. Onni onnettomuudessa. Saatte reissukuvat sitten kun palaan täältä kotiin. Voin nyt siis oikeasti ottaa rennosti.

Umpiossa on kiva elää, kun huomaa ajatusten lähtevän aivan eri tavalla liikkeelle. Nyt jätän tämän postauksen latautumaan ja menen istumaan miehen seuraksi hotellin parvekkeelle. Heippa!

Posted on

Pala kauneinta Itä-Helsinkiä

*Yhteistyössä Hotel Rantapuisto

Viime viikonloppu oli aivan ihana. Sain muutama viikko sitten kutsun tulla vierailemaan Hotel Rantapuistossa, joka sijaitsee Vuosaaressa, Itä-Helsingissä. Kaikki kokemukseni Itä-Helsingistä rajoittuu kahteen kesään, jolloin olen asunut Kontulassa ihan metroaseman vieressä ja Pihlajistossa. Kumpikaan asuinalue ei tuolloin 90-luvun lopulla tehnyt vaikutusta minuun. Tuon ajan jälkeen mulla ei ole oikein ollut kummemmin asiaa Itä-Helsinkiin muuten kuin Liikuntamyllyyn treenaamaan.

Parina edeltävänä kesänä olen kuitenkin purjehtinut Kallahdenselän ohitse ja maisemat ovat olleet hienot ja olen kyllä somesta ja ystävien kertomana kuullut, että Itä-Helsinki on paljon muutakin kuin lähiöitä.

Lähdin viettämään hotelliviikonloppua tyttärieni kanssa. Halusimme viettää vähän spesiaalimpaa aikaa yhdessä ihan vain tyttöjen kesken. Hotellille pääseminen vaati meiltä vähän reissaamista täältä läntisestä Espoosta. Reissaaminen oli hauskaa. Tuntui kuin olisi pidemmällekin matkalle lähtenyt. Puolivälissä matkaa pysähdyimme Helsingin keskustaan syömään ja ostamaan vähän eväitä iltapalaksi, loppumatka taittui metrolla.

Jäimme pois metrosta Rastilan pysäkillä. Reittiopas kertoi, että kävelymatkaa on lähes kaksi kilometriä hotellille. Myöhästyimme siirtymäbussista ja taitoimme tuon matkan hotellille kävellen ja nautiskellen ihanasta aurinkoisesta pakkasilmasta. Matka tuntui lyhyemmältä ja meillä meni kävelyyn maksimissaan 20 minuuttia.

Hotellirakennus ja hotellin pihapiiri oli tyylikäs tuulahdus 60-luvulta. Rakennus oli tosi hyvässä kunnossa eikä sitä onneksi oltu remontoitu nykypäivän trendien mukaan, vaan se ihana 60-luvun henki säilyi kautta linjan.

Saavuimme hotelliin iltapäivällä. Meille oli varattu rantasauna, jonne kiiruhdimme heti vietyämme tavaramme huoneisiimme. Meille oli varattu kaksi huonetta. Isommat tytöt menivät omaansa ja minä pienimmän kanssa vieressä olevaan toiseen huoneeseen. Tytöt olivat ihan tohkeissaan omasta huoneesta ja työnsivät minua aina ovea kohti, kun yritin tunkeutua heidän huoneeseensa. 😀 Huoneessamme meitä odotti tervetulotoivotus ja iltaherkut, jotka ilahduttivat meitä kaikkia.

Saunalle kävellessä ihastelimme ympäröivää luontoa. Olisittepa kuulleet ne tyttöjen hämmästelyt ja ihastelut kaikesta (itse asiassa kuvasin videolle koko reissun, pääsette ehkä kuulemaan ja katselemaan nämä ihastelut myöhemmin). He ihastelivat ystävällistä vastaanottovirkailijaa, tervetulokarkkeja, saunalle tuotuja sipsejä, ihan parasta paljua ja rantasaunaa, joka oli varattu VAIN MEILLE. Ihanaa oli kuunnella sitä heidän aitoa kiitollisuutta kaikesta. Minulla oli ihan samanlainen fiilis. Mahtavan etuoikeutettua ja ihanaa. Sauna ja palju oli kyllä ihan huippu! Lapset olivat siitä aivan onnessaan! Minä puolestaan huokailin maisemien edessä ja ihastelin sitä rauhallisuutta.

Saunan jälkeen meillä oli pari tuntia aikaa oleilulle. Kuivattelimme hiuksia, laittauduimme illallista varten, lakkailimme kynsiämme ja rentouduimme. Kuudelta meille oli varattu pöytä Ravintola Rantapuistossa, hotellilla olevasta ravintolasta.

Ravintolassa meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Tytökin istuivat selät suorina, puhuivat hillityllä äänensävyllä ja tilasivat itse omat annoksensa. Pihvi kypsänä, kiitos. Ottaisin lasin pepsiä, kiitos. Voi minun rakkaat! <3  Ruoka oli h y v ä ä. Emme ottaneet alkuruokia, koska emme olisi jaksaneet syödä niin paljon. Minä tilasin karitsan ylikypsän entrecôten, esikoinen tilasi pihvin ja pienimmät ottivat hampurilaiset kunnon täyslihapihvillä. Annokset olivat isot eikä kukaan muu kuin minä jaksanut syödä annosta loppuun. Tytöt kehuivat ruokaa, pihvit erityisesti saivat kiitosta. Olin samaa mieltä (maistoin, tietenkin)! Jälkkärille kuitenkin oli tilaa. Kaikki muut paitsi esikoinen (keliakia) tilasi tummasuklaakakut ja vadelmasorbettia, esikoinen otti Fazerina-jäätelöä ja limesorbettia. Kakku oli lasten sanojen mukaan taivaallista. Olen aika kriittinen kakun syöjä ja harvoin tykkään mistään, varsinkaan suklaakakuista, mutta tämä oli hyvää. Pinta oli ihanan rapea ja sisältä sulaa suklaata. Vadelmasorbetti toi annokseen ihanaa raikkautta ja kirpeyttä. NAM. Ravintolaelämyksen nosti toiselle tasolle viulisti, joka tuli soittamaan takan ääreen Sibeliusta.

En ole tainnut kertaakaan aiemmin käydä lasten kanssa yhtä hienosti syömässä. Oli mahtava huomata, miten he osasivat käyttäytyä ja arvostaa sitä huippuhyvää ruokaa. Ravintolassa meillä vierähti kaksi tuntia ihan hujauksessa. Sitten tulikin kiire päästä katsomaan Putous loppuun. Vaikka vatsat oli kaikilla ihan täynnä, niin karkitkin vielä jaettiin kristillisesti tasan ja vedettiin nekin vielä nassuihin.

Aamu valkeni upeana superhyvin nukutun yön jälkeen. Ihailin maisemaa ja auringonnousua hotellin ikkunasta. Koko reissun kruunasi hotelliaamupala, jonka äärellä tytöt olivat jälleen haltioituneita. Ollaan ihan kuin Viisikko-kirjoista – ruoka on tärkeää ja siitä nautitaan. Aamupalalle lapset herättivät minut jo kahdeksalta. He olivat laatineet aikataulun, jonka mukaan puoli yhdeksältä piti viimeistään olla aamupalalla ja mehän olimme. Tankkasimme aamupalaherkkuja oikein kuvut pullolleen. Onneksi olimme heränneet aikaisin aamupalalle, sillä pikku lepotauko aamupalan jälkeen ennen kotimatkaa oli paikallaan. Köllöteltiin sängyillä ja someteltiin. Teki tosi hyvää olla tyttöjen kesken. Olen niin ylpeä ja onnellinen, että mulla on kolme noin hienoa tytärtä!

Suosittelen lämpimästi käymään Hotel Rantapuistossa. Kannattaa vaikka mennä pelkästään syömään tai sunnuntaibrunssille ja sen jälkeen siihen lähiympäristöön kävelylle. Paikka on kokemisen arvoinen! Rantasaunaa voi vuokrata eri tilaisuuksiin. Palju oli näin talvella ihan huippu! Suuret kiitokset Hotel Rantapuistolle! Kyllä se on vaan niin, että hyvästä palvelusta tulee hyvä mieli ja se tekee kokemuksesta aina paljon erityisemmän. Esimerkiksi luksushotelli voi tuntua ankealta, jos palvelu ei ole henkilökohtaista ja ystävällistä. Hyvä palvelu on pieniä tekoja – hymy, ystävällinen katse, pieni yksilöity ystävällinen lause…  Sama pätee ihan ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Ystävällisyys ja toisen huomioiminen ei vaadi paljoa, mutta sillä voi saada paljon aikaiseksi.

Posted on

Postikortteja Corralejosta

Olimme viime viikon yhdellä Kanarian saarista, Fuerteventuralla. Olimme nyt kolmantena talvena peräkkäin tuolla suunnalla. Kummallakin oli käytössä vain viikon mittainen loma ja halusimme ehdottomasti päästä valoon ja lämpöön, joten vaihtoehdot jäivät aika vähäisiksi. Toinen lämmin kohde olisi ollut Arabiemiraatit, mutta se ei meitä kiinnosta vähääkään. Kanarialla on kuitenkin vähän luontoakin.

*Hihaton saatu Rip Curl

*Biksut ja paita saatu Rip Curl

Kanarian saarilla on vähän huono maine tai siihen suhtaudutaan vähän tuhahdellen, mutta mielestäni ihan turhaan. Mielestäni Gran Canarian Puerto Rico (viime vuonna) oli kiva kohde ja nyt Corralejo eri tavalla vieläkin kivempi. Fuerteventura on saarena täydellinen, jos tykkää harrastaa vesilajeja, kuten purjesurffausta, surffilautailua tai kitesurffaamista (leijalautailu). Fuerteventuralla tuulee aina ja aallot on myös aina surffaamisen sopivat. 🙂 Pari vuotta sitten olimme Fuerteventuran saaren ihan toisessa päässä, Jandiassa, tällä kertaa Corralejossa. Corralejo oli mielestäni ehdottomasti parempi paikka, siellä oli enemmän nähtävää. Varsinaisia patikointimaastoja emme käyneet kummemmin katsomassa, vaan kävimme luonnonpuiston hiekkadyyneillä kävelemässä ja kävelimme joka päivä loputtoman pitkää hiekkarantaa edestakaisin. Joka päivä tuli käveltyä vähintään 15 kilometriä, joinakin enemmänkin. Varsinaiset treenit jätimme vain siihen yhteen (kiukkupäivän) kuntopiiritreeniin, senkin suoritimme sateisena ja pilvisenä päivänä.

Fuerteventura näytti olevan myös pyöräilijöiden suosiossa, näemmä siellä on ihan hyvät mahdollisuudet niin maantie- kuin maastopyöräilyynkin. Polkujuoksijoitakin näkyi. Olin etukäteen ajatellut, että lähtisin tsekkailemaan polkujuoksureittejä, mutta kallistuin kävelyyn ja rentoiluun. Olin kyllä niin ihan vain möllöttelyn tarpeessa vailla mitään suorittamista.

*Mun toppi saatu Rip Curl

Meidän reissulle osui tosi hyvät säät, vaikkakin saarella oli aika vaihtelevat ja tuuliset säät. Lämpöä kuitenkin riitti joka päivä reippaasti yli 26 astetta, vaikka välillä aurinko meni pilveen. Aiemmalla Fuerteventuran reissulla ei ollut ihan yhtä hyvä tuuri, silloin oli suorastaan kylmä ja iltaisin piti vetää jopa takki päälle.

Voin siis suositella Fuerteventuraa ja Corralejoa, saattaa olla että menemme sinne joskus toisenkin kerran. Corralejossa oli myös paremmat shoppailumahdollisuudet kuin monessa aiemmassa paikassa. Ei mitään torimeininkiä, vaan kunnolliset ostoskeskukset.

Posted on

Ihana kamala some

Arvatkaa mikä on täydellisen loman resepti? Se menee näin:

  • Ei somea
  • Ei aikatauluja
  • Parasta seuraa
  • Hyvää luettavaa
  • Ei suunnitelmia

Lomamme oli siis varsin onnistunut. Ensimmäisinä päivinä minun oli vaikeaa olla vain lomalla. Mielessä pyörivät työasiat ja lasten koulu- ja harrastusasiat. Lisäksi PMS teki minusta takakireän enkä osannut löysätä. Piti tirauttaa pienet kiukkuitkut ja tehdä sopivan tehokas kuntopiiri, sitten vasta sain pään naksahtamaan loma-asentoon. Olisimme saaneet lisämaksusta ostettua huoneeseemme nettiyhteyden, mutta päätin, että nyt olen kokonaan lomalla enkä vain puolittain. Saan lomasta niin paljon enemmän irti silloin kun olen ilman somea, blogia ja töitä. Voin sanoa, että tekee hyvää! Nyt tuntuukin vaikealta sopeutua siihen, kun puhelin pimputtaa koko ajan ja kun on jatkuvasti tavoitettavissa. Kapasiteetista menee iso osa ihan hukkaan siinä kun toinen käsi sutii kännykkää jatkuvasti ja erilaiset viestiäänet keskeyttävät toimintaa.

Lomalla tuli mietittyä juurikin omaa somettamista ja bloggaamista. Ennen lomaa sain keskimmäiseltä tyttäreltäni palautetta hänen katsottuaan mun instagram storiesia: “äiti, sä et ole oikeasti tuollainen, sä oot näillä videoilla ihan joku muu. Et sä ole aina noin iloinen.” Oikein hätkähdin. Mielestäni lasten kanssa on hyvä puhua siitä, että some ei koskaan ole täysin aitoa. Puhuimmekin tytön kanssa siitä, että jokainen jakaa siellä vain jonkun tietyn osan ja korostaa jotakin tiettyä puolta itsessään. Olin hyvilläni, että tyttö rohkeni antaa mulle näin suoraa palautetta ja myös siitä, että lapseni pääsevät näkemään läheltä mitä on somelaiffi. Mitä siinä kuvan ottamistilanteessa tapahtuu, miltä kuva näyttää heti kamerassa, miltä käsittelyn ja rajaamisen jälkeen ja minkälaisena se sitten lopulta päätyy someen. Aina se tunnelma kuvan ottamishetkellä ei ole ihan sama kuin mitä kuvalla haluan viestittää.

Näitä asioita lomalla miettiessäni tajusin edelleenkin ottavani kuvia somea varten ja yritin taistella sitä vastaan. Tästä tulisi hieno kuva. Mennään tähän, ollaan näin ja otetaan kuva. Juuri niitä kuvia, joita some on pullollaan. Tiedättehän ne, joissa ollaan altaassa kauniisti kellumassa, bikineissä rannalla vartalo mutkalla, imetään seksikkäästi smoothieta, on kauniita ruoka-annoksia, maisemia… Itsekin katson näitä kuvia oikein mielelläni. Ne ovat kauniita ja välittävät seesteistä tunnelmaa, ne saavat minut haluamaan lomalle juuri johonkin tiettyyn kohteeseen, pukemaan päälleni tietynlaiset vaatteet ja olemaan niin kuin se, joka sen kuvan on lisännyt someen. En tietysti oikeasti halua, varsinkin kun luulen tietäväni, että elämä niiden kauniiden kuvien takana ei välttämättä ole yhtään sen ihmeellisempää kuin omanikaan. Lisäksi ne kauniit kuvat vaativat ihan hemmetisti työtä. Menestyvien blogien ja instagram-tilien takana on kovaa työtä ja omistautumista.

Monesti nämä kuvat ja niiden luoma mielikuva antaa hiukan harhaisen käsityksen elämästä. Ei vaikkapa tavallisella perheenäidillä ole varaa ostaa kaappeja täyteen merkkivaatteita aina viimeisimpien muotivirtausten mukaan tai matkustella eksoottisissa paikoissa muutaman kuukauden välein. Tai ottaa ammattikuvaajan kanssa kuvia itsestään ja omasta arjestaan. Se miltä bloggaajan arki näyttää, on bloggaajan työtä. Bloggaajan työ on saada näyttämään asiat houkuttelevilta. Hän kokee asioita ja testailee erilaisia juttuja kertoakseen niistä muille ja hän saa rahaa siitä.

Tällä lomalla otin juuri niitä kuvia, joita voi laittaa someen, otin kuvia kotialbumiin ja lapsille näytettäväksi ja välillä en halunnut lainkaan ottaa kuvia. Tasapainoilua. Oli ihan terveellistä pysähtyä miettimään, miksi toimin kuten toimin ja mitkä tarkoitusperät itseäni ohjaa.