Valkoisemmat hampaat

*Yhteistyöpostaus Suomen Hammasvalkaisun kanssa

Sain testattavaksi Suomen Hammasvalkaisun hampaidenvalkaisusetin, jonka testaamisen aloittamista lykkäsin, koska jotenkin jännitin muottien muovaamista kiehuvalla vedellä. Meillä nimittäin oli kotona jokin käyttämätön valkaisusetti tässä jokin aikaa sitten, jonka muotit onnistuin käpristämään aivan muodottomiksi. Näiden muottien kanssa samaa ongelmaa ei ollut, koska mukana tuli hyvin selkeät toimintaohjeet. Ei oikeasti voi epäonnistua (kun vihdoinkin sain aloitettua projektin).

Tästä lähdettiin

En ole pahemmin hampaita valkaissut aiemmin. Joskus kaaauan sitten valkaisin hampaitani jenkeistä tilatuilla valkaisuliuskoilla, joiden tuloksesta en ole ihan varma, mutta ne vihloivat hampaita aivan järkyttävästi.

Harmittaa, etten panostanut ennen ja jälkeen -kuviin hirveästi, mutta voin jo tässä vaiheessa kertoa, että tulosta tuli. Hampaat vaalenivat omiin silmiin huomattavasti ja ovat nyt luonnollisen vaaleammat ja freesimmät. En halunnut mitään hohtavan valkoisia hampaita, vaan sellaiset, että uskallan hymyillä koko kalustolla. Sen juurikin sain aikaiseksi näillä välineillä.

Vaalennus aloitettiin tosiaan muovaamalla mukana tulleet hammasmuotit kiehuvalla ja hetken jäähtyneellä vedellä. Sen jälkeen muotit upotettiin kylmään veteen, että muoto säilyy. Sitten päästiin varsinaiseen valkaisuun. Ohjeet tosiaan olivat sen verran selkeät, ettei niiden kanssa voi ryssiä. Edes hätäinen minä.

Ensin pesin hampaat hammasharjalla, johon olin suihkuttanut pakkauksessa ollutta ainetta. Sen jälkeen levitin valkaisuainetta muotteihin. Muotit suuhun 25 minuutiksi ja perään tuollainen valo, joka on yllä olevassa kuvassa. Aine oli hyvänmakuinen, samoin se aine, jolla pestiin hampaat ennen valkaisua. Vaikka sitä ainetta ei saa niellä, niin miellyttävää on, että suussa maistuu minttu kuin jokin epämääräinen kemiallinen aine. Valkaisu ei vihlonut pätkääkään eikä ollut mitenkään epämiellyttävää.

Valkaiseminen oli tosi helppoa ja tein sitä aina iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Muotit suussa ei nimittäin hirveästi lapsia komenneta. 😀

Teitä varmasti kiinnostaa tulos. Toivottavasti näistä kuvista erottaa tuloksen. Olen itse tosi tyytyväinen tuotteisiin ja niistä saatuun tulokseen.

Tuo kyseinen paketti on nyt ihan tosi hyvässä alessa nettikaupassa, joten klik klik tilaamaan.

4 thoughts on “Valkoisemmat hampaat”

  1. Olen kuullut tästä tuotteesta muualtakin hyvää, ajattelin itsekin kokeilla. MUTTA ongelma tulee olemaan kahvin pois jättäminen valkaisun ajaksi, en kerta kaikkiaan voi olla juomatta päivittäistä aamu- ja iltapäiväkahvia. Joitko sinä kahvia prosessin ajan??

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *