Kotakönkäältä Suomunruoktuun

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaaraan
Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan
Muorravaarakasta Luirojärvelle
Luirojärveltä Kotakönkäälle

Tänä aamuna emme pitäneet mitään kiirettä, koska tiedossa oli vain lyhyt matka. Saimme aamupalaseuraksi mukavan tyypin, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia retkeilystä, varusteista ja elämästä. Hän lähti kevyen reppunsa kanssa aloittelemaan reissua puiston ytimeen, kun taas me suuntasimme kohti reissun loppua edelleen melko painavien rinkkojemme kanssa.

Kipeä jalka oli yhtäkkiä merkittävästi parempana. Puukko oli poistunut kantapään alta ja jalka oli enää aristava. Aiempina päivinä jalkaa varoessa olin onnistunut saamaan toisen jalan kipeäksi ja kropan muut lihakset jumiin, joten edellispäivänä päätin, että yritän kävellä mahdollisimman normaalisti, ettei ongelma lähtisi kiertämään kropassa.

Kuljemme vaelluksillamme valtaosan matkoista poluilla, mutta tällä kertaa osa päivän reitistä täytyi mennä kompassisuunnalla. Olemme vuosien mittaan kehittyneet hurjasti suunnistajina. Vaikka harvemmin täytyy ihan tosissaan suunnistamalla suunnistaa, kun etenemme polkuja pitkin, mutta aina täytyy kuitenkin tietää missä olemme ja mihin ilmansuuntaan olemme matkalla. Vaeltaessa suunnistustaito on tärkeää, jopa elintärkeää.

Tykkään aina kulkea kartta kädessä ja seurata jatkuvasti etenemistämme kartalta. Kartan seuraaminen tekee etenemisestä mielekkäämpää, kun tiedän tarkalleen missä olemme ja paljonko matkaa on vielä jäljellä.

Joka reissulla pitää ottaa vähintään yksi tällainen kuva. 😀

Päivän suunnistuspätkälle tultuamme, halusin ottaa suunnistusvastuun ja ohjata meidät metsän läpi seuraavan polun alkuun. Suunnistaminen Lapissa on jännittävää, koska meillä ei ole gps-paikanninta eikä kännykässä ole ollenkaan kuuluvuutta. Nautin tästä jännityksestä. Itsevarmoin askelin kerroin Ramille, mihin suuntaan täytyy mennä ja seurailin tarkkana kartasta maaston muotoja. Hassua oli, että täsmälleen meidän kurssille osui toinen vaeltaja. Hän ihmetteli yhtä lailla, miten osuimmekin vastakkain, vaikka siinä kohtaa ei ollut minkäänlaista polkua.

Pidimme lounastauon aika lähellä Suomunruoktua joen varressa olevalla tulipaikalla. Saavuimme hyväntuulisina Suomunruoktuun jo kolmen tunnin vaelluksen jälkeen. Meillä oli koko pitkä ilta aikaa hengata. Ilta oli jälleen kaunis ja aurinkoinen. Leiripaikka löytyi tuvan takaa läheltä tulipaikkaa. Illan hämärtyessä laitoimme tulet häätämään lämpimän illan houkuttelemia hyttysiä ja myöhemmin lämmittämään iltaamme. Viimeinen ilta maastossa tuntui haikealta, mutta samalla kepeältä. Aina reissun lopussa on vähän kaksijakoiset fiilikset – tavallaan on kiva mennä pois, toisaalta haluaisi jäädä.

Reitti: Kotaköngäs–Suomunruoktu
Matka: 9,7 kilometriä
Matka vaelluksen alusta: 73,3 kilometriä

Luirojärveltä Kotakönkäälle

*Sisältää mainoslinkin

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaaraan
Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan
Muorravaarakasta Luirojärvelle

Menin illalla jännittynein mielin nukkumaan edellisenä päivänä kipeytyneen jalkani kanssa. Jalka tuli uniin ja heräilin yöllä kuulostelemaan tuntemuksia. Heräsin tai kuvittelin herääväni siihen, kun kantapää osui riippumaton reunaan ja se teki kipeää. Varpaita myös palelsi yöllä villasukista huolimatta.

Aamulla nappasin heti herättyäni maksimiannoksen särkylääkettä ja kipu hälvenikin sillä melko tehokkaasti. Aamu oli harmaa ja sumuinen, ja siksi jotenkin erityisen kaunis. Kun luonto on ruskan väreissä, niin harmaalla säällä nuo värit oikein loistavat. Sumussa on aina jotain taikaa. Harmittelin aamulla, kun en edellisenä mielettömän kauniina iltana ottanut ainuttakaan valokuvaa Luirojärveltä. Tänään järven toista rantaa ei erottunut, saati tuntureita sen takana.

Liikkeelle taas.
Luirojärvi sumuisena aamuna – tuntureita ei näy.

Aamulla päätimme lähteä yrittämään Kotakönkäälle, jonne matkaa olisi arviomme mukaan noin 17 kilometriä. Minua edessä oleva matka jännitti, mutta sovimme, että pidämme paljon taukoja ja muutamme tarvittaessa suunnitelmaa.

Lähdimme leppoisasti matkaan. Mieli oli jotenkin tosi hyvä kivuista ja epävarmuudesta huolimatta. Pysähtelimme kuvaamaan ja pidimme taukoja normaalia useammin. Reitti oli kaunis ja ruskan värit oikein leimusivat.

Välihuili

Aluksi jalka ei ollut lainkaan kipeä, mutta Buranan vaikutus alkoi vähitellen hiipua ja kipu palasi sen mukana. Otin seuraavan kipulääkeannoksen kuuden tunnin päästä ja kipu ehti yltyä tuossa välissä melko kovaksi.

Pidimme lounastauon tunturin laella, koska ihmeeksemme silloin ei tuullut yhtään. Yleensä tuntureilla tuulee, mutta nyt oli aivan hiljaista ja tyyntä. Näimme kaukaa, miten sadepilvet tulivat kohti ja taivaalle ilmestyi sateenkaari. Saimme muutaman pisaran niskaamme, muttei enempää.

Mun rinkka: Jack Wolfskin Denali 85 (miesten malli).

Tunturilta laskeuduimme ensin kosteikkoalueelle ja sieltä kangasmetsään. Reitti kulki kohti Padagovan tulipaikkaa. Aloin olla jo todella kipeä ja väsynyt. En voinut kipeän jalkani vuoksi kävellä polulla, koska juuret ja kivet tekivät todella kipeää. Kävelin polun vieressä varvikossa. Tuntui kuin olisin kävellyt sumussa tai puoliunessa. Kipu sai pään vähän sekaisin. Padagovalla pidettiin juoma- ja neuvottelutauko. Pohdimme, pistäisimmekö leirin siihen, vai kävelisimmekö vielä viimeiset pari kilometriä loppuun asti. Rami ehdotti rommihömpsyä ja ihmettelin, miten noin hyvä idea ei ollut tullut aiemmin edes mieleen. Hörppäsin kunnon siivun, joka nousi välittömästi päähän. Sen voimin jaksoin painella ikuisuudelta tuntuvan matkan Kotakönkään laavulle asti.

En voinut kipeän jalkani vuoksi kävellä polulla, koska juuret ja kivet tekivät todella kipeää. Kävelin polun vieressä varvikossa.

Viimeinen kilometri Kotakönkäälle kulki vaivalloista kivikkoa ja tuntui, ettemme tule koskaan perille, vaikka nuotion haju tuli jo nenään. Saapuessamme Kotakönkään laavulle kello oli jo yli kuusi. Pitkä päivä oli taas tullut taivallettua.

Pienen lepohetken jälkeen leiri täytyi pystyttää, koska ilta oli jälleen kovaa vauhtia pimenemässä. Iltaruualla olin tietysti nälkäisenä jo syönyt oman valmispussiruokani, kun Rami vasta keitteli vettä. Ramin ruokapussi oli pilaantunut. Selvitimme asiaa retken jälkeen ja ilmeni, että joskus hyvin harvoin voi käydä niin, että pussiin tulee reikä, jota silmillä ei voi havaita ja tällöin ruoka pilaantuu. Retkiruokavalmistajan reklamaatioprosessi hoidettiin todella esimerkillisesti. Aion jatkossakin syödä Summit to Eat -ruokia, tästä ei jäänyt mitään kammoa. Pilaantunut ruoka maistui kemialliselta eikä sitä voinut syödä. Olin tilanteesta järkyttynyt, kun kuvittelin omalle kohdalle tuota kohtaloa, että jäisin ilman lämmintä ruokaa. 😀 Rami ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Söi vähän jotain pientä. Minä jatkoin tilanteen kauhistelua, johon Rami alkoi kyllästyä. “Usko jo, mä oon ihan ok.” Onneksi ruokaa oli sen verran yli, että asia ei tuottanut ongelmaa. Opin tästä kuitenkin sen, että jatkossa otan ainakin yhden ylimääräisen annoksen mukaan. Koskaan ei voi tietää, jos sattuu jotakin.

Reitti: Luirojärvi–Kotaköngäs
Matka: 18 kilometriä
Matka yhteensä: 63,60 kilometriä

Jälleen kerran Urho Kekkosen kansallispuistoon

*Sisältää mainoslinkin

Tänä vuonna jokavuotinen syysvaelluksemme suuntautui jälleen Urho Kekkosen kansallispuistoon, vaikka viime vuonna puhelimme, että seuraavalla kerralla menisimme johonkin toiseen kansallispuistoon. Tämä oli jo kuudes reissumme noihin maisemiin.

Urho Kekkosen kansallispuisto on ihana paikka. Yhdestä puistosta löytyy monenlaista maisemaa ja sopukkaa – on tunturimaisemaa, kivikkoa, suota, joenvartta, järviä ja upeaa vanhaa kangasmetsää. Se, miksi me päädymme aina uudestaan ja uudestaan Kekkospuistoon, johtuu siitä, että autottomina tuonne on helppo päästä julkisilla kulkuvälineillä. Helppojen yhteyksien lisäksi tänä vuonna valintaan vaikutti majoitteet: Päätimme tänä vuonna majoittua kesällä hankkimissamme riippumatoissa. Tuttu puisto mahdollisti reittisuunnittelun paremmin myös tästä näkökulmasta. Tiesimme ennalta hyvät paikat, joissa voi yöpyä riippumatoissa. Riippumattomajoitus ei nimittäin ihan kaikkialla Lapissa onnistu.

Tänä vuonna reissuun lähtö oli minulle harvinaisen hektinen. Lähtöä edeltävänä päivänä oli keskimmäisen tyttäreni rippijuhlat, joiden valmistelut veivät kaiken vapaa-ajan reissua edeltävällä viikolla. Lisäksi töissä oli todella kiireinen viikko juuri tuolloin. Onneksi vaellusreissuille pakkaaminen on tuttua. Suurin osa varusteista oli jo tietysti jo olemassa, ruuat oli ostettu hyvissä ajoin ja reissua ennen piti vain kerran käydä rinkan sisältö ajatuksella läpi. Ainoa viime hetken hankinta oli uusi aluspeitto riippumattoon. Tätä pähkäilin ihan viimeiseen asti, kun mietin ottaisinko ohuemman aluspeiton ja talvimakuupussin. Päätin kuitenkin ostaa DD Hammockin underblanketin (comfort -5°C), koska tiesin, että tulen tarvitsemaan sitä myöhemminkin.

Tyttären rippijuhlat päättyivät lauantaina alkuillasta, jonka jälkeen kävin rinkan sisällön läpi aivan umpiväsyneenä. Päätin ottaa mukaani Jack Wolfskinilta saamani uuden jätti-ison 85-litraisen rinkan, ettei tavaroita tarvitsisi pelata joka kerta tetriksenä 60-litran rinkkaan. Mua nauratti rinkan koko, nimittäin tuntui, että mahtuisin rinkan sisään itsekin. Tavarat humpsahtivat sujuvasti isoon rinkkaan, sinne saattoi livahtaa vahingossa vähän liikaakin tavaraa, koska tilaa oli. Amatöörin moka.

Vaelluskengät: Lowa Renegade

Sunnuntaiaamuna suuntasimme lentäen kohti Ivaloa, siitä lentokenttäkuljetuksella Saariselälle, mistä ostimme kaasut keittimiin ja kävimme syömässä tukevat lounaat. Iltapäivällä puoli neljän aikaa hyppäsimme tilattuun taksiin, joka kyyditsi meidät lähtöpaikkaan Aittajärvelle. Taksimatkalla vettä satoi kaatamalla ja ulkona oli melko kolea sää, mutta mieli oli kepeä. Vihdoinkin olimme Lapissa! Nyt saa rentoutua ja nauttia luonnosta.

Reittisuunnitelmamme olivat oikeastaan vain hahmotelmia ja olimme sopineet, että päätämme vasta Aittajärvellä vaellammeko ensimmäisenä päivänä lainkaan, vaan jäämmekö yöksi siihen laavun läheisyyteen. Sateinen keli helpotti päätöksentekoa. Istuimme laavuun joidenkin vaeltajien seuraksi odottelemaan sateen hellittämistä.

Sateen lakattua seurue lähti jatkamaan matkaansa ja me pystytimme leirin, jonka jälkeen laitoimme iltaruuat nuotion ääressä. Illan hämärtyessä nuotiolle käveli laavun takaa pariskunta, jonka tutun kuuloinen ääni totesi “täällähän on tuttuja”. Aluksi en siinä hämärässä erottanut kasvoja ja hämmentyneenä mietin, ketä nämä voisivat olla. Kohta välähti, että siinähän seisoi työkaverini vuosien takaa tyttöystävänsä kanssa. Mikä yhteensattuma! He lähtivät nopeasti etsimään telttapaikkaa ennen pimeäntuloa. Istuimme vielä hetken nuotion ääressä odottamassa sen hiipumista ja siirryimme iltapesujen kautta riippumattoihimme nukkumaan.

Aamulla alkaisi varsinainen vaeltaminen, suuntana Jyrkkävaara.

Onnistuneen vaelluksen viimeinen päivä

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle
5. vaelluspäivä: Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin
6. vaelluspäivä: Tämän reissun kaunein reitti

Viimeisenä vaelluspäivänä heräsimme herätyskellon soittoon. Olin laittanut Garminin piippaamaan kuudelta, myös Ramin puhelin hälytti samaan aikaan. Herääminen ei tehnyt tiukkaa, minusta oli kiva herätä aikaisin ja herätä samaan aikaan kuin luontokin herää uuteen päivään.

Aikaisessa aamussa oli ihan oma tunnelmansa. Kaikki Kotakönkään muut retkeilijät nukkuivat vielä. Valmistelimme aamiaista mahdollisimman äänettömästi. Yritin taputella järjettömän suuria silmäpussejani pienemmiksi.

Aamu enteili sateista päivää, mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, ruskan värit hohtivat keskellä harmautta.

Saimme lähtövalmistelut suoritettua yllättävän ripeästi. Minusta tuntui haikealta lähteä, enkä ollut valmis palaamaan arkeen. Muilla reissuilla viimeisenä aamuna ajatus sivistyksen pariin palaamisesta on tuntunut kutkuttavalta ja kivalta. Nyt olisin voinut hyvin jäädä vielä luontoon. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi levännyt tarpeeksi, minulla on vaan luonnossa niin hyvä olla.

Viimeisenä päivänä meillä oli edessä reissun pisin päivämatka, 18 kilometriä kävelyä, siksi olimme laittaneet kellot herättämään. Kuljetus lentokentälle lähtisi Kiilopäältä seitsemältä ja sitä ennen halusimme syödä ja saunoa rauhassa. Arvioimme, että kävelyyn saattaisi mennä yli kuusi tuntia taukoineen.

Lähdimme hyväntuulisina matkaan. Kävelimme vähän matkaa tulosuuntaan Kotakönkään sillalle ja sitten lähdimme kävelemään Hikiojan vartta Rautulammen suuntaan. Viimeinen mutka kohti Rautulampea tuntui kestävän ikuisuuden. Eräs toinenkin retkeilijäpariskunta tuntui menettäneen uskonsa siihen, että Rautulampi ilmestyisi näköpiiriin. Muistan, että viimeksi sama kaarre tuntui kestävän ja kestävän.

Sieltä se Rautulampi kuitenkin ilmestyi näkyviin, se tarkoitti lounastaukoa. Ilma oli sen verran kolea, että pidimme tauon lyhyenä. Vaikka tiesin, että kävellessä tulee lämmin, oli pakko lähteä liikkeelle kuoritakki päällä. Sen verran viileä tauolla ehti tulla.

Rautulammelta olisi Kiilopäälle vielä noin 9 kilometriä matkaa, eli noin puolet. Onneksi maisemat olivat loppumatkan sen verran hienot, että ne saivat väsymyksen unohtumaan. En saanut maisemista tarpeekseni, vaan pysähtelin kuvaamaan ja ihastelemaan.

Niilanpään päivätuvan kohdalta matkaa oli jäljellä noin 4 kilometriä. Siinä vaiheessa mielenkiinto kävelyyn meinasi loppua kesken ja koko ajan vain toivoin matkan päättyvän. Teki mieli juosta, että olisimme olleet nopeammin perillä. Jalkapohjat olivat aivan tulessa ja jalat melko kipeät ja väsyneet. Tuolloin ajattelin, että tämä on hyvää esimakua maratonia varten, mutta maraton jäikin sitten väliin jalkaongelmien vuoksi.

Kävelyyn meni lopulta aika tarkalleen viisi tuntia. Saavuimme Kiilopäälle sopivasti lounasbuffetpöytään. Buffetlounaan, saunan ja illallisen jälkeen olisimme voineet jatkaa taas vaellusta puhtaina ja täydellä tankilla, mutta kotiinlähtökuljetus odotti. Nyt saamme ruveta suunnittelemaan seuraavaa reissua. Saa antaa suosituksia vaelluskohteista, jonne pääsee helposti ilman omaa autoa.

Päivän reitti: Kotaköngäs – Kiilopää
Matka: 18,50 kilometriä
Vaelluksen kesto: 5 h
Nousumetrit: 493 metriä

Tämän reissun kaunein reitti

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle
5. vaelluspäivä: Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin

Yö meni vähän katkonaisesti. Kuuselan kämpän pihassa olevasta teltasta kantautui melkoinen kuorsaus. Tuntui kuin tanner olisi tärissyt kuorsauksen voimasta.

Aamulla heräsin siihen, kun kuukkeli istahti teltan katolle ja lehahti aina uudestaan lentoon.

Tällä kertaa Luirojärveltä lähteminen ei tuntunut ankealta ja siltä, että reissu on kohta ohi. Nyt emme aikoneet mennä samaa reittiä kuin aina ennen, eli Tuiskukurun kautta Suomunruoktuun. Tällä kertaa olimme menossa Kotakönkäälle. Pääsisimme taas sellaisiin maisemiin, joissa emme olleet vielä koskaan käyneet. Olo oli innostunut, koska olimme kuulleet, että paikka on hieno.

Aamupuuhat. Teltta on jo purettu, kamat odottavat rinkkaan pääsyä.

Rinkka ja minä valmiina päivän marssirupeamaan.

Reitti Kotakönkäälle oli upea ja monipuolinen. Aluksi oli metsää, sitten suota, tunturimaisemaa ja joen vartta. Kävelimme hyväntuulisina läppää heittäen ja vitsaillen. Minulla oli jälleen onnellinen ja kiitollinen olo siitä, että pääsimme kokemaan näin hienon reissun.

Olisin voinut jäädä reitin korkeimmalle kohdalle pitkäksikin aikaa ihmettelemään edessä avautuvaa maisemaa, mutta ylhäällä tuuli niin kovaa, että Ramille tuli kylmä ja hän paineli suoraa tietä alas. Mä viivyttelin, annoin tuulen pyörittää hiuksia ja fiilistelin maisemia ja tunnelmaa. Yritin tallentaa kaikkea sitä ympäröivää näkyä mieleeni.

Matka Luirojärveltä Kotakönkäälle oli aika pitkä, tämän reissun pisin. Yhteensä reilut 17 kilometriä. Upeat ja vaihtelevat maisemat saivat pysymään koko matkan mielenkiinnon yllä. Koko ajan tuntui vain tulevan upeaa ja erilaista maisemaa. Tämä pätkä oli ehkä reissun paras mun mielestä.

Pakotin Ramin yhteiskuvaan.

Kotakönkäällä oli paljon retkeilijöitä telttoineen. Siellä on laavu ja huussit, mutta tupaa ei ole. Alue on aika iso ja kumpuileva, siksi telttapaikan etsimiseen meni aikaa. Lopulta saimme oikein hyvän paikan rauhallisesta paikasta hiukan syrjemmältä.

Menimme laavun ääreen iltaruokahommiin, koska teltan luona oli jälleen polttaiaisia niin paljon, ettei siellä pystynyt olemaan. Laavulle kerääntyi muitakin. Istuimme siinä vaihtuvassa seurassa pimeäntuloon saakka. Seura oli oikein hyvää. Vaihdoimme retkeilykokemuksia ja keskustelimme myös urheilusta.

Tämä oli reissun seitsemäs päivä, kuudes kävelypäivä ja viimeinen ilta. Ei ollut yhtään sellainen olo, että mieli kaipaisi jo arkeen, täällä oli hyvä olla. En kaivannut mitään.

Telttaan kömmittyämme alkoi reipas sade, kohta välähti salama ja ukkonen jyrähti. Pelästyin, sillä olimme juuri hetki sitten nuotiolla puhuneet ukkosen voimasta ja siitä, kuinka avuton ihminen on sen edessä keskellä luontoa. Kokenut retkeilijämies kertoi pelottavan kokemuksen siitä, kun hän oli joutunut myrskynsilmään. Onneksi salama ja jyrähdys jäi yhteen kertaan. Sanoin Ramille rakastavani, ristin käteni ja nukahdin.

Päivän reitti: Luirojärvi – Kotaköngäs
Matka: 17,30 kilometriä
Vaelluksen kesto: 4 h 43 min
Nousumetrit: 271 metriä

Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle

Heräsimme kymmenen aikaan siihen, kun tuvan pihalta kuului ääniä. Unenpöpperössä mietin, mistä äänet voivat tulla, kunnes tajusin, että jotkut ovat lähteneet aikaisin liikkeelle ja ovat nyt tuvan pihalla tauolla.

Tämäkin aamu oli kaunis ja aurinkoinen, mutta hyttyset olivat heti aamusta kiusana. Hyttysten läsnäolo sai aamutoimiimme vauhtia ja suoriuduimme lähtövalmisteluista ennätysajassa.

Tämän nähdessäni mielessä kaikui hautajaisissa kuullut sanat: Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tulla. Tässä se näkyi konkreettisesti, vaikka ihmisestä ei ollut kyse.

Saksalaispariskuntaa huvitti, että nukuimme näin myöhään, kun he olivat jo lounaalla. Pariskunta lähti jatkamaan matkaa Anterinmukkaan ja me heidän tulosuuntaan, eli Luirojärvelle. Emme jatkaneet matkaa tietä pitkin, vaan valitsimme mieluummin polun. Tämäkin pätkä oli helppokulkuista polkua ja matka eteni aika nopeasti.

Pidimme lounastauon jonkun puron varressa. Lounastauko ei ollut kovin rentouttava eikä pitkä, koska hyttyset olivat jälleen kiusanamme.

Värit!

Maisemat oli lähes koko matkan upeat. Luirojärven ilmestyttyä näkyviin ihan liikutuin siitä maisemasta, se oli niin vaikuttava. Vieressä kohosi Sokosti jylhänä, edessä Luirojärvi ja tuntureita kumpuili jälleen silmänkantamattomiin. Tämäkin oli yksi lempimaisemista. Niitä tuntui tällä reissulla olevan monta. Tästä vaelluksesta jäi mieleen monta hyvää hetkeä ja se onnellisuuden tunne, joka mulla oli koko reissun ajan. Ehkä hyvä mieli värittää kaikkeen pienen kultareunuksen.

Saavuimme Luirojärven Hilttonin pihaan joskus neljän maissa ja totesimme jälleen, että tämä paikka on kuin leirikeskus. Niin paljon oli ihmisiä. Luirojärven tupa on monen suositun reitin varrella ja tuvan pihapiirissä on sauna, joka myös lisää paikan suosiota.

Olimme Ali Leiniön videoista nähneet, että hän on leiriytynyt monesti järven rannassa olevan tulipaikan läheisyyteen, joka on tuvasta pienen matkan päässä. Jätimme rinkat Hilttonin pihaan ja lähdimme katsastamaan tuon paikan.

Paikka oli kaunis, mutta tulipaikalla ei ollut huussia ja parhaalla maisemapaikalla oli jo teltta pystyssä, joten päätimme palata Hilttonille ja leiriytyä johonkin tuvan pihapiiriin. Pihapiiri on tosi iso, eli sieltä kyllä varmasti jokaiselle löytyy oma rauhallinen sopukka. Leiriydyimme lähelle Kuuselan kämpän tupaa.

Illan vietimme jälleen ulkosalla. Tällä kertaa ilma taisi olla sen verran viileä ja tuulinen, että hyttyset pysyivät poissa. Luirojärvi on kyllä todella kaunis paikka etenkin näin syksyllä. Talvella se ei näyttänyt kauheasti miltään.

Päivän reitti: Hammaskuru – Luirojärvi
Matka: 13 kilometriä + 2 kilometriä telttapaikan haeskelua
Vaelluksen kesto: 3 h 51 min
Nousumetrit: 153 metriä

Aavetietä Hammaskurulle

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen

Heräsimme Anterinmukassa muiden retkeilijöiden aamutoimien ääniin. Aamu oli kaunis ja aurinkoinen. Halusimme nauttia aamusta kaikessa rauhassa ja odottelimme, että muut retkeilijät saivat aamutoimensa valmiiksi ja tekivät lähtöä ennen kun siirryimme tuvan terassille valmistamaan aamiaista. Edellisiltana iltatoimet venyivät normaalia myöhäisemmäksi saunomisen vuoksi, niin keräsin marjat aamupuuroon vasta aamulla.

Aavetie

Anterinmukasta reittimme jatkui Hammaskurun suuntaan. Rami tiesi kertoa, että reitti kulkee aavetietä pitkin. Tiellä on mielenkiintoinen historia. Tien rakennus aloitettiin ennen talvisotaa ja sen tarkoituksena oli hyödyntää nykyisen kansallispuiston puut metsäteollisuuden käyttöön. Puiden kuljettamista varten alettiin rakentaa tietä, joka kulkee edelleen Raja-Joosepista Luirojärvelle saakka. Talvisota keskeytti tien rakentamisen ja hanke lakkautettiin sodan päättymisen jälkeen. Onneksi, sillä muuten meillä ei ehkä nyt olisi tuota upeaa Urho Kekkosen kansallispuistoa retkeilykohteena.

Koko matka Hammaskurulle kulki siis tuota tietä pitkin. Matkanteko oli nopeaa ja helppoa. Tie oli helppokulkuisempaa kuin polku. Tie kulki myös tuntureiden välissä eikä nousumetrejä tullut juuri lainkaan.

Oli kiva mennä sellaista reittiä, jota ei ollut koskaan aiemmin kulkenut ja tien historia sai mielikuvituksen laukkaamaan. Ajatella, että tätä tietä rakensi miehet käsipelillä muutaman kymmenen metriä päivässä. Siinä on ollut melkoinen urakka. Tämän reitin maisemat olivat upeat, etenkin kun värit alkoivat leimuta kaikkialla. Suoalueiden päällä leimusi liekin keltainen ruoho.

Lounaspaikan maisemat.

Hammaskurun tupa oli meille pienoinen pettymys upean Anterinmukan jälkeen. Tupa oli ryteikössä ja lämpimän kelin vuoksi siellä oli aivan järjettömän paljon polttiaisia, jotka latistivan tunnelmaa.

Menin tupaan kirjoittelemaan päiväkirjaa ja vaihdoin hikiset kamat kuiviin. Rami ei tykkää yhtään istuskella tuvan sisällä, vaan haluaa aina mieluummin viettää aikaa ulkona. Laitoimme tulet ja polttelimme tuvan pihapiiristä löytyneitä risuja häätääksemme hyttysiä. Polttiaiset vähenivät vasta siinä vaiheessa kun oli nukkumaanmenoaika. Minä kulutin aikaa napsimalla valokuvia ja poimin tietysti marjat aamupuuroon. Tänä syksynä marjoja on ollut aika vähän ja ne ovat olleet aika pieniä. Kypsiä puolukoita ei meinannut koko reissun aikana löytyä oikein ollenkaan. Hammaskurussa oli paljon mustikoita ja ne olivat isoja.

Vaellusreissujemme koti. Tämä on ollut joka euron arvoinen hankinta. Ihanan tilava ja luotettava teltta.

Hammaskurun tupa

Ilta oli kaunis ja aurinkoinen. Mun olo oli tosi energinen ja hyväntuulinen. Päivämatka oli ollut sen verran kevyt, että olisimme hyvinkin jaksaneet jatkaa matkaa, mutta oli kiva jäädä tuvalle ja levätä. Meillä ei ollut mihinkään kiire. Parasta oli se, että saimme olla siellä aivan kahdestaan.

Päivän reitti: Anterinmukka – Hammaskuru
Matka: 13,40 kilometriä
Vaelluksen kesto: 3 h 26 min
Nousumetrit: 164 metriä

Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme

Edellisenä päivänä kävelimme Sudenpesältä Muorravaarakkaan kansallispuiston ehkä upeimpien maisemapaikkojen kautta, eli reittimme kulki Paratiisikurusta ja Pirunporttiin ja sieltä Muorravaarakan ruoktuun. Laitan vielä muutaman kuvan tuolta päivältä ennen kun siirryn kolmannen vaelluspäivän tunnelmiin.

Kaikki mun vaellusvaatteet ovat Jack Wolfskinilta. *saatu

Luottokengät: Lowat *saatu

Pirunportissa

Pirunportista Muorravaarakkaan laskeutuminen

Sää oli kummallinen. Aurinko paistoi ja välillä tuli vettä.

Iltaa istuttiin jälleen nuotiolla.

Saimme olla koko illan Muorravaarakassa ihan kahdestaan. Laitoimme iltaruoat tuvassa, koska ulkona oli niin paljon polttiaisia, mutta heti illan viiletessä siirryimme nuotiopaikalle tulien ääreen istumaan iltaa. Ilta hujahti jälleen nopeasti hyvässä seurassa jutellen.

Päivän reitti: Sudenpesä – Muorravaarakan ruoktu
Matka: 12,30 kilometriä
Vaelluksen kesto: 4 h 39 min
Nousumetrit: 407 metriä

Sateen ja sumun läpi Anterinmukkaan

Yö oli tosi kylmä enkä meinannut saada aamulla itseäni lämpimästä makuupussista ylös. Nousin vasta puoli yhdeltätoista. Aamu oli sumuinen, eikä tuntureita meinannut erottaa sumuverhon takaa. Onneksi tänään ei ollut tiedossa mitään tunturien ylityksiä, koska maisemat olisivat jääneet näkemättä.

Lähdimme parin tuntia kestäneiden aamurutiinien jälkeen etenemään Anterinmukkaa kohti. Olimme kuulleet paikasta paljon kehuja ja viime reissulla meitä molempia harmitti, kun emme ehtineet käymään siellä asti. Nyt Anterinmukka oli nähtävä. En oikein osannut odottaa reitiltä mitään, olin vain ajatellut määränpäätä.

Matka Muorravaarakasta Anterinmukkaan ei ollut kovin pitkä, alle 10 kilometriä. Aluksi tuli mukavan sähäkkä 260 metrin nousu, jonka jälkeen reitti kulki tuntureiden laidalla ja metsässä. Mielestäni reitti oli kaunis, tai olin muuten vain tosi hyvällä tuulella. Kävely tuntui kivalta ja helpolta.

Aamuinen sumu jatkui koko päivän ja muuttui myös sateeksi aika pian lähdön jälkeen. Sää oli mielestäni tosi kaunis. Sumun keskellä ruskan sävyt näyttivät erityisen värikkäiltä ja ihanilta. Vaikka satoi, emme jaksaneet vaihtaa sadevaatteita päälle, vaan painelimme koko matkan pysähtymättä. Kävelin koko matkan t-paidassa, koska kävellessä tuli sen verran lämmin.

Ihastuimme Anterinmukkaan välittömästi. Tupa oli poikkeuksellisen upea hirsimökki ja tuvan pihapiirissä oli enemmän palveluita ja hienouksia kuin muilla tuvilla maisemaa myöten. Tupa oli korkealla Anterinjoen penkereellä ja sauna oli alhaalla rannassa.

Anterinmukaan tuli hiukan meidän jälkeen Muorravaarakan pihassa näkemämme pariskunta. Me ryhdyimme valmistamaan ruokaa ja laitoimme leirin pystyyn, toinen pariskunta meni lämmittämään saunaa. Saunan lämmittänyt pariskunta saunoi ensin ja me pääsimme seuraavaksi nauttimaan löylyistä.

Joessa oli saunan kohdalla syvänne, joka oli peräti neljä metriä syvä. Täydellinen uimapaikka! Yleensä tunturijokien vesi yltää korkeintaan vyötäröön.

Saunan löylyt olivat ihanan pehmeät. Nautiskelimme löylyistä kaikessa rauhassa ja kävimme kaksi kertaa uimassakin. Minäkin!

Saunottuamme kiipesimme saunan portaat ylös ja hämmästyimme. Tuvan terassi oli täynnä rinkkoja ja varusteita, oli neljä maastopyörää ja ihmisiä oli yhtäkkiä ihan hirveästi. Huikkasin tulleille, että jos on saunaan menijöitä, niin kannattaa nopeasti mennä lisäämään puita. Onneksi olin laittanut saunanpesään vielä yhden puun, vaikka Rami sanoi, ettei kannata, jos ei ole enempää saunojia.

Kohta tuvalle saapui vielä lisää porukkaa. Lopulta tupa oli täynnä (8 henkeä) ja pihalla meidän lisäksi kaksi telttaa (4 henkilöä). Tuvan pihapiiri oli kuitenkin sen verran iso, että kaikille tuntui löytyvän oma soppi. Me vetäydyimme iltaruoan jälkeen nuotiokatokseen fiilistelemään upeaa sauna- ja uintielämustä. Näimme pihan toisella laidalla tulen loimotuksen.

Ihana päivä, yksi reissun parhaista!

Päivän reitti: Muorravaarakan ruoktu – Anterinmukka
Matka: 9,70 kilometriä
Vaelluksen kesto: 2 h 53 min
Nousumetrit: 260 metriä

Ramin mietteitä vaelluksestamme

Tämä postaus kertoo viimeisimmän vaellusreissumme suunnittelusta ja lopullisesta toteutumisesta. Elina kirjoittaa joka päivästä erikseen, niin minä en nyt sitä tee.

Reissun suunnittelu

Mulla pyörii aina jatkuvasti päässä seuraava reissu. Varsinkin joka syksyinen vaellus on aina se vuoden kohokohta, jota tykkään jatkuvasti suunnitella päässäni.  Tätä syksyn reissua aloin muistaakseni pähkäillä aika pian viime kevään hieman epäonnistuneen vaellusreissun jälkeen. Se retki oli aika raskas yllättävän sohjokelin vuoksi. Toki Elinalla on tietenkin sanavaltaa yhtälailla reissusuunnitelmiin, mutta hän ei yleensä jaksa nähdä samalla lailla vaivaa suunnittelussa.

Kun kerroin tämän syksyn suunnitelmasta Elinalle, hän oli heti messissä, sama homma oli viime syksyn vaelluksen kanssa. Mulle reissun suunnittelu ei ole millään tavalla vaiva, vaan hauskaa ajanvietettä. Kun aloin suunnitella tätä vaellusta, olimme puhuneet, että tällä kertaa ei mennä Urho Kekkosen kansallispuistoon, siellä olimme olleet viimeiset kaksi kertaa.

Googlettelin paljon eri kohteita, niiden reittejä, ja miten niihin pääsisi mahdollisimman kätevästi. Lopulta kuitenkin huomasin, että UKK-puistoon on vaan ylivoimaisesti helpoin ja nopein päästä julkisilla kulkuvälineillä. Ja alue on niin älyttömän iso, että uutta nähtävää ja koettavaa kyllä riittäisi. Netistä retkikarttaa tutkiessani, alkoi reittisuunnitelma muutaman päivän kuluessa pikkuhiljaa hahmottua uomilleen.

Reitti

Matkaan lähdettäisiin Aittajärveltä, jonne ajettaisiin taksilla Saariselältä ja vietettäisiin siellä ensimmäinen yö. Piti saada vaihtelua, kun aikaisemmat kaksi kertaa olimme lähteneet liikkeelle Kiilopäältä. Olimme jo viime syksynä haaveilleet, että pääsisimme Anterinmukkaan saunomaan. Silloin ei aika lopulta riittänyt sinne asti, nyt sinne olisi aivan pakko päästä. Tällä kertaa saapuisimme sinne jo kolmantena vaelluspäivänä.

Kotakönkäästä olin kuullut paljon hyvää, joten se piti myös saada sijoitettua yöpymispaikaksi. Näillä kriteereillä reitti muodostui kartalla loppujen lopuksi aika helposti. Matkamme kulkisi reittiä Aittajärvi–Sudenpesä–Muorravaarakka–Anterinmukka–Hammaskuru–Luirojärvi–Kotaköngäs–Kiilopää.

Valmistelut

Varasin meille lennot Helsingistä Ivaloon muistaakseni kesäkuun alussa. Hintaa lennoille tuli n. 500 euroa yhteensä kahdelta hengeltä. Taksin varasin viikkoa ennen lähtöä. Nopealla googletuksella löytyi Saariselän taksi, jonne soitin ja sovittiin aika ja paikka, mistä kuski hakisi meidät. Hintakin kerrottiin etukäteen, se oli tasan 90 euroa. Lentokoneessa ei saa kuljettaa retkikeittimiin kaasuja, joten joutuisimme menemään ensin Saariselän Partioaittaan ostoksille. Onneksi lentokenttäbussilla pääsee tuon välin helposti, hinta on 10 euroa henkilöltä.

Partioaittaankin soitin muutamaa päivää ennen lähtöä ja varasin kaasut. Onneksi, koska niitä oli kuulemma myyty paljon viime päivinä, ja heidän seuraava toimitus oli myöhässä. Taksi tuli täsmälleen silloin kuin oli sovittu ja matka Aittajärvelle kesti aika tarkalleen tunnin. Kuski oli selvästi ajanut tuota väliä useasti ja vaikutti muistavan jokaisen tiessä olleen kuopan ulkoa. Huonokuntoisella tiellä muilla retkeilijöillä oli samaan matkaan mennyt omalla autolla 1,5 tuntia.

Pohdintaa reissun jälkeen

Mielestäni tämä vaellus onnistui erinomaisesti. Reitti oli meille pääosin uutta ja mielenkiintoista. Pääsimme jälleen näkemään upeita paikkoja, eivätkä säätkään olleet huonoimmasta päästä. Välillä satoi jonkun verran, mutta se kuuluu asiaan. Polttiaisia ja sääskiä oli muutamana iltana, mutta eihän sitä enää tässä vaiheessa ajattele. Muistaa vain ne kaikki positiiviset asiat.

Anterinmukassa saunominen ja uiminen oli meikäläisen mielestä ehkä reissun kohokohta. On se vaan upea paikka, eikä sitä voi käsittää, jos ei itse ole siellä käynyt. Hienoin ja monipuolisin reitti oli Luirojärveltä Kotakönkäälle. Ainoastaan Hammaskurun tuvan pihapiiriin en enää menisi yöksi, se tuntui vaan sellaiselta ryteiköltä Anterinmukassa vietetyn yön jälkeen.

Lopuksi sanoisin, että hyvällä etukäteissuunnittelulla saatiin aika hiton hyvä reissu aikaiseksi. Jotkuthan menevät vaan paikalle ja alkaa sen jälkeen miettiä mihin suuntaan lähtisi. Ei siinäkään mitään väärää ole, varmasti hyviä reissuja silläkin tavalla saa tehtyä. Mä nyt vaan tykkään suunnitella ja fiilistellä näitä aina hyvissä ajoin. Puhuimme, että ensi kerralla menisimme kuitenkin johonkin muuhun paikkaan vaeltamaan, koska tämähän oli jo neljäs reissumme UKK-puistoon. Täytyyhän sitä muuallakin välillä käydä. Aikaa täytyy vaan varata sitten enemmän matkustukseen. Hyvä reissu!

-Rami

Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla

*MAINOS: Thermos

Palasimme muutama päivä sitten kahdeksan päivän vaellusreissulta Urho Kekkosen kansallispuistosta. Reissumme oli todella onnistunut. Jokaiselta vaellusreissulta jää aina mieleen muutama erityisen hieno paikka tai hetki.

Tämän vaellusreissun yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli toisena vaelluspäivänä. Olimme suunnitelleet toisen vaelluspäivän reittimme kulkemaan viime vaellusreissun sykähdyttävimpien maisemien kautta, eli Sudenpesältä Paratiisikurun ja Pirunportin kautta Muorravaarakkaan. Viimeksi kuljimme saman reitin toiseen suuntaan.

Paratiisikuru on nimensä veroinen. Se on selittämättömän kaunis laakso tuntureiden välissä. Pirunportti on puolestaan karu ja vaikeakulkuinen kivikuru.

Heräsimme uuteen vaelluspäivään Sudenpesän kammin pihapiiristä. Valmistimme aamiaisen koleassa säässä tulipaikalla. Tällä kertaa päätin tehdä jotakin sellaista, jota en ole aiemmilla vaellusreissuilla tehnyt, nimittäin keitin vedet puolen litran termospulloon, koska halusin nauttia maisemakahvit Paratiisikurun jyrkän rinteen huipulla.

Meillä on reissuillamme aina mukana kummallakin omat supernopeat retkikeittimet, ja siksi emme ole kokeneet aiemmin tarvetta termospulloille. Vasta nyt tajusin, miten kiva juttu termospullo voi olla, ja kiperässä tilanteessa se voi pelastaa. Vaelluksilla säännöllinen energiansaanti on tärkeää, koska muuten ei jaksa edetä. Termospulloon keitetyllä vedellä saa valmistettua myös lounaan tai päivällisen.

Olimme sopineet, että syömme lounaat Paratiisikurun laaksossa, koska siinä on virtaava vesi, suojaisampaa ja päätimme, että juomme jälkiruokakahvit vasta tunturin huipulla. Huipulla tuulee aina ja säät saattavat vaihtua huipulla nopeasti ja kahvihetki olisi helposti jäänyt väliin ilman termaria. Tavallisesti se olisi vaatinut sen, että olisi pitänyt purkaa rinkasta keittimet ja koko se rumba olisi vienyt kahvittelulta aikaa. Lisäksi kurun pohjalta pulloihin napattu vesi täytyi säästää janojuomaksi matkalle. Tuntureiden huipuilla harvemmin on virtaavaa vettä.

Tuolta alhaalta asti olimme kiivenneet ja tässä oli vielä matkaa maisemakahvipaikalle.

Viime kesä on ollut vähäsateinen ja moni karttaan merkitty puro oli kuivunut ihan kokonaan. Tällä reissulla veden saaminen puroista ei ollut niin itsestään selvää kuin aiemmin. Thermokseen keitetyllä vedellä valmistaa helposti myös lounaan tai päivällisen tiukassa paikassa eikä siihen tarvitse käyttää kallisarvoista juomavettä. Lisäksi termospulloon valmiiksi keitetty vesi mahdollistaa sen, että ruokatauon voi pitää myös muualla kuin virtaavan veden äärellä.

Tällä kertaa meillä kävi tuuri Paratiisikurussa. Viime vuonna samaa reittiä kulkiessamme satoi vettä ja oli sen verran sakea sumu, ettei maisemia oikein erottanut. Tällä kertaa paistoi aurinko (ja välillä ripsi vettä) ja oli hyvä näkyvyys. Söimme lounaat sovitusti alhaalla, täytimme juomapullomme ja lähdimme kiipeämään jyrkkää nousua kohti huippua. Nousu oli reissun raskain ja piti aina muutaman askeleen jälkeen pysähtyä tutisevin jaloin puhaltamaan.

Huipulle päästyämme kahvihetki oli todella ansaittu. Pelkäsin etukäteen, että ylhäälle päästyämme alkaa kamala vesisade ja näkyvyys menee sumuksi. Onneksi pelko ei toteutunut. Ihailin onnellisena maisemia. Tuntureita näkyi silmänkantamattomiin. Taivalla oli sateenkaarikin. Kuinka täydellistä!

Kaadoimme molempien kuppeihin murukahvin murut ja Thermoksesta kuuman veden päälle. Aamulla termariin laitettu vesi oli edelleen höyryävän kuumaa. Nautiskelimme kahvit suklaapatukan kanssa maisemia ihastellen sateenkaarineen. Tästä hetkestä olin haaveillut. Kokemus oli juuri niin ihana kuin olin kuvitellut. Maisemia ei oikein pysty kuvailemaan, eivätkä mitkään kuvat tee oikeutta, mutta toivottavasti näiden kuvien ja tunnelmointien avulla pääsit edes vähän samaan fiilikseen.

ARVONTA. Saan arpoa tätä postausta kommentoivien kesken 500 ml hopeanvärisen Thermos-termospullon (sama kuin mulla kuvissa, mutta eri värisenä). Kerro missä maisemapaikassa sinä joisit kahvit tuosta Thermos-pullosta? Jätä kommentin yhteydessä toimiva sähköpostiosoitteesi. Arvonta päättyy 30.9.2019. Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan säännöt.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Voittajalle on lähetetty sähköpostia.