Maailma on kaunis

Maailma on kaunis ja lepo tekee ihmiselle hyvää. Siinä kaikki, mitä tällä hetkellä ajattelen. Vexi Salmi on pukenut tämän fiiliksen hienosti sanoiksi.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita 
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä 
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille 
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille 
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä 
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta 
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille 
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

Arjesta irtautumisen vaikeus

Arjesta irtautuminen ja rentoutuminen on aina yhtä vaikeaa. Stressi pitää tiukasti otteesaan, ellei siitä pyri tietoisesti pääsemään eroon.

Pään sisällä oli aluksi käynnissä kauhea kamppailu siitä mitä muka pitäisi tehdä ja mitä oikeasti haluaisin tehdä. Olin lomareissun ensimmäisinä päivinä ihan stressissä, kun mietin miten ihmeessä mä teen täällä juoksutreenejä, kun täällä on niin kuuma?

Sitten pääsin irti kaikesta pään sisäisestä möykästä, joka huusi pitäisi sitä ja tätä, ja päätin nauttia olostani. Olen ihmetellyt ympäröivää kauneutta ja yritän parhaani mukaan tallentaa näitä hetkiä mieleeni kaamoksen varalle.

Täällä on niin paljon kauniita kukkia ja kasveja, joita en osaa edes nimetä. Rakastan näitä upeita kyliä vuoren rinteellä. Niin upeita maisemia!

Täällä vallitseva äänimaisema on jotain sellaista, jonka yritän myös tallentaa muistiin. Rannalla aaltojen kuohu ja aaltojen mukana pyörivien pikkukivien kilinä. Kylissä kävellessä kukot kiekuvat taukoamatta ja kaskaat sirittävät korvia huumaavan kovaa. Ja kaikki nämä ympäröivät tuoksut.

Täällä Kato Staloksessa on merkattu muutama sopivan pituinen ja kaunis kävelyreitti tuolla kylissä. Ihmeekseni emme ole siellä juurikaan törmänneet muihin turisteihin. Meidän joka aamuiset kävelyt ovat olleet reissumme parasta antia. Jaksan joka päivä hämmästellä, miten kadun varressa kasvaa viinirypäleitä, jotain viikunan näköisiä hedelmiä, oliivipuita ja jopa banaanipuita olemme nähneet.

En ottanut tälle reissulle kameraa mukaan, vaan olen ottanut kuvia pelkästään kännykällä. Raskastan valokuvaamista ja tallentaa valokuviksi kaikkea kaunista, mutta kamera saa minut helposti vain suorittamaan. Olen pyrkinyt tallettamaan hetkiä ensisijaisesti vain mieleeni. En ole juurikaan sometellut lomaltamme. Etäisyys someen tekee hyvää. Aloin olla niin kyllästynyt someen ja bloggaamiseen, että olin ihan vähällä laittaa pillit pussiin. Enää ei ole yhtään sama olo.

Nyt odotan arkea intoa täynnä. Päätin olla ainakin marraskuun loppuun saakka täyspäiväinen bloggaaja ja somevaikuttaja, katson elämäni ensimmäistä kertaa, miltä se tuntuu. Samalla laittelen vähän verkkoja vesille tulevaisuuden suhteen. Tämä päätös tuntuu juuri nyt tosi hyvältä ja oikealta. Pyrin kaiken mekkalan keskellä kuulla oman ääneni ja tehdä jatkossakin asioita, jotka tuntuvat minusta hyvältä ja oikealta.

Kuulumisia Kreetalta: Alan vähitellen rentoutua

Terveisiä Kato Staloksesta Kreetan saarelta. Tulimme tänne viime lauantaina yöllä ja olemme täällä vielä ensi viikon lauantaihin saakka. Loma ja täydellinen irtiotto arjesta tuli tarpeeseen.

Kevään mittaan mun mielialat kääntyivät koko ajan pahemmin miinuksen puolelle, eikä kesän lisääntyvä valo ja lämpö saanut sitä nousemaan, vaikka olin niin kuvitellut. Se, kun mieli on koko ajan pakkasen puolella ja kiertää negatiivista kehää, se vaikuttaa aivan kaikkeen. Minulla ei ollut kertakaikkian mitään hyvää sanottavaa mistään. En nähnyt tulevaisuudessa mitään tavoittelemisen arvoista. Normaalisti olen luova, iloinen ja aikaansaava. Nyt olin ankea möllöttäjä enkä jaksanut innostua oikein mistään. Pahinta oli se, kun itseluottamus tuntui kokonaan kadonneen.

