Lapset – Endorfiinikoukussa

March 18, 2018November 24, 2019

Kidventure-seikkailun viimeiset fiilistelyt

Mainos: Reima

Minä odotin eniten kolmatta seikkailupäivää, tyttäreni vähiten ja pelonsekaisin tuntein. Tuona päivänä meillä oli tiedossa laskettelua. Tyttäreni ei ollut koskaan aiemmin lasketellut. Minä olin lasketellut lapsena paljonkin, mutta viime vuosina harrastus on jäänyt ihan kokonaan. Saimme viettää koko pitkän tiistaipäivän laskettelurinteessä. Aloittelijat saivat halutessaan hiihdonopetusta ja ne, jotka rinteeseen eivät uskaltautuneet saivat laskea mäkeä ja fiilistellä talviaktiviteetteja Rosa & Rudolf Family Parkissa. Me skippasimme molemmat.

Kävimme hakemassa suksivuokraamosta sopivat välineet ja painelimme ensimmäisellä tuolihissillä huipulle. Hississä istuessa tajusin, että hetkinen mehän mennään nyt tosi korkealle ja pähkäilin, miten saan lapsen turvallisesti alas. Tyyppi kun oli tosiaan ensimmäistä kertaa laskettelusuksilla. Minuakin jännitti. Eniten tyttäreni puolesta, mutta myös itseni. Edellisestä laskettelukerrasta oli vierähtänyt yli puoli elämää, ainakin 20 vuotta. Yritin näyttää lapselleni hillittyä naamaa ja rauhoitella, että mennään ihan kaikessa rauhassa ja harjoitellen, ei ole kiire mihinkään. Rinne oli alkuun melkoisen jyrkkä. Opetin auraamisen ja käännökset. Meille lapsena opetettiin kääntyminen siten, että polven ulkosyrjässä on taikanappi, jota painamalla sukset kääntyy. Homma perustuu siihen, että kurkottaessa polven ulkosyrjää painopiste siirtyy ja näin saa sukset kääntymään. Sain muutaman käännöksen opettaa, kunnes tyttö sanoi, että joo joo ja lähti painelemaan alas. Minua hirvitti kiihtyvä vauhti eikä siinä auttanut kuin mennä perässä. Voi sitä uuden oppimisen riemua ja vauhdin hurmaa! Jokaisella laskulla tytär sai lisää varmuutta ja vauhtia.

Laskettelu oli sen verran ihanaa, että päätimme viettää reissun ainoan “vapaapäivän” myös rinteessä. Tällä kertaa minä vuokrasin itselleni laudan, tytär pitäytyi suksissa. Laskettelimme koko pitkän päivän. Lähdimme heti pitkän aamupalan ja rentoiluhetken jälkeen rinteeseen ja tulimme pois vasta auringon laskettua. Kesken laskettelupäivän kävimme SkiBistrossa kaakaolla vanhan koulukaverini kanssa. Vaihdoimme pikaisesti kuulumiset, kunnes tytär vaati päästä takaisin rinteeseen. Saimme iltapäivällä ensin seuraksemme virolaisen toimittajan 10-vuotiaan pojan ja myöhemmin iltapäivällä lyöttäydyimme Inarin ja hänen tyttärensä kanssa samaan porukkaan. Könysimme rinteestä suoraan illalliselle toppahousuissa posket punaisina ja onnellisina. Aivan huikea päivä!

Torstaina meillä oli ohjelmassa lumikenkäilyä Oulangan Kansallispuistossa. Olin salaa toivonut jotakin pidempää retkeä, kunnes tajusin, ettei taaperoiden kanssa lumikenkäillä kovin pitkää matkaa. Kävelimme lyhyehkön matkan Myllykoskelle, jossa paistelimme makkaraa, vaahtokarkkeja ja joimme kuumaa kaakaota. Saimme kuitenkin maistaa palan kaunista Kuusamoa ja kipinä Karhunkierroksesta taisi syttyä.

Laskettelupäivä: Tytär ensimmäistä kertaa rinteessä

Minun lasketteluvaatteet: Helly Hansen *saatu

Illallinen Kontioluolassa

Tiistaina nautimme illallisen Iisakki Villagen Kontioluolassa. Siellä oli maaginen tunnelma. Kokemisen arvoinen paikka.

Toinen laskettelupäivä, seitsemän tuntia rinteessä

Revontulet!

Keskiviikkona illalla olimme jo sängyssä yövaatteissamme, kun huomasin, että Reiman Kidventure Facebook-ryhmään tuli viesti, että taivaalla näkyy revontulia. Kiskoimme toppavaatteet päälle ja ryntäsimme ulos. Näky oli uskomaton! Lapsena näin revontulia talvella, mutta nyt aikuisena olen nähnyt vain hentoja haituloita. Nämä olivat aivan jotain muuta. En todellakaan tiennyt, miten revontulia kuvataan enkä innostukseltani edes malttanut opetella. Tässä pari tärähtänyttä otosta. Värjöttelimme pakkasessa ehkä tunnin, kunnes oli pakko lähteä lämpimään ja nukkumaan. Painoimme pään tyynyyn vasta keskiyön jälkeen.

Oulangan Kansallispuisto

Ja tältä näyttää onnellinen mama. Kuva: 10-vuotiaani ❤️

Tähän päättyy Reima Kidventure -postaukset. Kiva jos jaksoit seurata! Instagramin kohokohdista löytyy lisää tunnelmia reissulta, jos kiinnostaa käydä katsomassa.

March 17, 2018November 24, 2019

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Mainos: Matkan kustansi Reima

Jotkut kirjoittavat joskus kolmen sanan yhdistelmän: kiitollinen, siunattu, onnellinen. Minulle tämä näiden sanojen yhdistelmä on lähinnä tuonut oksennusta kurkkuun ja teennäisen fiiliksen. Just joo, niinpä niin. Tällä hetkellä mulla kuitenkin on vahvasti sellainen fiilis, että voisin käyttää tuon kolmen sanaan yhdistelmää. Olenkin tainnut aika monta kertaa tällä viikolla sanoa olevani kiitollinen ja onnellinen.

Olen juuri palannut kotiin sanalla sanoen upealta reissulta. Edelleen tuntuu vaikealta summata kaikkea kokemaamme. En osaa vielä oikein kunnolla eritellä tekijää, joka teki reissusta näin upean. Reissulla oli aivan ainutlaatuinen tunnelma ja mielettömän hyväntuulinen meininki. Tämä oli varmasti suurilta osin Reima-jengin ansiota, sillä he olivat aina kohdatessa iloisia, avuliaita ja antoivat meidän ymmärtää, että he olivat iloisia saadessaan meidät kaikki 145 ihmistä heidän vieraakseen. Meistä pidettiin äärimmäisen hyvää huolta niin reimalaisten kuin Ruka Safarisin, Ruka Kuusamon ja Visit Finlandin puolesta. Joka päivä odotukset ylittyivät. Jokainen yksityiskohta oli mietitty. Ympärillämme pyöri jatkuvasti kolme kuvaajaa, jotka pitkistä päivistä huolimatta jaksoivat jatkuvasti hymyillä ja ottaa lapset ihanasti huomioon. Heistä välittyvä energia ja hyvä fiilis tarttui meihin kaikkiin.

Tämä reissu oli täynnä elämyksiä ja uusia seikkailuja. Reissu myös kasvatti ja opetti minua. Sanotaan, että matkailu avartaa. Mitä tämä kenellekin tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että reissuillani kohtaan uusia ihmisiä, ihmettelen uteliaasti uutta ympäristöä, koen uusia asioita ja kohtaan erilaisia tapoja, tottumuksia ja kulttuureja. Näitä kun peilaa omaan elämään, ajatuksiin ja arkeen, voi oppia uutta ja nähdä oman maailman uudella tavalla. Tämä avartuminen voi tapahtua vaikka viereisessä kaupunginosassa tai kohdatessa naapurissa asuvan uuden tyypin, jolla on erilainen maailmankatsomus. Elämällä on niin paljon annettavaa, jos uskaltaa heittäytyä elämän kuljetettavaksi.

Tällä viikolla minä tulin pois mukavuusalueeltani ja uskalsin kommunikoida englanniksi, yhä arastellen, mutta kuitenkin. Näin kuinka eri tavalla muissa kulttuureissa toimitaan. Tutustuin sielunkumppanilta tuntuvaan Inariin ja hänen ihastuttavaan tyttäreensä. Meidän tyttäret myös ystävystyivät. Ihailin, miten lahjakas ja upea tyyppi valokuvaaja Harri Tarvainen on. Ihmettelin, miten voin olla näin etuoikeutettu, että pääsin mukaan tälle upealle reissulle. Näin vierestä, miten tyttäreni oppi uuden taidon ja rakastui lasketteluun. Sain viettää erittäin harvinaista kahdenkeskistä aikaa ihanan pikkuiseni kanssa. Minulla on ihana tytär. Oli ihan mahtavaa saada hengata viikko noin hyvässä seurassa. Ei pienintäkään valitusta. Ainoat kyyneleet reissussa tulivat, kun hän ei meinannut päästä Inarin tyttären kanssa samaan pöytään illalliselle sekä silloin, kun usko omiin kykyihin loppui laskettelurinteessä. Minulta tuli iltaisin liikutuksen ja onnenkyyneleitä, kun summasin uusia kokemuksiamme.

Reiman markkinointijohtaja Topi sanoi viimeisimmässä puheessaan, että parasta reissussa on ollut nähdä lasten ilo ja touhut, ei niinkään niissä suunnitelluissa aktiviteeteissa, vaan missä milloinkin tehdessä ja touhutessa ja tutustuessa uusiin ihmisiin. Topi kehotti meitä muistamaan liikkumisen ja yhdessäolon riemun kotonakin. Mä lupaan.

Reissu huipentui ihanaan tempaukseen, jonka valokuvaaja Harri organisoi. Pimeän tultua kiipesimme porukalla, lapsinemme, tunturin huipulle ihastelemaan revontulia ja kuulemaan Harrin valokuvausvinkit revontulien ikuistamiseen. Tuona iltana pakkanen kiristyi kiristymistään ja jännityksellä seurasimme, kuinka pohjoiselta taivaalta nousi revontulet, jotka voimistuivat vähitellen. Olimme edellisenä iltana tyttäremme kanssa nähneet elämäni upeimmat revontulet, joten luovutimme jäätyvien varpaiden vuoksi revontulien ihmettelemisen ja menimme pakkaamaan kamat seuraavan aamun kotiinlähtöä varten.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen.

Viimeisen illan auringonlasku oli upea. Harmi kun en ehtinyt ikuistamaan sitä paremmin, koska oli kiire illalliselle.

March 14, 2018November 24, 2019

#KIDVENTURE, DAY 2: huskysafaria ja muita elämyksiä

*Mainos: Reima kutsui meidät Kidventure-seikkailulle ja tarjosi meille kaikki elämykset

Olen nuorimman tyttäreni kanssa Reiman Kidventure-reissulla Kuusamossa. Täällä on mukana lapsia ja aikuisia 15 eri maasta. Meidän joukossa on bloggareita, toimittajia ja #millionhoursofjoy-kilpailun kautta reissun voittaneita. Meitä on hellitty mitä mahtavimmilla elämyksillä päivä toisensa jälkeen. Jokainen reissuun päässyt lapsi on puettu päästä varpaisiin Reiman vaatteisiin ja vaatteita onkin sitten testattu näissä olosuhteissa oikein huolellisesti. Päivät on vietetty pääasiassa ulkona, eli ilman kunnollisia varusteita tänne ei olisi asiaa. Säät ovat Kuusamon näkökulmasta leudot, mutta meille etelän vetelille -7°C on ihan riittävän kylmä viettää koko päivä ulkona.

Toisena seikkailupäivänä ajoimme bussilla Lammintuvalle, jossa pääsimme ensin huskysafarille. Koiratarhalla oli hurja hakkuminen käynnissä ja valmiiksi valjastetut koirat eivät malttaneet odottaa kirmaamaan pääsemistä. Liinat irroitettiin ja huudettiin aja ja koirat ampaisivat matkaan. Tyttäreni meni rekeen istumaan ja minä jalaksille ohjastamaan. Jännittävää! Siellä me hurjastelimme keskellä tykkylumisia puita. Seuraavaksi kävelimme lumisen satumetsän halki porotarhalle, jossa odotti kolme poroa rekineen. Pääsimme syöttämään poroja ja poroajelulle.

Poroajelun jälkeen pidimme pienen evästauon Lammintuvan kahvilalla. Söimme parhaat muurinpohjaletut ikinä. Jo letun paistamisen katsominen oli oma elämyksensä, se oli ihan oma taiteenlajinsa. Lettujenpaistoa oli kuulemma harjoiteltu jo parikymmentä vuotta.

Lammintuvalta meidät kyydittiin Joulupukin kesämökille tapaamaan joulupukkia. Ennen joulupukin tapaamista laskettiin mäkeä tonttujen kanssa, syötiin makkarat ja juotiin kuumat mehut kodassa. Joulupukin kesämökillä joulupukki kertoi meidän kirjavalle joukolle vähän Suomesta ja opetti joululaulun suomeksi. Lopuksi jokainen lapsi sai nimikoidun lahjan. Väittäisin, että varsinkin pienemmille vierailijoille tämä oli ikimuistoinen juttu. Minäkin pääsin joulupukin syliin. 😉

Minä sain nämä vaatteet Helly Hansenilta. On lämpimät ja ihanan väriset!

Välilepo bussissa ennen Joulupukin tapaamista.

Olemme kokeneet niin paljon mieleenpainuvia elämyksiä, etten vielä oikein pysty kunnolla edes pukemaan sanoiksi kaikkea tätä kokemaamme. Parasta tässä reissussa on ehdottomasti lasten ilo ja se, että kaikki elämykset on mietitty niin, että lapset nauttivat tästä reissusta mahdollisimman paljon! Iltaisin päivän kuvasaldoa selatessa herkistyy, kun miettii näitä elämän kestäviä muistoja, joita tuo minun pikkuiseni (ja ne monet muut lapset) tästä reissusta saa.

Olen lapsuudessani käynyt Rukalla monet kerrat, mutta kokemukseni Rukasta on jäänyt laskettelurinteisiin ja lähiravintoloihin, korkeintaan Kuusamo Tropiikkiin. En tiennyt, että Kuusamossa voi kokea näin paljon kaikenlaista ja että luonto on näin upea.

Nyt lähdemme pirpanan kanssa rinteeseen. Mukavaa päivää!

