Positiivinen asenne hukassa

Olen käyttänyt viime aikoina ihan liikaa aikaa ja energiaa murehtimalla mitä kaikkea en voi jalan takia tehdä. Kyllähän se harmittaa aika rankastikin, koska jalka ei nyt vain osoita paranemisen merkkejä, päin vastoin. Työpaikan etuna saatu sairauskuluvakuutus päättyi opintovapaan alkaessa, joten olen nyt kunnallisen terveydenhuollon varassa. Kunnallista puolta tuskin kiinnostaa minun takareisivaivani, jos pystyn kävelemään vaikkakin pienen kivun kanssa.

Urheiluvammoihin suhtautuminen vaatii aina paljon kärsivällisyyttä ja positiivista asennetta. Jalan ollessa kipeä, kaipaa eniten juuri sellaista treeniä ja tekemistä, joka vaatisi tervettä jalkaa. Käden ollessa kipeä harmittelee juuri niitä asioita, joita ei käden vuoksi voi tehdä. Ja niin edelleen. Olen yrittänyt vuosien varrella opetella iloitsemaan niistä asioista, joita vammoista huolimatta pystyn tekemään. Elämässä muutenkin pyrin siihen, että löytäisin aina ilonaiheita kuin keskittyisin pelkkään murehtimiseen. Olen kova huolestumaan ja murehtimaan – Murheiden summa on aina vakio. Urheiluvammat ovat opettaneet minulle, että aina voi tehdä jotain. Harvoin on ainakaan kovin pitkiä aikoja niin kipeä, ettei minkäänlainen liikunta onnistu. Nyt täytyy myöntää, että kärsivällisyys ja positiiviset ajatukset alkavat olla loppuun käytettyjä tämän, jo puolitoista vuotta kestäneen, jalkavamman kanssa.

Tarvitsisin kipeästi jonkin tavoitteen, joka motivoisi minut säännöllisesti liikkeelle.  Tänään kävin pitkästä aikaa uimassa Speedo-jengin kanssa. Ollaan elvytelty tiistaiaamun uintitreenirutiinit taas henkiin. Uiminen on kivaa ja uimisessa mulla on paljon opittavaa ja sitä pystyn sentään tekemään! Voisin nyt keskittyä uimiseen ja treenaamaan salilla niitä juttuja, joita pystyn siellä tekemään. Kaivaisin taas jostakin sen nukkuvan positiivisen asenteen esiin ja ymmärtäisin, että asiat on kuitenkin aivan hyvin.

Rikkinäisen kropan kirous

Josko välillä kirjoittaisi vaikka treenijuttuja? Miten olisi?

Viime kuukausina olen mietiskellyt paljon syntyjä syviä ja sukeltanut mieleni syvyyksiin, niin silloin pinnalla olevista asioista on tullut myös kirjoiteltua tänne blogiin. Olen tehnyt kovasti töitä itseni kanssa, että pääsisin asioissa eteenpäin. Monta kertaa olen kiitellyt sitä, että olen aikanaan satsannut itseeni ja jaksoin kahlata sen kahden vuoden tiiviin psykoterapian läpi. Se ei ollut halpaa, eikä oikeastaan kovin hauskaakaan, mutta varsin hyödyllistä. Jokaisen euron arvoista. Ilman terapiaa ja sieltä opittuja asioita tämäkin viime kuukausien koettelemus olisi kestänyt paljon kauemmin ja vienyt minut paljon syvemmälle. Nyt tuntuu, että olen toipunut. Tosin töihin en ole palannut, eikä opinnot ole vielä alkaneet, joten todellinen tila selvinnee koulun aloittamisen jälkeen.

Ai niin. Mun piti kirjoittaa treenaamisesta. 😀

Kerroin vatsalihasten kuntouttamiseen liittyvässä postauksessa, että edellisen vuoden kantava teema oli kuntouttaminen. Vuodesta piti tulla juoksun vuosi, mutta eipä siinä niin käynyt. Olen opetellut viime vuoden aikana kantapään kautta kuuntelemaan paremmin kroppaani ja kohtelemaan sitä paremmin. Helppoa se ei ole ollut, sillä treenihimot on välillä voittanut järjen äänen ja siitä ei yleensä hyvä seuraa. Olen niin pitkään tottunut treenaamaan kivun kanssa, että sitä ei ole enää pitänyt mitenkään epänormaalina. Kipu on aina merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa ja siihen pitäisi osata reagoida asianmukaisella tavalla.

Takareiden vamma

Tällä hetkellä käyn vielä oppikoulua takareiden pahasti pitkittyneen vaivan kanssa. Takareiteni kipeytyi ensimmäisen kerran jo ensimmäisen Saariselkä MTB:n jälkeen, eli reilusti yli vuosi sitten. En pitkään aikaan ymmärtänyt, että kireältä tuntuva pakara ja takareisi ei olekaan lihasperäistä, vaan jotain muuta. Vasta siinä vaiheessa, kun istuminen ei enää onnistunut ja takareiden jänne tuntui kireältä kuin viulunkieli ja siltä, että se voi katketa minä hetkenä hyvänsä, menin lääkäriin. Ei tarvitse erikseen kehua, tiedän olleeni todella typerä.

Magneettitutkimuksen varmistamana selvisi, että takareiden koukistajajänne oli tulehtunut, kuten lääkäri oli jo kliinisesti tutkimalla epäillyt. Tulehdus oli ehtinyt olla jänteessä aivan liian kauan ja mennä tosi pahaksi, joten järkikin kertoo, että toipumisessa menee sitten oma aikansa. Jalkaa on hoidettu nyt muutamalla lepojaksolla ja jänteeseen on laitettu kaksi kertaa kortisonia. Ensimmäinen piikki laitettiin heinäkuussa. Tuolloin piikistä oli välitön apu. Piikin jälkeen annoin jalalle totaalista lepoa pari viikkoa. Lepo teki tosi hyvää ja levon ja piikin yhteisvaikutus poisti kivun kokonaan muutamaksi kuukaudeksi, kunnes rupesin lisäämään rasitustasoa ja vaiva uusiutui. Kipu siis poistui kokonaan piikin jälkeen, mutta kireyden tunne säilyi. Juuri se sama kireys, jota aluksi luulin lihaskireydeksi. Kireys muuttui vähitellen treenitehojen nostamisen myötä taas kivuksi. Toinen kortisonipiikki laitettiin kolme viikkoa sitten. Samat kolme viikkoa olen pitänyt jalkojen osalta totaalista treenitaukoa. Tällä kertaa kipu ei ole poistunut ainakaan vielä kokonaan.

Miten tästä eteenpäin?

Ennen tätä jälkimmäistä kortisonipiikkiä juttelin lääkärin kanssa ja hän ystävällisesti kehotti minua hyväksymään tilanteen, etten enää voi treenata samalla tavalla kuin ennen. Tietyt liikkeet ja treenit täytyy jättää pois. Olen jo aiemmin hyväksynyt sen tosiasian, että joudun hyvästelemään painonnoston ainakin isompien painojen osalta. Nyt mun pitäisi sulatella myös sellainen minulle iso asia, että joudun mahdollisesti hyvästelemään kokonaan myös juoksun. Elättelen silti toiveita, että jalka kuntoutuu vielä kokonaan ja voin vähitellen palata ainakin jollakin tasolla juoksun pariin.

Kuntouttaminen on siksi henkisesti niin vaikeaa, koska lopputulosta ei minun tapauksessani pysty ennustamaan eikä kuntoutuksen kestoa pysty arvioimaan. Kipu pitää ensin saada pois ja sen jälkeen voin vähitellen taas palata treenien pariin. En voi tietää viekö tämä kuukauden, kaksi vai vieläkin pidempään. Leikkaamalla tällaista vaivaa ei kuulemma kannata korjata, koska jalkaa ei saada leikkaamalla entiselleen, päinvastoin.

Motivaatio ja kärsivällisyys hukassa

Urheiluvammojen myötä oppii arvostamaan tervettä kehoa ihan valtavan paljon. Kivuton ja toimiva keho on mahtava asia! En kyllä edes muista milloin viimeksi näin olisi mun kohdallani ollut. Olen viime vuosina ollut kiitollinen niistä asioista, joita olen kipujen ja vammojen kanssa pystynyt tekemään. Silti välillä harmittaa ihan vietävästi se, kun ei pysty tekemään asioita, joita eniten haluaisi. Haluaisin juosta! Tällä hetkellä hyväksyn sen, etten voi juosta, mutta haluaisin saada jostakin treenistä hien pintaan. En ole pystynyt tekemään hikiliikuntaa yli kuukauteen! Nyt tekisi niin paljon mieli mennä yhtäkkiä edes spinning-tunnille ja hikoilla oikein kunnolla. Yritin äsken ulkoistaa järjenkäyttöni ja soitin Ramille kysyäkseni häneltä lupaa spinning-tunnille menoon. 😀 Olen aivan naurettava. Kenen vartalo on kyseessä? 😀 Tiedän itsekin, ettei spinningissä olisi nyt mitään järkeä, koska jalka on edelleen kipeä, mutta mun tekee nyt vaan mieli kapinoida ja kiukutella. Rami ehdotti, että menisin salille tekemään jotakin keskivartalojumppaa, mutta tähän minä nyt sitten juutuin koneelle marmattamaan asiasta.

Aina voi treenata jotakin

Urheiluvammat ja sairastelu vaatii aina rutkasti kärsivällisyyttä. Mun on täytynyt ihan tosissani harjoitella tätä jaloa piirrettä ja vähitellen tuntuu, että alan oppimaan. Treenitauot ovat mulle aivan sietämättömän vaikeita. Toki tälläkin hetkellä voin treenata, mutta hyvin rajallisesti. Voin kävellä löntystelemällä, koska pitkät reippaat askeleet tekee kipeää. Voin uida pullarin kanssa vapaauintia. Voin treenata yläkroppaa ja keskivartaloa. Arvaatteko jo? Kaiken tämän yläkropan rasittamisen myötä, mun yläkroppa on aivan totaalisen juntturassa ja yläkropan jumit tarkoittaa mun kohdalla päänsärkyä. Kauhean rankka elämä!

Motivaation löytäminen treenaamiseen puolikkaalla kropalla on vaikeaa. Olisi kuitenkin hyvä pitää jonkinlaista treenirutiinia yllä ja aina siellä salilla voi jotakin tehdä.

Onneksi elämässä on muutakin kuin treeni

Kuntoutusjaksoon voi suhtautua niin monin tavoin. Välillä kiukuttelen kuin pikkulapsi. Toisena päivänä olen kiitollinen niistä asioista, joita tällä keholla kuitenkin pystyn tekemään. Toisena päivänä nautin joutenolosta ja siitä, että treeniin menevän ajan voin käyttää vaikka lukemiseen. Ja aina on ulkoilu! Emme ole pitkään aikaan käyneet retkellä ja nyt olisi jo kova hinku päästä vähän mättäälle keittelemään kahvia.

Mukavaa torstaita! Olkaa kiitollisia terveydestä ja toimivista ruumiinosista! 🙂

Kuvat: Heidi Tainio

Ps. Miehen tultua töistä ja treeneistä kotiin, suunnittelimme mulle nopeasti viikon treenirungon, jota rupean nyt noudattamaan. Voisin kirjoitella treeneistä tarkemmin myöhemmin, jos tällainen kiinnostaa?

Kauden ensimmäinen avovesiuinti

Tänään, vihdoinkin, pääsin märkäpukuineni rantaan. Sain jo useampi viikko sitten 2XU:lta märkäpuvun jälleen kesälainaan, mutta vasta nyt sain korkattua avovesiuintikauden. Olen uinut vuoden alusta lähestulkoon joka viikko altaassa ja varmaankaan siksi en ole saanut itseäni yksin avoveteen treenaamaan. Avovesiuinti on aina hiukan jännempää eikä näitä treenejä kannattaisikaan tehdä yksin.

Avovesiuinnissa kannattaisi käyttää huomiopoijua, joka helpottaa näkymistä vedessä. Treenit kannattaa myös tehdä kaverin kanssa ihan jo turvallisuussyistä. Märkäpuku toki kelluttaa, mutta ei se mikään pelastusliivi ole. Avovedessä aallokko myös tuo pientä haastetta navigoimiseen ja hengittämiseen. Uimahallin vettä kylmempi vesi tuntuu alkuun vaikealta ja rauhallisen hengitysrytmin löytymiseen menee hetki.

Uimaria on todella vaikea erottaa vedestä, kun kädet vain vilahtavat pinnan yläpuolella. Varsinkin, jos on aallokkoa, uimaria on suorastaan mahdotonta nähdä. Tyttäreni otti minusta rannalta kuvia eikä niissä kuvissa näkynyt kuin musta piste ja sekin aika heikosti.

Tänään uin meressä ja uin rannan myötäisesti. Ehdin uida vain 500 metriä, kun ukkonen alkoi jyristä ja paukkua siihen malliin, etten uskaltanut enää olla vedessä. Tänään piti myös poimia mustikoita, mutta kaatosade ja lapsia pelottanut ukkosenjyrinä esti senkin.

Tänään ilmoittauduin mukaan Summer Challenge -seikkailukisaan. En edes vielä tarkalleen tiedä mihin hullutukseen itseni ja siskoni miehen lykkäsin. 😀 Tiedän sen, että kisassa pitää olla maastopyörä, karttateline, kompassi, uimapatja ja emit-leimauslaite. Kisa suoritetaan suunnistaen. Tämän lisäksi olen menossa vielä toiseen parikisaan elokuussa. Kisa on Järvestä järveen -swim & run, johon sain houkuteltua Veeran mukaan. Elokuun lopulla on myös Saariselkä MTB ja tässä kisassa rikoskumppaninani toimii Martina. Toivon kovasti, että tuo kipeä jalka kestää kaiken tämän touhottamisen. Juoksua on onneksi tiedossa aika vähän ja kaikki juoksu tapahtuu poluilla, mikä on jalalle huomattavasti lempeämpää.

Kuvat: Noin 140-senttinen tyttäreni (9-vuotias)

Haluaisin tehdä kesän aikana x 10

Kesä on vihdoinkin täällä ja loma on onneksi vielä edessä. Listaan nyt tyttäreni innoittamana asiat, joita haluan ehtiä kesän aikana tekemään. Tytär teki myös oman listansa. Listan sisältö jäi multa vielä hämärän peittoon, mutta siellä on varmasti paljon uintia, jäätelön syöntiä, Linnanmäkeä…

1.

Haluan päästä purjehtimaan. Olen tehnyt lähes joka kesä lasteni kanssa viikon pituisen purjehdusreissun ja haluaisin ehdottomasti, että tämä perinne jatkuu. Omat parhaat lapsuusmuistot ovat mereltä. Haluaisin myös ehtiä purjehtimaan ilman lapsia ja se haave voisi toteutua tekemällä etätöitä veneessä.

2.

Haluan juosta kivuttomia pitkiä lenkkejä kesäillassa yksin ja siskon kanssa. Heidin kanssa haluaisin päästä juoksemaan taas aamulenkkejä. Haluaisin myös juosta tänä vuonna yhden pitkän kisan, vaikkapa maratonin (kadulla tai poluilla). Tämän vuoden päätavoite piti olla maraton, mutta suhtaudun siihen nyt hiukan varauksella tämän jalan vaivan vuoksi. Seuraillaan kärsivällisesti tilannetta ja edetään sen mukaan.

3.

Haluaisin päästä mahdollisimman pian uimaan avoveteen. Märkäpuku on roikkunut tuolla kylpyhuoneessa jo muutaman viikon muistuttamassa tästä haaveesta. Menen viimeistään sitten kun loma alkaa ja kiireet hellittää. Suunnitelmissa on myös osallistua swimrun-kisaan. Rikoskumppani on vaan etsinnässä, nimittäin tuo kisa, johon ajattelin osallistua, on parikisa. Ehdotuksia?

4.

Haluan treenata mahdollisimman paljon ulkona ja niin, että myös lapset ovat mukana. Kesällä ei paljon salitreenit kiinnostele. Ulkona voi tehdä tosi monipuolista ja mielekästä treeniä.

5.

Haluan tehdä pitkiä maantiepyörälenkkejä ja lyhyempiä pyöräretkiä lasten kanssa. Pitkät maantielenkit on niin ihania lämpimänä kesäiltana. Hyviä muistoja on Marun kanssa tehdyistä pitkistä lenkeistä sekä Arin kanssa tehdyistä lenkeistä, jolloin mä vedän omilla rajoilla kun taas Arille nämä lenkit on palauttelevaa höntsää. 🙂 Lasten kanssa pyöräillään puolestaan maksimissaan 10 kilometriä uimarannalle syömään jätskiä ja takaisin. 🙂

6.

Haluan ehtiä pelaamaan pihapelejä lasten kanssa. Pihapelit on niin kivoja! Se on mukava tapa viettää aikaa yhdessä ja samalla tulee liikuttua. Fudista, korista, keinupalloa…

7.

Haluan päästä monta kertaa maastoon pyöräilemään, että pystyn suoriutumaan Saariselkä MTB:n kolmen päivän etappikisasta kunnialla. Tämä kisa on tarkoitus suorittaa Martina Aitolehden kanssa parikisana.

8.

Haluan päästä retkeilemään koko porukalla sekä Ramin kanssa kahdestaan. Juhannuksena olemme menossa ensimmäiselle yhteiselle telttaretkelle lasten kanssa. En malta odottaa! Syksyn Lapin reissua varten ollaan jo aloitettu varustelu. Ostettiin ihka oma uusi teltta, uudet puukot ja molemmille omat keittimet.

9.

Haluan myös jatkaa Jukolan jälkeen suunnistusharrastusta ja tätä haluaisin tehdä myös omien lasten kanssa. Suunnistuksesta on tullut tärkeä harrastus, jota aion ehdottomasti jatkaa.

10.

Haluan ehtiä käymään myös joka tiistaisissa Speedo Teamin treeneissä, jotka ovat kesän kunniaksi siirtyneet Allas Sea Poolille. Lapsetkin ovat pyytäneet päästä myös tänne mukaan. Hoituu. 🙂

 

Mitä sinä haluat ehtiä tekemään kesällä?

Aina vaan korvaavia treenejä

Saanko hiukan avautua? Avaudun silti.

Tämä vuosi alkoi hienosti juoksun merkeissä. Olin aivan innoissani ja motivoitunut. Juoksut lähti sujumaan hienosti punttitalven jälkeen. Kunto nousi nopeasti ja tuloksia rupesi syntymään. Juoksu tuntui paremmalta kuin aikoihin. Kävin juoksun tasotestissä huhtikuun alussa, jonka jälkeen en olekaan sitten juurikaan juossut, koska pitkään oudolla tavalla kireältä tuntunut takareisi äityikin oikein kunnolla kipeäksi. Mulla on kahdet uudet lenkkaritkin kokonaan korkkaamatta.

Olen toki hoitanut vammaa kaikin tiedossani olevin keinoin. Tuukka (osteopaatti) on hoitanut  jalkaa, lääkäri on antanut oman näkemyksensä ja fysioterapeutti antoi älyttömän hyvät ja konkreettiset vinkit takareisien ja pakaroiden vahvistamiseksi.

Urheiluvammat ovat siitä viheliäisiä, että pitäisi olla kärsivällinen. Minulta sitä ominaisuutta ei luonnostaan löydy, joudun tosissaan tekemään töitä, että löydän oikeanlaisen suhtautumisen tilanteeseen. Meinaa nimittäin motivaatio lopahtaa kokonaan. Alkaa kummasti jätskit, pullat, sohva ja töllö kiinnostelemaan. Mennä nyt jonnekin altaaseen vesijuoksemaan. En. Vaan kun kannattaisi! Ihan oman pääkopan ja vamman hoitamisen takia. Tekee mieli heittäytyä kiukuttelevaksi marttyyriksi – en sitten tee mitään!

Meni kuukausi aivan läpsytellessä. Ostin bussikortinkin ja kuljin bussilla joka paikkaan. Kävin muutaman kerran uimassa, kävellen suunnistamassa ja pari kertaa salilla. Toukokuussa löysin motivaation tehdä edes jotakin. Nöyrryin tekemään niitä asioita, joita pystyn nyt tekemään ja oikeasti nautin niistä. Kävin pyöräilemässä maastossa ja maantiellä, uimassa, vähän salillakin.

Täytyy nyt rehellisyyden nimissä sanoa, että on ottanut mielen päälle. Nyt kun muutenkin elän melko stressaavaa aikaa, olen alkanut väsyä. Liikunta on minulle tärkeää. Tarvitsen liikuntaa jaksaakseni arjessa ja nyt kun iso pala on viety pois, eli kovat treenit, olo on ollut melko vaillinainen. Päätin sitten bussilipun kauden päättyessä, että nyt riittää marttyyrius ja alan taas pyöräilemään työmatkat, jos muuta liikuntaa en pysty tekemään. Muka. Todellakin pystyn.

Sitten alkoi puhdistautuminen. Hah. Aloitin syömään lisäaineettomia Puhdas+ -vitamiineja ja lisäravinteita siinä toivossa, että väsyttäisi vähemmän ja hiustenlähtö rauhoittuisi, rupesin taas pyöräilemään työmatkat ja tekemään taas kehonpainojumppaa, siirryin luonnonkosmetiikkaan ja tänään solmin yhteistyön uuden hierojan kanssa Verstas Helsingistä, Riku lupasi laittaa hanurini ja takareiteni kondikseen. Kyllä, kiitos. Tänä aamuna kävin ensimmäistä kertaa leivottavana. Heti sain neuloja jalkoihini, jotka olivat keskiviikkoaamuisesta Nannan ja Eevskun Hero-kesätreenistä aivan pökkelöinä. Oli muuten sellainen peppuhyppelytreeni, että oksat pois. 😀 Odotan innolla jatkoa, enkä malta odottaa, että pääsen taas juoksukuntoon.

Nyt nukkumaan ja huomenna laulamaan suvivirttä.

Uimataitoviikko

*Allas Sea Pool kutsui meidän uintijengin uimaan ja lounaalle

Tämä viikko on uimataitoviikko ja sen kunniaksi haluan puhua vähän uimisesta ja uimataidon tärkeydestä.

Olen treenannut Team Speedon kanssa kerran viikossa aikalailla vuoden alusta saakka. Ihan jokaisiin treeneihin en ole päässyt työkiireiden vuoksi mukaan, mutta aina mahdollisuuksien mukaan olen halunnut raahata itseni tiistaiaamuna Märskyyn. Meidän ryhmä treenaa pitkälti Anne Hiltusen johdolla, mutta porukassamme on myös muita kokeneita uimareita, jotka ottavat tilanteen helposti haltuun, jos Anne puuttuu. Anne on entinen kilpauimari ja on töissä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa.

Uimataitoviikon kunniaksi treenasimme tänä tiistaina Helsingin Kauppatorin kupeessa sijaitsevassa Allas Sea Poolissa. Olin nähnyt paikasta kuvia sosiaalisessa mediassa, mutten ollut koskaan käynyt paikassa. Olin ollut siinä uskossa, ettei siellä voi treenata uimista, vaan paikka on enemmän elämyksellistä kellumista varten. Pelkäsin myös, että vesi ei ole riittävän lämmintä. Paikka oli aivan ihana, vaikkakin vielä hiukan keskeneräinen. Laajennusremontit ovat vielä viimeistelyä vaille valmiit ja paikka on avattu uudestaan ihan hetki sitten. Laajennuksen myötä Allas Sea Pool on kuin helsinkiläisten oma olohuone, jossa voi istuskella kattoterassilla nauttimassa maisemista ja baarin antimista, tai sisällä ravintolassa syömässä korkeatasoista ruokaa. Söimmekin treenin jälkeen herkulliset ruuat Neighbour Bistrossa.

Tämän viikon treenin aluksi suoritimme uimataitotestin, eli uimme jokainen 200 metriä yhteen menoon valitsemallaan uintityylillä ja sen jälkeen vielä 50 metriä selkäuintia. Jokainen läpäisi, yllättäen. 🙂 Vesi oli lämmintä ja sää oli mitä parhain. Paikka on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen, suosittelen. Pääsylipun hinta on hiukka suolainen, 12 euroa.

Uimataitoviikon tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä uimataidon tärkeydestä. Kesä lähestyy ja sitä myöten myös rantakelit ja veneilykausi. Joka juhannuksena uutisoidaan hukkuneiden lukumäärä. Osaatko sinä uida?

Meidän lapsuudenkodissa uimataito oli tärkeä taito, joka pyrittiin opettelemaan niin varhain kuin mahdollista. Perheemme vietti kesät merellä purjehtien ja sitä kautta oli olennaista osata uida, kunnioittaa vettä elementtinä ja olla veden kanssa sinut. Opin uimaan jo reilusti ennen kouluikää. Kävin muistaakseni lapsena jonkin uimakoulunkin ja koulun kanssa kävimme muutamia kertoja uimassa. Pidin paljon uimisesta ja vedestä. Olin ihan kohtuullisen hyvä uimari ilman erityisempiä uimakouluja. En tiennyt uintitekniikoista mitään ennen viime vuotta ja ensimmäisiä uimatreenejä Noora Valkosen kanssa. Lapsuudesta muistan, että kesän alussa testattiin veneen pelastusliivit hyppäämäällä liivien kanssa veneen kannelta veteen. 🙂

Olen vienyt omia lapsiani säännöllisesti uimaan heti siinä vaiheessa kun selviydyin uimahalliin yksin kaikkien kolmen kanssa. Omatkin lapseni ovat oppineet uimaan jo hyvissä ajoin ennen kouluun menoa. Mielestäni uimataitoa kannattaa vaalia. Se on myös mahtava koko perheen yhteinen harrastus. Parasta uimisessa on se, että siellä ei ole häiriötekijöitä (=puhelimia), vaan ollaan ihan oikeasti läsnä ja yhdessä.

Faktaa

• 250 uimahallia ja kylpylää
• yli 25 miljoonaa uimahallikäyntiä / vuosi
• 300 000 km rantaviivaa
• 1,16 miljoonaa venettä
• Joka neljäs 6.-luokkalainen ei osaa uida kunnolla
• Joka kolmas aikuinen ei osaa uida kunnolla
• 160 hukkunutta / vuosi = suhteutettuna asukaslukuun huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa
• Hukkuminen on yksi yleisimmistä lasten tapaturmaisista kuolinsyistä
• Hukkumiskuolemien merkittävimmät syyt: alkoholi, puutteellinen varustautuminen, heikko toimintakyky ja uimataito sekä lasten jättäminen valvomatta veden äärellä.

Uimaan voi oppia kaikki, vaikkapa vasta aikuisena. Uiminen on mahtava liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille. Rohkaisenkin kaikkia menemään uimahalliin ja rohkeasti hakeutumaan vaikkapa aikuisten uimakouluun. Voit yllättyä miten hauskaa se voi olla! Itseäni jännitti esimerkiksi tähän uimajengiin meneminen ja alastomuus, mutta sitäkään ei enää edes ajattele. Ei sillä ole mitään merkitystä miltä näyttää, pääasia on, että on kivaa ja kannustava ilmapiiri.

Uiminen toimii itselläni palauttavana ja kuntouttavana treenimuotona. Vesi on rauhoittava elementti, kun sen kanssa ensin tulee tutuksi. Minulle erityisesti yksin tehdyt pitkät uintitreenit toimivat meditaationa ja pään totaalisena tyhjentämisenä. Vesi on jotenkin ihanan syleilevä ja lempeä, niin mielelle kuin kehollekin.

Minkälainen suhde sinulla on uimiseen?

Kuvat: Seppo Kabongo / Red Ground Photography

Motivaattorina kisat ja tapahtumat

Niin kauan kuin muistan, olen treenannut aina jotakin tavoitetta varten. Tavoitteet ovat vaihdellut aina elämäntilanteen ja kuntotason mukaan. Tavoitteina on ollut esimerkikis kunnon kohottaminen, puolimaratonin läpi juokseminen, puolimaratonin aikatavoite, kyykkymaksimin nostaminen, liikkuvuuden parantaminen, hyvä olo, uuden lajin opettelu…

Viime vuosi meni pitkälti toipuessa ja totutellessa uuden työn tuomaan rytmiin. Minulla ei ollut yhtäkään kunnianhimoista tavoitetta viime vuodelle, keskityin enemmän tasapainon löytämiseen. Taisin juosta parikin puolimaratonia ihan ilman aikatavoitetta, opettelin vapaauintia, kokeilin avovesiuintia, aloitin maastopyöräilyn ja nostelin painoja.

Olen nyt intoa täynnä ja haluan kokeilla ja tehdä kaikenlaista. Ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. En ole ajatellut palata vanhaan itseäni ruoskivaan versioon itsestäni, mutta en ole myöskään päättänyt luopua jatkuvasta innostumisesta ja halusta opetella uutta ja haastaa itseäni.

Minulla on ollut jo tähän mennessä ihan mahtava kevät ja siitä tulee vieläkin mahtavampi. Olen päässyt opettelemaan uintitekniikkaa Team Speedossa, hiomaan juoksutekniikkaa Vauhtisammakko-jengissä ja saanut oman yksilöllisen juoksuohjelman ja näiden lisäksi olen aloittanut suunnistuksen opettelun yhdessä #evokegoesjukola-joukkueen kanssa. Kalenteri on aika turvoksissa, myönnetään, eikä tarvitse miettiä enää näiden lisäksi muita treenejä, mutta ette arvaa miten paljon nämä jutut antaa mulle! Oon tavannut uusia mahtavia ihmisiä ja oppinut paljon uutta niin treenaamisesta kuin itsestänikin.

Juoksukunto on kehittynyt, koska olen malttanut tehdä asiat treeniohjelman mukaan. Eilen aamulla kävin kiskomassa matolla vedot ja kuvattiin samalla myös juoksuani. Olin iloisesti yllättynyt, että juoksutekniikkani on ainakin omaan silmään mennyt huomattavasti eteenpäin. Askel on vielä hiukkasen liian pitkä ja oikean jalan jalkaterä seikkailee omia reittejä. Mutta huomattavan paljon paremmalta juoksu nyt näyttää kuin ne Vauhtisammakko-yhteistyön alussa otetut videot. En ole edes kehdannut näyttää niitä teille.

Uintitekniikka on parantunut ihanan Annen opeilla, mutta vielä on paljon tekemistä. Liuku puuttuu oikeastaan kokonaan ja rentoutta pitäisi löytää jostakin. Anne kuvasi eilen mun uinnista videon, josta pääsen itse katsomaan mikä siinä hommassa pitää tehdä toisin.

Mua himottaa ilmoittautua kaikenlaisiin kisoihin ja kerätä taas uusia kokemuksia ja elämyksiä. Seuraavat tapahtumat ja kisat on nyt suunnitteilla:

Ihan kaikkiin en ole vielä ilmoittautunut, mutta kaikki paitsi triathlonin olen kirjannut kalenteriini. Saa suositella jotakin Etelä-Suomessa järjestettävää kisaa, johon mahtuisi vielä mukaan.

Kerro mihin kilpailuihin sä oot menossa? 🙂

 

Kuvat: Heidi Tainio

Team Speedo

Sain onnekkaana tyttönä kutsun Martinan ja hänen ystävien yhteiselle joka tiistaiselle uintivuorolle, jota sponsoroi Speedo. Ennen ensimmäistä treenikertaa mua jännitti kauheasti, vaikka tiesin, että Martina on mukava ja ystävällinen. En kuitenkaan tiennyt minkälaisia ne kaikki muut upeat lehtien palstoilta tutut naiset ovat. Uima-altaassa olemme kaikki ihan samalla viivalla. Jokainen ilman meikkiä, samanlaisissa uimapuvuissa ja uimalakit päässä. Turhaan pelkäsin ja jännitin, minut otettiin lämpimästi vastaan. Treeneissä on ollut hauskaa ja olen oppinut joka kerralla jotakin uutta. Treenejä meille vetää Anne Hiltunen ja Mimi Cajander.

Vesi on ollut mulle lapsesta asti tärkeä elementti. Meidän perhe vietti kesät merellä purjehtien ja uiminen on kuulunut kesään. Talvisin äiti kuljetti meitä lähes viikottain uimahallille pulikoimaan. Viime talveen saakka uin aina pelkästään rintaa, vapaauintia kokeilin ensimmäisiä kertoja vasta viime vuonna. Mulla on tapana asettaa aina heti jokin tavoite, että saan motivaatiota treenaamiseen ja viime vuonna ilmoittauduin parin vapaauintikokeilun jälkeen 2XU:n avovesiuintitapahtumaan, josta selviydyin hengissä, vaikka vesi oli hyytävän kylmää. Onnekseni sain uintiin vähän apuja Noora Valkoselta sekä kaveriltani Annalta, en tiedä mitä uintikisasta olisi tullut ilman näitä oppeja.

Tässä Anne pitää mua jaloista kiinni ja mun pitää uida vaparia paikoillaan niin kovaa kuin ikinä. Sitten Anne päästi irti ja pääsin uimaan TÄYSILLÄ toiseen päähän.

Kuvat tähän asti: @emilialar

Treenit ovat olleet tosi monipuolisia. Ollaan uitu sorsaa ja vinttikoiraa. Harjoiteltu kylkipotkuja, vaparin potkuja ja delfiinipotkuja. On uitu laudan kanssa tahdistaen, pullarin kanssa pelkillä käsillä, on tehty CrossXSwim-treenejä, eli kuntopiirijumppaa uiden ja altaan reunalla erilaisia lihaskuntoliikkeitä tehden. Ollaan tehty myös pitkiä sukelluksia, tosin itsehän en pysty vielä sukeltamaan edes yhtä 25 m altaanväliä. Treeneissä on ollut hauskaa ja treenit ovat olleet ihan kunnon treenejä!

Olen kylkipotkujen myötä oppinut tuomaan kiertoa ja liukua vapaauintiin. Aiemmin pystyin hengittämään vain oikean käden puolelta, nyt hengittminen sujuu jo paremmin myös vasemmalta puolelta ilman, että uintiasento näyttää ihan hassulta.

Uiminen on tosi kivaa! Tässä porukassa on monen tasoista uimaria. On entisiä kilpauimareita, harrastelijauimareita ja sellaisia, jotka eivät ole paljoa aiemmin vedessä viihtyneet. Tämän tiimin myötä myös uimaan lähtemisen kynnys on madaltunut. Ennen ajattelin, että uimaan lähteminen on niin kamalan työlästä ja aikaavievää, kun joutuu pakkaamaan mukaan kaiken maailman hygieniavälineet, vaihtovaatteet ja on ärsyttävä kuljetella märkää uimapukua ja pyyhettä ympäriinsä uinnin jälkeen. Peseytyminen ja pukeutuminen uinnin jälkeen on koko ajan nopeampaa. Usein tiistait meneekin ihan ilman meikkiä ja tukka sotkunutturalla.

Olen tosi tyytyväinen, että uskalsin lähteä mukaan tähän porukkaan. Epämukavuusalueelle kannattaa mennä! Kannattaa uskaltaa tehdä asioita, jotka aluksi pelottaa tai jännittää.

Uintikisa 12 asteisessa vedessä

Menisitkö? Minä menin, vaikka jännitti aivan älyttömästi. Olin käynyt samalla viikolla kokeilemassa ensimmäistä kertaa meressä uimista märkäpuvulla. Itse puku lämmitti eikä puvun peittämissä ruumiinosissa ollut lainkaan kylmä, mutta kasvojen pistäminen veteen tuntui hirveältä.

Samalla viikolla kävin toisen kerran uimassa, tuolloin 18 asteisessa järvessä. Tuo kokemus oli alun takeltelua lukuun ottamatta tosi hyvä ja rauhoitti mieltä.

Silti tuona kaatosateisena torstai-iltana Soutustadionilla oli super jännittynyt nainen. Hermoilin aivan viimeiseen saakka ja vielä vedessä lähtöviivalla ollessa mietin tulenko selviämään tästä. Varpaita pisteli kylmä vesi enkä vielä ollut laittanut edes kasvojani veteen.

Ennen starttia juttelin monen ihmisen kanssa ja mieleen jäi soimaan Velo & Oxygenin Mikan sanat “aloita puolta hitaampaa kuin olet ajatellut uida”. Lähdin uimaan hitaita vetoja samalla peläten, että hukkaan hengitysrytmin samoin kuin aiemmin samalla viikolla. Hengästyessä syke nousi ja menihän se rytmikin hetkeksi sekaisin, mutta puhaltelin hetken potkien vain jaloilla ja kohta taas lähdin uimaan eteenpäin veto kerrallaan.

Ilma oli harmaa ja vettä satoi kaatamalla, mutta onneksi meri oli suhteellisen rauhallinen, ei ollut juurikaan aaltoja.

Matka ensimmäiselle poijulle tuntui kestävän ja kestävän. Katselin ympärilleni ja näytti siltä, että olen tuon lyhyemmän matkan viimeinen maaliintulija. Seuraava poijunväli meni paljon rivakammin ja sain mielestäni vähän vauhtiakin nostettua. Navigointi oli yllättävänkin helppoa, vaikka olin pelännyt sitäkin etukäteen. Vilkuilin vain valkoisia uimalakkeja meressä ja seurasin niitä. Tuossa vaiheessa ajattelin, että selviän tästä sittenkin.

Viimeinen poijunväli olikin sitten se tervaisin osuus, kun tiesi, että loppusuora on käsillä ja maalia oli vaikea erottaa, kun siinä ei ollut mitään selkeää poijua merkkinä. Tsuumailin vain soutustadionin rakennusta ja yritin uida sitä kohti. Tulipa myös huomattua se, että jos en navigoi riittävän tiheästi, lähden vedättämään oikealle.

Pääsin kuin pääsinkin maaliin. Kovan maan haltuun ottaminen tuntui alkuun haparoivalta. Hoipertelin hiukan ja kävelin tilastointiteltalle. Kasvot olivat ihan kohmeessa ja en meinannut saada suutani toimimaan. 😀 Olin aivan tohkeissani, fiilistelin kisaa ja siitä suoriutumista jokaiselle joka vain jäi kuuntelemaan. Maaliintulon jälkeen hain yllättävänkin herkulliselta maistuvan hernekeiton ja näkkärin ja mutustelin niitä siinä sateessa odotellen Annaa vielä puolet pidemmältä matkalta maaliin.

Kokemus oli ihan huikea ja vielä siistimmän siitä teki se, että ylitin itseni. Sain luvan pitää märkäpukua vielä lainassa, joten harjoitukset jatkuu. Jäin koukkuun.

Kiitos kuvista 2XU Suomi ja kiitos myös märkäpukulainasta! Sitä on käytetty.

Ps. Mun kisastatistiikkaa voi tarkastella Movescountissa.

Avovesiuinti vol 2.

Maanantaisen blogikirjoituksen seurauksena Anna otti minuun yhteyttä ja pyysi eilen, että lähtisin hänen kanssaan illalla Kuusijärvelle uimaan. Suostuin heti, sillä tiesin, että hän on uinut paljon altaassa ja avovedessä ja kisannut triathlonissa. Ensin meidän oli tarkoitus mennä pyörällä matkat, mutta Jasmiinakin lähti uimaan ja tarjosikin meille autokyydityksen Kuusijärvelle.

Pukkarissa oli hauskaa, nimittäin kaikkien kassista ilmestyi täsmälleen samanlainen märkäpuku.  Silakkakolmoset. Uimalakki päähän ja uimalasit silmille ja veteen. Lähdin normaalisti uimaan vapaata kohti ensimmäistä poijua. Hetken uituani hengitysrytmi sekosi, toisin sanoen hengästyin liikaa, mutta en ensin tajunnut sitä. Meinasi tulla epätoivo. Onneksi puku kelluttaa niin paljon, ettei tarttenut pelätä, että voimat loppuu. Anna kärsivällisesti odotti mua ja antoi vinkkejä. Paras vinkki kuului näin: “ui ihan rauhassa veto vedolta ja ajattele, ettei sun tarvitse mennä ollenkaan eteenpäin”. Oon uinut aiemmin aina altaassa ja kyllä se vaan on erilaista.

Suomessa luonnon vedet on sen verran tummia, että pään laittaminen veden alle jotenkin pelottaa ja lisäksi kylmät virtaukset säikäyttää ja hengitys salpautuu = rytmi sekoaa. Kuten eiliseen postaukseen kommentoitiin, että navigointi on hankalaa avovedessä. Niin se tosiaan on. Anna tosin helpotti mun eilistä navigointia, sillä hän ui koko ajan mun oikealla puolella. Mä hengitän aina oikealta ja Anna hengittää vasemmalta, niin se meni kivasti noin. Mun ei tarvinnut käytännössä navigoida ollenkaan. Yritin silti vähän totutella siihen, että torstaina mun täytyy ihan itse selviytyä siitä radasta.

Avovedessä mun uintitekniikka oli aivan susisurkeaa. En oikein pystynyt keskittymään itse uimiseen, vaan keskityin hengittelyyn ja totutteluun. Musta tuntuu, että kelluttavan puvun vuoksi unohdin potkia kokonaan ja kauhoin vähän miten sattuu. No, se oli ensimmäinen varsinainen avovesiuinti, joten ehkä se tästä paranee. Eilen uin vähän alle kaksi kilsaa.

Nyt on paljon rauhallisempi mieli torstaita ajatellen, tosin vasen olkapää ärtyi melkoisesti uinnista. Itse uinnin suhteen pitää vain pysyä rauhallisena ja uida sitä omaa tahtia ihan kaikessa rauhassa. Kiitos Annalle ja Jasmiinalle treeniseurasta ja opastuksesta, ilman eilistä treeniä olisin ollut pulassa torstaina! Pitää muistaa torstaina totutella siihen kylmään veteen rauhassa ennen starttia, etten sitten panikoi ja lähde liian tohkeissaan uimaan ja niele sitten litrakaupalla sitä suolavettä. 😀

Tuo olkapää sitten… Se on ollut oikeastaan koko vuoden vähän väliä kipeä. Se on ollut jo pidempään sellainen epävarman tuntuinen ja se kuvattiin silloin aikanaan kun oikea olkapää leikattiin. Päivää ennen oikean olkapään leikkausta kaaduin rappukäytävässä ja tempaisin porraskaiteesta kiinni, etten kaatuisi ja jäin roikkumaan käden varaan. Siitä lähtien tuo käsi on temppuillut. Tänä vuonna olkapää aloitti varsinaisen kipuilun kaaduttuani luistelukentällä käden päälle. En oikein tiedä mikä siinä on. Pitäisi ehkä käydä fysioterapeutilla kyselemässä jumppavinkkejä. Leikkaus ei nimittäin ole pätkääkään houkutteleva ajatus ja uskon vakaasti, että oikeanlaisilla jumppa/kehonhuoltovinkeillä käden saa kuntoon. Anna teippasi eilen olkapään ja nyt vain toivon, että se vähän rauhoittuu. Tänään aion pyöräillä vain työmatkat, muuten luvassa on urheilujen osalta lepoa. Huomenna on sitten kisa ja perjantaina suuntaan työreissulle Lappeenrantaan Jukolan viestiin. Ensi viikko onkin lomaa!! Lähden lasten ja kaikkien lasten mun puolen serkusten ja niiden äitien (=siskojen) kanssa Himokselle. Ihanaa! Treenit ja bloggaaminen jää varmaan vähän vähemmälle lomalla. Instagramiin ja snäppiin tulee varmaan tasaisesti jotakin.

Instagram: @endorfiinikoukussa
Snapchat: @elinamie