Kersantti herätti lenkille

Arkeen on nyt palattu. Olimme yöllä puoli kahdelta kotona ja aamulla heräsimme puoli seitsemältä siihen, kun keskimmäinen ryntäsi meidn sänkyyn maailman suloisin aurinkoinen hymy kasvoillaan. Ja kohta perässä tulivat kaksi muuta. Otettiin aamu aika rauhallisesti. Juteltiin ja halittiin. Ihana olla taas tyttöjen luona. Aamu ei ollut kuitenkaan kaikista seesteisin. Aina pitää kiukutella takautuvasti erossaolon jälkeen. Hyvin me niistä selvittiin, vaikka silmiä kirveli liian lyhyet yöunet. Menin pyörällä töihin ja nautin. Ihana lämmin aamu. Ei haittanut roiskuva rapa. Kuuntelin ukkosen jyrinää  ja rullailin työpaikkaa kohti.

Mutta nyt vielä pieneksi hetkeksi takaisin Pariisiin.

Eilis aamu alkoi puoli kahdeksalta, kun mä kersanttina avasin ikkunan ja verhot ja sanoin, että nyt lähdetään juoksemaan mars mars. Ja niinhän me lähdettiin. Juostiin vajaa tunti, kilometreistä ei hajua, mutta veikkaisin kuutta kilometriä. Lenkin jälkeen oli hirveä nälkä ja pääsin mussuttamaan ihania croissantteja, juustoja ja lattea laten perään. Hyvät eväät on salitauko on tehnyt tehtävänsä. Kesäkunnosta ei tietoakaan, mutta onneksi mua ei ole ennekään kiinnostanut mikään kesäkunto.

Juoksu
Kesto: 54 min
Syke: keski – 118 bpm, max – 138 bpm
Kalorit: 291 kcal 

Reissu oli aivan huippu! Sopivassa suhteessa rentoutumista, uusien paikkojen ihmettelyä, shoppailua ja hyvää ruokaa. Parasta lomassa oli se, että meillä oli tosi hauskaa yhdessä ja toisiksi parasta se, että tästä nämä meidän reissut vasta alkaa, tosin jatkossa reissaamme koko perheenä.

Huomenna sitten juosten töihin, koska menin lupautumaan siskon työmatkajuoksukaveriksi.

2 thoughts on “Kersantti herätti lenkille”

  1. Sinulla on kyllä mahtavan alhaiset sykkeet juoksulenkeillä. Taidat olla hyvässä kunnossa?

    Upeita kuvia!

    -essi

  2. Essi: Kiitos, juoksimme kyllä aika hitaasti, joten siksikin oli matalat sykkeet, mutta oon kyllä itsekin ollut vähän yllättynyt matalista sykkeistä. Kai mulla on yhtäkkiä ihan hyvä kunto. 😀

    Kiva kuulla palautetta kuvista! 🙂 Ne on mun intohimo.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *