Endorfiinikoukussa 9 vuotta: blogihistoriani pikakelaus

Blogini täytti tämän viikon torstaina 9 vuotta. Viime päivinä on tullut muisteltua tapahtumia blogihistorian varrelta. Monenlaista on mahtunut näihin vuosiin – huippuhetkiä ja pohjakosketuksia. Olen kirjoittanut tätä muistelmapostausta koko viikon. Tämä on ollut samalla itselleni jälleen yhdenlainen terapiaistunto.

Tässä nyt sitten tulee katsaus yhdeksän blogivuoden ajalta. Postaus on todella pitkä.

2010: Perustin blogin pysyäkseni positiivisena

Perustin Endorfiinikoukussa-blogin tammikuussa 2010. Olin kokeillut bloggaamista muutaman kerran ennen Endorfiinikoukussa-blogia, mutta näistä yritelmistä puuttui punainen lanka. Muoti ei ollut tarpeeksi mun juttu, eikä neulominen, eikä siskon kanssa aloitettua blogia tullut päivitettyä säännöllisesti. Arjesta en halunnut kirjoittaa, sillä se oli tuolloin suorastaan ahdistavaa.

Elettiin taantuman jälkeistä aikaa. Taantuma valitettavasti rutisti perhettämme isolla kouralla ja ravisteli vielä päälle oikein kunnolla. Olin joutunut jättämään opinnot kesken ja tarkoituksena oli siirtyä kokonaan työelämään. Olin blogin perustamishetkellä työtön. Työttömyyttä ei kestänyt onneksi montaa päivää, kun sain nopeasti vakituisen työpaikan. Taantuman seuraukset eivät ihan heti hellittäneet. Elämää varjosti monta vuotta ärsyttävä musta pilvi. Blogi oli minulle väylä pysyä positiivisena ja löytää elämästä ilonaiheita. Halusin myös ylläpitää kirjoitustaitoa journalismiopintojen jäätyä kesken.

Tuosta alkaen olen harrastanut työmatkapyöräilyä.

2011 : Blogi siirtyi lehtitaloon ja uskalsin kertoa läheisille blogista

Olin vuoden verran kirjoittanut blogia kaikessa hiljaisuudessa. En kertonut harrastuksestani oikein kenellekään, vain pari ihmistä lähipiiristäni tiesi blogista. Blogini nousi Blogilistalla seuratuimpien blogien listalle ja sain nopeasti paljon lukijoita. Tämä näkyi myös kommenttien määrän lisääntymisenä.

Sain yllätyksekseni yhteydenoton Bonnierilta. He halusivat blogini Evitan uudelle verkkosivulle, johon tuli minun blogin lisäksi muutama muu blogi. Sain blogin kirjoittamisesta pientä palkkiota joka kuukausi. Se tuntui huikealta!

Yksityiselämä oli yhtä sotkua. Olin kolmenkympin kriisissä ja itseni kanssa aivan solmussa. Kesällä yritimme erota. Asuimme muutaman viikon erillään, kunnes palasimme kuitenkin yhteen.

2012: Paikallaan tamppaamista ja ensimmäinen maraton

Pahimpien kriisien hälvettyä vietettiin vuosi myöhässä mun kolmekymppisiä. Tykkäsin työstäni vakuutusyhtiössä. Innostuin entisestään valokuvaamisesta. Kuvasin paljon edellisvuonna ostamallani ammattilaistason kameralla (mulla on sama kamera edelleen käytössä). Bloggaaminen oli kivaa vastapainoa toimistotyölle. Blogin ja treenaamisen lisäksi tienasin yritykseni kautta ylimääräistä rahaa valokuvaamalla asuntoja myynti-ilmoituksia varten. Arki oli aika tiivistä kolmen pienen lapsen kanssa. Vanhin oli jo koulussa.

Vietin paljon aikaa kahden hyvän ystäväni kanssa, joiden kanssa olin myös samassa työpaikassa.

Tytöt olivat vielä niin pieniä, että pystyin vetämään niitä kolmen pulkan letkassa Otaniemen ympäri.

Jokakesäiseltä purjehdusreissulta

Juoksin ensimmäisen maratonin.

Syksyllä minulla oli kaksi koululaista.

 

2013: Olkapääleikkaus ja masennus

Tämä(kin) oli kamala vuosi. Olin fyysisesti parhaimmassa kunnossa olkapääleikkauksen kuntouksen jälkeen. Olin viimeisen päälle tikissä – ulkoisesti. Henkisesti olin aivan romuna. Olin itseni kanssa aivan umpisolmussa. Olin vuosia työntänyt vaikeat asiat sisälläni yhteen lokeroon, mutta vuonna 2013 tuo lokero tuli täyteen ja räjähti. En osannut tunnistaa mitään varoitusmerkkejä. Yritin suorittamisella peittää kaikki tunteet. Luulin, että mitä kovempaa treenaan, saisin sen lokeron pysymään kiinni. Juoksin pahan olon höyryillä maratonennätyksen. Juokseminen ja raskas treeni ei kuitenkaan auttanut henkiseen pahoinvointiin. Tuli stoppi. Jouduin sairaslomalle, sain lähetteen psykiatrille ja psykoterapiaan. Aloitin terapian. Aloin vähitellen tutustua itseeni ja ymmärtää, että myös minulla on arvo eikä se arvo määräydy ulkokuoren perusteella.

Evita-lehti lakkautettiin ja blogi siirtyi FitFashion-blogiportaaliin. Tänä vuonna aloitin yhteistyön Suunnon kanssa ja tein yritykseni kautta sivuduunina Vapianon somesisältöjä.

Treenejä ei jätetty väliin.
Kaaduin työmatkalla ja satutin olkapään. Vuosi myöhemmin olkapääni leikattiin kuntoon.
Kuvasin itseäni edestä, takaa ja sivulta. Olin tosi tiukassa kunnossa, mutta en siltikään kelvannut itselleni.
Tällainen minä oikeasti olen. Riehakas pelleilijä. Tämän puolen näytän silloin kun olen turvallisella maaperällä luotettavien ihmisten seurassa. Tämä kuva on äidin ja äidin ystävän kanssa tehdyltä pitkältä purjehdusreissulta. Tuolla reissulla purjehdimme viikossa Oulusta Ahvenanmaalle. Tuo reissu on yksi parhaimmista reissuistani. Koin olevani vapaa.
Treenasin hullunlailla. Juoksin toisen maratonin, jonka tulos on edelleen ennätykseni: 3:45.
Ostin maantiepyörän ja rakastuin pyöräilyyn entistä syvemmin.
Tutustuin Heidiin ❤️
Sain masennusdiagnoosin ja olin sen takia reilun kuukauden sairaslomalla. Tämä kuva on sairaslomalla tehdyltä kävelyltä.

2014: Terapiaa ja ero

Toivuin masennuksesta. Kävin terapiassa ja aloin vähitellen päästä jyvälle siitä kuka olen. Aloin nähdä ne asiat, joita olin vuosia juossut pakoon. En ollut vielä keksinyt muuta keinoa helpottaa pahaa oloa kuin urheileminen, vaikka olin oppinut vuosien tauon jälkeen uudestaan itkemään.

Treenasin edelleenkin tosi paljon. Pääsin keväällä adidasheimoon, joka tuntui tosi hienolta. Olin edellisvuonna seurannut ensimmäisen adiasheimo-jengin treenejä somesta ja haaveilin pääseväni mukaan. Tutustuin tämän projektin myötä moneen tyyppiin, jotka ovat edelleen tavalla tai toisella elämässäni mukana. Tänä vuonna löysin Helsingin Urheiluhieronnan.

Kolme vuotta kestänyt pariterapia ja oma terapia auttoi tekemään eropäätöksen meidän kaikkien parhaaksi. Kesän aikana kävimme lukuisia keskusteluita asiasta ja käänsimme vielä ne pienimmätkin kivet ennen erilleen muuttoa.

Minun piti juosta tänä vuonna uusi maratonennätys, mutta eropäätöksen vuoksi jätin Tallinnan maratonin väliin. Loppukesällä aloitin yhteistyön Vauhtisammakon, 2XU:n ja Sykesportin kanssa. 🙂 Jälkimmäisestä tuli seuraavana vuonna lähes vuodeksi minun työpaikka. Blogi siirtyi myös työnantajan sivustolle. Tänä vuonna tein myös yhteistyötä Evoken kanssa, josta tuli myös myöhemmin mun työpaikka.

Minä edestä, minä takaa… Huoh. Hörähtelin ääneen näille kuville ja kuvakulmille.

Niiden kahden työkaverin ja ystävän kanssa jälleen viettämässä iltaa.
Adidasheimo-fiilistelyä.
Ellan kanssa juostiin samaa tahtia.
Vauhtisammakon Mikko teki mulle juoksutekniikka-analyysin ja aloitettiin yhteistyö.
Meriterapiaa eron jälkeen.
Olin ensimmäistä kertaa yksin reissussa. Lähdin Evoken maksamana Laura Peipon järjestämälle Ruska Bootcampille. Oli huippu reissu!

2015: Isoja päätöksiä, elämäni rakkaus ja uuteen elämään sopeutumista

Tämä ja edellinen vuosi oli blogin kulta-aikaa. Sain jatkuvasti uusia isoja yhteistyökumppaneita. Olisin voinut jättäytyä päivätyöstä ja hypätä blogin varaan, mutta en halunnut. En ollut valmis ansaitsemaan elantoa yksityiselämän kustannuksella.

Jälkikäteen tuntuu hurjalta, kuinka tapahtumarikas vuosi 2015 oli. Olin edellisen vuoden viimeisinä päivinä tavannut Ramin. Rakastuimme välittömästi. Kaikki tuntui heti hyvältä ja oikealta. Asiat etenivät todella nopeasti. Tänä vuonna tapahtui uuden parisuhteen lisäksi muitakin isoja asioita. Irtisanouduin viisi vuotta kestäneestä työsuhteesta vakuutusyhtiössä saatuani Sykesportista työtarjouksen. Työsuhde kesti 10 kuukautta ja päättyi talousvaikeuksien takia irtisanomiseen. Opin tuosta lyhyestä työsuhteesta todella paljon, vaikka silloin koko juttu tuntui virheeltä ja epäonnistumiselta.

Yksityiselämä oli täynnä isoja muutoksia ja sopeutumista, joilla keskustelupalstat riemuissaan repostelivat. Olin näistä aivan rikki. Tein jopa rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Kävin edelleen terapiassa. Onneksi. Muuten en ehkä olisi pysynyt kasassa. Harkitsin näiden keskustelupalstan riepottelujen vuoksi bloggaamisen lopettamista. Minusta tuli paljon varautuneempi. Jätin lapset pois blogista ja somesta joksikin aikaa, kunnes myöhemmin uskalsin avata taas enemmän ja aidommin.

Uuden elämäntilanteen vuoksi treenirytmin ylläpitäminen oli vaikeaa. Lapsellisina viikkoina ainoa liikunta oli työmatkaliikuntaa tai lasten kanssa yhdessä liikkumista. Lasten kanssa yhdessä vietetty aika oli ihanaa ja arvokasta. Meistä alkoi muodostua tiimi, perhe.

Blogin kautta tuli paljon menoja. Oli paljon yhteistöitä, tapahtumia ja juoksukilpailuja. Vuosi oli tosi hektinen ja täynnä muutoksia.

Ystävystyin Heidin kanssa
Aloitimme retkeilyn. Rakastuin siihen hyvään oloon mikä luontoretkistä jäi.
Rakastuin myös polkujuoksuun.
Juoksin puolimaratonilla ennätyksen 1:45.
Rakkaat ❤️
Juoksin ainakin yhdeksässä eri juoksutapahtumassa, joista 7/9 juoksin Heidin kanssa. Ajattelin, että menin Vaarojen maratonille treenaamatta, mutta kyllä näköjään tuli kuitenkin juostua ainakin kilpailuissa.
Retkeiltiin koko jengillä.
Tehtiin Ramin kanssa ensimmäinen Lapin vaellus. Tästä jäi perinne, joka toistuu joka syksy.
Tämä kuva on True Challenge #eitekosyille -kampanjan lopetustilaisuudesta, jossa julkistettiin kenen tiimi voitti. Minun sometiimi voitti. Olin kuvanottohetkellä ollut hetken työttömänä Sykesportin tarinan päätyttyä. Tuona päivänä sain Evokelta puhelun, että sain heiltä töitä. Tuo päivä jäi mieleen.

2016: Jälleen uusi työ, tahti kiihtyi entisestään

Olin edelleen tosi rakastunut. Jälkikäteen ajateltuna ne rakkaushuurut varmaankin saivat minut jaksamaan noin kovaa tahtia. Vuoden 2015-2016 vaihteessa aloitin työt Evokella ensin osa-aikaisesti ja myöhemmin työsuhteesta tuli kokopäiväinen. Blogi työllisti edelleen tosi paljon enkä osannut enää tehdä sitä yhtä rennolla otteella kuin ennen. Harkitsin blogin lopettamista vakavasti. Olin valmis siirtymään kokonaan palkkatöihin. Toivoin, että uusi työpaikka olisi sellainen, joka täyttäisi blogin jättämän aukon, jos siihen ratkaisuun päätyisin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Pään sisällä tapahtuneet muutokset saivat miettimään elämää monilta osin eri tavalla. Luonnossa liikkuminen toi elämään uudenlaista perspektiiviä ja entinen elämäntyyli alkoi tuntua vieraalta.

8.1.2016 menimme naimisiin
Aloin opettelemaan vapaauintia.
Retkeilimme tietysti.
…myös koko porukalla.
Kävin Heidin kanssa kaikissa mahdollisissa juoksutapahtumissa.
Järjestin erilaisia tapahtumia työn puolesta.
Aloitin avovesiuinnin.
Ja maastopyöräilyn.
Heidin kanssa tietysti.
Vaelsimme UKK-puistossa.
Aloitin erkauman kuntoutustreenit Sara Nevalaisen kanssa.

2017: Vuosien kiire päättyi työuupumukseen

Työtahti kiihtyi eikä aika meinannut riittää töiden lisäksi blogiin eikä perheeseen eikä treeniin eikä ihmissuhteisiin. Eikä minua enää kiinnostanut oikein mikään. Nyt voin tunnustaa, että kävin edellisvuoden lopulla työnhakuprosessin, jossa pääsin kahden viimeisen joukkoon, mutten tullut valituksi. Tämä harmitti pitkään, mutta samalla hiveli itsetuntoa ja toi uskoa siihen, että voisin saada töitä alalta, jonka opinnot jätin aikanaan kesken. Työn hakeminen on aika rankkaa ja intensiivistä enkä jaksanut heti lähteä uuteen työnhakuprosessiin. Tunnistin, että nykyisessä työpaikassa en jaksa, koska tahti on niin kova eikä siinä ollut riittävän selkeää rajaa työn ja vapaa-ajan välillä. Tuossa työssä ja työpaikassa oli paljon hyvää. Opin tuosta työpaikasta ehkä eniten, enkä pelkästään ammatillisesti, vaan myös ihan itsestäni työuupumuksen ja siitä toipumisen kautta.

Blogi siirtyi Annaan. Halusin tekohengittää blogia ja nipistää aikaa myös kirjoittamiseen, koska kirjoittaminen ja valokuvaaminen on mulle aina ollut mieluisaa vastapainoa kaikelle muulle. Bloggaaminen on mun juttu.

Vuoden 2017 lopulla pitkän hektisen elämänvaiheen jälkeen ja monen asian summana sairastuin työuupumukseen. Tämä oli todella opettavainen kokemus monella tavalla. Päätin, että nyt vihellän työelämästä pelin hetkeksi jäähylle. Anoin opiskelupaikan palauttamista aiemmin kesken jääneisiin journalismin opintoihin. Sain mahdollisuuden jatkaa! Se ratkaisi sen hetkisen tilanteen ja mahdollisti työuupumuksesta toipumisen. Tämä oli paras päätös moneen vuoteen!

Luonto 💙
Tutustuin työn kautta Martinaan.
Martina pyysi minua mukaan Team Speedoon.
Opettelin suunnistamaan (#evokegoesjukola oli minun ideoima ja yksin toteuttama markkinointiprojekti).
Työn vuoksi kiersin jokaiset messut. Hain vastapainoa joogasta ja muusta rauhallisesta. Jalka ja selkä kipeytyi. Ja olin stressistä ihan pinkeä.
Järjestin tapahtumia.
Metsään oli päästävä rauhoittumaan.
Tämä oli ihana loma.
Tämä Jukola-projekti oli aivan huikea! Vieläkin nousee kylmät väreet, kun muistelen kaikkea sitä mitä tuon porukan kanssa koimme.
Koko perheen ensimmäinen yhteinen telttaretki.

Tähän väliin mahtuu vielä parit tapahtumat, messut ja kesäloma, joka ei ollutkaan kesäloma.

Vedimme Martinan kanssa Saariselkä MTB:n läpi. Tämäkin oli siisti kokemus, vaikka oli ihan hullun rankka.
Pyöräilykisan jälkeen pääsimme Ramin kanssa Lappiin vaeltamaan.
Tässä vaiheessa olin jo ihan loppu. Välilevyt nitisi, jalka ei kestänyt oikein mitään treeniä. Yritin puskea raivolla töitä, kämmäilin, mutta silti yritin. Järjestin jälleen erilaisia tapahtumia, kuten tällaisen maastopyöräilytapahtuman – ne olivat kivoja, mutta mä olin aivan sairaan ärtynyt, väsynyt ja ahdistunut. Tästä ei mennyt kauaa, kun en vaan enää jaksanut mitään.

Vuoden 2018 tilinpäätöksen voit lukea täältä.

* * * * *

Nyt kun nämä vuodet kelasi kuvien kautta läpi, niin ensimmäisenä nousee ajatus, että onpa ollut raskasta ja vaikeaa (moni vaikea asia jää tässäkin nyt avaamatta). Aika monenlaista on tullut koettua. En onneksi ole mistään enkä kenellekään enää katkera. Olen oppinut ihan valtavasti. Toistan itseäni, mutta eniten olen oppinut itsestäni.

Uuteen vuoteen, kymmenenteen blogivuoteen lähden innokkain ja levollisin mielin. Bloggaaminen tuntuu nyt taas mielekkäältä, joskin edelleen vaivaa krooninen ajan puute. Nykyään teen vähemmän ja suoritan vähemmän. Nykyään elän enemmän. Tällä hetkellä haluan mieluummin käyttää aikaani rakkaiden ihmisten kanssa olemiseen kuin koneella istumiseen ja elämästä kertomiseen ulkopuolisille. Tämän vuoden tavoitteena minulla onkin löytää sopiva tasapaino työn ja vapaa-ajan välille.

Onnittelut, jos jaksoit kahlata postauksen tänne asti. 😀 Aikamoinen saaga.

Kokemukseni työuupumuksesta

Väsyttää, vaikka juuri nukuin 10 tunnin yöunet. Sängystä nouseminen tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta ja edessä on kaikki päivän työt ja askareet. Arki tuntuu kuin kävelisi nivusiin asti upottavassa suossa harso silmillä. Jokainen askare tuntuu yhtä vaikealta kuin askel tuossa suossa. Tältä minusta tuntui juuri ennen kuin soitin työterveyshoitajalle kysyäkseni neuvoa tilanteeseen. Tätä ennen ilmassa oli ollut pitkään useita erilaisia varoitusmerkkejä, joita en osannut tunnistaa tai ottaa vakavissani. Työuupumuksen suohon uppoaa salakavalasti ja vaivihkaa. Yhtäkkiä vain huomaat olevasi sellaisessa tilanteessa, josta ei tunnu olevan minkäänlaista pelastustietä pois.

Uupumusoireet

Ensimmäisiä oireita näin jälkikäteen tunnistettuna olivat muun muassa sellaisia, että olin tyytymätön työhöni, en kokenut omaa työpanostani tärkeäksi ja tunsin itseni merkityksettömäksi. Aloin heräämään öisin säpsähtäen ja meni aikaa ennen kun sain sydämen sykkeen tasaantumaan ja itseni ymmärtämään, ettei ole mitään hätää. Pinna alkoi olla koko ajan kireämpi ja aloin unohtelemaan asioita. Yritin kiristää tahtia ja keksiä uusia toimintatapoja ollakseni tehokkaampi. Syytin itseäni ja yritin johtaa itseäni paremmin. Pinnistelin ja yritin, mutten siltikään saanut oikein mitään aikaiseksi. Tulevaisuuden näkymät tuntuivat toivottomilta ja aloin olemaan vihainen koko maailmaa kohtaan. En jaksanut innostua oikein mistään ja olin jatkuvasti vain aivan hirveän väsynyt. Kotona oli kaikki hyvin, mutta kotonakin olin onneton. Arki tuntui todella raskaalta. Ennen lopullista  hyytymistäni olin käynyt puolta vuotta aiemmin työterveydessä mittauttamassa tolkuttoman väsymyksen vuoksi kilpirauhasarvot. Arvot olivat kunnossa. Tuolloinkin itkin hoitajan vastaanotolla miten sä jaksat -kysymyksen jälkeen, että olen tosi stressaantunut. Uskoin kuitenkin, että edessä olevat kaksi kesälomaviikkoa korjaa tilanteen. Kärsin erilaisista tulehduksista, päänsäryistä ja lopulta paukkui vielä välilevy selästä. Selkää lääkärille näyttäessä minulta kysyttiin: “oletko stressaantunut?”. Naurahdin vastaukseksi: “ai olenko, mutta miten se tähän liittyy?”. Selkäsairaudet ovat kuuleman mukaan hyvin usein stressiperäisiä. Vasta sitten kun tuntui, että elämässä ei ole mitään järkeä, olin menettänyt ammatillisen itseluottamukseni, päivät kuluivat itseäni syytellen ja rintaa puristi jatkuva ahdistus – tajusin, että on pakko hakea apua ennen kuin olen vajonnut liian syvälle masennukseen.

Mistä työuupumus johtuu ja voiko sitä estää?

Työuupumus tulee usein salakavalasti hiipien ja sen merkkejä on vaikea tunnistaa ajoissa. Tyypillistä on, että työuupumus iskee tunnollisiin, tavoitteellisiin, kunnianhimoisiin ja ahkeriin työntekijöihin, joilla on kovat vaatimukset itseltään ja tavoitteet omasta työpanoksestaan. Työuupumuksen merkkejä ovat krooninen väsymys, joka ei hellitä nukkumalla, unihäiriöt, lisääntynyt ärtyisyys, heikentynyt muisti, kaventuneet sosiaaliset ympyrät, ilmaantuu erilaisia lihaskipuja, kuten selkä- ja niskakipuja, tulee toivottomuuden tunnetta, negatiivisuus lisääntyy työtä ja muuta elämää kohtaan sekä ammatillinen itsetunto alenee. Ennen tilanteen ymmärtämistä työtahti kiihtyy eikä siitä huolimatta saa riittävästi aikaiseksi ja suhtautuminen työhön muuttuu negatiiviseksi ja oma työpanos tuntuu merkityksettömältä.

Mikäli tunnistat itsessäsi tämän suorittajapiirteen, kannattaisi pyrkiä tekemään tietoisia muutoksia elämän kuormittavuuden vähentämiseksi. On tärkeää tehdä selvä rajanveto työn ja vapaa-ajan välille. Työntekoon olisi hyvä suhtautua kuten raskaaseen urheilusuoritukseen, josta täytyy palautua. Täydellinen urheilusuoritus vaatii levon ja latautumisen suoriutuakseen mahdollisimman hyvin, työ vaatii täysin saman.

Syyt työuupumuksen sairastumiseen ovat moninaiset ja jokaisen voimavarat ovat yksilölliset. Työuupumus ei ole tautiluokituksessa sairaus, mutta työuupumus altistaa erilaisiin sairauksiin, kuten unihäiriöihin, masennukseen ja stressiperäisiin somaattisiin häiriöihin.

Työntekijän uupumisen voi ehkäistä pitämällä huolta, että työntekijä tietää mitä häneltä odotetaan. Työntekijälle on määritelty selkeät tavoitteet ja hänelle annetaan työstään palautetta. Hän saa tehdä kykyjään vastaavaa työtä, josta myös maksetaan asiaan kuuluva palkka. Työn ja vapaa-ajan välillä tulisi olla sopiva balanssi ja jousto, ettei työ vaatisi liiallisia uhrauksia vapaa-ajan kustannuksella. Työpaikalla tulisi olla tasa-arvoinen ja luottamuksellinen ilmapiiri ja vallita avoin keskusteluilmapiiri ja työntekijällä tunne, että hänestä välitetään.

Jos työntekijä osoittaa uupumisen merkkejä, tilanteeseen olisi syytä puuttua ajoissa. Työnantajan vastuulla on työntekijän työkyky ja työssä jaksaminen. Työnantajan velvollisuus on selvittää mistä uupuminen johtuu, ohjata työntekijä avun piiriin, keskustella ja tehdä muutoksia tilanteeseen.

(Lähde: Hyppänen, Riitta: Esimiesosaaminen. Liiketoiminnan menestystekijä)

Miten työuupumuksesta paranee?

Työuupumuksesta voi parantua vain tekemällä muutoksia. Täytyy tutkia tarkkaan mikä osa uupumisesta on nimenomaan työpaikasta tai johtamisesta johtuvaa ja mikä itsestä, omista toimintatavoista ja itselleen asetetuista paineista johtuvaa. Onko toimintatavoissasi jotakin sellaista, joka sotii arvojasi vastaan? Jos elää vastoin omia arvojaan, se nakertaa pohjaa elämältä. Uupuminen valitettavasti aiheuttaa myös muita ongelmia kuin syvää väsymystä. Työuupumus voi aiheuttaa unihäiriöitä tai masennusta tai jopa pysyvää työkyvyttömyyttä.

Paranemiseen vaadittavat muutokset voivat olla muutoksia toimenkuvaan, tiimin vaihtaminen, työkuorman keventäminen, aluksi lyhennetty työaika, irtisanoutuminen tai jokin muu muutos, kuten omalla kohdallani päätös jäädä opintovapaalle. Omalla kohdallani oli tärkeää katsoa rehellisesti peiliin ja tutkia, miksi näin kävi. Mitä pitää tehdä toisin, ettei vastaavaa enää tapahdu. Opin tunnistamaan rajani ja ymmärtämään vapaa-ajan ja levon merkityksen. Miksi työtä pitäisi tehdä koko ajan ja aina hereillä ollessa? Eihän kukaan voi olla parhaimmillaan aina, vaan työstä aiheutuva rasitus vaatii lepoa ja palautumista.

Miten minä paranin?

Sain sairaslomaa 1,5 kuukautta pätkissä määrättynä. Ensin meni aikaa, että uskalsin oikeasti vain olla ja kohdata kaikki ne syrjään työnnetyt tunteet. Olin niin tottunut suorittamaan ja tekemään koko ajan paljon asioita samaan aikaan, etten osannut heti jättää kaikkea, vaan yritin räpistellä vähän sitä ja vähän tuota. Aluksi syytin itseäni ja koin tämän vain suurena epäonnistumisena. Tuntui pitkään, ettei minusta tule enää ikinä mitään ja että elämäni on vain sarja epäonnistumisia. Kävin useita kertoja psykologilla ja psykiatrilla juttelemassa ja vähitellen ajatukset selkenivät ja syytökset vähenivät. Ymmärsin, että minun täytyy tehdä isoja muutoksia, että löydän elämässä taas oikean suunnan, ilon ja voimia.

Sairasloman aikana päätin selvittää voisinko jatkaa aiemmin kesken jääneitä opintojani. Anoin opinto-oikeuden palauttamista ja voi sitä riemua kun sain viestin, että pääsen jatkamaan opintoja. Anoin myös työpaikalta opintovapaata ja virallisen sairasloman päättymisen jälkeen lepäsin vielä kuukauden ennen koulun alkua. Vasta ihan viime aikoina minusta on tuntunut siltä, että olen jälleen oma itseni.

Vasta nyt tuntuu, että olen päässyt yli työuupumuksesta. Silti täytyy jatkuvasti olla hereillä, ettei kuormita itseään liikaa eikä taas luiskahda liikaa suorittamaan elämää. Kunnianhimoinen suhtautuminen ja sopiva stressi on hyvästä, mutta rajansa kaikella.

Yksi työpäiväni

Tänään oli tosi kiva ja opettavainen kuvauspäivä. Olen päässyt työni kautta monenlaisiin tilanteisiin. Tänään oli yksi niistä. Ensimmäistä kertaa olen organisoimassa mainoskuvauksia Evoke Natural Goodsille. Kameran takana oli superlahjakas ja herttainen Janita Autio. Kameran edessä esiintyi sydämellinen Martina Aitolehti. Meikit ja hiukset taiteili Coco Senay. Päivä oli tosi kiva. Oli mahtavaa tehdä ammattilaisten kanssa töitä. Hommat hoituu, läppä lentää ja vaikka taivaalta tulisi märkiä rättejä Martina ei hyydy ja Janitan kameran suljin laulaa.

Otin huvikseni itsekin kameran mukaan ja taltioin hetkiä sivusta. Mulla oli pitkästä aikaa ihan oikea järkkäri käsissä. Taidot ovat ruostuneet ja haluaisin raapia ruosteen pois. Haluaisin myös valokuvaamisesta pois sen olon, että kuvia pitää ottaa jotakin varten. Haluan ottaa kuvia silloin kun tulee sellainen fiilis, että tämän hetken haluan taltioida. Niin kuin joskus ennen.

Kuvaukset jatkuu huomenna videokuvauksilla. Jos haluat nähdä mitä me touhutaan, pistä @evokenaturalgoods seurantaan. 🙂

Vastatuulta

Olen ylitöissä. Pyöräilin aamulla tänne sellaisessa vastatuulessa, että pyörä meinasi pysähtyä tuulenpuuskissa. Vastatuuli kuvaa tämänhetkistä elämäntilannettani. Tuuli pakottaa pysähtymään ja ajattelemaan. Edessä on vuori, joka pitää kiivetä ylös. Nyt pitää katsoa peiliin ja peruutuspeiliin. Katsoa itseään silmiin ja löytää se, kuka sieltä peilistä katsoo.