Tämä viikko on ollut tähän asti täynnä hyvää energiaa ja energiaa ylipäänsä. Energia ja hyvä olo ei ole aina itsestään selvää. Muistatteko loppusyksyn tunnelmat, kun kerroin uupuneeni pitkään kestäneen ylikuormitustilan vuoksi? Minusta tuntuu, että olen vasta nyt kokonaan palautunut työuupumuksesta. Tuntuu, että olen oma itseni jälleen.
Toipuminen vaati täydellisen pysähtymisen, lepäämisen sekä täyskäännöksen työuran suhteen. Tämän seurauksena siirryin työelämästä päätoimiseksi opiskelijaksi. Tämä päätös oli paras pitkään aikaan. Tuntuu, että solahdin opiskelijaelämään melko vaivattomasti. Olin työelämässä tottunut tekemään paljon asioita koko ajan, joten kurssien ja tehtävien määrä ei ole tuntunut ylitsepääsemättömältä. Pitää vain käyttää kaikki käytössä oleva aika järkevästi. Opiskelun lisäksi olen ollut jälleen motivoitunut kirjoittamaan blogia ja tekemään somea. Aluksi pelkäsin miten aika ja energia riittää, mutta kaikki koulujutut ja blogiin liittyvät jutut ovat mulle niin mieluisaa tekemistä, etteivät ne tunnu lainkaan työltä, vaikka aikaavievää se on.
Sairasloman ja vuosiloman jälkeen kroppani päätti pitää minua vielä hetken pidempään paikoillaan. Oikea takareiteni, jonka johdosta tehdyistä muistelmista voisi kohta kirjoittaa kirjan, pakotti pitämään yhteensä neljän kuukauden tauon kunnollisista treeneistä. Tämäkin tauko oli kaiketi ihan paikallaan, vaikka pää ei meinannut kestää lepäilyä.
Tällä viikolla olen oikein pysähtynyt miettimään, mikä tekee tästä viikosta näin hyvän? Mikä saa minut näin hyvälle tuulelle? Keväällä ja lisääntyneellä auringonvalolla on osansa. Rakastan kevättä ja aina keväisin tuntuu kuin heräisin horroksesta uudestaan eloon samaan aikaan luonnon kanssa. Sekään ei kuitenkaan selitä tätä oloa, vaan terve keho ja arkiliikunta! Terve keho on ehkä vähän liikaa sanottu, mutta huomattavasti terveempi ja kivuttomampi. Olen tästä niin onnellinen!
Olen tällä viikolla pyöräillyt kaikkina päivinä kouluun. Ensimmäisenä päivänä sain heti muistutuksen siitä, mitä “työmatkapyöräilijän” arki olikaan. Aina täytyy varautua yllätyksiin. Koulusta kotiin lähtiessä huomasin, että pyörän kumi oli tyhjentynyt. Olinkin katsonut jo aiemmin, että ulkokumit pitäisi vaihtaa uusiin. Kivi oli pureutunut ulkokumin läpi ja puhkonut sisäkumin. Minulla ei tietenkään ollut uutta sisäkumia tai edes pumppua mukana. Ei auttanut kuin käppäillä lähimmälle metroasemalle ja mennä sillä kotiin. Metrossa naputtelin heti tilauksen pyöräkauppaan, josta tilasin pyörään uudet ulkokumit ja muuta tarviketta. (Tänään unohdin meikkipussin, en sentään housuja tai muuta oleellisempaa kuitenkaan.)
Pyöräilyhetket aamulla ja illalla ovat lisänneet ihan uskomattomalla tavalla minun onnellisuutta. Jäin miettimään mikä se selittävä tekijä oikein on, enkä tiedä osaanko antaa mitään vastausta. Tällä viikolla kun olen pyöräillyt, minusta on tuntunut paljon voimakkaammin siltä, että olen taas oma itseni. Minulla on paljon enemmän energiaa ja yleisvire on iloisempi. Säännöllinen ulkona oleminen, itsensä kanssa oleminen ilman kännykkää ja siihen yhdistettynä liikunta, on sellainen kombo, jonka vaikutukset ovat huomattavat. Olen aina fiilistellyt työmatkapyöräilyä, mutten ole koskaan osannut eritellä mikä siinä on niin ihanaa. Se vain on ihanaa. Myös tänään, kun kevät muuttui kesken päivän talveksi ja lunta pyrytti vaakasuoraan. Minua vain nauratti. Ehdin ottaa pari kuvaa ennen kuin kylmyys söi kännykän akun tyhjiin.
Onko siellä muita pyöräilyhulluja?
Jep, päivä lähtee mulla käyntiin ihan eri fiiliksellä, kun on pyöräillyt töihin ja saanut aivoille kunnolla happea ja pienen hien (=endorfiinit) pintaan. On myös kiva seurata maiseman ja vuodenaikojen vaihtumista tutulla reitillä. Välillä on “pakko” mennä autolla ja silloin iskee herkästi kiukkuinen ja kiire-kiire-kiire -fiilis. Tosin täytyy tunnustaa, että menneen talven pakkaset ja lumimyräkät saivat kyllä ajoittain tarttumaan rattiin ihan mukavuussyistä.
Mä uskon, että pyöräilyn ansiosta luonnosta on tullut mulle tärkeämpi. Ja jotenkin se luonnossa oleminen tekee hyvää mielelle ja olen oppinut olemaan paremmin läsnä.
Auton ajaminen ruuhkassa tuon seesteisyyden jälkeen on kyllä niin raju kontrasti, että pinna paukkuu. Onneksi mulla ei oo autoa. 😀
Hei, vaikka en nykyisellään enää pyöräile kovinkaan paljon, niin osaan samaistua tuohon tunteeseen täysin. Joskus lukioikäisenä pyöräilin todella paljon. Parhaimpina päivinä pyöräilin ensin kouluun ja sen jälkeen vielä partioon. Matkaa tuli päivässä jopa 80 km pelkkää hyötyliikuntaa! Ja edelleen mulle tulee SE tunne, kun hyppään pyörän selkään: tässä minä olen minä ja minä elän!
80 kilometriä on kyllä yhdelle päivälle paljon, mutta pyöräily on siitäkin mahtavaa, kun vauhtia voi säädellä. Väsyneenä voi polkea rauhallisemmin.
Tuo sun viimeinen lause on niin totta!
Oi olen armoitettu sohvaperuna ollut aina mutta pyöräillyt jo muutaman vuoden töihin huhtikuusta lokakuulle. Voi sitä riemua mikä siitä tulee… en malta odottaa että lumet sulaisi jo pois ja pääsisin polkemaan <3 johan tässä on lepäillyt tarpeeksi
Eikö olekin ihanaa! Kohta sitä taas pääsee suhailemaan asfaltilla! <3
Kyllähän työmatkapyöräily on paras startti työpäivään! Pieni sade vaan herättää paremmin 😊
Kyllä se on just noin!
Minkä mittaista koulu tai työmatkaa pyöräilet? Itse suunnittelen keväällä aloittavani työmatkapyöräilyä. Yhteen suuntaan nyt 8km. Mietin onko sopiva matka ja kuinka menee aikaa.. olen kulkenut autolla ja koululaiset kuitenkin kotona odottavat äitiä töistä kotiin..
Mun koulumatka on nyt aikalailla tasan 10 kilometriä. Mulla oli yhteen edelliseen työpaikkaan 8 kilometrin matka. Siihen meni vähän pyörästä ja päivän kunnosta riippuen 15-25 minuuttia. Mun mielestä se oli ihan sopiva. Tulee hiki eikä kovallakaan pakkaselle ehdi tulla liian kylmä. Siinä saa samalla päivän liikunnat hoidettua ja antaa voimavaroja iltatoimiin. 🙂 Kannattaa kokeilla vaikka alkuun parina päivänä tai niin, että jonakin päivänä pyöräilee töihin ja toisena kotiin. 🙂
Allekirjoitan kevään tuoman energian lisääntymisen, jaan tunteen pyöräilystä! Avasin tänään kauden ja se tunne, se vapaus ja happi, aurinko, nouseva sydämen syke. Parhautta!
Nimenomaan – se tunne ja se vapaus ja kaikki! Ihan parasta!
Ihanaa lukea siitä, kun joku muukin polkee tuossa hullussa säässä ja tietää mitä se pyöräilyn tuoma flow on! Itse olen jo muutaman vuoden polkenut työmatkan (10km/suunta) ympäri vuoden (poislukien kovimmat pakkaset) ja työkaverit ihmettelee miten jaksan. Yritän selittää että siitä saa mahtavaa virtaa ja se nollaa ajatukset, mutta vähän hulluna ne mua pitää! 😀
Haha, niinpä! Kiva kuulla, että on muitakin pöhköjä, jotka rakastaa tätä touhua! Oon kohdannut ihan samantyyppistä suhtautumista. Pikkuisen pöhkö pitää olla.
Munkin työmatkapyöräilyä ihmetellään usein, kun itse työ on fyysisesti tosi raskasta ja mun työmatka on 25km/suunta. Tosin poljen sen vain iltapäivisin kotiinpäin, kun aamulla pääsen kätevästi miehen kyydissä autolla töihin.
Se pyöräily vaan tuo sellaisen vapauden ja onnen, kun saa kotimatkalla hien pintaan ja pään tuuletettua. Eikä välttämättä tarvitse lähteä enää erikseen liikkumaan vaan saa olla loppuillan perheen kanssa kotona. Vaikea tätä on selittää sellaisille, jotka eivät vain ymmärrä moista pöhköyttä 😁