Stressi tulee uniin

*Olen Suunnon brändilähettiläs ja olen saanut kellot ilmaiseksi.

Olen ollut nyt viikon verran lomalla. Kevät on ollut melkoisen tiivistahtinen. Keväältä opintorekisteriotteeseen kirjautui 50 opintopistettä ja kesän aikana pitäisi napsahtaa ainakin 15 opintopistettä lisää. Vaikka olen ollut motivoitunut ja innostunut, niin siitä huolimatta olen välillä ollut stressannut. Sain Suunto 3 Fitness -kellon huhtikuun lopulla ja siitä alkaen olen seurannut tarkemmin aktiivisuutta, palautumista ja unta.

Ennen tätä Suunnon uutuuskelloa seurasin unta Spartan-mittaristani. Spartan-sarjan mittarit mittaavat unta liikeanturin perusteella, eli unidata kertoo oikeastaan vain kuinka pitkään olet nukkunut ja kuinka pitkän ajan olet nukkunut niin sikeästi, ettet ole pyöriskellyt sängyssä. Suunto 3 Fitness mittaa unenlaatua FirstBeat-teknologiaan perustuvalla menetelmällä, joka tulkitsee unenlaatua sykevälivaihteluun perustuen.

Stressi on sopivassa määrin ihmiselle välttämätöntä, että asiat tulevat tehdyiksi ja pysyy virkeänä ja toimintakuntoisena. Liika stressi on taas haitallista. Liian pitkään kestänyt stressi ja kuormittava elämäntilanne vaatii palautumisjakson, jotta tilanne normalisoituu.

Viime vuoden lopulla olin melkein kolme kuukautta sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. Sairasloman jälkeen aloitin opinnot. Koulun alkaessa koin olevani riittävän palautunut aloittamaan opinnot. Huomasin kuitenkin kevään aikana, etten siedä stressiä vielä kovinkaan hyvin. Olen erityisen ylpeä siitä, etten lamaantunut stressistä, vaan sain itseni pakotettua tekemään aina asiat yksi kerrallaan pois, jolloin stressikin aina helpotti, kunnes tuli taas uusi stressijakso.

Opiskelu on aika stressaavaa, koska on jatkuvasti niin paljon liikkuvia osia ja tekemättömiä asioita. Minulla on opiskelun lisäksi vielä lapset, blogi ja harrastukset. Kevään aikana opinnot olivat tärkeysjärjestyksesä heti perheen jälkeen kakkosena, joten blogi ja muu on jäänyt vähän hunningolle.

Viime vuoden lopulla, sairaslomani aikana, Spartaniin tuli tuo uusi ominaisuus, joka mittaa unta. Yksi työuupumusoireista oli heräily keskellä yötä ahdistuskohtauksiin. Heräsin täydestä unesta täysin hereille ja tuntui, kuin olisin ollut hengenvaarassa. Sydän hakkasi hirveää tahtia ja olo samanlainen kuin silloin, kun pelkää jotakin ihan hirveästi. Nimesin nämä kohtaukset kauhukohtauksiksi.

Tuohon aikaan Spartan kertoi, että 8-9 tunnin yöunista syvän unen määrä oli 15–30 minuuttia, kun sen kuuluisi olla neljäosan unen määrästä. Olinkin pitkään ihmetellyt, miksi olin niin väsynyt, vaikka nukun niin pitkiä yöunia. Stressi estää hyvät yöunet ja kun syvän unen määrä jää vähäiseksi, ei palaudu.

Syvän unen määrä kasvoi kevään aikana peräti tuntiin yössä, välillä jopa 1,5 tuntiin. Vaikka oloni oli kohentunut älyttömästi ja koin olevani oma itseni, silti en ollut vieläkään täysin palautunut.

Otin purjehdusreissulle Suunto 3 Fitness -kellon mukaan. Purjeveneessä nukkumisolosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset. Hämmästyin jo ensimmäisenä yönä, kun ensimmäistä kertaa mittari näytti syvän unen määräksi lähes kolme tuntia! Ja sama tulos kahtena seuraavanakin yönä. Pisimmät unet nukuin sinä yönä, kun nukuin veneen istumalaatikossa kivikovalla alustalla. Uskomatonta!

Haluankin muistuttaa teitä kaikkia, rakkaat ihmiset, että loma on tärkeää ja välttämätöntä hyvinvoinnin kannalta! Kukaan ei jaksa pitkään ilman lomaa ja riittävää palautumista stressistä ja kiireestä, vaikka saattaisit ajatella, että hyvin tässä jaksaa. Itsekin ymmärsin aivan liian myöhään, että kaikki ne erilaiset oireet johtuivat liiallisesta stressistä. Sitä pystyy venyttämään itseään äärimmilleen ja helposti vähättelee oireita. Itsekin ajattelin, että olen vain luuseri, kun pää ei kestä kaikkea stressiä ja ajattelin, että mun vaan täytyy jaksaa. Ole sinä viisaampi!

Ensimmäinen lomaviikko tulee nyt päätökseen ja olo on aivan kertakaikkisen absurdi. En ole ollut moneen vuoteen pidemmällä kuin viikon yhtäjaksoisella lomalla ja silloinkaan en ole voinut olla täysin lomalla. Nyt tässä pällistelen yksin kotona ja ihmettelen, kun voin tehdä mitä haluan. Olen levittänyt olohuoneen täyteen kirpputorille lähteviä vaatteita, jotka kuskaan maanantaina itsepalvelukirppikselle. Nyt voisin jatkaa niiden hinnoittelua. Viikonloppuna pääsen metsään yöksi!

