to top

“Sä et tiedä kuinka ihanaa se on”

Näin sanoi sisko minulle eilen puhelimessa. Sisko tarkoitti suunnistamista Nuuksion metsässä. Tämän fiilistelyn taka-ajatuksena oli saada minut hänelle seuraksi iltarasteille. Sisko oli tainnut unohtaa, että minun viime kevät pyöri paljolti suunnistamisen ympärillä ja huipentui kesäkuun Jukolan viestiin. Lupauduin seuraksi, koska tiesin, että se todella on ihanaa ja että suunnistaminen ja metsässä oleminen on juuri sitä, mitä tarvitsen keskelle kiireistä viikkoa. En ole aikoihin päässyt edes retkelle. [caption id="" align="alignnone" width="1024"] Voi sitä riemua, kun voin taas juosta![/caption] Rakastuin viime keväänä suunnistamiseen, mutta en ole voinut tätäkään lajia harrastaa pitkiin aikoihin. Aamulla pakkasin reppuuni lähes korkkaamattomat Sarvan IRock -polkujuoksukengät, Salomonin juomarepun ja tietysti kompassin. Pyöräilin suoraan koulusta Espoon perälle siskon perheen päivällispöytään. Vatsat täysinä ajelimme kohti Nuuksiota ja Solvallaa. Siskon yhtäkkinen suunnistusintoilu johtuu siitä,...

Continue reading