to top

Liikkuvuusharjoitteet ennen jalkatreeniä

Käännän puukkoa omassa haavassani ja teen nyt toivepostauksen liikkuvuusharjoitteista ennen jalkatreeniä. Minun edellisestä jalkatreenistä on yli kolme kuukautta aikaa ja vielä joudutaan odottelemaan seuraavaa. Kaipaan kokonaisvaltaista ja täysipainoista treenaamista. Nyt alkaa olla mitta melkolailla täynnä tätä välitilaa, mutta ei kauheasti auta napista. Itse asiassa mun pitäisi vain ottaa itse enemmän vastuuta tästä kuntoutumisesta. Ilman ohjeita se on vaan hiukan vaikeaa. Ensimmäistä kertaa aikoihin olen myös yllättänyt itseni ajattelemasta kehostani todella rumasti. Onhan se selvää, että näin pitkä tauko kunnolliseen treenaamiseen näkyy myös kropassa. Yritän sysätä nämä ajatukset sivuun ja keskittyä asioihin, jotka on hyvin. Ja sitten asiaan. Ennen jokaista treeniä olisi hyvä lämmitellä hyvin. Itse vihaan venyttelyä, mutta koen liikkuvuustreenin paljon mielekkäämmäksi tavaksi pitää kehostani huolta. Näillä treeneillä on merkittävä vaikutus kehon...

Continue reading

Parasta juuri nyt

Mulla on tällä hetkellä aivan älyttömän inspiroitunut ja hyvä fiilis. Pitkä sairasloma, sen päälle pidetty loma ja lepo on tehnyt tehtävänsä. Olen nyt intoa ja energiaa täynnä. Maanantaina alkaakin sitten uusi arki. Tuleva tietysti jännittää ja vähän pelottaakin, eniten raha-asioiden takia. Uskon kuitenkin, että asiat selviää. Parasta tässä oman itsensä herruudessa on se, että voin tehdä tasan niitä asioita, joihin mun voimavarat ja mielenkiinto riittää opintojen ohessa. Olenkin luonnostellut postausta, jossa kertoisin tarkemmin yhteistöistä ja niihin liittyvistä periaatteistani. Nyt kuitenkin haluan fiilistellä, koska olo on juuri nyt onnellinen ja kiitollinen. Paita hiessä sydämellisessä ilmapiirissä Tämän hetken hyvä olo ja energiapiikki kumpuaa aamun tapahtumasta. Kävin Real Training Campin lanseeraustilaisuudessa. Oli ihana treenata pitkästä aikaa niin, että tuli kunnolla hiki. Parasta treeneissä oli se,...

Continue reading

Kotitreenin vaikeus

Ennen pahasti treeniriippuvaisena saatoin treenata kotona iltamyöhällä lasten nukkumaanmenon jälkeen, jos päivän treeni ei muuten mahtunut päivän ohjelmaan. Hiki oli saatava pintaan joka päivä. Heiluttelin hikipäässä kahvakuulia ja tein niillä kaikkea hauiskäännöstä kulmasoutuun. Nykyään en enää treenaa kotona juuri lainkaan. Lähden mieluummin kolmen kilometrin päähän salille tekemään treenin, kuin kaivaisin kotona jumppamaton esille ja rupeaisin tiristämään hikeä pintaan. Kotitreenistä vaikeaa tekee se, kun kotona on niin paljon muutakin, mihin voisi aikaansa käyttää. Aina on kotitöitä, jotka pitäisi saada ensin tehtyä. Salilla ei iske kiusaus siirtyä kesken treenin somettelemaan tai sohvalle katsomaan telkkaria. [caption id="" align="alignnone" width="1202"] Kuulokkeet: Plantronics Backbeat Fit 500 series *saatu ja erittäin hyviksi todettu![/caption] Eilisen marmatuspostauksen jälkeen päätin, etten enää lähde salille, vaan teen kotona vähän jotakin. Luonnollisesti vitkuttelin treenin aloittamista...

Continue reading

Rikkinäisen kropan kirous

Josko välillä kirjoittaisi vaikka treenijuttuja? Miten olisi? Viime kuukausina olen mietiskellyt paljon syntyjä syviä ja sukeltanut mieleni syvyyksiin, niin silloin pinnalla olevista asioista on tullut myös kirjoiteltua tänne blogiin. Olen tehnyt kovasti töitä itseni kanssa, että pääsisin asioissa eteenpäin. Monta kertaa olen kiitellyt sitä, että olen aikanaan satsannut itseeni ja jaksoin kahlata sen kahden vuoden tiiviin psykoterapian läpi. Se ei ollut halpaa, eikä oikeastaan kovin hauskaakaan, mutta varsin hyödyllistä. Jokaisen euron arvoista. Ilman terapiaa ja sieltä opittuja asioita tämäkin viime kuukausien koettelemus olisi kestänyt paljon kauemmin ja vienyt minut paljon syvemmälle. Nyt tuntuu, että olen toipunut. Tosin töihin en ole palannut, eikä opinnot ole vielä alkaneet, joten todellinen tila selvinnee koulun aloittamisen jälkeen. Ai niin. Mun piti kirjoittaa treenaamisesta. :D Kerroin vatsalihasten kuntouttamiseen...

Continue reading

Perjantai-illan hikijumppa

Treenini ovat koostuneet viime aikoina kolmesta salitreenistä viikossa ja arkiliikunnasta, eli satunnaisesta työmatkapyöräilystä, joogahetkistä ja kävelystä. Selkä on ollut taas asteen verran kipeämpi, niin en ole uskaltanut kokeilla juoksemista vähään aikaan. Ensi viikosta alkaen kuvioihin astuu taas joka tiistaiset uintitreenit. Niitä on ollut kova ikävä! <3 Speedo-jengi palaa takaisin Märskyyn. Salitreenini ovat olleet aivan toista kuin ennen. Painonnostoliikkeet ja muut raskaat liikkeet on saanut suosiolla unohtaa ja tilalle on tullut kevyttä hikijumppaa. Ensin ajattelin, etten saisi itseäni motivoitua tekemään niitä, mutta väärässä olin. Olen nauttinut hikitreeneistä. Maanantaisin olen tehnyt yläkroppaa, keskiviikkoisin jalkoja ja perjantaisin sekalaista satujumppaa. Tänä perjantaina pyysin Ramia tekemään mulle koko vartalon hikijumpan ja sellaisen sain. Treeni oli tosi kiva tehdä, joten ajattelin jakaa sen teidän kanssa. P E R J...

Continue reading

Tarvitsen liikuntaa pysyäkseni järjissäni

Tällä viikolla olen tehnyt tunnustelevaa paluuta treenien pariin. Huomaan kyllä todella selvästi mikä vaikutus treenaamisella on mielialoihini. Treenitauon aikana (2 viikkoa), tulin monta kertaa miettineeksi sellaisten ihmisten oloa, joiden elämään liikunta ei kuulu. Ei voi olla kovin hyvä olo kehossa. Ihmettelen myös miten voi olla hyväntuulinen ja tasapainoinen, minusta tulee puolihullu änkyrä. Minähän en sitten treenannut koko kahden viikon aikana oikeastaan yhtään. Kävin vähän metsässä samoilemassa, jonka kyllä lasken liikunnaksi, mutta minun kroppa ja mieli tarvitsee sellaista liikuntaa, jossa saa kunnolla hien pintaan tai lihakset tutisemaan. Huomaan omista lapsistani selvästi milloin he ovat liikkuneet ja milloin eivät. Passiivinen elämäntyyli ei tee hyvää. Lapsista tulee kiukkuisia ja turhautuneita. Minusta on ihan hyvä, jos käy vaikka kävellen kaupassa ja kantaa ostokset sieltä kotiin....

Continue reading

Sopiva sunnuntaitreeni

Ennen ajattelin, että treeni on vain silloin onnistunut, kun treenin jälkeen on totaalisen loppu. Minulla oli vain yksi vaihde ja se oli talla pohjassa. Aina piti juosta kovempaa kuin edellisellä lenkillä, nostaa enemmän rautaa kuin ennen ja tehdä joka kerta asiat aina edellistä paremmin. Eihän sellainen ole edes mahdollista. Ja voi sitä itsensä ruoskimisen määrää. Tänään aamulla puuhailin kotihommia. Laittelin ruokaa ja vaihdettiin huonejärjestystä ja siivoilin. Iltapäivällä lähdin kuopuksen kanssa pyörällä Heidin lähimaastoihin jätskille ja kahville. Heidi on niin ihana tyyppi! Kaikesta voi puhua ja aina voi olla ihan vain oma itsensä. ? Illalla mies houkutteli minut vielä yleisurheilukentälle tekemään rennon koordinaatio- ja liikkuvuustreenin. Treeni oli juuri sopiva tähän päivään. Sopivan kevyt, sopivan avaava, hermostoa herättelevä ja mielialaa ihan älyttömästi kohottava. Nykyään näen tärkeäksi...

Continue reading

#evokemorningworkout

Maanantaista on tullut mun lempipäivä. Olen nykyään maanantaisin tehokkaimmillani ja täynnä virtaa. Tämä johtunee siitä, että nykyään pyhitän viikonloput pitkälti rentoon oleiluun, lepäämiseen ja treenaan vain jos siltä tuntuu. Viikkoa ei voisi aloittaa paremmin kuin treenaamalla kevyehkösti, siispä päätettiin Martinan kanssa järjestää Lavli Living Roomissa Evoken & Yvetten aamutapahtuma kehonpainotreenin merkeissä. Kutsuttiin paikalle hyviä tyyppejä ja Martina veti meille juuri sopivan herättelevän treenin. Treenin jälkeen on aina se paras osuus, eli syöminen ja juoruilu. :) Tarjolla oli tietysti Evokea, mutta myös Greenstreetin herkullisia raakakakkuja, mango-chiapuddingia ja vihersmoothieta. Ei voisi maanantai enää paremmin alkaa! Sain treenistä niin paljon virtaa, että vieläkään ei ole iskenyt väsy, vaan touhut jatkuu vielä kotonakin....

Continue reading

“Mutta kun en tiennyt…”

Viime viikko oli melkoista kiitämistä paikasta toiseen. Kalenteri oli ihan ääriään myöten täynnä kaikkea. Messut lähestyivät ja erinäiset asiat odottivat tekijäänsä. Fiilis oli kuitenkin koko ajan hyvä. Onnistuin asennoitumaan viikonlopun Go Expo -rypistykseen ja selviydyinkin messuista hyvillä mielin. Tällä kertaa ei tullut totaaliväsähdystä tai hermojen kiristelyä. Sain viikolla treenattuakin ihan riittävästi, eikä haitannut vaikka tiesin, ettei viikonloppuna pääse treenaamaan. Messupäivien jälkeen on ihan turha kuvitella, että jaksaisin liikkua sohvalta mihinkään. Tiistaiaamuna kävin Martinan ja Mimin kanssa suorittamassa juoksuvedot matolla ennen uintitreenejä. Treenin lopuksi piti tietenkin saada kuvia someen, joten matto uudestaan pyörimään, vähän vielä vauhdikkaammin kuin varsinaisessa treenissä ja kamerat esiin. Hypättiin vuoronperään matolle kuvattavaksi. Kun tuli minun vuoro, matto pyöri jotain 3:30 min/km -vauhtia, näpyttelin vauhtia hitaammaksi, mutten odotellut maton hidastumista (en taas...

Continue reading

Vahva keskivartalo on kaiken perusta

*Yhteistyössä Hyvinvointistudio Lupaus Olen nyt lokakuusta alkaen käynyt (lomia lukuun ottamatta) viikottain treenaamassa Hyvinvointistudio Lupauksessa Saran johdolla. Kerroin viimeksi, miten treenit ovat lähteneet liikkeelle. Nyt voisin kirjoitella hiukan lisää siitä mitä olen treenieni kautta oppinut ja mikä on muuttunut. Jos aihe kiinnostaa laajemmin, kannattaa käydä lukemassa Hanna Gullichsenin blogista hänen kokemuksensa saman valmentajan opeista, sekä kommentin, jonka valmentajamme kirjoitti Hannan blogiin. En oikein edes tiedä mistä päästä lähtisin tätä oppimisprosessiani purkamaan, sillä tämä on ollut itselleni tietynlainen pysähtymisen ja kasvamisen paikka. Minulla oli ennen valmennusta erinäisiä tuntemuksia kehossani, jotka kertoivat minulle, että jotakin täytyy tehdä toisin. Mitään ulkoista syytä ei ollut eikä varsinaisesti mitään huolestuttavaa terveydellistäkään syytä. Kuntoni oli hyvä, lihasvoimani hyvät ja luulin treenaavani suhteellisen järkevästi. Valmennuksen ensimmäisinä viikkoina huomasin ärtyväni siitä, että...

Continue reading