Annoin itselleni luvan olla kirjoittamatta ja somettamatta, jos se ei huvittanut. Aika harvoin huvitti. Minulla ei ollut mitään sanottavaa. Minulle kirjoittaminen ja kaikki luova tekeminen vaatii tietynlaisen mielentilan. Täytyy olla riittävän levännyt, että se ylipäänsä onnistuu.

Nyt kun olen ollut kaksi viikkoa lomalla, alkaa mieli löytää ne omat tutut taajuudet. Tänään kelluessani Egeanmeressä aamuisen kävelylenkin jälkeen, hihkuin ääneen: NYT olen onnellinen! Vähitellen alkaa nousta mieleen myös asioita, joista olisi kiva kirjoittaa tai joita olisi kiva tehdä.

Reissun ensimmäiset päivät menivät ihmetellessä. Täällä on ihan älyttömän kuuma, yölläkin 25 astetta. Auringon paahtaessa lämpöasteet kiipeää lähemmäksi neljääkymmentä. Minä nautin lämmöstä ihan älyttömästi. Suomessa ei ole koskaan niin lämmin, että tarkenisin shortseissa muuten kuin suorassa auringonpaisteessa hellekelillä. Täällä tarkenen.

Ensimmäisinä päivinä meressä oli sen verran suuret aallot, että uimavalvojat eivät päästäneet ketään uimaan. Rannalla liehui punainen lippu ja uimavalvojien haukankatse ylettyi kaikkialle. Oli pakko käydä aina vähän väliä viilentymässä tyrskeissä, mutta heti jos meni polvia syvemmälle, uimavalvoja puhalsi pilliin ja tuli nuhtelemaan.

Meinasi pinnaa kiristää. Olisin niin paljon halunnut uida, juosta ja urheilla, mutta täällä kaikki on hiukan haastavampaa. Vaikka rakastan lämpöä, niin juokseminen helteessä ei meinaa onnistua.

Eilen mun leukaperät rentoutuivat ja aloin päästä lomatunnelmaan. En keksinyt enää yhtään oikeasti hyvää syytä, miksi mun pitäisi täällä alkaa kiukuttelemaan. Urheilla ehtii myöhemminkin, täällä mennään säiden ja muiden fasiliteettien ehdoilla.

Alamme jo vähitellen tottua kuumuuteen. Kävimme eilen ja tänään “aamulenkillä”. Heräämme aamuisin vasta kymmenen jälkeen kymmenen tunnin unien jälkeen. En todellakaan aio laittaa herätyskelloa soimaan, siinä menisi loman idea. Nyt levätään ja löllitään juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Eilen pääsin uimaan avoveteen – voi sitä nautintoa! Rakastan uida näissä lämpimissä vesissä, kun vedessä näkee kalat ja merenpohjan selvästi. Ensimmäinen uintikerta oli vähän jännittävää, koska aallokko vielä heilutti melkoisesti, mutta tänään pääsin jo kunnolla nautiskelemaan. Ihmetyttää, miten näissä lomakohteissa en ole vielä koskaan nähnyt lajitoveria uimassa matkaa. 😀

Tällä reissulla on monta parasta juttua, mutta yksi niistä on ehdottomasti se, että pystyn täällä nauttimaan sellaisia ruokia, joita kotioloissa vatsa ei kestäisi. En ymmärrä mistä se johtuu, mutta täällä olen pystynyt joka päivä syömään tsatsikia, jossa on runsaasti valkosipulia. Rakastan näitä makuja ja kreikkalaista salaattia sipuleineen ja ihmeekseni mun vatsa ei täällä reagoi niihin mitenkään!

Vihdoinkin lomalla

Olen ollut nyt viikon lomalla. Vahingossa tuli pidettyä lomaa myös blogista. On ollut aivan ihanaa olla lomalla. Olen siivoillut kaappeja äänikirjoja kuunnellen, käynyt rauhallisilla lenkeillä, laittanut ruokaa, pyykännyt ja pakannut tulevaa reissua varten. Ja mikä parasta, olen saanut viettää aikaa lasten kanssa.

Kävin Itiksen järjestämässä Back to School -tapahtumassa kahden vanhimman lapsen kanssa.
Saimme tapahtumasta lahjakortin, jonka tuhlasimme heti.
Ostin itselleni uuden lompakon.
Kävin pitkällä rauhallisella pyörälenkillä Marun kanssa.
Iloitsin työharjoittelun päätteeksi saamistani kukista.
Kävin Mirjan kanssa ensimmäisellä pitkällä lenkillä triathlonin jälkeen. Matkaa kertyi 16 kilometriä.
Vietin Helsinki-päivän nuorimman lapsen kanssa.
Hän on ihana! <3
Saatoin kuopuksen ensimmäisenä päivänä uuteen kouluun.
Kävin Heidin kanssa samiksina lenkillä. Nauratti, kun menin alas ja näin Heidin täsmälleen samoissa varusteissa. 😀 Oon käynyt myös Ramin kanssa kaksi kertaa lenkillä, mutta niistä lenkeistä ei ole kuvia. 🙂

Kiireettömyys on tuntunut ihanalta. En ole pakottanut itseäni mihinkään, vaan olen antanut itselleni aikaa rauhoittua. Koko kulunut vuosi on mennyt tiukasti töiden ja opiskelujen merkeissä. Aloin todella olla loman tarpeessa. Sen huomasi siitä, kun luovuus tuntui kuihtuneen kokonaan. Mulla ei ole ollut mitään sanottavaa missään kanavassa, ei ole ollut yhtään uutta ideaa tai aihetta, josta innostua. Se ei ole yhtään mua. Normaalisti innostun jatkuvasti uusista asioista ja pulppuan uusia ideoita.

Jo viikon latailun jälkeen olo on aivan toinen. Vähitellen mielestä alkaa nousta uusia ajatuksia ja aistin jo orastavaa innostusta. Olen nyt uuden elämän kynnyksellä ja pohdin mitä alkaisin seuraavaksi tekemään. Luotan siihen, että palikat loksahtelevat paikoilleen, mutta ei väkisin runnomalla. Mutta pakko myöntää, että kyllä mua jännittää ja pelottaakin.

Mutta lomaillaan nyt ensin. Lomailen syyskuun puoliväliin saakka enemmän tai vähemmän. Sitten käärin hihat ja aloitan uuden elämän. Haha.

34 kännykällä otettua lomakuvaa

Kanarialle päästyä päästin itseni lepotilaan ja huomasin, että syksyn aikana kertynyt väsymys olikin melkoinen. Suunnittelemani lomatekemiset meni uusiksi. Kirjoittelinkin aiempaan postaukseen näistä fiiliksistä. Itse kuulen tuon postauksen rivien välistä myös hivenen katkeran naisen äänen. Tuon tekstin jälkeen pohdin asiaa vielä hiukan lisää ja päätin, että lakkaan stressaamasta. Nyt on parempi vain levätä. Päästettyäni itseni vapaaksi pettymyksen tunteesta ja luovuttuani aiemmin laadituista lomasuunnitelmista onnistuin rentoutumaan.

Yhtäkkiä hoksasin, että puhelimessani on varsin hyvä kamera – miksen ottaisi lomamuistoja kännykällä talteen? Puhelin on kuitenkin jatkuvasti käden ulottuvilla eikä sitä tarvitse kaivaa repusta kuten isoa järjestelmäkameraa. Samalla pääsin siihen samaan tilaan valokuvaamisen kanssa kuin joskus vuosia sitten, jolloin taltioin kameraan kauniilta tai kiinnostavalta näyttäviä asioita ja hetkiä. En ajatellut tuottavani sisältöä muille, vaan kuvasin itselleni. Tuntui ihanalta huomata itsessäni se ilo ja innostus, joka tästä oivalluksesta nousi. Sain takaisin pitkään kadoksissa olleen innostuksen hetkien taltioimiseen.

Tällaisia kuvia napsin kännykälläni talteen.

Lomalla lataudun

Tulimme Gran Canarialle maanantaina myöhään illalla. Nyt on siis kolmas kokonainen päivä täällä. Emme ole tehneet koko tänä aikana oikeastaan mitään, kuten emme muutoinkaan lomalla.

Vasta viime vuosina olen oppinut olemaan lomalla. Lomalla levätään ja kerätään voimia arkea varten. Lomalla ei tarvitse suorittaa listaa asioista, joita täytyy tehdä tai kokea.

Pitkään ajattelin, että lomalla pitäisi tehdä kaikkea siistiä, josta voisi sitten kertoa somessa. Kiivetä vuorille. Kokea parhaimmat ravintolat. Tallentaa upeimmat auringonlaskut. Testata treenipaikat. Pitäisi raahata matkalaukullinen erilaisia asuvaihtoehtoja ja patsastella niissä erilaisissa ympäristöissä. Kaikki tämä pitäisi taltioida kuviksi ja videoiksi ja jakaa koko maailmalle. Näin voisi tietysti tehdä, mutta silloin se ei olisi lomaa.

Minulla meni aika pitkään oppia pois siitä takaraivossa jyskyttävästä piinaavasta tunteesta, että nyt pitäisi tehdä enemmän. Aina pitäisi tehdä jotakin tuotteliasta ja hyödyntää jokainen kuvausmahdollisuus. Eihän nyt niin voi lomailla, että vaan olisi ja rentoutuisi. Pitäisi näyttää paikkaa, jonne on matkustanut. Tehdä sisältöä ja kertoa kohteen parhaat palat. Rannalla kirjan lukeminen tuntui suorastaan syntiseltä. Pitkään nukkuminen tuntui väärältä. Joutilaisuus tuntui piinaavalta. Läsnäolo puuttui.

Kunnes ymmärsin, että kaikki se, josta ennen podin syyllisyyttä, on juuri sitä mitä tarvitsen. Ja vihdoinkin osaan myös nauttia siitä. Enää en halua palata takaisin siihen, että kuljen koko ajan kamera kädessä taltioimassa hetkiä ja jakamassa jokaista elämän käännettä internetiin.

On ihanaa, kun saa viettää kiireettömästi aikaa toisen seurassa. Nauraa tyhmille jutuille. Saa seurata lempeällä katseella puolisoa, joka kävelee uimaan, totuttelee veteen ja nauttii aalloista. Työntää jalat hiekkaan ja istua. Käydä pitkiä keskusteluja elämästä tai olla vaikka puoli päivää aivan hiljaa. Lukea kirjaa toisen vierellä ja lukea välillä ääneen kohtia, jotka on saanut nauramaan.

Tänne lomalle lähtiessäni ajattelin, että tällä kertaa voisin valokuvata ja kirjoittaa enemmän. Otin oikein kaksi kameraa mukaan, mutta kumpaakaan en ole käyttänyt vielä kertaakaan (kuvat on kännykällä otettuja). Vasta täällä ymmärsin kuinka väsynyt olen kuluneen syksyn jäljiltä. Nyt tarvitsen vain lepoa.

Kirjojen lukeminen on muuten ihanaa. Lukemalla rentoudun, mutta samalla lukeminen ruokkii luovuutta. Nyt minulla on kesken kirja, jonka nimi on Naiset joita ajattelen öisin (Mia Kankimäki). Ihana kirja, jota luen tarkoituksella tosi hitaasti. En halua, että se loppuu.

Metsäläisestä citynaiseksi

Palasimme viime yönä upealta vaellusreissultamme. Kymmenen päivää hujahti luonnossa aivan huomaamatta. Nukuimme yhdeksän yötä teltassa ja päivät vain soljuivat ohi. Oli ihana palata sivistyksen pariin, syödä tukevasti ja käydä saunassa, mutta melko nopeasti tuli olo, että rinkan voisi taas nostaa selkään ja jatkaa metsäeloa.

Reissun jälkeen saunassa käydessäni pesin hiukset kolme kertaa, joista ensimmäisellä kerralla shampoo ei edes vaahtoutunut. Kuorin ihon useampaan otteeseen ja nautiskelin löylyistä ennenkuulumattoman pitkään. En siis normaalisti ole mikään saunoja. Erityisen ihanaa oli pukea saunan jälkeen puhtaat vaatteet päälle.

Saunan jälkeen menimme vielä illalliselle ja illallista syödessä mietimme yksissä tuumin, että nyt voisi ihan hyvin lähteä taas takaisin luontoon. Paitsi lapsia oli jo aivan karmea ikävä ja arjen askareet odottivat tekijäänsä. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa lapsistani erossa.

En osaa vielä summata reissua mitenkään järkeviksi lauseiksi. Olo on vain läpeensä kiitollinen ja tulee epätodellinen olo, kun katson reissukuvia. Kuvia katsellessani mietin, että todellako olimme tuolla ja koimme kaiken tuon. Luonnossa pää on ihanalla tavalla aivan tyhjä. Stressi ei onnistu löytämään tietään erämaahan, se ei vain yletä sinne. Sehän se siinä varmasti parasta onkin. Täydellinen läsnäolo ja hetkessä eläminen tuntuu hyvältä.

Onneksi tuolla puiston uumenissa ei neljägeet tai muut verkot toimi. Aukaisin puhelimeni koko reissun aikana kerran Sokostin huipulla, kun laitoin perheelle ja lapsille terveiset, että hengissä ollaan ja hyvin menee. Reissun loputtua avasin puhelimeni ja olin heti taas koukussa, vaikka nyt muutaman päivän tauon jälkeen kaikki somehöpötys ja pinnalliset asiat tuntuvat merkityksettömiltä. Pidemmän somepaaston jälkeen näkee selvemmin sen, mitä voisi tehdä eri tavalla ja huomaa kuinka valtavan paljon aikaa somen selailu arjesta imaiseekaan.

Edellinen vaellusreissu Urho Kekkosen kansallispuistoon ei tehnyt minuun mitenkään kummoista vaikutusta. Olimme tuolloin vain viisi päivää maastossa ja koko sen ajan pitkälti Suomujoen varressa. Tällä reissulla kehitin melkoiset angstit jokien ja ojien varsilla sijaitseviin suoalueisiin ja rämeikköihin. Sen sijaan rakastuin lähtemättömästi Kekkospuiston ytimessä oleviin kuruihin ja tuntureihin. En tiennyt, että sellaista kauneutta on edes olemassa! Ja toisaalta, pitää vähän kärsiä, että pääsee näkemään jotain noin upeaa. Paitsi, että näytän teille ne upeudet sitten myöhemmissä postauksissa.

Ajattelin kirjoittaa reissusta useamman postauksen, jossa kerron mitä reittejä kuljimme ja tarkempia fiiliksiä vaellukselta. Kuvasimme myös videomateriaalia, joista koostamme videon, kunhan löydämme aikaa sen editoimiseen. Minulta on myös kysytty vinkkejä päiväretkille ja lyhyemmille reissuille Urho Kekkosen kansallispuistoon. En ole paras ihminen vastaamaan näihin kysymyksiin, mutta jotain vinkkejä ajattelin koostaa sen tiedon pohjalta, mitä mulla on.

Nyt unta palloon ja huomenna arjen kimppuun! Sain tänään lapset luokseni, joka tekee onnellisesta olosta vieläkin onnellisemman. ❤️Mulla on aika kiva elämä.

Loma on tehnyt tehtävänsä

Pitkän kesälomani viimeinen lomaviikko on ihan kohta ohi. Koulu alkaisi jo huomenna, mutta hyppään lukujärjestyksessä vasta keskiviikon kohdalla kyytiin.

Tämä viikko on ollut ihana. Säät ovat olleet täydellisen lämpimät, Alcudia kaunis ja esikoiseni kanssa vietetty aika arvokasta.

Mutta mä en vaan jaksaisi enää lomailla. Olen yrittänyt houkutella lastani kaikenlaisiin aktiviteetteihin, mutta turhaan. Itse kuovin maata allani ja tekisi mieli painaa kaasu pohjaan. Olen koko kesän kuulostellut oloani, antanut aikaa palautua ja näemmä nyt sitten viimein toipunut.

Yleensä tällaisilla etelänlomilla en paljoa mieti treenaamista tai arkea tai minkään hyödyllisen tekemistä. Aina aiemmin olen vastaavilla lomilla ollut kovasti levon tarpeessa, silloin latailu ja lepäily on tuntunut ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Tällä lomalla mun tekisi mieli juosta, pyöräillä, uida, kiipeillä, kirjoittaa, lukea, siivota, kalenteroida, suunnitella – tehdä ihan kaikkea ja yhtä aikaa.

En ole pitkällä kesälomallani asettanut kummempia tavoitteita, mutta muutaman asetin ja kaikki suoritin.

  • Olla kesän lopussa ruskeampi kuin Rami. Tässä onnistun nipin napin. 😀 Käytän aina huolellisesti suojakertoimia, vähintään 30 SPF ja olen jokaisen reissun jälkeen paljon hailakampi kuin mieheni, vaikka hänkin suojaa ihoaan auringolta. 😀 Tänä kesänä olen ollut paljon ulkona ja nyt olen viimeinkin ehkä kerran elämässäni miestäni ruskeampi.
  • Lukea Täällä Pohjantähden alla trilogian kaksi viimeistä osaa. Nyt on viimeinen osa käsissä. Kaikkien suomalaisten kannattaisi ehdottomasti lukea nämä kirjat!
  • Myydä kirpputorilla ylimääräiset tavarat.
  • Käydä läpi kodin jokainen kaappi ja varasto.
  • Ja tärkeimpänä toipua lopullisesti työuupumuksesta ja palautua normaaliksi.

Olo on nyt vähän sama kuin lapsena pitkän kesäloman jälkeen kouluun palatessa. Kihelmöivä odottava jännitys ja into. Penaali järjestyksessä, farkut odottaa pukijaansa, sukat ja kengät kesän jälkeen jalkaan ja neule päälle. Sitten vain kuulaaseen syysaamuun ja koulua kohti. Uusi tyhjä kalenteri odottaa uusia seikkailuja. Puhdas tahraton sivu, joka tarkoittaa aina uutta alkua.

Arki, olen viimein valmis kohtaamaan sinut. En malta odottaa!

*Bikinit saatu: Yvette

Äiti & tytär -reissu

Terveisiä Alcudiasta. Olen tyttäreni kanssa reissussa. Tämä on meidän ensimmäinen kahdenkeskinen reissu. Ostin tyttärelleni rippilahjaksi tämän yhteisen matkan. Noudatan äitini meille aloittamaa perinnettä. Hän vei meistä jokaisen rippilahjaksi ulkomaille valitsemaamme kohteeseen.

15-vuotiaani on jo napanuoransa hyvän aikaa sitten katkaissut minuun, siksikin tämä reissu on erityisesti minulle tärkeä. On mahtava nähdä, minkälainen upea nuori nainen lapsesta on kasvanut.

Äiti ei ole enää kovin cool. Olen vain äiti, eli todella nolo tapaus. Silti täällä ulkomailla kuitenkin ihan turvallinen ja ehkä ihan kivakin välillä. Lomalla olen rennompi. Ei tarvitse nipottaa nukkumaanmenoajoista, kännykkäajasta tai siitä kuinka monta limutölkkiä on tänään juotu.

Se, että ilmennän tuon nuoren naisen elämässä kaikkea kuivaa ja tylsää, rajoja ja rutiineja, tuntuu hämmentävältä. Olen pitänyt itseäni nuorena ja coolina äitinä. Olen omasta mielestäni hauska, rohkea, spontaani fiilistelijä ja hyvää seuraa. Oman lapsen mielestä olen yhtä hauska kuin puupalikka.

Lastani katsoessa muistan omasta elämästäni tuon ajan ja sen, miten ajattelin omasta äidistäni ja miten näin maailman. Onneksi näen, että lapsestani on kasvanut oman arvon tunteva nuori nainen, jolla vaikuttaisi olevan hyvä itsetunto. Parasta on se, että mulle voi vielä kertoa poikajutuista ja asioista, joita ystävien kanssa tehdään.

Minä en ole vielä osannut katkaista napanuoraa. Teen sen vasta sitten kun on pakko. Toivottavasti pikkuiseni siivet kantavat sitten kun sen aika on.

Vielä kaksi päivää lomaa jäljellä, sitten palaamme arkeen. Odotan arkea. En ole koskaan ollut näin valmis ottamaan arkea vastaan. Olen täynnä intoa ja energiaa.

Miten arkeenpaluu tapahtuu?

Loman loppu häämöttää. Tämä loma on ollut aivan mieletön! Loma on pitänyt sisällään sopivasti aktiivista tekemistä ja lepoa. Tällä hetkellä vähän jopa hävettää näin yletön lomailu, mutta sitäkin enemmän olen onnellinen, että sain kokea näin mahtavan kesän.

Arkeenpaluu on ihan nurkan takana. Lapsilla alkoi tällä viikolla koulu. Lasten harrastukset ovat jo pyörineet jonkin aikaa. Vain minun arkeni kelluu vielä hetken seisahtuneessa seesteisyydessä. Rehellisesti sanottuna nyt rupeaa riittämään. Kaipaan rutiineja, ryhtiä, rytmiä ja jopa kiirettä. Olen ottanut kesän niin löysin rantein, että koitti se päivä, jolloin odotan innolla arkea ja kiirettä.

Ennen kun arki todella alkaa, saan viettää vielä yhden lomaviikon esikoiseni kanssa Mallorcalla. Eikä arkea tarvitse kauaa kestää, kun pääsen vaeltamaan rakkaan mieheni kanssa. Meidän yhteiset vaellusreissut ovat vuoden odotetuimpia reissuja. Tällä kertaa meillä on tiedossa peräti kymmenen päivän vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Akut on täynnä ja olen motivoitunut, mutta silti minua jännittää saanko käynnistettyä itseni taas täyteen vauhtiin ja mikä se täysi vauhti tällä kertaa on. Jälkikäteen ihmettelen, miten kummassa suoriuduin keväästä kaikkien niiden haasteiden jälkeen niin hyvin. Syksystä on näillä näkymin tulossa helpompi ainakin koulun osalta.

Olen ottanut kesän rennosti myös valokuvaamisen ja bloggaamisen suhteen, mutta tässä poimintoja kesän parhaista hetkistä.

Purjehdusreissu viiden lapsen kanssa Espoo – Tammisaari

Viikonlopun metsäretki Nuuksiossa

Real Training Camp -treenit

Tallinna-päivä

Koko perheen juhannusretki

Jooga merenrannalla

Purjehdusreissu äidin ja veljen kanssa

Oulu


Vaikka Oulun reissu tapahtui äärimmäisen surullisissa merkeissä, silti reissu oli täynnä tärkeitä kohtaamisia ja jälleennäkemisiä.

HesaCup

Finntriathlon Joroinen

Hellekelin treenit

Ja vielä yksi purjehdusreissu

Pohjois-Karjalan reissu

Ja näiden lisäksi hetket äänikirjojen parissa, ystävien kanssa vietetyt lämpimät kesäillat, keskustelut, yksin valvotut yöt, lasten kanssa vietetyt päivät, siskon miehen valmistama illallinen, sohvalla lötköttely ja tv-sarjojen katselu.

Ihana kesä, vai mitä?

Havaintoja kesälomalta

Olen nyt neljättä viikkoa kesälomalla. Tänä aamuna summasin kesäloman tapahtumia.

Asetin itselleni tavoitteita kesälomalle. Olen kova luomaan itselleni paineita ja huomaan nyt olleeni näiden asettamieni paineiden vanki. Ajattelin, että nyt kun minulla on kerrankin aikaa levätä ja lomailla, niin ratkaisen luonnollisesti omien tulevaisuuden urasuunnitelmien ohella nälänhädän, raivaan kodin, olen lasten kanssa, suoritan kaikenlaisia maailman upeita elämyksiä ja saan jonkin oivalluksen blogin tulevaisuuden suhteen.

Mitä kävikään? Minua ei ole kiinnostanut oikein mikään. Akkujen latautuminen taitaa kestää yhtä kauan kuin niiden tyhjentämiseen on mennyt aikaa, ellei kauemminkin. Olen ollut omien ajatusteni kanssa ihan jumissa ja kaikki paitsi läheisten kanssa vietetty aika on tuntunut merkityksettömältä.

On ollut vaikea myöntää, että nyt ei ole vielä aika tehdä minkäänlaisia ratkaisuja, vaan olen tarvinnut puhtaasti lepoa. Vasta nyt olen oikeastaan ymmärtänyt, minkälaisen mankelin olen viime vuosien aikana käynyt läpi. Isoja asioita, joiden käsittelyyn ei ole jäänyt riittävästi aikaa, koska olen painanut töitä, arkea, blogia ja opintoja niin täysillä.

Olen potenut syyllisyyttä siitä, etten ole saanut riittävästi asioita aikaiseksi. Olen ollut aidosti lomalla, koska muuhun en oikein ole edes kyennyt. Kirjoittaminen, valokuvaaminen, treenaaminen ja kaikki se, joka normaalisti tuottaa mulle iloa ja joista olen innoissani, on tuntunut vaikealta ja suorastaan vastenmieliseltä.

Nyt, neljännellä lomaviikolla, huomaan voimavarojen lisääntyneen. Nyt alkaa syntyä uusia ajatuksia ja ideoita, ajatukset alkaa virtaamaan taas vapaammin. En silti vieläkään olisi valmis siihen arkirytmiin, joka oli viime keväänä. Onneksi kesää on vielä jäljellä.

Ensi viikon vietän äitini ja veljeni kanssa merellä. Tämä reissu on yksi kesän kohokohdista, vaikka reissulla teen yhtä koulun kesäkurssin projektitehtävää.

Kuvat: Rami Hovinen