Olin viime kesänä lomautettuna pitkän kesäloman perään reilut puolitoista kuukautta. Lomautus tuntui epäreilulta, mutta päätin etten ala surkuttelemaan itseäni vaan yritän keksiä itselleni sellaista tekemistä, joka saa ajatukset muualle ja pitää mieleni virkeänä. Treenaaminen on ollut minulle aina yksi toimiva keino hoitaa mielenterveyttäni ja niin tälläkin kertaa treenaamisesta tuli yksi selviytymiskeino. Toinen selviytymiskeino oli aktiivinen tulevaisuuden mahdollisuuksien kartoittaminen.
Kesällä treenimotivaatiota ei tarvinnut erikseen etsiskellä, sillä syyskuulle suunniteltu Vätsärin vaellus lähestyi kovaa kyytiä. Vätsärin maastossa liikkuminen vaatii jonkinmoista kuntoa, voimaa ja kestävyyttä, joten nämä asiat mielessäni sain itseni lähestulkoon kaikkina arkipäivinä treenaamaan. Vähän tavoitteellisempi tekeminen sai hyvin ajatukset muualle. Saavutetut tulokset ja selvästi havaittava kehitys tarjoili kaivattuja onnistumisen kokemuksia lannistavan joutenolon tilalle.
Vaellus meni kunnon ja jaksamisen puolesta tosi hyvin. Ei tullut ihmeempiä haasteita kropan kanssa. Ainoastaan yhtenä päivänä tuntui nivusessa pientä kipua. Tämä säikäytti hieman, mutta onneksi tuntemus hävisi yhtä nopeasti kuin se tulikin.
Olkapäässä tuntui napsahdus
Reissun jälkeen palasin innoissani salille. Ja töihin. Ennen reissua olin saanut kutsun tulla heti vaellusreissun jälkeisenä maanantaina takaisin töihin. Päätin ylläpitää saavutettua treenirytmiä, että selviytyisin töiden aiheuttamasta stressistä ja paineesta paremmin. Vain vajaa kaksi viikkoa reissusta palattuani loukkasin eräänä tiistaina vauhtipunnerrusliikkeessä (liikerata on sama kuin pystypunnerruksessa, mutta liike lähtee jaloista) oikean olkapääni. Tangossa oli minulle reippaahkot painot, muistaakseni 50 kg. Palauttaessani tankoa ylhäältä lähtöasentoon tapahtui jotakin – jonkinlainen herpaantuminen tai virheliike, jonka seurauksena olkapäässäni tuntui napsahdus. Säikähdin ja lopetin sarjan kesken. Otin painoja vähemmälle ja kokeilin miltä käsi tuntuu. Heti ei tullut kipua, kädessä oli vain outo tuntemus.
Seuraavien viikkojen aikana pystyin jatkamaan treenejä sovelletusti. Jätin kaikki kipua aiheuttavat liikkeet pois. Kipu kuitenkin tuli monesti vasta treenin jälkeen enkä sen vuoksi voinut olla varma mikä kivun aiheutti. Liikkeet vähenivät aina treeni treeniltä. Jouduin lopettaa kutomisenkin (tää oli paha 😀 ). Kun käsi oli lopulta ihan koko ajan kipeä, niin hakeuduin lääkäriin. Työnantajani on ottanut meille työntekijöille sairauskuluvakuutuksen, jonka turvin pääsin yksityiselle. Tämä sama olkapää on leikattu keväällä 2013, mutta tuolloin vaiva oli aivan erilainen.
Ensimmäisellä lääkärikäynnillä sain tulehduskipulääkekuurin, kun lääkäri arveli, että hauiksen pitkän pään jänne olisi tulehtunut. Kipulääkkeet eivät kuitenkaan vieneet kipua pois, niin varasin uuden lääkäriajan siinä toivossa, että käsi kuvattaisiin. Olin itse aika varma, että napsahdus oli merkki siitä, että kädessä oli mennyt jotain rikki. Käsi magneettikuvattiin ja arvaukseni osui oikeaan – kyllä siellä oli repeämä ja jotain muita epämääräisiä löydöksiä.
Toiveikasta kuntouttamista
Käsi oli sen verran kipeä, että lääkäri ei voinut kivun vuoksi tehdä minulle kunnollisia tutkimuksia ja sulkea pois jotain kuvantamislöydöksessä nähtyä epäselvää asiaa. Keskusteltiin hoitovaihtoehdoista ja päädyimme yhdessä kokeilemaan ensin korjaantuisiko vaiva kortisonipistoksen ja fysioterapian avulla. En ollut lainkaan halukas menemään leikkaukseen, sillä sama olkapää on leikattu kertaalleen ja vaikka siitä on jo yli 10 vuotta, niin muistan vieläkin kuinka kipeä käsi oli leikkauksen jälkeen.
Kortisonipiikki vei parin päivän päästä jatkuvan säryn pois! Tämä oli valtavan suuri helpotus, sillä jatkuvien kipujen kanssa eläminen alkoi käydä mielenterveyden päälle. Sain Pihlajalinnan asiantuntevalta fysioterapeutilta (Marika Pohjola) kuntoutusohjeet, joita noudatin kuuliaisesti. Muutaman viikon päästä alkoi tuntua siltä, että tämähän sujuu – voisin siirtyä pykälän raskaampiin kuntoutusliikkeisiin. Koska vakuutus ei korvaa fysioterapiaa kuin vasta leikkauksen jälkeen, niin varasin ajan julkiselle säästääkseni rahaa. Julkisen fyssari neuvoi pari uutta liikettä, joita lähdin heti motivoituneena tekemään, mutta käsi ottikin takapakkia ja hermoja raastava kipu tuli takaisin. Hädissään soittelin Pihlajalinnaan, että mitä nyt tehdään. Sain neuvoksi pudottaa uudet liikkeet kuvioista pois ja sain ajan samalle Pihlajalinnan fyssarille. Uusien liikkeiden pois jättäminen vei kivut pois ja olin taas toiveikas paranemisen suhteen.
Leikkauspäätös
Pihlajalinna fyssarin vastaanotolla pyysin hieman epätoivoisena mahdottomia pyytäessäni fyssaria antamaan minulle jonkin selkeän toipumisennusteen, jotta jaksaisin jatkaa kuntouttamista. Tässä vaiheessa vamman sattumisesta oli kulunut jo melkein kolme kuukautta. Fyssari oli ihanan lempeä ja kannustava, mutta sanoi kuitenkin rehellisesti, että hänen silmiinsä tilanne ei näytä kovin hyvältä. Sain kuitenkin uusia liikkeitä tehtäväksi, joita kannattaisi joka tapauksessa tehdä pari viikkoa ja varata sitten aika lääkärille hoitolinjan päättämiseksi.
Onneksi fyssari osasi valmistella minua, että pystyin henkisesti varautua mahdolliseen leikkauspäätökseen. Lääkärin vastaanotolla käsi saatiin viimein kunnollisesti tutkittua ja se jokin asia poissuljettua, jonka vuoksi leikkaus ei olisi ollut oikea hoitomuoto. Lääkäri sanoi sen, mitä osasinkin jo odottaa: käsi kannattaa leikata. Olin hieman kauhuissani, mutta samaan aikaan myös helpottunut. Lääkäri selitti minulle tarkasti, kuinka leikkaus tehdään. Varattiin alustava leikkausaika. Myöhemmin leikkausaikaa siirrettiin vielä reilulla parilla viikolla eteenpäin, että saisin töissä erään projektin vietyä sellaiseen vaiheeseen, että työkaverin on helppo hypätä tuuraamaan minua sairaslomani ajaksi.
Leikkausta odotellessa
Nyt vamman tapahtumisesta on kulunut aika tarkalleen viisi kuukautta ja leikkausaikaa pitää odotella vielä reilut kolme viikkoa. Huomaan olevani koko ajan vain kärsimättömämpi mitä vähemmän aikaa leikkaukseen enää on. Tämä on vähän sama kuin maratonjuoksussa – voimat riittää tasan siihen asti, että pääsee maaliviivan yli, ei yhtään pidemmälle. Jaksaminen on mitoitettu juuri siihen tiedossa olevaan aikaan.
Jatkuvan kivun hellittäminen on auttanut minua jaksamaan. Olen oppinut toimimaan pelkän vasemman käden varassa sen verran sujuvasti, että moni ei välttämättä edes huomaa, että oikea käteni on kipeä. Kauppareissuista selviän ison repun ja kestokassin avulla, kun kannan kestokassia tietysti vasemmassa kädessä. Olen voinut retkeillä, mutta en voi pilkkoa puita tai vuolla kiehisiä. Voin kyykätä, mutten tavallisesti vaan sellaisen jännän käsikahvatangon avulla. En jaksa luetella asioita, joita en voi tehdä, mutta sen sanon, että kyllä tämä koettelee hermoja jo ihan tosissaan. Vaikka olen kuitenkin voinut elää aivan onnellista ja hyvää elämää nämä kuluneet viisi kuukautta.
Teen edelleen useita kertoja viikossa kuntoutusliikkeitä, koska arvelen että siitä on apua leikkauksen jälkeisessä toipumisessa. Olen jatkanut treenaamista muutenkin. Käyn 3–5 kertaa viikossa salilla. Teen 2–3 voimatreeniä viikossa ja sen päälle aerobista + keskivartaloa. Olen huomannut, että säännöllisellä liikkumisella on todella suuri vaikutus mun henkiseen hyvinvointiin ja töistä palautumiseen. Toki tämän kanssa täytyy aina olla hereillä ja miettiä elämän muitakin kuormitustekijöitä. Stressaantuneena täytyy ymmärtää pitää treenit kevyempinä.
Olen ollut erityisen iloinen siitä, että käsi on antanut minun juosta. Aluksi juoksin varovaisesti juoksumatolla ja vähitellen uskalsin lisätä vauhtia ja uskaltauduin myös ulos juoksemaan. Juokseminen on minulle henkisesti todella tärkeää. Juoksu ruokkii luovuuttani, auttaa jäsentelemään ajatuksiani ja juostessa tunnen oloni vapaaksi. Elättelen kovasti toiveita siitä, että voisin leikkauksen jälkeen palata täysipainoisemmin juoksun pariin. Mulla on ollut tässä monta rikkonaista vuotta juoksun kannalta, koska aina on tullut esteeksi jonkinlainen urheiluvamma (lonkkien rasitusmurtumat, plantaarifaakiitti, takareiden jännevamma, selkävaivat, nilkan nyrjähdys…). Täytyy muistaa se, että tämä ilo voi kestää vain hetken eikä kannata hölmöillä treenaamalla liikaa tai liian kovaa. Mitään kovin kunnianhimoisia suunnitelmia minulla ei ole juoksun varalle, mutta toivoisin vain kovasti, että saisin pysyä terveenä ja juosta kivuttomasti jatkossakin.
Paljon tsemppiä leikkaukseen ja toivotaan, että paraneminen sen jälkeen on nopeaa. Kärsivällisyyttä tuollainen kyllä vaatii hurjasti. Ihanaa, että olet voinut jotenkin liikkua ja saanut pitää myös juoksua ohjelmistossa, vaikka on varmasti ollut rankkaa käsipuolena olo.
Itselläni repesi akillesjänne viime keväänä ja sen jälkeinen ajanjakso oli vaikea ja musta. Kuntoutin jalkaa kyllä paljon, mutta varsinkin ne ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita, kun oikein mitään ei vielä voinut tehdä (varsinkaan lempilajejani kuten juoksua). Tämä vaikutti tosi paljon myös yöuniin, eli nukuin surkeasti, kun en saanut itseäni ”väsytettyä” urheilulla.
Nyt on onneksi jo valoa tunnelin päässä ja pystyn paljon paremmin liikkumaan. Ihanaa ollut saada normaali 5-6 x viikossa monipuolinen treenirytmi taas. En tosin tiedä palaako tuo jalka milloinkaan ihan entiselle tasolle, mutta tällä hetkellä olen vain niin onnellinen, että pystyn taas liikkumaan melkein entiseen tapaan.
Kiitos Paula! Olipa erityisen ilahduttavaa saada kommentti blogiin. Näitä tulee nykyään niin harvoin. Kuntoutus tosiaan vaatii kärsivällisyyttä ja sitä on ollut pakko viime vuosina harjoitella, kun vähän väliä on ollut joku paikka rikki. Juoksu tuo niin paljon iloa elämään. Oon niin onnellinen, että se on ollut mahdollista nyt viime viikkoina.
Jalkaongelmat on mun mielestä vielä pahempia, koska kaikki liikkuminen on sitten niin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Toivottavasti sun jalka tulee kuntoon! Tsemppiä sinnekin siis! <3
Paljon tsemppiä kuntoutukseen!
Vaikka edessä saattaakin olla vielä pitkä tie entiseen niin uskoisin, että on kuitenkin lohdullista ajatella, että leikkauksen jälkeinen kuntoutus oikeasti vie kohti parempaa ja eheämpää kättä.
Ja pakko vielä sanoa, että olipa kiva lukea pitkästä aikaa tällainen postaus; tapasi kirjoittaa on todella miellyttävää lukea ja osaat hienosti kuljettaa tarinaa eteenpäin. Toivon mukaan löydät jatkossakin aikaa kirjoitella tänne blogiin😃
Kiitos Kati! Noin juuri yritänkin ajatella, että leikkauksen jälkeen alkaa jollain tapaa suoraviivaisempi kuntoutuminen, jolla on jokin päätepiste. Tämä välivaihe rupeaa jo käymään hermoille, kun koko ajan joudun varoa ja vältellä eri asioita.
Kiva kun kommentoit, näistä blogikommenteista tulee ihan vanhat ajat mieleen. Tuntui itsestäkin kivalta pitkästä aikaa kirjoittaa ja kiva kuulla, jos näitä on kiva myös lukea. Olisi kiva kirjoitella enemmänkin, mutta katsotaan miten aikaa ja intoa riittää.