Kuten valitettavan hyvin tiedätte, tämä vuosi on mennyt treenien puolesta ihan päin takaluukkua. Vuoden alusta innostuin jälleen juoksemisesta, sillä juokseminen on mun ikuinen rakkauteni. Sitä iloa kesti muutaman kuukauden kun oikea takareiteni tuntui koko ajan vain kiristyvän ja kipeytyvän. Koko tämä ongelmien vyyhti alkoi oikeastaan purkautumaan aika tarkalleen vuosi sitten kun havaitsin keskivartaloni pettävän painonnostotreeneissä. Tällöin avauduin aiheesta blogissa ja löysin Hyvinvointistudio Lupauksen. Pääsin Saran valmennettavaksi oppimaan keskivartalon hallintaa ja kehon kannattelua. Lupauksen treeneissä olen oivaltanut paljon kehonhallinnasta ja itsestäni. Näitä treenejä on vielä vähän jäljellä, mutta minusta tuntuu, että tämä taival on vielä ihan kesken.
Maltti ei varsinaisesti ole mun valtti. Olen hätäinen ja spontaani eikä mikään pitkän tähtäimen kuntouttaminen saa minua oikein motivoitumaan. Olen joutunut opettelemaan olemaan kärsivällinen, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Olen pakon edessä löytänyt treenimuotoja, joita voin tehdä ja olen oppinut nauttimaan niistä. En ole koko tänä vuonna pystynyt tekemään mitään tavoitteellista harjoittelua.
Kirjoittelin ennen vaellusreissua postauksen, jossa kerroin kroppani kuulumiset. Kaikki näytti niin hyvältä ja olin todella onnellinen, miten hyvin jalka kesti kolmepäiväisen maastopyöräkilpailun. Jalka kesti vaellusreissunkin ilman minkäänlaisia ongelmia. Palasin arkeen ja treenirytmiin ihan super motivoituneena. Menin intoa puhkuen kodin lähellä olevalle salille. Tein kaikki liikkeet todella huolellisesti. En halunnut ottaa mitään riskejä. Innostuin melkolailla ja ehdin jo ajatella, että edessä on ihana tavoitteellinen treenitalvi. Ajattelin talven aikana nostavani voimatasoja ja kuntouttaa jaloistani tasapainoiset ja vahvat, että voin ensi vuonna sitten oikeasti juosta. Ehdin tehdä kokonaiset kolme treeniä, jonka jälkeen selkä poksahti. Ensin selkä tuntui siltä kuin lihakset olisivat vähän krampissa, sitten tuli kipu, joka meinasi viedä jalat alta ja lopulta erityisesti työpäivien (=istumisen) jälkeen seuraksi tuli jäytävä jatkuva kipu. Heti kun tajusin mistä on kyse, tuli itku, turhautuminen ja epätoivo. Tämäkin vielä.
Tulevana lauantaina minun oli määrä lähteä Ruotsiin Lidingöloppetiin. Minulle oli lähetetty upouudet Sauconyn lenkkaritkin kisaa varten, mutta reissu nyt tietenkin peruuntui tämän vaivan takia. Itketti ja harmitti. Hävetti laittaa viestiä organisoijalle, että en pääsekään. Tunsin oloni ihan petturiksi, vaikkei näille loukkaantumisille tietenkään mitään voi.
Väkisin silti mietin, mistä tämä kaikki nyt oikein johtuu. Tämä kaikki taitaa olla yhtä samaa isoa vyyhtiä ja ongelman ydin löytyy keskivartalosta, jota en vieläkään osaa kontrolloida riittävästi. Olen vuoden verran aktiivisesti harjoitellut keskivartalon hallintaa ja vahvistanut keskivartalon lihaksia monipuolisesti. Olen tietysti kehittynyt paljon, mutta ei vuodessa tehdä sellaisia pohjia, joita esimerkiksi tavoitteelliseen painonnostoon tarvitaan.
Koko viikko on mennyt melko apeissa tunnelmissa, kunnes tänään pääsin fysioterapiaan julkiselle. Mun odotukset fysioterapian suhteen ei ollut korkealla. Ajattelin, ettei arvauskeskuksessa osata mitään, vaikka olen kyllä ollut kotipaikkani julkiseen terveydenhuoltoon aina tosi tyytyväinen. Odotukseni ylittyvät moninkertaisesti. Fysioterapeutti oli kokeneen oloinen ja antoi minulle ihan älyttömän hyvät ja konkreettiset ohjeet. Hän suorastaan kannusti minua lähtemään salille ja kertoi mitä saan tehdä ja miten ja mitä en. Mieliala koheni kummasti, kun sain luvan liikkua. Olin huomannut, että kävely tuntui ihan hyvältä, mutten uskaltanut tehdä omin päin oikein mitään muuta. Kävinkin heti tänään illalla vähän tekemässä kuntouttavia liikkeitä. Ja onneksi niillä uusilla lenkkareilla voi kävelläkin. 🙂
Kliseistä, mutta terveyttä osaa arvostaa aina vasta silloin kun sen menettää. Selkäkipu on todella pelottavaa. En ole koskaan aiemmin kokenut mitään tällaista. Nyt jälleen opetellaan vähän lisää kärsivällisyyttä ja kuntoudutaan nyt sitten oikein kunnolla. Vesijuoksua, keppijumpaa, venyttelyä ja treeniä laitteilla ja oman kehon painoilla. Ihana keski-ikä – välilevyt paukkuu. Mitä seuraavaksi?
Mulla oli välilevyn pullistuma 2009, ja eka maraton meni sen takia sivu suun. Kävin vielä magneettikuvauksessakin, ja selästä löytyi vähän muutakin häikkää. Pullistuman paranemisen jälkeen olen kuitenkin pystynyt liikkumaan kymmenisen tuntia viikossa ilman isompia ongelmia, lähinnä uintia, pyöräilyä, juoksua ja salillakin ollaan nähty! Toivoa siis on! Tsemppiä selän parantelemiseen!
Hööh. Feel you. Olen joskus aiemminkin kommentoinut, että sinun ongelmat kuulostavat tutuilta. Pullistuma on ikävä vaiva. Olen alle 35 ja mulla on alimmissa nikamaväleissä kulumaa. Se altistaa selkäongelmille säännöllisesti ja lisää alttiutta pullistumille. Mä en vaan ole saanut kuntouttavista harjoitteista koskaan mieluisia. Viimeksi eilen ajattelen, että nyt vaan vedän lyhdyn päähän ja lähden suunnistamaan, kun kuitenkin poden samat vaivat, mutta pahemmalla päällä. Nämä jaksot jolloin puurrat kaikkea kuntouttavaa ja silti palaudut takaisin lähtöruutuun, on niin raskaita. Henkisesti. Tsemppiä!