Tämän reissun kaunein reitti

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle
5. vaelluspäivä: Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin

Yö meni vähän katkonaisesti. Kuuselan kämpän pihassa olevasta teltasta kantautui melkoinen kuorsaus. Tuntui kuin tanner olisi tärissyt kuorsauksen voimasta.

Aamulla heräsin siihen, kun kuukkeli istahti teltan katolle ja lehahti aina uudestaan lentoon.

Tällä kertaa Luirojärveltä lähteminen ei tuntunut ankealta ja siltä, että reissu on kohta ohi. Nyt emme aikoneet mennä samaa reittiä kuin aina ennen, eli Tuiskukurun kautta Suomunruoktuun. Tällä kertaa olimme menossa Kotakönkäälle. Pääsisimme taas sellaisiin maisemiin, joissa emme olleet vielä koskaan käyneet. Olo oli innostunut, koska olimme kuulleet, että paikka on hieno.

Aamupuuhat. Teltta on jo purettu, kamat odottavat rinkkaan pääsyä.
Rinkka ja minä valmiina päivän marssirupeamaan.

Reitti Kotakönkäälle oli upea ja monipuolinen. Aluksi oli metsää, sitten suota, tunturimaisemaa ja joen vartta. Kävelimme hyväntuulisina läppää heittäen ja vitsaillen. Minulla oli jälleen onnellinen ja kiitollinen olo siitä, että pääsimme kokemaan näin hienon reissun.

Olisin voinut jäädä reitin korkeimmalle kohdalle pitkäksikin aikaa ihmettelemään edessä avautuvaa maisemaa, mutta ylhäällä tuuli niin kovaa, että Ramille tuli kylmä ja hän paineli suoraa tietä alas. Mä viivyttelin, annoin tuulen pyörittää hiuksia ja fiilistelin maisemia ja tunnelmaa. Yritin tallentaa kaikkea sitä ympäröivää näkyä mieleeni.

Matka Luirojärveltä Kotakönkäälle oli aika pitkä, tämän reissun pisin. Yhteensä reilut 17 kilometriä. Upeat ja vaihtelevat maisemat saivat pysymään koko matkan mielenkiinnon yllä. Koko ajan tuntui vain tulevan upeaa ja erilaista maisemaa. Tämä pätkä oli ehkä reissun paras mun mielestä.

Pakotin Ramin yhteiskuvaan.

Kotakönkäällä oli paljon retkeilijöitä telttoineen. Siellä on laavu ja huussit, mutta tupaa ei ole. Alue on aika iso ja kumpuileva, siksi telttapaikan etsimiseen meni aikaa. Lopulta saimme oikein hyvän paikan rauhallisesta paikasta hiukan syrjemmältä.

Menimme laavun ääreen iltaruokahommiin, koska teltan luona oli jälleen polttaiaisia niin paljon, ettei siellä pystynyt olemaan. Laavulle kerääntyi muitakin. Istuimme siinä vaihtuvassa seurassa pimeäntuloon saakka. Seura oli oikein hyvää. Vaihdoimme retkeilykokemuksia ja keskustelimme myös urheilusta.

Tämä oli reissun seitsemäs päivä, kuudes kävelypäivä ja viimeinen ilta. Ei ollut yhtään sellainen olo, että mieli kaipaisi jo arkeen, täällä oli hyvä olla. En kaivannut mitään.

Telttaan kömmittyämme alkoi reipas sade, kohta välähti salama ja ukkonen jyrähti. Pelästyin, sillä olimme juuri hetki sitten nuotiolla puhuneet ukkosen voimasta ja siitä, kuinka avuton ihminen on sen edessä keskellä luontoa. Kokenut retkeilijämies kertoi pelottavan kokemuksen siitä, kun hän oli joutunut myrskynsilmään. Onneksi salama ja jyrähdys jäi yhteen kertaan. Sanoin Ramille rakastavani, ristin käteni ja nukahdin.

Päivän reitti: Luirojärvi – Kotaköngäs
Matka: 17,30 kilometriä
Vaelluksen kesto: 4 h 43 min
Nousumetrit: 271 metriä

Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle

Heräsimme kymmenen aikaan siihen, kun tuvan pihalta kuului ääniä. Unenpöpperössä mietin, mistä äänet voivat tulla, kunnes tajusin, että jotkut ovat lähteneet aikaisin liikkeelle ja ovat nyt tuvan pihalla tauolla.

Tämäkin aamu oli kaunis ja aurinkoinen, mutta hyttyset olivat heti aamusta kiusana. Hyttysten läsnäolo sai aamutoimiimme vauhtia ja suoriuduimme lähtövalmisteluista ennätysajassa.

Tämän nähdessäni mielessä kaikui hautajaisissa kuullut sanat: Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tulla. Tässä se näkyi konkreettisesti, vaikka ihmisestä ei ollut kyse.

Saksalaispariskuntaa huvitti, että nukuimme näin myöhään, kun he olivat jo lounaalla. Pariskunta lähti jatkamaan matkaa Anterinmukkaan ja me heidän tulosuuntaan, eli Luirojärvelle. Emme jatkaneet matkaa tietä pitkin, vaan valitsimme mieluummin polun. Tämäkin pätkä oli helppokulkuista polkua ja matka eteni aika nopeasti.

Pidimme lounastauon jonkun puron varressa. Lounastauko ei ollut kovin rentouttava eikä pitkä, koska hyttyset olivat jälleen kiusanamme.

Värit!

Maisemat oli lähes koko matkan upeat. Luirojärven ilmestyttyä näkyviin ihan liikutuin siitä maisemasta, se oli niin vaikuttava. Vieressä kohosi Sokosti jylhänä, edessä Luirojärvi ja tuntureita kumpuili jälleen silmänkantamattomiin. Tämäkin oli yksi lempimaisemista. Niitä tuntui tällä reissulla olevan monta. Tästä vaelluksesta jäi mieleen monta hyvää hetkeä ja se onnellisuuden tunne, joka mulla oli koko reissun ajan. Ehkä hyvä mieli värittää kaikkeen pienen kultareunuksen.

Saavuimme Luirojärven Hilttonin pihaan joskus neljän maissa ja totesimme jälleen, että tämä paikka on kuin leirikeskus. Niin paljon oli ihmisiä. Luirojärven tupa on monen suositun reitin varrella ja tuvan pihapiirissä on sauna, joka myös lisää paikan suosiota.

Olimme Ali Leiniön videoista nähneet, että hän on leiriytynyt monesti järven rannassa olevan tulipaikan läheisyyteen, joka on tuvasta pienen matkan päässä. Jätimme rinkat Hilttonin pihaan ja lähdimme katsastamaan tuon paikan.

Paikka oli kaunis, mutta tulipaikalla ei ollut huussia ja parhaalla maisemapaikalla oli jo teltta pystyssä, joten päätimme palata Hilttonille ja leiriytyä johonkin tuvan pihapiiriin. Pihapiiri on tosi iso, eli sieltä kyllä varmasti jokaiselle löytyy oma rauhallinen sopukka. Leiriydyimme lähelle Kuuselan kämpän tupaa.

Illan vietimme jälleen ulkosalla. Tällä kertaa ilma taisi olla sen verran viileä ja tuulinen, että hyttyset pysyivät poissa. Luirojärvi on kyllä todella kaunis paikka etenkin näin syksyllä. Talvella se ei näyttänyt kauheasti miltään.

Päivän reitti: Hammaskuru – Luirojärvi
Matka: 13 kilometriä + 2 kilometriä telttapaikan haeskelua
Vaelluksen kesto: 3 h 51 min
Nousumetrit: 153 metriä

Vaelluksen muonitus

Rami on aina miettinyt mun ruokajutut vaelluksille. Hän tietää mun ruokarajoitukset, ruoan tarpeen ja muut mieltymykset. Hän on osannut suunnitella mun vaelluseväät paremmin kuin ikinä itse olisin osannut. Hassua on se, että syön vaelluksilla yhtä paljon tai jopa enemmän kuin mua 40 kiloa painavampi mieheni.

En ole nälkäisenä hyvää seuraa, joten ruokailuista täytyy pitää huolta. Mulle päivän paras ja tärkein ateria on aamupala. Sen on pakko olla riittävän iso, että jaksan lounaaseen asti. Ruokarytmin täytyy olla tasainen. Me pidämme vaelluksella ruokatauon kolmen-neljän tunnin välein.

Vaellusglamouria

Nukumme vaelluksilla joka yö kellon ympäri, eli hereilläoloaikaa jää vuorokauden toinen puolisko. Kävelemme vaelluksillamme joka päivä 3–5 tuntia.

Moni tuntuu varautuvan vaellusreissuille nälkäkuolemaan ja siihen, että vaeltaminen kuluttaa hirveän määrän kaloreita. Me syömme sen verran, että nälkä lähtee ja jaksaa liikkua, mutta emme tankkaa yhtään ekstraa emmekä napostele. Ramilla putoaa paino hiukan, mullakin lähtee enimmät nesteet vaelluksilla, mutta ei tuonne kuitenkaan laihduttamaan lähdetä.

Jokainen rinkassa kannettu kilo tekee liikkumisesta raskaampaa, joten en viitsi varan varalta kantaa mitään ylimääräistä, mutta en kuitenkaan myöskään yhtään liian vähän.

Aamiainen klo 10

2 pussia Elovena luomu pikakaurahiutaleita
Marjoja
Kahvi
Berocca
Vettä

Lounas klo 14

1 nuudelipussi
1 Lämmin kuppi tomaatti-basilika
1 pkt Pirkka tonnikalafile
1 siemennäkkäri

Kiehautan veden keittimessä ja kaadan veden nuudeleiden ja Lämmin kuppi -jauheen päälle, annan tekeytyä ja lopuksi lisään tonnikalan.

Jälkkäriksi:

1 Tupla-suklaapatukka
Kahvi

Illallinen klo 18

Summit to eat -retkiruokapussi.

Tämän merkin retkiruoat ovat hyviä. Niissä ei ole mitään lisäaineita, vaan ravintosisältölista on lyhyt ja selkeä. Ruoat maistuvat oikealta ruoalta eikä näistä tule vatsa kipeäksi. Tämä oli ensimmäinen vaellus, jolla mun vatsa ei ollut kertaakaan kipeä ja sekaisin! Ihanaa!

Retkiruokapussi näkyy kuvassa taustalla. 😀

Näillä eväin olen pärjännyt loistavasti. En ole ollut nälkäinen ja olen jaksanut kävellä hyvillä energioilla.

Minulla oli itselleni mukana vielä päiväkirjan kirjoitusherkkuja, eli pari pussia karkkia. Napostelin aina muutaman karkin kirjoittaessani. Ramilla on hiukan erilaiset eväät, hän voi halutessaan kirjoitella niistä tarkemmin,

Nämä kyseiset ruoat ovat valikoituneet myös siksi, koska käytän retkikeitintä, joissa on vain yksi puolen litran säiliö. Kiehautan veden keittimessä ja ruoka valmistuu nopeasti joko pussissa tai lautasella. Näin säästyn ylimääräiseltä tiskiltä ja ruoan saa nopeasti syötäväksi.

Viimeisimmällä reissulla en käyttänyt lainkaan tiskiainetta, vaan huuhtelin lautasen kuumalla vedellä ja pyyhin lopuksi paperilla.

Aavetietä Hammaskurulle

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen

Heräsimme Anterinmukassa muiden retkeilijöiden aamutoimien ääniin. Aamu oli kaunis ja aurinkoinen. Halusimme nauttia aamusta kaikessa rauhassa ja odottelimme, että muut retkeilijät saivat aamutoimensa valmiiksi ja tekivät lähtöä ennen kun siirryimme tuvan terassille valmistamaan aamiaista. Edellisiltana iltatoimet venyivät normaalia myöhäisemmäksi saunomisen vuoksi, niin keräsin marjat aamupuuroon vasta aamulla.

Aavetie

Anterinmukasta reittimme jatkui Hammaskurun suuntaan. Rami tiesi kertoa, että reitti kulkee aavetietä pitkin. Tiellä on mielenkiintoinen historia. Tien rakennus aloitettiin ennen talvisotaa ja sen tarkoituksena oli hyödyntää nykyisen kansallispuiston puut metsäteollisuuden käyttöön. Puiden kuljettamista varten alettiin rakentaa tietä, joka kulkee edelleen Raja-Joosepista Luirojärvelle saakka. Talvisota keskeytti tien rakentamisen ja hanke lakkautettiin sodan päättymisen jälkeen. Onneksi, sillä muuten meillä ei ehkä nyt olisi tuota upeaa Urho Kekkosen kansallispuistoa retkeilykohteena.

Koko matka Hammaskurulle kulki siis tuota tietä pitkin. Matkanteko oli nopeaa ja helppoa. Tie oli helppokulkuisempaa kuin polku. Tie kulki myös tuntureiden välissä eikä nousumetrejä tullut juuri lainkaan.

Oli kiva mennä sellaista reittiä, jota ei ollut koskaan aiemmin kulkenut ja tien historia sai mielikuvituksen laukkaamaan. Ajatella, että tätä tietä rakensi miehet käsipelillä muutaman kymmenen metriä päivässä. Siinä on ollut melkoinen urakka. Tämän reitin maisemat olivat upeat, etenkin kun värit alkoivat leimuta kaikkialla. Suoalueiden päällä leimusi liekin keltainen ruoho.

Lounaspaikan maisemat.

Hammaskurun tupa oli meille pienoinen pettymys upean Anterinmukan jälkeen. Tupa oli ryteikössä ja lämpimän kelin vuoksi siellä oli aivan järjettömän paljon polttiaisia, jotka latistivan tunnelmaa.

Menin tupaan kirjoittelemaan päiväkirjaa ja vaihdoin hikiset kamat kuiviin. Rami ei tykkää yhtään istuskella tuvan sisällä, vaan haluaa aina mieluummin viettää aikaa ulkona. Laitoimme tulet ja polttelimme tuvan pihapiiristä löytyneitä risuja häätääksemme hyttysiä. Polttiaiset vähenivät vasta siinä vaiheessa kun oli nukkumaanmenoaika. Minä kulutin aikaa napsimalla valokuvia ja poimin tietysti marjat aamupuuroon. Tänä syksynä marjoja on ollut aika vähän ja ne ovat olleet aika pieniä. Kypsiä puolukoita ei meinannut koko reissun aikana löytyä oikein ollenkaan. Hammaskurussa oli paljon mustikoita ja ne olivat isoja.

Vaellusreissujemme koti. Tämä on ollut joka euron arvoinen hankinta. Ihanan tilava ja luotettava teltta.

Hammaskurun tupa

Ilta oli kaunis ja aurinkoinen. Mun olo oli tosi energinen ja hyväntuulinen. Päivämatka oli ollut sen verran kevyt, että olisimme hyvinkin jaksaneet jatkaa matkaa, mutta oli kiva jäädä tuvalle ja levätä. Meillä ei ollut mihinkään kiire. Parasta oli se, että saimme olla siellä aivan kahdestaan.

Päivän reitti: Anterinmukka – Hammaskuru
Matka: 13,40 kilometriä
Vaelluksen kesto: 3 h 26 min
Nousumetrit: 164 metriä

Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme

Edellisenä päivänä kävelimme Sudenpesältä Muorravaarakkaan kansallispuiston ehkä upeimpien maisemapaikkojen kautta, eli reittimme kulki Paratiisikurusta ja Pirunporttiin ja sieltä Muorravaarakan ruoktuun. Laitan vielä muutaman kuvan tuolta päivältä ennen kun siirryn kolmannen vaelluspäivän tunnelmiin.

Kaikki mun vaellusvaatteet ovat Jack Wolfskinilta. *saatu
Luottokengät: Lowat *saatu
Pirunportissa
Pirunportista Muorravaarakkaan laskeutuminen
Sää oli kummallinen. Aurinko paistoi ja välillä tuli vettä.

Iltaa istuttiin jälleen nuotiolla.

Saimme olla koko illan Muorravaarakassa ihan kahdestaan. Laitoimme iltaruoat tuvassa, koska ulkona oli niin paljon polttiaisia, mutta heti illan viiletessä siirryimme nuotiopaikalle tulien ääreen istumaan iltaa. Ilta hujahti jälleen nopeasti hyvässä seurassa jutellen.

Päivän reitti: Sudenpesä – Muorravaarakan ruoktu
Matka: 12,30 kilometriä
Vaelluksen kesto: 4 h 39 min
Nousumetrit: 407 metriä

Sateen ja sumun läpi Anterinmukkaan

Yö oli tosi kylmä enkä meinannut saada aamulla itseäni lämpimästä makuupussista ylös. Nousin vasta puoli yhdeltätoista. Aamu oli sumuinen, eikä tuntureita meinannut erottaa sumuverhon takaa. Onneksi tänään ei ollut tiedossa mitään tunturien ylityksiä, koska maisemat olisivat jääneet näkemättä.

Lähdimme parin tuntia kestäneiden aamurutiinien jälkeen etenemään Anterinmukkaa kohti. Olimme kuulleet paikasta paljon kehuja ja viime reissulla meitä molempia harmitti, kun emme ehtineet käymään siellä asti. Nyt Anterinmukka oli nähtävä. En oikein osannut odottaa reitiltä mitään, olin vain ajatellut määränpäätä.

Matka Muorravaarakasta Anterinmukkaan ei ollut kovin pitkä, alle 10 kilometriä. Aluksi tuli mukavan sähäkkä 260 metrin nousu, jonka jälkeen reitti kulki tuntureiden laidalla ja metsässä. Mielestäni reitti oli kaunis, tai olin muuten vain tosi hyvällä tuulella. Kävely tuntui kivalta ja helpolta.

Aamuinen sumu jatkui koko päivän ja muuttui myös sateeksi aika pian lähdön jälkeen. Sää oli mielestäni tosi kaunis. Sumun keskellä ruskan sävyt näyttivät erityisen värikkäiltä ja ihanilta. Vaikka satoi, emme jaksaneet vaihtaa sadevaatteita päälle, vaan painelimme koko matkan pysähtymättä. Kävelin koko matkan t-paidassa, koska kävellessä tuli sen verran lämmin.

Ihastuimme Anterinmukkaan välittömästi. Tupa oli poikkeuksellisen upea hirsimökki ja tuvan pihapiirissä oli enemmän palveluita ja hienouksia kuin muilla tuvilla maisemaa myöten. Tupa oli korkealla Anterinjoen penkereellä ja sauna oli alhaalla rannassa.

Anterinmukaan tuli hiukan meidän jälkeen Muorravaarakan pihassa näkemämme pariskunta. Me ryhdyimme valmistamaan ruokaa ja laitoimme leirin pystyyn, toinen pariskunta meni lämmittämään saunaa. Saunan lämmittänyt pariskunta saunoi ensin ja me pääsimme seuraavaksi nauttimaan löylyistä.

Joessa oli saunan kohdalla syvänne, joka oli peräti neljä metriä syvä. Täydellinen uimapaikka! Yleensä tunturijokien vesi yltää korkeintaan vyötäröön.

Saunan löylyt olivat ihanan pehmeät. Nautiskelimme löylyistä kaikessa rauhassa ja kävimme kaksi kertaa uimassakin. Minäkin!

Saunottuamme kiipesimme saunan portaat ylös ja hämmästyimme. Tuvan terassi oli täynnä rinkkoja ja varusteita, oli neljä maastopyörää ja ihmisiä oli yhtäkkiä ihan hirveästi. Huikkasin tulleille, että jos on saunaan menijöitä, niin kannattaa nopeasti mennä lisäämään puita. Onneksi olin laittanut saunanpesään vielä yhden puun, vaikka Rami sanoi, ettei kannata, jos ei ole enempää saunojia.

Kohta tuvalle saapui vielä lisää porukkaa. Lopulta tupa oli täynnä (8 henkeä) ja pihalla meidän lisäksi kaksi telttaa (4 henkilöä). Tuvan pihapiiri oli kuitenkin sen verran iso, että kaikille tuntui löytyvän oma soppi. Me vetäydyimme iltaruoan jälkeen nuotiokatokseen fiilistelemään upeaa sauna- ja uintielämustä. Näimme pihan toisella laidalla tulen loimotuksen.

Ihana päivä, yksi reissun parhaista!

Päivän reitti: Muorravaarakan ruoktu – Anterinmukka
Matka: 9,70 kilometriä
Vaelluksen kesto: 2 h 53 min
Nousumetrit: 260 metriä

Ramin mietteitä vaelluksestamme

Tämä postaus kertoo viimeisimmän vaellusreissumme suunnittelusta ja lopullisesta toteutumisesta. Elina kirjoittaa joka päivästä erikseen, niin minä en nyt sitä tee.

Reissun suunnittelu

Mulla pyörii aina jatkuvasti päässä seuraava reissu. Varsinkin joka syksyinen vaellus on aina se vuoden kohokohta, jota tykkään jatkuvasti suunnitella päässäni.  Tätä syksyn reissua aloin muistaakseni pähkäillä aika pian viime kevään hieman epäonnistuneen vaellusreissun jälkeen. Se retki oli aika raskas yllättävän sohjokelin vuoksi. Toki Elinalla on tietenkin sanavaltaa yhtälailla reissusuunnitelmiin, mutta hän ei yleensä jaksa nähdä samalla lailla vaivaa suunnittelussa.

Kun kerroin tämän syksyn suunnitelmasta Elinalle, hän oli heti messissä, sama homma oli viime syksyn vaelluksen kanssa. Mulle reissun suunnittelu ei ole millään tavalla vaiva, vaan hauskaa ajanvietettä. Kun aloin suunnitella tätä vaellusta, olimme puhuneet, että tällä kertaa ei mennä Urho Kekkosen kansallispuistoon, siellä olimme olleet viimeiset kaksi kertaa.

Googlettelin paljon eri kohteita, niiden reittejä, ja miten niihin pääsisi mahdollisimman kätevästi. Lopulta kuitenkin huomasin, että UKK-puistoon on vaan ylivoimaisesti helpoin ja nopein päästä julkisilla kulkuvälineillä. Ja alue on niin älyttömän iso, että uutta nähtävää ja koettavaa kyllä riittäisi. Netistä retkikarttaa tutkiessani, alkoi reittisuunnitelma muutaman päivän kuluessa pikkuhiljaa hahmottua uomilleen.

Reitti

Matkaan lähdettäisiin Aittajärveltä, jonne ajettaisiin taksilla Saariselältä ja vietettäisiin siellä ensimmäinen yö. Piti saada vaihtelua, kun aikaisemmat kaksi kertaa olimme lähteneet liikkeelle Kiilopäältä. Olimme jo viime syksynä haaveilleet, että pääsisimme Anterinmukkaan saunomaan. Silloin ei aika lopulta riittänyt sinne asti, nyt sinne olisi aivan pakko päästä. Tällä kertaa saapuisimme sinne jo kolmantena vaelluspäivänä.

Kotakönkäästä olin kuullut paljon hyvää, joten se piti myös saada sijoitettua yöpymispaikaksi. Näillä kriteereillä reitti muodostui kartalla loppujen lopuksi aika helposti. Matkamme kulkisi reittiä Aittajärvi–Sudenpesä–Muorravaarakka–Anterinmukka–Hammaskuru–Luirojärvi–Kotaköngäs–Kiilopää.

Valmistelut

Varasin meille lennot Helsingistä Ivaloon muistaakseni kesäkuun alussa. Hintaa lennoille tuli n. 500 euroa yhteensä kahdelta hengeltä. Taksin varasin viikkoa ennen lähtöä. Nopealla googletuksella löytyi Saariselän taksi, jonne soitin ja sovittiin aika ja paikka, mistä kuski hakisi meidät. Hintakin kerrottiin etukäteen, se oli tasan 90 euroa. Lentokoneessa ei saa kuljettaa retkikeittimiin kaasuja, joten joutuisimme menemään ensin Saariselän Partioaittaan ostoksille. Onneksi lentokenttäbussilla pääsee tuon välin helposti, hinta on 10 euroa henkilöltä.

Partioaittaankin soitin muutamaa päivää ennen lähtöä ja varasin kaasut. Onneksi, koska niitä oli kuulemma myyty paljon viime päivinä, ja heidän seuraava toimitus oli myöhässä. Taksi tuli täsmälleen silloin kuin oli sovittu ja matka Aittajärvelle kesti aika tarkalleen tunnin. Kuski oli selvästi ajanut tuota väliä useasti ja vaikutti muistavan jokaisen tiessä olleen kuopan ulkoa. Huonokuntoisella tiellä muilla retkeilijöillä oli samaan matkaan mennyt omalla autolla 1,5 tuntia.

Pohdintaa reissun jälkeen

Mielestäni tämä vaellus onnistui erinomaisesti. Reitti oli meille pääosin uutta ja mielenkiintoista. Pääsimme jälleen näkemään upeita paikkoja, eivätkä säätkään olleet huonoimmasta päästä. Välillä satoi jonkun verran, mutta se kuuluu asiaan. Polttiaisia ja sääskiä oli muutamana iltana, mutta eihän sitä enää tässä vaiheessa ajattele. Muistaa vain ne kaikki positiiviset asiat.

Anterinmukassa saunominen ja uiminen oli meikäläisen mielestä ehkä reissun kohokohta. On se vaan upea paikka, eikä sitä voi käsittää, jos ei itse ole siellä käynyt. Hienoin ja monipuolisin reitti oli Luirojärveltä Kotakönkäälle. Ainoastaan Hammaskurun tuvan pihapiiriin en enää menisi yöksi, se tuntui vaan sellaiselta ryteiköltä Anterinmukassa vietetyn yön jälkeen.

Lopuksi sanoisin, että hyvällä etukäteissuunnittelulla saatiin aika hiton hyvä reissu aikaiseksi. Jotkuthan menevät vaan paikalle ja alkaa sen jälkeen miettiä mihin suuntaan lähtisi. Ei siinäkään mitään väärää ole, varmasti hyviä reissuja silläkin tavalla saa tehtyä. Mä nyt vaan tykkään suunnitella ja fiilistellä näitä aina hyvissä ajoin. Puhuimme, että ensi kerralla menisimme kuitenkin johonkin muuhun paikkaan vaeltamaan, koska tämähän oli jo neljäs reissumme UKK-puistoon. Täytyyhän sitä muuallakin välillä käydä. Aikaa täytyy vaan varata sitten enemmän matkustukseen. Hyvä reissu!

-Rami

Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla

*MAINOS: Thermos

Palasimme muutama päivä sitten kahdeksan päivän vaellusreissulta Urho Kekkosen kansallispuistosta. Reissumme oli todella onnistunut. Jokaiselta vaellusreissulta jää aina mieleen muutama erityisen hieno paikka tai hetki.

Tämän vaellusreissun yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli toisena vaelluspäivänä. Olimme suunnitelleet toisen vaelluspäivän reittimme kulkemaan viime vaellusreissun sykähdyttävimpien maisemien kautta, eli Sudenpesältä Paratiisikurun ja Pirunportin kautta Muorravaarakkaan. Viimeksi kuljimme saman reitin toiseen suuntaan.

Paratiisikuru on nimensä veroinen. Se on selittämättömän kaunis laakso tuntureiden välissä. Pirunportti on puolestaan karu ja vaikeakulkuinen kivikuru.

Heräsimme uuteen vaelluspäivään Sudenpesän kammin pihapiiristä. Valmistimme aamiaisen koleassa säässä tulipaikalla. Tällä kertaa päätin tehdä jotakin sellaista, jota en ole aiemmilla vaellusreissuilla tehnyt, nimittäin keitin vedet puolen litran termospulloon, koska halusin nauttia maisemakahvit Paratiisikurun jyrkän rinteen huipulla.

Meillä on reissuillamme aina mukana kummallakin omat supernopeat retkikeittimet, ja siksi emme ole kokeneet aiemmin tarvetta termospulloille. Vasta nyt tajusin, miten kiva juttu termospullo voi olla, ja kiperässä tilanteessa se voi pelastaa. Vaelluksilla säännöllinen energiansaanti on tärkeää, koska muuten ei jaksa edetä. Termospulloon keitetyllä vedellä saa valmistettua myös lounaan tai päivällisen.

Olimme sopineet, että syömme lounaat Paratiisikurun laaksossa, koska siinä on virtaava vesi, suojaisampaa ja päätimme, että juomme jälkiruokakahvit vasta tunturin huipulla. Huipulla tuulee aina ja säät saattavat vaihtua huipulla nopeasti ja kahvihetki olisi helposti jäänyt väliin ilman termaria. Tavallisesti se olisi vaatinut sen, että olisi pitänyt purkaa rinkasta keittimet ja koko se rumba olisi vienyt kahvittelulta aikaa. Lisäksi kurun pohjalta pulloihin napattu vesi täytyi säästää janojuomaksi matkalle. Tuntureiden huipuilla harvemmin on virtaavaa vettä.

Tuolta alhaalta asti olimme kiivenneet ja tässä oli vielä matkaa maisemakahvipaikalle.

Viime kesä on ollut vähäsateinen ja moni karttaan merkitty puro oli kuivunut ihan kokonaan. Tällä reissulla veden saaminen puroista ei ollut niin itsestään selvää kuin aiemmin. Thermokseen keitetyllä vedellä valmistaa helposti myös lounaan tai päivällisen tiukassa paikassa eikä siihen tarvitse käyttää kallisarvoista juomavettä. Lisäksi termospulloon valmiiksi keitetty vesi mahdollistaa sen, että ruokatauon voi pitää myös muualla kuin virtaavan veden äärellä.

Tällä kertaa meillä kävi tuuri Paratiisikurussa. Viime vuonna samaa reittiä kulkiessamme satoi vettä ja oli sen verran sakea sumu, ettei maisemia oikein erottanut. Tällä kertaa paistoi aurinko (ja välillä ripsi vettä) ja oli hyvä näkyvyys. Söimme lounaat sovitusti alhaalla, täytimme juomapullomme ja lähdimme kiipeämään jyrkkää nousua kohti huippua. Nousu oli reissun raskain ja piti aina muutaman askeleen jälkeen pysähtyä tutisevin jaloin puhaltamaan.

Huipulle päästyämme kahvihetki oli todella ansaittu. Pelkäsin etukäteen, että ylhäälle päästyämme alkaa kamala vesisade ja näkyvyys menee sumuksi. Onneksi pelko ei toteutunut. Ihailin onnellisena maisemia. Tuntureita näkyi silmänkantamattomiin. Taivalla oli sateenkaarikin. Kuinka täydellistä!

Kaadoimme molempien kuppeihin murukahvin murut ja Thermoksesta kuuman veden päälle. Aamulla termariin laitettu vesi oli edelleen höyryävän kuumaa. Nautiskelimme kahvit suklaapatukan kanssa maisemia ihastellen sateenkaarineen. Tästä hetkestä olin haaveillut. Kokemus oli juuri niin ihana kuin olin kuvitellut. Maisemia ei oikein pysty kuvailemaan, eivätkä mitkään kuvat tee oikeutta, mutta toivottavasti näiden kuvien ja tunnelmointien avulla pääsit edes vähän samaan fiilikseen.

ARVONTA. Saan arpoa tätä postausta kommentoivien kesken 500 ml hopeanvärisen Thermos-termospullon (sama kuin mulla kuvissa, mutta eri värisenä). Kerro missä maisemapaikassa sinä joisit kahvit tuosta Thermos-pullosta? Jätä kommentin yhteydessä toimiva sähköpostiosoitteesi. Arvonta päättyy 30.9.2019. Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan säännöt.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Voittajalle on lähetetty sähköpostia.

Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä

Matkasimme viime viikon torstaina lentäen Ivaloon. Saavuimme Saariselälle jo puolen päivän tienoilla. Kävimme ostamassa retkikeittimiin kaasut, teimme viimehetken tarkistukset rinkkoihin ja söimme Nesteen baarissa tukevat lounaat jälkiruokineen. Kolmen aikaan hyppäsimme etukäteen tilaamaamme taksiin.

Rami oli suunnitellut reittimme ja oli päättänyt, että lähdemme liikkeelle puiston pohjoisosasta Aittajärveltä. Olimme kerran ennenkin lähteneet sieltä liikkeelle. Matkaa Saariselältä Aittajärvelle oli alle 50 kilometriä, mutta matkaan kului tunti, sillä Aittajärvelle vievä tie oli sen verran huonossa kunnossa, että välillä vauhti lähes pysähtyi kun täytyi kierrellä kuoppia. Taksikyydille tuli hintaa 90 euroa.

Aittajärveltä lähtö mahdollistaisi sen, että pääsisimme nopeasti upeisiin maisemiin ja pääsisimme näkemään sellaisia paikkoja, joiden näkemiseen menisi Kiilopäältä lähdettäessä paljon kauemmin aikaa.

Olimme päättäneet, että jäämme ensimmäiseksi yöksi Aittajärven laavun läheisyyteen ja aloitamme varsinaisen matkanteon vasta seuraavana päivänä. Kaikilla aiemmilla reissuilla olemme lähteneet matkustamisen päätteeksi heti kävelemään ja ensimmäinen vaelluspäivä on aina tuntunut todella raskaalta. Siitä oppineena päätimme ottaa ensimmäisen päivän aivan rauhassa.

Ensimmäinen ilta oli ihana. Fiilistelimme hiljaisuutta ja luonnon rauhaa. Sytytimme nuotion ja istuskelimme sen äärellä. Iltasella ennen pimeäntuloa saimme seuraksemme imatralaiskolmikon, isän kahden aikuisen pojan kanssa. He olivat seuraavana aamuna lopettelemassa eräreissuaan ja jäivät laavulle yöksi. Vietimme heidän kanssaan hauskan illan ja vielä aamunkin.

Ensimmäinen vaelluspäivä

Ensimmäisenä päivänä aioimme kävellä noin 13 kilometriä Aittajärveltä Sudenpesälle. UKK:n karttaa voi tutkia täällä. Meidän tämän päivän reittiä voi tutkailla täällä.

Meille tyypilliseen tapaan heräsimme vasta kun olimme nukkuneet kellon ympäri. Yöllä oli satanut melko reippaasti, mutta unet olivat makoisat ja mulla oli päänsärkyä lukuun ottamatta hyvä ja ennen kaikkea onnellinen fiilis. Tuntui ihanalta lähteä vaeltamaan ja päästä viimein luontoon oikein kunnolla. Tällä kertaa en ollut vaellukselle lähdettäessä yhtään ylikireä ja stressaantunut, vaan hyväntuulinen ja levännyt. Viime kevään talvivaelluksesta jäi vähän huonot muistot sen takia, koska olin silloin henkisesti niin huonossa jamassa.

Teimme aamupuuhia imatralaisten kanssa samaan aikaan. He olivat vielä menossa katsastamaan lähellä sijaitsevaa kolttakylää ja me valmistauduimme ensimmäiseen kävelypäivään.

Ensimmäisen päivän reitti alkoi melkein heti Suomujoen ylityksellä. Ylitimme joen karttaan merkitystä ylityskohdasta (tosin meidän kartassa ylityskohtaa ei ole). Ylityspaikka on laavulta katsottuna muutaman sata metriä joen vartta itäänpäin. Ylityspaikka oli merkattu joen pohjaan kiinnitetyin oranssein merkein.

Ylityksen jälkeen sukelsimme ihanaan vanhaan metsään, jossa oli ihanat tuoksut ja äänimaisema. Vanhat lahot puut narisivat toisiaan vasten ja sateen jälkeen metsässä oli ihana puhtaan metsän tuoksu. Tuntui siltä kuin olisi kotiin tullut. Ihana metsä ja ihana Urho Kekkosen kansallispuisto, jonka kartta on jo aika hyvin painunut mieleen. Oli niin kevyt ja onnellinen olo.

Koko päivä kuljettiin maantiekurua pitkin, joka oli pientä loivaa nousua ja se huipentui tiukempaan nousuun ja lopuksi laskettelimme mäkeä alas Sarviojan varteen Sudenpesän varauskammin pihaan.

Laitoimme leirimme Sudenpesän varauskammin pihaan. Tuvassa majoittui vanhempi pariskunta, joka ei jostakin syystä edes tervehtinyt meitä koko aikana. Siirryimme viettämään iltaa ojan varressa olevalle tulipaikalle ja pyrimme olemaan häiritsemättä pariskuntaa.

Ilta oli kolea ja vietimme sitä nuotion ääressä lämmitellen. Nukkuma-aika koitti auringon laskettua.

Päivän reitti: Aittajärvi – Sudenpesä
Matka: 12,7 kilometriä
Vaelluksen kesto: 3 h 40 min
Nousumetrit: 333 metriä

Retkeilijä, älä tee näitä virheitä!

Aloitin retkeilyharrastuksen tavattuani Ramin lähes viisi vuotta sitten. Meillä on nyt takana viisi pidempää Lapin vaellusreissua ja muutamia lyhyempiä lähiretkiä.

Koen olevani vieläkin harrastuksen parissa aloittelija, mutta siitä huolimatta aion nyt kirjoittaa postauksen niistä asioista, joita luonnossa liikkuessa ei saisi tehdä. Jokaisen reissun myötä oppii jotakin uutta. Olemme tehneet lähes kaikki aloittelijan mokat. Olen oppinut monet asiat siten, että joku teistä blogin lukijoista, Instagramin seuraajista tai YouTube-videoiden katselijoista on tullut sanomaan, että noin ei saisi tehdä. Kiitos kaikista näistä viesteistä ja tiedoista!

Suomen luonto on upea ja ainutlaatuinen. Meillä on mieletön etuoikeus, että saamme retkeillä melko vapaasti luonnossa, juoda vettä purosta ja poimia ruokaa syötäväksi. Metsähallitus tekee upeaa työtä kansallispuistojen parissa ja luo meille retkeilijöille hulppeat olot. Kansallispuistoissa on hienosti huollettuja autio- ja varaustupia, laavuja ja tulipaikkoja huusseineen ja näissä toimii puuhuolto.

Viime kerroilla Urho Kekkosen kansallispuistossa on ollut peräti valmiiksi pilkotut halot. En ole ihan varma mitä mieltä tästä olen, koska kuvittelisin, että puun kulutus on tämän myötä suurempaa.

Luonnossa liikkuessa täytyy kunnioittaa luontoa ja pyrkiä pitämään siitä mahdollisimman hyvää huolta. Jokaisen retkeilijän tulisi omalta osaltaan varmistaa, ettei omalla toiminnallaan tee vahinkoa luonnolle.

Kansallispuistot, luonnonpuistot ja erämaa-alueet

Minulle ei aluksi ollut selvää, mikä on kansallispuiston ja erämaan ero. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita ja siellä pätee tietyt säännöt ja ohjeet. Erämaa-alueilla saa esimerkiksi leiriytyä ja tehdä tulia vapaammin, toki metsäpalovaroitukset huomioiden, kun taas kansallispuistossa saa leiriytyä vain merkityillä paikoilla. Luonnonpuistoissa liikkuminen ei ole sallittua muuten kuin poikkeusluvalla tai tarkkaan merkityllä reitillä.

Kansallispuistojen säännöt

  • Leiriytyminen on sallittu vain merkityillä paikoilla.
  • Tulenteko on sallittu vain tulipaikoilla. Omia nuotiopaikkoja ei saa tehdä.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan käyttämään valmiita polkuja säästääksesi luontoa.
  • Puita ei saa kaataa tai sahata.
  • Metsäpalovaroituksen aikaan avotulenteko on kielletty, myös tulipaikoilla.
  • Lemmikkieläimiä ei saa pitää vapaana.
  • Luonnossa olevien eläimien vahingoittaminen tai häiritseminen on kielletty.
  • Roskaaminen ja rakenteiden vahingoittaminen on kielletty.
  • Muiden ihmisten häiritseminen on kielletty.

Lähde: Luontoon.fi

Muuta huomioitavaa

Jokaisella retkellä näkee kaikenlaista. Siitä tämän postauksen kirjoittaminenkin tuli mieleen. Oletan, että tiettyjen asioiden tekeminen johtuu tiedon puutteesta, eikä (toivottavasti) välinpitämättömyydestä. Poluilla tulee pääasiassa vastaan vain fiksuja ihmisiä.

Kysyin retkeilyalan yrittäjältä ja eräoppaalta Minna Jakosuolta, minkälaisiin ongelmiin hän retkillään törmää. Alla hänen ja minun omia huomioita.

Älä polta muovia tai foliota! Viimeisimmällä reissulla lähes kaikilla tulipaikoilla näkyi poltettua folioa. Folio ei pala, vaan se jää luontoon pyörimään.

Kaikki minkä jaksat kantaa luontoon, jaksat kantaa myös pois. Jokainen kantaa omat roskansa pois luonnosta. Kenenkään ei pitäisi jättää sinne itsestään mitään näkyvää merkkiä. Kusi- ja paskapaperit tulisi myös kerätä mukaan, huussiin niitä voi heittää. (Kai?)

Kosteuspyyhkeet ovat ongelma. Tämä on viimeisin oppini. Savetteja (edes biohajoavia) ei saisi heittää edes huussiin, koska niiden maatumiseen menee ainakin kolme vuotta. Savetit pitäisi myös kerätä omaan roskapussiin ja kuljettaa mukanaan pois. Kaikki se, mikä vaatii luonnosta pois kuljettamiseen tai hävittämiseen erityistä vaivaa, kuluttaa myös enemmän luontoa.

Älä tiskaa veteen! Tätä näkee paljon. Ruoantähteiden ja etenkin pesuaineiden kulkeutuminen puroihin saastuttaa vesiä. Ruoantähteet saattavat kasvattaa jonkun bakteerin ja pahimmillaan se voi saastuttaa kokonaisen puron veden juomakelvottomaksi. Ei ole kiva ottaa vettä purosta, jonka pohjassa lilluu nuudeleita tai puuron tähteitä. Kaada tiskivesi mieluummin maahan ja käytä ehdottomasti luonnomukaisia pesuaineita.

Huomioi muut retkeilijät. Autiotuvilla, nuotiopaikoilla ja poluilla on hyvä huomioida muut retkeilijät ja antaa kaikille mahdollisuus nauttia rauhassa luonnosta. Jos heräät aamuvarhain autiotuvassa tai teltassa, niin pyri lähtemään niin hiljaa, ettei muut häiriinny lähdön äänistä. Älä muutenkaan huutele, hoilaa tai ördää.

Pidä omat tavarasi rinkassa, äläkä levittäydy tupaan tai tuvan alueelle omistajan elkein. Rinkkaa kuuluu useimmiten säilyttää tuvan ulkopuolella eikä tuvassa sisällä. Anna tilaa aina uudelle tulokkaalle. Ensimmäisenä tuvalle tullut antaa tilaa viimeisimpänä tulleelle.

Siivoa jälkesi ja tee kiehiset seuraavalle tulijalle. Harmillisen usein tuvat ovat sotkuisia, puut seuraavalle tulijalle hakematta, puhumattakaan kiehisistä. Välillä itseä harmittaa, jos on viimeisimpänä kirjoittanut nimensä tuvan vieraskirjaan ja seuraava tulija on sotkenut, polttanut puut ja kiehiset eikä ole kirjannut käyntiään vieraskirjaan. Tulee tervetullut olo, kun saapuu tupaan, jossa on kiehiset valmiina ja tupa on viimeisen päälle siisti.

Unohdinko jotakin? Kerro huomioitasi kommenteissa.

Talvivaelluksen viimeiset päivät – Suomunruoktu–Kiilopää

Lue ensin:
”Voi olla, että reissu jää tekemättä”
Ensimmäisen talvivaelluksen ensimmäinen päivä
Talvivaellus: Päivä paikoillaan
Tiukkaa nousua ja taistelua suolla
Neljäs vaelluspäivä: peseytyminen on vaellusreissujen luksusta
5. vaelluspäivä: paluumatkalla

Edellisenä iltana myöhään Tuiskukurun tuvalle saapui kaksi umpiväsynyttä naista, jotka yöpyivät varaustuvan puolella. Naiset olivat tehneet pitkän ja vaivalloisen matkan Karapuljusta Tuiskukuruun.

Me heräsimme tutusti yhdeksältä ja teimme joka aamuiset rutiinit: aamupala, rinkan pakkaaminen ja vesipullojen täyttö. Olimme puoli yhdentoista aikaan valmiita lähtemään. Varaustuvan puolella olleet naiset jäivät vielä lepuuttelemaan edellispäivän urakan jäljiltä.

Lähdimme rauhakseen etenemään Suomunruoktulle. Eteneminen oli jälleen miellyttävää, kun sai mennä moottorikelkan tekemää jälkeä pitkin. Ensimmäisinä päivinä ladut olivat pyhien jäljiltä vain hiihtäjien tekemiä. Lämmin keli pehmensi lunta, joten moottorikelkkojen ajoura oli oikein tervetullut. Ilman sitä eteneminen olisi ollut aivan hirveää rämpimistä.

Suomunruoktun lähestyessä tuntui vähän ankealta. Tässäkö tämä reissu nyt oli? Meillä olisi vielä kaksi yötä aikaa olla maastossa, mutta kaksi yötä samassa paikassa ei tuntunut houkuttelevalta ajatukselta. Sysäsin nämä ajatukset syrjään ja päätin nauttia hetkestä. Toivoin, että Rami tekisi puolestani päätökset jäämisestä tai lähtemisestä. En halunnut päättää.

Vietimme jälleen pitkän iltapäivän auringosta nautiskellen ja kuunnellen luonnon ääniä. Poromies pysähtyi juttelemaan meidän kanssa ja kertoi, että Tuiskukurulla olleet naiset olivat hetki sitten viettämässä taukoa Vintilätunturin päällä. Tuntui kivalta saada naiset meidän seuraksi. Heidän seurassa oli helppo olla ja läppä lensi.

Naiset saapuivat kuuden aikoihin ja melkein heti pihaan tuli Kiilopään suunnasta kolmen nuoren miehen porukka. Naiset menivät jälleen varaustupaan haisevine sukkineen. 😀 Nuoret miehet tulivat meidän seuraksi tupaan.

Istuimme iltaa Ramin kanssa kaksistaan tulipaikalla hieman haikeissa tunnelmissa. Rami päätti, että lähdemme maastosta seuraavana aamuna pois ja majoitumme seuraavaksi kahdeksi yöksi Kiilopäälle. Olin tyytyväinen ratkaisuun.

Ensimmäinen pakkaspäivä

Yön jälkeen oli vielä aamullakin pakkasta. Nukuin tosi huonosti. Kramppaileva vatsa piti mua hereillä kolmesta aamuun asti. Kuuntelin miesten lähdön ääniä ja toivoin, että saisin vielä hetkeksi unta. Torkahdin miesten lähdön jälkeen vielä pariksi tunniksi. Nousimme ylös yhdeksältä, kuinkas muutenkaan.

Huonosti nukutun yön jälkeen ajatus Kiilopäälle pääsystä alkoi tuntua jo melko houkuttelevalta, vaikka tiesin, ettei siellä olisi yhtään sen enempää tekemistä kuin maastossakaan.

Lähdimme jälleen yhdentoista paikkeilla liikkeelle. Tällä kertaa piti pukea päälle ihan päällystakit, hanskat ja pipot. Ensimmäistä kertaa koko vaelluksella. Poikkeuksellisesti Rami lähti edeltä ja eteni ihmeen kovaa. Taisi olla kiire pois.

Tiesimme, että suksivuokraamo menisi kolmelta kiinni ja meillä oli kummallakin pieni toive ehtiä sitä ennen Kiilopäälle.

Lumi oli kovaa ja liukasta. Pelkäsin jo valmiiksi, minkälaista syöksylaskua tulen Niilanpään alas, mutta onneksi keli lämpeni ennen tuota laskua ja siinä vaiheessa lumi oli jo pehmentynyt.

Etenimme aika rivakasti, emmekä pidelleet kummempia taukoja. Pysähdyimme pari kertaa juomaan ja syömään patukat. Lounastauko ja lounaseväät eivät enää houkutelleet, kun mielessä oli Kiilopään seisovan pöydän antimet.

Niilanpään huipulla Rami kaivoi puhelimen rinkasta ja soitti Kiilopäälle varatakseen meille huoneet. Olimme pelänneet, ettei huoneita olisi, mutta Kiilopäällä oli tuohon aikaan aivan hipihiljaista, kun sesonki oli ihan lopuillaan.

Niilanpään päivätuvan kohdalla näki selvästi kuinka paljon lumi oli ehtinyt sulaa viikossa. Se pätkä, jonka rämmimme tuvalta takaisin ladulle, oli nyt melkein täysin sula.

Saavuimme Kiilopäälle tasan kolmelta. Sillä hetkellä kun kävelimme portista, ohi ajoi suksivuokraamon mies.

Ensitöiksemme menimme lounasbuffettiin syömään navat täyteen lohikeittoa. Avasin pöydässä puhelimen. Sovellusten logojen ylänurkkaan alkoi ilmestyä jatkuvasti kasvava punainen numero. Arki iski heti.

Viihdyimme kaksi päivää Kiilopään suorastaan pysähtyneessä ajassa. Kaksi rauhallista päivää teki hyvää.