Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Mainos: Matkan kustansi Reima

Jotkut kirjoittavat joskus kolmen sanan yhdistelmän: kiitollinen, siunattu, onnellinen. Minulle tämä näiden sanojen yhdistelmä on lähinnä tuonut oksennusta kurkkuun ja teennäisen fiiliksen. Just joo, niinpä niin. Tällä hetkellä mulla kuitenkin on vahvasti sellainen fiilis, että voisin käyttää tuon kolmen sanaan yhdistelmää. Olenkin tainnut aika monta kertaa tällä viikolla sanoa olevani kiitollinen ja onnellinen.

Olen juuri palannut kotiin sanalla sanoen upealta reissulta. Edelleen tuntuu vaikealta summata kaikkea kokemaamme. En osaa vielä oikein kunnolla eritellä tekijää, joka teki reissusta näin upean. Reissulla oli aivan ainutlaatuinen tunnelma ja mielettömän hyväntuulinen meininki. Tämä oli varmasti suurilta osin Reima-jengin ansiota, sillä he olivat aina kohdatessa iloisia, avuliaita ja antoivat meidän ymmärtää, että he olivat iloisia saadessaan meidät kaikki 145 ihmistä heidän vieraakseen. Meistä pidettiin äärimmäisen hyvää huolta niin reimalaisten kuin Ruka Safarisin, Ruka Kuusamon ja Visit Finlandin puolesta. Joka päivä odotukset ylittyivät. Jokainen yksityiskohta oli mietitty. Ympärillämme pyöri jatkuvasti kolme kuvaajaa, jotka pitkistä päivistä huolimatta jaksoivat jatkuvasti hymyillä ja ottaa lapset ihanasti huomioon. Heistä välittyvä energia ja hyvä fiilis tarttui meihin kaikkiin.

Tämä reissu oli täynnä elämyksiä ja uusia seikkailuja. Reissu myös kasvatti ja opetti minua. Sanotaan, että matkailu avartaa. Mitä tämä kenellekin tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että reissuillani kohtaan uusia ihmisiä, ihmettelen uteliaasti uutta ympäristöä, koen uusia asioita ja kohtaan erilaisia tapoja, tottumuksia ja kulttuureja. Näitä kun peilaa omaan elämään, ajatuksiin ja arkeen, voi oppia uutta ja nähdä oman maailman uudella tavalla. Tämä avartuminen voi tapahtua vaikka viereisessä kaupunginosassa tai kohdatessa naapurissa asuvan uuden tyypin, jolla on erilainen maailmankatsomus. Elämällä on niin paljon annettavaa, jos uskaltaa heittäytyä elämän kuljetettavaksi.

Tällä viikolla minä tulin pois mukavuusalueeltani ja uskalsin kommunikoida englanniksi, yhä arastellen, mutta kuitenkin. Näin kuinka eri tavalla muissa kulttuureissa toimitaan. Tutustuin sielunkumppanilta tuntuvaan Inariin ja hänen ihastuttavaan tyttäreensä. Meidän tyttäret myös ystävystyivät. Ihailin, miten lahjakas ja upea tyyppi valokuvaaja Harri Tarvainen on. Ihmettelin, miten voin olla näin etuoikeutettu, että pääsin mukaan tälle upealle reissulle. Näin vierestä, miten tyttäreni oppi uuden taidon ja rakastui lasketteluun. Sain viettää erittäin harvinaista kahdenkeskistä aikaa ihanan pikkuiseni kanssa. Minulla on ihana tytär. Oli ihan mahtavaa saada hengata viikko noin hyvässä seurassa. Ei pienintäkään valitusta. Ainoat kyyneleet reissussa tulivat, kun hän ei meinannut päästä Inarin tyttären kanssa samaan pöytään illalliselle sekä silloin, kun usko omiin kykyihin loppui laskettelurinteessä. Minulta tuli iltaisin liikutuksen ja onnenkyyneleitä, kun summasin uusia kokemuksiamme.

Reiman markkinointijohtaja Topi sanoi viimeisimmässä puheessaan, että parasta reissussa on ollut nähdä lasten ilo ja touhut, ei niinkään niissä suunnitelluissa aktiviteeteissa, vaan missä milloinkin tehdessä ja touhutessa ja tutustuessa uusiin ihmisiin. Topi kehotti meitä muistamaan liikkumisen ja yhdessäolon riemun kotonakin. Mä lupaan.

Reissu huipentui ihanaan tempaukseen, jonka valokuvaaja Harri organisoi. Pimeän tultua kiipesimme porukalla, lapsinemme, tunturin huipulle ihastelemaan revontulia ja kuulemaan Harrin valokuvausvinkit revontulien ikuistamiseen. Tuona iltana pakkanen kiristyi kiristymistään ja jännityksellä seurasimme, kuinka pohjoiselta taivaalta nousi revontulet, jotka voimistuivat vähitellen. Olimme edellisenä iltana tyttäremme kanssa nähneet elämäni upeimmat revontulet, joten luovutimme jäätyvien varpaiden vuoksi revontulien ihmettelemisen ja menimme pakkaamaan kamat seuraavan aamun kotiinlähtöä varten.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen.

Viimeisen illan auringonlasku oli upea. Harmi kun en ehtinyt ikuistamaan sitä paremmin, koska oli kiire illalliselle.
Kuva: Harri Tarvainen
Kuva: Harri Tarvainen
Kuvassa meidän uudet ystävät ❤️
Kuva: Harri Tarvainen

Hiihtoloman miniretki

*Mainos: Jack Wolfskin & Scandinavian Outdoor
Postauksen lopussa arvonta.

Lapsilla ja minulla on ollut tällä viikolla hiihtoloma. Minulla tosin loma on tarkoittanut vain sitä, ettei ole tarvinnut mennä koululle. Halusin lomalla toteuttaa yhden yhteisen metsäretken tyttöjeni kanssa. Haaveissani oli kokonainen päivä vaikkapa Nuuksiossa, mutta sen järjestäminen ilman autoa olisi ollut melkoinen säätö, joten improvisoin hiukan.

Päätimme hyvissä ajoin, että keskiviikkoaamuna on se päivä, jolloin heti aamupalan jälkeen rupeamme tekemään lähtöä retkelle. Meidän porukalla lähdöt, oli ne sitten mihin tahansa, on aina melkoista sirkusta. Mitkään nopeat lähdöt ei tällä jengillä onnistu. Retkelle lähtöön vaaditaan aina huolellinen pakkauslista ja tarkkaa valvontaa. Nyt alan ymmärtää äitini ainaisia Excel-listoja kaikesta. 🙂

Heti aamulla silmät avattuani tirkistin ikkunaverhojen taakse ja hihkaisin onnesta. Jee, aurinko paistaa! Koko hiihtolomaviikko on hellinyt parhaimmilla talvisäillä.

Teltta: Jack Wolfskin Eclipse III *saatu

Keittelin kotona kuumat kaakaot termariin mukaan. Jokainen valitsi hartaudella itselleen sopivan termospullon. Pakkasin itselleni kahvinkeittoa varten retkikeittimen ja muut retkeilyvarusteet reppuun. Tällä kertaa vedin ässän hihasta ja otin myös korkkaamattoman telttamme mukaan, jonka kokosimme retkipaikalle tunnelmaa tuomaan. Teltan pystyttämisestä hangelle syttyi kipinä talviretkeilystä. Siis teltassa yöpymisestä talvella. Tämä täytyy vielä ehdottomasti toteuttaa. Hiihtovaellus on myös haaveilulistalla.

Rinkka: Jack Wolfskin Hobo King 85 *saatu

Kävelimme vain muutaman kilometrin päähän ihan tähän meidän kodin lähellä sijaitsevan saaren rantaan. Laitoimme teltan pystyyn ja matkalla änkyröineiden lasten äänet muuttuivat jälleen kerran kiukusta innostukseksi. Joka kerta tapahtuu sama juttu. Lähteminen on vaikeaa, mutta perillä on kivaa ja aika kuluu kuin siivillä. Siellä ne tytöt tekivät jäällä lumienkeleitä ja labyrintteja.

Reppu: Jack Wolfskin Earlham *saatu

Oli hauskaa retkeillä ihan tässä lähellä ja silti meillä kaikilla oli ihan aito retkeilytunnelma. Eihän retkeily vaadi kuin oikeanlaisen mielentilan.

***

Saan jälleen kerran arpoa teille ihan huippuhienon palkinnon, nimittäin 200 euron lahjakortin Scandinavian Outdooriin, jolla voi valita mieleisiäsi Jack Wolfskin -varusteita. Kannattaa käydä täällä tutustumassa valikoimaan. Siellä on nimittäin aika valtaisa määrä kaikkea. Olen itse nyt muutaman kuukauden ajan testannut heidän varusteita ja olen ollut tosi tyytyväinen. Mielestäni tuotteet ovat laadukkaita ja silti kohtuuhintaisia.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla postausta. Kerro kommentissasi mihin suuntaan haluaisit blogini kehittyvän. Minkälaiset jutut kiinnostaa, mitkä ei? Toivoisitko minulta jotakin uutta aluevaltausta? Heitä villeimmätkin toiveet kommenteissa! 🙂 Jätä kommentoidessasi sähköpostiosoite, josta tavoitan sinut, mikäli voitto osuu kohdalle. Arvonta on päättynyt, voitto osui tälle kommentille.

Ps. Kuvat minusta otti keskimmäinen tyttäreni, se sama tyttö, joka oli Hyvinkää-videolla eniten äänessä. 🙂 Taitava tyttö.

Metsässä harmaus ei haittaa

Tänään oli vaihteeksi harmaa sää. Vettä tihkutti ja ikkunasta katsottuna sää näytti todella masentavalta. Olimme onneksi päättäneet jo aiemmin samalla viikolla, että lauantaina on pitkästä aikaa retkipäivä. Edellisestä koko perheen yhteisestä retkestä oli vierähtänyt jo useampi kuukausi. Minulla oli ollut jo pitkään kova hinku metsään.

Nämä meidän koko perheen yhteiset retket ja aktiviteetit ovat aina melko koomisia, varsinkin lähteminen. Jos taaperon ja uhmaikäisen kanssa asiat ovat vaikeita, niin kyllä on teinienkin kanssa. Saan käyttää kaikki maanittelu- ja lahjontataidot, että saan porukan pöpelikköön. Pohjatyöt täytyy aloittaa jo useampaa päivää aikaisemmin, että retki ylipäänsä saadaan onnistumaan. Muuten tulee täystyrmäys samantien “en todellakaan oo lähössä mihinkään mettään”. Tämä on jotenkin ristiriitainen ilmiö, sillä metsästä lähtee aina tyytyväistä porukkaa kotiin. Ehkä se on vain periaate, että äidin ideat ovat tyhmiä.

Poluilla kulkiessa meistä lähtee ääntä – ilmassa lentelee lempeät kettuilut, samoin perheen sisäpiiriläpät, laulu raikaa ja välillä jotakin saattaa harmittaa kovaan ääneen. Ollaan me vaan silti paras tiimi. Meitä yhdistää tyhmä huumorintaju ja suorasukaisuus. Uusperhekuvio ottaa oman aikansa hitsautuakseen tiimiksi, mutta ollaan jo hyvällä tiellä. Kohta kolme vuotta olemme harjoitelleet.

Metsässäolon vaikutukset näkee lapsissakin. Tällä kertaa teimme eväät kotona ja keittelimme tauolla vain kaakaot ja kahvit eväsleipien seuraksi. Vietimme metsässä kaikkiaan kolme tuntia. Nuuksioon mennessä takapenkillä istui kolme kappaletta innottoman näköistä tyttöä, mutta kotimatkalla samat tyypit näyttivät tyytyväisiltä, mutta väsyneiltä. Paluumatkalla kävimme täyttämässä kupumme vielä Ikean lihapullilla. Kotona reppujen tyhjentämisen ja retkikamojen pesun jälkeen saunoimme jokainen kaikessa rauhassa. Iltapalaksi teimme lämpimiä leipiä ja kyytipojaksi cokista. Tosi kiva päivä eikä sään harmaus tai sade haitannut yhtään! Tähän yhtyivät kaikki.

Tämä tyyppi ilmoitti, ettei välitä tulla kuvatuksi, koska on “jossain metsästysvaatteissa”. 😀
Tämä oli “etukeulana”, eli johti joukkoa alkumatkasta.

Mun vaatteet: Jack Wolfskin / Scandinavian Outdoor *saatu

Ramin takki: Jack Wolfskin / Scandinavian Outdoor *saatu

Mun esikoinen on jo niin iso, että lainaa mun retkeilyvaatteita! <3

Kuvat: minä ja Rami
Edit: minä

#millionhoursofjoy & kutsu lapsiperheiden liikuntatapahtumaan

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Muistatteko kun kerroin meidän perheen osallistuvan Reiman lanseeraamaan #millionhoursofjoy-kampanjaan? Kampanjan tarkoituksena on haastaa kaikki maailman lapset liikkumaan miljoona tuntia enemmän loppuvuoden aikana. Kaikki haasteeseen osallistuvat ovat samalla mukana kilpailussa, jonka pääpalkintona voi voittaa koko perheen talvilomamatkan Lappiin. Lue kilpailuohjeet täältä.

Päätimme järjestää yhdessä Reiman ja Taitoliikuntakeskuksen kanssa perheliikuntapäivän, jonne haluan kutsua teidät mukaan.

Kutsun teidät viettämään minun ja tyttärieni kanssa aktiivista perheliikuntapäivää Taitoliikuntakeskukseen Helsinkiin. Tapahtuma järjestetään lauantaina 25.11. klo 11-12. Luvassa on ohjattua liikuntaa lapsille. Tapahtuma on maksuton. Mukaan mahtuu kymmenen ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta vanhempineen. Ilmoittautumiset sähköpostiini endorfiinikoukussa@gmail.com. Kerro ilmoittautuessa lapsen ikä. Tapahtumassa tarjotaan pientä välipalaa. Varsinaista ikärajaa tapahtumaan ei ole, mutta olisi hyvä, jos lapsi on sen ikäinen, että malttaa kuunnella ohjeet ja osaa noudattaa niitä ilman vanhemman apua.

Miten meidän #millionhoursofjoy-projekti on edennyt?

Meidän lapset saivat ReimaGo-sensorit käyttöönsä. Tämä pieni musta nappula on motivoinut aivan yllättävällä tavalla tyttöjäni liikkumaan. Yhtäkkiä sain useamman kerran kuulla ilahduttavan kysymyksen “äiti, voinko mä mennä ulos”.

Olen useampaan kertaan kirjoitellut, miten lasten motivoiminen liikkumaan on välillä haastavaa. Kännykät imisivät kaiken käytettävissä olevan ajan, jos niin vain sallisi tapahtuvan. Toinen haaste lasten liikuttamisessa on raha. Lasten harrastuksiin saisi helposti upotettua parikin tonnia kuukaudessa, jos haluaisi ulkoistaa kaiken lasten liikkumisen. Eipä ole tässä osoitteessa sellaisia rahoja näkynyt. Kolmas haaste on oma viitseliäisyys ja ajankäyttö.

Lasten ja aikuistenkin liikkumattomuus on minusta todella huolestuttavaa, niin kuin myös se, että lapset ja aikuiset ovat koko ajan epäterveellisempiä. Minua ei kenenkään ulkomuoto kiinnosta, mutta terveydestä olen huolissani. Jos arjessa ei ole minkäänlaista arkiliikuntaa, pitäisi huolestua. Jos lapsi käy autolla kuljetettuna kahtena päivänä viikossa harrastamassa liikuntaa tunnin kerrallaan, se ei riitä. Liikuntaa tulisi olla joka päivä. Tässä kohtaa myös perheen vanhemmat voisivat tutkiskella omia liikkumistottumuksiaan. Mielestäni askelia mittaavat kellot ovat omiaan suhteuttamaan todellista liikkumismäärää. Jos tällaista kelloa ei ole, niin useimpiin puhelimiin saa sovelluksen, jonka avulla näitä samoja asioita voi mitata. Liikkumista ei tarvitse jatkuvasti olla mittailemassa, mutta jo lyhyt kokeilujakso näyttää suuntaa tarvitseeko liikuntaa lisätä vai onko sitä jo riittävästi.

Lapsiperheen arki on kiireistä. Vanhemmilla on omien töiden lisäksi toivottavasti myös harrastuksia ja joillakin saattaa olla kaiken päälle vielä luottamustoimia (itse olen yhden joukkueen rahastonhoitaja, musiikkiluokan rahastonhoitajan tehtävistä pääsin vähän aikaa sitten eroon). Lapsilla on kouluvelvollisuuksien lisäksi harrastus tai useampi harrastus. Vanhempien vastuulla on ruokahuollon, pyykinpesun ja kodin ylläpidon lisäksi huolehdittava, että lapsi pääsee harrastuksiinsa turvallisesti oikeaan aikaan ja että mukana on oikeanlaiset varusteet. Kyllä te tiedätte mitä tämä rumba on luettelemattakin, vai tiedättekö?

Ymmärrän siis varsin hyvin, että lasten liikuttaminen on iso haaste, jos lapsi ei itse ole erityisen innostunut liikkumaan omatoimisesti. Tämä saattaa vaatia arkirutiinien muuttamista ja omalla kohdallani lasten liikuttaminen vaatii aivan erityisiä ponnisteluja, johon ei aina kaikkien muiden velvollisuuksien jälkeen veny. Silti se on tärkeää. Ja erityisen tärkeää olisi tehdä kaikki tämä niin, että kaikilla on hauskaa.

Me olemme yrittäneet lisätä arkiliikuntaa ihan vain hyötyliikkumalla ja tekemällä asioita yhdessä. Pyrin siihen, että jokainen perheemme jäsen ulkoilee joka päivä edes vähän, myös minä. Käymme kävellen kaupassa, teemme pieniä retkiä lähimaastoon, menemme joka paikkaan julkisilla ja kävelemme siirtymät. Ohut lompakko pakottaa olemaan luova. Meillä ei ole autoa käytössä, joten lapset kulkevat harrastuksiinsa pyörällä, kävellen tai bussilla. Pieni urhea kuopukseni kulkee yksin selloinensa keskustaan soittotunnille. Myöhäisimpiin treeneihin saatan tyttöjä bussilla.

Elämäntapojen opettaminen lähtee vanhemmista. Esimerkillä on valtavan suuri voima. Jätä auto parkkiin ja kävelkää kauppaan. Menkää yhdessä kävelylle ja ihmettelemään syksyistä luontoa. Arki on väsyttävää ja kiire jyskyttää lähes aina takaraivossa. Unohda kiire. Tee tilaa terveydelle, liikkumiselle ja lapsillesi. Lastesi kanssa kiireettömästi vietettyä aikaa et tule koskaan katumaan. Yhdessä vietetyistä hetkistä tulee hyvä mieli. Niissä hetkissä on aikaa kuunnella lasten kuulumiset ja olla aidosti läsnä. Lisäksi olemme huomanneet, että silloin kun kaikki ovat liikkuneet, levänneet riittävästi ja syöneet hyvin, porukka on paljon hyväntuulisempaa. Terveelliset elämäntavat antavat lisää voimavaroja, näin mä olen kokenut.

*Lasten takit saatu Reimalta

#millionhoursofjoy

*Yhteistyössä Reima

Tänään lanseerattiin kampanja, johon lähdin mukaan täydellä sydämellä. Nimittäin Reima otti asiakseen kannustaa perheitä liikkumaan enemmän. Ja nimenomaan ilon kautta, ei hampaat irvessä ja pakottaen. Tavoitteena on kerätä vähintään miljoona tuntia liikuntaa loppuvuoden aikana 15 maassa eri puolilla maapalloa. Kampanjassa on mukana Visit Finland ja haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan jokaisesta maasta yhdelle perheelle elämysmatka Rukalle maaliskuussa 2018. Kampanjaan voi osallistua myös koulut, päiväkotiryhmät, joukkueet ja kerhot. Näiden kesken arvotaan 1000 eurolla liikuntavälineitä toiminnan tukemiseksi.

Kuten moni varmasti tietää, jokaisen lapsen pitäisi liikkua aktiivisesti vähintään tunnin päivässä ja alle kouluikäisten liikuntamäärä tulisi olle kolme tuntia päivässä. Lasten kehitys ja kasvu tarvitsee liikuntaa, mutta liikuntaa tarvitsee myös aikuinen. Olen pitkään ollut huolissani lasten liikkumisesta, sillä kännykät vievät nykyään ison osan ajasta ja mielenkiinnosta. Taistelen viikottain asiasta lasteni kanssa. Heillä ovat toki omat harrastuksensa, mutta liikuntaharrastuksia ei ole joka päivä eikä tunti-pari ohjattua liikuntaharrastusta viikossa riitä mihinkään, jos viisi muuta arkipäivää menee kotona niska kyttyrällä kännykän kanssa. Olen myös pohtinut sitä, miksi lasten ja aikuisten liikkuminen on eriytetty. Aikuiset liikkuvat keskenään poissa lasten silmistä ja lapset puolestaan kuljetetaan omiin harrastuksiinsa liikkumaan keskenään.

Te blogini lukijoina tiedätte, että liikun lähes joka päivä. Olen tässä asiassa ns. hyvä esimerkki, mutta liikunnallinen elämäntapa ei imeydy äidinmaidossa ja se saattaa jopa tuoda lapsille paineita. Olen kuullut lasteni suusta, että “äiti, miksi sun pitää olla niin fitness”. Olin aikalailla järkyttynyt tämän kuullessani ja keskustelimme tuon jälkeen asiasta. Sosiaalinen media ja sen luoma mielikuva tuo paineita, myös omille lapsilleni. Ja vaikka omatkin lapseni näkevät tietenkin mitä elämä on henkilöbrändini takana, silti brändi näyttäytyy heillekin voimakkaasti. Jos ei omina havaintoina somen kautta, niin heidän kavereidensa tekemien havaintojen ja kommenttien kautta. Mediakasvatus ja itsensä hyväksyminen on myös aihe, josta täytyisi lasten kanssa puhua paljon suoremmin ja avoimemmin, mutta siitä joskus toisella kertaa.

Avioeron jälkeen moni asia muuttui. Minulla ei enää ollut autoa käytössä ja kuukautulot olivat huomattavasti pienemmät kuin ennen, mutta olivat menot monilta osin samat kuin ennenkin tai joiltakin osin jopa suuremmat. Kipuilin pitkään sitä, miten voin koskaan tarjota lapsilleni riittävän hyvää elämää, kun kuukausibudjetistani ei riitä ylimääräistä mihinkään “hauskaan”. Ei ollut enää rahaa leffareissuihin, ulkona syömisiin, puhumattakaan kalliista harrastuksista. En ole luovuttajatyyppiä ja päätin, että teen elämästä näillä pelimerkeillä niin hyvää kuin mahdollista. Tein melko ison elämäntapamuutoksen rahankäytön suhteen. Loppui heräteostostelut ja vaateshoppailu. Oli pakko keskittyä siihen, että saa rahat riittämään ja silti ottaa ilon elämästä.

Elämäämme astui eron myötä yhdessä tekeminen ja läsnäolo. Ei ollut enää mahdollista ostaa lapsia tyytyväiseksi, vaan piti yrittää käyttää mahdollisimman paljon mielikuvitusta ja keksiä tekemistä, joka ei maksa (ainakaan paljoa). Yhdessä ulkoilu ja puuhaaminen ei maksa mitään ja se tuo ihan valtavasti onnellisuutta! Oivalsin suuria ensimmäisenä eron jälkeisenä vuotena. Kävelimme lasten kanssa yhdessä ruokakauppaan ja kuljimme joka paikkaan joko bussilla, pyörällä tai kävellen. Kauppareissulla tuli keskusteltua päivän kuulumiset ja mielen päällä olevat huolet läpi. Samalla tuli ulkoiltua ja liikuttua, tehtyä yhdessä asioita ja oltua läsnä. Tajusin, miten järjettömän suuri merkitys on läsnäololla. Se tekee onnelliseksi! Se on niin tärkeää! Siinä sivussa lapsistani tuli varsin näppäriä kauppa-apureita. He osaavat vertailla hintoja, pakkaavat kauppakassit siten, että raskaat tulevat pohjalle ja kevyet päälle. Ottavat omatoimisesti reput selkään ja kantavat osan ostoksista kotiin ja kotona kassit tyhjennetään yhdessä kaappeihin ja ruokaa laitetaan yhdessä. Niukan rahatilanteen sanelemana meistä tuli vihdoinkin tiimi ja opettelimme tekemään asioita aidosti yhdessä.

Kun puhutaan lasten liikkumisesta, vanhempien olisi hyvä tarkastella samalla myös omia toimintatapojaan. Jos itse selaa jatkuvasti kännykkäänsä ja on olevinaan niin tärkeä, että on jatkuvasti oltava tavoitettavissa, minkälaisen esimerkin annat lapsillesi? Haluatko oikeasti olla tavoitettavissa muille kuin niille kaikista tärkeimmille? Juuri siinä hetkessä, työajan päätyttyä? (Tämän yritän itsekin muistaa, sillä en tosiaankaan ole tässä mikään esimerkkitapaus.)

Tässä #millionhoursofjoy -kampanjassa haastetaan kaikki perheet osallistumaan talkoisiin ja liikkumaan enemmän. Otan tämän haasteen tosissani. Olen jutellut tyttärieni kanssa siitä, millä tavoin me aktivoidumme liikkumisen kanssa. Nimittäin viime aikoina olen joutunut käymään melko pitkälliset neuvottelut ennen kun saan tytöt kanssani uimaan, retkelle, lenkille, ulkoilemaan… Minun haasteenani tässä on löytää meille kaikille yhteiset ja mieleiset tavat liikkua. Aiomme laatia yhteiset, kaikille sopivat tavoitteet ja säännöt ja lähteä toteuttamaan niitä. Toivoisin, että tyttäreni haastaisivat minut opettelemaan heidän lajejaan ja tekemään asioita, joista he ovat kiinnostuneita. Kerron näistä myöhemmin lisää ja kerron miten projekti meidän osalta etenee.

Nyt minä haastan teidät kaikki liikkumaan enemmän, te kaikki perheelliset ja sinut, vaikka sinulla ei olisikaan lapsia. Itse haluaisin muistuttaa kaikkia siitä, ettei liikkumisen pidä olla millään tavalla ikävää, vaan hauskaa. Heittäytykää rohkeasti kokeilemaan asioita vaikkapa ensimmäistä kertaa. Nauttikaa liikkumisesta ja uuden oppimisesta. Arkiaktiivisuus, läsnäolo ja hyvän olon löytäminen on kaikille yhtälailla tärkeää. Seuraavaksi kerron ohjeet, miten voit osallistua tähän.

Kampanja-aika: 21.8.-31.12.2017
Mukana olevat maat: Suomi, Eesti, Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia, Saksa, Itävalta, Puola, Tsekki, Sveitsi, USA, Kanada, Venäjä ja Kiina. Osallistua voi kolmella eri tavalla:

  1. Ilmoita lapsesi päivittäinen liikunta kampanjasivustolla www.reima.com/kidventure
  2. Julkaise kuva Reiman Facebook-sivulla tai Instagramissa tagilla #millionhoursofjoy
  3. ReimaGO-aktiivisuussensorin käyttäjät voivat sovelluksesta käsin määrätä liikuntatuntinsa siirrettäviksi kampanjaan automaattisesti.

Viikoittain arvotaan tuotepalkintoja ja tammikuussa 2018 arvotaan joka maassa pääpalkintona Rukan-matka. Lisäksi Reima palkitsee 1000 euron arvoisella urheiluvälinelahjoituksella yhden yhteisön joka maasta.

Näissä kuvissa minä heittäydyin elämäni ensimmäistä kertaa pelaamaan jalkapalloa kahden nuoremman tyttäreni kanssa. He harrastavat jalkapalloa. Itse olen aina vieroksunut joukkuelajeja, mutta perheen kanssa talvella pelatutut jääkiekkopelit olivat tosi hauskoja, niin päätin heittäytyä tähänkin avoimin mielin (siinä määrin kuin jalkani antoi myöden).

Millä tavoin aiot haastaa itsesi tai oman perheesi liikkumaan enemmän?

Ensimmäinen lomapäivä

Viime viikonloppu vierähti Joroisilla Suunto-töissä ja seuraten samalla Finntriathlonin puolimatkan SM-kilpailuja. Mukava työviikonloppu ja tuli nähtyä paljon tuttuja. Iski muuten melkoinen triathlonkipinä. Tapahtumassa oli tosi hyvä tunnelma ja lajiin sisältyy yllättäen kolme itselleni tärkeää lajia, niin kai mun nyt täytyy tuohonkin lajiin itseni sotkea. 😀 Ensin vaan täytyy saada tuo oikea jalka/pakara kuntoon. Varasinkin heti tänään lääkäriajan sitä varten.

Eilen mulla oli ensimmäinen kesälomapäivä. Nukuin ihanasti niin pitkään kuin nukutti. Sen jälkeen vetelehdin sängyssä ja sohvalla Candy Crushin ja somen kimpussa. Olo oli kertakaikkisen vetelä. Rami oli varannut meille iltapäiväksi tenniskentän 1,5 tunniksi, joten mun oli pakko kiskoa treenivetimet niskaan ja suunnata Leppävaaraan. Muuten olisin varmaan hillunut yövaatteissa koko päivän. Onneksi lähdimme, sillä ulkona oli aivan ihana kesäsää ja pelaaminen oli tälläkin kertaa hauskaa. Vaikka vaikeaa se oli edelleenkin. Sain ainakin nauraa Ramin demonstraatioille mun lyönneistä ja itseäkin huvitti kaikki ne suorittamani villit koreografiat kentällä.

Illalla sain rakkaat tyttöseni kotiin ja lähdimmekin melkein heti merenrantaan uimaan. Voi loma! Ihanaa, kun mitään ei ole pakko tehdä eikä mihinkään ole kiire.

Torstaina pääsemme merelle! 🙂 Ihanaa olla lomalla!

Edulliset kesälomavinkit lapsiperheille

Olen viime vuosina yrittänyt keksiä lapsilleni mielekästä tekemistä, jotka eivät maksaisi ihan hirveästi. Eron jälkeen piti opetella tulemaan toimeen vain omilla tuloilla ja siinä menikin hetki ennen kuin tasapaino löytyi. Ensin kipuilin pitkään, miten voin koskaan tarjota lapsilleni mitään kivaa, koska kaikki maksaa niin hirveästi. Piipahdus leffaan imaisee lompakosta kepeästi melkein sen 100 euroa, eli yli puolet viikon ruokabudjetista. Huvipuistoreissut voi suosiolla unohtaa.

Halpaa ja ilmaistakin tekemistä löytyy paljon. Nämä tällaiset aktiviteetit ovat yleensä sellaisia, jotka vaativat myös vanhemmilta hiukan enemmän läsnäoloa ja panostamista ja siksi koen nämä jutut entistäkin arvokkaampina. Leffassa ei tule juteltua keskenään tai huvipuistossa nautittua varsinaisesti toisten seurasta, vaikka kivaa molemmissa varmasti on.

Metsäretket

Metsäretki alkaa jo suunnittelusta. Ottakaa suunnitteluun ja eväiden valmisteluun lapset mukaan. Varatkaa retkeen riittävästi aikaa ja eväitä. Keittäkää vaikka nokipannukahvit ja paistakaa nuotiolla vaahtokarkkeja ja makkaraa.

Kirjasto & lukeminen

Miettikää valmiiksi minkälaisia kirjoja haluatte lainata ja tehkää yhdessä retki kirjastoon. Lukekaa kirjoja toisille ääneen ja vaihtakaa lukukokemuksia. Kivaa tekemistä vaikkapa sadepäivänä.

Lettukestit

Muistan omasta lapsuudesta ihanana kesämuistona sadepäivän lettukestit. Lettuja paistettiin ämpärin kokoinen taikinakulho ja vaihdettiin välillä paistovuoroa. Yksi kattaa pöydän, toinen paistaa, kolmas siivoaa jälkiä, neljäs vastaa musiikista. Jos tuli oikein kova sadekuuro, niin silloin täytyi sännätä ulos tanssimaan sadetanssia.

Pyöräretki

Pyörällä pääsee tekemään paljon pidemmän retken kuin kävellen. Pyöräretken voi suunnata vaikka johonkin oman kotiseudun matkailukohteeseen. Ottakaa yhdessä valokuvia ja pysähtykää välillä lepäämään ja ihailemaan maisemia. Älkääkä unohtako eväitä ja termarikahvia!

Lautapelit & korttipelit

Suomen kesä on niin arvaamaton, että näitä sadepäivän tekemisiä on hyvä miettiä useampia. Korttipelejä ja lautapelejä on niin paljon hyviä. Kortit voi kätevästi ottaa mukaan myös metsäretkelle.

Pihapelit

Koulun pihat ja nurmialueet on juuri näitä juttuja varten. Napatkaa pallo kainaloon ja lähtekää koko porukalla ulos potkimaan tai heittelemään vaikka frisbeetä. Unohtakaa kilpailuhenkisyys. Mitään ei pidä osata, pääasia on että yrittää ja on hauskaa!

Uiminen

Jokainen lapsi rakastaa uimista. Uintireissuun voi yhdistellä pyöräilyä ja tehdä retken jonnekin kivalle rannalle tai maauimalaan. Maauimaloiden sisäänpääsymaksut ovat varsin kohtuullisia.

Turistina kotikaupungissa

Leikkikää päivä turistia omassa kotikaupungissa ja yrittäkää katsella kotiseutua turistin silmin. Ottakaa muistoksi valokuvia ja piipahtakaa vaikka museossa ja jätskillä.

Pääkaupunkiseudulla asuville suosittelen kerran kesässä visiittiä Suomenlinnaan. 🙂

10 x ihanaa

Ihana sunnuntai! Mieheni on kieltänyt minua käyttämästä sanaa ihana, koska käytän sitä kuulemma liikaa. 😀 Mutta minkäs teet, jos monikin asia on ihanaa.

Tänään on ollut ihanaa:

  • lepopäivä ilman aikatauluja
  • aurinkoinen ja lämmin sää
  • pitkään vaivannut jalka tuntuu hyvältä
  • rauhallinen kävely luonnossa (pieniä juoksuspurtteja välissä)
  • päiväkahvit lammen rannalla
  • uudet polkujuoksukengät
  • sain lapset kotiin
  • lohikeitto ja tuore tilli
  • tunnin korispelit koulun pihalla lapset vastaan aikuiset
  • rauhallinen ilta koko porukalla

Menimme tänään illalla koulun pihalle pelailemaan koripalloa omalla porukalla. Kentän laidalle tuli kaksi poikaa, jotka pyysivät päästä mukaan. Hetken aikaa pelailimme sillä kokoonpanolla. Huomasin, kun keinujen suunnasta pari tyttöä katseli kaihoten kentän suuntaan. Kohta paikalle ilmaantui kaksi aikuista ja pari lasta korispallojen kanssa ja kysyivät mahtuuko pelaamaan. Tottakai, mukaan vaan! Minkälaiset joukkueet tehdään? Päätimme pelata lapset vastaan aikuiset. Lapset (tytöt) olivat tosi taitavia veivät meitä kuvioissa ihan 6-0. Me pärjättiin ainoastaan pituudessa ja heittovoimassa. 😀 Pelattiin tunti ihan hiki hatussa. Kentällä kävi pelin aikana yhteensä 9 lasta ja viisi aikuista. Pelin jälkeen Ramilla oli paita napaan asti märkä. Oli tosi hauskaa! Sovimme, että otetaan pian uusiksi. Tämä on ihan parasta yhdessäoloa ja liikuntaa. Ei tarvitse olla tosissaan, ei tarvitse edes osata kummemmin (minä), pääasia on että on hauskaa!

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa!

Äitiys

Koko eilisen äitienpäivän mietin äitiyttä. Vanhemmutta kun rupeaa miettimään syvällisemmin, kahlaa helposti melko syvissä vesissä. Äitinä oleminen on elämäni tärkein tehtävä. Äitiys on jotakin niin haurasta ja haavoittuvaista. Äitiyttä kohtaan kohdistuva arvostelu loukkaa niin syvältä, ettei mikään muu. Äitinä ei koskaan koe olevansa riittävän hyvä tai onnistunut. Välillä on toki hetkiä, jolloin kokee onnistuneensa. Usein koen iloa lasten puolesta. Ylpeyttä lasten saavutuksista. Välillä velloo raastavassa syyllisyydessä. On huolta ja murhetta. Epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä, joiden taakkaa kannan itsessäni. Mutta on myös mahtavia keskusteluita ja on ihan ihana huomata, miten hauskoja ja nopeaälyisiä yksilöitä nuo minun kolme ovat. Äitinä elää jatkuvassa epätietoisuudesta siitä, että riittääkö tämä. Täytyy uskoa, että kun yrittää parhaansa, se riittää. Hienoja tyttöjä he ovat ainakin nyt, olen heistä kovin ylpeä.