March 12, 2018November 24, 2019

Ensimmäinen seikkailupäivä Rukalla

*Mainos: Reima tarjosi meille matkat ja aktiviteetit

Kaksi seikkailuntäyteistä päivää koettu Kuusamossa. Eilisen päivän jälkeen luxemurgilainen Kathrin kysyi meiltä koimmeko päivän aikana mitään uutta, koska olemme suomalaisia ja Suomessa kun olemme. Ai koimmeko? Päivä alkoi lasten moottorikelkkailulla ja napakelkkailulla, sen jälkeen siirryimme järvenjäälle pilkkimään. Teimme jääveistoksia ja potkukelkkailimme pitkin mäkiä ja lopuksi minäkin pääsin ajamaan ihan oikeaa moottorikelkkaa. Melkein kaikki oli meille uutta. Kaikki muu oli minulle uutta, paitsi potkukelkkailu ja lumiveistosten teko. Tyttäreni ei ollut aiemmin tainnut edes nähdä potkukelkkaa. Minun lapsuudessa potkukelkka oli talvisin ihan normaali kulkupeli vaikkapa koulumatkoille. Tässä ensimmäisen päivän tunnelmia kuvin.

Lounaan nautimme Iisakki Villagen kodan lämmössä.

Kirjoitan tämän päivän seikkailuista myöhemmin. Huomenna on laskettelupäivä! Päivitän instagramin storiesiin jatkuvasti tunnelmia paikan päältä, joten jos reissumeiningit kiinnostaa, niin kannattaa mennä sinne.

Nyt täällä on kaksi niin väsynyttä ja seikkailuista pökerryksissä olevaa tyyppiä, että pakko painaa pää tyynyyn.

March 10, 2018November 28, 2019

Elämän kontrasteja

Saavuin illalla nuorimman tyttäreni kanssa Kuusamoon. Lastenvaatemerkki Reima kutsui meidät tänne viikoksi juhlistamaan #millionhoursofjoy-kampanjan onnistumista. Olin kampanjan lanseeraamisessa mukana viime syksynä. Kampanjaan osallistuneet perheet saivat mahdollisuuden voittaa tämän reissun, jolla me nyt olemme mukana. Tälle reissulle pääsi noin 145 ihmistä ympäri maailman, minä ja kuopukseni olemme osa tätä porukkaa.

Reissun ohjelman nähtyämme kiljahtelimme ilosta ja pyrskähdimme nauruun, niin mielettömältä tällainen mahdollisuus tuntuu. Tämä voi olla yrityksen markkinointibudjetissa pieni juttu tai jollekin toiselle bloggarille reissu muiden joukossa, mutta meille tämä tuntuu tosi isolta jutulta.

Välillä musta tuntuu, että larppaan luksuselämää blogini ansiosta. Saan käydä kutsuvierastilaisuuksissa, hotellivierailuilla, saan ilmaiseksi kosmetiikkatuotteita ja treeni- ja retkeilyvarusteita. Tämä saattaa näyttää lukijalle/seuraajalle siltä, että elämä on helppoa ja kaikkea vain on. Todellisuutta on se, että kuukausibudjetti on tarkkaan laskettu eikä yhteenkään heräteostokseen ole varaa.

Olen aidosti kiitollinen kaikesta siitä mitä tämä blogi mulle ja meidän perheelle mahdollistaa. En tiedä onko ikä tehnyt minusta herkistelijän, vai elämän moukarointi tuonut perspektiiviä, mutta mä liikutuin lentokoneessa katsellessa uskomattoman upeaa auringonlaskua ja ajatellessa sitä, mikä seikkailu meillä on tyttären kanssa edessä Rukalla. Aika ihanaa on myös viettää yhden lapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa.

Nyt unille ja huomenna kohti seikkailuja.

February 7, 2018November 24, 2019

Äiti ja teini treenaa

*Mainos: Esport – olemme saaneet salijäsenyydet veloituksetta

Aloitin marraskuussa treenaamaan yhdessä 14-vuotiaan esikoiseni kanssa. Olin jo pitkään haaveillut lasten kanssa yhdessä urheilemisesta, mutta se tuntui olevan vaikeaa tai suorastaan mahdotonta kuntokeskuksissa ikärajojen vuoksi. Toki uimahalleihin pääsee lasten kanssa ja ulkona voi tehdä monenlaista yhdessä, mutta olin kaivannut paikkaa, jossa voisi tehdä jumppaa sisätiloissa ihan vain vaikka oman kehon painolla.

Viime syksynä minulle selvisi, että Esport on laskenut ikärajaa 16-vuodesta 14 ikävuoteen. Innostuin ajatuksesta ja sain tyttärenikin innostumaan. Nyt meillä molemmilla on jäsenyys Esportiin ja olemme treenanneet yhdessä viikottain noin kolmen kuukauden ajan.

Jännitin etukäteen mitä yhdessä treenaamisesta tulee. Häpeääkö teini minua? Jaksaako hän kiinnostua lähtemään äidin kanssa salille? Minkälaiset treenit tuntuu mielekkäältä? Tuleeko meille riitaa?

