Paras tapa aloittaa uusi päivä

Ystäväni Heidi on ahkera joogaaja. Hän joogaa itse joka päivä ja vetää joogaa myös erilaisille treeniryhmille. Olen useamman kerran saanut kutsun liittyä seuraan. Eräänä kauniina elokuisena keskiviikkoaamuna päätin rikkoa aamurutiinejani ja lähteä mukaan.

Aamuni sujuvat aina melko samalla kaavalla. Herään klo 6.30, juon kahvit, teen aamupalan ja siirryn aamupalan kanssa heti koneelle tekemään töitä. Olen haaveillut monta kertaa, että muuttaisin rutiineja siten, että heräisin hiukan aiemmin ja tekisin heti aamusta jonkinlaisen ulkoilun tai herättelevän treenin. Edellisessa työpaikassa aamut starttasivat työmatkapyöräilyllä ja rakastin aamuja ja sitä, miten kroppa herää liikkeen avulla luonnon kanssa samaa tahtia. Kyllä mä vieläkin kuljen lähes kaikki matkat pyörällä, mutta enää ei ole pakottavaa tarvetta syöksyä toimistolle heti kukonlaulun aikaan. Etätyöpäivinä tulee harvoin liikuttua oikeastaan yhtään ja olo on iltapäivällä todella homeinen ja kroppa kipeä paikallaanolosta.

Jooga-aamuksi sattui mitä kaunein elokuun kirpeä aamu. Ensimmäistä kertaa tuntui, että hanskat olisi kannattanut laittaa käteen. Taivas oli kauniin sininen ja mieli unisuudesta huolimatta kirkas ja aurinkoinen.

Löysin Haukilahden rannasta naisporukan aloittelemassa joogaa ja liityin mukaan. En ole joogannut kovin ahkerasti, mutta pääsin hyvin mukaan Heidin lempeillä ja selkeillä ohjeilla. Tuntui uskomattoman ihanalta joogata ulkona. Samalla tuli seurattua taivaalla liikkuvien pilvien muodostamia kuvioita. Ajatuksilla oli tilaa lentää kauas pois. Nyt ei tarvitse ajatella mitään.

Ensin viileältä tuntuvana aamuna tuli kuitenkin nopeasti lämmin siinä joogatessa. Kroppakin tuntui olevan yllättävän vastaanottavainen joogalle aamulla. Tuntui kokonaisvaltaisesti tosi hyvältä.

Joogan jälkeen mua vain hymyilytti eikä mikään tuntunut painavan mieltä. Täydellinen startti päivään. Suosittelen kaikkia mahdollisuuksien mukaan aloittamaan aamu luonnossa ilman kännykkää ja uutisia, heräten vain luonnon ärsykkeisiin.

Kiitos Heidi, otetaan pian uusiksi!

Vaatteet saatu blogin kautta. Trikoot ja toppi: Yvette, paita: Reebok

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *