Telakalla jälleen – tällä kertaa plantaarifaskiitti

Elokuisen omatoimimaratonin kertomus on roikkunut luonnoksissa pitkään. Siellä se kirvelevästi muistuttelee siitä, etten voi tällä hetkellä juosta. Vasemman jalan kantapää alkoi ilmoitella itsestään kesällä lenkkien jälkeen, mutta rauhoittui kuitenkin aina ennen seuraavaa treeniä. Maraton taisi kuitenkin olla sen verran suuri ponnistelu jalalle, että se otti ja suuttui siitä oikein kunnolla.

Palasimme reilu viikko sitten viikon vaellukselta. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut jalkojen kanssa mitään ongelmaa vaelluksilla. Tällä kertaa reissun puolivälissä tuo samainen kantapää ärtyi ihan tosissaan. Pari päivää kävely oli suoranaista tuskaa, mutta runsaalla burana-annostuksella jalka kuitenkin rauhoittui sen verran, että reissu ei mennyt pilalle.

Urheiluvammat ovat aina yhtä ärsyttäviä, koska ne luonnollisesti rajavat mahdollisuuksia liikkua. Juuri nyt, kun olisi parhaat juoksusäät, en voi juosta. Viime viikolla piti alkaa Vauhtisammakon juoksukoulu, jota olin innolla odottanut ja tulevana lauantaina mun piti juosta Helsinki Half Marathon. Kumpikin jää nyt välin. Harmittaa!

Nyt vasta, kun pahin ärsyyntyminen on hälventynyt, sain selvitettyä, miten plantaarifaskiittia kuntoutetaan. Sain myös Instagramissa hyviä vinkkejä sen hoitamiseksi, kiitos! Nyt vaan pitäisi kuntouttaa jalkaa ahkerasti ja innostua korvaavista treeneistä.

Vaatteet saatu: Björn Borg, lenkkarit: Saucony

Mun viime aikojen treenit ovat olleet harvinaisen vähäisiä. Urheiluvammat nakertavat motivaatiota kaikkeen treenaamiseen, koska nyt pitäisi miettiä koko paletti ihan uudestaan. Se tuntuu jotenkin lannistavalta. Olen sentään innostunut Heidin ulkona järjestettävistä kahvakuulatreeneistä. Ne ovat itse asiassa olleet mun viikkojen kohokohtia. Oon tykännyt Heidin treeneistä ihan hurjasti. Ne ovat olleet juuri sopivan tehokkaita ja on ollut palkitsevaa huomata kehitystä.

Sain myös Heidin ja Lauran perustamalle Twogether Training -sivustolle tunnukset, joilla pääsen testaamaan heidän video-ohjattuja treenejä. Olen testannut vasta yhtä taukojumppaa. Tässä vielä kovasti yritän itseäni saada opetettua lyhyisiin taukoihin ja siihen, että kotitreeni on ihan hyvä vaihtoehto ja se voi olla mun ennakkoluuloista poiketen mukavaa ja tehokasta.

Nyt sitten täytyy vain ottaa ja testata. Raportoin myöhemmin, miten tilanne etenee.

4 thoughts on “Telakalla jälleen – tällä kertaa plantaarifaskiitti”

  1. Hei Elina
    Olen seuraillut blogiasi pitempään, mutta en ole pahemmin kommentoinut tekstejäsi. Tykkään tavastasi kirjoittaa! Tsemppiä kovasti kuntoutuksen suhteen ja mukavaa, että kaikesta muusta kiireestä ja elämän myllerryksestä huolimatta olet jaksanut myös ylläpitää blogiasi.

    1. Kiitos kivasta viestistäsi! Aika satunnaista tämä somen ja blogin päivittely on ollut viime aikoina, mutta kiva kuulla, jos tämä vähäkin ilahduttaa. Pyrin säästämään voimavaroja arkeen enkä enää halua kuormittaa itseäni liikaa sivutoimisilla jutuilla. 🙂

  2. Heippa,
    olisi kiva jos jakaisit vinkkejä plantaarifaskiitin kuntoutukseen. Minua se on vaivannut jo pitkään ja olinkin koko kevään juoksematta. Loppukesästä aloin käyttämään Opti-MSM -valmistetta yhdistettynä kollageenin kanssa ja se auttoi ainakin minulla! Nyt voi taas juosta suht vaivatta, ainakin vaivat ja jomotukset jalkapohjassa ovat paljon pienempiä kuin aiemmin 🙂

Leave a reply to Elina Hovinen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *