Olen nyt neljättä viikkoa kesälomalla. Tänä aamuna summasin kesäloman tapahtumia.
Asetin itselleni tavoitteita kesälomalle. Olen kova luomaan itselleni paineita ja huomaan nyt olleeni näiden asettamieni paineiden vanki. Ajattelin, että nyt kun minulla on kerrankin aikaa levätä ja lomailla, niin ratkaisen luonnollisesti omien tulevaisuuden urasuunnitelmien ohella nälänhädän, raivaan kodin, olen lasten kanssa, suoritan kaikenlaisia maailman upeita elämyksiä ja saan jonkin oivalluksen blogin tulevaisuuden suhteen.
Mitä kävikään? Minua ei ole kiinnostanut oikein mikään. Akkujen latautuminen taitaa kestää yhtä kauan kuin niiden tyhjentämiseen on mennyt aikaa, ellei kauemminkin. Olen ollut omien ajatusteni kanssa ihan jumissa ja kaikki paitsi läheisten kanssa vietetty aika on tuntunut merkityksettömältä.
On ollut vaikea myöntää, että nyt ei ole vielä aika tehdä minkäänlaisia ratkaisuja, vaan olen tarvinnut puhtaasti lepoa. Vasta nyt olen oikeastaan ymmärtänyt, minkälaisen mankelin olen viime vuosien aikana käynyt läpi. Isoja asioita, joiden käsittelyyn ei ole jäänyt riittävästi aikaa, koska olen painanut töitä, arkea, blogia ja opintoja niin täysillä.
Olen potenut syyllisyyttä siitä, etten ole saanut riittävästi asioita aikaiseksi. Olen ollut aidosti lomalla, koska muuhun en oikein ole edes kyennyt. Kirjoittaminen, valokuvaaminen, treenaaminen ja kaikki se, joka normaalisti tuottaa mulle iloa ja joista olen innoissani, on tuntunut vaikealta ja suorastaan vastenmieliseltä.
Nyt, neljännellä lomaviikolla, huomaan voimavarojen lisääntyneen. Nyt alkaa syntyä uusia ajatuksia ja ideoita, ajatukset alkaa virtaamaan taas vapaammin. En silti vieläkään olisi valmis siihen arkirytmiin, joka oli viime keväänä. Onneksi kesää on vielä jäljellä.
Ensi viikon vietän äitini ja veljeni kanssa merellä. Tämä reissu on yksi kesän kohokohdista, vaikka reissulla teen yhtä koulun kesäkurssin projektitehtävää.
Kuvat: Rami Hovinen
