Vaellukselle täytyy aina lähteä nöyrin mielin. Luonto voi tarjoilla eteen kaikkea sellaista, joka voi vaikuttaa reissun kulkuun. Alkuperäiset suunnitelmat voivat muuttua moneen kertaan. Mahdollisiin muutoksiin on syytä varautua, vaikka se kuinka harmittaisi. Ylimääräisiä riskejä ei kannata ottaa, vaikka riskien välttäminen saattaisi tuntua ylivarovaiselta nössöilyltä.
Tein pari viikkoa sitten ystäväni Marun kanssa sähköpyöräretken Rannikkoreitille. Varsinainen pyöräilyosuus starttasi Karjaan juna-asemalta, josta pyöräilimme ensimmäiseksi yöksi Tammisaareen. Sieltä seuraavana päivänä ajoimme Taalintehtaalle ja reissumme päättyi Salon juna-asemalle.
Ilma oli kolea ja tuuli tuntui purevalta. Päivän suunnitelmamme oli edelleen avoinna. Kumpikin taisi mielessään toivoa välipäivää, ja päivän venyessä kohti puoltapäivää, vihdoinkin sanoimme sen ääneen “jäämmekö vain tähän”.
Kuudes vaelluspäivä päättyi Sollumusjärven autiotuvalle. Tupa tuntui luksukselta erämaassa vaeltamisen jälkeen.
Viidennen vaelluspäivän etappi oli kevyt, mutta illalla noussut myrsky aiheutti ylimääräistä päänvaivaa.
Kuinka ollakaan, neljännen päivän reitti osoittautui todella kivikkoiseksi ja raskaaksi. Raskaammaksi kuin olisimme voineet kuvitellakaan.
Kolmannen päivän vaellus oli tähän astisen elämän raskain. Vätsärin erämaan vaativista maastoista ei turhaan varoitella.
Toisena vaelluspäivänä etenimme Anna Greetan järviltä Vuontisjärville. Suuri osa matkasta taittui mönkijäuraa pitkin, mutta Uutuanjoen ylityksen jälkeen hyppäsimme pois polulta.
Ensimmäisen vaelluspäivän ilta on aina tietyllä tavalla vaikea ja ristiriitainen. Mielessä risteilee hirveästi kysymyksiä. Ajatus poukkoilee tulevan vaelluksen ja arkisien asioiden välillä. Yhtäkkiä epäilyttää riittääkö matkaan pakatut vaatteet. Hankalien tunteiden rinnalla kuplii ilo ja odotus.
Mitä kaikkea pakkaan syysvaellukselle mukaan. Mukana myös kuvat pakattavista varusteissa.
Yhteydenotot: endorfiinikoukussa(a)gmail.com
KOMMENTIT