Syksyinen sähköpyöräretki Rannikkoreitillä

Mainos: Raasepori & Kemiönsaari & eMotorgarage

Tein pari viikkoa sitten ystäväni Marun kanssa sähköpyöräretken Rannikkoreitille. Varsinainen pyöräilyosuus starttasi Karjaan juna-asemalta, josta pyöräilimme ensimmäiseksi yöksi Tammisaareen. Sieltä seuraavana päivänä ajoimme Taalintehtaalle ja reissumme päättyi Salon juna-asemalle.

Reissu oli osa kaupallista yhteistyötä Raaseporin ja Kemiönsaaren kuntien kanssa. Tämä postaus ei ole sisälly yhteistyöhön, mutta koen reiluksi ilmoittaa, että kyseessä oli yhteistyöreissu. Reissumme tarkoitus oli tutustua Rannikkoreittiin sekä satamien sähköpyöräpalveluihin. Tein yhteistyösisällöt Instagramiin sekä Youtubeen. Tässä postauksessa aion fiilistellä itse reissusta, kertoa reitistä ja sähköpyöräilykokemuksista. Sähköpyörät saimme lainaan eMotorgaragesta. He tuovat maahan MBM-merkkisiä maastopyöriä ja vuokraavat pyöriä.

Reissumme starttasi perjantaina iltapäivällä. Haimme edellisenä päivänä Espoon perukoilta (Juvanmalmilta) sähköpyörät lainaan. Torstai-iltana saimme jo ensimaistiaiset aivan uudenkarheista sähkömaastopyöristä. Meillä kummallakaan ei ollut ennestään kokemusta sähköpyöristä. Ensituntuma pyöristä oli hyvä. Sähköavustus tuntui tehokkaalta ja olimme kumpikin aivan innoissamme. Pahin jännitys tulevan reissun pituudesta hälveni. Ajattelimme, että näillä pyörillä reissusta tulee kevyt. Aivan näin se ei kuitenkaan mennyt, mutta palataan siihen hiukan myöhemmin.

Reissun ensimmäinen päivä
Karjaa–Tammisaari noin 34 km

Lähdimme reissuun Espoon Leppävaarasta, jossa hyppäsimme Karjaalle lähtevään junaan. Viikonlopun sääennuste ei ollut kovin houkutteleva: luvassa oli sadetta ja tuulta koko ajaksi. Mielessä risteili monenlaisia kysymyksiä ja olo oli hermostunut. Saimme pyörät sujuvasti junaan ja pääsimme viimein lähtemään. Istahdimme hetkeksi hengittelemään ja tasaamaan kierroksia raskaan työviikon jälkeen. Junamatka kesti vain 42 minuuttia.

Karjaan juna-asemalla vaihdoimme sadevaatteet päälle ja kaivoimme Garminista (pyörätietokone lainassa) tämän päivän reitin esiin. Tuntui hyvältä päästä liikkumaan ja hengittää raitista ulkoilmaa. Mielikin alkoi vähitellen rauhoittua ja pääsin reissufiilikseen. Sadekaan ei haitannut.

Reitti Karjaalta Tammisaareen kulki aivan uutukaista asfalttitietä pitkin, jota oli nautinnollista ajaa. Ajoimme ensimmäiseksi Tammisaaren keskustan tuntumaan tsekkaamaan vierasvenesataman nurkilla olevan sähköpyörien latausaseman. Orastava nälkä tuntui vatsassa, joten Maru etsi meille sataman infotaulusta kiinnostavan kuuloisen pitsapaikan. Kurkistelimme YLP!-ravintolan ikkunoista sisään ja arvuuttelimme kehtaammeko mennä sinne kuraisissa vaatteissa. Päätimme rohkaistua ja astelimme sisään hiukan anteeksipyydellen. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Valitsimme listalta freestyle-pitsat, joka tarkoitti sitä, että kokki teki meille pitsat oman fiiliksen mukaan. Saimme kumpikin erilaiset pitsat. Ravintolan tunnelma oli ihana ja pitsat tähän mennessä elämäni parhaat! Ruokatauko vähän venähti, koska ruokailun aikana sade vain yltyi eikä matkan jatkaminen sateessa houkutellut.

Maru Villa Skogsbackan pihalla saunan jälkeen.

Riuhtaisimme itsemme kuitenkin liikkeelle, jotta ehtisimme perille edes suurin piirtein ennen pimeää. Määränpäämme oli Tammisaaren maaseudulla sijaitseva Villa Skogsbacka, josta olimme saaneet majoituksen somenäkyvyyttä vastaan. Villan pihalla meitä odotti tilan emäntä Hanne. Hän oli lämmittänyt meille saunan ja talon takan valmiiksi. Nautiskelimme olostamme idyllisessä villassa saunoen ja telkkaria katsellen. Illalla Hanne toi vielä aamupalatarpeet valmiiksi. Korissa oli uunituore leipä ja piirakka. Olimme aivan häkeltyneitä kaikesta siitä huomaavaisuudesta.

Karjaa–Villa Skogsbacka
Matka: noin 34 kilometriä
Kesto: 3 h 45 minuuttia, josta liikkeellä 1 h 36 min

Toinen päivä
Tammisaari–Taalintehdas noin 93 km

Heräsimme uuteen päivään aika innoissamme, mutta samalla hieman kauhunsekaisin fiiliksin, sillä edellisenä päivänä molempien persus oli kipeytynyt satulassa istumisesta. Pyörät olivat tosiaan aivan uusia eikä niitä oltu säädetty meille parhaalla mahdollisella tavalla. Enkä tietenkään muistanut ottaa työkaluja mukaan, joilla satulan säätöjä voisi muuttaa. Onneksi puhuimme asiasta tuvan emännän kanssa. Hän huikkasi illalla meille, että hänen miehensä voi aamulla fiksata pyörät kuntoon. ❤️

Söimme vatsat aivan äärimmilleen Hannen tekemiä herkkuja emmekä pitäneet mitään kiirettä. Päivän sää näytti ennustuksesta poiketen suorastaan hyvältä. Olimme arvioineet, että matkaan menisi noin 3,5–4 tuntia.

Eteneminen sähköavustuksesta huolimatta oli yllättävän raskasta. Sähköavustus avustaa 25 km/h asti, jonka jälkeen vauhdin lisääminen kuluttaa vain energiaa (pyöräilijältä) ja pyörä tuntuu suorastaan vähän jarruttelevan vauhtia. Meni jonkin aikaa ennen kuin opimme hyödyntämään sähköpyörän ominaisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Ymmärsimme jossakin vaiheessa, että kun vauhti ylittää 25 km/h, on parempi vain antaa pyörän rullata. Tavanomainen pyöräilytyyli ei toimi sähköpyörällä ja tämä vaati hiukan totuttelua. Lisäksi käytimme aluksi aivan turhan isoa tehoa sähköavustuksessa päällä, kun taloudellisempikin avustus olisi hyvin riittänyt. Tämäkin virhe kostautui myöhemmin.

Bussipysäkillä pitämässä evästaukoa jossakin Tammisaaren ja Kemiönsaaren välillä.

Pidimme taukoja noin 20 kilometrin välein, jolloin lepuuttelimme takapuoliamme, jotka eivät meinanneet millään leppyä edellispäivän kiusanteosta, vaikka nyt satulat oli nyt saatu parempaan asentoon. Reitin maisemat olivat aivan mielettömiä. Jokaista ihanaa maisemaa ei edes reissuvideolle ehditty taltioimaan. Matkan varrella oli peltoa, upeita vanhoja taloja, maatiloja ja merta. Parasta oli se, että tiet olivat ihan mielettömän hyvässä kunnossa! Oikein pyöräilijän unelma! Tälle päivälle osui vain yksi soratiepätkä, mutta sen selvittää hyvin myös maantiepyörällä. Haaveilimme jo ensi kesän maantiepyöräreissusta näissä samoissa maisemissa.

Saavuimme Kemiöön melkoisen väsyneinä. Etsimme ravintolan, jossa saisimme ladata omia sekä uhkaavasti tyhjeneviä sähköpyörän akkuja. Yllättäen ei ollut yhtään nälkä, vaikka olimme aamupalan lisäksi syöneet vain Villa Skogsbackasta tekemämme eväsleivät ja yhdet suklaapatukat. Joimme ravintolassa vain kahvit ja limut, ja heitimme läppää paikallisten miesten kanssa. Mongersimme heille jopa vähän svenskaa. Rannikon ihmiset vaikuttivat ystävällisiltä ja avoimilta. Meitä moikkailtiin autoista ja joka paikassa palvelu oli ensiluokkaista.

Soitin Kemiöstä tulevan yön majoituspaikkaan, Ullman’s Villaan, ja tiedustelin saisiko sieltä iltaruokaa ja olisiko meillä mahdollisuus päästä illalla saunomaan. Ruokaa järjestyy kyllä, ja majatalon omistaja lupasi järjestellä meille saunan, vaikka heidän tiloissaan ei sellaista ole. Kohta sain puhelun, jossa ilmoitettiin, että saunakin järjestyy. Miten ystävällistä, jälleen!

Kemiöstä Taalintehtaalle oli vielä noin 24 kilometriä matkaa. Matka tuntui illan hämärtyessä ylivoimaiselta. Pyörien akut eivät ehtineet lyhyen tauon aikana juurikaan latautua. Aavistimme, että edessämme on vielä jännitysnäytelmä siitä, riittävätkö akut reissun loppuun saakka. Myös pyöräilijöiden akut olivat todella vähissä. Näläntunteen puuttumisesta huolimatta olisi varmasti ollut järkevää syödä vaikka vähän pakolla. Kuinka ollakaan, että noin 10 kilometriä ennen Taalintehdasta pyöräni akku loppui kokonaan. Kun on tottunut sähköavustukseen, niin sitä ilman pyöräileminen tuntui aivan järkyttävän raskaalta. Yritin purra hammasta ja pysyä reippaalla mielellä, etten tartuttaisi epätoivoista oloa Maruun. Kohta Marukin ilmoitti, että myös hänen pyörän akku loppui. Onneksi matkaa oli tässä vaiheessa jäljellä enää pari kilometriä. Mutta ne oli pitkät kilometrit!

Kemiössä tapaamamme miesporukka oli kertonut, että Ullman’s Villa on hieno paikka, tarkalleen ottaen he sanoivat, että se on porvareiden paikka. Ullman’s Villa oli kyllä upea! Ja täälläkin vastaanotto oli ihanan lämmin ja ystävällinen. Taas meitä hävetti meidän ryytynyt ja rapainen olemus, mutta meille uskoteltiin, että trikoot ja Crocsit on Taalintehtaan kansallispuku. 😄

Ullman’s Villan prinsessahuone

Tässä välissä tapahtui välikohtaus, jonka vain minä osaan oman elämäni jännittävänä pitämiseksi järjestää. Illalliselle lähtiessämme rupesin etsimään lompakkoa, jota ei löytynyt mistään ja huone ja edessä oleva illallinen olisi pitänyt maksaa. Sain maksettua huoneen apple paylla ja menimme illalliselle. Yritin miettiä, missä olen viimeksi lompakon nähnyt. Soittelin Kemiön S-markettiin ja siihen ravintolaan, jossa kävimme. Molemmissa paikoissa ystävälliset ihmiset kävivät etsimässä lompakkoani, ottivat puhelinnumeroni ylös ja lupasivat soittaa, jos lompakko löytyy. Illallinen meni ahdistuneissa tunnelmissa. Päätin, että huoneessa kääntäisin repun vielä kerran ennen kuin suljen kortit. Käänsin vielä kerran repun kaikki taskut ja jokaisen kuivapussin ympäri – ei lompakkoa. Sitten lannistuneissa fiiliksissä menin vessaan. Ja siellähän se lompakko oli! Aivan luonnollisesti vessan patterin päällä, kuinkas muuten. Aivan normaali paikka lompakolle. Ilta sai nyt jatkua helpottuneissa ja huvittuneissa tunnelmissa.

Päivän pyöräilyrupeama väsytti sen verran paljon, että päätimme kuitenkin jättää saunareissun väliin. Köllöttelimme vain prinsessahuoneessamme ja katselimme videoita päivän etapilta.

Tammisaari–Taalintehdas
Matka: noin 93 kilometriä
Kesto: 6 h 34 min, josta liikkeellä 4 h 10 min

Kolmas päivä
Taalintehdas–Salo noin 77 km

Kolmas reissuaamu starttasi kuninkaallisella aamiaisella, jota söimme hopeisilla aterimilla. Ullman’s Villassa jokainen yksityiskohta on mietitty. Ei ihme, ettei heidän tarvitse mainostaa paikkaa erikseen, ja silti se on jatkuvasti täynnä. Paikka avattiin viime kesänä.

Jälleen satoi vettä. Nukuin koko yön samassa asennossa. Nukuin siis uskomattoman hyvin, mutta silti aamulla väsytti, oli sellainen raukea fyysinen väsymys. Ajatus pyöräilystä ei varsinaisesti houkutellut, mutta jälleen reippaina pakkasimme reppumme, puimme sadekamat päälle ja lähdimme baanalle.

Urhoolliset ratsumme: vasemmalla MBM Metis ja vasemmalla MBM Kairos.

Väsymyksestä huolimatta pyöräily sujui kevyemmin kuin edellisinä päivinä. Ehkä olimme viimein päässeet sähköpyöräilyyn sisään. Yllättävän pian olimmekin jo Mathildedalissa, jonne pysähdyimme lounaalle. Ruokahalu oli tiessään. Minulle ennenkuulumaton tilanne. Siitä huolimatta lusikoin puoliväkisin lohikeittoa naamariin.

Mathildedalista oli Saloon enää noin 27 kilometriä matkaa. Meillä oli hyvin aikaa junan lähtöön, mutta päätimme silti lähteä etenemään, ettei vaan tarvitsisi ajaa aikaa vastaan. Reittimme kulki Teijon läpi ja jälleen saimme ihastella ihania maisemia. Mitä lähemmäksi Saloa saavuimme, sitä enemmän vettä satoi. Sateenkestävä Wonderboom-kaiutin (*kaiutin saatu) roikkui tänäänkin ohjaustangosta. Popit paukkui ja lauloimme tunnelmaa kohottaaksemme mukana.

Saavuimme Saloon kaksi tuntia ennen junan lähtöä. Kävimme jonkin ostoskeskuksen vessassa vaihtamassa kuivat päälle. Olo oli varsin ryytynyt, mutta muistimme vielä kertaalleen kehua toisiamme, kuinka reippaita olemmekaan. Ehdimme vielä istahtaa kahvikupilliselle ja bagelille summaamaan reissun fiiliksiä. Reissu oli onnistunut, vaikka paikoitellen tuntui melkoisen raskaalta.

Marulle jättimäinen kiitos parhaasta reissuseurasta! ❤️ Sun kanssa on aina hauskaa, vaikka vetäisimmekin vähän äärirajoilla. Oot ihana, koska oot just niin höntti, että suostut aina mun älyttömiin ehdotuksiin. Jännä nähdä, mitä seuraavaksi keksitään.

Taalintehdas–Salo
Matka: noin 77 km
Kesto: 5 h, josta liikkeellä 3 h 34 min

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *