Kotakönkäältä Suomunruoktuun

Kuljemme vaelluksillamme valtaosan matkoista poluilla, mutta tällä kertaa osa päivän reitistä piti mennä kompassisuunnalla. Olemme vuosien mittaan kehittyneet hurjasti suunnistajina. Vaikka harvemmin täytyy ihan tosissaan suunnistamalla suunnistaa, kun etenemme polkuja pitkin, mutta aina täytyy kuitenkin tietää missä olemme ja mihin ilmansuuntaan olemme matkalla. Suunnistustaito on tärkeää.

Luirojärveltä Kotakönkäälle

Menin illalla jännittynein mielin nukkumaan edellisenä päivänä kipeytyneen jalkani kanssa. Jalka tuli uniin ja heräilin yöllä kuulostelemaan tuntemuksia. Heräsin tai kuvittelin herääväni siihen, kun kantapää osui riippumaton reunaan ja se teki kipeää. Varpaita myös palelsi yöllä villasukista huolimatta.
Aamulla nappasin heti herättyäni maksimiannoksen särkylääkettä ja kipu hälvenikin sillä melko tehokkaasti. Aamu oli harmaa ja sumuinen ja siksi jotenkin erityisen kaunis.

Onnistuneen vaelluksen viimeinen päivä

Viimeisenä vaelluspäivänä heräsimme herätyskellon soittoon. Olin laittanut Garminin piippaamaan kuudelta, myös Ramin puhelin hälytti samaan aikaan. Herääminen ei tehnyt tiukkaa, minusta oli kiva herätä aikaisin ja herätä samaan aikaan kuin luontokin herää uuteen päivään.

Aikaisessa aamussa oli ihan oma tunnelmansa. Kaikki Kotakönkään muut retkeilijät nukkuivat vielä. Valmistelimme aamiaista mahdollisimman äänettömästi. Yritin taputella järjettömän suuria silmäpussejani pienemmiksi.

Tämän reissun kaunein reitti

Yö meni vähän katkonaisesti. Kuuselan kämpän pihassa olevasta teltasta kantautui melkoinen kuorsaus. Tuntui kuin tanner olisi tärissyt kuorsauksen voimasta. Aamulla heräsin siihen, kun kuukkeli istahti teltan katolle ja lehahti aina uudestaan lentoon. Tällä kertaa Luirojärveltä lähteminen ei tuntunut ankealta ja siltä, että reissu on kohta ohi. Nyt emme aikoneet mennä samaa reittiä kuin aina ennen, eli Tuiskukurun kautta Suomunruoktuun. Tällä kertaa olimme menossa Kotakönkäälle. Pääsisimme taas sellaisiin maisemiin, joissa emme olleet vielä koskaan käyneet. Olo oli innostunut, koska olimme kuulleet, että paikka on hieno.

Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin

Heräsimme kymmenen aikaan siihen, kun tuvan pihalta kuului ääniä. Unenpöpperössä mietin, mistä äänet voivat tulla, kunnes tajusin, että jotkut ovat lähteneet aikaisin liikkeelle ja ovat nyt tuvan pihalla tauolla.

Tämäkin aamu oli kaunis ja aurinkoinen, mutta hyttyset olivat heti aamusta kiusana. Hyttysten läsnäolo sai aamutoimiimme vauhtia ja suoriuduimme lähtövalmisteluista ennätysajassa.

Aavetietä Hammaskurulle

Heräsimme Anterinmukassa muiden retkeilijöiden aamutoimien ääniin. Aamu oli kaunis ja aurinkoinen. Halusimme nauttia aamusta kaikessa rauhassa ja odottelimme, että muut retkeilijät saivat aamutoimensa valmiiksi ja tekivät lähtöä ennen kun siirryimme tuvan terassille valmistamaan aamiaista. Edellisiltana iltatoimet venyivät normaalia myöhäisemmäksi saunomisen vuoksi, niin keräsin marjat aamupuuroon vasta aamulla.

Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla

MAINOS

Palasimme muutama päivä sitten kahdeksan päivän vaellusreissulta Urho Kekkosen kansallispuistosta. Reissumme oli todella onnistunut. Jokaiselta vaellusreissulta jää aina mieleen muutama erityisen hieno paikka tai hetki.

Tämän vaellusreissun yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli toisena vaelluspäivänä. Olimme suunnitelleet toisen vaelluspäivän reittimme kulkemaan viime vaellusreissun sykähdyttävimpien maisemien kautta, eli Sudenpesältä Paratiisikurun ja Pirunportin kautta Muorravaarakkaan. Viimeksi kuljimme saman reitin toiseen suuntaan.

Paratiisikuru on nimensä veroinen. Se on selittämättömän kaunis laakso tuntureiden välissä. Pirunportti on puolestaan karu ja vaikeakulkuinen kivikuru.