Elämäni kevät
Aina keväisin muistelen aiempia keväitä ja samalla tulee pohdiskeltua elämän varrella koettuja asioita vähän sieltä ja täältä. Yksi elämäni käänteentekevin kevät oli vuonna 2000. Olimme […]
Aina keväisin muistelen aiempia keväitä ja samalla tulee pohdiskeltua elämän varrella koettuja asioita vähän sieltä ja täältä. Yksi elämäni käänteentekevin kevät oli vuonna 2000. Olimme […]
*Mainos: Den Lille Nøttefabrikken Kevät on mun lempi vuodenaika ja kaikkiin keväisiin on jo useamman vuoden kuulunut olennaisena osana juoksu. Erityisesti tänä keväänä olen niin […]
Nyt on tiistai-ilta ja tuntuu kuin viikko on olisi jo tosi pitkällä. Viikon jokainen päivä on aivan täyteen aikataulutettu. Täysi kalenteri aiheuttaa sen, että arvostaa […]
Väsyttää, vaikka juuri nukuin 10 tunnin yöunet. Sängystä nouseminen tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta ja edessä on kaikki päivän työt ja askareet. Arki tuntuu kuin kävelisi nivusiin […]
Meinaa olla aikamoinen kiire koko ajan, mutta omista treeneistä en luovu, enkä yöunista. Meillä oli Team Speedon eilisissä treeneissä vierailevana valmentajana Matti Rajakylä. Onneksi kalenteri […]
Eilen oli vuoden ensimmäiset juoksutreenit! Tai tarkalleen ottaen ensimmäiset oikeat juoksutreenit vuoteen! Jännitin hirveästi, miten jalka reagoi juoksuun ja miltä juokseminen edes tuntuu. Mitä jos […]
Bongasin Martinan blogista ystäväkirja-postauksen ja ajattelin itsekin vastata näihin kysymyksiin. Rakastin nuorempana kaikkia ystäväkirjoja ja slämäreitä (miksi niitä teillä kutsuttiin?). Oli ihana lukea muiden vastauksia […]
Opiskelukevät on jo pitkällä. Kouluhommia on paljon ja tuntuu, että kaikki dead linet paukkuu yhtä aikaa. Eihän se mikään ihme ole, että tuntuu olevan paljon […]
Kävin tänään lähes joka sunnuntaiseen tapaan uimassa. Tyttärilläni on sunnuntaisin toisella puolella Espoota treenit, jonka vuoksi joudun viettämään aika monta tuntia tuon jalkapallohallin läheisyydessä. Tuon […]
KOMMENTIT