Vääränlainen ruokavalio aiheuttaa monenlaisia ongelmia

Kymmenen päivän Lapin vaellus teki mielelle ihan älyttömän hyvää. Vaelluksen jälkeen olo oli kokonaisvaltaisesti levännyt. Kymmenen päivää ilman velvollisuuksia ja somea, kyllähän sellainen tekee hyvää kenelle tahansa.

Hyvinvointi on aina kokonaisuus, joka rakentuu kolmen palikan päälle: lepo liikkuminen ja ruokavalio. Mielen hyvinvoinnilla on tietysti suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta, mutta ilman näitä kolmea palikkaa ei mielikään voi hyvin. Vaellusreissulla mun hyvinvoinnin perustuksista ontui ruokavalio.

Vatsani on todella herkkä ja se reagoi voimakkaasti pieniinkin muutoksiin. Minun täytyy olla arjessa aina todella tarkka siitä mitä syön. Vaelluksella ei voi olla yhtä tarkka, koska rinkkaan täytyy pakata mukaan sellaisia ruokia, jotka ovat kevyitä ja nopea valmistaa. Tai olisi voinut olla tarkempi, mutta luistelin aidan alapuolelta, koska en jaksanut ryhtyä kuivattelemaan ruokia mukaan. Yritin valita mukaan sellaisia ruokia, jotka sopivat minulle. Ruoat olivat makujensa puolesta hyviä, mutta vatsa oli eri mieltä. Postaus vaellusruoista löytyy täältä.

Tämä taisi olla reissun ainoa vatsaystävällinen ruoka. Joka aamuinen kaurapuuro ja marjat.

Kotioloissa aina kun vatsa alkaa oirehtimaan, syön vatsaa rauhoittavia ruokia ja siistin joksikin aikaa ruokavaliosta kaiken sellaisen, jonka epäilen aiheuttavan oireita. Vaelluksella tähän ei ollut mahdollisuutta. Ne ruoat täytyi syödä, jotka oli mukana, koska ruoan määrä oli tietysti tarkkaan laskettu. Reissun edetessä kehoni oirehdinta vain yltyi. Olin tietysti pakannut mukaan satsit maitohappobakteerikapseleita, joka toi ensiapua pulputukseen ja rauhoitti vatsaa aina hiukan. Kärsin koko reissun ajan vatsavaivoista.

Vatsan oirehdinnan lisäksi ihmettelin joka aamuista voimakasta turvotusta, joka tuntui reissun edetessä vain pahentuvan. Ihmettelin videokameralle aamuisin silmäpussejani (näistä pitäisi tehdä jokin kooste), kun en meinannut tunnistaa itseäni. Turvotus hellitti päivän mittaan, kun kävellessä nesteet lähti liikkeelle, mutta vaelluskuvista näkee turvotuksen, joka laski vasta kotona.

Todistusaineistoa turvotuksesta

Kirsikkana kakun päällä myös ihoni päätti ruveta oikein juhlakukintaan. Iho-oireet johtuivat varmasti pääosin väärästä ruokavaliosta, mutta puutteellisella puhdistuksella oli varmasti oma osuutensa. Olin ajatellut, että puhdas luonto, stressittömyys, kasvojen puhdistaminen purovedellä ja meikittömyys tekisi iholle hyvää, mutta väärässä olin. Ihoni räjähti ihan kamalaan kuntoon ja alkaa vasta nyt toipua ennalleen vaelluksen jäljiltä.

Ihoni on kyllä taipuvainen oireiluun eikä siihen tarvita edes mitään kummempia olosuhdemuutoksia, mutta nyt tuli oikein kunnon ylläri. En halunnut kuvata itseäni silloin kun iho oli pahimmillaan. Toisaalta harmi, koska nyt olisin voinut näyttää ennen–jälkeen -kuvat. Nyt en sitten näytä kumpaakaan. 😀

Olen hoitanut ihoani viime aikoina pääasiassa luonnonkosmetiikkatuotteilla. Olen saanut blogin kautta erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita testattavaksi. Haluan nyt mainita muutaman lempparin. Olen käyttänyt keväästä asti pääasiassa Olivia Kleinin tuotesarjaa, jonka tukena minulla on ollut Madaran naamiot. Tätä ennen käytin loppuun Mossan hiilikuorintatuotteen ja syväpuhdistavan kasvoveden. Whamisan tuotteet ovat myös vakuuttaneet, parhaillaan tiristelen toner-purkin viimeisiä tippoja. Erityismaininta täytyy antaa vielä Evolven puhdistusgeelille.

Medikaalisen ihonhoidon puolelta hyväksi toteamani tuotteet iS Clinicalilta. Näiden tuotteiden avulla olen saanut ihoni rauhoittumaan. *tuotteet saatu
Skin Room Keravalla

Ihon ollessa hankalimmillaan, käännyn ammattilaisen puoleen ja turvaudun medikaalisiin ihonhoitotuotteisiin, koska minusta tuntuu, että ne auttavat nopeiten ja parhaiten. Minttu Sahrman on ollut mun ihonhoidon personal trainer jo useamman vuoden. Hän sai ihoni rauhoittumaan erostressin aikoihin oikeanlaisella hoidolla ja hän valitsi tuolloin minulle myös oikeanlaiset kotihoitotuotteet. Tarkempaa selvitystä ihoasioista löytyy täältä.

Viime viikolla pääsin pitkästä aikaa Mintun käsiin, kun hän kutsui minut kasvohoitoon hänen juuri avattuun hoitolaan. Kannatti matkustaa Keravalle asti, sillä sain Skin Roomista avun ja iho rauhoittui heti hoidon jälkeen. Tämä yllättää joka kerta!

Vaikka näitä hyvinvointiasioita on tullut pohdittua paljon ja useasta eri näkökulmasta, silti tämä ihmisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuus aina yllättää. Ruokavaliolla on isompi vaikutus meidän hyvinvointiin kuin arvaammekaan. Kehon rauhoittelemiseen tällaisen jälkeen menee aikaa. Vatsa ei ole vieläkään toipunut reissusta, vaan hermostuu edelleen todella pienistä. Nyt pohdin, minkälaisia muutoksia täytyisi tehdä, että pääsisin iho-ongelmista lopullisesti. Vatsan oikkuiluista alan vähitellen olla kärryillä.

Masennusmörkö

Olen sairastanut kaksi kertaa masennuksen. Molemmilla kerroilla masentumiselle oli mielestäni rationaalinen selitys. Ensimmäisellä kerralla olin oman identiteetin etsimisen kanssa ihan solmussa. Olin eronnut uskonnollisesta yhteisöstä, joka oli määritellyt identiteettini ja elämäntyylini. Oman identiteetin löytäminen teki kipeää. Toisella kertaa pottiin oli kasautunut avioerosta toipuminen, oman työidentiteetin etsiminen ja se, että elin elämää, joka ei vastannut arvomaailmaani.

Masennukseen on aina jokin syy, tai niin minä haluan asian ajatella. Masennuksen voi aiheuttaa ulkoiset tekijät, kuten isot elämänmuutokset, elinympäristö, henkilökohtaiset kokemukset tai geeniperimä tai näiden yhdistelmä.

Omalla kohdallani olen molemmilla kerroilla löytänyt masennuksen taustalla olevan kipupisteen ja pyrkinyt käsittelemään asian sen kokoiseksi, että sen kanssa voi elää. Kipupisteet saattavat vaatia pitkää työstämistä aina uudestaan ja uudestaan.

Masennuksesta toipuminen on haavanhoitoa

Arpeutunut haava saattaa yhtäkkiä aueta, jos elämä sohaisee jo paranemisvaiheessa olevaa haavaa. Eteen saattaa tulla tilanne, jollaista ei ole ennen kokenut ja se tökkää haavaa. Sitten asiaa täytyy taas käsitellä, jälleen uudesta näkökulmasta. Vähitellen arpi vaalenee eikä sitä enää erota kunnolla iholta. Lähempi tarkastelu paljastaa arven ja siinä vaiheessa voi jo hymyillen kertoa, että tällainen on matkan varrella tullut, mutta nyt se on jo parantunut.

Aluksi haavoja saattaa olla useita, eikä kaikkia ehdi hoitamaan kerralla. Jotkut haavat paranevat nopeasti ja toisia täytyy hoitaa pitkään. Juuri kun luulet saaneesi kaikki haavat siistiksi, tulee uusi ja vieläkin syvempi. Hoitoprosessi on turhauttavaa ja vaatii kovasti työtä. Hoitaminen vaatii myös rohkeutta ja uskallusta sörkkiä pahasti tulehtuneita kohtia, joiden ennuste saattaa näyttää toivottomalta.

Tärkeintä olisi oppia jokaisesta haavanhoitoprosessista. Olisi hyvä muistaa, miten eri vaiheet menee ja antaa jokaiselle vaiheelle riittävästi aikaa mennä ohi. Tulehdusvaihe kestää jonkin aikaa, sen jälkeen alkaa helpompi vaihe, mutta siihen, että ihosta ei huomaa juuri mitään, menee yllättävän kauan. Joskus haavaan voi mennä bakteeri, mutta senkin saa pois, vaikka se pitkittää paranemista. Uuden haavan kohdalla muistaa, että ai niin, tämä on tämä vaihe, kohta helpottaa.

Usein haavojen hoitamiseen menee kaikki käytettävissä oleva aika ja energia, mutta heti kun voimavarat kohenee kannattaisi huolehtia itsestään myös muilla tavoin. Syödä tarpeeksi, koittaa löytää elämään rytmiä ja rutiineja, nukkua hyvin, ulkoilla ja rentoutua. Mielelle tarvitsee antaa myös lepoa kaikesta siitä työstämisestä.

Terapia on täyttä työtä. Terapiapäivinä olin usein todella väsynyt ja pää saattoi tulla kipeäksi kaikesta siitä miettimisestä. Pohtimisen vastapainoksi olisi hyvä tehdä jotakin keyvttä. Itselleni se oli luonto. Olen huono lepäämään ihan paikoillaan, vaan rentoudun tekemällä. Pahimpina aikoina rauhalliset, suorastaan laahustavat, kävelyt luonnossa tuntui hyvältä ja sopivalta. Välillä jonkun luovan asian tekeminen sai olon kohenemaan.

Mitä masennukselle kuuluu nyt?

Suhtaudun tällä hetkellä masennukseen aika neutraalisti. Olen oppinut aika hyväksi haavanhoitajaksi. Siitä huolimatta olen jatkuvasti pienessä valmiustilassa. Pitkän terapian avulla opin työstämään asioita ja pyrin käsittelemään asiat heti pois arkea häiritsemästä. Tiedostan, että masennuksen vaara on koko ajan olemassa. Erityisesti näin talven lähestyessä pyrin ennakoimaan kaamosmasennusta. Kaamosmasennus ei ole mikään läppä, vaan sitä sairastaa yllättävän moni.

Ehkäisen kaamosmasennusta muutamalla jutulla. Alan esimerkiksi nyt kesätauon jälkeen syömään taas vitamiineja. Syön päivittäin D-vitamiinia, omegaa ja C:tä sekä nyt verenluovutuksen jälkeen myös rautaa. Pyrin pitämään stressitasot kohtuullisena, aikataulut järkevinä ja arjen sujuvana ja mielekkäänä. Liikkumista ja unta ei voi liikaa korostaa. Säännöllinen ulkoilu ja kehon liikuttelu on tärkeää, mutta  vieläkin tärkeämpää on nukkua tarpeeksi. Lepo. Nykymeininki on täynnä ärsykkeitä ja toimintaa, että se aika, jolloin ei ole millään laitteella tai tekemässä mitään hyödyllistä, se on lepoa.

Kaikilla luettelemillani asioilla on ihan hirveästi merkitystä. Arjen pitäisi olla sellaista josta nauttii. Elämän pitää olla elämisen arvoista.

Kuvat: Heidi Tainio

Loma on tehnyt tehtävänsä

Pitkän kesälomani viimeinen lomaviikko on ihan kohta ohi. Koulu alkaisi jo huomenna, mutta hyppään lukujärjestyksessä vasta keskiviikon kohdalla kyytiin.

Tämä viikko on ollut ihana. Säät ovat olleet täydellisen lämpimät, Alcudia kaunis ja esikoiseni kanssa vietetty aika arvokasta.

Mutta mä en vaan jaksaisi enää lomailla. Olen yrittänyt houkutella lastani kaikenlaisiin aktiviteetteihin, mutta turhaan. Itse kuovin maata allani ja tekisi mieli painaa kaasu pohjaan. Olen koko kesän kuulostellut oloani, antanut aikaa palautua ja näemmä nyt sitten viimein toipunut.

Yleensä tällaisilla etelänlomilla en paljoa mieti treenaamista tai arkea tai minkään hyödyllisen tekemistä. Aina aiemmin olen vastaavilla lomilla ollut kovasti levon tarpeessa, silloin latailu ja lepäily on tuntunut ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Tällä lomalla mun tekisi mieli juosta, pyöräillä, uida, kiipeillä, kirjoittaa, lukea, siivota, kalenteroida, suunnitella – tehdä ihan kaikkea ja yhtä aikaa.

En ole pitkällä kesälomallani asettanut kummempia tavoitteita, mutta muutaman asetin ja kaikki suoritin.

  • Olla kesän lopussa ruskeampi kuin Rami. Tässä onnistun nipin napin. 😀 Käytän aina huolellisesti suojakertoimia, vähintään 30 SPF ja olen jokaisen reissun jälkeen paljon hailakampi kuin mieheni, vaikka hänkin suojaa ihoaan auringolta. 😀 Tänä kesänä olen ollut paljon ulkona ja nyt olen viimeinkin ehkä kerran elämässäni miestäni ruskeampi.
  • Lukea Täällä Pohjantähden alla trilogian kaksi viimeistä osaa. Nyt on viimeinen osa käsissä. Kaikkien suomalaisten kannattaisi ehdottomasti lukea nämä kirjat!
  • Myydä kirpputorilla ylimääräiset tavarat.
  • Käydä läpi kodin jokainen kaappi ja varasto.
  • Ja tärkeimpänä toipua lopullisesti työuupumuksesta ja palautua normaaliksi.

Olo on nyt vähän sama kuin lapsena pitkän kesäloman jälkeen kouluun palatessa. Kihelmöivä odottava jännitys ja into. Penaali järjestyksessä, farkut odottaa pukijaansa, sukat ja kengät kesän jälkeen jalkaan ja neule päälle. Sitten vain kuulaaseen syysaamuun ja koulua kohti. Uusi tyhjä kalenteri odottaa uusia seikkailuja. Puhdas tahraton sivu, joka tarkoittaa aina uutta alkua.

Arki, olen viimein valmis kohtaamaan sinut. En malta odottaa!

*Bikinit saatu: Yvette

Kehopositiivisuus on hyvinvoinnin edellytys

Kävin tällä viikolla pitkästä aikaa juoksulenkillä. En ole voinut juosta juuri lainkaan edeltävään kahteen vuoteen takareiden vamman vuoksi. Tuolla lenkillä mieleeni pulppusi erinäisiä muistoja vuosien varrelta.

Yhtäkkiä muistin maratonkesän, jolloin treenasin ihan hullunlailla. Muistin sen rintalastan alla möykkynä painaneen olon, jota juoksin karkuun. Ja sen, kun tuntui, että henki ei ahdistukselta kulje, vaikka kuinka yritin hengittää rauhallisesti. Muistin, miltä tuntui juosta ensimmäistä kertaa kireissä urheilutrikoissa (alastomalta). Muistin ne monet endorfiinipöllyt, jonka alle ahdistukset aina hetkeksi jäi. Muistin myös sen, kun huomasin luonnon parantavan voiman. Hoksasin kuinka lenkillä ajatukset asettuivat oikeille paikoilleen ja asioihin löytyi ratkaisuja. Vähitellen tahti hellitti ja pystyin rauhoittumaan luonnossa ilman, että piti juosta itseäni karkuun.

Minä vuonna 2013

Keskiviikkoisella lenkillä iloitsin siitä, etten tarvitse juoksua enää samoihin tarkoituksiin kuin ennen. Nyt osaan käsitellä tunteitani ja uskallan näyttää ne, eikä minun tarvitse yrittää juosta tunteita ulos kehostani. Uskallan myös tutkia, mistä mikäkin tunne johtuu ja antaa niille aikaa mennä ohi.

Helpottuneena ajattelin, että onneksi en enää tarvitse juoksua itseni rankaisemiseen. Saatoin rangaista itseäni viikonloppuna syödystä karkkipussista tai siitä, etten ollut päivään urheillut. Tuohon aikaan kävin joka päivä puntarilla ja painon piti olla alle 58 kiloa. Mitä vähemmän puntari näytti, sitä tyytyväisempi olin. Hetken.

Ennätysmaratonin viimeiseltä kilometriltä

Olen niin onnellinen siitä, että liikunta ei ole enää pakonomaista suorittamista ja itseni kurittamista, vaan liikkumisen iloa. Onneksi en enää vietä jatkuvasti aikaa peilin edessä etsien uusia virheitä vartalostani. Nykyään olen tyytyväinen siihen, että minulla on terve keho, jota saan liikuttaa. Mielestäni näytän nyt paljon paremmalta kuin silloin kuihtuneena ja onnettomana.

Väitin pitkään, että en ole koskaan laihduttanut. Enhän minä varsinaisesti laihduttanut, minä vain kontrolloin neuroottisesti kaikkea tekemisiäni. Mielestäni tuossa oli selvä ero. Liikuin ainakin tunnin joka päivä, useimpina kaksi tai kolme. En sallinut itselleni yhtään ylimääräistä suupalaa, mutta jos sallin, niin sitten piti urheilla pikkuisen enemmän ja kovemmin.

Näitä vastaavia kuvia löytyy noilta ajoilta kymmeniä ja kymmeniä. Kehut ja ihailu pitivät minut kasassa, vaikken uskonut niitä. Niistä tuli hetkeksi hyvä mieli. En pitänyt itseäni minään enkä koskaan riittänyt itselleni.

On mahdotonta kertoa, miten tuosta kaikesta pääsee eroon. Ei ole mitään tiettyä polkua, jota kulkemalla oppii suhtautumaan itseensä armollisesti. Itse koen, että tässäkin minua on auttanut terapia ja mielen syvyyksien penkominen. Pitkään luulin, että jos uskallan antaa tunteiden tulla ja riisua suojamuurit, niin sieltä paljastuisi jotain niin rumaa, etten pystyisi elämään sen rumuuden kanssa. Pelkäsin paljastuvani ja pelkäsin, että kontrolli pettää, mutta en ollut uskaltanut ajatella, mitä alta oikeasti löytyy.

Haarniskan alta löytyi se, kuka nyt olen. Ihan tavallinen nainen, joka nauttii elämän pienistä onnenhetkistä, jota urheilu ja itsensä tarkkailu ei enää taluta. Ei löytynyt mörköä eikä luurankoja, vaan kuoren alta löytyi kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Viime aikoina on puhuttu paljon kehopositiivisuudesta. Asiasta on käyty juupas-eipäs-keskustelua ja tämä ymmärretään usein ihan väärin. Kehopositiivisuus mielletään ylipainoisten epäterveellisten elämäntapojen puolustamisena. Sitä se ei ole.

Timmin vartalon takana oli onneton nainen.

Mielestäni olen oivaltanut omassa elämässäni, mitä kehopositiivisuus tarkoittaa.  Löydettyäni itsestäni kehopositiivisen suhtautumisen, samalla löysin tasapainon elämääni ja aidosti terveet elämäntavat. Kohdallani kehopositiivisuus edellytti myös sitä, että hyväksyin itseni sellaisena kuin olen.

Olen sitä mieltä, että oman kehon kaltoinkohtelun takana on rikkinäinen mieli. Mieli täytyy korjata ensin, löytää rakkaus sitä elämänsä tärkeintä ihmistä kohtaan ja vasta sitten voidaan keskittyä terveellisten elämäntapojen opetteluun. Ja sitä paitsi uskon näiden terveellisten elämäntapojen löytyvän kuin itsestään siinä vaiheessa, kun pitää itseään sen verran arvokkaana, että antaa luvan pitää itsestään parasta mahdollista huolta.

Kysymysten kesä

Vietän parhaillaan aikuisen elämäni pisintä kesälomaa. Näin pitkä kesäloma tuskin tulee toistumaan ennen eläkettä, jos meidän sukupolvi edes joskus pääsee nauttimaan sellaisesta.

Edeltävä vuosikymmen on tuonut eteen monenlaisia haasteita. Näinä vuosina olen kasvanut aikuiseksi ja löytänyt identiteettini. Välillä kohtuuttomaltakin tuntuneet vastoinkäymiset ovat olleet tärkeitä matkalla minuksi. Kävin terapiassa vuosina 2013-2015, mutta vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen uskaltanut käsitellä silloin käsittelemättä jääneitä asioita.

Viime vuoden lopulla tapahtunut työuupumus ja masennus oli itsetunnolleni ja työidentiteetilleni sen suuruusluokan kolaus, että nuolen haavoja vieläkin. Arvojeni perinpohjainen tutkiskelu on ollut varsin terveellistä, mutta se on aiheuttanut sen, että olo on yhä useammin ristiriitainen ja kahtiajakautunut. Ristiriitaisuus on osa ihmisyyttä, mutta haluaisin päästä eroon sellaisista ristiriidoista, jotka sotivat arvojani vastaan.

Kuuntelin juuri kolme äänikirjaa, joissa kaikissa oli jotakin yhteistä – menestyneen ihmisen kasvutarina. Ensiksi kuuntelin Maria Veitolan kirjan, sen jälkeen Aki Hintsan filosofiasta kertovan Voittamisen anatomia -kirjan ja viimeisimmäksi Alexander Stubbin elämäkertakirjan.

Eniten minua ravisteli Voittamisen anatomia. Kirjaa kuunnellessa tuli paikoitellen ylpeä olo itsestäni huomatessani, että olen tehnyt jo valtavan pitkän matkan tähän pisteeseen. Välillä tuntui, että mitä ihmettä mä vieläkin vellon ja märehdin, jos voin muuttaa elämäni sellaiseksi kuin haluan. Vain minä voin tehdä muutoksia ja päätöksiä itseni ja elämäni hyväksi.

Voittamisen anatomia -kirjan kuuntelemisen jälkeen päähäni jäi kaikumaan muutama kysymys, joiden äärellä täytyy viettää vielä hetki. Kuka olen ja miksi? Mitä haluan elämältäni ja minkä vuoksi? Huolehdinko itsestäni riittävästi vai haluaisinko muuttaa jotakin elintavoissani? Ketkä ovat minun luottoihmiseni ja miksi? Yksinkertaisia kysymyksiä, jos nopeasti ajattelee, mutta pysähdypä miettimään vielä hetkeksi.

Kuka olen ja ketä varten elän? Mitä oikeastaan haluan elämältäni? Haluanko valinnoillani viestiä jotakin ympärilläni oleville ihmisille, vai teenkö asioita itseni hyväksi? Pidänkö itsestäni huolta, vai soimaanko jatkuvasti itseäni jostakin? Ovatko tavoitteet itseäni kohtaan realistisia ja vastaavatko ne arvojani? Keitä lähipiiriini kuuluu? Ovatko ympärilläni olevat ihmiset sellaisia, jotka tuovat elämääni hyvää oloa?

Näitä asioita pohtiessani olen sisuuntunut ottamaan elämäni ohjat taas omiin käsiini. Huomaan olleeni väsyneempi kuin olin kuvitellut – henkisesti ja fyysisesti. Ja mikä pahinta, olin jo hetkeksi menettänyt uskon itseeni. Nyt koen olevani taas uuden edessä, tietynlaisessa käännekohdassa. Aloitin tammikuussa opinnot sillä ajatuksella, että tämä on aikalisä ammatillisella aikajanalla. Alan vähitellen päästä aikalisän tavoitteisiin kiinni konkreettisesti.

Lepo ja loma on herättänyt minut taas eloon. Jälleen uskon siihen, että löydän vielä oman juttuni.

*Mekko saatu: Jack Wolfskin | Kumpparit saatu: Helly Hansen

Havaintoja kesälomalta

Olen nyt neljättä viikkoa kesälomalla. Tänä aamuna summasin kesäloman tapahtumia.

Asetin itselleni tavoitteita kesälomalle. Olen kova luomaan itselleni paineita ja huomaan nyt olleeni näiden asettamieni paineiden vanki. Ajattelin, että nyt kun minulla on kerrankin aikaa levätä ja lomailla, niin ratkaisen luonnollisesti omien tulevaisuuden urasuunnitelmien ohella nälänhädän, raivaan kodin, olen lasten kanssa, suoritan kaikenlaisia maailman upeita elämyksiä ja saan jonkin oivalluksen blogin tulevaisuuden suhteen.

Mitä kävikään? Minua ei ole kiinnostanut oikein mikään. Akkujen latautuminen taitaa kestää yhtä kauan kuin niiden tyhjentämiseen on mennyt aikaa, ellei kauemminkin. Olen ollut omien ajatusteni kanssa ihan jumissa ja kaikki paitsi läheisten kanssa vietetty aika on tuntunut merkityksettömältä.

On ollut vaikea myöntää, että nyt ei ole vielä aika tehdä minkäänlaisia ratkaisuja, vaan olen tarvinnut puhtaasti lepoa. Vasta nyt olen oikeastaan ymmärtänyt, minkälaisen mankelin olen viime vuosien aikana käynyt läpi. Isoja asioita, joiden käsittelyyn ei ole jäänyt riittävästi aikaa, koska olen painanut töitä, arkea, blogia ja opintoja niin täysillä.

Olen potenut syyllisyyttä siitä, etten ole saanut riittävästi asioita aikaiseksi. Olen ollut aidosti lomalla, koska muuhun en oikein ole edes kyennyt. Kirjoittaminen, valokuvaaminen, treenaaminen ja kaikki se, joka normaalisti tuottaa mulle iloa ja joista olen innoissani, on tuntunut vaikealta ja suorastaan vastenmieliseltä.

Nyt, neljännellä lomaviikolla, huomaan voimavarojen lisääntyneen. Nyt alkaa syntyä uusia ajatuksia ja ideoita, ajatukset alkaa virtaamaan taas vapaammin. En silti vieläkään olisi valmis siihen arkirytmiin, joka oli viime keväänä. Onneksi kesää on vielä jäljellä.

Ensi viikon vietän äitini ja veljeni kanssa merellä. Tämä reissu on yksi kesän kohokohdista, vaikka reissulla teen yhtä koulun kesäkurssin projektitehtävää.

Kuvat: Rami Hovinen

Tasapainoilun vaikeus

Minulta kysyttiin tällä viikolla, miten löydän tasapainon treenin ja levon välillä. Vastasin kysyjälle nopeasti jotakin, mutta jäin miettimään asiaa.

Sopivan tasapainon löytäminen ei ole ainakaan minulle ollut mikään helppo juttu.

Olen treenannut liikaa. Olen treenannut liian stressaantuneena. Olen treenannut liian kovaa. Varmaan arvaatte, ettei tuolla tavalla saa mitään hyvää aikaiseksi.

Pakonomainen suhtautumiseni treenaamiseen ajoi minut siihen, että lähdin lenkille, vaikka olin henkisesti ihan loppu. Lenkillä henki ei kulkenut, koska ahdistusmörkö istui rintalastan päällä ja salpasi hengityksen.

En jättänyt treeniä väliin, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt tai surullinen. En, vaikka minulle olisi tehnyt hyvää rauhallinen kävely luonnossa tai ulkoilu lasteni kanssa.

Kipeänä tai loukkaantuneena en sentään ole treenannut. Kohdallani kroppani olikin viisaampi ja pysäytti minut. Nyt jälkikäteen näen selvemmin, miten olisi pitänyt tehdä. Kroppa antoi erilaisia varoitusmerkkejä, joihin en osannut reagoida.

Nyt kun stressi on helpottanut, niin kaikki vaivat ovat ihmeen kaupalla helpottaneet. Vatsa ei ole enää niin herkkä, päänsäryt ovat vähentyneet ja jopa urheiluvammat ovat parantuneet!

Trikoot: Zalando, Kengät: Saucony *saatu

Miten tasapainon löytää?

Tasapainon löytäminen on vaikeaa, koska resepti muuttuu jatkuvasti. Jokainen päivä on erilainen ja me ihmiset olemme kokonaisuuksia. Hyvinvointiin vaikuttaa niin moni asia: stressi, uni, mieli, terveys, huolet…

On vaikea tulkita mikä väsymys on sellaista, joka lähtee treenaamalla ja milloin se on sellaista, että treeni vain pahentaa.

Stressaavassa elämäntilanteessa treenejä pitäisi keventää, koska treenaaminen kuormittaa elimistöä entisestään. Silloin kannattaa vaihtaa raskaat kuormittavat treenit vaikkapa luontoretkiin ja joogaan.

Pitkät kävelylenkit luonnossa ja tauot meren rannalla kahvikupin kanssa rauhoittaa ja antaa ajatuksille tilaa kulkea.

Yksi tärkeimmistä ohjeista on olla itselleen myötätuntoinen. Älä puske väkisin. Stressaavassa elämäntilanteessa pitäisi osata aidosti löysätä. Istua vaikka kannon nokassa ja ihmetellä maailman menoa sen sijaan, että suorittaisit loputonta to do -listaa. Se lista ei nimittäin koskaan lopu.

Höllääminen ei ole helppoa, sillä itse suoritin sitäkin. Rauhoittuessani ajattelin, että istun nyt tässä hetken, koska tämä auttaa. Samaan aikaan kuitenkin päässä pyöri lista asioista, jotka odotti tekijäänsä.

Stressistä palautuminen vaatii aikamoisen työn. Se vaatii sen, että ymmärtää, ettei asiat lopu tekemällä. Minulla se vaati sen, että tutkiskelin omia arvojani ja ymmärsin, etten elänyt arvojeni mukaista elämää.

Minä vielä opettelen löytämään sopivan tasapainon. Parhaillaan palailen treenien pariin pitkän stressijakson jälkeen. Tasapainoilu vaatii jatkuvaa hereillä oloa ja itsensä kuuntelemista.

Lempeää viikonloppua!

❤️ Elina

Kuvat: Heidi Tainio

Masennus on sairaus, ei epäonnistuminen

Muistan elävästi sen päivän, jolloin päätin kertoa blogissa masennuksesta. Pelkäsin miten minuun suhtaudutaan paljastuksen jälkeen. Minulle sanottiin, ettei niin kannattaisi tehdä, koska henkilökohtaisia asioita ei kannata jakaa julkisesti.

Olin eri mieltä. Ajattelin, että masennuksesta ja muista vaikeammista asioista nimenomaan pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin, että niiden ympärillä leijuva häpeä voisi väistyä pysyvästi.

Masennukseen johtaneista syistä ja terapiassa käydyistä asioista ei tarvitse avautua. Yksityiset asiat ovat yksityisiä ja saavat sellaisina pysyäkin, mutta vertaistukea voi antaa muutenkin kuin paljastamalla kaikki henkilökohtaisimmatkin asiat.

Kaapista ulos -postauksesta on nyt neljä vuotta ja jo tässä ajassa asiat ovat menneet eteenpäin. Nykyään uskalletaan puhua paljon avoimemmin terapiakäynneistä ja mielenterveysasioista. Myös muusta erilaisuudesta puhutaan paljon suvaitsevammin ja avoimemmin, vaikka ihannemaailmaan on vielä matkaa.

Muistan ajatelleeni, että olen kokemusteni kanssa yksin. Tunsin olevani epäonnistunut surkimus. Nyt tiedän, että olin yksi monista. Nyt tiedän myös sen, että masennus on sairaus eikä epäonnistuminen. Luulin ennen, että masentunut näyttää syrjäytyneeltä, epäsiistiltä ja täysin ilottomalta. Nyt tiedän, että masennus ei aina näy ulospäin.

Valitettavan moni tietää, miltä masennus tuntuu ja harmillisen moni edelleen luulee olevansa asian kanssa yksin. Masennukseen saa apua. Minä olin onnekkaassa asemassa, kun pääsin nopeasti työterveyshuollon kautta erikoislääkärille ja sain lähetteen psykoterapiaan. Söin vajaan vuoden verran masennuslääkettä, jonka avulla toiveet kuolemasta jäivät pois ja sain elämänilon takaisin.

Kävin kaksi vuotta psykodynaamisessa psykoterapiassa kaksi kertaa viikossa. Se on yksi tärkeimmistä satsauksista itseeni. Terapian avulla sain avattua pääkoppaan kertyneet solmut ja löysin puuttuvan itseluottamuksen. Opin käsittelemään tunteita ja tunnistamaan, mistä tunteet kumpuavat.

Hae apua

Jos sinulla elämä vastustaa, voimat on vähissä, ahdistaa ja ajatus kuolemasta tuntuu kiehtovalta. Hae apua! Varaa aika terveyskeskuksesta tai kysy neuvoa Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallisesta kriisipuhelimesta: 010 195 202.

Dokumenttisuositukseni

Katsoin kesälomani alussa lähes yhteenmenoon Yle Areenasta True Selfie -dokumenttisarjan mielenterveysongelmista. Sarjassa kahdeksan norjalaista nuorta kuvaavat arkeaan ja kertovat elämästään mielenterveysongelmien kanssa. Suosittelen katsomaan.

Katsoin myös tanskalaisen kolmen jakson dokumenttisarjan Yle Areenasta, jossa kerrotaan lasten psyykkisistä ja neurologisista sairauksista. Sarja on enää kolme päivää katsottavissa. Sarjan nimi on Lastenosasto.

Kumpikin sarja on aika rankkaa katsottavaa, mutta auttaa ymmärtämään erityislapsia ja mielenterveysongelmaisia paremmin. Suosittelen katsomaan!

Stressi tulee uniin

*Olen Suunnon brändilähettiläs ja olen saanut kellot ilmaiseksi.

Olen ollut nyt viikon verran lomalla. Kevät on ollut melkoisen tiivistahtinen. Keväältä opintorekisteriotteeseen kirjautui 50 opintopistettä ja kesän aikana pitäisi napsahtaa ainakin 15 opintopistettä lisää. Vaikka olen ollut motivoitunut ja innostunut, niin siitä huolimatta olen välillä ollut stressannut. Sain Suunto 3 Fitness -kellon huhtikuun lopulla ja siitä alkaen olen seurannut tarkemmin aktiivisuutta, palautumista ja unta.

Ennen tätä Suunnon uutuuskelloa seurasin unta Spartan-mittaristani. Spartan-sarjan mittarit mittaavat unta liikeanturin perusteella, eli unidata kertoo oikeastaan vain kuinka pitkään olet nukkunut ja kuinka pitkän ajan olet nukkunut niin sikeästi, ettet ole pyöriskellyt sängyssä. Suunto 3 Fitness mittaa unenlaatua FirstBeat-teknologiaan perustuvalla menetelmällä, joka tulkitsee unenlaatua sykevälivaihteluun perustuen.

Stressi on sopivassa määrin ihmiselle välttämätöntä, että asiat tulevat tehdyiksi ja pysyy virkeänä ja toimintakuntoisena. Liika stressi on taas haitallista. Liian pitkään kestänyt stressi ja kuormittava elämäntilanne vaatii palautumisjakson, jotta tilanne normalisoituu.

Viime vuoden lopulla olin melkein kolme kuukautta sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. Sairasloman jälkeen aloitin opinnot. Koulun alkaessa koin olevani riittävän palautunut aloittamaan opinnot. Huomasin kuitenkin kevään aikana, etten siedä stressiä vielä kovinkaan hyvin. Olen erityisen ylpeä siitä, etten lamaantunut stressistä, vaan sain itseni pakotettua tekemään aina asiat yksi kerrallaan pois, jolloin stressikin aina helpotti, kunnes tuli taas uusi stressijakso.

Opiskelu on aika stressaavaa, koska on jatkuvasti niin paljon liikkuvia osia ja tekemättömiä asioita. Minulla on opiskelun lisäksi vielä lapset, blogi ja harrastukset. Kevään aikana opinnot olivat tärkeysjärjestyksesä heti perheen jälkeen kakkosena, joten blogi ja muu on jäänyt vähän hunningolle.

Viime vuoden lopulla, sairaslomani aikana, Spartaniin tuli tuo uusi ominaisuus, joka mittaa unta. Yksi työuupumusoireista oli heräily keskellä yötä ahdistuskohtauksiin. Heräsin täydestä unesta täysin hereille ja tuntui, kuin olisin ollut hengenvaarassa. Sydän hakkasi hirveää tahtia ja olo samanlainen kuin silloin, kun pelkää jotakin ihan hirveästi. Nimesin nämä kohtaukset kauhukohtauksiksi.

Tuohon aikaan Spartan kertoi, että 8-9 tunnin yöunista syvän unen määrä oli 15–30 minuuttia, kun sen kuuluisi olla neljäosan unen määrästä. Olinkin pitkään ihmetellyt, miksi olin niin väsynyt, vaikka nukun niin pitkiä yöunia. Stressi estää hyvät yöunet ja kun syvän unen määrä jää vähäiseksi, ei palaudu.

Syvän unen määrä kasvoi kevään aikana peräti tuntiin yössä, välillä jopa 1,5 tuntiin. Vaikka oloni oli kohentunut älyttömästi ja koin olevani oma itseni, silti en ollut vieläkään täysin palautunut.

Otin purjehdusreissulle Suunto 3 Fitness -kellon mukaan. Purjeveneessä nukkumisolosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset. Hämmästyin jo ensimmäisenä yönä, kun ensimmäistä kertaa mittari näytti syvän unen määräksi lähes kolme tuntia! Ja sama tulos kahtena seuraavanakin yönä. Pisimmät unet nukuin sinä yönä, kun nukuin veneen istumalaatikossa kivikovalla alustalla. Uskomatonta!

Haluankin muistuttaa teitä kaikkia, rakkaat ihmiset, että loma on tärkeää ja välttämätöntä hyvinvoinnin kannalta! Kukaan ei jaksa pitkään ilman lomaa ja riittävää palautumista stressistä ja kiireestä, vaikka saattaisit ajatella, että hyvin tässä jaksaa. Itsekin ymmärsin aivan liian myöhään, että kaikki ne erilaiset oireet johtuivat liiallisesta stressistä. Sitä pystyy venyttämään itseään äärimmilleen ja helposti vähättelee oireita. Itsekin ajattelin, että olen vain luuseri, kun pää ei kestä kaikkea stressiä ja ajattelin, että mun vaan täytyy jaksaa. Ole sinä viisaampi!

Ensimmäinen lomaviikko tulee nyt päätökseen ja olo on aivan kertakaikkisen absurdi. En ole ollut moneen vuoteen pidemmällä kuin viikon yhtäjaksoisella lomalla ja silloinkaan en ole voinut olla täysin lomalla. Nyt tässä pällistelen yksin kotona ja ihmettelen, kun voin tehdä mitä haluan. Olen levittänyt olohuoneen täyteen kirpputorille lähteviä vaatteita, jotka kuskaan maanantaina itsepalvelukirppikselle. Nyt voisin jatkaa niiden hinnoittelua. Viikonloppuna pääsen metsään yöksi!

Rakastan elämää!

 

Kuvat: Rami, edit: minä

*Vaatteet saatu: MyProtein.fi

Täyden kalenterin kanssa tasapainoilua

Nyt on tiistai-ilta ja tuntuu kuin viikko on olisi jo tosi pitkällä. Viikon jokainen päivä on aivan täyteen aikataulutettu. Täysi kalenteri aiheuttaa sen, että arvostaa jokaista tuntia vuorokaudessa. Kiirettä jatkuu onneksi enää vain tämän ja seuraavan viikon. Sitten vuorossa on ansaittu viikon loma.

Kiireinen elämäntyyli on täysin itse aiheutettua enkä todellakaan valita. Olen todella etuoikeutetussa asemassa, kun saan täyttää arkeni pelkästään sellaisista asioista, jotka tuntuvat mielekkäiltä ja vievät minua elämässäni eteenpäin. Nautin sopivasta kiireestä ja tapahtumarikkaasta arjesta, mutta ihan tällainen kiire ei ole kyllä pidemmällä aikavälillä hyväksi. Onneksi kiire loppuu ensin lomaviikoksi ja toukokuussa alkaakin kesäloma! Päätin opiskella kesän, mutta suorittaa vain juuri ne aikuiskoulutustukeen vaadittavat opintopisteet (eli tosi vähän). Luokittelen kesälomaksi sellaisen kesän, jolloin saan opiskella asioita, jotka kiinnostavat minua.

Tässä kiireen keskellä korostuu hyvinvoinnin peruspilarit ihan uudella tavalla. Riittävä uni on kaikki kaikessa. Huonosti nukutun yön jälkeen mikään ei suju, puhumattakaan, jos päivät venyvät 12-tuntisiksi ja iltaan saakka pitäisi pysyä virkeänä. Toinen tärkeä asia on liikunta. Olo on aivan totaalisen homeinen, jos joka päivä ei pääse edes vähän ulos ja liikuttamaan kroppaa. Olen ratkaissut tämän pyöräilemällä kouluun ja aikataulujen salliessa käynyt koulun vieressä olevassa uimahallissa uimassa. Viimeisimpänä, mutta aivan yhtä tärkeänä seikkana tulee ravinto.

Minulla meni yllättävän pitkään ennen kuin jaksoin oikeasti kunnostautua tässä asiassa. Tämä oli viimeinen asia tässä mun hyvinvoinnin perustuksessa, jonka olen saanut korjattua kuntoon. Ennen kunnostautumista valitin jatkuvasti nälkää ja väsymystä. Aamupalan syön aina, mutta lounaan syön koulussa sitten kun ehdin, eli usein vasta lähempänä kolmea. Ei tarvitse olla mikään rakettitieteilijä ymmärtääkseen, että tuollaisella ruokavaliolla ei jaksa painaa pitkää päivää. Ei varsinkaan silloin, kun kulkee matkat lihasvoimin. Rami on huomautellut mulle tästä jo pitkään, mutta nyt viimein tartuin toimeen. Heidin inspiroimana olen tehnyt kouluun evääksi itselleni chiapuuroa kylmätermariin. Nyt tuntuu aivan tyhmältä, miksen ole tehnyt näin aina? Ei ole kova vaiva ja kuinka iso merkitys sillä on jaksamiseen!

Maailman helpoin chiapuuro Heidin ohjeella:

Kaurajogurttia
1 banaani muussattuna
1 rkl chiansiemeniä
2 rkl Foodinin vaniljan makuista heraproteiinia
Päälle marjoja ja ripottele pinnalle Nøtti Frutti -pähkinäsekoitus

Maailman helpoin, nopein ja herkullinen!

Ps. Lue Instagramista tarina tuon eväshetki-kuvan takaa. 🙂