Endorfiinikoukussa 9 vuotta: blogihistoriani pikakelaus

Blogini täytti tämän viikon torstaina 9 vuotta. Viime päivinä on tullut muisteltua tapahtumia blogihistorian varrelta. Monenlaista on mahtunut näihin vuosiin – huippuhetkiä ja pohjakosketuksia. Olen kirjoittanut tätä muistelmapostausta koko viikon. Tämä on ollut samalla itselleni jälleen yhdenlainen terapiaistunto.

Tässä nyt sitten tulee katsaus yhdeksän blogivuoden ajalta. Postaus on todella pitkä.

2010: Perustin blogin pysyäkseni positiivisena

Perustin Endorfiinikoukussa-blogin tammikuussa 2010. Olin kokeillut bloggaamista muutaman kerran ennen Endorfiinikoukussa-blogia, mutta näistä yritelmistä puuttui punainen lanka. Muoti ei ollut tarpeeksi mun juttu, eikä neulominen, eikä siskon kanssa aloitettua blogia tullut päivitettyä säännöllisesti. Arjesta en halunnut kirjoittaa, sillä se oli tuolloin suorastaan ahdistavaa.

Elettiin taantuman jälkeistä aikaa. Taantuma valitettavasti rutisti perhettämme isolla kouralla ja ravisteli vielä päälle oikein kunnolla. Olin joutunut jättämään opinnot kesken ja tarkoituksena oli siirtyä kokonaan työelämään. Olin blogin perustamishetkellä työtön. Työttömyyttä ei kestänyt onneksi montaa päivää, kun sain nopeasti vakituisen työpaikan. Taantuman seuraukset eivät ihan heti hellittäneet. Elämää varjosti monta vuotta ärsyttävä musta pilvi. Blogi oli minulle väylä pysyä positiivisena ja löytää elämästä ilonaiheita. Halusin myös ylläpitää kirjoitustaitoa journalismiopintojen jäätyä kesken.

Tuosta alkaen olen harrastanut työmatkapyöräilyä.

2011 : Blogi siirtyi lehtitaloon ja uskalsin kertoa läheisille blogista

Olin vuoden verran kirjoittanut blogia kaikessa hiljaisuudessa. En kertonut harrastuksestani oikein kenellekään, vain pari ihmistä lähipiiristäni tiesi blogista. Blogini nousi Blogilistalla seuratuimpien blogien listalle ja sain nopeasti paljon lukijoita. Tämä näkyi myös kommenttien määrän lisääntymisenä.

Sain yllätyksekseni yhteydenoton Bonnierilta. He halusivat blogini Evitan uudelle verkkosivulle, johon tuli minun blogin lisäksi muutama muu blogi. Sain blogin kirjoittamisesta pientä palkkiota joka kuukausi. Se tuntui huikealta!

Yksityiselämä oli yhtä sotkua. Olin kolmenkympin kriisissä ja itseni kanssa aivan solmussa. Kesällä yritimme erota. Asuimme muutaman viikon erillään, kunnes palasimme kuitenkin yhteen.

2012: Paikallaan tamppaamista ja ensimmäinen maraton

Pahimpien kriisien hälvettyä vietettiin vuosi myöhässä mun kolmekymppisiä. Tykkäsin työstäni vakuutusyhtiössä. Innostuin entisestään valokuvaamisesta. Kuvasin paljon edellisvuonna ostamallani ammattilaistason kameralla (mulla on sama kamera edelleen käytössä). Bloggaaminen oli kivaa vastapainoa toimistotyölle. Blogin ja treenaamisen lisäksi tienasin yritykseni kautta ylimääräistä rahaa valokuvaamalla asuntoja myynti-ilmoituksia varten. Arki oli aika tiivistä kolmen pienen lapsen kanssa. Vanhin oli jo koulussa.

Vietin paljon aikaa kahden hyvän ystäväni kanssa, joiden kanssa olin myös samassa työpaikassa.

Tytöt olivat vielä niin pieniä, että pystyin vetämään niitä kolmen pulkan letkassa Otaniemen ympäri.

Jokakesäiseltä purjehdusreissulta

Juoksin ensimmäisen maratonin.

Syksyllä minulla oli kaksi koululaista.

 

2013: Olkapääleikkaus ja masennus

Tämä(kin) oli kamala vuosi. Olin fyysisesti parhaimmassa kunnossa olkapääleikkauksen kuntouksen jälkeen. Olin viimeisen päälle tikissä – ulkoisesti. Henkisesti olin aivan romuna. Olin itseni kanssa aivan umpisolmussa. Olin vuosia työntänyt vaikeat asiat sisälläni yhteen lokeroon, mutta vuonna 2013 tuo lokero tuli täyteen ja räjähti. En osannut tunnistaa mitään varoitusmerkkejä. Yritin suorittamisella peittää kaikki tunteet. Luulin, että mitä kovempaa treenaan, saisin sen lokeron pysymään kiinni. Juoksin pahan olon höyryillä maratonennätyksen. Juokseminen ja raskas treeni ei kuitenkaan auttanut henkiseen pahoinvointiin. Tuli stoppi. Jouduin sairaslomalle, sain lähetteen psykiatrille ja psykoterapiaan. Aloitin terapian. Aloin vähitellen tutustua itseeni ja ymmärtää, että myös minulla on arvo eikä se arvo määräydy ulkokuoren perusteella.

Evita-lehti lakkautettiin ja blogi siirtyi FitFashion-blogiportaaliin. Tänä vuonna aloitin yhteistyön Suunnon kanssa ja tein yritykseni kautta sivuduunina Vapianon somesisältöjä.

Treenejä ei jätetty väliin.
Kaaduin työmatkalla ja satutin olkapään. Vuosi myöhemmin olkapääni leikattiin kuntoon.
Kuvasin itseäni edestä, takaa ja sivulta. Olin tosi tiukassa kunnossa, mutta en siltikään kelvannut itselleni.
Tällainen minä oikeasti olen. Riehakas pelleilijä. Tämän puolen näytän silloin kun olen turvallisella maaperällä luotettavien ihmisten seurassa. Tämä kuva on äidin ja äidin ystävän kanssa tehdyltä pitkältä purjehdusreissulta. Tuolla reissulla purjehdimme viikossa Oulusta Ahvenanmaalle. Tuo reissu on yksi parhaimmista reissuistani. Koin olevani vapaa.
Treenasin hullunlailla. Juoksin toisen maratonin, jonka tulos on edelleen ennätykseni: 3:45.
Ostin maantiepyörän ja rakastuin pyöräilyyn entistä syvemmin.
Tutustuin Heidiin ❤️
Sain masennusdiagnoosin ja olin sen takia reilun kuukauden sairaslomalla. Tämä kuva on sairaslomalla tehdyltä kävelyltä.

2014: Terapiaa ja ero

Toivuin masennuksesta. Kävin terapiassa ja aloin vähitellen päästä jyvälle siitä kuka olen. Aloin nähdä ne asiat, joita olin vuosia juossut pakoon. En ollut vielä keksinyt muuta keinoa helpottaa pahaa oloa kuin urheileminen, vaikka olin oppinut vuosien tauon jälkeen uudestaan itkemään.

Treenasin edelleenkin tosi paljon. Pääsin keväällä adidasheimoon, joka tuntui tosi hienolta. Olin edellisvuonna seurannut ensimmäisen adiasheimo-jengin treenejä somesta ja haaveilin pääseväni mukaan. Tutustuin tämän projektin myötä moneen tyyppiin, jotka ovat edelleen tavalla tai toisella elämässäni mukana. Tänä vuonna löysin Helsingin Urheiluhieronnan.

Kolme vuotta kestänyt pariterapia ja oma terapia auttoi tekemään eropäätöksen meidän kaikkien parhaaksi. Kesän aikana kävimme lukuisia keskusteluita asiasta ja käänsimme vielä ne pienimmätkin kivet ennen erilleen muuttoa.

Minun piti juosta tänä vuonna uusi maratonennätys, mutta eropäätöksen vuoksi jätin Tallinnan maratonin väliin. Loppukesällä aloitin yhteistyön Vauhtisammakon, 2XU:n ja Sykesportin kanssa. 🙂 Jälkimmäisestä tuli seuraavana vuonna lähes vuodeksi minun työpaikka. Blogi siirtyi myös työnantajan sivustolle. Tänä vuonna tein myös yhteistyötä Evoken kanssa, josta tuli myös myöhemmin mun työpaikka.

Minä edestä, minä takaa… Huoh. Hörähtelin ääneen näille kuville ja kuvakulmille.

Niiden kahden työkaverin ja ystävän kanssa jälleen viettämässä iltaa.
Adidasheimo-fiilistelyä.
Ellan kanssa juostiin samaa tahtia.
Vauhtisammakon Mikko teki mulle juoksutekniikka-analyysin ja aloitettiin yhteistyö.
Meriterapiaa eron jälkeen.
Olin ensimmäistä kertaa yksin reissussa. Lähdin Evoken maksamana Laura Peipon järjestämälle Ruska Bootcampille. Oli huippu reissu!

2015: Isoja päätöksiä, elämäni rakkaus ja uuteen elämään sopeutumista

Tämä ja edellinen vuosi oli blogin kulta-aikaa. Sain jatkuvasti uusia isoja yhteistyökumppaneita. Olisin voinut jättäytyä päivätyöstä ja hypätä blogin varaan, mutta en halunnut. En ollut valmis ansaitsemaan elantoa yksityiselämän kustannuksella.

Jälkikäteen tuntuu hurjalta, kuinka tapahtumarikas vuosi 2015 oli. Olin edellisen vuoden viimeisinä päivinä tavannut Ramin. Rakastuimme välittömästi. Kaikki tuntui heti hyvältä ja oikealta. Asiat etenivät todella nopeasti. Tänä vuonna tapahtui uuden parisuhteen lisäksi muitakin isoja asioita. Irtisanouduin viisi vuotta kestäneestä työsuhteesta vakuutusyhtiössä saatuani Sykesportista työtarjouksen. Työsuhde kesti 10 kuukautta ja päättyi talousvaikeuksien takia irtisanomiseen. Opin tuosta lyhyestä työsuhteesta todella paljon, vaikka silloin koko juttu tuntui virheeltä ja epäonnistumiselta.

Yksityiselämä oli täynnä isoja muutoksia ja sopeutumista, joilla keskustelupalstat riemuissaan repostelivat. Olin näistä aivan rikki. Tein jopa rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Kävin edelleen terapiassa. Onneksi. Muuten en ehkä olisi pysynyt kasassa. Harkitsin näiden keskustelupalstan riepottelujen vuoksi bloggaamisen lopettamista. Minusta tuli paljon varautuneempi. Jätin lapset pois blogista ja somesta joksikin aikaa, kunnes myöhemmin uskalsin avata taas enemmän ja aidommin.

Uuden elämäntilanteen vuoksi treenirytmin ylläpitäminen oli vaikeaa. Lapsellisina viikkoina ainoa liikunta oli työmatkaliikuntaa tai lasten kanssa yhdessä liikkumista. Lasten kanssa yhdessä vietetty aika oli ihanaa ja arvokasta. Meistä alkoi muodostua tiimi, perhe.

