Olen sairastanut kaksi kertaa masennuksen. Molemmilla kerroilla masentumiselle oli mielestäni rationaalinen selitys. Ensimmäisellä kerralla olin oman identiteetin etsimisen kanssa ihan solmussa. Olin eronnut uskonnollisesta yhteisöstä, joka oli määritellyt identiteettini ja elämäntyylini. Oman identiteetin löytäminen teki kipeää. Toisella kertaa pottiin oli kasautunut avioerosta toipuminen, oman työidentiteetin etsiminen ja se, että elin elämää, joka ei vastannut arvomaailmaani.
Masennukseen on aina jokin syy, tai niin minä haluan asian ajatella. Masennuksen voi aiheuttaa ulkoiset tekijät, kuten isot elämänmuutokset, elinympäristö, henkilökohtaiset kokemukset tai geeniperimä tai näiden yhdistelmä.
Omalla kohdallani olen molemmilla kerroilla löytänyt masennuksen taustalla olevan kipupisteen ja pyrkinyt käsittelemään asian sen kokoiseksi, että sen kanssa voi elää. Kipupisteet saattavat vaatia pitkää työstämistä aina uudestaan ja uudestaan.
Masennuksesta toipuminen on haavanhoitoa
Arpeutunut haava saattaa yhtäkkiä aueta, jos elämä sohaisee jo paranemisvaiheessa olevaa haavaa. Eteen saattaa tulla tilanne, jollaista ei ole ennen kokenut ja se tökkää haavaa. Sitten asiaa täytyy taas käsitellä, jälleen uudesta näkökulmasta. Vähitellen arpi vaalenee eikä sitä enää erota kunnolla iholta. Lähempi tarkastelu paljastaa arven ja siinä vaiheessa voi jo hymyillen kertoa, että tällainen on matkan varrella tullut, mutta nyt se on jo parantunut.
Aluksi haavoja saattaa olla useita, eikä kaikkia ehdi hoitamaan kerralla. Jotkut haavat paranevat nopeasti ja toisia täytyy hoitaa pitkään. Juuri kun luulet saaneesi kaikki haavat siistiksi, tulee uusi ja vieläkin syvempi. Hoitoprosessi on turhauttavaa ja vaatii kovasti työtä. Hoitaminen vaatii myös rohkeutta ja uskallusta sörkkiä pahasti tulehtuneita kohtia, joiden ennuste saattaa näyttää toivottomalta.
Tärkeintä olisi oppia jokaisesta haavanhoitoprosessista. Olisi hyvä muistaa, miten eri vaiheet menee ja antaa jokaiselle vaiheelle riittävästi aikaa mennä ohi. Tulehdusvaihe kestää jonkin aikaa, sen jälkeen alkaa helpompi vaihe, mutta siihen, että ihosta ei huomaa juuri mitään, menee yllättävän kauan. Joskus haavaan voi mennä bakteeri, mutta senkin saa pois, vaikka se pitkittää paranemista. Uuden haavan kohdalla muistaa, että ai niin, tämä on tämä vaihe, kohta helpottaa.
Usein haavojen hoitamiseen menee kaikki käytettävissä oleva aika ja energia, mutta heti kun voimavarat kohenee kannattaisi huolehtia itsestään myös muilla tavoin. Syödä tarpeeksi, koittaa löytää elämään rytmiä ja rutiineja, nukkua hyvin, ulkoilla ja rentoutua. Mielelle tarvitsee antaa myös lepoa kaikesta siitä työstämisestä.
Terapia on täyttä työtä. Terapiapäivinä olin usein todella väsynyt ja pää saattoi tulla kipeäksi kaikesta siitä miettimisestä. Pohtimisen vastapainoksi olisi hyvä tehdä jotakin keyvttä. Itselleni se oli luonto. Olen huono lepäämään ihan paikoillaan, vaan rentoudun tekemällä. Pahimpina aikoina rauhalliset, suorastaan laahustavat, kävelyt luonnossa tuntui hyvältä ja sopivalta. Välillä jonkun luovan asian tekeminen sai olon kohenemaan.
Mitä masennukselle kuuluu nyt?
Suhtaudun tällä hetkellä masennukseen aika neutraalisti. Olen oppinut aika hyväksi haavanhoitajaksi. Siitä huolimatta olen jatkuvasti pienessä valmiustilassa. Pitkän terapian avulla opin työstämään asioita ja pyrin käsittelemään asiat heti pois arkea häiritsemästä. Tiedostan, että masennuksen vaara on koko ajan olemassa. Erityisesti näin talven lähestyessä pyrin ennakoimaan kaamosmasennusta. Kaamosmasennus ei ole mikään läppä, vaan sitä sairastaa yllättävän moni.
Ehkäisen kaamosmasennusta muutamalla jutulla. Alan esimerkiksi nyt kesätauon jälkeen syömään taas vitamiineja. Syön päivittäin D-vitamiinia, omegaa ja C:tä sekä nyt verenluovutuksen jälkeen myös rautaa. Pyrin pitämään stressitasot kohtuullisena, aikataulut järkevinä ja arjen sujuvana ja mielekkäänä. Liikkumista ja unta ei voi liikaa korostaa. Säännöllinen ulkoilu ja kehon liikuttelu on tärkeää, mutta vieläkin tärkeämpää on nukkua tarpeeksi. Lepo. Nykymeininki on täynnä ärsykkeitä ja toimintaa, että se aika, jolloin ei ole millään laitteella tai tekemässä mitään hyödyllistä, se on lepoa.
Kaikilla luettelemillani asioilla on ihan hirveästi merkitystä. Arjen pitäisi olla sellaista josta nauttii. Elämän pitää olla elämisen arvoista.
Kuvat: Heidi Tainio
