to top

Onko kaikki vain kulissia?

Olen viime aikoina taas kelaillut monenlaisia asioita. Blogeissa on kerrottu monia näkökulmia australialaisen tytön, Essena O'Neillin, someuran lopettamiseen. Hän lopetti näyttävästi huikean someuransa, koska häntä ahdisti sen teennäisyys. Hän oli saanut kerättyä satojen tuhansien seuraajan yleisön Instagramissa ja YouTubessa, hän oli rakentanut toimeentulonsa ja uransa somen varaan varaan. Hän totesi nyt, että some on kulissia. Itseäni tämä lopettaminen ja lausunto ei kauheasti heilauttanut, joskin tulin surulliseksi tytön puolesta, joka on uhrannut oman nuoruutensa sosiaaliselle medialle. Erityisen surullista on se, että hänen identiteettinsä on rakentunut sosiaalisen median muovaamana. Asia on sellainen, josta tulen omien tyttärieni kanssa käymään vakavaa keskustelua. Julkisuus, suosio ja mikään ulkoinen tekijä ei ole se mikä sinua määrittelee. Tällä viikolla Maria Veitolan Yökylässä -ohjelmassa oli teinijulkkis Isac Elliot. Hänelle oli hyvin iskostettu, että julkisuus ja se...

Continue reading

I love me?

Ensin oli Nordic Fitness Expo ja heti perään I love me -messut. Näiden molempien tapahtumien jälkeen on ollut kauheasti jälkilöylyjä blogeissa, lehdissä ja somessa. Eevi on omassa blogissaan saanut osakseen kohtuutonta löylytystä. Kummassakaan tapahtumassa en itse ollut paikalla, mutta siitä huolimatta olen saanut lähes yliannostuksen kaikenlaista spekulaatiota. Jälkilöylyjen herättämiä aiheita olen itsekin paljon pohtinut ja päätin nyt kirjoitella niitä asioita hieman tännekin. Itse olen ajatusmaailmaltani ja liikuntatottumuksiltani todella kaukana fitnessmaailmasta. Välillä vierastan sitäkin, että blogini niputetaan fitnessblogeihin. Toisaalta, me kaikki todennäköisesti liikumme siksi, koska nautimme siitä. Urheilublogien genret erottaa toisistaan oikeastaan tavoitteet. Jokainen tavoittelee liikkumisellaan erilaisia asioita. Jollekin tavoitteena on kisat, toiselle juoksukunnon kohottaminen, paremmat tulokset, uudet taidot, parempi vartalo, laihtuminen, hyvä olo, itsensä hyväksyminen...

Continue reading

Joulukuntoon

Olen tästä ennenkin meuhkannut ja aiemminkin läpällä tällaisen tempauksen läpi vienyt. Kesäkunto on niin väsynyt läppä. Miksi pitäisi olla kesäkunnossa tai rantakunnossa, jos voi olla joulukunnossa? :D Ja ei, vaikka ehkä tästä ironisesta tyylistä voisitte arvailla, että vedän itteni palleroksi, niin en mä nyt kuitenkaan. Jos haluaa olla kunnossa, niin olisi parempi olla kunnossa läpi vuoden. Kunnossa oleminen on taas sitten niin monipiippuinen juttu, että lähestyn tätä nyt jälleen vain tästä oman napani ympäristöstä. Minulle kunnossa oleminen on tarkoittanut tässä vuosien varrella montaa eri asiaa. Ennen lapsia oli tärkeintä, että oli laiha. Aivan sama mitä söi tai miten liikkui, kunhan oli laiha. Lasten syntymän jälkeen aloin juosta ja tärkeintä oli, että pystyi juoksemaan mahdollisimman pitkän matkan nopeasti. Sitten aloin vähän ymmärtää...

Continue reading

Vaaleanpunaiset pilvenhattarat

Voi teitä, rakkaat ihmiset! Kiitos ihan älyttömästi kannustavista, lämpimistä ja kauniista kommenteistanne. Enpä olisi arvannut minkälaisen kävijäryöpyn tuo muutamalla rivillä raotettu tunnustus tuo tänne blogiin. Mua hieman hirvitti aamulla tulla katsomaan minkälainen vastaanotto postauksella oli. Olen pitkään halunnut kirjoittaa masennuksesta. Ensin mietin, että kerron teille toisen masentuneen ihmisen tarinan. En kuitenkaan uskaltanut. Sitten ajattelin, että kirjoitan masennuksesta yleisesti. En halunnut sitäkään, ei sellainen uppoa. Sitten viimein rohkaistuin kertomaan, että minä olen yksi heistä. Nyt kun maailma on valoisampi paikka, on etäisyyden päästä helpompi sanoa, että olipahan kivikkoinen taival, mutta tulipahan rymyttyä läpi. Mä selvisin siitä! Aina on matkaa taivallettavana, eikä ihminen koskaan ole valmis, mutta olen tyytyväinen siihen missä olen nyt. Masennus ei ole häpeä, eikä se saisi olla tabu. Mä en ainakaan suostu...

Continue reading

Työmatkapyöräilystä, kiusaamisesta ja lippuarvonnan voittajat

Tässä yön kähmeessä taas bloggailen. Voisin ottaa vuorokauteen muutaman tunnin lisää tai jotain teleporttauslaitteita, joilla pääsisi kauppaan, lapset pääsisi harrastuksiin ja itse pääsisin paikasta a paikkaan b. No ei, ei oikeasti. Mun pitäisi vain opetella organisoimaan taas arkeani paremmin. Mä nautin edelleen ja aina vaan työmatkaurheilusta ja aikataulutushaasteet otan nimenomaan haasteina, joihin löytyy ratkaisuja. Kiire on useinmiten itse aiheutettua tai se on vain tunne. Mun mielestä kaikista paras tapa aloittaa ja lopettaa työpäivä, on tehdä työmatkat lihasvoimin. Oma aika raittiissa syysilmassa ennen töihinmenoa tekee ihmeitä. Aina ei tarvitse mennä täysillä ja sykkeet tapissa, vaan välillä riittää leppoinen rullailu ja fiilistely. Jokaisen pitäisi olla omassa seurassaan joka päivä jonkin aikaa. Silloin voi antaa aikaa ajatuksille. Antaa ajatusten tulla ja mennä. Välillä työmatkaurheilu menee siihen,...

Continue reading

Yli tuhat pyöräilykilometria

Tämän viikon alussa huomasin HeiaHeiasta, että nyt on tullut tuhat pyöräilykilometria tälle kesälle täyteen (1 034 km). Tuhat kuulostaa paljolta, vaikka pienissä pätkissä tuo matka on sahattu. Viime viikolla tuli pyöräiltyä 62 kilometriä, juostua 13 kilometriä ja tein yhden salitreeninkin. Ihan hyvä viikko, niin sanoi sykemittarikin. Mökillä tuli tosiaan juostua pariin otteeseen ja innostuin siitä taas sen verran, että otan tavoitteeksi juosta puolimaratoinin syyskuun 18. päivä Pääkaupunkijuoksussa. Olen juossut tänä vuonna ihan olemattoman vähän, tähän mennessä yhteensä vain 136 kilometriä. Peruskunto on kuitenkin kohdallaan, joten eiköhän juoksukunto löydy. Nyt vain kädet ristiin, etten saa pohkeisiini taas penikkatautia, joka on mun juoksut aina lopettanut. Tilasin juoksuhuumassa itselleni uudet Asicsit, koska edellisistä kurkkii molemmista jaloista pottuvarpaat ulos. Tilattiin samalla miehellekin, koska hänellä on vielä huonommassa...

Continue reading