Aloitimme meidän yhteiset treenit siitä, että tytär sai itse valita minkälainen treeni milloinkin tehdään. Esportissa on tarjontaa vaikka kuinka paljon. On tanssillisia tunteja, monenlaista joogaa, body combatia, body pumpia, nyrkkeilyä, cross trainingia, kaiken maailman askelhyppysivuun -jumppia ja spinningiä. Lupasin lähteä kaikille tunneille, joita tyttö ehdottaa, vaikka olen koreografisissa hommissa aivan susisurkea.

Olemme käyneet tanssillisilla Sh’bam-tunneilla ja ilmajoogassa, mutta enimmäkseen olemme treenanneet ihan kuntosalin puolella kahdestaan. Yritin heittää tytölle haasteen, että kokeilisimme toukokuuhun kestävän yhteistyöjakson aikana koko tuntitarjonnan kaikki vaihtoehdot läpi. Hän ei ainakaan vielä tarttunut tähän, mutta jatkan vielä suostuttelua. 🙂

Aikataulujen kannalta on ollut helpointa valita oma kuntosalitreeni, jonka mies on meille yleensä etukäteen suunnitellut. Aloitimme treenit lempeästi ja liikkeisiin tutustuen. Aluksi teimme enimmäkseen oman kehon painolla tehtäviä liikkeitä, mutta vähitellen olemme siirtyneet myös käyttämään vapaita painoja. Tärkeintä on opettaa kaikki tekniikat kunnolla heti alussa, että paikat pysyy ehjinä ja homma turvallisena.

Yhdessä treenaaminen on ollut aivan mahtavaa! Nuo yhteiset treenihetket ovat mulle tosi tärkeitä ja on mahtavaa nähdä lapsi vähän toisessa valossa. Näen hänestä treeneissä ihan uusia puolia. Ei olla kertaakaan riidelty salilla ja olen ihaillen ja ylpeänä seurannut, miten sisukkaasti tyttö tekee kaiken alusta loppuun. On ollut myös kiva huomata, että muista lajeista opittu kehontuntemus auttaa liikkeiden opettelussa. Mukavaa on myös se, että hän antaa minun opettaa ja antaa neuvoja eikä ole kertaakaan hermostunut neuvomiseeni. Treenatessa olemme täysin tasavertaisia ja kunnioitamme toinen toisiamme.

Salille mennään aina kävellen, mutta kotiin saatetaan tulla metrolla.

Viime kerralla teimme ensimmäistä kertaa kunnolla raskaan treenin, joka haastoi päätä ja kroppaa vähän eri tavalla. Aikaisemmat treenit ovat olleet aika monipuolisia ja vähän kuntopiiri-tyyppisiä, joita on mielekästä tehdä, koska vaihtelua on paljon ja tempo pysyy vauhdikkaana. Viime treenimme koostui pitkistä kyykky- ja maastavetosarjoista, jotka tyttö teki ensimmäistä kertaa painojen kanssa. Teimme monta sarjaa samaa raskasta liikettä. Se vaatii pääkopalta aika paljon, sillä onhan se tylsää ja se lopulta tuntuu pahalta, kun lihakset väsyy. Ensimmäistä kertaa kesken treenin mietin, että tulikohan nyt suunniteltua liian raskas treeni, koska tyttö sanoi ensimmäisessä maastavetosarjassa kyykkyjen jälkeen, että jalat ovat niin hapoilla, ettei hän pysty menemään maastavedon lähtöasentoon. Päätin jo ensimmäisellä treenikerralla, että en lähde mihinkään pakottamismeininkeihin, koska siitä saa vain traumoja. Ratkaisin tilanteen nostamalla tangon telineeseen vähän korkeammalle, jotta lähtöasento olisi helpompi. Saimme tehtyä treenin loppuun saakka.

Joka kerta treenin jälkeen hymy on ollut herkässä eikä kertaakaan ole jälkikäteen harmittanut, että tuli lähdettyä. On ollut ihan mahtavaa huomata, miten tyttökin selvästi nauttii treenaamisesta ja sen tuomista onnistumisen kokemuksista. Parasta on yhdessäolo ja treenireissujen aikana käydyt keskustelut.

Toivon, että tämä yhteinen harrastus pysyy murrosiän yli!

January 30, 2018November 24, 2019

Ulkona kuin lumiukko

*Mainos: Suomen Latu ry

Sunnuntaina oli juhlapäivä, eikä vain presidentinvaalien vuoksi, vaan myös siksi, koska Suomen Latu juhlisti Oittaalla 80-vuotista taivaltaan kakkukahvien ja lumiukkojen teon merkeissä. Vietimme näissä juhlissa mukavan päivän kahden nuorimman tyttäreni kanssa, vanhin tytär oli rippikoulussa (mihin tämä aika menee!). Tapahtuman tarkoituksena oli käynnistää lumiukkotalkoot, jotka kestää 11.3. asti.

