Ulkoilua marraskuun jokaisena päivänä

Jälleen on se aika vuodesta, kun täytyy aktiivisesti pitää mielialastaan huolta, ettei kaamos imaise mukanaan synkkyyteen. Olen jo kolmen vuoden ajan ylläpitänyt somessa #kaamostaistelu-tsemppihenkeä aina marraskuussa.

Olen tullut siihen tulokseen, että ulkoilu on paras keino pitää mieliala hyvänä. Siksi tänäkin vuonna päätin, että ulkoilen marraskuun jokaisena päivänä vähintään puoli tuntia.

Olen nauttinut ihan älyttömästi rauhallisesta liikunnasta raittiissa pakkasilmassa. Välillä olen vain ihmetellyt luontoa, mutta toisinaan olen halunnut kadota äänikirjan mukana toiseen todellisuuteen.

Jos mieli on alamaissa, on turha vaatia itseltään liikoja. Silloin ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, vaan kannattaa yrittää iloita pienistä onnistumisista ja vaalia pieniä ilon ja onnen hetkiä. Itse pyrin vaikeina aikoina repimään iloa tavallisen arjen asioista: kauniista maisemasta, hyvästä ruuasta, saunomisesta perheenjäsenten kanssa, käsitöiden tekemisestä, ystävien seurasta, tv:n katselusta, äänikirjoista ja ulkoilusta.

Masentuneena liikkeelle lähteminen on vaikeaa. Silloin kaikki on vaikeaa, kun ei meinaa saada itseään edes sängystä ylös. Vaikeimpina aikoina olen huomannut ulkoilun ja luonnon parantavan voiman konkreettisimmin.

Pari vuotta sitten työuupumuksesta toipuessani Rami nosti minut sängynpohjalta, patisti pukemaan lämpimästi päälle ja lähti ulos kävelyttämään minua. Lähteminen tuntui aina ylivoimaiselta, mutta joka kerta matkan edetessä ja raitista ilmaa hengittäessä oloni keveni.

Voimien kasvaessa sain lähdettyä liikkeelle ihan omin voimin. Luonto sai voimavarani nousemaan ja mielialan vähitellen kohoamaan. Tuolloin kuuntelin vain omia ajatuksiani. Olen monta kertaa todennut, että luonnossa elämän mittasuhteet ymmärtää paremmin. Mittasuhteiden ymmärtäminen helpottaa omaa oloa ainakin hetkeksi.

Lähteminen on aina vaikeinta. Ulkoiluhaastetta ei kannata lähteä suorittamaan. Hyvinvointia ei voi suorittaa, vaan itselle täytyy olla armollinen ja lempeä. Minulle päivän ulkoilu voi olla kauppareissu kävellen tai työmatkapyöräily. Aina ulkoillessa en pysty olemaan läsnä hetkessä, enkä aina saa siitä oikeastaan mitään irti, mutta toisinaan ulkoiluhetket ovat lähestulkoon henkisiä kokemuksia.

Parhaimmillaan tämä haaste voi tehdä sen, että lähtemisestä tulee vähitellen helpompaa, kun sitä toistaa riittävän monta kertaa ja ulkona liikkumisesta tulee elämäntapa.

*Ulkoiluvaatteet: Jack Wolfskin, kengät: Lowa, pipo: Superyellow *vaatteet saatu

Kuvat: Heidi Tainio

Ruokapäiväkirjan pitämisen kaksi puolta

Pidin kesällä viikon verran kirjaa syömisistäni erästä myöhemmin julkaistavaa lehtijuttua varten. Olen julkaissut aiemmin blogissa viikon sensuroimattoman ruokapäiväkirjan. Ruokapäiväkirjan pitäminen oli silmiä avaavaa ja oivalsin kaksi tärkeää juttua.

Omia ruokailutottumuksia voi olla hyvä tarkastella aina välillä, jos ei ole syömishäiriöön sairastumisen riskiä. Jatkuva ruokien tarkkailu ja suupalojen laskeminen on turhaa ja vaarallista. Vasta nyt uskallan sanoa ihan ääneen, että muutaman vuoden takainen toimintani (syömisten tarkkailu ja pakonomainen liikunta) oli ortoreksiaa, eikä siinä ollut mitään terveellistä, vaikka niin itselleni uskottelin.

Kamppailen yhä tuota sisäistä piiskuriani vastaan, joka haluaisi tavoitella taas rasvatonta ja lihaksikasta ulkomuotoa. Oikeasti en halua sitä. Sellaisen vartalon tavoittelu vaatisi ihan älyttömästi uhrauksia. Uhrauksia vain oman ulkonäön vuoksi. Se ole enää arvojeni mukaista. Yritän pysyä kaukana siitä elämäntyylistä, jota aiemmin elin. Tiedostan, että minulla on riski sairastua uudelleen, jos ryhdyn pyörimään liikaa peilin edessä ja miettimään syömisiäni. Siksi yritän olla laatimatta itselleni mitään kieltoja enkä ryhdy mihinkään lakkoihin. Ne saa minut vain sairastumaan.

Olen tietoisesti pyrkinyt keskittymään enemmän henkiseen hyvinvointiin ja ymmärtämään kehopositiivisuuden sanoman. Ennen maailmani pyöri liikaa sen ympärillä, miltä kukakin näyttää. Olen tehnyt paljon töitä sen kanssa, etten lainkaan määrittelisi ihmisiä heidän ulkonäön, koon, pukeutumisen tai minkään muun ulkoisen perusteella. Myönnän, ettei tämä ole käynyt helposti. Nykyään särähtää korvaan, jos ihmisten ulkonäköä tai ulkoista olemusta arvostellaan. Se on junttia.

Olen poistanut Instagramin seurattavista tilit, jotka herättävät tuon sisäisen piiskurini. Ne tilit ovat sellaisia, jotka keskittyvät ulkonäköön ja ruokkivat vääristynyttä käsitystä syömisestä ja liikkumisesta. Sen sijaan seuraan sellaisia tilejä, jotka suhtautuvat terveellä tavalla ruokaan ja liikuntaan lempeästi terveen elämäntavan tukena, eikä pakonomaisena suorittamisena. Tai keskittyvät aivan muihin asioihin kuin liikuntaan tai syömiseen.

Nykyään suhtaudun syömiseen ja liikkumiseen rennosti. Kumpikaan ei ole enää minulle pakkomielle, vaan teen kaiken aidosti omasta halusta. Liikuntamäärät ovat nykyään vain osa siitä, mitä ne olivat ennen. Herkuttelen silloin, kun huvittaa ja syön silloin kun on nälkä. Olen nykyään helposti taipuvainen laiskotteluun ja herkutteluun. Siihen viikon ruokapäiväkirjan pitäminen oli hyvä herättäjä. Me kaikki tarvitsemme liikuntaa ja ruokaa (ja lepoa). Olen tosi varovainen kaikenlaisten muutosten ja rajoitusten laatimisen kanssa, ettei mopo lähde käsistä. En halua olla taas syömisten ja liikkumisten orja. Pidän itsestäni enemmän tällaisena: rennompana, hiukan pehmeämpänä ja onnellisempana. Silti mun pitää jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, etten halua palata vanhaan.

Ruokapäiväkirjan myötä havahduin siihen, että minun kannattaa pyrkiä säännölliseen ruokailurytmiin, koska pitkät ruokailuvälit aiheuttavat vatsakipua ja herkunhimoa. Huomasin myös sen, että syön terveellisesti ja monipuolisesti, eikä minulla ole ihan hirveästi korjattavaa ruokailutottumuksissani, paitsi kuituja olisi hyvä saada enemmän.

Nyt kun en ole käynyt töissä eikä minulla ole ollut työmatkoja, liikuntamäärät ovat olleet paljon vähäisempiä. Sen vuoksi halusin lisätä arkiaktiivisuutta. Huomasin, että olen paljon ärtyneempi ja turhautuneempi, jos en käy ulkona. Kauppareissut ja muut asiat voi helposti hoitaa kävellen ja näin saa vaivattomasti päivässä 10 000 askelta täyteen. Kävely on oiva tapa liikkua ja olla luonnossa. Arkiaktiivisuus tuo ihan hurjasti paremman mielen ja vireen arkeen eikä se vaadi ihan hirveästi ponnisteluja. Kävely on samalla omaa aikaa.

Kannattaa muistaa olla itselleen lempeä ja armollinen. Kaikki lähtee siitä, miten itselleen oman pään sisällä puhuu. Jos hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, puhuu itselleen nätisti ja kunnioittavasti, tuskin puhuu tai ajattelee muistakaan rumasti.

Miksi liikun?

Eräällä pitkällä lenkillä mietin, miksi juoksen tai ylipäänsä urheilen? Pohdin, miksi minulla ja monella muulla on tarve kertoa sosiaalisessa mediassa urheilusuorituksistaan, tavoitteistaan ja saavutuksistaan? Urheilisinko, jos kukaan ei saisit tietää, että urheilen? Mitä liikkuminen minulle merkitsee?

On helppo sanoa, että liikun itseni takia ja siksi, koska siitä tulee hyvä olo. Mutta onko se todella niin?

Minua motivoi erilaiset tavoitteet, joiden myötä treenaamiseen tulee jonkinlaista suunnitelmallisuutta ja hiukan myös kunnianhimoa. Aina tavoite ei riitä pitämään yllä motivaatiota. Näin saattaa käydä, jos tavoite on liian haastava tai liian helppo, tai siitä yksinkertaisesta syystä, että elämässä on jotain muuta urheilua tärkeämpää.

Päätin jo viime vuonna, että tänä vuonna suoritan ensimmäisen puolimatkan triathlonin. Olen pitänyt tämän tavoitteen koko vuoden mielessäni, mutten siitä huolimatta ole treenannut tarpeeksi, koska olen halunnut käyttää aikaa asioihin, jotka ovat olleet tärkeämpiä. Olen silti treenannut sen verran, että uskallan lähteä Leville varmasti elämykselliselle reissulle.

Liikkuminen on minulle tärkeää ja välttämätöntä. Koen olevani minä silloin kun keho ja mieli toimii sulassa sovussa. Liikkuminen on minulle eteenpäin puskeva voima. Ilman liikuntaa olen ponneton ja iloton. Urheilu, ja etenkin juokseminen, saa ajatukseni pysymään kirkkaampina ja se parantaa keskittymistäni.

Olen kokeillut kaikenlaisia ääripäitä ja koittanut löytää vastausta siihen, mitä minä todella haluan. Vastaus on: Minä haluan liikkua.

Minulle aktiivinen elämäntyyli on tärkeää. Haluan myös opetella aidosti löysäämään, hidastamaan ja lopettamaan väkisin suorittamisen myös lepäämisen osalta. Sellainen rentoutuminen ei auta mitään, jos suoritan sitä ja pakotan itseni makaamaan kuin tulisilla hiilillä. Tätä en vielä osaa, mutta tiedostaminen on jo hyvä alku.

Himourheilijasta hyvinvointiliikkujaksi

En tiedä muistatteko, tai tiesittekö, että aloitin säännöllisen liikkumisen vasta aikuisena? Olin lapsena ja nuorena jonkin verran liikunnallinen. En kuitenkaan erityisemmin syttynyt urheilusta, kilpailemisesta tai varsinkaan joukkuelajeista. Perheessämme kannustettiin liikkumaan, mutta harrastukseni olivat kuitenkin musiikin parissa ja liikkuminen tapahtui pihapelien, leikkien ja itsenäisten lenkkien muodossa.

Muistan käyneeni silloin tällöin hiihto- tai juoksulenkeillä, samoilemassa metsässä tai uimassa. Mitään säännöllisyyttä hommassa ei ollut, mutta muistan pitkään pitäneeni kiinni siitä, että saisin koska tahansa punnerrettua 20 punnerrusta suorin vartaloin. Ja vähän nuorempana pyrin aina voittamaan pojat kädenväännössä.

Syksyllä 2008, Elina 27-vuotta

Aloitin säännöllisen liikunnan vasta odottaessani ensimmäistä lasta. Olin tuolloin 22-vuotias. Raskausaikana havahduin siihen, että haluan pysyä terveenä ja hyväkuntoisena, jos minusta tulee suurperheen äiti. Se oli tuolloin realistinen tulevaisuudennäkymä, koska olin vielä tuolloin vanhoillislestadiolainen. Pelkäsin myös jostakin syystä, että raskausaikana muutun ihan toisennäköiseksi. Pelkäsin lihovani ihan muodottomaksi.

Näin jälkikäteen ajateltuna aloitin liikkumisen ihan vääristä syistä. Liikkumisen ohessa opiskelin vähitellen asiaa ravinnosta ja treenaamisesta. Ennen tätä en tiennyt mitä tarkoittaa hiilihydraatti tai proteiini. Olin pyrkinyt olemaan hoikka syömällä mahdollisimman vähän, juomalla kahvia ja polttamalla tupakkaa. Tupakoinnin lopetin ennen kun tulin raskaaksi.

 
Talvi 2009. Takana jo kolme vuotta säännöllistä treenaamista. (Eikä missään näy.)

En ole aina tykännyt urheilusta

En ihan heti rakastunut urheilemiseen. Muistan alkuun pakottaneeni itseäni treenaamaan, koska niin vain piti tehdä enkä erityisemmin pitänyt siitä. Olin aluksi kuntosalilla aivan hukassa, kun en tiennyt mistä aloittaa ja mitä tehdä.

Todellinen rakastuminen tapahtui kun löysin juoksun. Tai olin minä juossut elämän varrella useita kertoja, mutta keskimmäisen lapsen syntymän jälkeen aloitin säännölliset ja tavoitteelliset juoksulenkit. Sain äidiltä jonkun juoksuohjelman, jota ryhdyin noudattamaan. Olisiko ollut helmikuu, kun aloin noudattamaan juoksuohjelmaa ja toukokuussa juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin.

Kevät 2006. Keskimmäisen syntymästä oli kulunut 9 kuukautta, kun juoksin ensimmäisen puolimaratonin.

Samoihin aikoihin liityin kuntokeskukseen jäseneksi. Liittymiseen kuului kolme tapaamista personal trainerin kanssa. Kävin aluksi ryhmäliikuntatunneilla ja noudatin kiltisti personal trainerin minulle laatimaa kuntosaliohjelmaa.

Muistan ikuisesti elämäni ensimmäisen 10 kilometrin lenkin. Se tuntui aivan huikealta! Siihen meni 1,5 tuntia aikaa, mutta olo oli kuin voittajalla tuon jälkeen. Vähitellen kilometrimäärät lisääntyivät ja kuntosalilla huomasin voimien lisääntyvän. Tulokset ja kehitys, siitä kehittyi mulle koukku, johon jäin.

Muistan sen, kun vähitellen juoksemisesta tuli minulle muutakin kuin urheilua. Pitkillä lenkeillä tuntui kuin olisin päästänyt varaventtiilistä ulos kaikki elämän huolet ja murheet. Rakastuin luontoon ja jaksoin päivästä ja lenkistä toiseen ihastella maailmaa. En osannut käsitellä tunteitani, mutta lenkillä koin voimakkaita ilon, helpotuksen ja onnistumisen tunteita. Urheilu helpotti mun oloa.

Yrittämistä ja epäonnistumista

Vähitellen rupesin asettamaan itselleni erilaisia treenitavoitteita, joihin yritin omin neuvoin päästä. Menin monta kertaa perse edellä puuhun, kun tiedot ja taidot eivät riittäneet tavoitteen saavuttamiseen. Ja eteen tuli erilaisia urheiluvammoja, koska treenasin liikaa, liian kovaa ja huonolla tekniikalla. Ensimmäisiä kertoja “telakalla” ollessa olin todella turhautunut ja pettynyt. Olin aivan neuvoton kun en pystynytkään tehdä juuri niitä lajeja, joita olisin halunnut. Mulla ei tullut mieleenkään tehdä mitään kuntoutusta tai korvaavia harjoituksia, en ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Luulin, että juoksijaksi tullaan pelkästään juoksemalla.

Kesä 2011. Menin aina juosten tai pyöräillen töihin. Muistan kun lapset ihmettelivät niinä kertoina kun hain heitä päiväkodista tavallisissa vaatteissa enkä urheiluvaatteissa ja hikisenä.

Mulla oli treenaamisessa enemmän intoa kuin taitoa. Sain itseni toistuvasti ihan tilttiin enkä suostunut ymmärtämään, että voisin tehdä asioita eri tavalla. Vaadin itseltäni tosi paljon ja liikunta oli minulle pakkomielteistä. Opin vähitellen lisää ja ymmärsin, mikä merkitys on lihashuollolla ja palautumisella. Kantapään kautta toki.

Nyt ajattelen, että urheiluvammojen läpikäyminen on opettanut mua eniten. Urheiluvammojen ansiosta olen aikanaan löytänyt pyöräilyn ja aloittanut uintiharrastuksen. Uusien lajien opettelu on hyvä tapa tutustua itseensä. Saa pohtia, miten reagoin siihen, jos en osaa ja epäonnistun? Miltä se tuntuu ja miksi? Luovutanko vai haluanko yrittää uudestaan ja oppia? Miltä tuntuu, kun pääsee taas tekemään niitä lajeja, joista eniten tykkää? Miltä tuntuu saavuttaa tavoite?

Minä tänä keväänä.

Myös iän myötä on tullut lempeyttä. Enää en vaadi itseltäni sitä, että mun pitäisi pystyä samaan kuin parikymppinen tai olla yhtä timmi kuin joskus ennen. Täytän parin vuoden päästä neljäkymmentä. Minusta on aivan ok, että näytän ikäiseltäni eikä minun tarvitse enää olla timmi. Olen sanonut tämän monta kertaa ennenkin, mutta minulle se itseni rääkkääminen ja timmin vartalon esittely oli merkki huonosta itsetunnosta, jota paikkailin kerjäämällä kehuja ja huomiota.

Pitkä matka on täytynyt kulkea, että tasapaino on löytynyt.

Mitä Kasvoklinikalla tehdään?

*Mainos: Skin Room / Method Putkisto 3D Luonnollinen Kasvoklinikka
(ei maksettu mainos)

Olen innokas testaamaan kaikkea uutta. Pitkäaikainen kosmetologini Minttu kutsui minut tutustumaan Skin Room -kauneushoitolansa uutta Method Putkisto 3D Luonnollinen Kasvoklinikka -palvelua. Halusin tietysti kokeilla tätä. En ottanut etukäteen selvää, minkälaisesta jutusta on kyse, vaan menin kokeilemaan uutta palvelua avoimin mielin.

Menin ensimmäiselle Method Putkisto Kasvoklinikka -käynnille päänsärkyisenä. Olin miettinyt, että peruisin käynnin ikävän yltyvän pääkivun vuoksi. Olen kärsinyt vastaavista päänsäryistä teini-iästä lähtien. En perunut käyntiä, vaan päätin hypätä lähijunan kyytiin ja suunnata Keravalle.

Mitä Method Putkisto 3D Kasvoklinikalla tehdään?

Method Putkisto Kasvoklinikka ei ole sellaista, että maataan hoitopöydällä selinmakuulla, rentoudutaan ja toinen hoitaa sinut kuntoon, vaan tässä istuimme Mintun kanssa vastatusten ja minä “hoidin” itse itseäni Mintun ohjeiden mukaan.

Aloitimme siitä, että opettelin kannattelemaan päätäni oikein. Someniska tekee ryhdille tuhoja ja pää roikkuu painavana liian edessä. Ei ole ihmekään, jos kärsii päänsäryistä ja niska-hartia-oireista. Opettelin tunnistamaan sen, miltä kehossa tuntuu pään virheasento ja kasvojen lihasten kireystilat.

Teimme tunnilla kasvoille muutamia erilaisia harjoituksia. Painelin kasvoja ja kääntelin päätä Mintun neuvojen mukaan. Aloitimme ensin kasvojen toiselta puolelta, jonka jälkeen katsoin peiliin ja nauroin hämmästyneenä. Hoidettu puoli kasvoista oli ilmeeltään aivan toisenlainen – ilme oli kirkkaampi ja kasvot olivat hoidetulta puolelta kohonneet. Method Putkisto Kasvoklinikan esitteissä lukee, että hoitojen avulla saa “luonnollisen kasvojenkohotuksen”. Jos olisin lukenut esitteen etukäteen, olisin varmasti nauranut ja saattanut jättää menemättä.

Method Putkisto Kasvoklinikalla kasvojen lihaksiin saadaan eloa erilaisin harjoituksin ja paineluin. Samalla ajatellaan kehoa kolmiulotteisesti. Kuinka usein treenaat kasvojen lihaksia? Kehon muita lihaksia treenataan tietoisesti viikottain, mutta minä treenasin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvojen lihaksia vasta viime syksynä ensimmäisellä Method Putkisto Kasvoklinikka -käynnillä.

Mitä opin?

Olen käynyt viime syksyn jälkeen muutaman kerran Mintun luona Method Putkisto Kasvoklinikalla ja joka kerta olen oppinut jotakin uutta. Olemme tehneet liikkeitä myös jumppamatolla, jonka avulla tietoisuus kehostani on lisääntynyt. Olen tehnyt paljon töitä kroppani kanssa ja olen aika tietoinen siitä, mitä kehossani milloinkin tapahtuu, mutta koskaan ennen en ole ajatellut itseäni sisältä kolmiulotteisesti.

Heittäydyn helposti uusien asioiden äärelle ihan täysillä, enkä tässäkään yhtään pyristellyt vastaan. Minulle nämä hoidot ovat olleet jollakin tavalla myös terapeuttisia. Ehkä tämän vaikutelman tekee se, kun tunnin ajan keskittyy niin kovasti oman kehon tuntemuksiin ja kehon antamiin signaaleihin ja on koko hoidon ajan omassa kuplassa. Samalla tulee kuulosteltua itseään hiukan syvemmältäkin.

Opin Method Putkisto Kasvoklinikalla hyvät taidot hallita kasvojani paremmin ja sain pienet niksit, joiden avulla saan arjessa nopeasti rentoutettua kasvojen lihakset. Ensimmäisellä käyntikerralla aivan pienillä jutuilla pääkipu lähti kokonaan pois. Olin aivan hämmästynyt, kun olin tottunut siihen, että vastaavat päänsäryt saa pois, joko kovilla kipulääkkeillä tai perusteellisella hieronnalla. Kasvoklinikalla tekemämme liikkeet olivat hienovaraisia ja pieniä.

Kuten kaikissa kehon kiputiloissa, ongelmat ovat aina monitahoisia ja ne lähtevät ketjureaktiona. Ongelman perimmäinen syy on välillä vaikea löytää, siksi olisi hyvä kuulostella vartaloa laajempana kokonaisuutena.

Method Putkisto Kasvoklinikka auttoi purentaongelmiin

Vähitellen opin pois jatkuvasta purentalihasten kiristelystä. Huomasin, että olin jatkuvasti purrut hampaitani yhteen enkä ollut aiemmin tiedostanut tätä. Opin tunnistamaan ne hetket, jolloin purin hampaita yhteen ja opettelin tietoisesti rentouttamaan suun ja pitämään hampaat erossa toisistaan. Suun luonnollisessa asennossa hampaat eivät saisi koskettaa toisiinsa.

Sain viime vuoden lopulla avukseni myös yöllä käytettävän purentakiskon. Joku someseuraajistani sanoi tuolloin, että purentakisko ei ole oikotie onneen, vaan pitäisi tunnistaa syy narskuttelun ja puremisen taustalla. Tuo kommentti ärsytti mua hiukan, koska olin iloinnut vähentyneistä päänsäryistä ja kuvittelin, että homma on nyt purentakiskolla ratkaistu. Huomasin tuolloin, että purentakiskosta huolimatta aamuisin purentalihakset olivat kipeät.

Jatkoin purentalihaksien rentoutusharjoituksia ja niiden hetkien tiedostamista, jolloin purin hampaita yhteen. Turvauduin öisin kuitenkin purentakiskoon, enkä uskaltanut nukkua yhtään yötä ilman sitä, kunnes jonakin yönä unohdin laittaa kiskon suuhuni. Heräsin aamulla ilman päänsärkyä eikä purentalihakset olleet kipeät.

Ajattelin uskaltaa kokeilla nukkua muutaman yön ilman kiskoa ja katsoa mitä tapahtuu. Tuosta on nyt mennyt pari kuukautta eikä päänsäryt ole palanneet. Päänsärkyjen poistumiseen on varmasti auttanut myös se, että sain uudet silmälasit oikeilla vahvuuksilla, joita käytän nyt koko ajan. Mutta olen myös oppinut pitämään kasvojeni lihakset rentoina ja pään sille kuuluvalla paikalla, eli ryhdikkäänä rangan jatkeena.

Kaiken tämän yhteisvaikutuksesta jatkuvat joka viikkoiset päänsäryt ovat pysyneet poissa. Tämä kohentaa huomattavasti mun elämänlaatua.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Method Putkisto 3D Luonnollinen Kasvoklinikkaa, mikäli sulla on kireystiloja ylävartalossa. Mulle tämä hoito toimii myös stressin lievittäjänä. Mikäli Kerava ei ole sulle mahdottoman matkan päässä, niin Skin Roomissa käyminen on kaiken vaivan arvoista. Sieltä saa toki myös erilaisia kasvohoitoja.

Joutilaisuus lisää hyvinvointia

Tein viime vuonna lupauksen, että pidän jatkossa parempaa huolta jaksamisestani. Kävin viime vuoden lopulla työnohjauksessa, jonka avulla sain kirkastettua itselleni arvoni ja havahduin siihen, miten huonosti hallitsin ajankäyttöni. Löysin toistuvasti itseni siitä tilanteesta, että olin aikatauluttanut päiväni liian tiiviiksi. Paikasta toiseen juokseminen aiheuttaa jatkuvan kiireen tunteen, kun aikaa ei jää palautumishetkiin.

Innostuessa kaasu jää pohjaan

Olen innostuja. Innostun helposti uusista asioista ja projekteista ja innostus vie mukanaan. Sanon kivalta kuulostaviin asioihin suurempia miettimättä joo. Ilmoittaudun tapahtumiin ja sovin treffejä miettimättä kyseisen viikon aikatauluja kokonaisuutena. Olen kantapään kautta oppinut, että kannattaa käyttää hetki aikaa ja miettiä kannattaako sanoa joo. Nykyään harkitsen jokaisen uuden projektin tai tapaamisen kohdalla onko minulla todella tähän aikaa, mitä kaikkea se vaatii, jos sanoo joo ja haluanko todella tehdä tämän?

Minulla on aina monta juttua menossa samanaikaisesti. Teen paljon asioita ja tykkään siitä, että mulla on jatkuvasti jotakin tekemistä. Olen miettinyt osaisinko elää sellaista elämää, että tekisin töitä vain kahdeksan tuntia päivässä. Olen viimeiset kymmenen vuotta tehnyt ensin päivätyön (nyt se on opiskelu) ja sen päälle sivutyöt, harrastukset ja arki. Olen pohtinut myös sitä, onko tuossa yksi syy uupumiseen.

Työuupumus ja siitä toipuminen on vienyt aikaa. En ole vieläkään täysin toipunut. Olen opetellut uusia toimintatapoja ja pyrkinyt elämään myös käytännön tasolla arvojeni mukaista elämää. Uusien toimintatapojen oppiminen on ollut vaikeaa. Ymmärsin työnohjauksessa ristiriidan ajankäytön ja sen välillä, mitä olin kertonut arvoistani.

Tasapainoilua ja uuden opettelua

En enää suoriudu samanlaisesta arkirytmistä kuin ennen. Tai suoriudun aina jonkin aikaa, kunnes huomaan, että nyt istun taas väärässä junassa ja pitäisi kiskaista hätäjarrua, jos haluan päästä pois. Hätäjarrua ei aina voi vetää, vaan junassa täytyy matkustaa vielä seuraavalle pysäkille. Olen oppinut tunnistamaan varoitusmerkkejä ja osaan koko ajan paremmin reagoida niihin. Niitä pitäisi tunnistaa vieläkin varhemmin.

Varoitusmerkkejä on ärtymys ja heikentynyt keskittymiskyky, lisääntyvä väsymys, joka ei helpota nukkumalla ja synkät ajatukset. Usein tässä vaiheessa juna on kiitänyt aikaa sitten pysäkin ohi, jolla mun olisi pitänyt jäädä kyydistä. Nyt olen opetellut uudenlaisia tapoja, jotta varoitusmerkit pysyisivät poissa.

Hiihtoloma oli hyvää aikaa jälleen pohtia näitä asioita. Päätin ottaa hiihtoloman ihan loman kannalta, vaikka tekemistä olisi riittänyt vaikka kaikille päiville. Enteileviä varoitusmerkkejä oli jo ilmassa. Ymmärsin pysähtyä ennen kuin olisin taas mennyt oman pysäkin ohi. Loma ei ollut mitenkään erityisen onnistunut. Olin taas langennut vanhanaikaiseen ansaan ja odotin lomalta liikoja ja sitten ärsyynnyin. Yritin kannustaa lapsia lukemaan ja liikkumaan. Itse näytin esimerkkiä liikkumisen osalta, mutta lukemisen sijaan kädessäni oli enemmän puhelin kuin kirja. Ärtymyksestä voi harvoin syyttää ketään muuta kuin itseään. Olin pettynyt itseeni ja se purkautui ärtymyksenä. Loman päätteeksi ihmettelin puhelimen antamaa ruutuaikatilastoa ja päätin, että tämä on yksi niistä asioista, joihin täytyy tulla muutos.

Joutilaisuus pitää haitallisen stressin poissa

Puhelin on todella viheliäinen kapistus. Kaivan joutilaana hetkenä puhelimen taskusta aivan refleksinä ja yhtäkkiä huomaan, että taas vierähti huomaamatta pitkä tovi. Tai kun aion tarkistaa puhelimesta jonkin asian, niin vaistomaisesti avaan ensimmäisenä Instagramin, sitten Facebookin, sähköpostit… puhelinta pois laittaessani muistan, että ainiin, mun piti tarkistaa se asia.

Viime maanantaina poistin puhelimestani pelit ja pari muuta sovellusta, joita en tarvitse mihinkään, mutta jotka ovat vieneet aivan turhaan mun aikaa. Päätin käyttää näiden sovellusten jättämän ajan kirjan lukemiseen tai vain siihen, että olen olemassa, hengitän ja ihmettelen ympäröivää maailmaa. Pelien, turhien uutisten ja muun tietotulvan keskellä en palaudu, vaan kaikki tämä kuormittaa. Olen uskotellut itselleni, että rentoudun näiden sovellusten äärellä, mutta nyt kun ne sovellukset on poistettu, olen paljon rentoutuneempi ja minulla on enemmän aikaa oikeisiin asioihin.

Oman ajankäytön rehellinen tarkastelu on hyvä keino havaita, miten asioita priorisoi. Aina on aikaa itselleen tärkeisiin asioihin. Minulle oma hyvinvointi ei ole selvästi ollut kovin tärkeää. En ole pitänyt tärkeänä sitä, että järjestäisin aikaa palautumiseen. Ei ole järkevää syöksyä palaverista toiseen ilman hetken hengähdystaukoa. Ei silloin voi olla parhaimmillaan, jos pomppaa paikasta ja aihepiiristä toiseen ilman hetken taukoa. Olen ennen kirjaimellisesti juossut paikasta toiseen. Olen kyllä selviytynyt täyteen ahdetuista päivistä, joskin se on kostautunut uupumuksena tai liiallisena stressinä myöhemmin.

Tällä viikolla olen onnistunut aika hyvin pitämään kiinni pienistä palauttavista hengähdyshetkistä. Hetkien ei tarvitse olla pitkiä. Mulle on edistystä jo se, ettei tarvitse juosta viimeisellä minuutilla sovittuihin tapaamisiin, vaan voin mennä rauhassa kävellen. Tuntui suorastaan ihmeelliseltä kävellä kaupungin halki sovittuun tapaamiseen aivan rauhassa ja samalla ihmetellä kevääseen heräävää Helsinkiä. Kiireessä ei ehdi huomata ympäröivää kauneutta.

Uskon, että yksi ratkaiseva tekijä kestävään hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitämiseen on joutilaan ajan lisääminen ja sen vaaliminen arjessa. En tarkoita mitään jatkuvaa möllimistä ja navankaivuuta, vaan aikataulujen järkevöittämistä ja riittävää palautumista, joka pitää haitallisen stressin poissa.

Kuvat: Heidi Tainio

Lukijatapahtuma: keskivartalo ja synnytyksestä palautuminen

Viime lauantaina järjestin Sara Nevalaisen kanssa blogini lukijoille tapahtuman, jossa keskityttiin keskivartalon hallintaan ja synnytyksestä palautumiseen.

Hakeuduin Saran valmennukseen ollessani neuvoton keskivartalon puutteellisesta hallinnasta johtuvien ongelmien kanssa. Minulla on aina ollut näkyvät vatsalihakset, koska kaikki vatsalihasharjoittelu keskittyi näkyvien lihasten harjoittelemiseen. Kovasta treenaamisesta ja näkyvistä lihaksista huolimatta keskivartaloni oli aivan onnettoman heikko.

Kävin Saran luona noin vuoden verran. Tuona aikana opin ihan älyttömästi uutta ja keskivartalon heikkoudesta heijastelevat ongelmat poistuivat. Opin kannattelemaan vartaloani ja tekemään vatsalihaksia sillä tavoin, että ne samalla vahvistaa myös lantionpohjaa. Voit lukea yhteisestä taipaleestamme täältä.

Viime lauantaina Sara luennoi näistä aiheista parillekymmenelle ihanalle naiselle. Opettelimme muutamat perusliikkeet ja saimme pienen pintaraapaisun siihen, miten keskivartaloa voi harjoittaa aktivoimalla lantionpohjan.

Minulle Saralta saadut opit ja keskivartalon merkityksen ymmärtäminen on ollut käänteentekevää. Samalla ymmärsin selvemmin sen, että ihminen on kokonaisuus. Kirjoitan tästä oivalluksesta myöhemmin ihan erikseen. Olen viime aikoina oivaltanut tästä vielä lisää. Esimerkiksi sen, että yöllinen hampaiden narskuttelu vaikuttaa lantionpohjaan ja hyvinvointiin.

Nämä lukijatapahtumat ja yhteislenkit ovat itselleni olleet todella antoisia. On ollut tosi kiva nähdä keitä siellä ruutujen toisella puolella on. 🙂

Voit lukea Sarasta ja hänen palveluistaan täällä. Puhuttiin Saran kanssa, että seuraava lukijatapahtuma keskittyisi juoksuun ja juoksussa tarvittavien lihasryhmien hallintaan.

Arjenhallintaa ja itse aiheutettua kiirettä

Kiire on ollut viime päivinä se sana, joka on tullut kuulumisia kysyttäessä ensimmäisenä mieleen. Olen pyrkinyt olemaan käyttämättä tuota sanaa. Kiireen korostaminen on turhaa, koska kiire on aina valinta ja se on itse aiheutettua. Olen opetellut uusia arjenhallintakeinoja.

Opintojeni loppu siintää jo melko kirkkaana edessäni. Jos jaksan painaa syyslukukauden suunnitelmieni mukaan, keväälle jää enää parin kurssin suorittaminen sekä opinnäytetyön tekeminen ja työharjoittelu. Kiire johtuu siitä, että painan opintoja kasaan kaasu pohjassa. Kiire on siis oma valinta, arvovalinta ja priorisointikysymys. Minulle opinnot ovat nyt prioriteettilistan kärkipäässä heti perheen jälkeen.

Saan ensi vuonna elämäni ensimmäisen kunnollisen tutkinnon tukemaan työn kautta kartuttamiani oppeja. Valmistun medianomiksi journalismin koulutusohjelmasta. Minusta tulee toimittaja. Tai saan ammattikorkeakoulusta toimittajan työhön vaadittavan koulutuksen. En vielä tiedä mikä minusta tulee isona tai mitä rupean tekemään työkseni. Haluaisin että journalismi olisi ainakin yksi osa tulevaisuuden työnkuvaa.

Kulunut vuosi on ollut erittäin opettavainen. On täytynyt pohtia arvoja, omia toimintatapoja ja työidentiteettiä ihan pohjamutia myöten. Työnohjaus on ollut yksi merkittävä apuväline tässä, vaikka olen käynyt vasta kolmessa tapaamisessa. Yksi tämän vuoden tärekimmistä opeista on ollut juuri tuo kiire ja kiireen syyn ymmärtäminen.

Mihin käytän 24 tuntia?

Meillä kaikilla on käytettävissä samat 24 tuntia vuorokaudessa. Minulta on monesti kysytty, miten ehdin treenaamaan sen verran kuin treenaan tai miten ehdin tekemään kaiken sen mitä teen. Tärkein asia on arjenhallinta ja intohimo tehdä kaikkia niitä asioita, joihin haluaa aikaansa käyttää. Minun touhu voi sivustakatsojan silmissä vaikuttaa hallitsemattomalta kaaokselta ja totuuden nimissä sitä se on välillä ollutkin, mutta olen kehittynyt valtavasti.

Nyt kun olen päättänyt valita tämän tilanteen, että koulu haukkaa arkipäivistä lähestulkoon 12 tuntia päivästä, tarvitsen kalenteria arjenhallinan apuvälineeksi. Tällä hetkellä kirjaan kaikki menot, suunnitelmat, harrastukset ja tekemättömät asiat kalenteriin. Jos en suunnittelisi vaikkapa treenejä kalenteriin, ne jäisivät tekemättä.

Ne asiat, jotka kokee tärkeäksi – niihin on aina aikaa. Minä käytän aikaa koulun ja blogin lisäksi tietysti lapsiin, omaan hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin. Pyrin pitämään kiinni työuupumuksen jälkeen tekemästäni päätöksestä: nukun ainakin 8 tuntia yössä, pyrin pyhittämään illat ja viikonloput perheelle ja rentoutumiselle ja liikun ja syön säännöllisesti.

Minun arjenhallintavinkkini

Hyödynnän koulumatkat hyötyliikuntaan. Kuljen koulumatkat pääsääntöisesti pyöräillen. Erityisesti kiireisinä viikkoina tämä voi olla ainoa liikuntamuoto. Minulla menisi bussilla sama aika matkaan ja koulussa menee sama aika, ellei vähemmän suihkussakäymiseen ja meikkaamiseen.

Koulun lähellä on uimahalli, jossa käyn joko ennen koulua tai hyppytunnilla uimassa treenin. Hyppytunteina teen myös koulutehtäviä tai kirjoitan blogia.

Pyrin hoitamaan kaikki velvollisuudet aina päiväsaikaan. Herään useimmiten klo 6.30, syön nautinnollisen aamupalan, jonka jälkeen alan hommiin. Päiväni saattavat nyt tänä kiireisenä jaksona kestää jopa klo 19-20 saakka, mutta sen jälkeen en tee kyllä enää mitään. Tästä johtuen blogikin on päivittynyt viime aikoina harvemmin kuin ennen. Pyrin palaamaan normaaliin rytmiin heti, kun aikatauluni kevenee.

Yritän aina lyödä mahdollisimman monta kärpästä samalla lyönnillä. Koulumatkoilla kuuntelen podcasteja tai äänikirjoja, joiden kautta kerään vaikkapa taustatietoa eri aiheista. Käytän lyhyet siirtymät ja odotteluajat esimerkiksi kuvankäsittelyyn, tekstien kirjoittamiseen tai suunnittelemiseen, meileihin vastaamiseen, puheluiden soittamiseen tai tiedonhakuun.

Yritän noudattaa periaatetta: vie mennessäs, tuo tullessas, mutta en kuitenkaan kodinhoitoon. 😀 En käytä kodinhoitoon arkipäivisin yhtään ylimääräistä minuuttia. Käytän tästä säästyvän ajan mieluummin koulu- tai työasioiden edistämiseen. Pyöritän pakolliset pyykkikoneelliset ja astianpesukoneelliset, mutta en vahingossakaan viikkaa puhtaita pyykkejä kaappiin, kaiva imuria esiin tai muutenkaan kiillota kotia. Käyn kerran viikossa tekemässä isot ruokaostokset (sunnuntaina) ja teen pari täydennysreissua viikon aikana. Laitan isoja määriä ruokaa kerrallaan, koska en viihdy keittiössä. Lapset ovat nykyään hyviä ruoanlaittajia ja tekevät ruokaa mielellään. Siivoushommat hoituvat hyvin viikonloppuna.

*

Oletko ajatellut, että ajankäyttösi paljastaa todelliset arvosi? Mihin sinä käytät aikaasi? Mitkä ovat sinun arjenhallintavinkkisi?

“Paha pitää huolen itsestään, hyvää pitää helliä”

Olen jälleen aloittanut kamppailun kaamosta vastaan. Olen vuosien varrella löytänyt toimivia tapoja kahlata kaamoksen läpi. Kerron nyt viimeisimmät oivallukseni ja lopuksi parhaat aseeni kaamosankeuden selättämiseen.

Tämän viikon alussa pyysin Instagram-seuraajiani kertomaan parhaat vinkit kaamosankeuden selättämiseen. Itselläni oli tuona päivänä hiukan matalapaineinen fiilis ja pimeys tuntui lannistavalta. Sain useita hyviä vinkkejä ja kävin hyviä keskusteluja aiheesta.

Mieleenpainuvin viesti kehotti tekemään itselleen hyvän näkyväksi. Tämä henkilö kertoi oppineensa tällaisen viisauden: “paha pitää huolen itsestään, hyvää pitää helliä”. Pysähdyin tämän sanoman äärelle – tuo on niin totta! Lainaus taitaa olla Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen (2016) kirjasta Huomaa hyvää! Täytynee lukea tuo kirja. Eräs toinen seuraajani kehotti löytämään ilonaiheita jokaisesta päivästä.

Kuuntelin juuri podcastia, jossa puhuttiin onnellisuudesta ja siitä, miten kiitollisuus lisää onnellisuutta eikä toisinpäin. Olen aina ollut pohjavireeltäni iloinen, optimistinen ja eteenpäin katsova. Mielen harhaillessa mustassa tämä piirre himmenee. Koen, että olen selvinnyt masennuksista ja vastoinkäymisistä juuri sen avulla, että olen osannut katsoa vaikeiden aikojen yli. Näen lähes aina ja lähes kaikessa jotain hyvää, edes pienen pilkahduksen verran. Suhtaudun vaikeuksiin vaiheena, joka menee ohi. Aina on aihetta kiitollisuuteen.

Vaikeimpina aikoina olin kiitollinen vaikkapa kauniista auringonnoususta tai -laskusta, hyvin onnistuneesta lenkistä, hyvin pienistä hetkistä, joista tein itselleni näkyviä ja merkityksellisiä. Kiire vaikeuttaa tällaista fiilistelyä. Jos aina pitää kiirehtiä asiasta ja paikasta toiseen ilman, että ehtii palautua edellisestä asiasta, estää itseltään mahdollisuuden nauttia hetkestä. Tämä on juuri sitä ajatteluaikaa, josta puhuin aiemmassa postauksessa.

Mieli ei pysy kirkkaana, jos keho on väsynyt. Ja keho väsyy, jos sitä kohtelee huonosti. Tästä saattaa huomaamatta muodostua ankeuden kierre. Olen yrittänyt pitää kiinni hyvistä yöunista, se on hyvä pohja kaikelle. Yritän muistaa ottaa joka päivä vitamiinit, erityisesti D- ja C-vitamiinit. Pyrin syömään hyvin, säännöllisesti ja terveellisesti. Sohvannurkaan käpertyminen, passivoituminen ja herkkujen syöminen ei auta, vaikka tällaisellekin nautiskelulle on aikansa ja paikkansa.

Tässä parhaat vinkkini kaamoksen selättämiseen:

  1. Nuku hyvin.
  2. Ota aikaa palautumiseen (treenistä ja työstä).
  3. Syö hyvin = terveellisesti ja säännöllisesti.
  4. Syö vitamiineja (ainakin D).
  5. Käytä kirkasvalolamppua.
  6. Urheile, mutta huomioi stressi. Stressaantuneena ei saa treenata liian kovaa.
  7. Iloitse pienistä ja keskity hyviin asioihin.
  8. Vietä aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.
  9. Ulkoile. Pukeudu ulos säänmukaisiin vaatteisiin, tällöin ulkoilu on mukavaa.
  10. Ole lempeä itsellesi.

Kuvat: Heidi Tainio
Juoksuvaatteet: 2XU*, lenkkarit: Saucony* (*tuotteet saatu)

Tarvitsen aikaa ajatella

Ihanan kesän jälkeen tuli kaunis syksy, joka tuntui vaihtuneen yhdessä yössä talveksi. Syksy on edennyt melkoisella vauhdilla ja tuntuu, etten ole ehtinyt nauttia matkasta.

Vauhdikas syksy on kirkastanut minulle entisestään sitä, mikä merkitys hyvinvoinnilla on ja minkälaisista asioista se minulla koostuu. Siitä on nyt vuosi, kun jäin työuupumuksen vuoksi sairaslomalle. Siitä lähtien olen yrittänyt opetella tunnistamaan, missä minun rajani kulkevat. Mikä on sopiva määrä stressiä? Kuinka paljon tarvitsen unta ja lepoa? Mikä merkitys ihmissuhteilla on hyvinvointini kannalta? Entä treenillä?

Nyt kun syksy etenee talveksi ja valon määrä vähenee, täytyy pitää itsestään entistäkin parempaa huolta. Minulle itsestä huolehtiminen tarkoittaa muutamia asioita.

Tarvitsen ainakin kahdeksan tuntia unta yössä. Viime viikolla ymmärsin, että tarvitsen joka päivä edes tunnin rauhoittumisaikaa itsekseni. Tarvitsen tuon tunnin siihen, että ehdin kuunnella itseäni ja ajatella päässä pyörivät asiat pois häiritsemästä.

Minun täytyy syödä hyvin, säännöllisesti ja riittävästi. Vedenjuonti on myös tärkeää, että aineenvaihdunta toimii normaalisti ja olo pysyy virkeänä. Kiire on aiheuttanut minulle stressintunnetta, joka puolestaan aiheuttaa välittömästi iho-oireita ja vatsaoireita. Kehon oirehdintaa pitäisi aina kuunnella herkällä korvalla, koska keho on aina mieltä viisaampi.

Pyrin siihen, että minulla jäisi arjessa aikaa ihmissuhteille – puhelut ystäville, ystävien tapaaminen, yhteiset treenit ja parisuhdeaika. Ihmissuhteet ovat hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Mitä tekisin ilman ystäviäni ja heidän viisaita ajatuksiaan? Jos arkeni on niin täyttä, ettei jää aikaa lapsille, ystäville tai parisuhteelle, silloin en voi hyvin.

Viime viikko oli todella kiireinen. Kalenterini oli ahdistavan täynnä. Joka päivälle oli ohjelmaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Vaikka ehdin tekemään lähes kaiken sen, mitä olin suunnitellut ja vaikka kalenterissa ei ollut yhtään epämiellyttävää tapaamista tai tehtävää, olen vieläkin rasittunut tuosta viikosta. Ehdin nähdä ystäviä, ehdin treenata, sain kaikki koulutehtävät tehtyä, kodin siivottua… Mutta en saanut nukuttua riittävästi, en ehtinyt olla itsekseni enkä ehtinyt ajatella. Ja jos en ehdi ajatella, en voi kirjoittaa blogia. Viime viikolla julkaisin vain yhden blogipostauksen, enempää minusta ei irronnut.

Tänä aamuna ehdin olla pari tuntia itsekseni. Ensin söin aamupalan kaikessa rauhassa, vähän siivoilin kotia ja katsoin nauhalta reality-hömppää. Ei mennyt kauaa, kun tuntui, että nyt voisin käydä viikon tehtävien kimppuun. Jo pari tuntia aikatauluttamatonta aikaa teki ihmeitä.

Minkälaisista asioista sun hyvinvointi koostuu? Mitä teet, jos tahti kiihtyy liian kovaksi?

Kuvat: Nana Heikkilä