to top

Lukijatapahtuma: keskivartalo ja synnytyksestä palautuminen

Viime lauantaina järjestin Sara Nevalaisen kanssa blogini lukijoille tapahtuman, jossa keskityttiin keskivartalon hallintaan ja synnytyksestä palautumiseen. Hakeuduin Saran valmennukseen ollessani neuvoton keskivartalon puutteellisesta hallinnasta johtuvien ongelmien kanssa. Minulla on aina ollut näkyvät vatsalihakset, koska kaikki vatsalihasharjoittelu keskittyi näkyvien lihasten harjoittelemiseen. Kovasta treenaamisesta ja näkyvistä lihaksista huolimatta keskivartaloni oli aivan onnettoman heikko. Kävin Saran luona noin vuoden verran. Tuona aikana opin ihan älyttömästi uutta ja keskivartalon heikkoudesta heijastelevat ongelmat poistuivat. Opin kannattelemaan vartaloani ja tekemään vatsalihaksia sillä tavoin, että ne samalla vahvistaa myös lantionpohjaa. Voit lukea yhteisestä taipaleestamme täältä. Viime lauantaina Sara luennoi näistä aiheista parillekymmenelle ihanalle naiselle. Opettelimme muutamat perusliikkeet ja saimme pienen pintaraapaisun siihen, miten keskivartaloa voi harjoittaa aktivoimalla lantionpohjan. Minulle Saralta saadut opit ja keskivartalon merkityksen ymmärtäminen on ollut käänteentekevää. Samalla ymmärsin...

Continue reading

Onko sulla keskivartalo hallinnassa?

*Postaus sisältää kaupallisia linkkejä Jos tarinani keskivartalon kuntouttamisesta ja vatsalihasten erkaantumasta ei ole vielä tuttu, voit lukea alta aihetta käsittelevät postaukseni. Lisää aihetta sivuavia kirjoituksiani löydät tämän tunnisteen alta. Vatsalihakset ja niiden välissä oleva kanjoni Lupaus Raporttia erkaantumaprojektin etenemisestä Vahva keskivartalo on kaiken perusta Yhteenveto keskivartalon kuntouttamisesta Viimeisen vuoden ajan olen keskittynyt kuntouttamaan keskivartaloani ja opettelemaan treenaamaan ihan toisella tavalla. Olen opetellut kannattelemaan itseni uudella tavalla ja ylläpitämään uutta ryhtiäni kaikessa tekemisessä. Tämän vuoden aikana olen oppinut kunnioittamaan kehoani enemmän ja pitämään siitä parempaa huolta. Aiemmin olen viipottanut näppärästi perse edellä puuhun ja olen saanut kärsiä siitä. Minulla on ollut jatkuvasti joku paikka kipeänä. Olen treenannut aivan liian kovaa, aivan liian paljon ja aivan liian huonolla tekniikalla. Myös ravitsemuspuolella on ollut petrattavaa. Näistä syistä johtuen ongelmia alkoi...

Continue reading

Yhteenveto keskivartalon kuntouttamisesta

Mainos: Sain Hyvinvointistudio Lupauksen käynnit puoleen hintaan Olette useampaan kertaan pyytänyt minulta yhteenvetoa Hyvinvointistudio Lupauksella oppimistani asioista. Koitan nyt jotenkin tiivistää taipaleeni tähän yhteen postaukseen. Oppimiani asioita on todella vaikeaa selittää kovinkaan konkreettisella tasolla. Minulle tässä prosessissa on ollut keskeistä se, että Sara on opettanut minua kädestä pitäen ja valvonut vieressä jokaisen liikkeen tekemistä. Asioita on opeteltu pala kerrallaan vähitellen vaikeustasoa ja haastavuutta nostaen. Valmentajani Lupauksella on ollut Sara Nevalainen. Lähes puolitoista vuotta sitten heräsin siihen, ettei keskivartaloni toimi kuten pitäisi. Olin edellisen vuoden harjoitellut painonnostoa koko ajan vain suuremmilla painoilla ja tehnyt kaiken tämän puutteellisella keskivartalon hallinnalla. Ongelmia rupesi syntymään. Ongelmat konkretisoituivat, kun kehitys nostelussa pysähtyi. Lisäksi loikka- ja vetotreeneissä rupesi ilmaantumaan kiusallista lirahtelua. Moni on varmasti joskus kuullut, että urheilussa keskivartalon hallinta...

Continue reading

En juokse, koska…

Moni kysyy minulta miksi ihmeessä juoksen ja tykkäänkö siitä muka oikeasti. En oikein osaa edes sanoa mitään yhtä yksittäistä syytä miksi juoksen, mutta sen tiedän, että juoksu on minulle laji, joka tuottaa ylivoimaisesti suurinta nautintoa. Olen usein miettinyt miksi näin on ja olen päätynyt siihen vastaukseen, että juoksemisesta saan kerralla kaikki ne tärkeät elementit, joita tarvitsen. Ne ovat luonto, liikunta ja yksinolo. Usein juoksen kaverin kanssa, jolloin saan vaihtaa ajatuksia ystävän kanssa. Välillä tekee hyvää juosta nimenomaan yksin ja välillä puolestaan kaipaa kipeästi seuraa erityisesti pitkille lenkeille. Kun keskustelen ihmisten kanssa juoksemisesta, moni sanoo, että "en tykkää juoksemisesta tai en pysty harrastamaan juoksemista, koska...

Continue reading

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Ilmeisen kova kiire on ollut, kun en ole saanut kirjoitettua tätä (ja noin kolmeakymmentä muuta luonnoksissa roikkuvaa) postausta loppuun. Viime vuosi oli vähän sellainen välivuosi urheilun suhteen. Kroppa temppuili oikeastaan koko vuoden monin eri tavoin. Olkapää kipeytyi jo ennen joulua 2015 ja oirehti läpi koko vuoden. Vatsalihasten erkaantuma aiheutti päänvaivaa ja keskivartalon tuen puuttuminen esti kehittymisen painonnostossa. Nyt tuntuu, että vihdoinkin olen löytänyt keinot suoriutua treeneistä ja arkiaskareista kipuilevan käden kanssa. Leikkaus olisi pysyvämpi ratkaisu, mutta tämä elämäntilanne ei oikein veny kuuden viikon sairaslomaan. Ihmeesti myös Saran neuvomat liikkeet ovat vähentäneet olkapään kipua ja lisännyt liikkuvuutta. Kivun vähenemisen myötä olen uskaltanut jälleen tehdä salilla rinnallevetoja ja jopa työntöjä. [caption id="" align="alignnone" width="1024"] Eilisen lenkin upea auringonlasku. Mä taltioin sitä kännykällä, tytöt mieleen. ❤️[/caption] Vatsalihasten erkaantumaprojekti...

Continue reading

Vahva keskivartalo on kaiken perusta

*Yhteistyössä Hyvinvointistudio Lupaus Olen nyt lokakuusta alkaen käynyt (lomia lukuun ottamatta) viikottain treenaamassa Hyvinvointistudio Lupauksessa Saran johdolla. Kerroin viimeksi, miten treenit ovat lähteneet liikkeelle. Nyt voisin kirjoitella hiukan lisää siitä mitä olen treenieni kautta oppinut ja mikä on muuttunut. Jos aihe kiinnostaa laajemmin, kannattaa käydä lukemassa Hanna Gullichsenin blogista hänen kokemuksensa saman valmentajan opeista, sekä kommentin, jonka valmentajamme kirjoitti Hannan blogiin. En oikein edes tiedä mistä päästä lähtisin tätä oppimisprosessiani purkamaan, sillä tämä on ollut itselleni tietynlainen pysähtymisen ja kasvamisen paikka. Minulla oli ennen valmennusta erinäisiä tuntemuksia kehossani, jotka kertoivat minulle, että jotakin täytyy tehdä toisin. Mitään ulkoista syytä ei ollut eikä varsinaisesti mitään huolestuttavaa terveydellistäkään syytä. Kuntoni oli hyvä, lihasvoimani hyvät ja luulin treenaavani suhteellisen järkevästi. Valmennuksen ensimmäisinä viikkoina huomasin ärtyväni siitä, että...

Continue reading

Raporttia erkaantumaprojektin etenemisestä + KUTSU HYVINVOINTI-ILTAAN

*Yhteistyössä Hyvinvointistudio Lupaus Aloitin treenit Hyvinvointistudio Lupauksella kohta kuukausi sitten. Treenit ovat olleet antoisia, mutta välillä myös turhauttavia. Erkauman treenaaminen ei ole nopeaa eikä mikään tapahdu ilman kärsivällistä duunia. Olen nyt ensimmäisen synnytyksen jälkeen, eli reilut 13-vuotta, kannatellut kehoani tietyllä tavalla, tehnyt vatsalihaksia tietyllä tavalla, juossut, kävellyt, seissyt, kyykännyt...

Continue reading

LUPAUS

*Yhteistyössä Hyvinvointistudio Lupaus  Pari päivää sitten kirjoitin blogiin arastellen postauksen vatsalihasteni erkaantumasta. Postauksen jälkeen sateli kommentteja, joissa moni nainen samaistui ja toivoi aiheesta lisää tietoa. Niin minäkin. Sain heti postauksen jälkeen yhteydenoton Hyvinvointistudio Lupauksesta ja marssin eilen aamulla tapaamaan Riina Laaksosta, yrityksen perustajaa. Olen kamppaillut asian kanssa viime aikoina ihan tosissani. Olen yrittänyt itsekseni keksiä ratkaisuja niitä löytämättä ja olen ollut jopa vähän ahdistunut. Olen harkinnut leikkaustakin ihan tosissani. Asia on lähes tabu. Edes ystävien kesken näistä jutuista ei oikein puhuta, mutta sitten kun joku uskaltaa antaa vaietulle vaivalle kasvot, moni nyökyttää ja myöntää tietävänsä mistä puhutaan. Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä ei nimittäin ole helppoa. En meinaa pystyä siihen vieläkään. [caption id="" align="alignnone" width="768"] Lähtötilanne - vaikka tätä on aika vaikeaa havainnoida kuvin[/caption] Kävin tosiaan eilen Riinan juttusilla...

Continue reading