to top

Luirojärveltä Kotakönkäälle

*Sisältää mainoslinkin

Ensimmäisen päivän kertomus
Aittajärveltä Jyrkkävaaraan
Jyrkkävaarasta Muorravaarakkaan
Muorravaarakasta Luirojärvelle

Menin illalla jännittynein mielin nukkumaan edellisenä päivänä kipeytyneen jalkani kanssa. Jalka tuli uniin ja heräilin yöllä kuulostelemaan tuntemuksia. Heräsin tai kuvittelin herääväni siihen, kun kantapää osui riippumaton reunaan ja se teki kipeää. Varpaita myös palelsi yöllä villasukista huolimatta.

Aamulla nappasin heti herättyäni maksimiannoksen särkylääkettä ja kipu hälvenikin sillä melko tehokkaasti. Aamu oli harmaa ja sumuinen, ja siksi jotenkin erityisen kaunis. Kun luonto on ruskan väreissä, niin harmaalla säällä nuo värit oikein loistavat. Sumussa on aina jotain taikaa. Harmittelin aamulla, kun en edellisenä mielettömän kauniina iltana ottanut ainuttakaan valokuvaa Luirojärveltä. Tänään järven toista rantaa ei erottunut, saati tuntureita sen takana.

Liikkeelle taas.
Luirojärvi sumuisena aamuna – tuntureita ei näy.

Aamulla päätimme lähteä yrittämään Kotakönkäälle, jonne matkaa olisi arviomme mukaan noin 17 kilometriä. Minua edessä oleva matka jännitti, mutta sovimme, että pidämme paljon taukoja ja muutamme tarvittaessa suunnitelmaa.

Lähdimme leppoisasti matkaan. Mieli oli jotenkin tosi hyvä kivuista ja epävarmuudesta huolimatta. Pysähtelimme kuvaamaan ja pidimme taukoja normaalia useammin. Reitti oli kaunis ja ruskan värit oikein leimusivat.

Välihuili

Aluksi jalka ei ollut lainkaan kipeä, mutta Buranan vaikutus alkoi vähitellen hiipua ja kipu palasi sen mukana. Otin seuraavan kipulääkeannoksen kuuden tunnin päästä ja kipu ehti yltyä tuossa välissä melko kovaksi.

Pidimme lounastauon tunturin laella, koska ihmeeksemme silloin ei tuullut yhtään. Yleensä tuntureilla tuulee, mutta nyt oli aivan hiljaista ja tyyntä. Näimme kaukaa, miten sadepilvet tulivat kohti ja taivaalle ilmestyi sateenkaari. Saimme muutaman pisaran niskaamme, muttei enempää.

Mun rinkka: Jack Wolfskin Denali 85 (miesten malli).

Tunturilta laskeuduimme ensin kosteikkoalueelle ja sieltä kangasmetsään. Reitti kulki kohti Padagovan tulipaikkaa. Aloin olla jo todella kipeä ja väsynyt. En voinut kipeän jalkani vuoksi kävellä polulla, koska juuret ja kivet tekivät todella kipeää. Kävelin polun vieressä varvikossa. Tuntui kuin olisin kävellyt sumussa tai puoliunessa. Kipu sai pään vähän sekaisin. Padagovalla pidettiin juoma- ja neuvottelutauko. Pohdimme, pistäisimmekö leirin siihen, vai kävelisimmekö vielä viimeiset pari kilometriä loppuun asti. Rami ehdotti rommihömpsyä ja ihmettelin, miten noin hyvä idea ei ollut tullut aiemmin edes mieleen. Hörppäsin kunnon siivun, joka nousi välittömästi päähän. Sen voimin jaksoin painella ikuisuudelta tuntuvan matkan Kotakönkään laavulle asti.

En voinut kipeän jalkani vuoksi kävellä polulla, koska juuret ja kivet tekivät todella kipeää. Kävelin polun vieressä varvikossa.

Viimeinen kilometri Kotakönkäälle kulki vaivalloista kivikkoa ja tuntui, ettemme tule koskaan perille, vaikka nuotion haju tuli jo nenään. Saapuessamme Kotakönkään laavulle kello oli jo yli kuusi. Pitkä päivä oli taas tullut taivallettua.

Pienen lepohetken jälkeen leiri täytyi pystyttää, koska ilta oli jälleen kovaa vauhtia pimenemässä. Iltaruualla olin tietysti nälkäisenä jo syönyt oman valmispussiruokani, kun Rami vasta keitteli vettä. Ramin ruokapussi oli pilaantunut. Selvitimme asiaa retken jälkeen ja ilmeni, että joskus hyvin harvoin voi käydä niin, että pussiin tulee reikä, jota silmillä ei voi havaita ja tällöin ruoka pilaantuu. Retkiruokavalmistajan reklamaatioprosessi hoidettiin todella esimerkillisesti. Aion jatkossakin syödä Summit to Eat -ruokia, tästä ei jäänyt mitään kammoa. Pilaantunut ruoka maistui kemialliselta eikä sitä voinut syödä. Olin tilanteesta järkyttynyt, kun kuvittelin omalle kohdalle tuota kohtaloa, että jäisin ilman lämmintä ruokaa. 😀 Rami ei kuitenkaan ollut moksiskaan. Söi vähän jotain pientä. Minä jatkoin tilanteen kauhistelua, johon Rami alkoi kyllästyä. “Usko jo, mä oon ihan ok.” Onneksi ruokaa oli sen verran yli, että asia ei tuottanut ongelmaa. Opin tästä kuitenkin sen, että jatkossa otan ainakin yhden ylimääräisen annoksen mukaan. Koskaan ei voi tietää, jos sattuu jotakin.

Reitti: Luirojärvi–Kotaköngäs
Matka: 18 kilometriä
Matka yhteensä: 63,60 kilometriä

  • Annika K.

    Kiva lukea teidän matkakertomusta :). Kuvat rentouttavan näköisistä maisemista vahvistaa ajatusta, että tuonne päin on ensi vuonna itsekin suunnattava!

    October 31, 2020 at 7:13 pm Reply

Leave a Comment