Arkiliikuntaa ja treeniäkin

Mitä on mun treenirintamalla tapahtunut Bodom Trailin jälkeen? No minäpä kerron.

Heti Bodomin jälkeisenä päivänä, perjantaina, vein työkaverini Vetosalille jumpalle. Treeni kulki yllättävänkin mukavasti, vaikka olo oli väsynyt ja Suuntoni kertoi, että pitäisi palautella kokonaiset 120 tuntia. Tehtiin vähän tempausta, rinnallevetoa ja kyykkyä.

Lauantaina pyöräilin jopolla keskustaan ja takaisin. Mennessä onnistuin kiihdyttämään jopon tasaisella 30 km/h vauhtiin, koska oli kiire. 😀 Illalla pyöräilimme lähisaareen iltapiknikille.

Sunnuntaina lasten tultua meille kävimme vähän pelailemassa ja temmeltämässä tuossa lähipuistossa.

Maanantaina pyöräilin töihin, vaikka olo oli semisti flunssainen, illalla suuntasimme jälleen potkimaan palloa koko porukan voimin.


Tiistaipäivän homehduin sisällä etätöissä ja kuopuksen vatsatautia vahtien. Illalla kävin vähän harjoittelemassa cruisailua tyttöjen laudalla ja kevyesti ulkoilemassa, vaikka olo oli itselläkin hieman hutera ja flunssainen. Kaksi tytöistä oli mukana.

Keskiviikkona ja torstaina kävimme taas potkimassa palloa ja hengaamassa ulkona.

Perjantaina pyöräilin työmatkat ja palaveriin Suomenojalle (25 km yhteensä). Illalla kävin vain vähän kävelyllä tyttöjen kanssa (kaupassa).

Lauantaina en tehnyt mitään muuta kuin kävin Larun Pyörässä testaamassa maastopyörää. Ilta otettiin lököilyn kannalta.

Sunnuntaina tein vasta viikon ensimmäisen varsinaisen treenin. Kävin Heidin kanssa juoksemassa kevyesti 13 kilometriä. En meinannut millään jaksaa lähteä, mutta hyvä kun lähdin, koska lenkki sujui hyvin ja oli taas kiva vaihtaa kuulumisia samalla. Samalla testasin uusia New Balancen Vazee -kenkiä. Ilta temmellettiin lasten kanssa taas ulkona. Potkittiin palloa, heiteltiin korista, keinuttiin, leikittiin keinupehmistä, harjoiteltiin päälläseisontaa ja käsilläseisontaa. Ulkona vierähti kolme tuntia ihan hujauksess.a Ihan parhaita nämä aurinkoiset ja lämpimät illat, kun voi vaan olla monta tuntia ulkona. Hilluin ällöttävästi koko päivän noissa samoissa hikikamoissa. 😀 Ei vaan kerennyt suihkuun, kun koko ajan piti olla ulkoilemassa. Illalla köllittiin sohvalla Supertähtiä katsellen. Elämä. ❤️

*New Balancen lenkkarit (Vazee ja Fresh Foam 1080) saatu.

PS. Jos haluat osallistua Helsinki Half Marathonille, käytä koodia ELINAHHM2016 ja saat pienoisen alennuksen ja autat minua keräämään koodini kautta mahdollisimman monta uutta osallistujaa. (Voittaessani voin saada tuotepalkinnon, mainostamisesta ei makseta mitään. 🙂 )

2 thoughts on “Arkiliikuntaa ja treeniäkin”

    1. Moikka, olen nyt vasta yhden lenkin niillä juossut, eli en osaa kovin syvällistä analyysiä tehdä. Vaikutelma on kuitenkin tosi hyvä, muistuttaa paljon Zantea. Pohjan materiaali on hiukan Zantea kovempi. Soveltuu lyhyempiin lenkkeihin ja vetotreeneihin.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *