Osaatko uida?

Tämä viikko on uimataitoviikko ja siksi haluan taas kirjoittaa uimisesta ja samalla muistuttaa uimataidon tärkeydestä.

Haastan sinut ja lapsesi testaamaan tällä viikolla uimataitosi. Testin voi suorittaa näin: hyppää veteen altaan päästä/turvallisesta paikasta laiturilta ja ui vapaalla tyylillä 200 metriä, joista 50 metriä tulisi uida selkäuintia. Onnistuuko?

Meidän tytöt kävivät viimeksi eilen keskenään meressä uimassa. Uskallan päästää heidät, koska tiedän, että he osaavat uida. Muistan toki ne ajat, kun rannalla ei voinut kääntää hetkeksikään katsetta pois, koska pelkäsin, että juuri sillä hetkellä jonkun pää painuu veden alle. Meidän äiti helpotti tätä asiaa aikoinaan ostamalla meille mahdollisimman räikeät uima-asut, jotka oli helppo erottaa massasta. Ihan hyvä strategia.

Minä opin uimaan jo ennen kouluikää. Olen pitänyt huolen, että myös omat lapseni oppivat uimaan. Opin uimaan ilman uimakoulua ja samoin oppivat myös lapseni. Meille uimataito on tärkeä taito myös siksi, koska vietämme kesäisin aikaa merellä purjehtien. Purjehtiessa meillä on aina pelastusliivit päällä, mutta siitä huolimatta on tärkeää osata uida ja olla vedessä. Purjehdusreissulla tulee vietettyä aikaa satamissa, eikä koskaan voi tietää, jos liukastuu laiturilla. Muistan omasta lapsuudesta tapauksen, kun kovassa myrskyssä satamassa ollessamme viereisen veneen mies putosi kallistuneelta laiturilta mereen. Meidän isä huomasi tilanteen ja pelasti hänet vedestä. Muistan myös sen, että samainen mies toi seuraavana päivänä meille kiitokseksi täytekeksejä.

Uinnin opettelu kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu ensin veteen elementtinä. Ei kannata lähteä suin päin opettelemaan tekniikkaa, tai sitä varsinaista uimista, vaan kannattaa ensin räpistellä, tunnustella ja kokeilla laittaa pää veden alle. Vaikka opettelisit uimaan vasta aikuisena, kannattaa ensin totuttautua vedessä olemiseen ja vasta sitten vähitellen lähteä opettelemaan, miten siellä vedessä liikutaan. Moni pelkää pään laittamista veteen. Ymmärrän tämän tosi hyvin ja varsinkin kun siihen lisätään hengästyminen, niin jo on jännää. Muistan hyvin kun päätin muutama vuosi sitten opetella uimaan vapaata. Minusta aluksi tuntui siltä, että hukun.

Viime viikon lomalla uin avovedessä ilman märkäpukua. Se oli ihanaa, mutta myös jännittävää. Olen aina aiemmin uinut avovedessä matkaa märkäpuvun kanssa. Märkäpuku tuo turvallisuuden tunteen, koska se kelluttaa mukavasti. Tällä kertaa en pakannut reissuun mukaan märkäpukua enkä myöskään maantiepyörää, vaikka näin Ramille uhosin ennen lähtöä. 😀

Avovesiuinti on ihan oma lajinsa. Luonnonvesissä on tietysti kasveja ja mereneläviä, ja siellä on myös virtauksia ja aallokkoa. Altaassa uidessa voi ajatella samalla kaikenlaista, tai olla ajattelematta yhtään mitään. Avovedessä puolestaan joutuu olemaan eri tavalla skarppina ja rauhallisena. Olen hätäinen luonne ja avovedessä uidessa hoen itselleni kaikenlaista: “pysy rauhallisena”, “ui veto kerrallaan”, “se oli vain kala”, “jos jotain käy, käänny selälleen”, “älä mene liian kauas rannasta”, “hengitä rauhallisesti”…

Luonnonvoimia täytyy aina kunnioittaa ja siksikin avovesiuinti pakottaa nöyräksi. En ole vielä kovin kokenut uimari ja siksi jännitän avovedessä uimista. Avovesiuinti on samaan aikaan ihan älyttömän siistiä, ehkä juuri osittain tuon jännityksen vuoksi. Erityisesti viime viikolla Kreikassa oli aivan käsittämättömän hienoa uida, kun näki koko ajan pohjaan. Veden alla näki kaikki kalaparvet, pohjan hiekan muodot, roskat, kivet – kaikki. Suomessa avovesiuinnissa lisäjännityksen tuo se, kun veden alla ei näe mitään, ei lähestulkoon edes omia käsiään.

Minun kaikki uimavarusteet: Speedo *saatu

 

Ps. Tulevat kaksi viikkoa tulevat olemaan erittäin kiireisiä. Suoritan seuraavan kahden viikon aikana kesäopintoja intensiivisesti  (klo 9.30-20.30), joten en uskalla luvata julkaisevani tuona aikana blogipostauksia, ellen ehdi kirjoittamaan postauksia varastoon.

Treenikuulumisia

Kävin tänään lähes joka sunnuntaiseen tapaan uimassa. Tyttärilläni on sunnuntaisin toisella puolella Espoota treenit, jonka vuoksi joudun viettämään aika monta tuntia tuon jalkapallohallin läheisyydessä. Tuon ajan olen käyttänyt tekemällä koulutehtäviä hallilla tai uimassa, tai jopa molempia. Uimisesta on tullut minulle tärkeä harrastus, mistä tykkään koko ajan vain enemmän. Uimaan lähteminen ei tunnu enää niin vaivalloiselta, vaan suorastaan helpolta verrattuna moneen muuhun harrastukseen. Uimakamat mahtuu pieneen tilaan ja pitää muistaa ottaa vain uimapuku, uimalasit, uimalakki ja pesuaineet.

Pari viikkoa sitten menin Team Speedon treeneihin muita myöhemmin. Meillä on tiistaisin aina treenit tiettyyn aikaan, mutta juuri tuohon aikaan minä istun vielä luennolla. Luennon loputtua useimmiten kiiruhdan uimaan hyppytuntien ajaksi. Tuolloin pari viikkoa sitten Martina osui mun kanssa samaan aikaan altaalle ja yllytti minua tekemään hänen treeniohjelman mukaisen vetotreenin: 4 x 500 metriä. Treeni kuulosti sen verran raskaalta ja haastavalta, että päätin liittyä seuraan. Tuona päivänä uinti sujui jotenkin aivan älyttömän hyvin. Tuntui vähän samalta kuin juoksuflow parhaimmillaan. Eli ihan mahtavalta! Suoritettiin molemmat omaa treeniä keskittyneesti. Martina toki minua nopeammin, mutta tulin yllättävän hyvin perässä. Katsoin Martinan käännöksiä ja päätin, että nyt vihdoinkin opettelen myös tekemään vedenalaisen käännöksen. Siinä parin kilometrin aikana ehti muutaman kerran harjoitella ja opinkin käännöksen edes jotenkin. Loppuun kiskoimme vielä neljä 25 metrin vetoa täysillä. Aivan mahtava treeni!

Uimisesta on tullut mun aerobisen treenin yksi kulmakivistä pyöräilyn rinnalla. Nykyään oikein odotan, että pääsen uimaan ja opettelemaan tekniikkajuttuja vähän lisää. Tänään taas harjoittelin käännöksiä ja uinti tuntui tosi hyvältä! Olen vihdoinkin oppinut malttamaan treenieni suhteen ja jättämään punttitreenejä vähemmälle. Jalka kestää yhden voimatreenin viikossa, ei enempää.

Tällä hetkellä viikon treenini koostuvat suurinpiirtein seuraavasti:

  • Pyöräilyä 50-100 kilometriä viikossa
  • Lihaskuntotreeniä 1-3 tuntia viikossa
  • Uintitreenejä 1-3 tuntia viikossa

Treenimäärät riippuu siitä miltä kropassa tuntuu. Pyrin nyt parhaani mukaan pitämään kroppani kunnossa. Tuntuu aivan mahtavalta, että pystyn tällä hetkellä treenaamaan näinkin paljon ja monipuolisesti. Ensi viikolla kuvioon tulee pitkästä aikaa mukaan myös juoksu. Hyvin hyvin rauhallisesti ja varovaisesti, mutta kuitenkin. Niin siistiä!

Viime viikonloppuna kävimme Ramin kanssa pitkästä aikaa kimpassa treenaamassa. Teimme hetken mielijohteesta treenistä videon, kun kamera sattui löytymään repusta. Tsekkaa video tästä.

 

Tällaista kuuluu tällä hetkellä mun treenirintamalle. Miten sinä treenaat? Onko sulla ollut jotain urheiluvammoja, joiden takia olet joutunut muuttamaan treenirutiinejasi.

Positiivinen asenne hukassa

Olen käyttänyt viime aikoina ihan liikaa aikaa ja energiaa murehtimalla mitä kaikkea en voi jalan takia tehdä. Kyllähän se harmittaa aika rankastikin, koska jalka ei nyt vain osoita paranemisen merkkejä, päin vastoin. Työpaikan etuna saatu sairauskuluvakuutus päättyi opintovapaan alkaessa, joten olen nyt kunnallisen terveydenhuollon varassa. Kunnallista puolta tuskin kiinnostaa minun takareisivaivani, jos pystyn kävelemään vaikkakin pienen kivun kanssa.

Urheiluvammoihin suhtautuminen vaatii aina paljon kärsivällisyyttä ja positiivista asennetta. Jalan ollessa kipeä, kaipaa eniten juuri sellaista treeniä ja tekemistä, joka vaatisi tervettä jalkaa. Käden ollessa kipeä harmittelee juuri niitä asioita, joita ei käden vuoksi voi tehdä. Ja niin edelleen. Olen yrittänyt vuosien varrella opetella iloitsemaan niistä asioista, joita vammoista huolimatta pystyn tekemään. Elämässä muutenkin pyrin siihen, että löytäisin aina ilonaiheita kuin keskittyisin pelkkään murehtimiseen. Olen kova huolestumaan ja murehtimaan – Murheiden summa on aina vakio. Urheiluvammat ovat opettaneet minulle, että aina voi tehdä jotain. Harvoin on ainakaan kovin pitkiä aikoja niin kipeä, ettei minkäänlainen liikunta onnistu. Nyt täytyy myöntää, että kärsivällisyys ja positiiviset ajatukset alkavat olla loppuun käytettyjä tämän, jo puolitoista vuotta kestäneen, jalkavamman kanssa.

Tarvitsisin kipeästi jonkin tavoitteen, joka motivoisi minut säännöllisesti liikkeelle.  Tänään kävin pitkästä aikaa uimassa Speedo-jengin kanssa. Ollaan elvytelty tiistaiaamun uintitreenirutiinit taas henkiin. Uiminen on kivaa ja uimisessa mulla on paljon opittavaa ja sitä pystyn sentään tekemään! Voisin nyt keskittyä uimiseen ja treenaamaan salilla niitä juttuja, joita pystyn siellä tekemään. Kaivaisin taas jostakin sen nukkuvan positiivisen asenteen esiin ja ymmärtäisin, että asiat on kuitenkin aivan hyvin.

Ikuisen innostujan seikkailut (+arvonnan voittaja)

 

Olen innostuja, kuten varmasti tiedätte. Minulta kysyttiin Team Speedon Whatsapp-ryhmässä, lähtisinkö Messukeskuksen altaaseen johonkin SUP-lautakisaan, jossa vastassa olisi liuta palomiehiä. Vilkaisin kalenteriani ja totesin, että lähden. Mitä sitä turhaan kyselemään tarkempia ohjeita tai kyseenalaistamaan, voisiko perjantai-iltapäivää käyttää jotenkin muuten. Kalenterissa oli tyhjää, niin mikäs siinä.

Eräänä päänsärkyisenä perjantaina löysin sitten itseni Venemessuilta etsimässä allasta, jossa kilpailu suoritettaisiin ja muita yhtä yllytyshulluja Team Speedolaisia. Mukaan tähän hullutukseen houkutteli Anne, myös Mimi ilmoittautui mukaan. Joukkueemme neljäs jäsen oli estynyt, jolle saimme sijaisen. Erinäisten aikatauluselkkausten johdosta ensimmäiselle kilpailukierrokselle jouduimme nappaamaan toisen joukkueen kannustajan ja toiselle karsintakierrokselle saimme mukaan joukkueemme varsinainen, joskin tuuraajajäsenen. Muut joukkueet ehtivät ottaa pitkään SUP-lautaan ja rataan tuntumaa parinkin harjoituskierroksen verran. Me totesimme, että lahjattomat treenaa ja hyppäsimme mukaan vasta varsinaiseen kilpailuun. Ylimielisyydellä kun elämässä ei pääse kovin pitkälle, niin ei tälläkään kertaa. Palkinnot jaettiin lihaksikkaille palomiehille ja me saimme lohdutuspalkinnoiksi lippikset ja rutkasti hyvää mieltä.

Olipa hauska kokemus. Loppupäivän vietin äitini kanssa veneitä ihastellen ja tarvittavia venetarvikkeita etsien. Kävimme me vielä sushillakin. Kannatti sanoa kyllä.

Ps. Mä Sporttaan -tapahtuman liput on nyt arvottu. Voittajat ovat Rani ja Tiina. Voittajille on lähetetty viesti.

Team Speedo

Sain onnekkaana tyttönä kutsun Martinan ja hänen ystävien yhteiselle joka tiistaiselle uintivuorolle, jota sponsoroi Speedo. Ennen ensimmäistä treenikertaa mua jännitti kauheasti, vaikka tiesin, että Martina on mukava ja ystävällinen. En kuitenkaan tiennyt minkälaisia ne kaikki muut upeat lehtien palstoilta tutut naiset ovat. Uima-altaassa olemme kaikki ihan samalla viivalla. Jokainen ilman meikkiä, samanlaisissa uimapuvuissa ja uimalakit päässä. Turhaan pelkäsin ja jännitin, minut otettiin lämpimästi vastaan. Treeneissä on ollut hauskaa ja olen oppinut joka kerralla jotakin uutta. Treenejä meille vetää Anne Hiltunen ja Mimi Cajander.

Vesi on ollut mulle lapsesta asti tärkeä elementti. Meidän perhe vietti kesät merellä purjehtien ja uiminen on kuulunut kesään. Talvisin äiti kuljetti meitä lähes viikottain uimahallille pulikoimaan. Viime talveen saakka uin aina pelkästään rintaa, vapaauintia kokeilin ensimmäisiä kertoja vasta viime vuonna. Mulla on tapana asettaa aina heti jokin tavoite, että saan motivaatiota treenaamiseen ja viime vuonna ilmoittauduin parin vapaauintikokeilun jälkeen 2XU:n avovesiuintitapahtumaan, josta selviydyin hengissä, vaikka vesi oli hyytävän kylmää. Onnekseni sain uintiin vähän apuja Noora Valkoselta sekä kaveriltani Annalta, en tiedä mitä uintikisasta olisi tullut ilman näitä oppeja.

Tässä Anne pitää mua jaloista kiinni ja mun pitää uida vaparia paikoillaan niin kovaa kuin ikinä. Sitten Anne päästi irti ja pääsin uimaan TÄYSILLÄ toiseen päähän.

Kuvat tähän asti: @emilialar

Treenit ovat olleet tosi monipuolisia. Ollaan uitu sorsaa ja vinttikoiraa. Harjoiteltu kylkipotkuja, vaparin potkuja ja delfiinipotkuja. On uitu laudan kanssa tahdistaen, pullarin kanssa pelkillä käsillä, on tehty CrossXSwim-treenejä, eli kuntopiirijumppaa uiden ja altaan reunalla erilaisia lihaskuntoliikkeitä tehden. Ollaan tehty myös pitkiä sukelluksia, tosin itsehän en pysty vielä sukeltamaan edes yhtä 25 m altaanväliä. Treeneissä on ollut hauskaa ja treenit ovat olleet ihan kunnon treenejä!

Olen kylkipotkujen myötä oppinut tuomaan kiertoa ja liukua vapaauintiin. Aiemmin pystyin hengittämään vain oikean käden puolelta, nyt hengittminen sujuu jo paremmin myös vasemmalta puolelta ilman, että uintiasento näyttää ihan hassulta.

Uiminen on tosi kivaa! Tässä porukassa on monen tasoista uimaria. On entisiä kilpauimareita, harrastelijauimareita ja sellaisia, jotka eivät ole paljoa aiemmin vedessä viihtyneet. Tämän tiimin myötä myös uimaan lähtemisen kynnys on madaltunut. Ennen ajattelin, että uimaan lähteminen on niin kamalan työlästä ja aikaavievää, kun joutuu pakkaamaan mukaan kaiken maailman hygieniavälineet, vaihtovaatteet ja on ärsyttävä kuljetella märkää uimapukua ja pyyhettä ympäriinsä uinnin jälkeen. Peseytyminen ja pukeutuminen uinnin jälkeen on koko ajan nopeampaa. Usein tiistait meneekin ihan ilman meikkiä ja tukka sotkunutturalla.

Olen tosi tyytyväinen, että uskalsin lähteä mukaan tähän porukkaan. Epämukavuusalueelle kannattaa mennä! Kannattaa uskaltaa tehdä asioita, jotka aluksi pelottaa tai jännittää.