Minulta kysyttiin tällä viikolla, miten löydän tasapainon treenin ja levon välillä. Vastasin kysyjälle nopeasti jotakin, mutta jäin miettimään asiaa.
Sopivan tasapainon löytäminen ei ole ainakaan minulle ollut mikään helppo juttu.
Olen treenannut liikaa. Olen treenannut liian stressaantuneena. Olen treenannut liian kovaa. Varmaan arvaatte, ettei tuolla tavalla saa mitään hyvää aikaiseksi.
Pakonomainen suhtautumiseni treenaamiseen ajoi minut siihen, että lähdin lenkille, vaikka olin henkisesti ihan loppu. Lenkillä henki ei kulkenut, koska ahdistusmörkö istui rintalastan päällä ja salpasi hengityksen.
En jättänyt treeniä väliin, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt tai surullinen. En, vaikka minulle olisi tehnyt hyvää rauhallinen kävely luonnossa tai ulkoilu lasteni kanssa.
Kipeänä tai loukkaantuneena en sentään ole treenannut. Kohdallani kroppani olikin viisaampi ja pysäytti minut. Nyt jälkikäteen näen selvemmin, miten olisi pitänyt tehdä. Kroppa antoi erilaisia varoitusmerkkejä, joihin en osannut reagoida.
Nyt kun stressi on helpottanut, niin kaikki vaivat ovat ihmeen kaupalla helpottaneet. Vatsa ei ole enää niin herkkä, päänsäryt ovat vähentyneet ja jopa urheiluvammat ovat parantuneet!
Miten tasapainon löytää?
Tasapainon löytäminen on vaikeaa, koska resepti muuttuu jatkuvasti. Jokainen päivä on erilainen ja me ihmiset olemme kokonaisuuksia. Hyvinvointiin vaikuttaa niin moni asia: stressi, uni, mieli, terveys, huolet…
On vaikea tulkita mikä väsymys on sellaista, joka lähtee treenaamalla ja milloin se on sellaista, että treeni vain pahentaa.
Stressaavassa elämäntilanteessa treenejä pitäisi keventää, koska treenaaminen kuormittaa elimistöä entisestään. Silloin kannattaa vaihtaa raskaat kuormittavat treenit vaikkapa luontoretkiin ja joogaan.
Pitkät kävelylenkit luonnossa ja tauot meren rannalla kahvikupin kanssa rauhoittaa ja antaa ajatuksille tilaa kulkea.
Yksi tärkeimmistä ohjeista on olla itselleen myötätuntoinen. Älä puske väkisin. Stressaavassa elämäntilanteessa pitäisi osata aidosti löysätä. Istua vaikka kannon nokassa ja ihmetellä maailman menoa sen sijaan, että suorittaisit loputonta to do -listaa. Se lista ei nimittäin koskaan lopu.
Höllääminen ei ole helppoa, sillä itse suoritin sitäkin. Rauhoittuessani ajattelin, että istun nyt tässä hetken, koska tämä auttaa. Samaan aikaan kuitenkin päässä pyöri lista asioista, jotka odotti tekijäänsä.
Stressistä palautuminen vaatii aikamoisen työn. Se vaatii sen, että ymmärtää, ettei asiat lopu tekemällä. Minulla se vaati sen, että tutkiskelin omia arvojani ja ymmärsin, etten elänyt arvojeni mukaista elämää.
Minä vielä opettelen löytämään sopivan tasapainon. Parhaillaan palailen treenien pariin pitkän stressijakson jälkeen. Tasapainoilu vaatii jatkuvaa hereillä oloa ja itsensä kuuntelemista.
Lempeää viikonloppua!
❤️ Elina
Kuvat: Heidi Tainio
Tiedän tunteen. Viimeisen kolmen vuoden aikana elämä on ollut stressaavien tapahtumien sarja. Liikunnallinen kehitys sen mukaista. Turhautumiseen auttaa kyllä se että ajattelee mikä on oikeasti tärkeää. Joskus se vain on vaikeaa
Oot niin asian ytimessä. Aina pitäisi muistaa ne asiat, joilla oikeasti on merkitystä. Vain niillä on väliä.