Eron jälkeen äitienpäivät eivät ole tuntuneet enää samalta. En kadu eroa entisestä miehestäni, vaan harmittelen usein edelleenkin sitä, että ydinperhe meni rikki. Ydinperhettä ei saa enää koskaan takaisin. Siinä samalla särkyi tietyltä osin omatkin unelmat. Tuntuu jatkuvasti pahalta se, että lapsilla on kaksi kotia, joiden välillä he joutuvat seilaamaan ja sopeutumaan viikko kerrallaan eri kodeissa vallitseviin sääntöihin ja rytmeihin. Pyrimme vanhempina ja lasten elämässä olevina aikuisina tietysti luomaan lapsille mahdollisimman turvalliset olosuhteet ja säännöllisyyttä helpottaaksemme heidän elämää. Voimme tässä tilanteessa vain tehdä parhaamme ja toivoa, että tämä järjestely on lapsille paras mahdollinen.

Eilinen äitienpäivä alkoi minun osaltani vasta iltapäivällä, jolloin sain lapset luokseni. Tytöt olivat tehneet minulle ihanat kortit ja olivat ostaneet kukkia ja suklaata. ❤️ Illansuussa kävimme vielä oman äitini luona iltakahveilla. Tänä aamuna sain äitienpäiväaamiaisen esikoisen toimesta.

 

Lapset ja ruoka

Laura Peippo sohaisi muurahaispesää kirjoituksellaan, joka käsitteli lasten herkuttelua. Teksti oli kärkäs ja onnistui tehokkaasti provosoimaan ihmisiä. Jaoin tämän tekstin myös blogini facebookissa ja tänään minusta on tuntunut siltä, että haluaisin vähän avata omia ajatuksiani asiaan.

Olen Lauran kanssa samaa mieltä siitä, että lapsille pitäisi tarjota parasta mahdollista ravintoa ja olisi ihanteellista, jos koko perhe söisi samaa ruokaa. Tuntuu käsittämättömältä, että rakkaimmille ja tärkeimmille ihmisille maailmassa syötettäisiin sellaista ravintoa, jota ei itse ole valmis syömään.

En ole kuitenkaan yhtä ehdoton kuin Laura. 🙂 Mielestäni sokeri ei ole myrkky tai huume, joskaan ei kuitenkaan mitenkään välttämätön ravintoaines, puhumattakaan, että se olisi tervellistä tai suositeltavaa. Itse suosin kaikessa elämässä sellaista mukavaa keskitietä.

Meidän lapset saivat karkkia ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun osasivat itse sitä pyytää, limukat ja sipsit eivät ole kuuluneet meidän ruokakaappiin koskaan. Karkkipäivä tuli käytännöksi lasten tultua kouluikään. Meidän perheessä on karkkipäivä perjantaisin. Lapset saavat valita ostavatko maksimissaan 150 grammaa karkkia vai jotakin muuta heille mieleistä herkkua. Voi valita myös ottaa karkkipäivän rahana. Muuten herkuttelua on satunnaisesti, jos siltä tuntuu.

Ravintoon täytyy toki kiinnittää huomiota, mutta nykylasten kohdalla olen enemmän huolissani lasten liikkumisesta. Älypuhelimet passivoivat niin huolestuttavan paljon. Tämä onkin itselleni jatkuva haaste. Miten saan lapseni liikkeelle niin, että se on heille mieluista.

Eri ikäisten lasten kanssa on omat kasvatukselliset haasteensa. En ole koskaan kummemmin stressannut lasten syömisestä. Meillä on tehty yksi ja sama ruoka koko porukalle. Jos se ei ole kelvannut, sitten on joutunut odottamaan seuraavaan ruoka-aikaan, jolloin pahimmassa tapauksessa se sama lautanen on ollut odottamassa. Salaattien ja kasvisten kanssa täytyi jossakin vaiheessa käydä pientä neuvonpitoa. Aina niitä oli tarjolla ja aina piti maistaa, mutta kaikkea en pakottanut syömään. Nykyään tytöt syövät salaatteja ja kasviksia lähestulkoon siinä missä minäkin. Jokaisella on tosin omat mieltymyksensä.

Meidän perheessä syödään edelleenkin ihan tavallisesti. On leipää, hedelmiä, pastaa, perunaa, riisiä, lihaa, kalaa, kanaa, salaattia, marjoja, jogurttia… Itse en käytä juurikaan superfoodeja tai muitakaan lisäravinteita (vatsa ei kestä niitäkään). Pyrin jättämään kaupan hyllyille prosessoidut ja lisäaineita sisältävät tuotteet, sillä itse saan niistä vatsanväänteitä.

Minulla oli jossakin vaiheessa kieroutuneita ajatuksia oikeanlaisesta syömisestä ja podin morkkista vaikkapa leivän syömisestä, puhumattakaan jos erehdyin syömään pullan. Ajattelin tuolloin, että nyt pitää kiireesti lähteä lenkille tai muuten peli on menetetty. Ei se terveys yhteen pullaan kaadu, kunhan sitä ei puputa joka päivä tai kerrallaan kamalia määriä. Nykyään on ihanaa, kun ei tarvitse syyllistyä syömisistä. Tänään söin aivan tyytyväisesti kaksi jäätelöä peräkkäin. Okei, tuli paha olo. Yksi olisi riittänyt. 😀

Mitä ajatuksia herää asiasta?