Minulle luonto on tärkeä paikka ja olen oppinut arvostamaan luontoa sitä enemmän mitä enemmän vietän siellä aikaa. Luonto on toiminut minulle lohduttajana, terapeuttina ja kuntouttajana. Luonnolla on hämmästyttävän suuri vaikutus hyvinvointiin. Tämän olen oivaltanut vasta vaikeimpien vuosien jälkeen. Ihan viime kuukausien aikana, kun rintalastan alla tuntui ahdistava möykky, luonnossa se möykky pieneni tai hävisi kokonaan.

Viime vuosina luonnossa liikkumisesta on tullut meidän koko perheen yhteinen harrastus ja tapa viettää kiireettömästi aikaa yhdessä. Yhteisistä ulkoiluhetkistä ja retkistä on jäänyt niin monia hyviä muistoja ja taitojakin. Vaikka välillä joudun tekemään melkoisen pohjatyön, että saan koko perheen lähtemään metsään retkelle, kuitenkin joka kerta retkiltä palaa hyväntuulisia ja tyytyväisiä tyyppejä eikä ajankulua metsässä edes huomaa.

Toivoisin, että lapsistani kasvaisi luontoa kunnioittavia kansalaisia ja toivoisin, että jokainen heistä löytäisi oman tapansa olla luonnossa. Erityisesti itselleni nämä perheen yhteiset ulkoiluhetket ovat tärkeitä. Ulkoillessa on aikaa olla toistemme seurassa läsnä, kuunnella mitä toiselle kuuluu ja on paremmin aikaa huomata, mikä saa lapseni nauramaan tai mitä he ihmettelevät. Usein juuri ulkoillessa ihmettelen, kuinka ihania, hauskoja ja oivaltavia lapsia mulla onkaan!

Haluaisin inspiroida teitä lukijoita löytämään juuri sen oman juttusi ulkoiluun ja luonnossa olemiseen itseksesi tai perheesi kanssa. Luonnossa liikkumisen tapoja on niin monia. Voi juosta poluilla, hiihtää, samoilla metsässä, retkeillä, geokätköillä, kiivetä puuhun, ottaa valokuvia, olla lumisotaa, ajatella, halailla puuta, meditoida tai vaikka mennä läheisen merenrantaan ja katsella ulapalle. Niin, tai tehdä lumiukkoja yhdessä. Ensin ajattelin, että annan lasten hoitaa lumiukkohommat ihan keskenään, mutta siellä minäkin touhotin yksisarvislumihevosen kimpussa. Oli ihanaa ja kolmen tunnin ulkoilusta jäi punaiset posket pitkälle iltapäivään.

Osallistukaa tekin lumiukkotalkoisiin lisäämällä Instagramiin kuva hashtagilla #ulkonakuinlumiukko ja #suomenlatu ja inspiroikaa omaa lähipiiriänne iloitsemaan ulkoilusta yhdessä.

Ollaan ihan ulkona! 🙂

Tällainen yksisarvinen me saatiin aikaiseksi. ?

January 21, 2018November 24, 2019

Viikonlopun parhaat

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Hektinen viikko alkaa olla taputeltu. Lapset lähtivät jokin aika sitten isälleen ja talo hiljeni. Väsyttää niin paljon, ettei meinaa enää ajatus kulkea. Tämä viikko oli melkoinen rypistys – koulu alkoi sillä viikolla, jolloin lapset olivat meillä. Selvisin kuitenkin mielestäni ihan hyvin. Ehdin peräti treenatakin yhteensä neljä tuntia, kevyesti mutta kuitenkin. Muistin käydä yhden lapsen arviointikeskustelussa ja sain ennen viikonloppua tehtyä kaikki koulutehtävät, että viikonlopulle jäisi aikaa levolle ja yhdessäololle. Kodinhoito on tosin jäänyt vähän puolitiehen. Sen sijaan olen yrittänyt käyttää siitä säästyvän energian perheen kanssa hengailuun. Uskoisin, että arki löytää vielä sopivat uomat ja väsymys hälvenee, kunhan löydän sopivat rutiinit.

Viikonlopun parhaat jutut oli karkkipäivä, tortillojen syöminen, luistelu, huonejärjsetyksen vaihtaminen tyttöjen huoneesta, dippivihannekset, saunajuomat ja uusi tv-sarja, jota katsoimme pienimmän tytön kanssa hänen treenien jälkeen odotellessa keskimmäisen treenien loppumista.

Nyt unille, että jaksan huomenna rimpuilla 12-tuntisen koulupäivän alusta loppuun.

*Meidän vaatteet saatu: Yvette (meidän takit nämä, housut nämä, ja nämä. Normaalihintaisista tuotteista saat -20 % alennusta koodilla ELINA20.

January 6, 2018November 24, 2019

Metsässä harmaus ei haittaa

Tänään oli vaihteeksi harmaa sää. Vettä tihkutti ja ikkunasta katsottuna sää näytti todella masentavalta. Olimme onneksi päättäneet jo aiemmin samalla viikolla, että lauantaina on pitkästä aikaa retkipäivä. Edellisestä koko perheen yhteisestä retkestä oli vierähtänyt jo useampi kuukausi. Minulla oli ollut jo pitkään kova hinku metsään.

Nämä meidän koko perheen yhteiset retket ja aktiviteetit ovat aina melko koomisia, varsinkin lähteminen. Jos taaperon ja uhmaikäisen kanssa asiat ovat vaikeita, niin kyllä on teinienkin kanssa. Saan käyttää kaikki maanittelu- ja lahjontataidot, että saan porukan pöpelikköön. Pohjatyöt täytyy aloittaa jo useampaa päivää aikaisemmin, että retki ylipäänsä saadaan onnistumaan. Muuten tulee täystyrmäys samantien “en todellakaan oo lähössä mihinkään mettään”. Tämä on jotenkin ristiriitainen ilmiö, sillä metsästä lähtee aina tyytyväistä porukkaa kotiin. Ehkä se on vain periaate, että äidin ideat ovat tyhmiä.

Poluilla kulkiessa meistä lähtee ääntä – ilmassa lentelee lempeät kettuilut, samoin perheen sisäpiiriläpät, laulu raikaa ja välillä jotakin saattaa harmittaa kovaan ääneen. Ollaan me vaan silti paras tiimi. Meitä yhdistää tyhmä huumorintaju ja suorasukaisuus. Uusperhekuvio ottaa oman aikansa hitsautuakseen tiimiksi, mutta ollaan jo hyvällä tiellä. Kohta kolme vuotta olemme harjoitelleet.

Metsässäolon vaikutukset näkee lapsissakin. Tällä kertaa teimme eväät kotona ja keittelimme tauolla vain kaakaot ja kahvit eväsleipien seuraksi. Vietimme metsässä kaikkiaan kolme tuntia. Nuuksioon mennessä takapenkillä istui kolme kappaletta innottoman näköistä tyttöä, mutta kotimatkalla samat tyypit näyttivät tyytyväisiltä, mutta väsyneiltä. Paluumatkalla kävimme täyttämässä kupumme vielä Ikean lihapullilla. Kotona reppujen tyhjentämisen ja retkikamojen pesun jälkeen saunoimme jokainen kaikessa rauhassa. Iltapalaksi teimme lämpimiä leipiä ja kyytipojaksi cokista. Tosi kiva päivä eikä sään harmaus tai sade haitannut yhtään! Tähän yhtyivät kaikki.

Tämä tyyppi ilmoitti, ettei välitä tulla kuvatuksi, koska on “jossain metsästysvaatteissa”. 😀

Tämä oli “etukeulana”, eli johti joukkoa alkumatkasta.

Mun vaatteet: Jack Wolfskin / Scandinavian Outdoor *saatu

Ramin takki: Jack Wolfskin / Scandinavian Outdoor *saatu

Mun esikoinen on jo niin iso, että lainaa mun retkeilyvaatteita! <3

Kuvat: minä ja Rami
Edit: minä

October 25, 2017November 24, 2019

#millionhoursofjoy & kutsu lapsiperheiden liikuntatapahtumaan

Kaupallinen yhteistyö: Reima

Muistatteko kun kerroin meidän perheen osallistuvan Reiman lanseeraamaan #millionhoursofjoy-kampanjaan? Kampanjan tarkoituksena on haastaa kaikki maailman lapset liikkumaan miljoona tuntia enemmän loppuvuoden aikana. Kaikki haasteeseen osallistuvat ovat samalla mukana kilpailussa, jonka pääpalkintona voi voittaa koko perheen talvilomamatkan Lappiin. Lue kilpailuohjeet täältä.

Päätimme järjestää yhdessä Reiman ja Taitoliikuntakeskuksen kanssa perheliikuntapäivän, jonne haluan kutsua teidät mukaan.

Kutsun teidät viettämään minun ja tyttärieni kanssa aktiivista perheliikuntapäivää Taitoliikuntakeskukseen Helsinkiin. Tapahtuma järjestetään lauantaina 25.11. klo 11-12. Luvassa on ohjattua liikuntaa lapsille. Tapahtuma on maksuton. Mukaan mahtuu kymmenen ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta vanhempineen. Ilmoittautumiset sähköpostiini endorfiinikoukussa@gmail.com. Kerro ilmoittautuessa lapsen ikä. Tapahtumassa tarjotaan pientä välipalaa. Varsinaista ikärajaa tapahtumaan ei ole, mutta olisi hyvä, jos lapsi on sen ikäinen, että malttaa kuunnella ohjeet ja osaa noudattaa niitä ilman vanhemman apua.

Miten meidän #millionhoursofjoy-projekti on edennyt?

Meidän lapset saivat ReimaGo-sensorit käyttöönsä. Tämä pieni musta nappula on motivoinut aivan yllättävällä tavalla tyttöjäni liikkumaan. Yhtäkkiä sain useamman kerran kuulla ilahduttavan kysymyksen “äiti, voinko mä mennä ulos”.

Olen useampaan kertaan kirjoitellut, miten lasten motivoiminen liikkumaan on välillä haastavaa. Kännykät imisivät kaiken käytettävissä olevan ajan, jos niin vain sallisi tapahtuvan. Toinen haaste lasten liikuttamisessa on raha. Lasten harrastuksiin saisi helposti upotettua parikin tonnia kuukaudessa, jos haluaisi ulkoistaa kaiken lasten liikkumisen. Eipä ole tässä osoitteessa sellaisia rahoja näkynyt. Kolmas haaste on oma viitseliäisyys ja ajankäyttö.

Lasten ja aikuistenkin liikkumattomuus on minusta todella huolestuttavaa, niin kuin myös se, että lapset ja aikuiset ovat koko ajan epäterveellisempiä. Minua ei kenenkään ulkomuoto kiinnosta, mutta terveydestä olen huolissani. Jos arjessa ei ole minkäänlaista arkiliikuntaa, pitäisi huolestua. Jos lapsi käy autolla kuljetettuna kahtena päivänä viikossa harrastamassa liikuntaa tunnin kerrallaan, se ei riitä. Liikuntaa tulisi olla joka päivä. Tässä kohtaa myös perheen vanhemmat voisivat tutkiskella omia liikkumistottumuksiaan. Mielestäni askelia mittaavat kellot ovat omiaan suhteuttamaan todellista liikkumismäärää. Jos tällaista kelloa ei ole, niin useimpiin puhelimiin saa sovelluksen, jonka avulla näitä samoja asioita voi mitata. Liikkumista ei tarvitse jatkuvasti olla mittailemassa, mutta jo lyhyt kokeilujakso näyttää suuntaa tarvitseeko liikuntaa lisätä vai onko sitä jo riittävästi.

Lapsiperheen arki on kiireistä. Vanhemmilla on omien töiden lisäksi toivottavasti myös harrastuksia ja joillakin saattaa olla kaiken päälle vielä luottamustoimia (itse olen yhden joukkueen rahastonhoitaja, musiikkiluokan rahastonhoitajan tehtävistä pääsin vähän aikaa sitten eroon). Lapsilla on kouluvelvollisuuksien lisäksi harrastus tai useampi harrastus. Vanhempien vastuulla on ruokahuollon, pyykinpesun ja kodin ylläpidon lisäksi huolehdittava, että lapsi pääsee harrastuksiinsa turvallisesti oikeaan aikaan ja että mukana on oikeanlaiset varusteet. Kyllä te tiedätte mitä tämä rumba on luettelemattakin, vai tiedättekö?

Ymmärrän siis varsin hyvin, että lasten liikuttaminen on iso haaste, jos lapsi ei itse ole erityisen innostunut liikkumaan omatoimisesti. Tämä saattaa vaatia arkirutiinien muuttamista ja omalla kohdallani lasten liikuttaminen vaatii aivan erityisiä ponnisteluja, johon ei aina kaikkien muiden velvollisuuksien jälkeen veny. Silti se on tärkeää. Ja erityisen tärkeää olisi tehdä kaikki tämä niin, että kaikilla on hauskaa.

Me olemme yrittäneet lisätä arkiliikuntaa ihan vain hyötyliikkumalla ja tekemällä asioita yhdessä. Pyrin siihen, että jokainen perheemme jäsen ulkoilee joka päivä edes vähän, myös minä. Käymme kävellen kaupassa, teemme pieniä retkiä lähimaastoon, menemme joka paikkaan julkisilla ja kävelemme siirtymät. Ohut lompakko pakottaa olemaan luova. Meillä ei ole autoa käytössä, joten lapset kulkevat harrastuksiinsa pyörällä, kävellen tai bussilla. Pieni urhea kuopukseni kulkee yksin selloinensa keskustaan soittotunnille. Myöhäisimpiin treeneihin saatan tyttöjä bussilla.

Elämäntapojen opettaminen lähtee vanhemmista. Esimerkillä on valtavan suuri voima. Jätä auto parkkiin ja kävelkää kauppaan. Menkää yhdessä kävelylle ja ihmettelemään syksyistä luontoa. Arki on väsyttävää ja kiire jyskyttää lähes aina takaraivossa. Unohda kiire. Tee tilaa terveydelle, liikkumiselle ja lapsillesi. Lastesi kanssa kiireettömästi vietettyä aikaa et tule koskaan katumaan. Yhdessä vietetyistä hetkistä tulee hyvä mieli. Niissä hetkissä on aikaa kuunnella lasten kuulumiset ja olla aidosti läsnä. Lisäksi olemme huomanneet, että silloin kun kaikki ovat liikkuneet, levänneet riittävästi ja syöneet hyvin, porukka on paljon hyväntuulisempaa. Terveelliset elämäntavat antavat lisää voimavaroja, näin mä olen kokenut.

*Lasten takit saatu Reimalta