Blogin kautta tuli paljon menoja. Oli paljon yhteistöitä, tapahtumia ja juoksukilpailuja. Vuosi oli tosi hektinen ja täynnä muutoksia.

Ystävystyin Heidin kanssa
Aloitimme retkeilyn. Rakastuin siihen hyvään oloon mikä luontoretkistä jäi.
Rakastuin myös polkujuoksuun.
Juoksin puolimaratonilla ennätyksen 1:45.
Rakkaat ❤️
Juoksin ainakin yhdeksässä eri juoksutapahtumassa, joista 7/9 juoksin Heidin kanssa. Ajattelin, että menin Vaarojen maratonille treenaamatta, mutta kyllä näköjään tuli kuitenkin juostua ainakin kilpailuissa.
Retkeiltiin koko jengillä.
Tehtiin Ramin kanssa ensimmäinen Lapin vaellus. Tästä jäi perinne, joka toistuu joka syksy.
Tämä kuva on True Challenge #eitekosyille -kampanjan lopetustilaisuudesta, jossa julkistettiin kenen tiimi voitti. Minun sometiimi voitti. Olin kuvanottohetkellä ollut hetken työttömänä Sykesportin tarinan päätyttyä. Tuona päivänä sain Evokelta puhelun, että sain heiltä töitä. Tuo päivä jäi mieleen.

2016: Jälleen uusi työ, tahti kiihtyi entisestään

Olin edelleen tosi rakastunut. Jälkikäteen ajateltuna ne rakkaushuurut varmaankin saivat minut jaksamaan noin kovaa tahtia. Vuoden 2015-2016 vaihteessa aloitin työt Evokella ensin osa-aikaisesti ja myöhemmin työsuhteesta tuli kokopäiväinen. Blogi työllisti edelleen tosi paljon enkä osannut enää tehdä sitä yhtä rennolla otteella kuin ennen. Harkitsin blogin lopettamista vakavasti. Olin valmis siirtymään kokonaan palkkatöihin. Toivoin, että uusi työpaikka olisi sellainen, joka täyttäisi blogin jättämän aukon, jos siihen ratkaisuun päätyisin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Pään sisällä tapahtuneet muutokset saivat miettimään elämää monilta osin eri tavalla. Luonnossa liikkuminen toi elämään uudenlaista perspektiiviä ja entinen elämäntyyli alkoi tuntua vieraalta.

8.1.2016 menimme naimisiin
Aloin opettelemaan vapaauintia.
Retkeilimme tietysti.
…myös koko porukalla.
Kävin Heidin kanssa kaikissa mahdollisissa juoksutapahtumissa.
Järjestin erilaisia tapahtumia työn puolesta.
Aloitin avovesiuinnin.
Ja maastopyöräilyn.
Heidin kanssa tietysti.
Vaelsimme UKK-puistossa.
Aloitin erkauman kuntoutustreenit Sara Nevalaisen kanssa.

2017: Vuosien kiire päättyi työuupumukseen

Työtahti kiihtyi eikä aika meinannut riittää töiden lisäksi blogiin eikä perheeseen eikä treeniin eikä ihmissuhteisiin. Eikä minua enää kiinnostanut oikein mikään. Nyt voin tunnustaa, että kävin edellisvuoden lopulla työnhakuprosessin, jossa pääsin kahden viimeisen joukkoon, mutten tullut valituksi. Tämä harmitti pitkään, mutta samalla hiveli itsetuntoa ja toi uskoa siihen, että voisin saada töitä alalta, jonka opinnot jätin aikanaan kesken. Työn hakeminen on aika rankkaa ja intensiivistä enkä jaksanut heti lähteä uuteen työnhakuprosessiin. Tunnistin, että nykyisessä työpaikassa en jaksa, koska tahti on niin kova eikä siinä ollut riittävän selkeää rajaa työn ja vapaa-ajan välillä. Tuossa työssä ja työpaikassa oli paljon hyvää. Opin tuosta työpaikasta ehkä eniten, enkä pelkästään ammatillisesti, vaan myös ihan itsestäni työuupumuksen ja siitä toipumisen kautta.

Blogi siirtyi Annaan. Halusin tekohengittää blogia ja nipistää aikaa myös kirjoittamiseen, koska kirjoittaminen ja valokuvaaminen on mulle aina ollut mieluisaa vastapainoa kaikelle muulle. Bloggaaminen on mun juttu.

Vuoden 2017 lopulla pitkän hektisen elämänvaiheen jälkeen ja monen asian summana sairastuin työuupumukseen. Tämä oli todella opettavainen kokemus monella tavalla. Päätin, että nyt vihellän työelämästä pelin hetkeksi jäähylle. Anoin opiskelupaikan palauttamista aiemmin kesken jääneisiin journalismin opintoihin. Sain mahdollisuuden jatkaa! Se ratkaisi sen hetkisen tilanteen ja mahdollisti työuupumuksesta toipumisen. Tämä oli paras päätös moneen vuoteen!

Luonto 💙
Tutustuin työn kautta Martinaan.
Martina pyysi minua mukaan Team Speedoon.
Opettelin suunnistamaan (#evokegoesjukola oli minun ideoima ja yksin toteuttama markkinointiprojekti).
Työn vuoksi kiersin jokaiset messut. Hain vastapainoa joogasta ja muusta rauhallisesta. Jalka ja selkä kipeytyi. Ja olin stressistä ihan pinkeä.
Järjestin tapahtumia.
Metsään oli päästävä rauhoittumaan.
Tämä oli ihana loma.
Tämä Jukola-projekti oli aivan huikea! Vieläkin nousee kylmät väreet, kun muistelen kaikkea sitä mitä tuon porukan kanssa koimme.
Koko perheen ensimmäinen yhteinen telttaretki.

Tähän väliin mahtuu vielä parit tapahtumat, messut ja kesäloma, joka ei ollutkaan kesäloma.

Vedimme Martinan kanssa Saariselkä MTB:n läpi. Tämäkin oli siisti kokemus, vaikka oli ihan hullun rankka.
Pyöräilykisan jälkeen pääsimme Ramin kanssa Lappiin vaeltamaan.
Tässä vaiheessa olin jo ihan loppu. Välilevyt nitisi, jalka ei kestänyt oikein mitään treeniä. Yritin puskea raivolla töitä, kämmäilin, mutta silti yritin. Järjestin jälleen erilaisia tapahtumia, kuten tällaisen maastopyöräilytapahtuman – ne olivat kivoja, mutta mä olin aivan sairaan ärtynyt, väsynyt ja ahdistunut. Tästä ei mennyt kauaa, kun en vaan enää jaksanut mitään.

Vuoden 2018 tilinpäätöksen voit lukea täältä.

* * * * *

Nyt kun nämä vuodet kelasi kuvien kautta läpi, niin ensimmäisenä nousee ajatus, että onpa ollut raskasta ja vaikeaa (moni vaikea asia jää tässäkin nyt avaamatta). Aika monenlaista on tullut koettua. En onneksi ole mistään enkä kenellekään enää katkera. Olen oppinut ihan valtavasti. Toistan itseäni, mutta eniten olen oppinut itsestäni.

Uuteen vuoteen, kymmenenteen blogivuoteen lähden innokkain ja levollisin mielin. Bloggaaminen tuntuu nyt taas mielekkäältä, joskin edelleen vaivaa krooninen ajan puute. Nykyään teen vähemmän ja suoritan vähemmän. Nykyään elän enemmän. Tällä hetkellä haluan mieluummin käyttää aikaani rakkaiden ihmisten kanssa olemiseen kuin koneella istumiseen ja elämästä kertomiseen ulkopuolisille. Tämän vuoden tavoitteena minulla onkin löytää sopiva tasapaino työn ja vapaa-ajan välille.

Onnittelut, jos jaksoit kahlata postauksen tänne asti. 😀 Aikamoinen saaga.

33 kysymystä – aviomies vastaa

Blogeissa on kiertänyt haaste, jossa puolisot vastaavat 33 kysymykseen kumppanistaan. Mun piti hiukan maanitella, että sain Ramin vastaamaan näihin. Onneksi sain, koska nauroin näille vastauksille ääneen.

1. Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme?
Onneks tän voi ohittaa, koska meillä ei ollu ensitreffejä.

Minä: Ollaan edelleen niillä ensitreffeillä.

2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?
Et yhtä paljon kuin omille vitseillesi.

3. Pidänkö halailusta?
Onko Paavilla parveke.

Minä: Anteeksi mitä? 😀

4. Halusinko pienet vai isot häät?
Pienet kai. Tai mistä minä tiedän.

Minä: Luulis tietävän, koska ollaan naimisissa. Tosin hääjuhlia ei ole vielä pidetty.

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?
Kyllä, mutta vielä et oo jääny kiinni.

Minä: 😀

6. Millainen on voileipäni?
Kuin pieni hampurilainen. Päälle tulee voita, kinkkua, juustoa, kananmunaa, suolakurkkua ja joskus sinappia.

7. Millaista musiikkia kuuntelen?
Laidasta laitaan. Heikkoina hetkinä jotain itsensä viiltelyyn tarkoitettua klassista.

8. Mitä pelkään?
Että saavut liian aikaisin bussipysäkille.

Minä: Lähden aina kaikkialle niin viime tipassa, että joudun juoksemaan. 😀

9. Kestänkö stressiä?
Kyllä joo.

10. Oudoin tapani?
En keksi mitään kovin outoa. Pari ärsyttävää tapaa kyllä.

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Suurtalouskokki. Paitsi jos keittiössä on tarpeeksi palohälyttimiä.

Minä: Viime viikolla tein banaanilettuja sillä seurauksella, että palohälyttimet soi ja kämpässä oli sakea savu.

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?
Ei mitään hajua.

Minä: En kyllä itsekään tiedä.

13. Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Ostaisit ihquja huonekaluja.

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Oranssi. Koska oot kuin appelsiini, ulkoa kaunis ja sisältä mehukas.

Minä: En kestä näitä vastauksia. Nauran ääneen.

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
Jos ei pysty luottamaan.

16. Mikä on suosikki roskaruokani?
Varmaan burgeri. Myös pizza.

17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?
Ei taida olla mitään rumia.

Minä: Muistan kyllä jonkun kommentin yksistä leveälahkeisista housuista…

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?
Oon hävittäny mun avaimet.

Minä: Normimeininki. Montakohan vastaavaa viestiä olen lähettänyt?

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?
Et oo ikinä kunnolla kipee.

Minä: Sitten kun olen: haluan. Huolehdit minusta ihanasti silloin kun uupumus oli pahimmillaan. ❤️

20. Kun riitelemme miten käyttäydyn?
Uhittelevasti.

21. Menemme ravintolaa, mitä tilaan?
Useimmiten varmaan burgerin.

Minä: Koska sua ei saa mihinkään fine dining -paikkoihin, koska niillä ei kuulemma lähde nälkä.

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
Tosi-tv-sarjojen.

23. Mikä saa minut todella vihastumaan?
Luottamuksen pettäminen.

24. Entäs piristymään?
Yllätykset.

25. Millainen olen vaimona?
Rakastava.

26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
Minä. Ei pysty paljastamaan missä.

27. Mitä teen heti ekana aamulla?
Keität kahvit ja teet voileivät.

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?
Urheiluvaatteita.

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?
Ruoanlaittoa vois vähän treenaa.

30. Kumpi määrää kaapin paikan?
Kumpikin.

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Huumorintaju.

32. Entä paras piirre ulkoisesti?
Kaikki.

33. Ihanin yhteinen muisto?
Kaikki Lapin vaellukset.

Mitä on rakkaus?

Törmäsin Facebookissa tähän ihanaan gallup-kyselyyn ja ajattelin kirjoittaa ajatuksiani rakkaudesta. Ystävänpäivänä tuli pohdittua ystävyyttä. Aloitin postauksen kirjoittamisen aiheesta, mutta huomasin, että lopputulos oli lähestulkoon sama kuin vuosi sitten. Nyt pohditaan rakkautta. Mitä on rakkaus?

Hyvä itsetuntemus auttaa ihmissuhteissa

Jokainen kokee rakkauden eri tavalla. Jokainen osoittaa rakkauttaan eri tavoin. Moniin käyttäytymismalleihin opit saadaan kotoa. Joissakin perheissä halaaminen ja lähellä olo on luonnollista, kun taas toisissa perheissä koskettaminen tuntuu vieraalta. Myös keskustelukulttuuri vaihtelee. Jotkut jakavat hyvinkin avoimesti kaikenlaiset huolet, murheet ja ajatukset oman perheen kanssa. Toisille nämä asiat ovat yksityisiä eikä niistä puhuta juuri kenenkään kanssa. Onneksi keskustelun merkitys on viime aikoina ymmärretty paremmin eikä esimerkiksi terapiassa käymistä pidetä enää nolona asiana.

Ihmiset ovat ihmeellisiä ja omaan itseensä tutustuminen on kovin kiinnostavaa. Miksi minä toimin kuten toimin? Miksi ajattelen asioista tällä tavoin? Miksi tarvitsen palautetta ja hyväksyntää? Miksi joku toinen ei tarvitse? Mistä itseluottamus tulee? Miksi epäilen jatkuvasti itseäni ja kykyjäni, jos jonkun toisen ei ole koskaan elämässään tarvinnut epäillä tai kyseenalaistaa itseään? Mistä olen omaksunut tällaiset ajattelutavat? Miksi itsensä hyväksyminen on niin vaikeaa?

Minä tunnen asiat voimakkaasti. Innostun, iloitsen, raivostun, rakastan, murehdin, suren. Impulsiivinen tapani olla olemassa on joskus ihmisille liikaa. Pitkään pidin itseäni häkissä ja koitin kaikin voimin pienentää itseäni, kunnes päästin itseni viimein vapaaksi. En voi muuttaa itseäni enkä enää edes halua.

Miten itsetuntemus ja käsitys itsestä liittyy rakkauteen? Oleellisesti. Ihmissuhteissa on huomattavasti helpompi olla ja erilaisista ristiriitatilanteista on helpompi selvitä, jos osaat tunnistaa itsellesi ne kipeät paikat, jotka aiheuttaa sinulle ikäviä tuntemuksia: ehkä kateutta tai katkeruutta, epävarmuutta tai tarvetta tulla huomioiduksi ja nähdyksi.

Rakkauden osoittaminen

Oletko koskaan miettinyt, miten sinä osoitat rakkautta ja miksi osoitat juuri sillä tavoin? Mikä on sinulle se suurin rakkaudenosoitus toiselta ihmiseltä? Oletko ajatellut, että toiselle se ei välttämättä tarkoita samaa? Ei ole yhtä oikeaa tapaa osoittaa rakkautta, vaikka itse tietenkin haluaisi, että rakkautta osoitettaisiin minulle juuri sillä rakkauden kielellä, jota itse parhaiten ymmärrän.

Toinen tunnustaa rakkauttaan sanomalla sen, olemalla kiinnostunut toisen asioista ja antamalla toiselle huomiota ja kosketusta. Nämä ovat hänen maailmassaan niitä sykähdyttävimpiä tapoja osoittaa rakkautta. Toinen puolestaan rakastaa teoin. Hän huolehtii asioista toisen puolesta, helpottaa elämää erilaisilla huomaavaisilla teoilla, auttaa arkisissa asioissa ja tekee pieniä arjen yllätyksiä. Tällaisen ihmisen maailmassa suurinta rakastamista on konkreettiset arjen teot toisen hyväksi, sanat saattavat tuntua vain merkityksettömältä sanahelinältä.

Kahden erilaisen maailman kohdatessa ristiriitoja saattaa syntyä, koska toinen saattaa kokea, ettei ole rakastettu, jos rakkauden ilmaisutavat ovat erilaiset. On tärkeää puhua siitä, minkälaista huomiointia haluaa ja tarvitsee, ja minkälaisina toisen teot ja sanat kokee. Avoin, kunnioittava ja ymmärtävä keskustelu auttaa ymmärtämään toista.

Mitä on rakkaus?

Minä tunnen olevani rakastettu. Minulle se tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että saan olla sellainen kuin olen. Parisuhteessa saan olla oma itseni ja minulla on muutama ystävä, jotka hyväksyvät minut tällaisena ja joille minä uskallan olla minä. He kannustavat ja rohkaisevat, lohduttavat, joskus nuhtelevat ja potkivat perseelle. Minua kunnioitetaan ja kuunnellaan, mutta minulle myös uskalletaan esittää eriäviä mielipiteitä ja näkökulmia, joita en ehkä itse osaisi ottaa huomioon. Saan toteuttaa itseäni ja unelmoida, eikä unelmiani ammuta alas eikä lannisteta. Parisuhteessa minulla on oma tila ja vapaus toteuttaa itseäni ja tehdä mitä haluan. Saan olla itsenäinen, mutta samaan aikaan saan olla myös herkkä ja haavoittuvainen. Saan tarvita toista ja tukeutua toiseen.

Rakkaus on ihana asia, mutta samaan pelottaa olla täysin avoin ja auki. Onhan se aika hullua uskaltaa antaa toiselle itsestään kaiken ja olla haavoittuvainen.

Rakkautta viikonloppuihinne! ❤️

Rami vastaa

Annan blogissa oli tällainen hauska kysymyssarja, johon hänen poikaystävänsä/miehensä oli vastannut. Pyysin Ramia vastaamaan samoihin kysymyksiin, omat kommenttini alla kursiivilla.


1. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
Se voi olla ihan mitä tahansa tosi-tv:stä dokumentteihin.

Tällä hetkellä lempi-tv-ohjelma on Supertähdet, Pohjantähden alla ja pakko tunnustaa, että katson myös Temptation Islandia. En voi sietää Jethroa enkä Huutokauppakeisaria.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
Turun sinapin tällä hetkellä.

Mulla on ollut himo sinaappiin viime viikkoina.

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?
Maksa.

Maksalaatikko menee, mutta maksapihvejä en pysty jostakin syystä syömään, lähes kaikki muu ruoka menee.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
Jotakin syömistä ja alkoholia.

Haha, harvinaisen totta.

5. Mikä on hänen kengänkoko?
38.

Oikein

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
Keräilee jo lenkkareita ja treenivaatteita.

Totta.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Salaattia.

Näin on.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Laidasta laitaan. Yksinään ollessa varmaan klassista koska mä en voi sietää sitä.

Klassinen musiikki on mulle rakkainta musiikkia, joka herättää voimakkaimmat tunteet.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Nyyhkyleffoista.

Todellakin: Holiday, Me Before You…

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
Ei oo tullu katottua.

Nyt tulee sanomista! 😀 Ne on vihreät.

11. Kuka on hänen paras ystävä?
Yks Maru.

Just se Maru ja siskoni Laura.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
Annan sille luunappeja.

😀 Ja läpsii mennessä ja tullessa, viheltää epävireisesti liian kovaa…

13. Missä hän on syntynyt?
Kempeleessä.

Oikein.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Perus mansikkakermakakku.

❤️

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
Luonnossa retkeilyn parissa viihtyy vaikka viikon tai ylikin.

Mä pelkäsin, että Rami vastaa tähän somen, mutta sehän on oikeastaan mun työtä.

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Oman työnsä.

❤️

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
Ei se syö mitään outoa.

En kyllä syökään.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Puhelin, lompakko ja avaimet.

Mulla on aina mukana myös huulirasva. Tällä hetkellä lemppari on ACO:n huulirasva.

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Kiire.

Totta. Tai vitkastelu sekä ihmiset, jotka kyselevät itsestäänselvyyksiä eivätkä ajattele omilla aivoillaan.

20. Entäs piristymään?
Pusu.

❤️ Todellakin.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
Eva Wahlström

Oikein.

22. Millainen hän on vaimona?
Paras.

❤️

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
Ei muistikuvaa.

Mä muistan, tietenkin. Ramin isä vei meidät lentokentälle, kun olimme lähdössä meidän ensimmäiselle yhteiselle reissulle, silloin tapasin aamuyöllä hänet ensimmäisen kerran. Äidin tapasin siitä muutaman viikon päästä heidän kotonaan.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Suunnistus.

Jep.
25. Millainen on hänen kotilook?
Villasukat, trikoot ja mun vanha huppari.

Näin on, aina. Kesällä en tarvitse villasukkia ihan aina. 😀

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Treffeillä Tallinnassa

Toissa viikonloppuna päätimme lähteä käymään Tallinnassa. Ihan vain huvin vuoksi, koska ei keksitty mitään kivaa tekemistä kotikulmilla. Satuimme valitsimme ajankohdaksi mahdollisimman tuulisen päivän. Laivamatka olikin mielenkiintoinen. Käytävillä vastaan käveli vihertyneitä ihmisiä, jotka yökkivät oksupusseihin. Laivan keinutukselta oli vaikea kävellä suoraan. Onneksi meistä kumpikaan ei ole pahoinvoivaa sorttia. Istuskelimme aamupalabuffan jälkeen laivan kannella haistelemassa raikasta merituulta.

Tallinnassa päivä oli aurinkoinen ja yllättävänkin lämmin. Seura oli parasta ja päivän mittainen irtiotto oli juuri sopiva lataamaan akkuja ja nauttimaan taas kotona olemisesta. Olemmekin nykyään melkoisia kotihiiriä. Mutta minkäs sille mahtaa, jos arki on vaan just kivaa eikä kaipaa kummempia ilotulituksia elämään?

 

Mä tiedän, että oon turvassa sun iholla

#mäolentässä-kampanja päättyi viime kuun lopussa. En halunnut silloin jakaa tätä, emmin tosin vieläkin, mutta antaa nyt näissä onnenhuuruissa mennä.

Tänään tulee täyteen vuosi yhteistä taivaltamme. Olen edelleen korviani myöten rakastunut.

Sinä tulit elämääni kuin varkain. En tilannut mitään rakkaustarinaa, en ollut oikeastaan edes valmis mihinkään uuteen. Niin sinä vain tulit ja kaappasit minut kainaloosi. Se ei ollut tapaistasi, kerroit sen jälkikäteen. Ei minullakaan ollut tapana antaa tuntemattomien miesten kaapata itseäni kainaloon. Jostakin syystä se vain tuntui sillä hetkellä oikealta ja hyvältä. Ensitreffit kestivät heti kerralla kaksi vuorokautta. Vein sinut toisena “treffipäivänä” kotiini, pyhimpään paikkaan, ja sekin tuntui ihan sopivalta siinä hetkessä. Seurassasi olin heti oma itseni. Ei ollut mitään jännitteitä, eikä minkäänlaisia jarruja. Rakkaus syttyi hyvin nopeasti ilmiliekkeihin, eikä tätä kulovalkeaa saa millään enää sammumaan. Tutustumisemme alkumetreillä tuntemuksiani kuvasi parhaiten Kasmirin Iholla-biisin sanat.

En tiedä sun nimees, mut arvaan sen
En tiedä susta mitään, ainoastaan sen et oot harvinainen
Yhden kortin varaan kaikkeni paan, 100 % itsestä annan, muuta en kaipaa, en kaipaa
Jos sut omakseni saan, saan

Sä oot mulle, se jonka haluun tuntea sun sateenvarjon alla, ei tarvii piilotella arpia
Mä tiedän et oon turvassa sun iholla, oon turvassa, sun iholla, iholla

Haluun tuntee sut syvästi, haluun tuntee sut mun lähellä
Sanotaan näkemiin, ei hyvästi
Ajaudun sun vuoks vararikkoon, sulle kaiken mun kultani kannan
Niin koukus mä oon jo, mä oon, mä oon koukus sun ihoon

Sä oot mulle, se jonka haluun tuntea sun sateenvarjon alla, ei tarvii piilotella arpia
Mä tiedän et oon turvassa sun iholla, oon turvassa, sun iholla, iholla

Rakastan sua, Rami. ❤️

Kersantti herätti lenkille

Arkeen on nyt palattu. Olimme yöllä puoli kahdelta kotona ja aamulla heräsimme puoli seitsemältä siihen, kun keskimmäinen ryntäsi meidn sänkyyn maailman suloisin aurinkoinen hymy kasvoillaan. Ja kohta perässä tulivat kaksi muuta. Otettiin aamu aika rauhallisesti. Juteltiin ja halittiin. Ihana olla taas tyttöjen luona. Aamu ei ollut kuitenkaan kaikista seesteisin. Aina pitää kiukutella takautuvasti erossaolon jälkeen. Hyvin me niistä selvittiin, vaikka silmiä kirveli liian lyhyet yöunet. Menin pyörällä töihin ja nautin. Ihana lämmin aamu. Ei haittanut roiskuva rapa. Kuuntelin ukkosen jyrinää  ja rullailin työpaikkaa kohti.

Mutta nyt vielä pieneksi hetkeksi takaisin Pariisiin.

Eilis aamu alkoi puoli kahdeksalta, kun mä kersanttina avasin ikkunan ja verhot ja sanoin, että nyt lähdetään juoksemaan mars mars. Ja niinhän me lähdettiin. Juostiin vajaa tunti, kilometreistä ei hajua, mutta veikkaisin kuutta kilometriä. Lenkin jälkeen oli hirveä nälkä ja pääsin mussuttamaan ihania croissantteja, juustoja ja lattea laten perään. Hyvät eväät on salitauko on tehnyt tehtävänsä. Kesäkunnosta ei tietoakaan, mutta onneksi mua ei ole ennekään kiinnostanut mikään kesäkunto.

Juoksu
Kesto: 54 min
Syke: keski – 118 bpm, max – 138 bpm
Kalorit: 291 kcal 

Reissu oli aivan huippu! Sopivassa suhteessa rentoutumista, uusien paikkojen ihmettelyä, shoppailua ja hyvää ruokaa. Parasta lomassa oli se, että meillä oli tosi hauskaa yhdessä ja toisiksi parasta se, että tästä nämä meidän reissut vasta alkaa, tosin jatkossa reissaamme koko perheenä.

Huomenna sitten juosten töihin, koska menin lupautumaan siskon työmatkajuoksukaveriksi.

Rakkautta, ja välillä piikkilankaa

Tänään on kulunut kymmenen vuotta siitä kun menimme naimisiin. Yritin löytää vanhan blogin puolelta postausta, jossa kerron meidän tarinan, mutta en löytänyt, joten ehkä en ole tämän blogin historiassa kertonut mitään meidän alkuajoista. Vihdoinkin on aika puhua rakkaudesta, meidän suhteesta. Viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita, olenhan mä tästä teille kertonut. Jos en ihan hirveästi riveillä, niin rivien väleissä.

Me vuonna 2001

 

Meidän tarina alkoi Oulussa 19.12.1999. Tuolloinen kämppikseni seurusteli helsinkiläisen pojan kanssa. Heidän perhe oli tulossa Ouluun serkkunsa häihin ja kämppikseni oli lupautunut hoitamaan poikaystävänsä siskon lapsia häiden ajan. Mä olin puolestaan lupautunut jeesaamaan kämppistä lastenhoidossa. Aamupäivällä lapset tuotiin hoitoon ja samalla ovenavauksella kämppään asteli tumma ja jätäävän sinisilmäinen komistus tummassa puvussa. Tämä mies oli kämppiksen poikaystävän veli. En osaa kuvailla mun fiiliksiä, mutta perhosia oli vatsassa ja oli sellainen omituisen vaikuttunut olo. Mies kysyi lähtöä tehdessä kämppikseltäni, että voisikohan tulla häiden jälkeen vaihtamaan vaatteet meidän kämpille. Sehän sopi.

Häät oli juhlittu ja tämä mies veljineen tuli meille. Mies kävi suihkussa, vaihtoi vaatteet eikä pitänyt mitään kiirettä mihinkään. Luulin, että hänellä oli kamalasti kaikkea sovittua ohjelmaa ja kiire jonnekin, mutta hän jäikin meidän seuraan. Meillä synkkasi heti hirveän hyvin. Juteltiin koko yö aamuun asti, kunnes miestä tultiin hakemaan. Mies asui tuolloin Tukholmassa ja oli palaamassa sinne töihin joulun jälkeen. Aamulla ovenraossa sovimme, että ollaan yhteydessä, ollaan vaikka uusi vuosi samassa paikassa. Numeroita ei vaihdettu, koska miehellä ei ollut puhelinta eikä liittymää Suomessa. Ovi meni kiinni ja mä jäin hämmentyneenä istumaan sängynlaidalle. Olin aivan varma, että en kuule tuosta miehestä enää. Ajattelin, että en ole yhtään miehen tyyppinen. Mä olin tuolloin kalju (sänkipää) ja käytin löysiä farkkuja, mies taas oli huoliteltu ja trendikäs.

Olin ihan pistoksissa. Spekuloin tyttöjen kanssa loputtomasti miten tässä käy. Soittaako se? Kuvittelinko vaan, että meilla synkkasi? Ei se voi olla kiinnostunut musta. Yhtenä päivänä istuimme tyttöjen kanssa kahvilassa ja mun puhelin soi. Siellä oli hän. Sydän lepatti. Hän oli kaivanut mun puhelinnumeron jostakin ja soitti. Olimme molemmat ihan hermostuneita, mutta siitä se sitten lähti. Soittelimme päivittäin piiitkiä puheluita. Tuohon aikaan 1000 markan puhelinlasku oli jotakin käsittämätöntä ja sellaiset meille molemmille napsahti. Uusi vuosi vietettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan yhdessä. Millenium. Kimallusta, siirappia, onnea, rakkautta, ystäviä. Kaikkea mitä 19-vuotias voi ikinä kuvitella. Kaikki tuntui täydelliseltä.

Siitä lähti meidän yhteinen ja varsin räiskyvä taival. Olemme molemmat temperamenttisia paukapäitä ja paukuttelimme suhteen alkutaipaleella päitämme kunnolla yhteen. Otimme selvää kuka on kuka ja miksi. Kihlasormuksiakin heittelimme, mutta kaikesta leimuamisesta huolimatta pääsimme onnellisesti naimisiin. Moni oikein erikseen kommentoi, miten rauhoituimme naimisiin mentyämme.

Voi, kuinka pieniä me olimme tuolloin! Muka niin aikuisia ja valmiita menemään naimisiin ja perustamaan perhe. Onnellisen tietämättömiä me olimme, mutta ehkä ihan hyvä niin. En mä mitään vaihtaisi pois tai peruisi. Kaikki on mennyt juuri niin kuin pitääkin. Näistä kuvista reilun vuoden päästä meille syntyi ensimmäinen lapsi. Onnellisen haikea huokaus tähän väliin. Vaikka tässä on ollut pari huonoa vuotta välissä, niin on tässä ollut monta hyvää ja tulossa on vielä monta monta hyvää.

Kuvat on ottanut Markus Pentikäinen ja en tee niille oikeutta, näpsimällä kuvista kuvia.

Huomenna (tänään) Pariisiin!! <3

Pyöräretkellä

“Unohdetaan jo huolet hetkeksi ja muutan tän päivän pyöräretkeksi…” (sanat)

Raappana & Jukka Poika – Luotu ajamaan

Eilen illalla pakkasimme reput ja hyppäsimme könkelien selkään. Rullailtiin rauhassa ihanan lämpimässä illassa kierrellen Nuuksioon. Oli ihana pyöräillä ja oli kiva pyöräillä kerrankin rauhallista vauhtia. Mulla on tapana aina pyöräillä täysillä, mutta eilen maltoin pyöräillä ihan rauhallisesti. Oli silti vähän vaikeuksia ajaa hitaasti. Olisi niin paljon tehnyt mieli päästellä ihan täysiä, varsinkin metsäpolulla.

Olimme perillä noin kymmenen aikaan illalla. Kävimme uimassa, pystytimme teltan, juteltiin ja siemailtiin parit miedot alkoholijuomat. 😉 Oli ihanaa olla luonnossa ja terapeuttista päästä kahdestaan aukomaan parisuhteen solmuja.

Heräsin aamulla jo kuudelta, mutta sain onneksi uudestaan unen päästä kiinni ja nukuin kahdeksaan. Teltta oli muuttanut sijaintiaan yön aikana, koska telttapaikka oli alamäessä. Ollaan varsinaisia eräjormia! 😀 Meillä ei ollut minkäännäköisiä retkipatjoja mukana, ainoastaan yksi makuupussi peittona, eikä sitäkään tarvinnut, koska oli niin lämmin yö. Tämä prinsessa tunsi selkänsä alla käpyjä ja kiviä. Ei niin hyvät yöunet, mutta eipä se haittaa. Konkoilin aamulla kalliolle paistattelemaan päivää ja nakertamaan kuivaa patonkia aamupalaksi. Eräjormilla ei tietenkään ollut trangiaa tai kahvipannua mukana. Jonkin aikaa lojuttuamme ja käytyämme uimassa, päätimme lähteä Luukin leirintäalueelle aamupalalle ja -kahville. Syötiin tukeva aamupala ja makoiltiin nurmikolla hetki ennen kuin lähdimme pyöräilemään takaisin kotiin.

Oli mukava reissu! Pitää ehdottomasti ottaa uusiksi ja mennä joskus lasten kanssa telttaretkelle. Lapset tykkäis ihan varmasti.
Matka: 33.79 km
Kesto: 2 h 2 min
Syke: keski – 125 bpm, max – 160 bpm
Kalorit: 683 kcal
Matka: 24.39 km
Kesto: 1 h 23 min
Syke: keski – 129 bpm, max – 162 bpm
Kalorit: 529 kcal