to top

Kokemukseni hampaiden valkaisusta

*Kaupallinen yhteistyö: Sun Hymy (palvelut saatu)

Minulle tarjoutui mahdollisuus päästä valkaisemaan hampaani Espoon Saunalahdessa sijaitsevaan Sun Hymyyn. Ennen varsinaista valkaisua hampaat täytyy olla puhtaat ja terveet, sen vuoksi minulle tehtiin hampaiden tehopuhdistus kolme päivää ennen valkaisua.

Jos siis epäilet, että sinulla on ientulehdus, tai edellisestä suuhygienistillä käynnistä on kulunut puoli vuotta, hampaiden tehopuhdistus on tarpeen ennen valkaisuun menoa.

Esitietojen täyttelyä.
Lähtötilanteen värin tarkistus.

Hampaiden tehopuhdistus

Hampaiden tehopuhdistus oli täysin kivuton ja varsin miellyttävä kokemus Hannelen tekemänä. Minulla on myös sellaisia kokemuksia, jolloin suu on ollut todella kipeä monta tuntia puhdistuksen jälkeen. Edellisestä suuhygienistikäynnistä ei ollut ehtinyt kulua tuota puolen vuoden määräaikaa, mutta siitä huolimatta puhdistus tuli tarpeeseen.

Vaikka pesen hampaitani huolellisesti aamuin illoin ja käytän hammaslankaa ja hammasväliharjaa, siitä huolimatta suuhuni kertyy helposti hammaskiveä ja saan ärsyttävän helposti ientulehduksen. Hannelen suosituksesta aion jatkossa käydä puhdistuttamassa hampaat noin 6–8 kuukauden välein.

Sain Hannelelta myös muita hyviä itsehoitovinkkejä suun puhtaanapitoon.

Itse puhdistus eteni siten, että ensin hampaat puhdistettiin ultraäänilaitteella, sen jälkeen manuaalisesti ja lopuksi tehtiin vielä soodapuhdistus ja hampaiden kiillotus.

Hampaiden tehopuhdistus.

Tehopuhdistus sisältää: 

  • Suun terveydentilan kartoitus kuituvalolla ja ientaskumittarilla. 
  • Puhdistuksen ultraäänilaitteella. 
  • Puhdistuksen käsi-instrumentein. 
  • Soodapuhdistuksen. Sisältyy hintaan (arvo 70€)
  • Tooth mousse hoitavalla tahnalla hampaiden kiillotuksen. 
  • Katsomme sopivat välineet kotona tapahtuvaan puhdistukseen.

Kuten jo mainitsin, puhdistus ei sattunut yhtään. Hannele selitti jokaisen vaiheen ja antoi minulle ohjeita. Monesti hammaslääkärillä tai suuhygienistillä on tyhmä olo, kun ei tiedä miten ammollaan sitä suuta täytyy pitää. Pitkän päälle suun auki pitäminen alkaa tuntua inhottavalta.

Jo puhdistuksen jälkeen hampaiden sävy näytti vaaleammalta ja suussa oli ihanan puhdas ja raikas olo. Jos et raski sijoittaa valkaisuun, niin suosittelen käymään tehopuhdistuksessa. Tällä hetkellä valkaisun tarjoushinta on 90 euroa, normaali hinta on 120 euroa.

Laser-tehovalkaisu

Jännitin valkaisua todella paljon. Olin kuullut useita tarinoita siitä, kuinka paljon valkaisu vihloo ja sattuu. Hannele huomasi jännitykseni ja rauhoitteli, että toimenpide voidaan keskeyttää koska tahansa ja kehotti minua sanomaan heti, jos tunnen kipua tai muuten epämiellyttävää tuntemusta.

Aluksi hampaat puhdistettiin kevyesti, jonka jälkeen ikeniin laitettiin suojat, ettei valkaisuaine pääse vääriin paikkoihin. Valkaisu tehtiin kolme kertaa laservalolla ja valkaisuaineella. Yksi kerta kesti 8 minuuttia. Välissä aine puhdistettiin ja samalla Hannele seurasi, että kaikki menee niin kuin pitää.

Ensimmäisellä valkaisukerralla jännitin kaikkia vartalon lihaksia ja odotin kauhulla, milloin se kamala vihlonta ja kipu alkaa. Sitä ei tullut. Rentouduin vasta toisen kierroksen aikana, kun huomasin, että tämähän ei satu yhtään eikä tunnu oikeastaan miltään. Suuta oli helppo pitää auki aukipitäjän ansiosta eikä tarvinnut pelätä, että nieluun menee pahanmakuista ainetta (olen joskus kokeillut kotivalkaisua), , koska suuhun ei valunut juuri mitään eivätkä valkaisussa käytettävät aineet ole myrkyllisiä.

En tuntenut koko valkaisun aikana kertaakaan kipua tai muutakaan epämiellyttävää tuntemusta, mutta nämä ovat yksilöllisiä asioita, eikä kukaan pysty ennalta sanomaan vihlooko valkaisu vai ei. Valkaisun voi kuitenkin keskeyttää, jos tuntemukset kasvavat liian suuriksi.

Laservalkaisu.
Tyytyväinen hymy valkaisun jälkeen.

Valkaisun jälkeen

Valkaisun jälkeen ei saanut kahteen tuntiin syödä mitään, kannattaa siis syödä hyvin ennen valkaisua. Valkaisuaine kuivattaa hampaita, joten syöminen ei välttämättä edes huvita valkaisupäivänä. Itselläni tuntemukset olivat yllättävän lieviä. Oli pieniä vihlontasykäyksiä ja jotain tuntemuksia, mutta en voi sanoa, että tuntemusten takia olisi ollut vaikeaa.

Vaikeinta oli se, kun valkaisun jälkeen seuraavat 48 tuntia sai syödä vain vaaleita ruokia ja kahvi oli kielletty. Söin pari päivää riisipuuroa ja makaronilaatikkoa ja join aamukahvini pillillä. Tätä ei varmasti suositella, mutta en halunnut kärsiä päänsäryistä. Huuhtelin suun vedellä heti jokaisen imaisun jälkeen.

Hampaat ennen valkaisua.
Hampaat valkaisun jälkeen.

Hannele antoi kattavat kotihoito-ohjeet ruokailuun ja hampaiden hoitoon, eli ei tarvinnu itse ruveta googlettelemaan mitään. Kaikki oli tehty tosi helpoksi. Sain myös pienen näytepakkauksen valkaisun jälkeen soveltuvaa hammastahnaa.

Nyt valkaisusta on kulunut kohta kuukausi. Olen edelleen todella tyytyväinen lopputulokseen sekä tietysti saamaani palveluun. Voin lämpimästi suositella Sun Hymyä. Palvelu oli todella ammattitaitoista.

Tarjous lukijoille

Koodilla Elina saatte seuraavanlaiset alennukset:

Hampaiden tehopuhdistus 90 euroa (120 euroa).
Hampaiden tehovalkaisu 250 euroa (295 euroa)

Molemmat yhdessä 330 euroa, kun varaat aikasi tammikuun loppuun mennessä.

Pääset varaamaan ajan täältä.

Leave a Comment