Avovedessä pulikoimassa

Huih. Nyt kyllä jännittää torstai! Torstaina on siis 2XU:n järjestämä Urban Swim Challenge, jossa uin 1500 metriä. Kävin tänään hakemassa2XU:lta kisaa varten lainaksi märkäpuvun ja kävin illalla testaamassa sitä.

En ole siis koskaan uinut avovedessä matkaa, jos mökkireissujen laiturin päästä tehtyjä pyrähdyksiä ei lasketa. Tänään uin elämäni ensimmäistä kertaa märkäpuvussa. Tältä pohjalta olen lähdössä siis torstain uintitapahtumaan.

Puin innolla märkäpuvun päälle. Olin kuullut, että pukeminen on jo itsessään melkoinen operaatio, mutta puku sujahti aika kivasti päälle. Rohkeana tyttönä suuntasin sitten lähimmälle uimarannalle ja tarkoituksena oli ottaa vähän tuntumaa mereen.

Kahlasin vähän matkaa syvemmälle ja varpaita alkoi pistelemään, se tuntui tosi epämiellyttävältä. Ei auttanut, kahlasin pidemmälle ja rupesin uimaan. Märkäpuku lämmitti ihanasti, mutta varpaat, sormet ja pää oli edelleen hyisen kylmän veden armoilla. Uin muutaman vedon ja tunnustelin miltä märkäpuvussa uiminen tuntuu. Puku kelluttaa kivasti ja helpottaa uimista. Pään laittaminen veden alle tuntui ikävältä ja kylmä vesi salpautti hengityksen. En meinannut saada minkäänlaista rytmiä uimiseen. Palasin aika nopeasti takaisin rantaan.

Vähän aikaa siinä hengiteltyäni huomasin, että jalat ovat jo tottuneet kylmään veteen ja lähdin vielä uudestaan kokeilemaan uimista. Kokeilin rintaa ja vapaata. Rintauinti tuntui hankalalta kelluttavan puvun takia, mutta edelleen hirvitti vapaauinti pään jäätymisen ja hengityksen salpautumisen vuoksi, mutta yritin muutamia vetoja lyhyitä pätkiä edes-takaisin.

Toisesta uintipyrähdyksestä jäi paljon parempi ja luottavaisempi fiilis, mutta silti edelleen hirvittää. Saanko kisassa minkäänlaista uintirytmiä päälle ja saanko uitua koko matkan. Pakko varmaan huomennakin käydä kokeilemassa vähän pidempi matka. Tänään olin aika poikki pyöräiltyäni päivällä 50 km ja olin käynyt vielä salillakin kaiken päälle.

Ehkä mä selviän hengissä? Saa jakaa kaikki hyvät vinkit, joita tarvitsen tulevaa torstaita varten, kiitos!

*Märkäpuku 2XU Race Wetsuit (lainassa), bikinit Speedo (saatu), uimalasit: arena Tracks (saatu)

Uskallatko yrittää?

Urheilu ja liikkuminen on mulle edelleen tosi tärkeää ja iso osa mun arkea, vaikken enää kouhkaa treeneistäni niin paljoa kuin aiemmin. Tällä hetkellä tuntuu hassulta kirjoitella jostakin yksittäisestä treenistä, ellei ole mitään sen tähdellisempää kirjoitettavaa. Liikun lähes päivittäin, mutta suhtaudun liikkumiseen nykyään paljon neutraalimmin. En kellota hampaat irvessä työmatkapyöräilyn kestoa tai juokse lenkkejä kilometriaikojen ohjaamana. Teen juttuja, joista innostun ja jotka tuntuvat hyvältä, sellaisella teholla ja intensiteetillä mikä kulloinkin tuntuu sopivalta.

Kirjoittelin pari päivää sitten keihäänheittotreeneistä. On aivan mahtavaa oppia aikuisena uutta! Pystyttekö samaistumaan? Mulla meni monta vuotta siihen, että uskalsin kokeilla uimahallissa vapaauintia. En ollut koskaan uinut vapaata, vaikka aina olin halunnut. En uskaltanut kokeilla, koska… tuntuu aivan kertakaikkisen typerältä 35-vuotiaana kertoa, että mä pelkäsin näyttäväni typerältä tai että tekisin itsestäni naurunalaisen. Aivan kuin kenelläkään olisi aikaa tai kiinnostusta katsoa, miten joku random muija ui?

Mä koen, että tämä rohkaistuminen on tapahtunut sitä mukaa kun itseluottamukseni on kohentunut ja olen hyväksynyt itseni kaikkine puutteineni. Rohkaistuminen uuden opetteluun tuntuu tosi hyvältä. Olen saanut onnekkaasti olla ymmärtäväisten ja ihanien ihmisten opeissa. Minua on opettanut matkan varrella useampi ihminen. Esimerkkinä mainittakoon muutama: Juoksua minulle on valmentanut Joonas ja Mikko, polkujuoksun maailmaan minut tutustutti Janne, uinnin tekniikkaa opetti Noora, painonnostoon minut rohkaisi rakas aviomieheni ja näitä oppeja mulle syvensi vähän aikaa sitten Veera. Endorfiinikylässä-videosarjassa kävin kokeilemassa eri bloggaajien treenejä. Kukaan näistä ei ole (tietenkään) nauranut minulle tai edes naurahtanut, jos en ole ymmärtänyt tai jos olen yrittänyt ja epäonnistunut. Jokainen on kannustanut ja kehunut edistysaskeleita, rohkaissut ja inspiroinut.

Rohkeuden puutteen vuoksi olen jättänyt monia asioita elämässä väliin. Onneksi enää ei tarvitse. Kirjoitan tätä tilitystä siksi, että tekin uskaltaisitte, jos olette ajatelleet yhtään samoin kuin minä. Itsensä ylittäminen on mahtavaa, tarkoitti se sitten kuperkeikan tekemistä tai sitä, että uskallat juosta julkisesti. Rohkaistuminen lähtee pienistä teoista, jotka on kuitenkin itselle suuria edistysaskeleita. Mitä ne sinulle voisi olla?

Kuva 2XU Suomen sivuilta

Tuorein itseni ylittäminen tapahtuu ensi viikon torstaina kun osallistun 2XU:n järjestämään Urban Swim Challengeen, jossa uidaan avovedessä (siis meressä!) 1500 metriä tai 3000 metriä. Kilpailu edellyttää märkäpuvussa uimista, muuten kisaan ei ole asiaa. Lähden siis ihan kylmiltäni kokeilemaan avovesiuintia ja uin ensimmäistä kertaa märkäpuvussa. Olen todella innoissani! Mä uin tuon lyhyemmän matkan, koska en osaa yhtään kuvitella minkälaista on uida avovedessä, jossa on mukana muita kilpailijoita. Kilpailuun saan lainaksi 2XU:n märkäpukua. 🙂 Mahtavaa! Saa antaa vinkkejä!

Kuva Suunnon sivuilta.

Suunnolta on tullut aivan mieletön uutuus: Suunto Spartan Ultra. Kellossa on kaikkien aiempien kellojen hienot ominaisuudet ja nyt tässä on vielä kosketusnäyttö, värinäyttö ja miljoona eri toimintoa. Movescount uudistui tässä samalla. Siellä pääsee nyt tsekkailemaan suosituimmat treenireitit ja sen avulla löytää vaikkapa lomamatkalla hyvät lenkkireitit. Hauskana huomiona tuli huomattua, että joku/jotkut ui näköjään Seurasaarta ympäri. Seurasaaren ympärillä oli kartalla melkoisen vahva sininen rinkula. 😀 Tsekkaa itse täältä. En malta odottaa, että pääsen testaamaan laitetta. Toivottavasti saisin testiin jo ennen tuota kisaa.

Mun piti kirjoittaa postausta juoksemisesta ja sen ihanuudesta, mutta juttu lähti ihan sivuraiteelle. Ehkä seuraavassa postauksessa sitten juoksemisesta.

Ps. Vielä on tanssiminen kokeilematta. Se on mulle se kaikista suurin kynnys.

Uimakoulussa

Kävin eilen uimaopetuksessa. Hommahan lähti siitä liikkeelle kun kirjoitin blogiin, että haluaisin oppia uimaan paremmin. Uimamaisteri eli Noora Valkonen otti minuun yhteyttä, että hän voisi pitää minulle pari uimatuntia. Mähän olin heti aivan innoissani ja kiitollinen tarjouksesta! Jos lapsena käytyjä uimakouluja ei lasketa, en ole koskaan saanut uimaopetusta.

Olen aina aika ajoin haaveillut triathlonista, mutta sen haaveen olen hyvin nopeasti sysännyt syrjään, koska en ole ollut mielestäni riittävän hyvä uimaan. Tästä seuraava ajatus on ollut uimaopetukseen meneminen, mutta into on lopahtanut ajatukseen altaan reunalla uima-asussa hillumiseen. En ole aiemmin ollut oikein kotonani mun kehossa. Se on tosin sivuseikka tässä, mutta yksi syy siihen, miksi en ole aiemmin hakeutunut uimaopetukseen. Tällä hetkellä en tosin haaveile triathlonista, koska se veisi kaiken mun kallisarvoisen vapaa-ajan, jonka vietän mieluummin rakkaiden seurassa. Tällä hetkellä viihdyn myös kehossani yllättävänkin hyvin, aiemman elämän mittareilla mun ei pitäisi olla lainkaan tyytyväinen.

Pöllähdin SYKin uimahallille sen verran kiireellä (yllätys), etten ehtinyt edes jännittää. Eikä mun tarvinnut jännittää muutenkaan, sillä Noora oli tosi helposti lähestyttävä ja kannustava opettaja. Uin aluksi pari altaanväliä omalla vapaauinnin tyylilläni, jonka jälkeen sain kommentit tekniikastani. Uimiseni näytti kuulemma heti alkuun ihan ookoolta. Iloinen yllätys! On nimittäin aika vaikea kuvitella miltä oma uiminen näyttää. Punttaamisessakin se on moneen kertaan todettu, että se miltä se tuntuu, ei välttämättä ole sama asia kuin se miltä se sitten näyttää.

Kylkipotkuharjoituksia

Alkulämmittelyn jälkeen siirryimme harjoittelemaan asentoa vedessä. Tärkeää on pitää vatsalihakset aktiivisina, että keho pysyy suorassa linjassa veden alla. Harjoittelimme tunnin aikana potkutekniikkaa useammalla eri tavalla, jonka ansiosta oivalsin paljon uintiasennosta ja sitten kun otimme kädet mukaan, oli jotakin kummaa tapahtunut tekniikassani. Uinti tuntuikin heti ihan erilaiselta – paljon rennommalta kuin ennen. Usein aiemmin on tuntunut, että hengästyn liikaa, jonka vuoksi rytmi hajoaa ja hengittäminen menee vaikeaksi. Nyt kun ymmärsin minkälainen uintiasento pitää vedessä olla, sain sitä kautta ihmeellisesti rentoutta uimiseeni. Sain jotain liu’un tapaista lisättyä kauhomiseen. Rintauinnin olen kokenut helpoksi liu’un ansiosta, koska sen avulla saa rytmitettyä hengitystä ja sitä kaivattua rentoutta uimiseen. Noora kehui, että uintitekniikkani on aika hyvä nyt jo! Aika huimaa.

Musta tuntuu, että opin ihan älyttömästi noinkin lyhyessä ajassa ja tavallaan tosi pienillä muutoksilla. Olen tosi iloinen, enkä malta odottaa, että pääsen taas huomenna altaaseen!

Uimaopettajani Noora Valkoinen alias Uimamaisteri

Suosittelen tosi lämpimästi uimaopetusta, jos uiminen vähääkään kiinnostaa. Ei kannata tehdä kuin minä ja miettiä kaikkea aivan epäolennaista. Pääkaupunkiseudulla opetusta antaa esimerkiksi tuo seura, jossa Noora opettaa, eli Orca Helsinki. Siellä opetusta voi saada ihan uinnin alkeista kilpatasolle saakka. Mun kanssa samaan aikaan viereisellä radalla oli aikuisten uimakoulu. Saunassa juttelin parin kurssilaisen kanssa ja he kehuivat saamaansa opetusta kovasti.

*Yhteistyössä Orca / Uimamaisteri

Näin treenaan nykyään

En ole pitkään aikaan kertoillut kovin tarkasti treeneistäni. Juoksukauden loputtua siirryin salille opettelemaan painonnostoa ja sille tielle olen jäänyt (toistaiseksi). Olen juossut enää ihan satunnaisia lenkkejä. Aerobista olen treenannut muutenkin hyvin vähän, ellei mummopyörällä tai kävellen taitettuja työmatkoja oteta lukuun. Tai muuta ulkoilua, retkeilyä, pulkkamäkireissuja ja luistelua lasten kanssa. Uinti on nyt kiinnostanut juoksua enemmän. Olisin niin halunnut aloittaa hiihtoharrastuksen oikein kunnolla, mutta sen suhteen tuli takapakkia vähän joka suunnasta – ensin peruuntui Lapponia-hiihto ja sen jälkeen peruuntui koko talvi. Luulenpa, että juoksu rupeaa taas kiinnostamaan kun pääkallokelit loppuu.

Painonnosto on ollut yllättävänkin mielekästä. Siinä on niin paljon opeteltavaa, että voi mennä vuosi jos toinenkin, että tekniikat alkaa sujua. Olen yllättynyt omasta kärsivällisyydestä harjoittelun suhteen. Olen malttanut harjoitella tekniikoita hävettävän pienillä painoilla. Kehitys on tosi hidasta. Ennen mua olisi hävettänyt harjoitella tempausta 10 kilon tangolla, mutta jotenkin tällä kertaa mulla on järki päässä. En halua rikkoa itseäni rempomalla miten sattuu ja oikeasti haluan oppia tekniikat.

Olen noudattanut muutaman kuukauden Aleksey Torokhtiyn laatimaa ohjelmaa, jonka kuka tahansa voi kopioida hänen facebook-sivuiltaan. Aloitin ohjelman Ramin mukana keskeltä ja nyt aloitimme loman jälkeen ohjelman alusta. Sarjat ovat hyvin lyhyitä, mutta sarjoja on paljon. Jotkin treenit saattavat kestää 1,5 tuntia. Mulla meni alkuun hetki ennen kuin aloin päästä jyvälle koko ohjelmasta (tämän viikon treenit alla olevassa kuvassa). Olen kuitenkin kiltisti noudattanut ohjelmaa ja huomaan, että voimaa tulee. Sen huomaa myös siinä, että paidat kiristävät olkapäistä ja selästä ja vanhat farkut kiristää. 😀

torokhtiy vko 4
Kuva täältä. Torokhtiyn facebook-sivuilta löytää myös linkit youtubeen, josta löytää kunkin treenin myös videon muodossa.

ENNÄTYKSENI

Tällä hetkellä mun enkkarit on aika huvittavan pienet, mutta kerron ne silti.

Rinnalleveto/Clean: 52,5 kg
Työntö/Clean & Jerk: 45 kg
Tempaus/Snatch: 32,5 kg
Etukyykky/Front Squat: 60 kg (tähän asti on tullut, maksimia ei olla kokeiltu)
Takakyykky (syvään)/Squat: 70 kg (2 toistoa)
Maastaveto/Dead Lift: 100 kg

Haastavimmat liikkeet mulle painonnostossa on tempaus, ihan ylivoimaisesti vaikein, mutta seuraavana takakyykky. Olen luullut, että mulla on hyvä keskivartalon hallinta, mutta eipä olekaan. Jostakin syystä ihan syvään kyykätessä keskivartalo pettää ja hommasta tulee ihan kauheaa. Olen yrittänyt opetella ottamaan tukea hengityksestä ja sitä kautta saada pitoa keskivartaloon. Sillä on muuten ihan älytön merkitys. Jos hengittää puolivillaisesti ja painot on lähellä maksimia, niin hommasta ei tule yhtään mitään.

TÄMÄN VIIKON TREENIT

Mitä mä siis olen tällä viikolla tehnyt.

Maanantai: Salitreeni (kuvasta training#1)
Tiistai: 1 km uintia (puolet rintaa, puolet vapaata)
Keskiviikko: Salitreeni (training #3)
Torstai: 2,1 km uintia (puolet rintaa, puolet vapaata)
Perjantai: Salitreeni (training #5 + aloitettiin uusi kyykysarja*)
Lauantai: Lepo
Sunnuntai: Ehkä hiihto/muu ulkoilu

*Kyykkysarjassa tehdään toistot 80 % maksimista, joka viikko sarjoihin tulee lisää toistoja, mutta aina 6 sarjaa.

Sellaisia on mun treenit tätänykyä. 😀 Painonnosto koukuttaa ja haluaisin kehittyä erityisesti tempauksessa. Nykyään ajatus bodaustyyppisestä salitreenaamisesta tuntuu hassulta. Painonnostoliikkeet ovat niin kokonaisvaltaisia, ettei tarvitse tehdä enää erikseen mitään hauista tai ojentajaa. Joskus haluan saada vatsalihakset kunnolla kipeäksi tai peppua mukamas pyöreämmäksi, niin teen välillä askelkyykkyjä ja erilaisia vatsalihasliikkeitä.

*Painonnostokengät saatu: Activ Instinct, treenivaatteet saatu: Biancaneve

Kala vedessä?

Vesi on mulle mieluinen elementti. Se on rauhoittava, mutta samalla pelkään ja kunnioitan sitä. Olen aina tykännyt uimisesta. Lapsena se oli mulle mieluisin liikkumismuoto. Äiti vei meitä viikoittain uimahallille. Olin mielestäni ihan hyvä uimari. Muistan eräät koulun kisat, joissa loppukilpailuissa kilpailin pikkusiskoani vastaan. Voitin! Hahaa!

Olen tässä vuosien varrella käynyt uimassa oikeastaan vain silloin, kun en ole pystynyt juoksemaan, eli en kovinkaan säännöllisesti. Viime viikkoina olen taas innostunut käymään uimassa, koska se on mukava koko perheen yhteinen liikuntamuoto.

Eilen näin facebookissa, että kesällä 2XU järjestää avovesiuintitapahtuman ja inspiroiduin. Kävin tiistaina uimassa kilometrin. Kesken uintireissun mulle iski päänsärky. Menin tänään yrittämään uudestaan, taas meinasi sama päänsärky iskeä, kunnes tajusin, että keskimmäisen tytön lainassa olleet uimalasit, olivat liian tiukalla. Tänään uin vähän reilut kaksi kilometriä niin, että uin aina 50 metriä kerrallaan rintaa ja sen jälkeen 50 metriä vapaata. Rintauinti on mulle lepoa ja vapaata yritän omin neuvoin opetella.

Uinti on tosi haastavaa, tai tarkemmin sanottuna vapaauinti. Rintauintia uin sillä omalla tekniikallani. Rintauintia uidessa mun ei tarvitse ajatella koko asiaa sen kummemmin, mutta vapaauintia en ole kovin montaa uintikertaa vielä uinut. Aluksi se tuntui siltä, että hukun. Sitten yritin rauhoittaa käsien rytmiä ja muistaa vähän myös liukua. Yritän uidessa ajatella, että menisin vedessä siten, että päässäni olisi vaijeri, joka vetää minua päästä päähän. Tänään yritin keskittyä vahvaan käden liikkeeseen veden alla ja rauhoittaa jalkojen potkutahtia.

Olisi hauska tietää miten pitäisi uida. Pitkään olen miettinyt, että olisi kiva mennä uimakouluun oppimaan tekniikoita. Nautin kyllä uimisesta näinkin, mutta uskon, että nauttisin vielä enemmän, jos saisi tekniikan paremmaksi. Onko teillä kokemusta aikuisten uimakoulusta tai uintivalmennuksesta? Minkä hintaista se on ja missä järjestetään?

Ylitsepursuavaa onnellisuutta

Olen ollut lomalla ja yhtäkkiä näköjään lomalla blogistakin. Olen viettänyt elämäni kesää ja siitä nyt muutama onnenhuuruinen lause tännekin.

IMG_6292

Viime viikon torstaina menimme kihloihin. Meille sopivalla tavalla arkiromanttisesti lenkkarit jalassa yleisurheilukentän laidalla sateessa. Treenistä ei tuona kertana ihme kyllä tullut mitään. Teki mieli vain tanssahdella sateessa ja hihkua.

Perjantaina vietimme Ramin 30-vuotissynttäreitä perheen ja lähimpien ystävien kanssa

Lauantain vietimme perä-Espoossa grillaten ja viettäen ihanaa aikaa Ramin perheenjäsenten kanssa. Kävimme yöuinnilla ja tanssin 3-vuotiaan tytön kanssa. 🙂

Sunnuntaina sain oman kolmikkoni takaisin isältään. Ilta meni sohvalla katsoen Lomakaverit-leffaa ja syöden jättikokoisen jäätelöannoksen.

Maanantai meni viikkosiivouksen tekemiseen ja illalla kävimme tekemässä tyttöjen kanssa kuntopiiriä Ramin tehdessä omaa treeniä.

IMG_6550

IMG_6585

Tiistai ja keskiviikko on mennyt uidessa ja ulkoillessa perheenjäsenten kanssa. Ihania kesäpäiviä osunut tällekin viikolle. En ole kokenut koko kesänä tarpeelliseksi valittaa säistä. Sää on mikä on ja minkä sille mahtaa?

IMG_6643

IMG_6627

IMG_6613

Tänään heräsin aamuvarhain ja pyöräilin Vallillaan Training for Warriors -salille vetämään hurrikaani-treenit. Aivan paras aamun aloitus. Treenin jälkeen on aivan ylitsepursuavan hyvä fiilis, että tekee mieli syleillä koko maailmaa ja rakastaa kaikkia.

IMG_6652

Kruunaus tälle päivälle on mun ja Ramin Lapin vaellusreissun konkretisoituminen ensimmäiseen hankintaan. Ostin nimittäin kartan reitille Kilpisjärvi-Halti-Pältsa ja nyt alkaa reissun varsinainen suunnittelu ja varustelu. Kyseessä on ihan ensimmäinen erämaavaellus meille kummallekin. Aiheesta tulossa postaus jos toinenkin, kun reittisuunnitelmat ja varustehankinnat tarkentuvat.

Treenit eivät ole oikein sujuneet viime päivinä. Penikkatauti estää juoksemisen ja jostakin syystä motivaatiota muuhun treenaamiseen on todella vaikeaa löytää. Päätin aloittaa testijakson Kayla Itsines -treenejä. Mua kiinnostaa tuo konsepti, koska kovakuntoinen siskonikin testasi ko. treenejä eikä ole viikkoon kävellyt normaalisti. 😀 Ja onpahan edes jotain muuta ajateltavaa sillä aikaa kun jalat toipuu juoksukuntoon takaisin.  Viime viikolla jalkoja käsiteltiin pariinkin otteeseen Helsingin Urheiluhieronnassa ja siitä on ollut selkeä apu, mutta vielä ei kokonaista lenkkiä pysty juoksemaan. Olen myös miettinyt palkkaavani jonkun kehonpainotreeniin painottuneen personal trainerin. Mä tuun kiukkuiseksi, kun joudun itse miettimään jotain korvaavia treenejä ja teen niitä ihan puolivillaisesti. Eilenkin vain pötköttelin radalla ja katsoin kun Rami teki liikkuvuustreeniä. No okei, punnersin mä ehkä 60 ja tein saman verran vatsoja ja borsovilaisia. Tekee mieli vääntää se mondo rullalle, koska en voi itse juosta. 😀

Kaikenlaisia vinkkejä retkeilyyn ja treenimotivaation löytymiseen saa kirjoitella kommenttiboksiin.

Ainiin, hurahdin Snapchattiin. Mut löytää sieltä nimimerkillä elinamie.

Viime viikon treenit

Viime viikolla tuli pitkästä aikaa ihan treenattuakin. Pääsin sitten pois sieltä motivaationpuutekuopasta. Jalat eivät vielä kestä juoksemista, mutta pyöräily sentään sujuu taas ja yläkroppaa olen nyt treenannut oikein huolella. Odotan nyt kuumeisesti lumien sulamista, että pääsisin pyöräilemään pitkiä pyörälenkkejä. Odotan sitä melkein enemmän kuin sitä, että pääsen taas juoksemaan. Totuus on se, että yritän pitää itseni positiivisena ja keskittyä iloitsemaan niistä asioista, joita pystyn tekemään.

Maanantaina poljin kuntopyörää 30 minuuttia, jonka jälkeen tein rintatreenin.

Tiistaina sain omaksi yllätyksekseni itseni jo aamulla liikkeelle. Kävin uimassa 1,5 km ja pyöräilin vielä töihin.

Keskiviikkona tein selkätreenin ja nopeesti hauikset. Olin positiivisesti yllättynyt, kun sain liikuteltua 30 kiloa kättä kohti tuolla masiinalla.

Torstaina oli lepopäivä.

Perjantaina kävin poljin 30 min wattbikea ja sen jälkeen tein olkapäätreenin. Ja kävin juoksuradalla haaveilemassa juoksemisesta.

Lauantaina treenasin Turussa selän, ojentajat, vatsan ja sain tehtyä rinnallevetoja ja maastavetojakin. Opettelin vähän myös tempauksen tekniikkaa. Tosi hyvä treeni. Sunnuntai menikin lepäillessä. Siivet on vieläkin kipeet.

Treenimotivaatio on nyt ihan huipussaan. Hirveä hinku koko ajan treenaamaan, erityisesti kovempi lihaskuntotreeni houkuttelee. Tämä viikko on kuitenkin väistämättä kevyempi, kun lapset ovat mulla.

Miltä sun treeniviikko näytti?

Motivaatio löytyi

Arvatkaa miten löysin motivaation taas? Se löytyi niinkin yksinkertaisella tavalla kuin lepäämällä. Olen tottunut urheilemaan viikottain jo useamman vuoden ajan. Viikkoa pidempiä totaalisia treenitaukoja en muista. Sitten kun tulee pakollinen treenitauko, tai tarkemmin ottaen pakollinen tauko niistä omista lajeista, ja siitä johtuva hetkellinen lannistuminen, niin aikansa kun möllöttää välitilassa, niin alkaa tapahtua. Instagramia selatessa ja muiden blogeja lueskellessa tuli ihan älytön himo päästä treenaamaan. Samaan aikaan tuli pieni kiukku itseäni kohtaan. Mitä mä tässä olen oikein naukunut? Miten niin en voi tehdä mitään? Aina voi tehdä jotakin. Toisaalta, ihan näin turhautunut ja kiukkuinen en olisi, jos olisin treenannut jotakin tässä jalkavaivaa potiessa. Treenitauko teki siis tehtävänsä. Olen nyt energiaa täynnä ja valmis a) antamaan jalalle vielä tarvitsemansa levon, että se tulee kokonaan kuntoon b) lyömään lukkoon ensi vuoden tavoitteet (niistä myöhemmin), c) valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa lajia, jota vaan nyt tässä välitilassa pystyn tekemään.

Lauantaina kävin Omasairaalassa näyttämässä jalkaa ortopedille. Normaalisti en olisi näin hätäisesti ollut menossa lääkäriin, mutta kun vielä nykyisen työnantajan työsuhde-etuna saatu sairauskuluvakuutus on voimassa, niin pitäähän sitä hyödyntää. Jalassa on reiden “hauiksessa” ärsytystila ja pieni mahdollisuus on myös, että kyseessä on juoksijan polvi, mutta oirekuvaus ei siihen ihan täysin täsmää. Ortopedin mukaan tämän alueen ongelmat eivät juuri koskaan kroonistu ja hän lupasi, että vielä viikon jalkaa lepuuttamalla kivun pitäisi hävitä, tai muuten hän on huono lääkäri. 😀 Kuvantamisia ei tarvittu, ainoastaan lepoa. Ei edes mitään tulehduskipulääkekuuria ole tarpeen ottaa, koska kipu kertoo siitä, että pitää levätä. Nyt voin siis tehdä kaikkea mikä ei aiheuta kipua ja kivun loputtua voin aloittaa asteittaisen paluun juoksuun.

Jalka onkin ottanut nyt harppauksia paranemisen suhteen ja tuntuu huomattavasti paremmalta. Nyt tuntuu oikeastaan siltä kuin ennen sitä lenkillä sattunutta äkillistä kipeytymistä. Eilen kävinkin lasten kanssa uimassa. Teidän kannustamana päätin rohkaistua uimaan vapaata ja onnistuin uimaan sitä tällä kertaa yllättävänkin monta altaanväliä. Pisin yhtäjaksoinen pätkä taisi olla neljä altaanväliä. Se alkoi sujua siinä vaiheessa kun rentouduin ja lopetin hätäilyn. Pitää vaan yrittää luottaa, että vesi kantaa samalla tavalla kuin rintauinnissa. Rauhallisia vetoja ja liukuja, eikä mitään akuankkauintia. Harkitsen tässä uimaopetukseen menemistä.


Mulla on jäänyt kirjoittamatta arvio tästä Suunto Ambit 3 Sport* -sykemittarista, mutta tämä on edelleenkin ihan huikea vehje. Tätä pystyy siis käyttämään uidessa ja altaasta noustessa sykedata siirtyy bluetoothin avulla mittariin. Uidessa mittari laskee matkaa, kun ennen uinnin aloittamista kertoo mittarille kuinka pitkä yksi altaanväli on. Olen aina ennen vihannut sitä matkan laskemista, koska aina menee laskuissa sekaisin. Nyt voi veden alla laittaa mittariin valot päälle ja katsoa kuinka pitkään olen uinut.

Uimahalli on muuten mielenkiintoinen ympäristö seurata ihmisten käyttäytymistä. Tuolla uimahallissa on vain kaksi rataa kuntouimareita varten ja yksi rata vesijuoksijoille. Siellä on kuntouimareiden rata ja sitten nopeiden uimareiden rata. Nopeiden uimareiden radalle tulee lähes poikkeuksetta kaikki miehet. Jotkut uivat pari altaanmittaa niin kovaa kuin ikinä. Kauhea pärske käy ja sitten huohotetaan siellä päädyssä muutama minuutti ja taas sama uusiksi. Eilen sinne sattui joku oikeasti nopea uimari, joka ei kuitenkaan ollut kovin hienotunteinen, vaan ohitteli muita ja teki veden alla käännöksen ja saattoi potkaista vauhtia muiden uimareiden jaloista. Kyllähän nuo uimahallireissut on itsellekin usein kärsivällisyysharjoituksia, kun joutuu uimaan hitaamman perässä tai yrittää kääntyä päädyssä, kun siellä seisoo tiukkana rintamana neljä huohottajaa tai juoruilijaa. Tekee ihan hyvää tällaiselle kärsimättömälle luonteelle. Osaisiko joku muuten sanoa mihin vuorokaudenaikaan kannattaa mennä uimahalliin, että siellä mahtuu oikeasti uimaan omaa tahtia?

Uinnista tuli mulle nyt taas pitkästä aikaa yks treenimuoto muiden joukkoon. Joskus nuorempana tuli uitua säännöllisemmin. Kivaa opetella jotain uutta ja tämä on kiva laji yhdistettäväksi lasten kanssa liikkumiseen. Olemmekin sopineet tyttöjen kanssa, että käymme tiistaisin uimassa.

*Sykemittari saatu blogin kautta

Suhtautuminen urheiluvammaan

Heissan! Reissusta on nyt kotiuduttu rentoutuneena ja akut on ladattu täyteen. Ainoa ongelma nyt on vain, että en saa oikein itseäni ajoissa nukkumaan. Hurja kahden tunnin aikaero kuitenkin verottaa. Hah. Reissun tarkoitus oli vähän nollata ennen uuden alkua. Reilun viikon päästä siirryn nykyisestä duunistani Sykesportin leipiin tuottajan hommiin. Samalla toki jatkan bloggaamista ja tarkoitus olisi panostaa blogiin enemmän. Olen tästä uudesta alusta todella innoissani ja kiitollinen. En malta odottaa, että pääsen tekemään niitä juttuja, joista eniten nautin.


Milloinkahan sitä taas pääsisi juoksemaan?

Tätä uuden alun innostusta hieman himmentää se, etten ole fyysisesti täydessä terässä. Jalkavamma, joka ilmaantui muutama päivä ennen reissua, ei ole vieläkään parantunut tai edes osoittanut mitään paranemisen merkkejä Burana-kuurista huolimatta. Mulla olisi nyt ihan kauheasti intoa tehdä ja kokeilla kaikkea, mutta jalka on kyllä suoraan sanottuna aika huonona. Tänään kokeilin varovaisesti pyöräillä. Pyöräilin tosi kevyesti töistä kotiin ja totesin, että se ei nyt oikein kannata. Jalalla ei kestä pyörittää polkimia, ei painaa eikä nostaa. Illalla sitten kävin lasten kanssa uimassa ja uin vähän reilun kilometrin verran rintauintia. Oli tarkoitus uida ainakin kaksi, mutta jalka ei kestänyt rintauinnin potkuja, joten näin viisaammaksi jättää treenin kesken. Vapaauintia en osaa. Vapaauinnin potkuja jalka saattaisi kestää, joten ehkä tämä olisi yksi lajivaihtoehto opeteltavaksi. Tällä hetkellä mun vapaauinti on sitä, että luulen hukkuvani, kun en hallitse sitä tekniikkaa vähääkään.

Mulla on näitä rasitusvammoja ollut ennenkin, kuten taisin tuossa pari postausta takaperin kirjoitellakin. Näihin on aina yhtä vaikea suhtautua ja asennoitua taas siihen kuntoutumiseen. Mikä tässä on niin vaikeaa? Eihän näille mitään voi, eikä asia voivottelemalla muutu, mutta kyllä se vaan siltikin harmittaa. Ei pääse tekemään niitä itselleen mieluisimpia juttuja ja jää tosi iso osa liikkeistä ja urheilulajeista pois. Kuka jaksaa motivoitua treenaamaan x aikaa pelkkää yläkroppaa? Heitin tänään vitsillä, että nyt olisi hyvä hetki lähteä tavoittelemaan uutta penkkienkkaa. Nyt en pääse hikoilemaan reissussa syötyjä höttöhiilareitakaan kropasta pois. Työmatkaliikuntakin on jonkin aikaa tauolla. Miten mä selviän? 😉 Tämän tason asioista valittaminen paljastaa sen, että elämässä on asiat muuten aika hyvin. Se on ihan kiva asia kuitenkin huomata.

Olisiko teillä jotain hyviä lajivaihtoehtoja kokeiltavaksi jalkapuolelle? Entä suhtautumis- ja asennoitumisvinkkejä toipumiseen? Itse tässä tänään asiaa pohtiessa tulin siihen tulokseen, että lähelle katsoessa näkee vain liikaa yksityiskohtia ja jää helposti niihin pyörimään. Katse pitää suunnata kauas, vammasta huolimatta täytyy olla tavoite, jonka vuoksi kuntouttaa itseään. Penkkienkka ei ole kovin pitkän tähtäimen tavoite eikä se edes saa mua innostumaan, se saa mut lähinnä nauramaan. Huomenna käyn näyttämässä jalkaa lääkärille, sitten tietää taas vähän enemmän.

Ps. Huomenna arvon Garmin Vívosmart -aktiivisuusrannekkeen, joten stay tuned ja kiitos kärsivällisyydestä!