Rantalentistä tammikuisessa Helsingissä

*Mainos: Tapahtuman järjesti 2XU 

Tämän viikon tiistaina sain ihanan uuden motivaatiopiikin, kun muistin mun oman sporttaajaidentiteettini. Olen ollut viime aikoina vähän hukassa tämän urheilijaminäni kanssa, koska en ole voinut tehdä oikein mitään sellaista, josta saisin kunnolla kiksejä.

Tiistaina pääsin 2XU Suomen järkkäämään aamutreenitapahtumaan Salmisaaren Biitsille, jossa pääsimme opettelemaan rantalentopalloa. Biitsillä oli 26 astetta lämmintä ja tietysti allamme oli hiekkaa.

En ole koskaan ollut mikään joukkuepelaaja. Olen aina vältellyt joukkuepelejä kaikin mahdollisin tavoin, enkä oikein osaa sanoa syytä tähän. Ehkä se on se, että en ole ollut missään lajissa luontaisesti hyvä. Aikuisena osaa suhtautua itseensä rennommin ja uskaltaa paremmin heittäytyä uusiin tilanteisiin.

Olin kokeillut lentopalloa ehkä kaksi kertaa aikaisemmin kouluaikoina, mutta rantalentopalloa en ollut koskaan kokeillut, vaikka kaverit ovat joskus houkutelleet rannalla lajin pariin. Lentopallosta mulla ei ollut kovin ruusuiset muistot.

Tiistaiaamuna meitä opetti vaatimattomasti Suomen parhaat, eli Taru Lahti-Liukkonen ja Riikka Lehtonen. Alkulämmittelyn aikana mä jo mietin, että mihin tuli lähdettyä, kun syke nousi ja hengästytti aikalailla. Hiekka oli jo itsessään melko haastava alusta, puhumattakaan, että osaisi käsitellä palloa millään tavalla.

Opettelimme sormilyöntiä, hihalyöntiä, poke-lyöntiä ja syöttöä. En ollut yllättäen kovin hyvä lukemaan peliä, mutta yksittäisien lyöntien harjoittelussa sain oivalluksia. Lyönti- ja syöttöharjoitusten jälkeen saatiin ihan pelitkin pystyyn. Pelaaminen oli hauskaa! Nauru raikasi ja kannustushuudot tsemppasivat toisia parempiin suorituksiin.

Hauskin asia tapahtumassa oli tietenkin ihmiset. Useimmissa bloggaajille suunnatuissa tapahtumissa on aina tietyt samat kasvot, mutta tässä tapahtumassa tapasin uusia ihmisiä. Uusien ihmisten tapaaminen on aina kivaa. Tuon aamun tapahtumassa oli jotenkin erityisen kiva ja hauska tunnelma. Ihan mahtava aamu! Kiitos tapahtumasta 2XU!

Kuvat: Paavo Pykäläinen

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *