Endorfiinikoukussa 9 vuotta: blogihistoriani pikakelaus

Blogini täytti tämän viikon torstaina 9 vuotta. Viime päivinä on tullut muisteltua tapahtumia blogihistorian varrelta. Monenlaista on mahtunut näihin vuosiin – huippuhetkiä ja pohjakosketuksia. Olen kirjoittanut tätä muistelmapostausta koko viikon. Tämä on ollut samalla itselleni jälleen yhdenlainen terapiaistunto.

Tässä nyt sitten tulee katsaus yhdeksän blogivuoden ajalta. Postaus on todella pitkä.

2010: Perustin blogin pysyäkseni positiivisena

Perustin Endorfiinikoukussa-blogin tammikuussa 2010. Olin kokeillut bloggaamista muutaman kerran ennen Endorfiinikoukussa-blogia, mutta näistä yritelmistä puuttui punainen lanka. Muoti ei ollut tarpeeksi mun juttu, eikä neulominen, eikä siskon kanssa aloitettua blogia tullut päivitettyä säännöllisesti. Arjesta en halunnut kirjoittaa, sillä se oli tuolloin suorastaan ahdistavaa.

Elettiin taantuman jälkeistä aikaa. Taantuma valitettavasti rutisti perhettämme isolla kouralla ja ravisteli vielä päälle oikein kunnolla. Olin joutunut jättämään opinnot kesken ja tarkoituksena oli siirtyä kokonaan työelämään. Olin blogin perustamishetkellä työtön. Työttömyyttä ei kestänyt onneksi montaa päivää, kun sain nopeasti vakituisen työpaikan. Taantuman seuraukset eivät ihan heti hellittäneet. Elämää varjosti monta vuotta ärsyttävä musta pilvi. Blogi oli minulle väylä pysyä positiivisena ja löytää elämästä ilonaiheita. Halusin myös ylläpitää kirjoitustaitoa journalismiopintojen jäätyä kesken.

2011 : Blogi siirtyi lehtitaloon ja uskalsin kertoa läheisille blogista

Olin vuoden verran kirjoittanut blogia kaikessa hiljaisuudessa. En kertonut harrastuksestani oikein kenellekään, vain pari ihmistä lähipiiristäni tiesi blogista. Blogini nousi Blogilistalla seuratuimpien blogien listalle ja sain nopeasti paljon lukijoita. Tämä näkyi myös kommenttien määrän lisääntymisenä.

Sain yllätyksekseni yhteydenoton Bonnierilta. He halusivat blogini Evitan uudelle verkkosivulle, johon tuli minun blogin lisäksi muutama muu blogi. Sain blogin kirjoittamisesta pientä palkkiota joka kuukausi. Se tuntui huikealta!

Yksityiselämä oli yhtä sotkua. Olin kolmenkympin kriisissä ja itseni kanssa aivan solmussa. Kesällä yritimme erota. Asuimme muutaman viikon erillään, kunnes palasimme kuitenkin yhteen.

2012: Paikallaan tamppaamista ja ensimmäinen maraton

Pahimpien kriisien hälvettyä vietettiin vuosi myöhässä mun kolmekymppisiä. Tykkäsin työstäni vakuutusyhtiössä. Innostuin entisestään valokuvaamisesta. Kuvasin paljon edellisvuonna ostamallani ammattilaistason kameralla (mulla on sama kamera edelleen käytössä). Bloggaaminen oli kivaa vastapainoa toimistotyölle. Blogin ja treenaamisen lisäksi tienasin yritykseni kautta ylimääräistä rahaa valokuvaamalla asuntoja myynti-ilmoituksia varten. Arki oli aika tiivistä kolmen pienen lapsen kanssa. Vanhin oli jo koulussa.

Vietin paljon aikaa kahden hyvän ystäväni kanssa, joiden kanssa olin myös samassa työpaikassa.

Syksyllä minulla oli kaksi koululaista.

 

2013: Olkapääleikkaus ja masennus

Tämä(kin) oli kamala vuosi. Olin fyysisesti parhaimmassa kunnossa olkapääleikkauksen kuntouksen jälkeen. Olin viimeisen päälle tikissä – ulkoisesti. Henkisesti olin aivan romuna. Olin itseni kanssa aivan umpisolmussa. Olin vuosia työntänyt vaikeat asiat sisälläni yhteen lokeroon, mutta vuonna 2013 tuo lokero tuli täyteen ja räjähti. En osannut tunnistaa mitään varoitusmerkkejä. Yritin suorittamisella peittää kaikki tunteet. Luulin, että mitä kovempaa treenaan, saisin sen lokeron pysymään kiinni. Juoksin pahan olon höyryillä maratonennätyksen. Juokseminen ja raskas treeni ei kuitenkaan auttanut henkiseen pahoinvointiin. Tuli stoppi. Jouduin sairaslomalle, sain lähetteen psykiatrille ja psykoterapiaan. Aloitin terapian. Aloin vähitellen tutustua itseeni ja ymmärtää, että myös minulla on arvo eikä se arvo määräydy ulkokuoren perusteella.

Evita-lehti lakkautettiin ja blogi siirtyi FitFashion-blogiportaaliin. Tänä vuonna aloitin yhteistyön Suunnon kanssa ja tein yritykseni kautta sivuduunina Vapianon somesisältöjä.

2014: Terapiaa ja ero

Toivuin masennuksesta. Kävin terapiassa ja aloin vähitellen päästä jyvälle siitä kuka olen. Aloin nähdä ne asiat, joita olin vuosia juossut pakoon. En ollut vielä keksinyt muuta keinoa helpottaa pahaa oloa kuin urheileminen, vaikka olin oppinut vuosien tauon jälkeen uudestaan itkemään.

Treenasin edelleenkin tosi paljon. Pääsin keväällä adidasheimoon, joka tuntui tosi hienolta. Olin edellisvuonna seurannut ensimmäisen adiasheimo-jengin treenejä somesta ja haaveilin pääseväni mukaan. Tutustuin tämän projektin myötä moneen tyyppiin, jotka ovat edelleen tavalla tai toisella elämässäni mukana. Tänä vuonna löysin Helsingin Urheiluhieronnan.

Kolme vuotta kestänyt pariterapia ja oma terapia auttoi tekemään eropäätöksen meidän kaikkien parhaaksi. Kesän aikana kävimme lukuisia keskusteluita asiasta ja käänsimme vielä ne pienimmätkin kivet ennen erilleen muuttoa.

Minun piti juosta tänä vuonna uusi maratonennätys, mutta eropäätöksen vuoksi jätin Tallinnan maratonin väliin. Loppukesällä aloitin yhteistyön Vauhtisammakon, 2XU:n ja Sykesportin kanssa. 🙂 Jälkimmäisestä tuli seuraavana vuonna lähes vuodeksi minun työpaikka. Blogi siirtyi myös työnantajan sivustolle. Tänä vuonna tein myös yhteistyötä Evoken kanssa, josta tuli myös myöhemmin mun työpaikka.

2015: Isoja päätöksiä, elämäni rakkaus ja uuteen elämään sopeutumista

Tämä ja edellinen vuosi oli blogin kulta-aikaa. Sain jatkuvasti uusia isoja yhteistyökumppaneita. Olisin voinut jättäytyä päivätyöstä ja hypätä blogin varaan, mutta en halunnut. En ollut valmis ansaitsemaan elantoa yksityiselämän kustannuksella.

Jälkikäteen tuntuu hurjalta, kuinka tapahtumarikas vuosi 2015 oli. Olin edellisen vuoden viimeisinä päivinä tavannut Ramin. Rakastuimme välittömästi. Kaikki tuntui heti hyvältä ja oikealta. Asiat etenivät todella nopeasti. Tänä vuonna tapahtui uuden parisuhteen lisäksi muitakin isoja asioita. Irtisanouduin viisi vuotta kestäneestä työsuhteesta vakuutusyhtiössä saatuani Sykesportista työtarjouksen. Työsuhde kesti 10 kuukautta ja päättyi talousvaikeuksien takia irtisanomiseen. Opin tuosta lyhyestä työsuhteesta todella paljon, vaikka silloin koko juttu tuntui virheeltä ja epäonnistumiselta.

Yksityiselämä oli täynnä isoja muutoksia ja sopeutumista, joilla keskustelupalstat riemuissaan repostelivat. Olin näistä aivan rikki. Tein jopa rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Kävin edelleen terapiassa. Onneksi. Muuten en ehkä olisi pysynyt kasassa. Harkitsin näiden keskustelupalstan riepottelujen vuoksi bloggaamisen lopettamista. Minusta tuli paljon varautuneempi. Jätin lapset pois blogista ja somesta joksikin aikaa, kunnes myöhemmin uskalsin avata taas enemmän ja aidommin.

Uuden elämäntilanteen vuoksi treenirytmin ylläpitäminen oli vaikeaa. Lapsellisina viikkoina ainoa liikunta oli työmatkaliikuntaa tai lasten kanssa yhdessä liikkumista. Lasten kanssa yhdessä vietetty aika oli ihanaa ja arvokasta. Meistä alkoi muodostua tiimi, perhe.

Blogin kautta tuli paljon menoja. Oli paljon yhteistöitä, tapahtumia ja juoksukilpailuja. Vuosi oli tosi hektinen ja täynnä muutoksia.

2016: Jälleen uusi työ, tahti kiihtyi entisestään

Olin edelleen tosi rakastunut. Jälkikäteen ajateltuna ne rakkaushuurut varmaankin saivat minut jaksamaan noin kovaa tahtia. Vuoden 2015-2016 vaihteessa aloitin työt Evokella ensin osa-aikaisesti ja myöhemmin työsuhteesta tuli kokopäiväinen. Blogi työllisti edelleen tosi paljon enkä osannut enää tehdä sitä yhtä rennolla otteella kuin ennen. Harkitsin blogin lopettamista vakavasti. Olin valmis siirtymään kokonaan palkkatöihin. Toivoin, että uusi työpaikka olisi sellainen, joka täyttäisi blogin jättämän aukon, jos siihen ratkaisuun päätyisin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Pään sisällä tapahtuneet muutokset saivat miettimään elämää monilta osin eri tavalla. Luonnossa liikkuminen toi elämään uudenlaista perspektiiviä ja entinen elämäntyyli alkoi tuntua vieraalta.

2017: Vuosien kiire päättyi työuupumukseen

Työtahti kiihtyi eikä aika meinannut riittää töiden lisäksi blogiin eikä perheeseen eikä treeniin eikä ihmissuhteisiin. Eikä minua enää kiinnostanut oikein mikään. Nyt voin tunnustaa, että kävin edellisvuoden lopulla työnhakuprosessin, jossa pääsin kahden viimeisen joukkoon, mutten tullut valituksi. Tämä harmitti pitkään, mutta samalla hiveli itsetuntoa ja toi uskoa siihen, että voisin saada töitä alalta, jonka opinnot jätin aikanaan kesken. Työn hakeminen on aika rankkaa ja intensiivistä enkä jaksanut heti lähteä uuteen työnhakuprosessiin. Tunnistin, että nykyisessä työpaikassa en jaksa, koska tahti on niin kova eikä siinä ollut riittävän selkeää rajaa työn ja vapaa-ajan välillä. Tuossa työssä ja työpaikassa oli paljon hyvää. Opin tuosta työpaikasta ehkä eniten, enkä pelkästään ammatillisesti, vaan myös ihan itsestäni työuupumuksen ja siitä toipumisen kautta.

Blogi siirtyi Annaan. Halusin tekohengittää blogia ja nipistää aikaa myös kirjoittamiseen, koska kirjoittaminen ja valokuvaaminen on mulle aina ollut mieluisaa vastapainoa kaikelle muulle. Bloggaaminen on mun juttu.

Vuoden 2017 lopulla pitkän hektisen elämänvaiheen jälkeen ja monen asian summana sairastuin työuupumukseen. Tämä oli todella opettavainen kokemus monella tavalla. Päätin, että nyt vihellän työelämästä pelin hetkeksi jäähylle. Anoin opiskelupaikan palauttamista aiemmin kesken jääneisiin journalismin opintoihin. Sain mahdollisuuden jatkaa! Se ratkaisi sen hetkisen tilanteen ja mahdollisti työuupumuksesta toipumisen. Tämä oli paras päätös moneen vuoteen!

Tähän väliin mahtuu vielä parit tapahtumat, messut ja kesäloma, joka ei ollutkaan kesäloma.

Vuoden 2018 tilinpäätöksen voit lukea täältä.

* * * * *

Nyt kun nämä vuodet kelasi kuvien kautta läpi, niin ensimmäisenä nousee ajatus, että onpa ollut raskasta ja vaikeaa (moni vaikea asia jää tässäkin nyt avaamatta). Aika monenlaista on tullut koettua. En onneksi ole mistään enkä kenellekään enää katkera. Olen oppinut ihan valtavasti. Toistan itseäni, mutta eniten olen oppinut itsestäni.

Uuteen vuoteen, kymmenenteen blogivuoteen lähden innokkain ja levollisin mielin. Bloggaaminen tuntuu nyt taas mielekkäältä, joskin edelleen vaivaa krooninen ajan puute. Nykyään teen vähemmän ja suoritan vähemmän. Nykyään elän enemmän. Tällä hetkellä haluan mieluummin käyttää aikaani rakkaiden ihmisten kanssa olemiseen kuin koneella istumiseen ja elämästä kertomiseen ulkopuolisille. Tämän vuoden tavoitteena minulla onkin löytää sopiva tasapaino työn ja vapaa-ajan välille.

Onnittelut, jos jaksoit kahlata postauksen tänne asti. 😀 Aikamoinen saaga.