Viime viikko oli melkoista kiitämistä paikasta toiseen. Kalenteri oli ihan ääriään myöten täynnä kaikkea. Messut lähestyivät ja erinäiset asiat odottivat tekijäänsä. Fiilis oli kuitenkin koko ajan hyvä. Onnistuin asennoitumaan viikonlopun Go Expo -rypistykseen ja selviydyinkin messuista hyvillä mielin. Tällä kertaa ei tullut totaaliväsähdystä tai hermojen kiristelyä. Sain viikolla treenattuakin ihan riittävästi, eikä haitannut vaikka tiesin, ettei viikonloppuna pääse treenaamaan. Messupäivien jälkeen on ihan turha kuvitella, että jaksaisin liikkua sohvalta mihinkään.
Tiistaiaamuna kävin Martinan ja Mimin kanssa suorittamassa juoksuvedot matolla ennen uintitreenejä. Treenin lopuksi piti tietenkin saada kuvia someen, joten matto uudestaan pyörimään, vähän vielä vauhdikkaammin kuin varsinaisessa treenissä ja kamerat esiin. Hypättiin vuoronperään matolle kuvattavaksi. Kun tuli minun vuoro, matto pyöri jotain 3:30 min/km -vauhtia, näpyttelin vauhtia hitaammaksi, mutten odotellut maton hidastumista (en taas ajatellut mitään) ja hyppäsin matolle. No arvaatteko jo? Viuh ja matto pyyhkäisi minut kontilleen maton kautta lattialle. Katsoin, että trikoot paloivat polvien kohdalta haaleiksi ja ihoa vähän nipisteli, mutta “ei, ei sattunut” ja kiipesin matolle uudestaan kuvattavaksi. Tällä kertaa saatiin peräti kuvat otettua.
Salilta siirryimme Märskyyn uintitreeneihin ja polvia rupesi hiukan kirvelemään. Pyysin kassalta laastarit, jotka repsottivat heti suihkun jälkeen. Otin ne pois ja pulahdin altaaseen. Aluksi kirveli hiukan, mutta siihen tottui aika äkkiä. Treenin jälkeen jalat kipeytyivät lisää, kun piti kävellä tiukoissa farkuissa ilman laastareita pitkin kyliä.
Kotiin päästyäni laastaroin polvet ja kurkkasin laastarin alle vasta seuraavana aamuna. Yäk. Ei ollut kovin kaunis näky. Seuraavana aamuna suuntasin apteekkiin hakemaan Basibactia ja haavasidoksia. Toimistopäivän hilluin aivan normaalisti polven yläpuolelle käärityissä pitkissä kalsareissa mätivät haavat paljaana. Onneksi mulla on työkaverit, jotka tuntuvat ihan veljiltä. Ne eivät edes ihmetelleet päivän outfittiäni. Itseäni vähän hävetti siinä vaiheessa kun postimies kävi noutamassa päivän lähetykset toimistolla. Mitä pienistä.
Jatkoin haavojen hoitamista Basibactilla, ahkeralla desinfioimisella ja pidin haavoja mahdollisimman paljon auki, että haavat kuivuisivat. Lauantaina jalat alkoivat olla jo melko ilkeän tuntuiset ja näköiset. Polvet alkoivat turvotella eivätkä haavat osoittaneet minkäänlaisia paranemisen merkkejä, päinvastoin. Kävin Messukeskuksen ensiapupisteellä puhdistuttamassa ja laastaroimassa haavat sekä pyytämässä särkylääkettä. Hoitaja kauhisteli haavoja ja kehotti hakeutumaan lääkärille. Lauantai-iltana messupäivän jälkeen kotiin päästyäni vähän jo itsekin säikähdin haavojen kuntoa kun riisuin housut ja avasin jälleen laastarit – polvet olivat turvoksissa ja kuumat ja haavan ympärys punoitti jo melko pitkältä matkalta. Soitto ja kuvaviesti (lääkäri)siskolle, joka määräsi sitten antibiootit ja passitti hakemaan ne heti. Popsin nyt kolmatta päivää antibiootteja, haava on paljon parempana, mutta jalka jatkaa turpoiluaan.
Huomenna ei ole kyllä asiaa uimaan näiden haavojen kanssa, vaikka kävi kyllä mielessä elmukelmu & jeesusteippi -kombo. 😀 Nähtäväksi jää pääsenkö keskiviikkona suunnistustreeneihinkään. Tärkeintä on kuitenkin, että jalat paranevat ja tulehdus saadaan pois.
Ja mitä tästä opimme? Älä mene uimaan, jos sinulla on avohaavoja! Muuta syytä en keksi miksi haavat tulehtuivat noin pahasti. En osannut arvata, että pienet harmittoman näköiset nirhaumat äityvät näin pahaksi.
Mut hei, meillä oli mahtavat Go Expot ja huippu tiimi!
