Ulkona kuin lumiukko

*Mainos: Suomen Latu ry

Sunnuntaina oli juhlapäivä, eikä vain presidentinvaalien vuoksi, vaan myös siksi, koska Suomen Latu juhlisti Oittaalla 80-vuotista taivaltaan kakkukahvien ja lumiukkojen teon merkeissä. Vietimme näissä juhlissa mukavan päivän kahden nuorimman tyttäreni kanssa, vanhin tytär oli rippikoulussa (mihin tämä aika menee!). Tapahtuman tarkoituksena oli käynnistää lumiukkotalkoot, jotka kestää 11.3. asti.

Minulle luonto on tärkeä paikka ja olen oppinut arvostamaan luontoa sitä enemmän mitä enemmän vietän siellä aikaa. Luonto on toiminut minulle lohduttajana, terapeuttina ja kuntouttajana. Luonnolla on hämmästyttävän suuri vaikutus hyvinvointiin. Tämän olen oivaltanut vasta vaikeimpien vuosien jälkeen. Ihan viime kuukausien aikana, kun rintalastan alla tuntui ahdistava möykky, luonnossa se möykky pieneni tai hävisi kokonaan.

Viime vuosina luonnossa liikkumisesta on tullut meidän koko perheen yhteinen harrastus ja tapa viettää kiireettömästi aikaa yhdessä. Yhteisistä ulkoiluhetkistä ja retkistä on jäänyt niin monia hyviä muistoja ja taitojakin. Vaikka välillä joudun tekemään melkoisen pohjatyön, että saan koko perheen lähtemään metsään retkelle, kuitenkin joka kerta retkiltä palaa hyväntuulisia ja tyytyväisiä tyyppejä eikä ajankulua metsässä edes huomaa.

Toivoisin, että lapsistani kasvaisi luontoa kunnioittavia kansalaisia ja toivoisin, että jokainen heistä löytäisi oman tapansa olla luonnossa. Erityisesti itselleni nämä perheen yhteiset ulkoiluhetket ovat tärkeitä. Ulkoillessa on aikaa olla toistemme seurassa läsnä, kuunnella mitä toiselle kuuluu ja on paremmin aikaa huomata, mikä saa lapseni nauramaan tai mitä he ihmettelevät. Usein juuri ulkoillessa ihmettelen, kuinka ihania, hauskoja ja oivaltavia lapsia mulla onkaan!

Haluaisin inspiroida teitä lukijoita löytämään juuri sen oman juttusi ulkoiluun ja luonnossa olemiseen itseksesi tai perheesi kanssa. Luonnossa liikkumisen tapoja on niin monia. Voi juosta poluilla, hiihtää, samoilla metsässä, retkeillä, geokätköillä, kiivetä puuhun, ottaa valokuvia, olla lumisotaa, ajatella, halailla puuta, meditoida tai vaikka mennä läheisen merenrantaan ja katsella ulapalle. Niin, tai tehdä lumiukkoja yhdessä. Ensin ajattelin, että annan lasten hoitaa lumiukkohommat ihan keskenään, mutta siellä minäkin touhotin yksisarvislumihevosen kimpussa. Oli ihanaa ja kolmen tunnin ulkoilusta jäi punaiset posket pitkälle iltapäivään.

Osallistukaa tekin lumiukkotalkoisiin lisäämällä Instagramiin kuva hashtagilla #ulkonakuinlumiukko ja #suomenlatu ja inspiroikaa omaa lähipiiriänne iloitsemaan ulkoilusta yhdessä.

Ollaan ihan ulkona! 🙂

Tällainen yksisarvinen me saatiin aikaiseksi. ?

 

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *