Palasimme viime yönä upealta vaellusreissultamme. Kymmenen päivää hujahti luonnossa aivan huomaamatta. Nukuimme yhdeksän yötä teltassa ja päivät vain soljuivat ohi. Oli ihana palata sivistyksen pariin, syödä tukevasti ja käydä saunassa, mutta melko nopeasti tuli olo, että rinkan voisi taas nostaa selkään ja jatkaa metsäeloa.
Reissun jälkeen saunassa käydessäni pesin hiukset kolme kertaa, joista ensimmäisellä kerralla shampoo ei edes vaahtoutunut. Kuorin ihon useampaan otteeseen ja nautiskelin löylyistä ennenkuulumattoman pitkään. En siis normaalisti ole mikään saunoja. Erityisen ihanaa oli pukea saunan jälkeen puhtaat vaatteet päälle.
Saunan jälkeen menimme vielä illalliselle ja illallista syödessä mietimme yksissä tuumin, että nyt voisi ihan hyvin lähteä taas takaisin luontoon. Paitsi lapsia oli jo aivan karmea ikävä ja arjen askareet odottivat tekijäänsä. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa lapsistani erossa.
En osaa vielä summata reissua mitenkään järkeviksi lauseiksi. Olo on vain läpeensä kiitollinen ja tulee epätodellinen olo, kun katson reissukuvia. Kuvia katsellessani mietin, että todellako olimme tuolla ja koimme kaiken tuon. Luonnossa pää on ihanalla tavalla aivan tyhjä. Stressi ei onnistu löytämään tietään erämaahan, se ei vain yletä sinne. Sehän se siinä varmasti parasta onkin. Täydellinen läsnäolo ja hetkessä eläminen tuntuu hyvältä.
Onneksi tuolla puiston uumenissa ei neljägeet tai muut verkot toimi. Aukaisin puhelimeni koko reissun aikana kerran Sokostin huipulla, kun laitoin perheelle ja lapsille terveiset, että hengissä ollaan ja hyvin menee. Reissun loputtua avasin puhelimeni ja olin heti taas koukussa, vaikka nyt muutaman päivän tauon jälkeen kaikki somehöpötys ja pinnalliset asiat tuntuvat merkityksettömiltä. Pidemmän somepaaston jälkeen näkee selvemmin sen, mitä voisi tehdä eri tavalla ja huomaa kuinka valtavan paljon aikaa somen selailu arjesta imaiseekaan.
Edellinen vaellusreissu Urho Kekkosen kansallispuistoon ei tehnyt minuun mitenkään kummoista vaikutusta. Olimme tuolloin vain viisi päivää maastossa ja koko sen ajan pitkälti Suomujoen varressa. Tällä reissulla kehitin melkoiset angstit jokien ja ojien varsilla sijaitseviin suoalueisiin ja rämeikköihin. Sen sijaan rakastuin lähtemättömästi Kekkospuiston ytimessä oleviin kuruihin ja tuntureihin. En tiennyt, että sellaista kauneutta on edes olemassa! Ja toisaalta, pitää vähän kärsiä, että pääsee näkemään jotain noin upeaa. Paitsi, että näytän teille ne upeudet sitten myöhemmissä postauksissa.
Ajattelin kirjoittaa reissusta useamman postauksen, jossa kerron mitä reittejä kuljimme ja tarkempia fiiliksiä vaellukselta. Kuvasimme myös videomateriaalia, joista koostamme videon, kunhan löydämme aikaa sen editoimiseen. Minulta on myös kysytty vinkkejä päiväretkille ja lyhyemmille reissuille Urho Kekkosen kansallispuistoon. En ole paras ihminen vastaamaan näihin kysymyksiin, mutta jotain vinkkejä ajattelin koostaa sen tiedon pohjalta, mitä mulla on.
Nyt unta palloon ja huomenna arjen kimppuun! Sain tänään lapset luokseni, joka tekee onnellisesta olosta vieläkin onnellisemman. ❤️Mulla on aika kiva elämä.