Rakastan elämää!

 

Kuvat: Rami, edit: minä

*Vaatteet saatu: MyProtein.fi

8 thoughts on “Stressi tulee uniin”

  1. En ihmettele OLLENKAAN että nimenomaan purkkarissa, liplattavan meren päällä nukuit paremmin kuin missään muualla 😉 Itse vietin lapsuuteni saaristossa veneessä nukkuen ja ah, se liplatus joka kuuluu kun aallot lyövät veneen kylkiin.. Toisia rauhoittaa varmasti muut äänet, mutta itselläni tuo lapsuudesta tuttu vesi on paras lääke 🙂
    Kyselin äsken Instassa sulta jo vinkkejä aktiivisuutta ja etenkin unta mittaavaa sykemittaria ajatellen ja ehdotit GPS:n sisältävää Spartan HR:ää. Hitsin vie kun sen ja tämän Fitnessin FirtsBeat-teknologian saisi yhdistettyä – se meinaan olisi bueno! Minua kiinnostaisi sekä tuo unen laatu ja määrä, että toisaalta sitten tulevan beibin kasvettua myös tuo matkan mittaus.. Oliko se siis niin, että tuo Fitness-kello EI mittaa matkaa ellei samalla pidä kännykässä appsia aktiivisena? Edelleen: onpa loogista miettiä aktiivisuus- ja unimittaria kun vauvavuosi on vasta edessäpäin, mutta kuten instassa totesin, voisi mittari paineiden sijaan nimenomaan opettaa lempeyttä itselleen (kellon ilmoittaessa syvän unen määräksi sen 10 min..) 🙂 Kivaa viikonloppua!

    1. Veneessä keinunta ja se äänimaisema on kyllä rauhoittavinta mitä tiedän. Sänky, nihkeä makuupussi ja tyyny ei niinkään. 😀

      Fitness-kello ei tosiaan mittaa matkaa ilman kännykkää ja niiden välistä synkronointia. Mulle tuo unenlaadun mittaaminen on kyllä auttanut ymmärtämään itseäni ja tekemään entistäkin parempia valintoja hyvinvoinnin eteen. Kunhan ei lähde liikaa elämään elämää kelloa varten, vaan nimenomaan suhtautuisi vaan itseensä lempeämmin.

      Kivaa viikonloppua sullekin ja onnellista loppuodotusta!

  2. Hei Elina
    Aivan ihanaa , että kaikki on hyvin. Blogiasi seuranneena ihmettelinkin sitä menoa ja lentoa , mikä sinulla oli , kyllä niin huolestutti!
    Mutta onneksi nyt itsekin tiedostat tilanteesi ja jo etukäteen pystyt reagoimaan!
    Kaunista ja rentouttavaa kesää!

    1. Ihana Paula, kiitos kun välität! <3 Onneksi tosiaan nyt on asiat hyvin ja saan levätä koko pitkän kesän ja viettää paljon aikaa lasteni kanssa.

      Ihanaa kesää sinullekin!

  3. Kiitos vastauksesta 🙂 Eli spartan hr ei sinänsä analysoi unta kuten fitness3? Onko sulla ollut ongelmia tuon puhelimen ja kellon synkronoinnissa? Apua meneepä vaikeaksi valinnaksi 😀 Mutta totta turiset! Kello on pelkkä kello – kroppaahan sitä kuunnella täytyy 🙂 Ylikuntoaikoina seurasin ihan hullunkiilto silmissä palautumisaikaa ja mitä pidempi, sen parempi. Ja heti kun se oli nollissa, oli pakko lenkkeillä halusi ja jaksoi tai ei.

    1. Spartan-malliston kellot eivät mittaa unenlaatua yhtä tarkasti kuin Fitness. Puhelimen ja kellon synkronoimisessa ei oo ollut ongelmia. Kello ilmoittaa ennen treeniä, että avaa Suunto App.

      Ei ole helppoa nämä kellovalinnat, ymmärrän ihan täysin. 🙂 Mä en osaa edes päättää minkä kellon minä päivänä valitsen ranteeseen. 😀

  4. Olipa mielenkiintoinen juttu tuo syvän unen määrän lisääntyminen! Minulla on Garminin Forerunner 235 ollut nyt käytössä puolisen vuotta. Unenseuranta on kiva bonus, jota varten en kelloa alunperin hankkinut. Alusta asti huomasin, että se näyttää syvän unen määräksi huomattavasti enemmän kuin 1/4. Monena yönä jopa yli puolet. Olen ollut todella yllättynyt tästä tiedosta. Joko oikeasti nukun _todella_ sikeästi tai kello valehtelee. En tiedä, mihin mallissa unen laadun analysointi perustuu. Subjektiivinen kokemukseni on, että nukun hyvin ja sikeästi. Viime yönä 4,5 h syvää unta kellon mukaan ja yli puolet koko unen määrästä (8,5h). Pitäisi varmaan kirjoittaa itsekin tästä blogiin ja kysellä muiden kokemuksia. Kiitos omasi jakamisesta! 😊

    1. Kiitos kun kommentoit! Olisi kyllä mielenkiintoista testata myös muita laitteita ja katsoa minkälaisia tuloksia niillä saa. Oma olo on aina tietynlainen mittari, mutta sekään sensori ei aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla. 😀

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *