Vaikea yöjuoksu

Kävin eilen juoksemassa Midnight Runin Martinan kanssa. Martina laittoi alkuviikosta viestiä, että lähdetäänkö lauantaina juoksemaan Midnight Run ja vastasin sen enempiä miettimättä, että tietysti.

Kulunut viikko on ollut äärimmäisen hektinen, vaikka onkin ollut lapseton viikko. Koulu alkoi nyt ihan todenteolla ja lisäsin tällä viikolla kalenteriin myös treenit. Kaikkien arkirutiinien taustalla jyskyttää ensi viikolla alkava loma, joka ei tule nyt ihan parhaimpaan mahdolliseen saumaan.

Olen kymmenen päivää erämaassa ja pois kännykältä. Offline-ajan asioita täytyy tehdä etukäteen ja vaellukselle valmistautumisessa on oma hommansa.

Tällä viikolla treenitunteja kertyi perjantaihin mennessä yhteensä kymmenen. Eilen pyörimme miehen kanssa kaupoilla tekemässä viimeisiä ruoka- ja varustehankintoja vaellukselle ja teimme viikkosiivouksen. Kuudelta illalla olin valmis nukkumaan, mutta ei auttanut kuin riuhtaista itsensä liikkeelle. Ei mikään paras valmistautuminen juoksukisaan.

Iltaruuan jälkeen mua jäi vaivaamaan ihmeellinen närästys ja ikävä olo ylävatsassa. Ajattelin sen menevän ohi ja johtuvan jännittämisestä. Mä jännitän aina kilpailuja aikalailla, vaikka tietäisin, ettei mitään ennätyksiä olisi luvassa.

Menin Martinan luo, vedin kisapaidan päälle ja ajanottochipin lenkkareihin ja lähdimme kävelemään kohti kisa-aluetta. Ilta pimeni sitä mukaa, kun sai kroppaa verryttelyistä lämpimäksi. Lähdimme matkaan 45-50 minuutin aikatavoitteen lähtöryhmässä.

Kisa-alueella oli ihan bailumeiningit. Ihana Katri veti alkulämppää ja musa paukkui.

Lähdimme paukusta liikkeelle ja ampaisimme matkaan melkoisen kovaa. Lipsuttelimme pitkin liukkaita mukulakivikatuja. En pysynyt edes kilometriä Martinan perässä, vaikka mittarini kertoi vauhtini olevan reippaasti alle 5 min/km. Laitoin musat korville ja juoksin omaa juoksuani.

Tiesin jo ennen starttia, että viiden minuutin kilometrivauhti on mulle ihan maksimi mitä pystyn tällä kunnolla juoksemaan. En ole juossut koko vuonna edes kymmentä lenkkiä. Ensimmäiset viisi kilometriä juoksin yllättäen jopa alle tuota vauhtia, mutta vauhti rupesi hiipumaan.

Juoksun aikana mua vaivasi tuo iltaruoan jälkeinen närästys, joka ei ollut vieläkään hellittänyt. Yritin kiristää vauhtia, mutta närästys vain paheni ja tuntui että oksennan, jos vielä yritän kiristää vauhtia. Röyhtäilin ja yritin sillä helpottaa oloa. 😀 Ei auttanut. Puolivälin paikkeilla kylkeen rupesi pistämään. Pistämisestä olen kärsinyt viimeksi joskus koulun juoksukilpailuissa ja nyt sitten. Ihme hommaa. Painoin kädellä kyljestä siitä kohdasta, johon pisti ja koitin pitää vauhtia yllä. Pistäminen hellitti ehkä parin kilometrin jälkeen ja koitin jälleen kiristää tahtia.

Kuva: Juhana Hurtig

Pari viimeistä kilometriä sain kiristettyä hiukan tahtia ihan siitä ilosta, että pääsen kohta maaliin ja kotiin syömään ja suihkuun. Olipa harvinaisen hankala juoksu.

Midnight Run on tapahtumana aina yhtä kiva. Aina olen lähtenyt sinne muka sillä asenteella kuin olisin menossa iltalenkille, mutta joka kerta huomannut juoksevani hampaat irvessä. 😀 Joka kerta olen jollakin tavalla ylittänyt itseni ja odotukseni, niin tälläkin kertaa. Kisareitti oli melko haastava, ei todellakaan mikään enkkarireitti. Reitti oli viime kerrasta muuttunut ja mun oma mittari näytti 400 metriä ylimääräistä.

Maaliin pääsin muutaman minuutin Martinaa myöhemmin ajassa 00:52:35. Ihan hyvä suoritus kokonaisuuteen nähden!

*Osallistumisoikeus saatu ilmaiseksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *